Kirjoitukset avainsanalla tiskit

Tämä viikko oli monessa mielessä hyvä. Siihen mahtui mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa ja myös ammatillisia elämyksiä.

Tuulia, Annu, Suski ja Marika.

(Osa näistä kuvista on vanhoja, mutta sehän tarkoittaa vain että elämässäni iloiset ja ihanat asiat toistuvat, mikä on mainio juttu.) Viime viikolla sydämeni sai sykkimään:

Luminen talvi

On ihanaa kun on oikea talvi, eikä sellainen pitkäksi venähtänyt, kostea syksy. Lumi tuo niin paljon valoa. Se tarkoittaa myös paljon mukavaa tekemistä.

Löysimme viime viikonloppuna kotimme lähistöltä uuden, hurjan pulkkamäen! Kuluneella viikolla olemme

♥ Etätyö

Teen yleensä vähintään yhden päivän etätöitä viikossa. Olen onnekas koska työnantajani suhtautuu joustavasti työn tekemisen paikkaan ja aikaan. Meillä ei mitata ensisijaisesti toimistossa istuttuja tunteja vaan työn tuloksia.

Etätyöpäivät ovat rauhallista, luovaa aikaa. Voi häiriöttä keskittyä isompiin projekteihin ja samalla saa aikaan myös vähän kotihommia. Laitan aamulla yleensä astianpesukoneen ja pyykkikoneen pyörimään, ripustan pyykit ruokatauolla ja  usein ehdin hakea myös lapset ajoissa koulusta.

♥ Työ
Tällä viikolla töissä on ollut harvinaisen antoisaa. Olin pari päivää koulutuksessa, jossa tuli oikeasti uusia ahaa-elämyksiä. Aidosti uudet asiat ovat minulle nykyään harvinaista herkkua, olenhan ollut samalla alalla ja vastaavanlaisessa tehtävässä jo pitkään ja yleensä tuntuu, että kaikki on tullut jo nähtyä. Lisäksi tuore tiimiläiseni on huikean taitava ja tehokas - on ilo ohjata hänen kaltaistaan työntekijää!

♥ Sing Star
Joulupukki toi Hipulle lahjaksi Pleikkarin ja Sing Starin. Se tarkoittaa ruutuaikaa, jonka minäkin hyväksyn!

Vaikka yleensä niuhotan lasten pelaamisesta, Sing Staria ei meillä lasketa

♥ Kierrätys eli 365-projektini
Sain vietyä perjantaina paikalliselle kirpputorille neljä valtavaa laatikollista tavaraa! *aplodeja* Kierrätysprojektini ovat siis myötätuulessa, vaikka en olekaan raportoinut niistä säännöllisesti Instassa,

♥ Hipu
Vietimme eilen kivan tyttöjen lauantain Hipun kanssa. Ohjelmassa ei ollut mitään erikoista kuten oppeeraa, kävimme vain tytön luistelutunnilla ja sen jälkeen ostoksilla. Meillä oli kuitenkin mahdottoman mukavaa.

Kotiin palattuamme tyttö lähti vielä kaverikseni metsälenkille. Siellä hän sanoi minulle jotain, jonka varassa jaksan pitkään. Näin henoa palautetta ei vanhempi usein kuule:

"Muiden äidit koko ajan huutaa niille tai määräilee, mutta sä et ole sellainen. Tuntuu, että sä luotat muhun ja annat mun itse päättää asioistani."

----
This week was a good week in many ways. I was challenged to list hearts this week - the kind of things which made me happy. Among them are this snowy winter, my rewarding work, possibility to work at home office, Sing Star game, my recycling project and my dear daughter who gave me special feedback today about my way of bringing her up. 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

Kommentit (12)

1/12 | 

Mukava että toteutit haasteen. Olipa kiva lukea :). Tuo viimeinen lausahdus menee kyllä äidin sydämeen. Voisiko vanhempana paremmin onnistuakaan

4/12 | 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Avantouinti on uskomattoman ihanaa! Olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Siitä saa samanlaiset kicksit ja endorfiinit kuin raskaasta liikunnasta mutta paljon nopeammin. Ja avantouinnin kaikista terveysvaikutuksista ei vielä tiedetä puoliakaan...

6/12 | 

Mukava viikko teillä takana! Minä en ole koskaan uskaltautunut avantoon. Tuntuu, että monena kesänäkin järvivesi on minulle liian kylmää. Viime kesänä uin tasan kerran vaikka oli superlämmin kesä.

7/12 | 

Kiitos haasteesta Uraäiti. Sydämet sykähdyttävät. Otan kuitenkin aikalisää näitten kanssa, nimittäin olen parhaillaan flunssan kurimuksessa ja nyt ei sydämiä synny :)
Oli kiva lukea vastauksiasi. Sinulla on suloinen tytär!
Heleitä päiviä! Vielä minäkin täältä nousen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Törmäsin toisessa perheblogissa (tarkemmin sanottuna Karelandissa) taas hauskaan haasteeseen: verkkarimutsihaasteeseen. Blogin kirjoittaja, Karoliina, haastoi toiset äidit julkaisemaan kuvan itsestä tyypillisimmillään kotona ja ihmisten ilmoilla. Tärkeintä kuville on, että ne ovat rehellisiä.

Näin rennon viikonlopun jälkeen haaste innosti! Minä nimittäin olen aika eri näköinen kotona ja töissä. Lisäksi ulkoinen olemukseni on muuttunut tässä vuosien varrella.

Tulkaapa muutkin mukaan haasteeseen - olisi hauskaa tutustua jokaisen äiti-bloggaajaan arkiminään ja virallisempaan olemukseen!

Olin melko pitkään lasten kanssa kotona hoitovapaalla. Niihin aikoihin elämäni pyöri akselilla makuuhuone-keittiö-kylppäri-leikkipuisto, joissa esiinnyin enimmäkseen verkkareissa, fleeceissä ja ulkona tietenkin säänkestävissä ulkoiluvaatteissa.

Tämä kuva kiteyttää senaikaisen todellisuuden mainiosti. Se on vuodelta 2007, jolloin Hipu oli kolmevuotias ja Hessu vähän yli puolivuotias. Olemme ilmeisesti juuri tulleet ulkoa, koska minulla on edelleen ulkoilupuvun housut jalassa.
 

lastenhuoneessa
Käytin rillejä alkuvuoteen 2013 asti kunnes kävin silmäleikkauksessa.

Nykyäänkin kotona viihdyn mukavissa vaatteissa. Koska olen koko aikuisikäni pysynyt suunnilleen samoissa mitoissa (ja koska olen hamsteri, enkä laita vaatteita tarpeeksi usein kierrätykseen) minulla on jemmassa uskomaton määrä vanhoja verkkareita ja huppareita.

Tämä on viime aikoina ollut kotona lempiasuni. Verkkarit ovat vuodelta 2005, jolloin ostin ne jostain vaatekojusta kylän markkinoilta. Huppari on tuore investointi, joka löytyi Intian basaarista viime kesänä. Kuvan näppäsin eilen illalla saunan jälkeen.

 

 

verkkarit
Kas, tämähän on samalla belfie :)

Töissä panostan ulkonäkööni huomattavasti enemmän. Vaikka meillä duunissa vallitsee business casual -pukukoodi, on työssäni usein edustustilanteita, joissa jakupuku on välttämätön. Lisäksi yritän toisinaan "ylipukeutua" töissä ollakseni uskottava. Se antaa itseluottamusta, ainakin enemmän kuin alipukeutuminen.

Kansainvälisissä ympyröissä jakkupuku on varma valinta, erityisesti kokousmatkoilla Keski-Euroopassa. Tanskassa monet ottavat onneksi rennommin ja farkutkin ovat siellä ihan hyväksyttävä toimistovaate.

Nämä kuvat ovat suhteellisen tuoreita, molemmat otettu kuukauden sisällä.

 

 

 

 

bisnesnainen
Omistan kolme housupukua ja sekalaisen valikoiman hameita, suoria housuja ja irtojakkuja. Vas. housupuku Gerard Darel, oik. Gerry Weber, molemmat ostettu Stockalta kauan sitten. Työvaatteisiin voisin panostaa enemmänkin. Ostan niitä harvoin, mutta vähän laadukaampia.

Koti- ja työpukeutumiseni kuvaa koti- ja työminäni eroja. Kotona en juurikaan meikkaa enkä mieti ulkonäköäni, vaan olen vain oma itseni. Kotivaatteissa mukavuus on tärkeintä. Nautin kovasti viikonlopuista ja etätyöpäivistä, kun voi relata, eikä tarvitse laittautua.

Toisaalta hoitovapaan loppupuolella yksi asia, jota aloin ikävöidä työelämästä oli juuri kauniit, asialliset työvaatteet. Viihdyin hyvin kotona mutta pelkäksi kotirouvaksi minusta ei olisi. Ruoanlaitto, sotkujen järjesteleminen ja pyykinpesu ei pitkän päälle riittäisi minulle päätehtäväksi. Oltuani tarpeeksi kauan kotona oli mukavaa taas solahtaa jakkupukuun, laittaa ripsiväriä ja poskipunaa, viettää päivät aikuisten maailmassa ja hyödyntää lahjojaan työssä, jossa olen hyvä.

 

 

Kommentit (2)

1/2 | 

Se on aivan totta, että kotona ollessa kaipaa hiukan "laittautumista". Täällä Turkissa ei kukaan oikeastaan kulje verkkareissa tai tukka pystyssä, joten itsekin joutuu hiukan katsomaan peiliin ennen kauppaan lähtöä. Suomessahan pienemmissä kaupungeissä melkein kuljetaan verkkareissa joka paikkaan. Minäkään en kotimaassa näe mitään pahaa verkkareissa kauppaan menossa, mutta täällä ei tulisi mielenkään.

2/2 | 

Joo, se on jännää että ulkomailla verkkarit ovat liikuntavaate mutta meillä päin yleisesti hyväksytty joka paikan asuste. Jotain selittämättömiä kulttuurieroja tässä on taustalla...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mies ja lapset lähtivät keskiviikkona mummolaan syyslomalle ilman minua.  Jäin töiden takia kotiin, sillä ehdin ottaa vain yhden päivän vapaaksi.

Kun muut ovat poissa, päivärytmini heittää kuperkeikkaa. Teen ympäripyöreitä työpäiviä, syön mitä sattuu ja milloin sattuu, lipsun liikunnasta ja ulkoilusta, valvon pikkutunneille ja roikun netissä. Näin myös tällä kertaa.

Torstaina annoin flown temmata minut mukaansa huomatakseni lopulta, että työpäivä venähti turhan pitkäksi. Söin koko päivänä vain kaksi juustoleipää, pari kananmunaa, banaanin, mandariinin ja läjän irtokarkkeja sekä suklaakonvehteja.

Jätin aamujoogan ja salitreenin välistä, enkä ehtinyt edes juoksulenkille. Vaikka minulla olisi ollut harvinainen mahdollisuus nauttia kiireettä tällaisista lenkkimaisemista...
 

Tie
 

...ehdin lopulta vasta valon kadottua sauvakävelylle...
 

Yö

Yleensä, kun perhe pyörii ympärillä, en ehdi paljoa istuskella. En kestä katsella astiavuoria ja pyykkipinoja. Ja kun kodin joka nurkasta kurkkii tekemättömiä töitä, en esimerkiksi katso telkkaria juuri ollenkaan.

Mutta kun olen yksin kotona, en edes huomaa pölypalloja tai vaatekasoja. Olen vain. Teen, mitä mieleen juolahtaa.

Olen pohtinut paljon, mistä tällainen käytös juontaa juurensa. Olenko oikeasti sisimmässäni ihminen vailla rajoja? Ryöpsähtääkö todellinen arkiminäni valloille vasta, kun perheen rutiinit katoavat ympäriltäni? Onko minulla heikot elämänhallintataidot?

Tuota on hieman hankalaa uskoa, onhan arkeni yleensä hyvinkin kurinalaista ja pyöritän sitä vaikeuksitta päivästä toiseen. Itse asiassa jopa nautin rutiineista. Myös työni on hyvin itsenäistä, pystyn itse asettamaan itselleni joka päivä tavoitteet ja suunnitelemaan työpäiväni sen mukaan.

Hallitseeko minua normaalisti arkipäivisin Sisäinen Suorittaja? Esitänkö jotain itselleni ja perheelleni pysymällä pikku puuhassa, kun muut ovat paikalla? Haenko huhkimalla hyväksyntää? Onko itse asiassa vain hyvä, että joskus laiskottelen, jos arki yleensä on tiukkaan ohjelmoitua?

En tiedä. Joka tapauksessa yksinolo ei pitkän päälle tee minulle hyvää. Arkirutiinien ansiosta voin hyvin. Valvominen, epäsäännöllinen napostelu ja liika koneen tuijottelu näkyy naamassa ja tuntuu kropassa.

Onneksi syyslomaviikonloppuuni mahtui myös mukava matka Tallinnaan ystävän ja hänen puolivuotiaaan vauvansa kanssa. Jo maisemanvaihdos tekee aina hyvää. Tallinnan vanhakaupunki on kaunis ja onnistuu yhä yllättämään uusilla, kuvauksellisilla maisemilla.

 

 

Tallinna

 

 

 

Äiti-vauva-matkan ohjelmassa oli päämäärätöntä vaeltelua, paljon hedelmällistä ajatustenvaihtoa  - äitiydestä tietenkin - ja monta herkkuhetkeä. Oli mukavaa pitkästä aikaa viettää aikaa vauvan kanssa. Nuuhkia maidontuoksuista poskea, pidellä palleroista kättä, sylitellä, laulella ja lorutella.

Toisaalta oli hyvä huomata, että juuri nyt olen onnellinen omista kouluikäisistä lapsistani. Minusta ei enää olisi pikkuvauvan vanhemmaksi: olemaan jatkuvasti käytettävissä, valmiina tyydyttämään välittömästi lapsen tarpeet. Toisinaan on terveellistä saada vahvistusta omille valinnoilleen.

Mutta nyt en enää oikein malttaisi odottaa, että perhe tulee takaisin. On jo ikävä.

On hyvä olla välillä erossa jotta huomaa, kuinka hyvä on olla yhdessä.

Kommentit (6)

Chili
3/6 | 

Mulla kanssa sama! Ja mä kun luulin, että olen ainoa, joka laiskottelee perheen (tai osan siitä) ollessa poissa :). Mä ainakin olen jotenkin tulkinnut tuollainen Sisäinen Suorittaja, joka vetää hyvä äiti -roolia hela tiden normiaikana. Välillä tekisi mieli normielämässäkin laiskotella, mutta "ei voi".

5/6 | 

Ihania kuvia ja mainioita ajatuksia! Itse uskon, että tuollaiset luonnolliset rajat, kuten perhe, ovat niin tarpeellisia ihmisen hyvinvoinnille ja päivärytmille. Samoin itse olen huomannut, että silloin kun on säännöllisesti töissä kesällä, elämä on hyvin johdonmukaista ja (hyvällä tavalla) kurinalaisen aikataulutettua, mutta opiskelujen startatessa syksyllä sitä saattaa vähän löysätä noista perusterveellisen elämän tukipilareista, kuten säännöllisestä terveellisestä syömisestä, ulkoilusta ja liikunnasta, päivärytmistä... toisaalta yritän aina pian saada itseäni niskasta kiinni kun huomaan vastaavaa käytöstä, koska minun kohdallani ne eivät paranna hyvinvointiani eikä mielialaani :)

Kuulostaa ihanalta tuo, että perhettä kaipaa sen ollessa poissa. Elämässä on selvästi kaikki (isot palikat) kohdillaan, ja mikäs sen ihanampaa :)

6/6 | 

Kiitos kommentista, kiva jos tekstit & kuvat herättää ajatuksia! Itse tajusin vasta hiljattain olla kiitollinen perheestä, sen tuomista rajoista ja esim.terveydestä. Niitä oli niin helppoa pitää itsestäänselvyytenä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat