Kirjoitukset avainsanalla Vauva

Hessu ja Hipu vuonna 2007, 0 ja 3-vuotiaina

Hipu ja Hessu keväällä 2015, 8- ja 11-vuotiaina

Parin viime viikon aikana olen kovasti miettinyt lasten vauva-aikaa ja lapsentahtisuutta eli sitä, että perhe elää vauvan ehdoilla, sopeutuu vauvan tahtiin, eikä päinvastoin. Mehän pitkälti hoidimme lapsemme näin vauva-aikana.

Uskallan väittää, että hoidimme vauvamme tosi hyvin. Vauvan joka itkuun reagoitiin ja yleensä nopeasti, aina oli rinta tarjolla ja molempia pidettiin valtavasti sylissä. Erityisesti esikoisen kanssa elämä menikin totaalisesti uusiksi vauvan myötä.

Esikoinen oli suuritarpeinen vauva. Hän ei huolinut tuttia, ei ensimmäiseen puoleen vuoteen nukkunut muualla kuin sylissä tai kantoliinassa eikä oikeastaan huolinut muita lohduttajaksi kuin äidin. Pikkuveli ei ollut kovin paljon helpompi tapaus, mutta huoli sentään tutin lohduksi ja sai näin unen päästä kiinni myös muualla kuin (äidin) sylissä. Molemmat lapset olivat aika itkuisia vauvoja eli hereillä ollessaan olivat vain lyhyen aikaa tyytyväisiä ja pian alkoivat kitistä, kun olivat jotain vailla.

Niinpä meillä kummankin lapsen ensimmäinen vuosi meni siinä, että yritimme pitää vauvat tyytyväisinä - ja siinä välissä syödä, nukkua, hoitaa kodin ja huolehtia omasta hyvinvoinnistamme (välillä enemmän, yleensä vähemmän - tämä saattoi tarkoittaa esim. kävelyhetkeä metsässä tai piipahdusta pihalla viemässä yksin roskapussi ulos). Elämä oli melkoista selviytymistaistelua, eikä parisuhteen tai ystävyyssuhteiden hoitamisesta tai harrastuksista juurikaan voinut puhua.

Mitään en kadu, ja tekisin kaiken samoin uudestaan, jos vain jaksaisin. Uskon myös, että vaivannäkö kannatti - lapsemme ovat nykyään mielestäni niin empaattisia, sosiaalisia ja tasapainoisia. Vaikka molemmat ovat jo isoja koululaisia, heitä saa edelleen myös sylitellä, mikä on itselleni tosi tärkeää. (En tosin tiedä, onko seesteinen nykytila syntynyt varhaislapsuuden hoidon ansiota vai siitä huolimatta...)

Oma jaksamiseni oli kuitenkin molempien vauva-aikana koetuksella. Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi en halua kolmatta lasta. Toisaalta nyt, kun 40 alkaa olla mittarissa, on ihan biologisestikin minun aikani lisääntyä mennyt jo ohi. Mutta pääsyy siihen, ettei meille tullut kolmatta lasta on se, että en jaksaisi hoitaa kolmatta vauvaa yhtä hyvin kuin kahta ensimmäistä. Se taas olisi mielestäni lapselle väärin, sillä jokainen vauva ansaitsee vain parasta.

Niinpä otimme sitten...koiran. Pennun myötä olen miettinyt paljon tätä vauvantahtisuutta, sillä fanaattisten koiraharrastajien joukossa on käsittääkseni olemassa myös ilmiö nimeltä koirantahtisuus - se että perhe sopeutuu koiran tarpeisiin eikä päinvastoin. Pentuhan on myös vauva, eläinlapsi. Koiran ehdoilla emme kuitenkaan ole alkaneet elää.

Australian labradoodle pentu Napsu 3.8.-15 11-viikon ikäisenä

Toki tuo pentu on pieni, mutta se ei kuitenkaan ole ihminen, joka olisi minulle itseäni tai perhettäni tärkeämpi. Siksi esim. pentu saa kyllä hetken inistä pentuaitauksessaan ja tarvittaessa vaikka pissata aitauksen nurkkaan paperinsa päälle, vaikka onkin perheen pienin, jos minulla sattuu olemaan ruokailu kesken tai mikäli kuopus haluaa pelata kanssani juuri sillä hetkellä lautapeliä. Ihmisvauvojen kanssa emme toimineet näin.

Allergiani takia en ole myöskään ole ottanut pentua sänkyyni, kuten monet koiraihmiset tekevät. Ensimmäisiksi öiksi siirsin sänkyni siihen huoneeseen, jossa pentu nukkuu, mutta pian siirryin nukkumaan portin taakse, ja kun yö yöltä siirsin patjaani kauemmas portista, pääsin jo viikon kuluttua takaisin omaan sänkyyni. Vertailun vuoksi lapsemme alkoivat nukkua omassa huoneessaan vasta yli kolmevuotiaina.

Emme siis täysin hoida uutta perheenjäsentä Tuire Kaimion oppien mukaan, eläimen ehdoilla. Hipukin totesi Kaimion kirjan luettuaan, että sen ideologian mukaan olisi mahdollista toimia, ellei olisi mitään muuta elämää kuin koiranhoito...

Onko teillä vauva tai lemmikki sopeutunut perheen elämänmenoon vai toisin päin?

----
Recently, thanks to our puppy dog, I've been thinking a lot about the different ways of taking care of a baby. There are varying ideologies and ours was attachment parenting: we adjusted our lifestyle  to baby's needs. This paid off - our children are now happy, empathetic and balanced schoolkids. However, this was quite an exhausting way of  living. I don't think I could take care of a third child that way. This is one of the reasons why I don't want to have another baby. I wouldn't be able to breastfeed every second hour and be available for baby day and night, as I should, because I think that a baby deserves only the best.
Therefore instead of having a third child we adopted a puppy dog. He is a baby, too, but he's just an animal and seems to be happy with the second best service level. This means that our family has not adjusted our life according to the needs of the puppy but instead he is trying to fit in to our family's lifestyle.
How has your life changed after having a baby or a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (18)

1/18 | 

Vauvan tahtiin mentiin. Elämä meni uusiksi, ykköstä imetin puolen tunnin välein päivisin ja kahden tunnin välein öisin. Pitkät automatkat olivat aivan kamalia, joten ei pahemmin reissattu. Kakkosta ei ihan yhtä tihesti tarvinnut imettää, mutta ei taas viihtynyt muualla kuin sylissä. Kantoliinoissa olivat molemmat paljon. Ikäeroa lapsilla 1v9kk, joten aikamoinen muutos oli esikoisellekin sisaruksen syntymä. Nyt on seesteinen vaihe (10 ja 12v), mutta murrosiässä ovat varmaan yhtä aikaa :D. Mutta nyt tuntuu että perheen tahti on se yhteen soviteltu tahti eikä yksistään lasten "sanelema".

Kissat toki pyörittää meidän huushollia miten tykkäävät, sen verran on rajoitettu että jos yöllä menevät ulos niin sisälle ei takaisin päästetä paitsi kovilla talvipakkasilla :D.

2/18 | 

Meilläkin yritetään mennä lapsentahtisesti, mutta toki tässä on muitakin muuttuvia tekijöitä - etenkin kun niitä lapsiakin on kolme, joiden tahtiin pitäisi yrittää mennä. :) Mutta joo, puumerkkiä jättämässä pitkästä aikaa. Ja onnea mahdolliseen uuteen blogiportaaliin! Toivottavasti tunnet olosi kotoisammaksi.

3/18 | 

Me uskalsimme vielä yrittää pikkuveljeä, kun ajattelimme että eihän se pikkuvauva-aika toisella kerralla voi samanlaista olla... ,) Ehkä me vain emme osanneet sitten hoitaa noita vauvoja :P
Meidän pentu osaa jo inisemällä pyytää pissalle, eikä kakka ole tullut sisälle enää aikoihin, eli hyvältä näyttää! Yökuvioista en ole ihan varma, koska nukun eri huoneessa korvatulpat korvissa.

4/18 | 

Niin paljon onnea koiruudesta! Täälläkään koirat eivät sängyssä makoile. Minullakin ollut koira-allergia enkä halua että puhkeaa uudelleen, mutta haluan kyllä nukkua yöni myöskin puhtaissa lakanoissa, en karvaisissa ja hiekkaisissa. :) Samu nyt on niin valtava, ettei sänkyyn mahtuisikaan, siellä välissä riittävän usein on pienin lapsemmekin. Onko kotimme "hullujen huone" no on kyllä. ;)

5/18 | 

Allergiat ovat niin kurja juttu :/ Meilläkin epäiltiin niitä kun esikoinen nukkui niin lyhyissä pätkissä päivin ja öin. Allergioita ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Sen sijaan luulen että refluksi taisi vaivata.
Sanotaan että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Teille on tainnut lapsiluvun kanssa käydä niin?

Anonyymi
6/18 | 

Meillä on myös 6 kk jack russeli ja aloitettiin mainitsemasi kirjan opeilla, kunnes huomattiin että eihän kirjan mukaan opettaminen sovi ollenkaan rämäpää jack russelille. Meidän pentua ei tarvitse opettaa erikseen auton kyytiin, tapaamaan muita koiria tai vieraassa paikassa nukkumiseen. Se on kulkenut meillä mukana ihan jokapaikassa mihin mekin ollaan menty ja samalla opetettu tavoille EI sanaa käyttämällä ja iloisesti kehumalla. Lentokoneen nousuissa ja laskuissakin pentu vaan veteli sikeitä vatsapuoli ylöspäin. Luulenkin että sama pätee niin lasten kuin koirien kasvatuksessa. Koirat ovat yhtälailla yksilöitä kuin lapsetkin. Toiset koirat haukkuvat ja itkevät koko yön monta viikkoa vaikka mitä tekisit ja toiset nukkuu niinkuin meidän, heti alusta 23-11 omassa pedissään.

7/18 | 

Samaa mieltä. Meidän koiruus ei kaikkiaan ole varsinainen rämäpää, esim. äänien suhteen se on vielä vähän arka, pikkuinen kun on. Mutta ihan pehmeimmästä päästäkään se ei ole, sen verran nopeasti näyttää oppivan esim. automatkustamisen tai yönukkumisen salat. Missään vaiheessa se ei öisin ulissut koska minä nukuin aluksi lähellä. Välillä se vain vinkuu, jos jokin vaivaa

8/18 | 

Meillä kanssa mentiin vauvan tahtiin ja sen vuoksi lapsia onkin vain yksi, koska hänoppi meidän tahdin vasta kolme vuotiaana :)

Koiria on kaksi ja ne oppivat meidän tahdin aika pian. Pissa ja kakkahommat hoitui puolen vuoden sisällä ulos. Nykyään nukkuvat niin kauan kun mekin, viikolla herätään aiemmin ja viikonloppuna myöhemmin. En ole edes ruoka-aikaa niille opettanut, kun aina ei omat aikataulut pysy samoina. Iloisilta tuntuvat ja meillä nukutaan päivät sängyssä, yöt omilla paikoilla....lepsukka kun olen

9/18 | 

Kiitos sinulle kommentista Toivon että koiravauvan kanssa elämä rauhoittuu jo ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, saas nähdä... Siinä ajassa se toivottavasti on ainakin sisäsiisti ja syökin harvemmin.

10/18 | 

Meilläkin menty vauvojen ehdoilla. Esikoisen vaikeat allergia pitivät meitä välillä hereillä. Meille olisi se kolmaskin vauva kelvannut, mutta luovutettiin kun viisi vuotta oli yrittämistä kulunut. Nyt ollaan ihan tyytyväisinä isojen lasten kanssa ja aletaan nauttia siitä omasta ajastakin silloin tällöin.

11/18 | 

Noin se meilläkin meni - vauvojen ehdoilla ja lasten ehdoilla elettiin oikeastaan niin kauan, kun he jo alkoivat itsekin vähän pärjäillä - sitten joskus teini-iän jälkeen;) Enkä ole katunut minäkään.
Meille ei tullut tuota koiratahtisuutta vaan kissatahtisuus - ja todellakin, tuo kissaveijari pyörittää tätä huushollia miten tahtoo - vaikka alunperin olin ihan muuta päättänyt;)

12/18 | 

Sinä olet Tiia supernainen! Meillä esikoinen nukkui parin tunnin pätkissä vain puolisen tuntia ja molemmat ovat olleet perusterveitä, lukuun ottamatta kuopuksen vauva-astmaa. Koirakin on oikeasti tosi kiltti, nukkuu edelleen hurjan paljon ja viettää jo yönsä yksin eri huoneessa. Minä olen päässyt helpolla...
Kiitos onnitteluista

13/18 | 

Hihii - vai lapsen tahdissa mennään vielä teini-iän jälkeenkin, hmmm... ;)
Minä yritän kovasti taistella vastaan, jotta en antautuisi koiran valtaan. Minulla kun on taipumus hurahtaa kaikenlaiseen :P

Anonyymi
14/18 | 

Vauvojen ehdoilla oli pakko mennä, koska eipä heitä kauheasti voinut määräillä :) Esikoinen oli tosi helppo ja tyytyväinen vauva. Kaikki oli "täydellistä". Toisen lapsen kohdalla kaikki muuttui. Vauva heräili ja oli melkeimpä kokoajan kärttyinen, eikä mokoma nukkunut edes kunnon päiväunia. Tämän lisäksi meillä oli rakennusprojekti ( mies kokoajan rakennuksella) ja minä sairastuin vakavasti. Myös lapsella oli rakenteellinen vika, joka piti leikata. Aikamoista selviytymistaistelua oli arki silloin, kun ei ollut juuri sukulaisistakaan apua. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti helpottamaan elämä. Lapsi oppi liikkumaan, niin kitinä vähentyi. Minäkin selvisin kovan lääkityksen ansiosta. Selvää tämän ruljanssin jälkeen oli, ettei enää lapsia.
Nyt kun lapset on isompia, tuntuu että oman elämänsä on saanut jälleen takaisin.

Koiravauvan kanssa pääsee kyllä helpommalla, nehän kasvavat aikuiseksi parissa vuodessa. Sänkyyn en minäkään koiraa ottaisi, vaikka niistä tykkäänkin.
Kiitoksia muuten kivasta blogista :)

Tytti
15/18 | 

Meillä on kaksi koiraa ja viimeisenä tulokkaana vauva. Kaikkien tahtiin yritetään mennä. Rakkaita perheenjäseniä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Perhepeti on siis aika täynnä, mutta sopu sijaa antaa.

Meri***
16/18 | 

Minä näin läheltä, mitä tapahtuu, kun koira opetetaan minuuttirytmiin - se todella halusi ulos tai ruuan eteensä silloin, kun oli sen tottunut saamaan. Kun itse otin koiran, päätin, että sitä virhettä en tee. Koira sai pienestä pitäen tottua siihen, että asiat tapahtuvat kyllä tietyssä järjestyksessä, mutta siihen aikaan, mikä vuorotyöläisen elämässä milloinkin on mahdollista. Se saa aamuruuan joskus klo 5, joskus vapaalla, jos teemme pitkän aamulenkin, saattaa ruoka tulla klo 11. Jne. Tämän myötä koira ei koskaan edes yritä pomottaa - se tietää asioiden tapahtuvan ajallaan, eli sillä minun kulloinkin päättämällä ajalla.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Meillä on myös elämä koiran kanssa luiskahtanut epäsäännölliseksi ihan vahingossa, ei mitenkään tietoisesti :) Esim. arkisin kotona koira saa iltaruoasta yleensä joskus 18-19 maissa mutta nyt lomalla se on syönyt toisinaan vasta klo 21-22 maissa. Kiva kuulla että se on hyvä eikä huono juttu :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Risaisia öitä, lammikoita nurkissa, jatkuvaa vahtimista ettei pieni karkaa... Elämää vastasyntyneen vai taaperon kanssa? Ehei, vaan hauva-vauvan! 
Instagramia ja Facebookia seuraavat tietävätkin jo, että "laumaamme" liittyi lauantaina kaunis pieni riiviö, Wonder's Beautiful Snap eli tuttavien kesken Napsu. Hän on rodultaan Australian labradoodle, joka on vasta kehitteillä oleva rotu. Rodun erikoisuus on se, että 95 % astmaatikoistakin pystyy elää tällaisen koiran kanssa, sillä sen turkki on kehitetty sellaiseksi, joka hilseilee paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Karvaa ei myöskään täsrä kaverista irtoa.
Minulla ei ole ennen ollut koiraa, olemme harjoitelleet koirallista elämää vain parin, vanhan hoitokoiran kanssa. Maailman Parhaan Miehen kotona oli koira, mutta se oli metsästyskoira, joka asui ulkona.
A 9 weeks old Australian Labradoodle puppy
Olen tässä pari viime päivää hämmästellyt, kuinka intensiivistä pennun hoitaminen on! On se hyvä, että minulla alkoi nyt kolmen viikon kesäloma.

Yöt pennun kanssa ovat olleet hieman samanlaisia kuin pikkuvauvan, tosin helpompia, koska sitä ei tarvitse imettää eikä sille tarvitse vaihtaa vaippaa. Toisaalta näissä yöhulinoissa ei ole apuna imetyshormoneja... Pentu on nyt ollut meillä neljä yötä ja joka aamu päättänyt, että aamu alkaa klo 4/5 tai 6. Silloin on ensimmäisten pissojen tai kakkojen aika. Parina ensimmäisenä aamuna nousin viemään sitä ulos jo kukonlaulun aikaan mutta viime yönä en viitsinyt. Kun kaveri alkoi kolistella ja vinkua, haukottelin sen edessä ja venyttelin ja yritin näin koirien kielellä ilmoittaa, että on aika jatkaa unia. Tänä aamuna se onnistuikin, pentu kävi nurkassa paperin päällä pissalla ja jatkoi sitten hirsien vetelemistä.
Nukuin pari ekaa yötä pennun kanssa samassa huoneessa mutta eilen siirryin pentuportin taakse. Tavoitteenani on totuttaa otus oleilemaan yöt meidän saunaeteisessä, jossa on kaakelilattia ja oma uloskäynti sekä pesuallas vieressä. Siellä koira saisi mielellään tottua viettämään myös ne ajat, kun olemme koulussa ja töissä. Vasta myöhemmin, kun siihen voi luottaa, se voi oleskella koko asunnossa. Olen lukenut, että tilan rajoittaminen rauhoittaa pentua - sen ei silloin tarvitse vahtia koko talon laajuista reviiriä.
Päivisin olen yittänyt kiikuttaa pennun aina ulos heti, kun se on herännyt. Näin parketti on varmasti välttynyt monelta lätäköltä ja kasalta (tosin niitäkin on kyllä syntynyt...). Päivät pennun kanssa ovatkin hieman samanlaisia kuin kuivaksi opettelevan taaperon kanssa: sisällä saa vahtia, ettei kaveri sotke paikkoja ja ulkona, ettei se syö mitään myrkyllistä tai  karkaa.
Hei hulinaa! Lapsista Hipu on tosi onnellinen uudesta "pörriäisestään", Hessu taas hieman vähemmän tohkeissaan koska kaveri on viime päivinä uskaltautunut käyttelemään ahkerasti naskalihampaitaan. Perustimme Hipun kanssa Napsulle myös oman, yhteisen Instagram-tilin. Voit seurata karvakorvamme touhuja tililtä @napsukoira
Olemme Hipun kanssa opiskelleet pennun kasvatusoppeja Tuire Kaimion kirjasta Pennun kasvatus. Pennun kanssa touhuaminen on jo sikäli tosi palkitsevaa, että 8/10 kerrasta se tulee luokse kutsusta, tunnistaa selvästi jo nimensä ja osaa istua sekä mennä maaten käskystä. 
Yksinoloharjoitukset sen sijaan meillä ovat vasta alkutaipaleella... Jos jollain olisi tähän vinkkejä, joilla homma onnistuisi hieman nopeammin kuin Tuire Kaimion pitkän kaavan mukaisissa ohjeissa, olisin kiinnostunut aiheesta! Tosin Maailman Paras Mies näyttää ajattelevan, ettei ole oikotietä onneen ja hän taitaa olla oikeassa. Hän tuossa naureskeli minun hoppuani. Olen kuulemma ihminen, jonka mielestä Roomaa ei rakennettu päivässä vain siksi, että minä en ollut mukana rakennustöissä.
Paras puoli tässä pissa-kakkakoneessamme on, että huonot lomakelit eivät ole päässeet harmittamaan, Ja työasiat eivät ole käyneet mielessäkään, vaikka lomaa on takana vasta kaksi päivää!
-----
A nine weeks old Australian labradoodle puppy named Wonder's Beautiful Snap joined our family last Saturday at the same time when I started my summer vacation. He surely has kept us busy both indoors and outside.
I've never had a dog and don't know anything about dog training. Therefore it's been new to me the way a puppy needs to be trained. Now at the beginning it seems like a full time job!
The special thing about Australian labradoodles or Australian cobberdogs is that they are hypoallergenic. I'm allergic to dogs but have had no symptoms even though I've slept in the same room with him.
The best thing about puppy life is that I haven't thought about work at all even though I've only had vacation for two days.
You can follow our life with the puppy in Instagram at @napsukoira It's a shared account by my daughter and I. She has already posted several photos in there.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (16)

1/16 | 

Sun opit taitaa olla ihan lähellä Kaimiota :) Meilläkin tämä 10-viikkoinen osoittaa jo lupaavia sisäsiisteyden merkkejä: huoneen yksi nurkka on paperoitu ja se hakeutuu sinne eikä enää lirauta paljaalle lattialle. Aamulla se herää edelleen neljän maissa vinkumaan todennäköisesti pissahätää sillä tuolla huoneen nurkassa on aina yksi lätäkkö aamulla. Se missä emme ole onnistuneet on leikkipissojen pyydystäminen, mikä mua harmittaa ihan vietävästi. Jos pentu on aikansa touhunnut sisällä, se alkaa usein kierrellä kämppää levottomana ja lorauttaa seinän vierelle. Se ei siis silloin jaksa pidättää eikä pyytää ulos. No joo, onhan se vasta 10 viikkoa... Pidittekö omaa pentuanne pentuhäkissä, osasiko se pissata sen nurkkaan vai ehdittekö aina kiikuttaa sen ulos ennen joka pissoja?

Anonyymi
4/16 | 

Ei kannata pentua viedä öisin ollenkaan ulos, ei varsinkaan vinkumisen tai kolistelun päätteeksi. Oppii vain, että ääntä päästämällä emäntä palvelee (..ja näin vahingossa palkitset huonoa käytöstä).
Yksinoloa ennen kannattaa pentua väsyttää ja käyttää ulkona. Koiralle voi jättää vaikka luun tai kongin siksi aikaa, kun on pois kotoa. Kannattaa jättää ensin vaikka kymmeneksi minuutiksi, kun menet ulos. Äläkä tule takaisin, vaikka pentu inisee (muuten taas palkitset ääntä/ eroahdistusta), vaan vasta silloin, kun pentu rauhoittuu paikoilleen. Pentu on vasta vieroitettu emästä ja sisaruksista, ja koira on laumaeläin, siksi ei kannata kiirehtiä noin pienen kanssa ollenkaan. Lisäksi nuo rodut on suhteellisen seurankipeitä. Ei ensimmäistä viikkoa uudessa kodissa olleen koiran tarvitse osata vielä mitään. Mutta ajan kanssa se oppii! :)

6/16 | 

Ihana Napsu :). Meillä on kaksi labbista ja karvaa riittää, eli jos en olisi jo tehnyt pyhää päätöstä olla hankkimatta a) lisää koiria b) koiraa kun näistä aika jättää niin tuo rotu olisi kullä aika huippu. Minkä kokoinen Napsusta tulee isona?

Tuohon yksin jättämiseen täytyye kyllä totutella Tuiren oppien mukaan, mutta voi sitä vähän pidempiä aikoja kerrallaan pitää... Meillä ei mullä ole koiria noin hissukseen opeteltu, ovat sarjassamme tulleet meille viikonloppuna ja maanantaina on ollut töihin lähtö ja ihan noista on tullut kelpo koiria eivätkä pode mitään eroahdistusta tai tuhoa paikkoja, mitä nyt muutamat kengät pentuna, mutta niitä ei lasketa, se kuuluu koiraelämään... Tuo aitaus ja tilan rajoittaminen on oikein hyvä, pentu rauhoittuu ja kokee olonsa turvaliseksi pienemmässä tilassa, näin on meille sekä koirakouluttaja että omiemme kasvattaja vakuuttanut ja uskon kyllä heitä tässä asiassa.

Voi noita vauvaöitä, muistan kyllä tuon ajan, tosin meidän pojat ovat sen verran isoa rotua, että yöitkut eivät olleet mitään pientä vikinää vaan suurta mouruamista.... Kyllä sitä silloin muutaman kerran tuli mietittyä koiran hankkimisen järkevyyttä, mutta onneksi tuo aika menee tosi nopeasti ohi ja paljon helpommin kuin lasten kanssa.

Kivaa lomaa ja koira-arkea!

7/16 | 

Ihana kirjoitus. Meille tuli vuosi sitten ensimmäinen oma pentu taloon, ja aika samanlaisia fiiliksiä oli silloin. Meillä oli yksinolossa aluksi suuria ongelmia, mutta pikkuhiljaa harjoittelulla nekin onnistuivat. Kaimion ohjeet ovat oikeasti hyvät, kunhan harjoittelu edistyy eikä junnaa paikallaan. Koira myös tietää, jos omistaja stressaa koiran jättämistä. Herkun jättäminen kodista poistuessa oli lopulta se juttu, joka meidän ahmatilla toimi :) Kirjojen luku on hyvä juttu, mutta oman koiran luku vielä parempi. Tsemppiä :)

8/16 | 

Hyvin sanottu, olen samaan mieltä! Olen nyt jättänyt Napsulle yöksi pennun huoneeseen muutamia "älyleluja" (sählypallo, jonka sisällä nameja sekä tyhjä vesipullo, jossa nappuloita) sekäm puruleluja. Poika viihtyy niiden kanssa yön yli, vaikka ei selvästi kyllä nuku koko yötä, vaan touhuaa muutakin =)

10/16 | 

Napsu on ollut meillä vasta viikon mutta osaa jo viettää yönsä yksin omassa huoneessaan (ei tosin ovi kiinni) ilman mitään vinkumisia. Mielestäni se on aika hieno saavutus!
Emme ole enää ensi päivien jälkeen reagoineet siihen, kun se vinkuu, vaan pentuportin takaa pääsee pois vasta kun on rauhassa. Pentu on oppinut sen jo hienosti - nykyään jo istahtaa alas portin taakse ja tarjoaa tassua

11/16 | 

Kiitos kommentistasi! Kasvattaja arvioi, että Napsusta tulee säkäkorkeudeltaan 55cm ja noin 25kg painava eli ihan kunnon koiran kokoinen.
Uskoisin, että yksinolo tulee sujumaan ihan mukavasti sillä nyt Napsu on jo oppinut viettämään yön yksin kämpässään eli noin 7 tuntia. Välillä poika taitaa siellä hulinoida, leikkiä leluillaan ja syödä mutta enää ei ininää kuulu.
Päivisin koiran ei tarvitse olla pidempään yksin kuin tuon 7 tuntia. Uskoisin, että jos kaveri väsyy tarpeeksi aamulenkillä, päiväkin sujuu omassa "poikamiesboksissa" ihan mukavasti.

12/16 | 

Kääk, ihana!

Illalla iltapissalle ja aamulla aamupissalle kun ihmisetkin herää ja sillä metodilla meillä on täällä nytkin 5kk ihan sisäsiisti koiranpentu :D (ollut jo hyvän aikaa) :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogissani olen yllättäen päätynyt pohdiskelemaan usein muutosta, valmiutta ja halua (tai haluttomuutta) muuttua. Olen tilittänyt pelkoani jämähtämisestä ja tunnustanut, että pohjimmiltani olen projekti-ihminen, joka nauttii siitä, että koko ajan on vireillä jotain uutta.

Blogini alkutaipaleella analysoin, että suhtaudun muutoksiin kuin lapsi: kaipaan ympärilleni muuttumattomia rakenteita, jotta voin itse keskittyä kehittymään ja kasvamaan. Osallistuin tuolla postauksella uusimpaan Viikonlopun linkkiringin Retro Remixin, johon voi linkittää vanhoja postauksiaan. Olen saanut tuohon vanhempaan postaukseen aivan mainioita kommentteja - käykääpä lukemassa! Ihmiset voivat olla niin erilaisia ja silti vielä enemmän samanlaisia.

Pieni Lintu -blogissa viikon MakroTex-kuvahaasteen teemana on Ympyrä. Se inspiroi minua kuvaamaan arjessani usein toistuvia ympyröitä. Jäin samalla taas pohtimaan, kulkeeko elämäni pienissä piireissä ja ahtaissa ympyröissä, kun arjessani on paljon samanlaisina toistuvia, ennustettavia rutiineja?

Näin keväällä, huhtikuusta alkaen aamuni ovat alkaneet usein lenkillä lähimetsässä. Siellä tutussa maastossa voi tulla vastaan yllättävän kuvauksellisia ympyröitä, kun katselee ympärilleen uusin silmin:

Puunrunko metsässä - tree trunk
Ajan nykyään töihin aina samaa reittiä, kylän liikenneympyrän kautta. Minulla olisi toinenkin vaihtoehtoinen reitti, mutta en viitsi käyttää sitä, koska sillä reitillä on liian paljon matkantekoa hidastavia tietöitä.
Liikenneympyrä - roundabout
Töissä aina ensimmäiseksi haen itselleni kahvin automaatista. Useimmiten aamulla juon cappuccinon ja iltapäivällä latten.
Cappuccino
Töiden jälkeen palaan kotiin. Samaa reittiä, yleensä turhan myöhään.

(Tämä kuva on tosin otettu yhtenä iltana poikkeuksellisen myöhään, palatessani kuntosalilta. Iltakymmenen jälkeen eivät työmatkani onneksi ajoitu.)

Auton kojetaulu - in the car
Näin keväällä olen töiden jälkeen lähtenyt usein joko kuntosalille tai metsään lenkille, mikäli aamulenkki jäi välistä. Minulla on neljästä kuuteen vakioreittiä, joita vaihtelen eri päivinä.

Vielä viime keväänä etsin innolla uusia lenkkireittejä lähimaastosta, mutta viime aikoina olen tyytynyt näihin tuttuihin polkuihin. Mieluiten valitsen - tietenkin - ympyräreitin, sillä on tylsää juosta samaa tietä takaisin.

Metsikkö

Ilokseni yhä useammin olen tänä vuonna saanut tytöstäni lenkkiseuraa!

Varjot - silhuettes
Nyt kun asiaa pohdin, tulin siihen johtopäätökseen, että ennustettava arki ei vielä tarkoita ahdasmielisyyttä. Arki toimii, kun se rullaa omalla painollaan. Jos tietyt elementit toistuvat samanlaisina joka päivä, voi keskittää energiansa rutiinien sijaan muihin, tuottavampiin juttuihin. 
Tämä viimeinen kuva esitää myös ympyrää, vaikka se ei heti käy kuvasta ilmi. Kuvan nimi voisi olla vaikka: "Ympäri käydään ja yhteen tullaan."
Viime viikolla lenkillä nauroimme tyttäreni kanssa sille, että hän on enää minua kaksi senttiä lyhyempi. Varjokuvassa näyttää jo siltä kuin olisimme samanmittaiset. Ei kulu kauaa, kun hän ajaa ohitseni.
Vasta äskenhän hän oli hurmaava, temperamentinen pikkuvauva, jota syötin sylissäni ja myöhemmn tomera taapero, joka otti horjuvia askelia käteeni nojaten. Jonain päivänä, kun vuosikymmenet tästä vierivät eteenpäin, hän ehkä auttaa samalla lailla minua.
Mutta sitä ennen meillä toivottavasti on edessä vielä monta hyvää, ennustettavaa, arkista hetkeä yhdessä.
-----
P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa on 10.6. saakka.
-------
Recently I've been pondering a lot about change, about my ability and willingness to change. I've been worried about getting stuck in a certain state of mind that's too stable. I've been worried that I fancy some of my routines too much.
The theme of  the MakroTex photo challenge this week in Pieni Lintu blog is Circle. It inspired me to take photos of the circles which I meet regularly in my everyday life.
Through these pictures I realized that routines are not bad for me. When some elements in my everyday life are predictable, I'm able to target energy into other, more productive things.
The last photo also represents circle. It could be called the Circle of Life.
My daughter is now only two centimeters shorter than I am and soon she will be taller. It seems like yesterday when I fed her in my lap when she was a baby, or when I helped her walk when she was a toddler. 
One day we might switch roles, when I'll get old. 
But before that we will share many happy, predictable everyday moments, I hope.

I'm linking this post up with Wordless Wednesday and Communal Global (Wednesday around the world) link ups.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (39)

2/39 | 

Hyvä postaus! Kyllä ne rutiinit ja arkiympyrät tekevät elämästä helpompaa ja tosiaan, vapauttavat energiaan muuhun tarpeelliseen.:) Kivoja kuvia myös!

4/39 | 

Hauska, kun näissä kuvissa sinulla on jokin punainen lanka etkä ole vain etsinyt ympyrän muotoisia juttuja :)

11/39 | 

Niinhän Mannerheimin Lastensuojeluliittokin sanoo: Arki on ihmisen parasta aikaa. (Vai oliko se Matti Nykänen? ;D) Minä olen vähän levoton ihminen, minulla on vaikeuksia pysähtyä nykyhetkeen ja nauttia siitä, mitä on. Siksi en välttämättä osaa arvostaa tarpeeksi tuttua, tasaista arkea.

12/39 | 

Samaa mieltä: juuri lapsille rutiinit ovat tärkeitä. Mutta aikuiselle tiukka jumittuminen rutiineihin ei välttämättä ole hyväksi... Aikuisen kannattaisi välillä rikkoa rutiinejaan, jos mahdollista.

14/39 | 

Mun mielestäni lasten kanssa asiat sujuva helpoiten, kun on jotkut tietyt raamit joissa toimia. Toki rutiineista saa ja pitääkin poiketa muuten elämästä tulee helposti ryppyotsaista puurtamista. En sitten tiedä kuinka asioihin suhtaudun muutamien vuosien päästä, kun ei ole muita joiden takia rutiineja noudattaa.

15/39 | 

Minusta on mukavaa, kun arki sujuu tietyn kaavan mukaan. Tuttua ja turvallista, ja toki toisinaan myös tylsää. Sitä arkea piristämässä aina välillä pikkuhetket...ja usein siitä arjestakin löytää niitä kivoja juttuja itsessään :). Arjen tutut ympyrät kantaa vaikeissakin tilanteissa. Jos arki järkkyy esim. vakavan sairastumisen tai läheisen menehtymisen vuoksi, mitä sitä kaipaakaan...? Sitä ihan tavallista arkea ja tavallisia ympyröitä! Olenkin sitä mieltä että se tuttu, turvallinen ja tylsä arki on aivan aliarvostettua :).

26/39 | 

Hauskaa kuulla että joku muukin pyörittelee näitä päässään. Ehkä se on jo hyvä merkki ja ehkäisee jämähtämistä, henkistä pysähtyneisyyttä, että pohtii ja kyseenalaistaa omia tapojaan?

27/39 | 

Hienoja ympyröitä arjesta! Minä tykkään rutiineista, kunhan niitä ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Ne antavat turvallisen rytmin päiviin, mutta joskus on virkistävää tehdä asiat aivan toisin. :)

32/39 | 

Niinpä. Tämä muutosten pohtiminen alkoi itselläni itse asiassa jämähtämisen pohtimisesta: siitä, että elämäni on jo jonkin aikaa ollut suhteellisen vakaata. Oli pakko todistella itselleen, että se on okei, koska projekti-ihmisenä olen aina enemmän nauttinut jatkuvasta muutoksesta. Toisaalta osa näistä arjen rutiineistani on hyvinkin pysyviä. Taidan siis nauttia ensisijaisesti siitä, jos henkisellä puolella saan haastaa itseäni. Se taas ei onnistu, ellei arki rullaa omalla painollaan.

39/39 | 

Kivoja kuvia! Olen samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee rutiineja arjen ja normaalielämän helpottamiseksi - mutta silti pitäisi osata aina aika ajoin kyseenalaista ne rutiinit ja ajatusmallit, koska maailma ympärillä muuttuu, ja haluisin ajatella että pystyn muuttumaan sen mukana. Toisaalta tuntuu siltä, että ainakin työelämässä olen yhä kiihtyvässä tahdissa se muutoksen ajuri, eikä liika vauhtikaan ole hyväksi, koska silloin tulee helposti k*stua juosten (anteeksi karkea kielikuvani). Huoh, tee tässä nyt sitten oikeita valintoja!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä postaus on omistettu sinulle, uhmailevan taaperon tai vaativan vauvan äiti, joka tuskailet oman ajan vähyyttä. Kenties ajattelet, että hyvä kun ehtii vessassa käydä silloin, kun lapsi ei ole mitään vailla. Haluan vain pikaisesti raportoida meidän mukavasta lauiantaipäivästä. Ihan itsekin jäin sitä äsken ihmettelemään: kun lapset ovat tällaisia koululaisia, (omaa) aikaa jää vapaapäivinä uskomattoman paljon!

Hessu, joka on perheemme aamuvirkku, herätti minut seiskan maissa. Aurinkoisena aamuna ei enää uni maistunut, joten laitoin pyykkikoneen pyörimään ja aloin imuroida sekä jynssäsin vessan. Maailman Paras Mies nautti vielä pitkistä unista ja lapset jäivät raivaamaan sekä imuroimaan omia huoneitaan sillä välin, kun minä lähdin lenkille lähimetsään. (Lasten karkkipäivä ei meillä ala ennen kuin huoneet ovat kunnossa. Tämä sääntö pätee aina, kun muistamme sen...)

Verkkaisen lounaan jälkeen päätin hoitaa helatorstaina aloittamani ikkunanpesu-urakan loppuun, olihan taas kaunis, puolipilvinen sää. Lapset pomppivat trampoliinilla aikansa, kunnes Hipu tuli luokseni ja kysyi, saisiko auttaa.
 

Esikoinen halusi pestä ikkunat!

Ikkunanpesu-urakka voi olla myös hupia!

Olin henkisesti varautunut käyttämään puuhaan koko loppuiltapäivän mutta kas - tyttö pesi joka toisen ikkunan siinä silmänräpäyksessä! Sen jälkeen hän pyysi, että voisi pestä ikkkunat myös sisältä (meidän talossa ikkunalaseja ei saa auki, eli lasit on pestävä erikseen ulkoa ja sisältä.) Niinpä jätin sumutinpullot ja sanomalehdet tytölle ja siirryimme Hessun kanssa karsimaan pensaita.

Alkuviikolla vielä ihmettelin, jääkö minulle viimein tänä kesänä aikaa siistiä montakin villiintynyttä pensasta, kun poika halusi toimia apulaisenani nurmikonleikkuussa. No, nyt se aika oli tullut.

Maanantaina pohdiskelin, uskaltaisinko leikata vielä näin kesän kynnyksellä norjanangervon, joka oli päässyt pöhöttymään. Sen tein, ja karsinkin puskasta heti puolet pois!

Norjanangervon kimpussa

Pensaiden siistiminen on siistiä!

 Urakan lopputulos: valtava risukasa

Pensas kutistui puoleen

Kun tulin sisälle syömään, ikkunat kiilsivät. Koko talon ilme oli kirkastunut.

Kun lapseni olivat alle kouluikäisiä, en koskaan pessyt ikkunoita itse, vaan tilasin siivoojat hoitamaan urakan. Tämä siksi, että pienempien lasten kanssa ei vain voinut käyttää keskeytyksettä tunteja mihinkään - aina tekeminen piti keskeyttää koska jollakin oli nälkä, uniaika, vessahätä tai kiukkukohtaus.

Minusta tämä nykyinen elämänvaiheemme on yksinkertaisesti ihana. Kouluikäiset lapset ovat niin hauskoja ja viisaita, heiltä oppii paljon uutta. Ja lisäksi he ovat niin vaivattomia, omatoimisia ja heistä voi näköjään olla jo paljon apua! Taannoin pohdin blogissani, mikä on lapsen paras ikä. Nyt tiedän: kyllä se on tässä ja nyt.

Sinä uhmaikäisen taaperon tai vaativan vauvan äiti - hang on, there! Tunnelin päässä on valoa. Kyllä se helpottaa. Ja sillä välin, muistathan nauttia joka hetkestä. Se aika, kun lapset ovat pieniä, on tosi lyhyt, eikä tule koskaan takaisin.

Ihanaa lauantai-illan jatkoa!

--
I just quickly wanted to stop by to tell, how much I enjoy being a mom to school aged children. They are so much fun, you can learn many things from them and they are so easy - plus they can help a lot! Today my daughter asked me if she could wash the windows and she did, too! While she did that, my son and I trimmed up some bushes.
I wish every mother of a baby or a toddler would remember this: hang on, it'll get easier soon. And in the meanwhile, make sure you enjoy the ride!

I'm linking this post up with Outdoor Wednesday link up.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (27)

1/27 | 

Juuri näin ja puhut asiaa! Moni ei ymmärrä, että pari kolme vuotta menee kuin siivillä ja niitä ei takaisin saa! Pitäisi osata nauttia aina ajasta kerrallaan. Kuka on luvannut, että lapset ovat aina niin ihania, sillä välillä ne on riesa ja se aika on vain kestettävä. Kyllähän se pitäisi osata miettiä valmiiksi, ennenkuin lapsia tekee. Kouluikä on ihanaa aikaa, mutta voin luvata, että tämä se vasta on parasta. Tytöt aikuisuuden kynnyksellä ja minulla on omaa aikaa vaikka kuinka, kun harrastuksetkin kuskailuineen jäivät ja nyt he lenkkeilevät ja käyvät salilla omaan tahtiin. Mutta silti minua äitinä tarvitaan ja haluankin olla läsnä, sillä kaikkine murrosiän myrskyineen ja iloineen on hyvä olla silti nuoren lähellä, äitinä.
Pahus kun muistutit, meillä on vielä ikkunanpesu vaiheessa:)

2/27 | 

Niin totta! On ihanaa, kun lapset kasvaa, ja voi jakaa vastuuta kotitöistä :)
Pihahommat on parasta keväällä. Kiva katsella pihakuvia teidänkin kodista :)

3/27 | 

Tämä on niin totta. Minä olen kyllä nauttinut myös niistä intensiivisemmistä vaiheista, mutta koska olen ihminen, joka tarvitsee paljon myös omaa tilaa ja rauhaa, niin tämä vaihe on kyllä ihana. Ja lapsista on myös ihan oikeasti apua, kun he siivoavat, pinoavat puita jne.

4/27 | 

Meillä ehti olla jo tämä vaihe nimittäin vanhin poika oli jo yhdeksän vuotias, kun keskimmäinen syntyi. Nyt on muutama vuosi mennytkin juuri tuossa "hyvä jos ehtii wc:ssä käydä" vaiheessa. Olenkin jo unohtanut tuon, että pystyy jotain tekemään useamman tunnin peräjälkeen. Olenkin usein ihan puhki vaikka en juurikaan ole saanut "mitään" aikaiseksi, johtunee juuri tuosta kaikki jää aina kesken koska lapset tarvitsevat paljon huomiota jne. Tiedän, että tulen haikeudella muistelemaan näitä taapero aikoja. Meillä lapset 15, 6 ja 2 vuotiaat, joten helpompaa on jo nuorimmaisen kanssakin.

Osaat kirjoittaa aina niin "naulan kantaan" näissä postauksissasi, kiitos sinulle !

5/27 | 

Kouluikäiset on ihan parhaita :) Tästäpä tulikin idea, laitan 12 vuotiaan rymyämään pensassaksien kanssa suikerotuhkapensaaseen...

6/27 | 

Ja kohta ne lentää jo pois pesästä kokeilemaan siipiensä kantavuutta :D
Meillä enää nuorimmainen viidestä kotona, ja kaappi hänellä täynnä valmiiksi hankittuja oman kodin tavaroita! Mutta sitten alkaa tulla niitä mummin muruja, ja taas pääsee nauttimaan pienokaisista ja heidän kanssaan touhuamisesta

7/27 | 

Luulen, että tässä tapauksessa salaisuus on näissä isohkoissa ikäeroissa. (Ja vähän myös kuopuksen sävyisässä luonteessa.) En usko, että kolme menisi siinä missä kaksikin, jos kaksi isompaa olisivat hekin molemmat vielä vaikkapa päiväkoti-ikäisiä. Tai tiedän, ettei menisi, kun olen paljon sellaisiakin trioja läheltä seurannut. :-)

Toki meidän elämä olisi vielä paljon leppoisampaa, jos olisi vain nuo kaksi kouluikäistä. Selvä se. Mutta yllättävän mukavasti tuo pienin tässä pyörii. Arki on todellakin paljon vaivattomampaa nyt kuin se oli silloin aikoinaan kahden pikkulapsen kanssa. Koululaisten omatoimisuus tekee niin paljon.

8/27 | 

Voi, toki pääsette! Jo muutaman vuoden kuluttua pääsette miehen kanssa yhdessä lenkille ja ihan parasta on, että ennen pitkää pääset neitien kanssa yhdessä lenkille - ja se onkin sitten ihan parasta!
Oma esikoiseni oli (ihan äsken) syntyessään punainen, kiukkuinen rääpäle. Nyt 11-vuotiaana hänellä on pitemmät koivet kuin minulla, pian jo parempi kestävyyskunto kuin minulla ja hän on mitä parhainta lenkkiseuraa

13/27 | 

Tämä tuli niiiiin tarpeeseen. Kun on kaksi pahimmassa uhmaiässä (toivottavasti!! eihän tämä tästä enää pahentuakaan voi, eihän?? ;D) ja kolmas vauva tulossa, tuntuu todellakin kädet olevan täynnä ja aina joku jotain vailla. Vauvavuosi tuo vielä oman lisämausteensa, mutta lohduttavaa kuulla, että muutaman vuoden päästä meilläkin alkaa oletettavasti helpottamaan. Esikoinen meneekin jo kahden vuoden (kääk!) päästä eskariin, ja siitä ripotellen pienemmät seuraa perässä koulutielle. Noin kun tätä ajattelee, niin eihän kaksi-kolme vuotta ole aika eikä mikään - verrattuna siihen miten nämä kuluneet neljä vuotta lasten kanssa ovat kiitäneet. Tämän perspektiivin kun muistaisi myös niinä uhman täytteisinä hetkinä ja päivinä. ;) "This too shall pass..."

14/27 | 

Kiitos kommentistasi :) Itsekin tykkäsin erityisesti siitä vaiheesta, kun olin lasten kanssa kotona hoitovapaalla pojan synnyttyä. Nautin siitä kun pystyi olemaan täysillä siellä missä oli, lasten kanssa kotona. Päiväkotivaihe sen jälkeen, kun oltiin molemmat töissä ja lapset hoidossa, edelleen aika pieniä, oli ehkä rankinta. Siihen verrattuna tämä elämä kahden koululaisen kanssa on niin paljon helpompaa :)

15/27 | 

Kiitos kommentistasi, mukavaa jos kirjoituksistani on ollut sinulle iloa :) Paljon tsemppiä ja jaksamista - minä ihailen jokaista kolmen lapsen äitiä koska itsestäni ei olisi samaan!

16/27 | 

Meillä taitaa vielä olla aivan pikkiriikkinen matka tuohon... Perheen pian 9-vuotias on yksinkertaisesti taukomatta iholla ja montakohan sataa kertaa sanoo päivässä äiti. Tulee myös vessaan, jos en ymmärrä laittaa ovea lukkoon ja suihkussa, saatikka kylvyssä on mahdotonta olla rauhassa.

Elämä on silti aika helppoa jo ja hauskaa, joten kiva vaihe on meneillään. Jokainen vaihe on ainutlaatuinen eri tavalla ja upea matka seurata lasten kasvua. Mutta totta on, kun valvoin Sofian kanssa kaikki yöt läpeensä 8kk ja perheessä oli 3 muutakin lasta, tuolloin tuumin, että tämä on vain tätä ja tunnelin päässä ei ole valoa. Valo tuli kuitenkin. :)

Meillä pesee mies ikkunat. ;) Mutta on kyllä hyvä opettaa lapsille kaikki kotityöt. :)

17/27 | 

Juu, allekirjoitan tämän. Isompien lasten kanssa elämään tulee paljon enemmän väljyyttä. Mulla jonkinlainen vanhemmuuden ruuhkahuippu oli silloin, kun perheessä oli vauva ja taapero / taapero ja päiväkotilainen. Kaksi kovasti tarvitsevaa pientä. Sen jälkeen kaikki on ollut paljon helpompaa, vaikka lapsia on vielä yksi lisää, ja hän on vielä pieni. Isommst lapset ovat jo kouluikäisiä, joten yksi nuorempi tuntuu menevän vähän siinä joukon jatkona, ja hänellä on muitakin "isoja", joiden puoleen kääntyä. Silti musta on ihanaa kun hänkin kasvaa ja itsenäistyy. En kaipaa vauva-aikoja yhtään, enkä myöskään kauhistele sitä, että lapset vääjäämättä kasvavat aikuisiksi. Sellainen elämä on.

20/27 | 

Uskomatonta että joku kirjoittaa mustaa valkoisella: "nuorempi tuntuu menevän joukon jatkona". Minä aina luulin, että tuo legendaarinen väite: "kolme menee siinä missä kaksikin" on yksi maailman suurimmista valheista ;D

22/27 | 

Tsemppiä - ota päivä kerrallaan! Minulle raskainta oli, kun esikoinen oli kolme ja kuopus itkuinen vastasyntynyt. Silloin jonain aamuina muistan ajatelleeni ensimmäiseksi herättyäni, että kunpa tämä päivä olisi jo ohi. Kärsin molempien lasten syntymän jälkeen synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, minkä vuoksi en oikein pystynyt nauttimaan pikkuvauva-ajasta.
Näin vuosia myöhemmin on kyllä nostalgista katsella videoita ja kuvia lasten vauva-ajoista ja muistella symbioottista yhteiseloa imeväisen kanssa... Nyt olisi hauskaa hypätä ajassa taaksepäin esim. yhdeksi päiväksi lasten pikkuvauva-aikaan nauttimaan vauvantuoksusta.
Mutta vain päiväksi. Itse en pystyisi palamaan tuohon elämänvaiheeseen pidemmäksi aikaa. Toiset meistä on rakennettu heikommista aineksista kuin te vahvat ja jaksavat kolmen lapsen äidit.

23/27 | 

Kenties tähänkin pätee seuraava tiibettiläinen viisaus, josta on minulle ollut paljon apua? Tarinan mukaan kolmelta viisaalta munkilta kysyttiin ajatusta, josta olisi lohtua missä tahansa tilanteessa. He vetäytyivät kolmeksi päiväksi miettimään asiaa, tulivat sitten takaisin ja sanoivat:
"Mitä tahansa se onkaan, ajan kanssa se menee ohi."

24/27 | 

Kommentistasi minulle tuli sellainen olo, että olenkohan jotenkin laiminlyönyt kuopusta, kun hän ei enää ole koko ajan iholla, vaikka on vasta kahdeksan... (Miten niin olen suorittaja, joka on herkkä syyllistymään...? ;) Jotenkin tuntuu, että kuopus on koko elämänsä ajan tottunut saamaan astetta huonompaa palvelua kuin esikoinen. No, ehkä hänestä on sen ansiosta tullut aika omatoiminen.
Olet aivan oikeassa: jokainen vaihe on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Juuri sitä yritin sanoa. Minustakin tuntui kuopuksen synnyttyä, että elämäni oli kadonnut, enkä saisi sitä koskaan takaisin. Mutta sainhan - ja monin verroin parempana!
Meillä minä pesen ikkunat koska kauniilla säällä hankkiudun aina jollain verukkeella ulkotöihin. Mies sen sijaan laittoi ruoan =)

Anonyymi
25/27 | 

Kiitos näitä juttuja tarvin just nyt. 2,5-v-ja 5-vuotias ovat jatkuvasti toistensa kimpussa ja koko ajan kitisevät ja äitiä huudetaan joka välissä. Vauvaa ei voi hoitaa rauhassa ollenkaan. Jospa tämä tästä helpottais ��...

26/27 | 

Komppaaan anonyymia yllä - myös iät täsmää meidän tilanteeseen. Ja nyt itselä kaamee lunssa ja pääkipua ja silti kaikki pitäis tehdä. :)

27/27 | 

Kiitos tästä! :) Täällä 2v ja kohta 5v ja aika kiinni siis vielä noissa neideissä! Joskus siis pääsemme vielä miehen kanssa kaksinkin lenkille, jes!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat