Kirjoitukset avainsanalla vanhemmuus

Eilen julkistettiin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Se tarkoittaa, että Suomessa on taas monta ylpeää vanhempaa.

Minulta kysytään usein, olenko lapsistani ylpeä.  En ole, kahdesta syystä. En uskalla enkä voi ottaa itselleni kunniaa lasten aikaansaannoksista.

  1. Olen kiitollinen, en ylpeä.

    Minua vaivaa ilmeisesti jonkinlainen suojattomuuden tunnelukko.

    Olen lapsistani onnellinen, onnellisempi kuin mistään muusta maailmassa. Silti ajattelen koko ajan, että onneni on uskomatonta ja ohikiitävää, jotain ihmeellistä, josta on syytä nauttia niin kauan kuin se on totta.

    Edellämainitun tunnelukko-teorian mukaan minunkaltaiseni henkilö "on kova huolehtimaan ja usein peloissaan ja kokee olonsa turvattomaksi. Tällainen henkilö murehtii kohtuuttomasti terveyttä, vaaroja tai onnettomuuteen joutumista, taloudenhoitoa tai kontrollin menettämistä."

    Täysin en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta, mutta jotain osia kylläkin. Kun katselen lapsiani ajattelen usein Eila Kivikk'ahon runoa  nimeltä Muuan isämeitä

    Anna meille – tarkoitan:
    älä ota pois. Vaikeata lastesi luopua ois.
    Elämäämme helpottaa
    vaikket koskaan vois,
    tätä pientä onneamme
    älä ota pois.

    Lapset ovat vain lainassa. Niin minä ajattelen. Jos ylpeilisin lapsillani, se olisi kuin jonkin pahan manaamista esille.

    Typerää taikauskoa, tiedän. Jatkan tunnelukkoni työstämistä edelleen.

  2. En voi ottaa kunniaa lasten saavutuksista.

    Lapset ovat opettaneet minulle nöyryyttä, ehkä enemmän kuin mikään muu asia elämässä. Lapset ovat minulle täysin ansaitsematon ilo. Heidän saavutuksensa ovat ihan muiden ihmisten kuin minun ansiota.

    Äitinä kärsin jatkuvasta rittämättömyyden tunteesta. Se johtuu ahneudestani: halusin perheen mutta haluan myös uran ja näiden lisäksi haluan harrastaa, viettää omaa aikaa, olisi kivaa panostaa myös kotiin ja sosiaalisiin suhteisiin jne. jne.

    Riittämättömyyden tunne tarkoittaa jatkuvaa ajankäytön pohtimista. (Tässä saattaa olla taustalla vaativuuden tunnelukko.)

    Kun aikaa on vain rajallinen määrä, sitä ei millään riitä yhtä lailla kaikkeen. Kun kaikki aika on korvamerkitty jollekin, oma aika on aina pois jostain. Niinpä elämäni on prorisoimista. Tällaista:

  • Lähdenkö salille aamulla ennen töihinlähtöä? Se tekisi hyvää, mutta silloin pääsisin töihin vasta myöhään... Ja silloin joutuisin ajamaan ruuhka-aikaan työpaikalle, eli käyttämään työmatkaan kauemman aikaa, mikä on pois perheeltä.
  • Tapaisinko kaverin töiden jälkeen? Jos tapaisin, se aika on pois perheen yhteisestä ajasta, ja mies joutuisi taas laittamaan päivällisen. Ja kuka silloin käyttää koiran lenkillä?
  • Minun tekisi mieli mainoksessa näkemääni uutta mekkoa. Ajaisinko läheiseen ostoskeskukseen sovittamaan sitä ja käyttäisin reissuun toista tuntia? Entä jos kuopus juuri silloin haluaisi pomppia kanssani trampoliinilla tai esikoinen tarvitsisi apua geometrian läksyissä? Ostaisinko sittenkin mekon sovittamatta sitä, muutamalla klikkauksella netistä ja pahimmassa tapauksessa käyttäisin toista tuntia aikaa sen palauttamiseen?
  • Surffaisinko tänä iltana somessa vai raivaisinko tiskipöydän? Ensimmäisestä rentoudun, jälkimmäisestä en. Toisaalta jälkimmäisestä mies voisi ilahtua, ensimmäisestä ei.

Jos joku voisi olla ylpeä lapsistamme ja ottaa kunniaa heidän saavutuksistaan, se olisi mieheni. Hän ei ole yhtä ahne elämälle, vaan osaa paremmin asettaa oikeat asiat tärkeysjärjestykseen. Eikä hän taida kantaa turhasta omantunnontuskia..

Kirjailija Jari Tervoa mukaellen olen usein sanonut (vaikka Tervon alkuperäisessä sanonnassa sukupuolet olivat toisin päin): 

Meillä isä on maailman paras ja äitikin yrittää parhaansa.

Äitiys on lahja. Nöyryyden lisäksi se opettaa hetkessä elämistä. Minä olen tällä opintomatkalla vasta puolitiessä. Onneksi matka jatkuu...

Aurinkoista kesän jatkoa kaikille teille ylpeille vanhemmille sekä myös meille muille, jotka emme syystä tai toisesta osaa olla lapsistamme ylpeitä!

Uräidin Ruuhkavuodet myös:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (14)

Outi Krimou
1/14 | 

Tiedätkö mistä minä olen ylpeä?
Siitä, että olen saanut kaksi minulle täydellistä lasta. He eivät varmasti ole täydellisiä kaikille, mutta minulle ovat. Se mitä lapset saavuttavat, on täysin heidän käsissään. Minä voin vain luoda tilanteita, joilla auttaa heitä ne saavuttamaan.
Aurinkoista viikkoa sinulle <3

Vierailija
4/14 | 

Minä kyllä olen ylpeä lapsistani. On hienoa nähdä minkälaisiksi he ovat kasvaneet ja kehittyneet. He ovat minulle suuri lahja - annettu joksikin aikaa. Tiedän että he pian lähtevät, ja tiedän että roolini heidän kasvussaan on vain sivurooli. Mutta silti - olen kiitollinen heistä. 

Olen aina ajatellut, että lapsessa on alusta lähtien kaikki. Vauvat syntyvät maailmaan valmiina ottamaan vastaan kaiken hyvän ja kehittymään sen avulla hyviksi ihmisiksi. Vanhempien tehtävä on antaa siihen mahdollisuus.

En tiedä yhtään lasta, jonka hyvät ominaisuudet voisi lukea vanhempien ansioksi. Sen sijaan tiedän monia lapsia, joiden ongelmista ainakin osa on vanhemmista lähtöisin. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi! Vaikuttaa siltä että olemme yhtä mieltä mutta vain ilmaisemme ajatuksiamme eri käsitteillä. Minäkin nimen omaan olen kiitollinen lapsistani ja ajattelen että lapset ovat lahja. En vain käytä tunteestani ilmaisua "olla ylpeä".

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija

Minäkin jäin tuota miettimään ja sanoisin, että olen hetkittäin lapsistani ylpeä ja hetkittäin voi olla tilanne, että en ole sitä ollenkaan... Onnellinen ja kiitollinen lapsista olen niinäkin haastavinakin hetkinä. Olla ylpeä ehkä tosiaan kalskahtaa vähän negatiiviselta, mutta päädyin siihen että on eriasia olla ylpeä tai ylpeillä (joka sitten taas mielestäni on negatiivinen juttu). Minulla on myös tunne, että itse lapsena kaipasin sitä, että joskun oltaisiin oltu minusta ihan ylpeitä -tai varmasti oltiinkin, mutta 80-luvulla maalla sitä ei sopinut näyttää/sanoa niin suoraan.

MaijaHelenaK

Ja edellä olevan kommentin takana siis Maija. Ja lisäyksenä vielä luulemukseni, että tänä päivänä tuo ylpeys/onnellisuus/kiitollisuus (mikä termi sitten kullekin on) osataan ja uskalletaan lapsille näyttää

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hyvin tiivistit aikojen muuttumisen. Juuri noin se taitaa olla: vielä meidän nuoruudessamme ei ollut ihan sopivaa sanoa että olisi ylpeä lapsestaan. Silloin taisi olla muukin myönteisen palautteen antaminen huomattavasti harvinaisempaa. Minä olen tuon "koulukunnan kasvatti", siksi yhdistän käsitteeseen ylpeä jotain negatiivista.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Monien muiden tapaan minäkin näin sen kuvan ja järkytyin. Kuva säväytti. Kouraisi syvältä. Olen tällä viikolla monesti miettinyt, mikä kuvassa on kauheinta.

Siinä voisi olla minun lapseni.

Niin moni meistä varmaan ajatteli. Kun ensin näki kuvan nauravasta pojasta nallensa kanssa ja seuraavaksi vahankalpean, elottoman lapsenruumiin, tajusi kouriintuntuvasti, että pakolaiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin me. Kuvan poika oli ihan samanlainen pikkupoika kuin tuo omani, tai naapurin poika, tai lasteni kaverit.

On kauheaa, jos vasta järkyttävä kuva saa meidät tajuamaan, että pakolaiset, turvapaikanhakijat - ulkomaalaiset yleensä - ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. Ihmisiä, joilla on paljon enemmän yhteistä meidän kanssamme kuin eroavaisuuksia.

Tuntuu, että vasta yksi kuva sai meidät liikkeelle auttamaan muukalaisia. Tietenkin mahtavaa, että sai. Itse olen kuitenkin miettinyt, mitä sen jälkeen. Jonain päivänä, kun kriisi on ohi, osa heistä on edelleen täällä, juurtunut tänne.

Kuva/photo: http://morguefile.com/
Kävin pari vuotta sitten SPR:n ystäväkurssin, jonka kautta päädyin vapaaehtoistyöhön vanhusten hoitokotiin. Lähdin kurssille, koska aloin inhota itseäni ja sitä, kuinka sosiaalisesti ahdasta elämää elin. Elin todellisessa kuplassa - vietin aikaani suunnilleen samanikäisten, samaaa yhteiskuntaluokkaa ja koulutustaustaa edustavien ihmisten kanssa.

Kurssilla vieressäni istui maahanmuuttaja. Ihan hämmästyin, kuinka fiksuja ajatuksia hän esitti pienryhmäkeskusteluissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun juttelin maahanmuuttajan kanssa. Ajatelkaa, ensimmäinen.

Olen kasvanut maalaiskaupungissa ja asun nykyäänkin paikassa, jossa ei juurikaan ole muita kuin kantasuomalaisia.

Ainoat erilaiset lapset meidän kylän päiväkodissakin on adoptoitu muualta. Muistan, kuinka huvikseni kerran kyselin 3-vuotiaalta Hipulta, onko hänen mielestään samassa ryhmässä oleva, Kiinasta kotoisin oleva tyttö jotenkin erilainen. Tyttö mietti ja mietti ja vastasi lopulta: "Joo. Sillä on vähemmän brätzejä kuin meillä muilla."

Minusta tytön kommentti on loistava esimerkki siitä, kuinka suvaitsevaisia lapset ovat. Ennakkoluulot ja vierauden tunteet kehittyvät vasta myöhemmin - päiväkodin hiekkalaatikolla vielä ymmärretään, että ihonväristä tai taustasta riippumatta meissä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia.

Kuva/photo: http://morguefile.com/

Monien muiden tapaan minäkin haluan jotenkin kantaa korteni kekoon ja auttaa tässä kriisissä, ainakin rahaa lahjoittamalla, jos ei muuta. Esimerkiksi Ladyn blogiin on hienosti koottu eri tahoja, joiden kautta voi auttaa.

Sen lisäksi juttelimme Hipun kanssa, että jossain vaiheessa voisimme hankkiutua SPR:n kautta ystäväksi maahanmuuttajalle. Sitäkin tapaa auttaa kannattaa harkita! Kun akuutti hätä on ohi, voi arki uudessa maassa olla maahanmuuttajalle raskasta, ainakin ilman ystäviä.

Mikä on sinun tapasi auttaa pakolaisia?
-----
The refugee crisis and the famous, sad photo of the Syrian little boy washed up on beach has raised many kinds of thoughts in my mind. Like many others I want to help. Now while the crises is acute we'll probably donate money. But we discussed with my 11 year old daughter that later on we'll probably start volunteer work with refugees, the friendship work organised by the Finnish Red Cross.
Have you already found your way to help?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (6)

1/6 | 

Juuri noin - siinä voisi olla minun lapseni. Kenen tahansa lapsi.
Pyrkimässä jonnekin - turvaan. Ja jos he tänne asti pääsevat, annetaan se turva.
SPR:n ystävätoiminta on todellakin hieno tapa auttaa sitten, kun akuutein kriisi on ohi.
Tosin tämä akuuttikin vaihe tulee kestämään pitkään - ja siihenkin on varauduttava, miten toimia, kun alkaa tulla kielteisiä oleskelulupapäätöksiä esim. juuri sille lapsiperheen äidille, jonka kanssa ehdimme jo ystävystyä. Voi kunpa ihmiset pystyisivät elämään rauhassa kotonaan. Mutta kun ei, niin tehdään heille se uusi, turvallinen kotin tänne.

2/6 | 

Nyt olemme lahjoittaneet vaatteita ja pelejä. Rahaa emme pysty lahjoittamaan, mutta meillä on paljon muuta, mistä voimme hyvin luopua. On upeaa lukea miten ihmiset osallistuvat ja auttavat. Se olisi voinut olla oma lapsi, kamala ajatus :(

3/6 | 

Se kuva järkytti todella. Sain ensin suojareaktion ja kauhistelin miten sellaista voi jakaa. Mutta tietenkin pitää jakaa, että ihmiset ymmärtävät todellisen hädän.
Lapset ottavat jokaisen ihmisen vastaan yhtä arvokkaana. Aikuisten asenteista lastenkin ajatukset sitten ajan myötä värittyvät. Juuri niin se menee.
Ihailen sinua, kun olet herännyt toimintaan ja antanut aikaasi tuollaiselle SPR:n toiminnalle.

4/6 | 

Kiitos kommentistasi Ei meidän osallistumisemme ystäväpalveluun mitään erityisen ihmeellistä ole. Toimin SPR:n vapaaehtoisena viime vuonna, jolloin kävimme kerran tai pari paikallisessa hoivakodissa tunnin verran juttelemassa asukkaiden kanssa. Usein otin lapset mukaan. Se oli mitättömän pieni osa omasta ajastani mutta heille iso asia. Ajattelimme aloittaa toiminnan uudestaan loppuvuonna, kun lopetan toisen vapaaehtoistyöni Diakonissalaitoksen Amigo-mentorointiohjelmassa. Jätin ystävätoiminnan tauolla Amigo-ohjelman vuoksi, sillä kaikkeen ei aika riitä.

5/6 | 

Mahtavaa, että olette löytäneet käytännöllisen tavan auttaa juuri nyt. Eikö ole ihana ajatus että se, mikä teille on tarpeetonta, voi olla jollekin toiselle korvaamaton apu!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Repost: "Työ ja kolme lasta" -yhtälö 

Tuttavat aina välillä kyselevät, että onko minulla hyviä vinkkejä työn ja perheen yhdistämiseen. Meillä arki on pyörinyt 10 vuotta hyvin minimaalisilla tukiverkoilla.

Omat neuvoni arjen pyörittämiseen

1. Osallistuva puoliso
Suurimmalla osalla ainoa, jonka kanssa voi jakaa perheen työmäärän, on puoliso. Itse olen sitä mieltä, että tasa-arvoinen mies on edellytys sille, että suuren perheen äiti pystyy tekemään muuta kuin osa-aikaista työtä siinä vaiheessa, kun lapset vaativat paljon työtä (toki vapaaehtoisesti sitoutuneella isovanhemilla tai palkallisella täysipäiväisellä työntekijällä voi aukon paikata tai joustavilla työ/hoitoajoilla).

Hra Kepponen pyörittää perhettä siinä missä minäkin. Tosin omalla tyylillään. Olen oppinut olemaan ronklaamatta tyylistä. Ruuaksi saa olla Saarioisen makaroonilaatikkoa ja se, että lapsi on kulkenut tahraisessa paidassa ei ole vakavaa. Jos lähden aamulla töihin ennen seitsemää, hoidan matkaan vain itseni. Sairaat lapset hoitaa se, jolla kalenteri paremmin joustaa. Minä voin lähteä viikon työmatkalle tietäen, että Hra Kepponen pitää pojista hyvää huolta ja että palatessani minua ei odota marttyyri eikä katastrofi. Saatan tehdä makaroonilaatikon ennen lähtöäni ja pestä enemmän pyykkiä, mutta mitään päivien valmistelua ei tarvita.

2. Siedä epätäydellisyyttä
Aikaa on rajoitetusti ja sen puitteissa pitää valita asiat, joihin haluaa panostaa ja ne joissa pitää laskea rimaa. Älä takerru niihin asioihin, joissa olet laskenut rimaa. Itselläni rimanlaskupaikat ovat kodin järjestyksen ylläpito ja pihan hoitaminen. Tietysti nauttisin vimpan päälle olevasta kodista ja kauniista kukkapenkistä, mutta haluan käyttää aikani muuhun, joten teen minimin enkä ruoski (ainakaan kovin usein) asiasta itseäni. Jollekin sinun rimanlaskukohteesi on yksi tärkeimmistä ja tulet aina kuulemaan joltain asiasta kritiikkiä, opi sulkemaan korvasi.

3. Käytä palveluja ja ulkopuolista apua
Mieti, missä kohtaa voit käyttää ulkopuolista apua. Voitko palkata naapurin kanssa yhteisen lastenvahdin tietyiksi iltapäiviksi tai peräti vuorotella? Auttaisiko siivoojan käyttäminen? Lapsille pitkäksi kesäkaudeksi hoitaja tai maksullisia leirejä? Helpottaako se, että teet viikon ruokaostokset nettikaupasta? Tai uusien ateriapalvelujen toimittavat tarvikekassit ohjeineen? Saako työpaikaltasi ostaa ruokaa mukaan? Jos liinavaatteiden pesu ja kuivaus on ongelmallista, mitä maksaisi pesettäminen vai löytyykö itsepalvelupesula?

Meillä käy jokainen toinen viikko siivooja tekemässä perussiivouksen. Meillä on MLL:n kautta löytynyt ihana lastenhoitaja, joka valitettavasti asuu vain osan vuotta Suomessa. Hänen avullaan onnistuu vapaailta aikuisille tai joustoa työviikkoon. Jotkut ovat kauhistelleet sitä, että maksan lastenhoitajalle tehdäkseni iltaisin töitä. Itse ajattelen, että maksan mielenrauhastani ja lasten hyvinvoinnista. Kesälomalla pojat osallistuva erilaisille päiväleireille.

Ruokaosten tekemistä netissä olen aikeissa kokeilla. Työkaverini on kehunut sitä kovasti.

4. Kalenterisuunnittelu
Merkkaa kaikki jatkuvat menot lukujärjestykseen ja samoin milloin pitää olla ruuan valmis ja kuka sen valmistaa. Merkkaa kauppapäivät. Merkitse kaikki poikkeavat menot molempien aikuisten kalenteriin. Merkkaa kuka hoitaa harrastuskuljetukset. Merkkaa aikuisten kotiintuloajat ja niistä pidetään kiinni, ellei muuta sovita. Kaikki normiajoista poikkeavat jutut, pitää ristiintsekata toisen aikuisen kanssa.

5. Etätyö ja työajan joustot
Kaikkien ei ole mahdollista tehdä etätyötä, mutta ne joiden on, kannattaa hyödyntää sitä. Oman kokemukseni mukaan miehet käyttävät tätä mahdollisuutta naisia vähemmän. Etätyössä säästää työmatkojen ajan. Itse olen tehnyt paljon etätöitä ja aikasäästö per päivä on vähintää 1t 30min. Hyvällä suunnittelulla etätyöpäivän aikana saa tehtyä myös kotitöitä. Itse lajittelen pyykit edellisenä iltana valmiisiin kasoihin. Pesu ja rumpuun kuivamaan ja seuraava satsi. Usein valmistelen uunissa tehtävän ruuan edellisenä iltana ja laitan sen iltapäivällä uuniin.

Itselläni on hyvin joustava työaika, jota pyrin hyödyntämään. Voin mennä töihin vaikka seitsemäksi tai vasta kymmeneksi ja tarvittaessa voin hoitaa omia asioitani työpäivän aikana. Homman varjopuoli on se, että minulla on iltapalavereita, jotka saattavat alkaa klo 21 tai 22.

Alle 3v ja 1-2lk vanhemilla on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen. Itse olen hyödyntänyt tätä ja koin sen suhteellisen toimivaksi. Tein kuuden tunnin työpäivää. Minulla olisi jälleen mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen, mutta tällä hetkellä koen työaikani liian pirstaleiseksi, että saisin lyhennetystä päivästä kaiken irti. Asia on hautumassa ensi syksyä varten, jolloin perheessämme on sekä eka- että tokaluokkalainen. Toki asiaan on vaikuttanut se, että meillä on tehty ja tehdään remontteja, joihin uppoaa rahaa.

Itse vastustin pitkään sitä, että alkaisin lukemaan työsähköpostejani kännykällä. Ajattelin, että olisin aina vilkuilemassa, että mitä tapahtuu. Vilkuilu ei ole laskenut elämänilaatua. Päinvastoin olen saanut "hukkapätkätkin" hyötykäyttöön. Kaikenlaiset odottelut lääkärille, puheterapiaan, asiakkaalle yms saan hyötykäyttöön.

6. Ruokahuolto
Ruokalistan suunnittelu auttaa homman pyörittämistä, samoin perheen omakeittokirja, johon on listattu hyväksi havaitut ruuat ohjeineen. Itse tein aikoinaan kotiruokakirjan Hra Kepposta varten. Me käymme kaksi kertaa viikossa kaupassa ja suunnittelemme ruokalistat etukäteen. Lista saattaa kaupassa joskus muuttua, jos onkin joku hyvä tarjous. Lisäksi meillä on aina vararuokaa pakastimessa tyyliin pinaattikeittoa.

Tyypillisesti meillä on viikolla laatikkoruoka, josta syömme kahdesti. Joskus keitto, josta syömme myös kahdesti tai lihapata, josta aikuiset ja esikoinen syövät kahdesti. En tee ruokaa pakkaseen, koska meillä se tuppaa jäämään sinne. Laitamme myös erikseen ruokaa aikuisille ja lapsille, jotta nirsot lapset saavat edes ajoittain mahansa täyteen ruuasta eikä ruisleivästä. Yleensä nämä ruuat tehdään samasta pääraaka-aineesta soveltaen esim. jauhelihasta kastike lapsille ja loput aikuisten tomaattikeiton jatkoksi. Käytän puolivalmisteita kuten perunasuikaleita, pakasteperunamuusia ja pakastesipulihakkelusta. Helppouden takia suurustan aina Maizenalla ja käytän usein fondeja.

Eineksillä elää myös. Suosin tavallista kotiruokaa, mutta meillä syödään myös eineksiä kuten pinaattilettuja, pinaattikeittoja, pakastekalaruokia ja tuoretortelliineja. Aikuiset syövät myös mikrokeittoja. Yksi kalliihko, mutta toimiva valmiste on valmiiksi pestyt salaattisekoituspussit. Sellainen pohjalle, kirsikkatomaatteja ja lasten ruuasta vaikka kanaa ja oma ateria valmistui minuutissa. Samaan tyyliin käytän myös pakastekasviksia, jotka valmistuvat mikrossa.

Yritän ottaa poikia mukaan ruuanlaittoon ja opettaa heille keittiön perushommia. Esikoinen leipoo helppoja juttuja sujuvasti ja joskus niitä riittää pakastettavaksi saakka.

7. Pyykkihuolto
En pärjäisi ilman kuivausrumpua. Pyrin ostamaan lapsille mahdollisimman paljon sellaisia vaatteita, jotka voi rumpukuivata. Monet vaatteet rumpukuivaan pesuohjeesta huolimatta. Miesten kauluspaidoissa on hyvin rumpukuivauksen kestäviä merkkejä. Lapsilla suosin materiaaleja, joita ei tarvitse silittää. Omia työvaatteitani joudun silittämään.

Lasten arkivaatteiden säilytys on kodinhoitohuoneessa, jolloin niitä ei tarvitse kuskata ylä- ja alakerran väliä.

Vaatteiden määrä pitää olla perheellä sellainen, että sillä pärjää ainakin viikon pyykkäämättä. Pojilla on ulkovaatetusta vähintään kaksi settiä, välikausihousuja enemmän. Pyyhkeissä olen alkanut suosimaan tummia värejä. Meidän vaaleisiin käsipyyhkeisiin tulee jatkuvasti jälkiä, jotka eivät meinaa lähteä 60 asteen pesussa. En juurikaan osta vaatteita, joita ei voi vesipestä. Työjakkupuvuiksi löytyy vesipesun kestävää, jopa villakankaasta.

8. Harrastukset
Harrastukset voivat nielaista kaiken vapaa-ajan. Vaikka niitä ei olisikaan paljon per nenä, niin määrän kun kertoo viidellä, tulee aikamoinen paukku. Itse en suostu tässä vaiheessa elämää sellaiseen lasten harrastukseen, joka työllistäisi minua runsaasti vapaa-ajalla. Pari kertaa vuodessa omaa aikaani lapsen harrastukseen per harrastus on aivan maksimi, mieluiten nolla. Kentän reunalla ehdin seisoskelemaan muutaman kerran kauteen. Harrastusten osalta etsin vaihtoehtoja, jotka ovat lähellä kotia ja joihin lapsi voi kulkea ainakin toiseen suuntaan yksikseen.

Harrastaminen on meilläkin silti aikamoinen rumba. Esikoisella ja kuopuksella on kaksi kertaa viikossa ja keskimmäisellä neljä kertaa. Lapset harrastavat kokkikoulua, jalkapalloa ja taekwondoa. Meillä perhemenot menevät aina ohi lasten harrastukset, toki koitan suunnitella menoja siten, että poikien harrastaminen olisi säännöllistä.

Hra Kepponen harrastaa paljon, mikä rajoittaa minun harrastusmahdollisuuksia. Onneksi harrastan paljon sellaista, jota voi tehdä kotona tai intensiivisemmin harrastusviikonloppuina kavereiden kanssa. Urheiluni hoidan viereisellä pururadalla tai lähiuimahallissa.

9. Lasten omatoimisuus
Meillä ei ole mahdollisuutta olla lähettämässä sekä vastaanottamassa koululaisia päivittäin. Kun ei ole, niin ei ole. Tiettynä aamuna lapsi voi kävellä osan matkasta isän kanssa, yhtenä aamuna saa äidiltä kyydin, mutta muuten koulaisen pitää kulkea omatoimisesti. Esikoisella on ollut aikaa opetella ja kasvaa tähän ja keskimmäinen muuttui nopeasti omatoimiseksi ekaluokkalaiseksi ja hänellä on toki monena iltapäivänä esikoinen tukenaan ja usein tulen kotiin hyvin pian keskimmäisen jälkeen. Nyt harjoittelun kohteena on terveellisen välipalan tekeminen.

Tästä asiasta on varmasti monta mielipidettä, mutta meillä 9-10 vuotiaan pitää oppia pärjäämään iltapäivän tunnit yksin kotona. Välillä pojat menevät kavereilleen tai kaverit meille, mutta harrastuspäivinä pitää tulla ensin kotiin ja tehdä läksyt. Yritän sumplia töitäni niin, että koulaisen lyhyinä päivinä pääsisin mahdollisimman ajoissa. Meillä on yleensä iltapäiväkerhopaikkoja riittänyt onneksi tokaluokkalaisillekin, joiden koulupäivät ovat naurettavan lyhyet ja joka on liian pieni yksin kotiin.

Meillä lasten tulee hoitaa läksyt itse. Ekaluokkalaista olemme tänä syksynä joutuneet tukemaan päivittäin, esikoista ajoittain englannissa. Esikoinen on hoitanut koulun toistaiseksi mallikkaasti itsekseen. Joskus pistokokeiden omaisesti tarkastan, että läksyt on tehty.

10. Tee asioita eri kokoonpanoissa
Meillä tehdään asioita eri kokoonpanoissa. Saatan viedä yhden lapsen teatteriin, mummolavierailulle tai matkalle vuorollaan. Välillä on helpompaa liikkua pienemmällä porukalla tai pareittain ja samalla yksi lapsi saa omaa aikuisen aikaa. Perheessämme aikuinen voi myös tehdä asioita yksin tai omien ystäviensä kanssa. Mies käy leffoissa, minä kahviloissa tai jopa matkoilla.

On asioita, jotka muuttuvat helpommaksi ja mukavammaksi, kun mukaan tulee lisää aikuisia ja lapsia. Siksi yritämme käydä esim. brunssilla tai laivalla ystäväperheen kanssa. Lapsilla ja aikuisilla on seuraa toisistaan ja yksi aikuinen vuorollaan voi komentaa lapsia :)

11. Kehitä toimivat iltarutiinit
Mitä pienempiä lapset ovat sen tärkeämpiä on toimivat iltarutiinit. Oma aikasi alkaa sen jälkeen, kun olet saanut lapset nukkumaan. Meillä oli pitkään "nukutuspalvelu", koska lapset olivat huonoja nukahtamaan sekä nukkumaan. Aikuinen luki sadun ja jäi odottelemaan huoneeseen lasten nukahtamista. Siihen kului 30-45min. Parempi sekin kuin koko ilta karkulaisten talutusta sänkyyn. Koululaisille tärkeintä on saada lapset ajoissa sänkyyn, heille kyllä uni tulee nopeasti. Yritä käyttää oma aikasi johonkin sellaiseen josta pidät, äläkä joka ilta lösähdä telkun eteen.

Viimeinen ja tärkein vinkki on, että ota vinkkiä muilta, mutta älä vertaa itseäsi muihin!

Minkälaisia ajatuksia kirjoitukseni herätti? Onko sinulla hyviä vinkkejä?

------
Tämä sama postaus on ilmestynyt alun perin jo 10.1.2015 Rva Kepposen blogissa Pikku Kepponen. Ilokseni sain Rva Kepposelta luvan julkaista sen uudelleen omassa blogissani ja liittää sen näin Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin ruuhkavuosivinkkien sarjaan.

Tämä on neljäs postaus Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin vierailija-postausten sarjassa, jossa äiti-bloggarit kertovat parhaat vinkkinsä miten yhdistää työ ja perhe niin, että kumpikaan ei kärsi. Sarjan aiemmat vieraspostaukset voit lukea täältä. Haluaisitko sinä olla seuraava blogivieraani? Ota yhteyttä: uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia

Kommentit (9)

2/9 | 

Nimenomaan! Pitää keskittyä siihen omaan suoritukseen vaan. Joskus se vaatii aika hyvää itsetuntoa ja sellaista tyyntä varmuutta omista valinnoista.

3/9 | 

Kiitos hyvästä postauksesta, paljon tuttuja juttuja. Viimeistään siinä kohtaa, kun on kolme harrastavaa lasta ja molemmat vanhemmat kokopäivätöissä, on pakko muuttua aika tehokkaaksi. Onneksi ainakin meillä vedetään sitten vastapainoksi lomat ja viikonloput tosi rennolla otteella. :-)

4/9 | 

Minun pitää alkaa treenaamaan Prisman nettiruokakauppaa ihan vakavissaan.Prisma on lähikauppani ja siellä menee vähintään tunti, viikonloppuisin kaksi. Senkin ajan käyttäisin mielelläni johonkin muuhun. Kokeilin Alepaa, mutta valikoima oli aika suppea :(

Anonyymi
5/9 | 

Tuttuja ja hyviksi koettuja keinoja. Ihana kuulla jonkun muunkin suusta ettei halua pyörittää arkea lasten harrastusten ehdoilla! Toki haluan, että lapseni harrastaa, mutta asuinpaikka on valittu niin että koululainen pääsee pyörällä joka paikkaan. Ja suosittelen lämpimästi Prisman nettiruokakauppaa! Aina vaan nopeampi hoitaa ostokset, kun tallentaa suosikit listalle ;) -Vicky

6/9 | 

Tosi hyviä vinkkejä, kiitos! Huomaa, että arkea on jouduttu hieman pohtimaan. Ruoat kannattaa tosiaan tilata kotiin. Nyt kun olen vielä hoitovapaalla, on aikaa käydä kaupassa. Ja tavallaan se on myös ajanvietettä lasten kanssa. Mutta töissä ollessani tein ruokatilauksen töiden tekemisen lomassa. Siivouspalvelut ostimme ulkopuolelta, samaten meillä kävi MLL:n likka.

8/9 | 

Eikä kannata vertailla itseään muihin. Jos naapurin Jaanan prioriteetti on vain kotiruokaa, Leenan maratonien juoksu ja Miinan puutarha vimpan päälle, niin hulluksihan siinä tulee jos yrittää jokaisen nokittaa :)

9/9 | 

Minulla on vielä opettelua tuossa ruokien tilaamisessa. Tekisi mieli myös kokeilla niitä ruokakasseja ohjeineen, mutta olen pitänyt niitä toistaiseksi hirveän kalliina. Tulisi vaihtelua eikä pääraaka-aine olisi aina se jauheliha.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogissani olen yllättäen päätynyt pohdiskelemaan usein muutosta, valmiutta ja halua (tai haluttomuutta) muuttua. Olen tilittänyt pelkoani jämähtämisestä ja tunnustanut, että pohjimmiltani olen projekti-ihminen, joka nauttii siitä, että koko ajan on vireillä jotain uutta.

Blogini alkutaipaleella analysoin, että suhtaudun muutoksiin kuin lapsi: kaipaan ympärilleni muuttumattomia rakenteita, jotta voin itse keskittyä kehittymään ja kasvamaan. Osallistuin tuolla postauksella uusimpaan Viikonlopun linkkiringin Retro Remixin, johon voi linkittää vanhoja postauksiaan. Olen saanut tuohon vanhempaan postaukseen aivan mainioita kommentteja - käykääpä lukemassa! Ihmiset voivat olla niin erilaisia ja silti vielä enemmän samanlaisia.

Pieni Lintu -blogissa viikon MakroTex-kuvahaasteen teemana on Ympyrä. Se inspiroi minua kuvaamaan arjessani usein toistuvia ympyröitä. Jäin samalla taas pohtimaan, kulkeeko elämäni pienissä piireissä ja ahtaissa ympyröissä, kun arjessani on paljon samanlaisina toistuvia, ennustettavia rutiineja?

Näin keväällä, huhtikuusta alkaen aamuni ovat alkaneet usein lenkillä lähimetsässä. Siellä tutussa maastossa voi tulla vastaan yllättävän kuvauksellisia ympyröitä, kun katselee ympärilleen uusin silmin:

Puunrunko metsässä - tree trunk
Ajan nykyään töihin aina samaa reittiä, kylän liikenneympyrän kautta. Minulla olisi toinenkin vaihtoehtoinen reitti, mutta en viitsi käyttää sitä, koska sillä reitillä on liian paljon matkantekoa hidastavia tietöitä.
Liikenneympyrä - roundabout
Töissä aina ensimmäiseksi haen itselleni kahvin automaatista. Useimmiten aamulla juon cappuccinon ja iltapäivällä latten.
Cappuccino
Töiden jälkeen palaan kotiin. Samaa reittiä, yleensä turhan myöhään.

(Tämä kuva on tosin otettu yhtenä iltana poikkeuksellisen myöhään, palatessani kuntosalilta. Iltakymmenen jälkeen eivät työmatkani onneksi ajoitu.)

Auton kojetaulu - in the car
Näin keväällä olen töiden jälkeen lähtenyt usein joko kuntosalille tai metsään lenkille, mikäli aamulenkki jäi välistä. Minulla on neljästä kuuteen vakioreittiä, joita vaihtelen eri päivinä.

Vielä viime keväänä etsin innolla uusia lenkkireittejä lähimaastosta, mutta viime aikoina olen tyytynyt näihin tuttuihin polkuihin. Mieluiten valitsen - tietenkin - ympyräreitin, sillä on tylsää juosta samaa tietä takaisin.

Metsikkö

Ilokseni yhä useammin olen tänä vuonna saanut tytöstäni lenkkiseuraa!

Varjot - silhuettes
Nyt kun asiaa pohdin, tulin siihen johtopäätökseen, että ennustettava arki ei vielä tarkoita ahdasmielisyyttä. Arki toimii, kun se rullaa omalla painollaan. Jos tietyt elementit toistuvat samanlaisina joka päivä, voi keskittää energiansa rutiinien sijaan muihin, tuottavampiin juttuihin. 
Tämä viimeinen kuva esitää myös ympyrää, vaikka se ei heti käy kuvasta ilmi. Kuvan nimi voisi olla vaikka: "Ympäri käydään ja yhteen tullaan."
Viime viikolla lenkillä nauroimme tyttäreni kanssa sille, että hän on enää minua kaksi senttiä lyhyempi. Varjokuvassa näyttää jo siltä kuin olisimme samanmittaiset. Ei kulu kauaa, kun hän ajaa ohitseni.
Vasta äskenhän hän oli hurmaava, temperamentinen pikkuvauva, jota syötin sylissäni ja myöhemmn tomera taapero, joka otti horjuvia askelia käteeni nojaten. Jonain päivänä, kun vuosikymmenet tästä vierivät eteenpäin, hän ehkä auttaa samalla lailla minua.
Mutta sitä ennen meillä toivottavasti on edessä vielä monta hyvää, ennustettavaa, arkista hetkeä yhdessä.
-----
P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa on 10.6. saakka.
-------
Recently I've been pondering a lot about change, about my ability and willingness to change. I've been worried about getting stuck in a certain state of mind that's too stable. I've been worried that I fancy some of my routines too much.
The theme of  the MakroTex photo challenge this week in Pieni Lintu blog is Circle. It inspired me to take photos of the circles which I meet regularly in my everyday life.
Through these pictures I realized that routines are not bad for me. When some elements in my everyday life are predictable, I'm able to target energy into other, more productive things.
The last photo also represents circle. It could be called the Circle of Life.
My daughter is now only two centimeters shorter than I am and soon she will be taller. It seems like yesterday when I fed her in my lap when she was a baby, or when I helped her walk when she was a toddler. 
One day we might switch roles, when I'll get old. 
But before that we will share many happy, predictable everyday moments, I hope.

I'm linking this post up with Wordless Wednesday and Communal Global (Wednesday around the world) link ups.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (39)

2/39 | 

Hyvä postaus! Kyllä ne rutiinit ja arkiympyrät tekevät elämästä helpompaa ja tosiaan, vapauttavat energiaan muuhun tarpeelliseen.:) Kivoja kuvia myös!

4/39 | 

Hauska, kun näissä kuvissa sinulla on jokin punainen lanka etkä ole vain etsinyt ympyrän muotoisia juttuja :)

11/39 | 

Niinhän Mannerheimin Lastensuojeluliittokin sanoo: Arki on ihmisen parasta aikaa. (Vai oliko se Matti Nykänen? ;D) Minä olen vähän levoton ihminen, minulla on vaikeuksia pysähtyä nykyhetkeen ja nauttia siitä, mitä on. Siksi en välttämättä osaa arvostaa tarpeeksi tuttua, tasaista arkea.

12/39 | 

Samaa mieltä: juuri lapsille rutiinit ovat tärkeitä. Mutta aikuiselle tiukka jumittuminen rutiineihin ei välttämättä ole hyväksi... Aikuisen kannattaisi välillä rikkoa rutiinejaan, jos mahdollista.

14/39 | 

Mun mielestäni lasten kanssa asiat sujuva helpoiten, kun on jotkut tietyt raamit joissa toimia. Toki rutiineista saa ja pitääkin poiketa muuten elämästä tulee helposti ryppyotsaista puurtamista. En sitten tiedä kuinka asioihin suhtaudun muutamien vuosien päästä, kun ei ole muita joiden takia rutiineja noudattaa.

15/39 | 

Minusta on mukavaa, kun arki sujuu tietyn kaavan mukaan. Tuttua ja turvallista, ja toki toisinaan myös tylsää. Sitä arkea piristämässä aina välillä pikkuhetket...ja usein siitä arjestakin löytää niitä kivoja juttuja itsessään :). Arjen tutut ympyrät kantaa vaikeissakin tilanteissa. Jos arki järkkyy esim. vakavan sairastumisen tai läheisen menehtymisen vuoksi, mitä sitä kaipaakaan...? Sitä ihan tavallista arkea ja tavallisia ympyröitä! Olenkin sitä mieltä että se tuttu, turvallinen ja tylsä arki on aivan aliarvostettua :).

26/39 | 

Hauskaa kuulla että joku muukin pyörittelee näitä päässään. Ehkä se on jo hyvä merkki ja ehkäisee jämähtämistä, henkistä pysähtyneisyyttä, että pohtii ja kyseenalaistaa omia tapojaan?

27/39 | 

Hienoja ympyröitä arjesta! Minä tykkään rutiineista, kunhan niitä ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Ne antavat turvallisen rytmin päiviin, mutta joskus on virkistävää tehdä asiat aivan toisin. :)

32/39 | 

Niinpä. Tämä muutosten pohtiminen alkoi itselläni itse asiassa jämähtämisen pohtimisesta: siitä, että elämäni on jo jonkin aikaa ollut suhteellisen vakaata. Oli pakko todistella itselleen, että se on okei, koska projekti-ihmisenä olen aina enemmän nauttinut jatkuvasta muutoksesta. Toisaalta osa näistä arjen rutiineistani on hyvinkin pysyviä. Taidan siis nauttia ensisijaisesti siitä, jos henkisellä puolella saan haastaa itseäni. Se taas ei onnistu, ellei arki rullaa omalla painollaan.

39/39 | 

Kivoja kuvia! Olen samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee rutiineja arjen ja normaalielämän helpottamiseksi - mutta silti pitäisi osata aina aika ajoin kyseenalaista ne rutiinit ja ajatusmallit, koska maailma ympärillä muuttuu, ja haluisin ajatella että pystyn muuttumaan sen mukana. Toisaalta tuntuu siltä, että ainakin työelämässä olen yhä kiihtyvässä tahdissa se muutoksen ajuri, eikä liika vauhtikaan ole hyväksi, koska silloin tulee helposti k*stua juosten (anteeksi karkea kielikuvani). Huoh, tee tässä nyt sitten oikeita valintoja!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat