Kirjoitukset avainsanalla kirpputori

Nyt kun kesä on ainakin virallisesti alkanut, on oiva aika listata toiveita kesän ajalle. Syksyn tullen on sitten jännää tarkistaa, toteutuivatko haaveet.

Aika moni näistä haaveistani on jo osa meidän perheen kesäperinteitä, siksi suurin osa tämän postauksen kuvista on viime vuonna julkaistuja Instagram-kuviani.

Tänä kesänä minä haluaisin:

Terassi

  • Pestä ja öljytä terassin ja terassikaluston
  • Katsella lasten riemua Viron reissulla seikkailupuistossa tai vesipuistossa ja Tarton Ahaa-tiedekeskuksessa
  • Loikoilla paljon riippumatossa puiden katveessa
  • Kitkeä kukkapenkit, siistiä pensaat sekä täyttää ne myyränkolot ja istuttaa pihalle tuijia
  • Käydä jalkahoidossa ja mielellään myös hieronnassa
  • Ottaa raidat tukkaan
  • Lukea ainakin pari ellei peräti neljä kirjaa, jotka jäivät edellislomalla lukematta
Lukuhetki
  • Siivota vessan laatikot ja kodinhoitohuoneen ja eteisen ja mielellään keittiönkin
  • Käydä monena, monena hiljaisena aamuna ja valoisana iltana lenkillä metsässä
  • Nauttia työmatkoilla heinäkuun rauhasta moottoritiellä, valita paikka tyhjästä parkkihallista ja tehdä rauhassa rästiin jääneitä hommia ilman, että koko ajan tulee uutta tilalle
  • Pyöräillä lasten kanssa läheiselle uimarannalle ja viettää siellä päivä lämpimässä vedessä pulikoiden
  • Syödä siellä uimarannalla välipalaksi pikkupullia ja tuoreita mansikoita
Molskis!
  • Käydä Porin jazzeilla fiilistelemässä
  • Vuokrata Metsähallitukselta eräkämppä Nuuksiosta ja viettää siellä viikonloppu
  • Käydä mansikkatilalla poimimassa ensi talven aamupalaherkut talteen
  • Syödä monta aamiaista auringon paisteessa etupihan terassilla ja vähintään yhtä monta iltapalaa takapihan terassilla ilta-auringossa
  • Käydä lasten kanssa päiväretkellä Espoon Isossa Vasikkasaaressa ja syödä siellä ravintola Gula Vilanin erinomaista lohikeittoa
  • Viettää elokuun alku viinimarjapensaissa ja säilöä monta litraa kesää talteen. (Tai siis varsinaisesti en halua säilöä marjoja mutta pakkohan se on tehdä...) 
Viinimarja - red currant
  • Siivota ulkovarasto ja viedä turhat kamat kaatopaikalle
  • Käydä kirppiksellä myymässä käyttökelpoiset, käyttämättömät tavarat
  • Tutustua uuteen perheenjäseneemme koiranpentuun ja opettaa se sisäsiistiksi sekä mielellään myös totuttaa se tulemaan luokse käskystä, kulkemaan remmissä ja olemaan rauhassa yksin kotona, kun me muut olemme töissä ja koulussa
  • Käydä perheen kanssa telttaretkellä saaressa
Metsäretkellä

Sain idean toivelistan kirjaamisesta alun perin Mansikkatilan mailla -blogin viime vuonna julkaistusta postauksesta. Myös Sanna Männikön kuulumisia -blogista kirjoitti hiljattain kesän to do -listastaan.

Millaisista jutuista sinä haaveilet tänä kesänä?

Ihanaa juhannusta kaikille blogini lukijoille!

----
In this post I've listed the things that I'm hoping to do this summer. In my list there are trips to the nearest beach with children, trips to the forest, a lot of garden work, puppy training and the kind of household tasks for which I never usually have time.
What kind of things would you like to do this summer?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (20)

1/20 | 

Sulla on aika pitkä lista ;) Mullakin olisi, mutta laiskana ihmisenä en viitsi tehdä sitä listaa ;))) Hyvää alkavaa viikkoa ;)

4/20 | 

Mullakin on nyt melko pitkä to do -lista, kun tuo eka tentti saatiin pakettiin. :D Itse asiassa taitaa tämä olla muutenkin jatkossakin yhtä pitkää to do -listaa! Eipähän tartte sanoa, ettei ole tekemistä.

5/20 | 

Mä jätän to-do-listan tekemättä :D Mutta tarkoitus on tehdä useampi metsäreissu eri kokoonpanoin, käydä Helsingissä ihmettelemässä laivoja ja Suomenlinnassa myös, tehdä töitä päivän tai pari viikossa, opettaa mukuloille pyöräilyä.

Lisäksi sitten sitä tavallista siivoilua ja tavaran hävitystä, ihan just sieltä, missä siihen tuntuu olevan helpoin milloinkin tarttua. Ei suuri tavoitteita, otetaan rennosti ja nautitaan, kun ollaan vielä kaikki yhtä aikaa pitkällä lomalla :)

6/20 | 

Paljon ihania juttuja listassa ja hei raidat onkin jo hiuksissa, nyt vaan rasteja toiveiden ylle, niitä hiljakseen toteuttelet. :) Oikein ihanaa juhannusta koko teidän perheelle.

7/20 | 

Joo, aika pitkä on lista... Itse en uskaltaisi luvata mitään meidän kaappien suhteen. Eräänä jouluna otin tavoitteeksi siivota kaikki talon kaapit, laatikot ja hyllyt, kunnes laskin niiden määrän: 386! :O Jäi joulusiivous sinä vuonna puolitiehen... ;)

8/20 | 

Siinähän sulla on jo hyvä lista! Minäkin odotan kovasti menon rauhoittumista duunissa eli aikataulujen höllentymistä ja tietenkin aikataulutonta aikaa lomalla.... Mukavaa uutta viikkoa!

9/20 | 

Joo, ajastin tämän postauksen menemään julki ennen meidän reissua, ja raidat tulikin otettua heti reissun alussa :) Näin matkalla mun Instagram on ollut paremmin ajan tasalla kuin blogi.
Mukavaa uutta viikkoa!

12/20 | 

Mullakin alkaa olla yllättävän paljon vuosittain toistuvia juttuja listalla. Sitä se keski-ikäistyminen teettää - sitä haluaa elää uusiksi joka vuosi tiettyjä hyviä hetkiä? ;) Tai sitten jotkut hommat vaan on hoidettava joka vuosi.

14/20 | 

Aika samanlaisia asioita meidän listoilla, reissuja lukuun ottamatta :). Tosin mulla on ne samat aina joka kesälle :D. Saapa nähdä mitä kaikkea sitä oikeasti sitten loman aikana saa aikaiseksi! Pääasiahan on ettei ota tekemisistä stressiä :). Mukavaa juhannusta!

15/20 | 

Aika samanlaisia asioita meidän listoilla, reissuja lukuun ottamatta :). Tosin mulla on ne samat aina joka kesälle :D. Saapa nähdä mitä kaikkea sitä oikeasti sitten loman aikana saa aikaiseksi! Pääasiahan on ettei ota tekemisistä stressiä :). Mukavaa juhannusta!

16/20 | 

Aika samanlaisia asioita meidän listoilla, reissuja lukuun ottamatta :). Tosin mulla on ne samat aina joka kesälle :D. Saapa nähdä mitä kaikkea sitä oikeasti sitten loman aikana saa aikaiseksi! Pääasiahan on ettei ota tekemisistä stressiä :). Mukavaa juhannusta!

17/20 | 

Aika pitkä on tuo sinun listasi, mutta ajatuksena hyvä, tehdä lista ja syksyn tullen katsoa, mitkä toteutuivat :) Minun listalleni kuuluu talon siivoaminen, jos ilmat eivät suosi, otan joka päivä urakakseni yhden kaapin siivottavaksi (näitä riittää vaikka sataisi jouluun asti joka päivä.... )

18/20 | 

Minäkin olen miettinyt kesälistan tekemistä - ja luultavasti sen teenkin juhannuksena. Ennen kaikkea haluaisin viettää aikataulutonta aikaa. Että ei tarvitsisi olla missään mihinkään tiettyyn kellonaikaan. Haluan lukea kaunokirjallisuutta, tuntuu että olen koko vuoden ajan lukenut vain ammattikirjallisuutta. Haluan käydä lenkillä, lasten kanssa uimarannalla, kiertää kirppareilla ja loppukesästä myös myydä omia kirppiskamppeita. Berliinin matka on myös edessä ja toivon, että se on yhtä ihana meidän koko perheellemme kuin meidän aikaisemmat kesälomamatkat ovat olleet.

Mukavaa juhannuksen aikaa!

19/20 | 

Kivoja haaveita. Minäkin tein jo pientä listaa. Yllättäin listatut jutut alkoivat heti toteutua, joten kyllä kannattaa kirjata ylös kesähaaveita :). Kivaa juhannusta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tajusin juuri, etten ole pitkän aikaan julkaissut yhtään asukuvaa blogissani. Tässä muutama asu niiden 33 vaatekappaleen joukosta, jotka olen valinnut huhti-kesäkuulle. Kevätkaudelle valikoinkin jostain syystä todellisia vaate-vanhuksia, jotka ovat kuitenkin edelleen lemppareideni joukossa, vaikka edes niiden laatu ei päätä huimaa.

Jos joku uusi lukija ihmettelee, miksi käytän vain 33 vaatetta kolmen kuukauden ajan: syynä on uudenvuodenlupaukseni. Aloitin tammikuussa 333-projektin, jota myös P333-nimellä kutsutaan. Tässä projektissa ideana on valikoida 33 vaatekappaletta, joita käytän kolmen kuukauden eli yhden "sesongin" ajan. Kolmen kuukauden kuluttua valitaan uudelle kaudelle toiset 33 vaatetta.

Matkan varrella tajuaa, kuinka vähillä vaatteilla oikeasti pärjää ja samalla tulee laittaneeksi kierrätykseen turhat vaatteet. Päätin myös julkaista kuvia niistä asuyhdistelmistä, joita olen projektin aikana käyttänyt todistaakseni, että vuosia vanhoissa vaatteissakin voi elää ihan onnellisena.

Tämän keinokuituisen, mustan puolihameen ostin joskus 1990-luvun alussa Anttilasta. Muistan kun käytin sitä ollessani kesätöissä tarjoilijana Saksassa vuonna 1994 ja joku työkaveri kehui, kuinka hyvin se sopi minulle.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tykkään hameesta edelleen, mutta viime aikoina vyötärö on alkanut hieman kiristää, minkä vuoksi hame kuroutuu helposti turhan ylös ja näyttää lyhyemmältä kuin se onkaan.

Tällaisenaan hame on ehkä hieman liian lyhyt työkäyttöön? Pitäisi varmaan ostaa uusi, minun ikäiselleni sopivan mittainen, mutta kun olen niin laiska ostelemaan vaatteita...

Uraäidin Ruuhkavuodet

Kuvan neuleen ostin niin ikään Anttilasta mutta se on aika uusi, vuodelta 2012. Huivin sain äidiltäni tuliaisiksi joltain reissulta. Kengät ja laukku sen sijaan on ostettu tänä keväänä: kengät ovat Clarksin - annoin itselleni luvan ostaa ne, sillä laitoin kierrätykseen (365-projektin hengessä) kaksi paria vähälle käytölle jääneitä Anttila-/kirppiskenkiä.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Yllä oleva laukku on tämän kevään yllätyshankinta. Kun kävin hiljattain läpi käsilaukkuni sisällön ja esittelin laukun blogisani, aloin katsella uusin silmin UFF-salkkuani ja hieman häpeillä sitä, olihan se jo naarmuinenkin. Niinpä annoin itselleni luvan ostaa uuden laukun, sillä vastavuoroisesti (niin ikään 365-projektin hengessä) olen laittanut tänä vuonna kierrätykseen yhteensä kahdeksan muuta laukkua.

Laukku sattuu olemaan jonkinlainen merkkilaukku, Michael Kors. Ostin sen paikalliselta kirppikseltä uutena (laput kiinni) muutamalla kympillä, koska se on tarpeeksi tilava ja nahka on pehmeää.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tässä asussa taas laukkuna minulla on toinen kevään hankinnoista, huuto.netistä ostettu musta Jounin laukku, jonka ostin yhden kierrätykseen laittamani, käyttämättä jääneen mustan kiiltonahkalaukun sijaan.

Asussa esiintyy sama, edellämainittu hame ja sen kanssa puin vaatekaappini ehdottoman "klassikkoneuleen", jolla on ikää jo 23 vuotta! Äiti osti sen minulle vuonna 1992, kun olin lähdössä Australiaan vaihtariksi.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Neuleen alla on toinen kevään uusina ostamistani vaatteista, Zalandosta tilaamani musta paitapusero. Typerä hankinta, sillä se rypistyy kauhean helposti.

Paitis tuli kyllä tarpeeseen, sillä Hipu käytti sitä sukulaistemme hautajaisissa, tytöllä kun ei ole omasta takaa paljoakaan mustia vaatteita. Luulen kuitenkin, että ennen pitkää laitan paidan eteenpäin kierrätykseen jollekin, joka tykkää silittämisestä enemmän kuin minä.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Huhtikuun alkupuolella, jolloin myös nämä kuvat on otettu, minun oli jatkuvasti kylmä, koska olin jo laittanut kaikki varsinaiset talvineuleeni varastoon ja yritin selvitä näillä ohuemmilla kevätneuleilla. Siksi esim. näissä kuvissa on hameen kanssa paksut, mustat sukkahousut. Viimeisessä kuvassa on lämmikkeenä lempi-pashminani, jonka ostin suunnilleen viisi vuotta sitten, käytettynä tietenkin.

Viisastuin hieman alkuvuoden aikana 333-projektin suhteen sikäli, että tällä kertaa valikoin mukaan kolmen kenkäparin sijaan viidet kengät (joista yhdet ovat sandaalit, touko-kesäkuun helteiden varalle) sekä kolme yöpaitaa kahden sijaan (yksi käytössä, yksi pesussa ja yksi varalle). Silti  - tai kenties juuri siksi - vaatekaappi näyttää ällistyttävän tyhjältä joka kerta, kun katson sinne.

Olen jo vähän väliä kyllästynyt tähän projektiin, ja pari viikkoa sitten olin jo aivan hilkulla lopettaa sen, koska vaatekaappi tuntui kerta kaikkiaan liian tyhjältä ja ankealta. Puuskassa siirsin jo kaappiin takaisin vaatteita, joita haluaisin käyttää ja annoin itselleni luvan käyttää niitä. Luvan saamisen jälkeen olo helpotti, enkä kuitenkaan ole käyttänyt niitä, vaan pysynyt tuossa niukassa, alkuperäisessä vaatevalikoimassa.

Mitä opin tästä? Myös vaatteiden suhteen näköjään kaikki kielletty on houkuttelevaa, mutta kun tekee siitä itselleen sallittua, houkutus katoaa.

Mukavaa viikonloppua! Me lähdemme tänään Hessun kanssa Tukholmaan äiti-poika -matkalle.

Löytyykö omasta kaapistasi näin vanhoja vaatteita? Ja mitä suunnitelmia sinulla on äitienpäiväviikonlopulle?

----
In these "outfit of the day" photos you can see some of my all time favorite clothes - the black skirt which I bought at the beginning of 90's and the pink knitwear which I got in 1992 when I traveled to Australia to be an exchange student. 
These clothes are among those 33 which I'm wearing between April-June this year. I'm wearing only 33 pieces of clothes for three months because I made a new year's resolution regarding 333-project.
The 333-project  means that I'll try to survive with 33 pieces of clothes and shoes for three months and then will select another 33 for the next 3 months. This way I will only wear 132 pieces during 2015.
Do you have favorite clothes that are as old as these?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (30)

1/30 | 

Itsellänikin löytyy vielä vaatekaapista muutamia parikymmentä vuota vanhoja asuja. Kun vaate on hyvä ja ajaton malli, niin iällä ei ole merkitystä. Tuo sun neuleesi on tosi kaunis.

3/30 | 

Kiitos kommentistasi! Moni aloittaa P333-projektin juuri tuossa elämänvaiheessa, kun raskaus- ja imetysajat ovat ohi. Kannattaa lukea esim. Saaran kokemuksia aiheesta!
Itse luovuin kyllä imetysvaatteistani aika nopsaan, mutta kaapissa on edelleen yksi raskausajan kauluspaita (jota ei kyllä helposti usko raskausvaatteeksi).

8/30 | 

Olipas mainio postaus sinulla ja aivan ihania vintage-vaatteita! =) Vaikka tänä vuonna olen itse pistänyt enemmän vaatteita kierrätykseen kuin koskaan, en minäkään ihan kaikkia käyttämättömiä ole raaskinut laittaa pois. Tyttäreni nimittäin on enää muutaman sentin minua lyhyempi. Hänellä on jo hyvin varma vaatemaku, eli jokin entinen lempparini saattaa löytää uuden omistajan lähempää kuin arvaankaan...

10/30 | 

Kiitos kommentistasi :) Minulla oli juuri tuo tilanne: kaappi oli täynnä vaikka pidin jatkuvasti vain muutamaa lempparivaatetta. Siksi uskalsin alun perikin ryhtyä tähän projektiin.

12/30 | 

Hyvä postaus! Todellakin myös vanhat vaatteet ovat käyttökelpoisia, jos oma koko ei ole hirveästi muuttunut. Itse en pääse ihan 20 vuotta vanhoihin vaatteisiin, kun itsekin olen vielä alle 3-kymppinen. Sen sijaan täytyy myöntää, että käytössä on edelleen muutamia vaatteita, joilla alkaa olla ikää 14-15 vuotta.

Pitääkin lukea lisää 333-projektistasi ja sen etenemisestä! Ajattelin itsekin aloittaa sen syksyllä, kun saan koko vaatevarastoni viimein käyttöön ilman pukeutumisen imetys- tai raskausrajoitteita. Kun suuri osa vaatteista on ollut nyt pari vuotta pois käytöstä, huomaan, miten paljon turhia vaatteita onkaan!

13/30 | 

Kivoja asuja kaikki!
Minä olen innokas marinoimaan kaikenlaista kaapissani. Noin vuosi sitten luovuin toivosta mahtua omiin yli 15v vanhoihin vaatteisiin ja valkattiin parhaat meidän babysitterille ja hänen tyttärelleen :) Hän on muutamia käyttänyt ompelijalla edullisesti muodistettavana/korjattavana maassa jossa elää talvikuukaudet. Eli helmet ovat käytössä edelleen! Babysitterin mies oli kuulemma hiukan kireällä äänellä sanonut, että näyttää tosi hyvältä, mutta mistäs on tullut rahat moiseen gaarderobin täydennykseen :)

Olisin pitänyt itsekin, mutta kun ei mahdu niin ei mahdu. Kateellisena sinulle totean, että en minä todellakaan ole pystynyt pysymään edes lähelle samoissa mitoissa kuin nuorempana :( Nostan hattua sinun suorituksellesi!

Marinoitua kamaa silti vielä riittää. Muistin, että pari vuotta sitten oikein postasinkin vanhimmista vaatteista. Tunnustan käyttäväni edelleen mummini vanhaa talvitakkia 80-luvulta. Juhlavaatteenani on 70-luvun kimonosta tehty hame :)

Tuossa on kuvat: http://pikkukepponen.blogspot.fi/2013/01/vintagea-vai-pihistelya.html
Odotan noille vaatteille ainakin vielä 10 vuoden käyttöä :D :D :D Tarkoituksena on lyhentää se yksi juhlamekko täksi kesäksi toimistokäyttöön.

15/30 | 

Minusta voit oikein hyvin käyttää tuota hametta, sopii sulle kauniisti!:)
Mielenkiintoinen projekti. On totta, että usein tulee joka tapauksessa pidettyä niitä omia lemppareita, ja suuri osa vaatteista vaan lojuu kaapeissa...

16/30 | 

Olet kaunis ja hyvin sopii tuo vanha hame sinulle. Minulle ei ihan noin vanhat hameet tai housut mahdu päälle, sen verran on lantioon tullut leveyttä lisää raskauksien ja synnytysten (ööh...ja herkuttelun) myötä. Mutta vanhoja neuleita ja paitoja minulla on kyllä käytössä, edelleenkin. Minulla on aika samanmoinen pitsineule (mutta beigen värisenä) vuosien takaa.

Mukavaa viikonloppua!

17/30 | 

Hyvin sitä pärjää pienelläkin vaatemäärällä jos niin päättää. ? eka kuvan sininen neule on tosi kaunis. Ja hame on hyvän mittainen - sinulla on nätit sääret, joten mitäpä iitä piilottelemaan.
Mukavaa viikonloppua!

18/30 | 

Pakko on kyllä todeta, että olet hirmuisen kaunis. On myös aivan mieletöntä että mahdut 20-vuotta vanhaan kynämekkoon. Synnytellytkin olet välissä. Sininen sopii mielettömän hyvin ja kynähame on mielestäni juuri täydellisen mittainen. :) Hatunnosto myös 333-projektista

Upeaa äitienpäivää!

19/30 | 

Mielenkiintoinen projekti :D Mulla on tosin menossa varmaan tuo 33 vaatetta koko ajan kun olen niin niin huono ostamaan vaatteita. Sopii sulle tuo ensimmäisen kuvien neule, pirteän värinen :)

23/30 | 

Kiitos Annu :) Niinpä, moni asia riippuu loppujen lopuksi vain päätöksestä ja minä kyllä pysyn tässä päätöksessä niin kauan kuin siitä tuntuu olevan apua... Mukavaa uutta viikkoa!

24/30 | 

Kiitos kommentistasi! Tuo sinun tilanne on itselleni sellainen tavoitetila. Päädyin päinvastaiseen tilanteeseen koska olen hamsteri enkä ole säännöllisesti laittanut vaatteita kierrätykseen... :P

25/30 | 

Kaapista löytyy kirpparilta joskus 90-luvun alkuvuosina ostettu neulepoolo, joka on sisustuksessa kauhuväriseni sähkönsininen, mutta vaatteissa ah niin ihana. En mää siihen ole mahtunut muutamaan vuoteen, mutta ei sitä koskaan tiedä :D Jos mun paino jatkaa putoamistaan hyvään tahtiin niin saan vetäistä sen päälleni joskus alkuvuodesta 2017 :D

27/30 | 

Eikä ole muuten yhtään liian lyhyt hamonen töihin !
Nätti ja juuri passeli mitta kauniille vartalollesi.

Ei ihan 20-vuotiaat vaatteet menisi ylleni enää. Ja huolestuttavaa olisikin, jos olisin saman kokoinen kuin 10-vuotiaana olin ;) .. mutta vedin kyllä juuri ainakin kymmenen vuotta vanhat farkut jalkaani ja totesin, että hieman löysät jopa ovat.
Kestävää kehitystä ja ekologista kulutusta on siis pysyä samoissa mitoissa vuodesta toiseen ;)
..ja tietty säilyttää sama tyyli (mun kohdalla ehkä tyylittömyys) myös vuodesta toiseen :D

28/30 | 

Jos ihminen rakastaa mustaa, harmaata ja sinistä, eikä juuri muun värisiä vaatteita omistakaan haluaisi osallistua k.o. haasteeseen, olisiko se haastetta ollenkaan? Varsinkin kun on sukeltanut jo aikapäiviä niukan vaatetuksen valtakuntaan. Silti vaatekomerot puhkuvat vaatteita, enimmäkseen pieniksi jääneitä, joihin jostain kumman syystä on muodostanut kiintymys-rakkaus suhteen, eikä näin ollen pysty niistä luopumaan.
Se johtuu varmaan tästä erittäin kypsästä iästä, iästä, joka on loihtinut keräilijän asumaan minun sisälleni.

29/30 | 

Tässä projektissa on nimen omaan ideana taltuttaa se pieni keräilijä, joka monen meistä sisällä asuu. Minusta näyttää siltä, että itse asiassa noudatat jo tuota projektia, jos kerran käytät vain niukkaa vaatevalikoimaa. Silloin projekti olisi sinulle helppo - laittaisit vain kierrätykseen kaikki ne vaatteet, joita et ole esim. vuoteen käyttänyt!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä viikko oli monessa mielessä hyvä. Siihen mahtui mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa ja myös ammatillisia elämyksiä.

Tuulia, Annu, Suski ja Marika.

(Osa näistä kuvista on vanhoja, mutta sehän tarkoittaa vain että elämässäni iloiset ja ihanat asiat toistuvat, mikä on mainio juttu.) Viime viikolla sydämeni sai sykkimään:

Luminen talvi

On ihanaa kun on oikea talvi, eikä sellainen pitkäksi venähtänyt, kostea syksy. Lumi tuo niin paljon valoa. Se tarkoittaa myös paljon mukavaa tekemistä.

Löysimme viime viikonloppuna kotimme lähistöltä uuden, hurjan pulkkamäen! Kuluneella viikolla olemme

♥ Etätyö

Teen yleensä vähintään yhden päivän etätöitä viikossa. Olen onnekas koska työnantajani suhtautuu joustavasti työn tekemisen paikkaan ja aikaan. Meillä ei mitata ensisijaisesti toimistossa istuttuja tunteja vaan työn tuloksia.

Etätyöpäivät ovat rauhallista, luovaa aikaa. Voi häiriöttä keskittyä isompiin projekteihin ja samalla saa aikaan myös vähän kotihommia. Laitan aamulla yleensä astianpesukoneen ja pyykkikoneen pyörimään, ripustan pyykit ruokatauolla ja  usein ehdin hakea myös lapset ajoissa koulusta.

♥ Työ
Tällä viikolla töissä on ollut harvinaisen antoisaa. Olin pari päivää koulutuksessa, jossa tuli oikeasti uusia ahaa-elämyksiä. Aidosti uudet asiat ovat minulle nykyään harvinaista herkkua, olenhan ollut samalla alalla ja vastaavanlaisessa tehtävässä jo pitkään ja yleensä tuntuu, että kaikki on tullut jo nähtyä. Lisäksi tuore tiimiläiseni on huikean taitava ja tehokas - on ilo ohjata hänen kaltaistaan työntekijää!

♥ Sing Star
Joulupukki toi Hipulle lahjaksi Pleikkarin ja Sing Starin. Se tarkoittaa ruutuaikaa, jonka minäkin hyväksyn!

Vaikka yleensä niuhotan lasten pelaamisesta, Sing Staria ei meillä lasketa

♥ Kierrätys eli 365-projektini
Sain vietyä perjantaina paikalliselle kirpputorille neljä valtavaa laatikollista tavaraa! *aplodeja* Kierrätysprojektini ovat siis myötätuulessa, vaikka en olekaan raportoinut niistä säännöllisesti Instassa,

♥ Hipu
Vietimme eilen kivan tyttöjen lauantain Hipun kanssa. Ohjelmassa ei ollut mitään erikoista kuten oppeeraa, kävimme vain tytön luistelutunnilla ja sen jälkeen ostoksilla. Meillä oli kuitenkin mahdottoman mukavaa.

Kotiin palattuamme tyttö lähti vielä kaverikseni metsälenkille. Siellä hän sanoi minulle jotain, jonka varassa jaksan pitkään. Näin henoa palautetta ei vanhempi usein kuule:

"Muiden äidit koko ajan huutaa niille tai määräilee, mutta sä et ole sellainen. Tuntuu, että sä luotat muhun ja annat mun itse päättää asioistani."

----
This week was a good week in many ways. I was challenged to list hearts this week - the kind of things which made me happy. Among them are this snowy winter, my rewarding work, possibility to work at home office, Sing Star game, my recycling project and my dear daughter who gave me special feedback today about my way of bringing her up. 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

Kommentit (12)

1/12 | 

Mukava että toteutit haasteen. Olipa kiva lukea :). Tuo viimeinen lausahdus menee kyllä äidin sydämeen. Voisiko vanhempana paremmin onnistuakaan

4/12 | 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Avantouinti on uskomattoman ihanaa! Olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Siitä saa samanlaiset kicksit ja endorfiinit kuin raskaasta liikunnasta mutta paljon nopeammin. Ja avantouinnin kaikista terveysvaikutuksista ei vielä tiedetä puoliakaan...

6/12 | 

Mukava viikko teillä takana! Minä en ole koskaan uskaltautunut avantoon. Tuntuu, että monena kesänäkin järvivesi on minulle liian kylmää. Viime kesänä uin tasan kerran vaikka oli superlämmin kesä.

7/12 | 

Kiitos haasteesta Uraäiti. Sydämet sykähdyttävät. Otan kuitenkin aikalisää näitten kanssa, nimittäin olen parhaillaan flunssan kurimuksessa ja nyt ei sydämiä synny :)
Oli kiva lukea vastauksiasi. Sinulla on suloinen tytär!
Heleitä päiviä! Vielä minäkin täältä nousen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Täällä ollaan. Tulimme kotiin lauantai-iltana keskelle tihkusadetta ja pimeää, joka kuitenkin pian muuttui lumeksi ja pakkaseksi.

Lomalla ei tainnutkaan olla parasta vain lämpö ja aurinko, vaan täysi palvelu. Söimme kaksi viikkoa ravintoloissa joka aterian. Siivooja laittoi hotellihuoneen päivittäin kuntoon. Pesetimme pyykit pesulassa - se on Thaimaassa niin halpaa, monen kilon satsi kun maksaa vain muutaman euron.

Kamalinta puolestaan ei ollut sittenkään paluu kylmään ja pimeään vaan paluu tekemättömien hommien keskelle. Jätimme kodin lähtiessämme ihan järkyttävään kuntoon. Uskottelimme itsellemme, että se on tarkoin valittu strategia: sanotaan, että koti kannattaa jättää asutun näköiseksi, se karkottaa mahdolliset murtovarkaat pois. No, jos meille olisi kaikista varotoimista huolimatta tullut varkaita, ne olisivat luulleet että joku on jo käynyt huushollissa, kun kaapit olivat levällään ja tavarat pitkin lattioita.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Enää ei ole yhtään tekosyytä vältellä tätä urakkaa, kesävaatteet on pakko pakata laatikkoon ja viedä varastoon...

Olisin toki voinut valita itselleni tyypillisen lomaltapaluu-strategian: lyödä hanskat tiskiin ja kieriskellä lomamuistoissa ja itsesäälissä. Sen sijaan tällä kertaa päätin, että mieluummin yritän tehdä itseni ja muut onnellisiksi.

Kävimme siis hommiin. Mies oli tosi kultainen, sillä hän raivasi suurimman osan sotkusta. Lapsetkin järjestivät omat huoneensa! Minä taas pesin pyykkiä ja laitoin viimein kesävaatteeni talvivarastoon. Nyt matkan jälkeen ei enää ole yhtään tekosyytä vältellä sitäkään hommaa.

Yleensä ottaen minua stressaa eniten kotonamme tavarakaaos - kaikki ne läjät: vaateläjät, kirja- ja lehtiläjät ja kaikenlainen ympärillä ajelehtiva kama. Ei niinkään lika tai pölyisyys, koska sille on nopeasti helppoa tehdä jotain.

Ilmeisesti sain Thaimaasta aimo annoksen uutta energiaa, sillä päätin kertaheitolla laittaa elämäni kuntoon! Muiden blogeja lukiessani minuun tarttui kierrätys-inspiraatio, joten päätin aloittaa 365-projektin. Jotta varmasti pitäytyisin siinä, aion raportoida projektin edistymisestä julkisesti Instagramissa. (Toisinaan myös täällä blogin puolella, saa nähdä.)

Ideana 365-projektissa on yksinkertaisesti luopua joka päivä vuoden ajan yhdestä tavarasta. Jos ostan uutta tavaraa, se lisää luovutettavien määrää. Loman jälkeen oli loogista aloittaa kesävaatteista, joiden joukosta valikoin kierrätykseen nämä kamalat vanhat rytkyt. Ihan nolottaa, että olen säilytellyt niitä vaatekaapissa... Samaan syssyyn innostuin myös kaivamaan keittiön kaapin perältä rikki menneen yleiskoneen, jonka saimme 13 vuotta sitten häälahjaksi. Eiköhän ole jo aika luopua siitä. Tässä on siis kuluvan vuoden 6 ensimmäistä pois laitettavaa tavaraani.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Yritin houkutella myös Hipun sparrauskaveriksi 365-projektiin, mutta ihan vielä tyttö ei lupautunut mukaan. Hän inhoaa (kaappien) siivoamista vielä enemmän kuin minä. Maailman Paras Mieskään ei innostunut, koska ei kuulemma "edes omista 365:a tavaraa."
Nämä kaikki kamat ovat todellisia "arkistojen aarteita". Yhteisikää niillä on ainakin parikymmentä vuotta...

Sitten villiinnyin niin, että aloitin myös Uraäidin Ruuhkavuodet

Valitsin 333-projektiin muutamia luottovaatteita, joita käytän joka tapauksessa eniten. Kaapissa roikkuvien lisäksi 33:n joukkoon kuuluu farkkuja, neuleita, kahdet saappaat ja kaksi yöpaitaa.
Parhaimmassa tapauksessa tämän projektin avulla tajuan, kuinka järjettömät määrät turhia vaatteita minulla on ja laitan hanakammin kierrätykseen sellaiset, joita en juurikaan käytä. Em. kuva havainnollistaa, kuinka älyttömästi minulla on kuteita. Olen ollut koko aikuisikäni suunnilleen saman kokoinen raskauksia lukuun ottamatta ja kun lisäksi minulla on hamsterin taipumuksia, on lopputulos järkyttävä määrä ryysyjä, joita käytän kerran parissa vuodessa.
Myös tämän projektin aloittaminen toi vapauttavan fiiliksen. Olen aina inhonnut kaappien siivoamista ja vaatteiden lajittelua kierrätykseeen, mutta ehkä näiden projektien avulla siihen tulee uutta hohtoa, ja hommasta tulee ikään kuin leikkiä?
Ajattelin, että valitsemiani vaatteita esittävän kollaasin sijaan voisin  julkaista täällä blogissa välillä asukuvia, joista kenen tahansa on mahdollista arvioida, olenko valinnut mukaan järkeviä yhdistelmiä. Vaikka olen narsisti ja tykkään olla kuvissa, en ole koskaan täysin tajunnut monien blogien asukuvia. Käsittääkseni niiden tarkoitus on antaa insipiraatiota pukeutumiseen ja ostovinkkejä. No, minun asukuvieni tarkoitus ei varsinaisesti ole antaa ostovinkkejä, vaan osoittaa että vanhatkin laadukkaat vaatteet voivat olla ihan käyttökelpoisia, jopa töissä, ja niitä yhdistelemällä pärjää hienosti pitemmänkin ajan. Siispä olkaa hyvä: päivän asu eli Valikoidut Vanhat Rytkyt =) 
Suurkiitos inspiraatiosta 365morelifeSaara, Anu ja Paprika. Teidän ansiostanne toivottavasti saan kaaoksen hallintaan, pääsen tavaraähkystä ja siinä samalla annan kenties ajattelemisen aihetta myös jollekin toiselle hamsterille!
Uraäidin Ruuhkavuodet
Valitsin projektiin kolmet farkut, kahdet saappaat, viisi neuletta sekä kolme pitkähihaista t-paitaa. Enimmäkseen mustaa, sinistä ja punaista.

Neulepaidan ostin Seppälästä kaksi vuotta sitten, Dieselin farkut samoin ovat kaksi vuotta vanhat ja saappaat ostin Mekka-nimisestä liikkeestä viime keväänä alennusmyynnistä. Alla Lindexistä ostettu pitkähihainen musta t-paita, joita ostin kolme vuotta sitten eri väreissä kolme kerralla.
Uraäidin Ruuhkavuodet
Jee - mahtavaa päästä eroon turhasta tavarasta!

Kommentit (2)

1/2 | 

Todella laadukkaita juhlavaatteita ei mullakaan ole liikaa ja niitä en laske 333-projektiin mukaan.
Mullakin on tapana järjestää vaatekaapit kaksi kertaa vuodessa mutta olen vain ollut tosi huono heittämään pois.
Toistaiseksi olen karsinut vaan omia kamojani mutta voin vannoa että projekti leviää myös muiden perheenjäsenten tavaroihin. Mulla on nimittäin karannut mopo käsistä kun varasin kirppispöydän viime viikolla. Pian omat tavarat on käyty läpi ja sitten lastenhuoneet edessä...!

2/2 | 

Huh, huh, minähän vallan nyt punastun... Upeaa, että teillä säännöllinen kierrätys on jo osa elämää ja lapset hoitaa sen itse! Meidän lapset inhoaa siivoamista, erityisesti tavaroiden järjestelyä, ja tuntuvat olevan vielä pahempia hamstereita kuin minä :/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat