Kirjoitukset avainsanalla ruuhkavuodet

Tänään oli tarkoitus kirjoitella blogiin jotain kivaa, kevyttä perjantaijuttua. Sellaista ei nyt irtoa, olen pahoillani. Tänään ei ollut ihan huippupäivä.

Tällä viikolla oli kaksi pientä tuokiota, jotka pysäyttivät minut.

Maanantai

Tulin töistä kotiin taas liian myöhään (koska en päässyt työpaikalle aamulla tarpeeksi ajoissa ja päivän hommat oli tehtävä valmiiksi). 

Kuopus pelasi videokonsolilla ja esikoisen huoneesta kuului pulputus: kavereita kylässä. Ihana mahdollisuus omaan aikaan, eikö totta?

Minusta taas tuntui hetken tyhjältä. Tuli mieleeni toinen ilta 11 vuoden takaa:

Esikoinen oli parivuotias taapero, kuopusta ei ollut vielä olemassakaan.

Tyttö oli noihin aikoihin isänsä hoidossa kotona, sillä isä oli hoitovapaalla. Parhaassa hoidossa siis, hänellä ei ollut mitään hätää.

Silti tytöllä oli ollut ikävä minua. Kyyneleet olivat tahrineet posket, kun hän oli itkenyt äitiä.

Heti, kun sain takin yltä, lämpöinen pallero työntyi syliini, eikä päästänyt irti koko iltana. Lopulta hän nukahti pitäen minua kädestä.

Muutama ajatus alkoi kalvamaan minua, kun ajattelin tuota vuosien takaista iltaa tällä viikolla, katsellessani itsenäisten koululaisteni touhuja.

  • Silloin minua vielä kaivattiin kotiin.
  • Jo silloin tulin myöhään kotiin töistä.
  • Jos silloin olisin tullut ajoissa töistä, kaivattaisiinko seuraani nyt enemmän?

Torstai

Kävin lounaalla rakkaan ystäväni kanssa myöhemmin tällä viikolla. Hän on osa-aikaisella hoitovapaalla esikoisensa kanssa.

Tuli puhetta ammatillisista haaveista ja tulevaisuuden näkymistä. Lahjakas, kunnianhimoinen ystäväni haluaisi haasteita - mahdollisuuden kasvaa, kehittyä ja hyödyntää osaamistaan täysimääräisesti.

Yritin varovasti sanoa, että olisiko kuitenkin hyvä haikailla ammatillisia haasteita vasta vähän myöhemmin, sitten kun hänen taaperonsa on vähän isompi. Tulimme molemmat siihen lopputulokseen, että olisi mahtavaa, jos Suomessa olisi enemmän kiinnostavia, haastavia osa-aikatöitä. Sellaisia ei vain oikein ole tarjolla.

En viitsinyt sanoa ystävälle sitä asiaa, jonka tajusin, kun tulin kotiin maanantaina, eivätkä koululaiset oikeastaan minua huomanneetkaan.

Minulla on ollut yli 12 vuotta ikävä lapsiani. Aina, kun olen ollut työelämässä, enkä perhevapailla.

Joku lukija kommentoi viime kuun puolella blogiini:

"Kuulostaa että elämäsi on melkoista suorittamista - täällä blogissa ainakin kuultaa kiire, pakko ja riittämättömyyden tunteet."

Vastasin, että suorittamisesta en tiedä. Eikö suorittaminen ole sitä, että joku toimii vasten todellista tahtoaan, jotta saisi muilta hyväksyntää?

En minä varsinaisesti hyväksyntää saadakseni elä näin. Minulla vain on vuorokaudessa liian vähän tunteja, koska käyn kaukana töissä. Töissä on käytävä, jotta voimme asua, syödä, elää, harrastaa. Lähempää en ole koulutusta ja kokemustani vastaavaa työtä löytänyt.

Kun vuorokaudessa on liian vähän tunteja, tulee kiire. Kiire tulee, kun haluaa mahduttaa elämäänsä jotain muutakin kuin vain nukkumista ja töissä käymistä.

Riittämättömyyden tunteet kyllä elämääni hallitsevat. Tuntuu, että vuorokauden jokainen tunti on korvamerkitty jollekin, ja aina on aikavarkaissa.

Jos haluaisi tehdä työnsä hyvin, sille pitäisi antaa ekstra-energiaa ja aikaa. Jos haluaisi antaa perheelle enemmän aikaa ja huomiota, pitäisi lyhentää työpäiviä.

Jos haluaa harrastaa jotain omaa, se aika on pois perheeltä. Mikäli nipistää omaa aikaa yöunista, terveys pettää.

Nyt en keksi mitään vinkkilistaa, mitä minä tai blogini lukijat tästä vuodatuksesta voisimme oppia. En odota mitään elämänhallintavinkkejä sinultakaan, hyvä lukija. On hyvin hankalaa neuvoa, miten toisen ihmisen kannattaisi elää elämäänsä.

No, kaksi pointtia nyt kuitenkin tulee mieleen:

  1. Jokaisen työssäkäyvän vanhemman kannattaisi hyödyntää mahdollisuus osa-aikatyöhön niin kauan kuin se on mahdollista. 
  2. Montaa asiaa voi sitten vanhainkodin kiikkutuolissa katua, mutta perheelle annettua aikaa ei koskaan. 

Kirjoitan tätä vuodatusta matkalla töistä kotiin bussissa, joka lähti reilusti myöhässä. Edellinen bussivuoro peruttiin. Onneksi nyt on perjantai ja edessä viikonloppu.

Onnellista viikonloppua - viettäkäämme se rakkaimpien seurasta nauttien!

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | YouTube | Snapchat @ruuhkavuodet

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Uraäiti minäkin
1/11 | 

Tutun tuntuisia ajatuksia mutta ei kannata velloa syyllisyydessä. Lapsesi ovat varmasti saaneet riittävän hyvää huolenpitoa vaikka ei aina sinulta. Ja tilanne on ihan normaali - tuonikäisille vain kaverit kuuluukin olla tärkeitä. Joten nauti omista hetkistä.

am
2/11 | 

"Montaa asiaa voi sitten vanhainkodin kiikkutuolissa katua, mutta perheelle annettua aikaa ei koskaan. " Tämä on niin totta. Kiitos ajatuksia herättelevistä kirjoituksista. Nämä hyvinkin ajankohtaisia minulle. Minulla vauva ja 10v koululainen.

Vierailija
3/11 | 

Tuttuja ajatuksia ja tunteita. Sen haluaisin lisätä tähän, että lyhennetystä työajasta on mahdollista sopia työnantajan kanssa myös sen jälkeen, kun viralliset hoitovapaat on pidetty. Tämä edellyttää tietysti työnantajan yhteistyökykyä. Tätä mahdollisuutta ei usein tulla ajatelleeksi, vaikka ihan muutama viikkotunti voi tehdä oman kokemukseni mukaan ihmeitä, juuri siinä arjen hallinnassa, itsensä jakamisessa lapsille ja työlle. Työ vie tavattoman suuren osan päivästä!

Omenainen
4/11 | 

Olen samaa mieltä, että lapsesi ovat saaneet riittävästi huolenpitoa. Lapset ovat vain isoja ja mielessäsi kaipaat lasten aikaisempia vaiheita. Koet kaihoa pikkulapsiaikoja kohtaan ja samalla surutyötä lasten kasvamisesta ja itsenäisyydestä. Tahmakäsinen taapero tarvitsee jatkuvasti aikuista, alakoululaiset eivät tarvitse jatkuvasti enää vanhempiaan.
Olen tehnyt itse osa-aikaista työtä yli 9 vuotta ja välillä taas tuntuu, että olen syrjäytynyt ammatillisesti. Olen saanut paljon huonoa palautetta osa-aikaisesta työstä, mutta valintani on ollut osa-aikaisuus, ehkä toisaalta kadun sitä, että en ole tehnyt enempää töitä. Aviomieheni on tehnyt enemmän töitä ja hänen uransa on suuremmassa nosteessa. Olen ymmärtänyt, että miehesi on ollut paljon lasten kanssa.
Minusta kaikki eivät voi heittäytyä kotiäideiksi ja lasten on parempi saada työssäkäyvän äidin rooli. On helpompaa, jos toinen vanhemmista tekee vähemmän töitä ja lyhyempiä päiviä
Olen toisaalta sitä mieltä, että olet suorittaja. Minäkin olen suorittaja, mutta yritän pyristellä suorittamista vastaan. Elä hetkessä, ole läsnä kun olet paikalla. Olet viikolla töissä, mutta viikonloppuisin olet kuitenkin kotona. Älä tee turhia hankkeita, syö eineksiä ja jätä siivoamatta. Jätä joulukortit lähettämättä, jätä pyykit viikkamatta. Saan itse lisäaikaa omiin mieluisiin tekemisiin, jättämällä kaiken ylimääräisen kotisälän tekemättä.

Vierailija
5/11 | 

Tuttua niin tuttua. Olin syksyn osittaisella hoitovapaalla, luulin saavani mielenkiintoisen ja haastavan projektin jonka myötä aloin taas kokopäiväiseksi. Vähän turhaan. Onneksi on vielä pari vuotta aikaa tehdä osittaista hoitovapaata jos tahtoo. Riittämättömyyden tunne on läsnä koko ajan, johonkin väistämättä pyllistää kun aikaa on niin rajallisesti. Pitäisi osata priorisoida paremmin ja hyväksyä ettei nyt ole kaikkeen aikaa. Näin itse koen.

Vierailija
6/11 | 

Tuttua pohdintaa osittain. Meidän kaikki lapset ovat lähteneet hoitoon noin puolitoistavuotiaina, sen jälkeen kun olemme puolison kanssa molemmat olleet aikamme kotona. En kuitenkaan ole koskaan tuntenut asiasta huonoa omatuntoa tai ajatellut, että olisi pitänyt toimia toisin. Siihen on varmaan syynä se, ettei työ ole koskaan päässyt haukkaamaan vuorokausistani liian suurta osaa.

Työ ja ammatti ovat merkittävä osa identiteettiäni, mutta tein jo nuorena yhden lapsen äitinä kaksi arvovalintaa, jotka ovat osoittautuneet onnellisuutta ja tasapainoa lisääviksi:

1) En ole lähtenyt töihin kauas kotoa. Ja kääntäen: kodin sijainti on aikoinaan ollut ykkösprioriteetti ja se on valittu siten, että potentiaaliset työt ovat lähellä.

2) En ole antanut työn ylittää tiettyä prosenttiosuutta elämäni kokonaisuudesta. Se on tarkoittanut sitä, että olen sanonut monelle tehtävälle "ei kiitos", hakeutunut töihin, jotka ovat kiinnostavia ja antoisia, mutta eivät liian vaativia, sellaisiin, joissa on hyvät joustot, vaikka palkka olisi pienempi. Olen tyytynyt maltillisempaan urakehitykseen ja sitä kautta myös maltillisempaan elintasoon.

Nyt, pian nelikymppisenä kolmen eri-ikäisen lapsen äitinä en voisi olla tyytyväisempi valintoihini. Todellakin koen, että olen saanut "kaiken". Salaisuushan on juuri siinä, että saa "vähän kaikkea" ja nauttii joka siemauksesta. En ole ollut sataprosenttisesti äiti enkä ole elänyt yksinomaan työlleni tai juossut kieli vyön alla stressiin läkähtymäisilläni. Elämä on ollut juuri sopiva coctail minulle tärkeitä asioita.

Eihän se sitä tarkoita, ettenkö olisi joutunut luopumaan. Tyytymään. Tekemään kompromisseja. Juuri sitä olen joutunut tekemään. Lapset ovat eläneet päiväkotiarkea. Minä en ole tarttunut kaikkein kiinnostavimpiin työmahdollisuuksiin. Omasta ajasta, urheilusta, parisuhdeajasta ja ystävien tapaamisesta joutuu aina nipistämään.

Tällä ajalla, joka minulla on, priorisoin työn ja perheen. Niihin aikani riittää hyvin. Muut jutut ovat sitten mausteina elämässä. Tällä hetkellä. Lapset kasvavat ja asiat muuttuvat. Kymmenen vuoden päästä voin halutessani painaa töitä erilaiseen tahtiin...tai käyttää vapautuneen ajan vaikka itseeni. Nyt olen onnellinen näin.

Tsemppiä arkeen ja elämän isoihin pohdintoihin, Aino!

Vierailija
7/11 | 

Vitkuttelin hoitovapaalla lähes täyden ajan, työelämässä teen osa-aikaista. Ihan parasta, lapsuus on lyhyt.

Vierailija
8/11 | 

Tuttuja tunteita. Itse elän myös joka toinen viikko erossa kahdesta ensimmäisestä lapsestani. Työpäivä kestää keskimäärin yhdeksän tuntia, työmatka yhteensä noin 3 tuntia. Näen kuopustani liian vähän, ja hänelle on muodostunut "äitisuhde" isän kanssa. En ole pysähtynyt tai himmannut uralla, koska siihen ei ole aikaa eikä rahaa, perhe on elätettävä.

Ajattelen asian niin, että lapseni rakastavat minua sellaisena kuin olen, älykkäänä, vahvana uraäitinä, joka on täysillä läsnä silloin kun on. Tästä on myös keskusteltu, ja näin teinini asian ilmaisee. Omia tunteita prosessoin aika usein, mutta alan hahmottaa sen, että suru on osa ihmisen elämää. Kärsimys on vääjämätöntä, mutta onnellisuus on silti mahdollista.

En jättäisi uraa tekemättä. Enkä lapsia - paitsi ehkä ilmastonmuutoksen ja maailmanpolitiikan takia ;).

C
9/11 | 

Mä uskon, että olet viettänyt lastesi kanssa hyvin aikaa.
Mä olen lasten kanssa paljon enemmän kuin mieheni ja siksi seuraani ei yleensä kaivata. Olen aika itsestäänselvyys. Tekisin enemmän töitä, jos voisin. Tykkään töistäni. Mutta mieheni on paljon työmatkoilla ja kotimaassakin ollessaan tekee pidempää päivää, koska aikaerot muihin maihin. Mä hoidan lasten haut hoidosta ja kuljetukset treeneihin. Edellä mainitusta syystä en koskaan voi esim tavata kavereita töiden jälkeen. Työrästejä riittää. Sellaista se on. Olen oppinut hyväksymään keskeneräisyyden.

Kumpikin on ollut hoidossa reilu vuoden ikäisistä. En kadu sitä. Uskon, että olen parempi ja onnellisempi äiti, kun käyn töissä.

Kata/Edustusrouvan päiväkirja
10/11 | 

Minä olen ollut kotiäitinä nyt kohta yhdeksän vuotta. Taloudellisesti siihen on ollut tilaisuus, ja käytännössä se on mielestäni ollut ainoa varteenotettava vaihtoehto meidän tilanteessamme: kuljemme miehen työn mukana maailmalla ja olemme viimeiset kymmenen vuotta vaihtaneet maata 3-4 vuoden välein. Meillä on kolme lasta ja olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut olla kotona heidän varhaislapsuutensa.

En silti usko, että omatkaan lapseni erityisesti tulevat kaipaamaan minun seuraani siinä vaiheessa kun kasvavat teini-ikäisiksi. Siinä vaiheessa lapsilla on omat juttunsa ja kaverinsa. Minä ajattelen, että on ennen kaikkea hyvä merkki, että lapsesi eivät paukkaa seuraasi heti kun tulet töistä kotiin: se kertonee minusta ennemminkin juurikin siitä, että he ovat kyllä saaneet ja saavat tarpeeksi aikaasi!

Ura vai elämä
11/11 | 

Muutaman vuoden päästä kun lapsesi lentävät pesästä, tulet kaipaamaan näitäkin aikoja ja mahdollisuuksia olla heidän kanssaan. Kasvatuksen ammattilaiset tietävät, että murrosikä on toinen mahdollisuus antaa lapselle läheisyyttä ja turvaa, minkä voimin he muodostavat oman, toivottavasti positiivisen, minäkäsityksensä.
Meiltä töistä kuoli kollega joku vuosi sitten. Työt ja vastuut oli jaettu vartttunti henkilökunnalle pidetyn tiedotus- ja "suru"tilaisuuden jälkeen. Siinä se arvostus työnantajalta oli.
Totta, työelämä vie ja vaatii liikaa. Mutta mietipä, miten jaksaisit aikasi nyt, jos tietäisit vuoden päästä olevasi kuolinvuoteellasi! Olisiko se työ ja ura niin tärkeitä vai se yhdessä vietetty aika? Ei sinulle ole kukaan luvannut, että ne "kiikkustuolipäivät" ikinä tulevat!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä en paljoa arkisin lapsiani näe. Pitkien työpäivien jälkeen arki-illat ovat kovin lyhyitä. Ei silloin montaa sanaa ehdi vaihtaa.

Koen kroonisesti huonoa omatuntoa tilanteesta. Toisaalta en ole keksinyt, mitä voisin tehdä asialle. Töissä on käytävä, eikä tämänikäisten lasten äidillä ole enää oikeutta lyhentää työaikaakaan. Siksi olen päättänyt panostaa tänä vuonna laatuaikaan jokaisen perheenjäsenen kanssa.

Laatuaika on kasvatusalan ammattilaisten mielestä väärä ratkaisu. Psykologien mukaan tärkeintä ovat "kiireettömät hetket, jotka syntyvät arkisten asioiden tekemisestä yhdessä vanhempien kanssa."

Monet ammattilaiset kehottavat unohtamaan laatuajan ja ottamaan lapsen mukaan arkiaskareisiin. Esimerkiksi arvostamani Jari Sinkkonen korostaa, että tärkeintä on keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan lasta.

Tässä on mielestäni ristiriita. Annapas, kun kerron miksi.

Kävimme eilen kuopuksen kanssa caravan- ja matkamessuilla messukeskuksessa. Päivä oli todellista laatuaikaa, sillä houkuttelin pojan mukaani sanomalla, että menemme messuilla juuri sinne, minne hän haluaa.

Ja niin me menimmekin. Poika istui päivän aikana varmaan kolmenkymmenen menopelin ratin takana ja minä apukuskin penkillä. Ihmettelimme autojen nippeleitä ja nappeleita, testailimme pehmoisia patjoja ja haaveilimme lomareissuista.

Omistin koko päivän pojalle. Kuuntelin häntä, huomioni ei jakaantunut minnekään muualle. Juttelimme autoista, tietokonepeleistä, pojan kavereista, koulun kuulumisista. Ihan täydellinen päivä.
 

Ei minulla arjessa ole mahdollisuutta tuollaiseen. Työpäivääni menee matkoineen (kelistä riippuen) noin 11 tuntia.

Nousen aamulla kuuden jälkeen lenkittämään koiran. Metsästä palattuani herättelen lapset, vien heidät työmatkalla kahdeksaksi kouluun ja pääsen työpaikalle yhdeksän jälkeen.

Kotiin tulen joskus iltakuuden ja puoli seitsemän välillä, jos bussit kulkevat normaalisti. En syö päivällistä perheen kanssa. Luojan kiitos mies hoitaa lasten iltapäivät ja ruoanlaiton. 

Työpäivän jälkeen on vuorossa lasten kuljettamista harrastuksiin, koiran lenkittämistä, muutamana iltana oma harrastusvuoro ja päivän päätteeksi iltapala. Iltapalapöydässä vaihdamme lasten kanssa kuulumiset, mutta silloin huomiosta taistelevat molemmat lapset. Ei siinä pysty keskittymään rajoituksetta molempiin lapsiin. Asiansa saa perille se, joka on äänekkäämpi.

Iltatoimien jälkeen raivailen kotia (jos raivailen): likapyykkejä, astioita, tavaroita. Ei se ole oikea hetki "ottaa koululaisia mukaan kiireettömiin arkiaskareisiin". Tärkeämpää olisi, että he pääsisivät ajoissa sänkyyn, jotta seuraava aamu ei olisi aivan mahdoton.

Arkemme on niin kiireistä, että ei siinä ehdi antaa jakamatonta erityishuomiota kummallekin lapselle erikseen. Viikonloppuisinkin on molempina päivinä lasten harrastuksia. Harrastukset ovat lapsille rakkaita ja tärkeitä, siksi yritämme tarjota niihin mahdollisuuden kroonisesta aikapulasta huolimatta. Viikonloppuisin hoidetaan vielä viikkosiivous ja pyykinpesu, jos hoidetaan.

Meille erikseen järjestetty, kahdenkeskinen laatuaika sekä aikuisten että lasten kesken on ihan ehdoton juttu. Ilman sitä hukkuisimme kiireisen arjen keskelle, emmekä koskaan ehtisi vaihtaa kunnolla kuulumisia.

Millaista teidän perheen ajankäyttö on?

Blogini muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | YouTube | Snapchat @ruuhkavuodet

Kommentit (8)

Neiti Nimetön
1/8 | 

Täällä toinen kroonikko, vaikka lapset ovat vielä paljon pienempiä. Oikeastaan halusin vain jakaa jännän huomioni tuosta laatuajasta, kun minäkin lähtökohtaisesti ajattelin, että sitä olisi hyvä järjestää molemmille lapsille. Mutta kun sitten järjestettiin muutaman kerran siten, että mies lähti esikoisen ja minä kuopuksen kanssa tahoillemme viettämään laatuaikaa lapsen kanssa, suurin osa laatuajasta kului siihen, että lapset kyselivät toistensa perään. Mukavinkaan tekeminen ei ollut niin mukavaa, etteikö se olisi aiheuttanut pahan mielen kyyneleitä, kun sisarus ei saanut olla samassa hommassa mukana. Heillä on vain 1,5 vuotta ikäeroa. 

Suunnitelma B laatuajalle on koko perheellä jonkin mukavan tekeminen. Kummasti pitkä viikonloppu poissa kotoa, kylpylässä polskien, sisäleikkipuistossa touhuten ja ravintolassa syöden hellii kolkuttavaa omatuntoa. Vaikka sitten vain kerran vuodessa, loppu laatuaika vietetään esimerkiksi muistipelin ääressä, koko perheellä toki.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hauskaa, kuinka erilaisia lapset voivat olla =) Itse teen aika paljon juttuja erikseen lasten kanssa ja he tuntuvat kyllä nauttivan erityishuomiosta. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lapsilla on kolme vuotta ikäeroa ja toinen on tyttö ja toinen poika. Hiljattain esim. vietimme Venlan kanssa tyttöjen päivän Helsingissä ja visiitin kohokohta oli alusvaateliike. Poika olisi sillä reissulla kyllä pitkästynyt :D
Parasta on tietenkin perheen yhteinen aika. Minun lomani yritämme viettää tiiviisti koko porukalla, minulla kun on vähemmän lomaa kuin muilla.

Ihania yhteisiä hetkiä teidän perheelle! <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Rva Kepponen
2/8 | 

Teillähän pysyy paketti kasassa, koska isä on lasten kanssa ja hänen kanssaan voi viettää sitä normaalia arkiaikaa ja syödä illallista. Sitten äidin kanssa voi viettää kahdenkeskistä aikaa.

Aikamoista kuhinaa ja säätöä meidänkin arki-illat ovat, kun viiden ihmisen menoja ja toiveita sovitellaan yhteen. Ei meillä arkisin kodin askareisiin juurikaan lapset osallistu, koska ne pitää saada nopeasti valmiiksi. Esikoinen on ainoa, joka arkena osallistuu, koska häneltä hommat sujuvat ja hänellä on muuten tapana hautautua omiin oloihinsa. Sitten viikonloppuna voidaan siivoilla ja kokata porukalla. Ellei sitten tehdä jotain kivempaa ;) 

Minäkin tykkään tehdä asioita lasten kanssa myös niin, että on vain yksi lapsi mukana. Meidän lapsilla on varsin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Esikoinen tykkää kaikesta musiikkiin liittyvästä, ruuasta ja ruuanlaitosta ja tiedejutuista, keskimmäinen on hyvin urheilullinen sekä myös askartelijatyyppi, kuopus on puolestaan rakastaa laskettelua ja pullakahveja, joilla hän puhuu aikuisen pyörryksiin. Joten minä teen yhden lapsen kanssa jotain kivaa, josta juuri hän tykkää. Minähän olen kiinnostunut noista kaikista, paitsi hipasta ja fudiksesta :D

Toki suurin osa viikonlopuista kuluu yhteisiin lautapeleihin, Pokemon Go jahteihin, kirjastoreissuihin ja leffailtoihin.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Olet aivan oikeassa: meillä pysyy paketti kasassa, koska mieheni on läsnä lasten arjessa. Ideaalivaihtoehto olisi, jos molemmat pystyisimme esim. tekemään lyhyempää työpäivää ja viettämään aikaa lasten kanssa. Valitettavasti se ei ole meille taloudellisesti mahdollista.

Teidän viikonloput kuulostaa ihanilta! Miten te oikein ehditte tuon kaiken: lautapelejä, Pokemon go -jahtia, leffailtoja.... Meillä menee viikonloppuisin tosi paljon aikaa lasten harrastusvuoroihin: tytöllä on la-su yht. neljät treenit ja kaikkiin pitää kuljettaa. Mutta pysyypähän pois pahanteosta, kun harrastaa ;-)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija
3/8 | 

Eipä noihin termeihin kannata juuttua. Aika lapsen kanssa on aikaa lapsen kanssa, ihan ilman etuliitteitä. 

Minäkin teen pitkää päivää, kausittain ylitöitäkin sekä iltaisin ja viikonloppuisin. En silti suostu rupeamaan kiireiseksi. Jos on tekemistä enemmän kuin päivään sovinnolla mahtuu, sitten pitää jostain karsia. Kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan. 

Meillä on kaksoset, ja olen kokenut hyväksi tehdä heidän kanssaan asioita erikseen. Tarha-aikoina meillä oli Martti- päivä ja Pertti-päivä, kummallekin omansa. Silloin pidin vapaapäivän (kiitos niiden ylitöiden) ja touhuttiin jotain kahdestaan toisen lapsen kanssa. Heidän kasvettuaan olen käynyt lyhyehköillä matkoilla kahdestaan vain toisen kanssa.  

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos hyvästä kommentista! Tämä kohta siinä kolahti eniten: "Jos on tekemistä enemmän kuin päivään sovinnolla mahtuu, sitten pitää jostain karsia. Kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan. "
Pohdin tilannettamme joka viikko, mutta en oikeasti ole kaikkien näiden vuosien jälkeenkään keksinyt mistä voisin karsia.

- Töissä pitää käydä, jotta voimme maksaa laskut, asua ja syödä.
- Töitä minulle ei ole löytynyt lähempää kotia. (Näinä aikoina ei ole syytä olla liian nirso vaan täytyy olla kiitollinen että on töitä, vaikka sitten pidemmän matkan takana.)
- Kolmasluokkalaisen vanhemmalla ei enää ole oikeutta tehdä lyhennettyä työpäivää, joten esim. osa-aikatyö ei ole minulle vaihtoehto.
- Lapset tykkäävät harrastaa, harrastukset kehittävät ja antavat virikkeitä, siksi haluamme käyttää niihin aikaa ja rahaa.  
- Oma liikuntaharrastus pari kertaa viikossa on tärkeä varaventtiili jaksamisen ja työkyvyn kannalta.
- Koira on ulkoilutettava vähintään pari kertaa päivässä, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani lemmikistä, sehän on perheenjäsen.
Mistä sinun mielestäsi voisin karsia?
Kodin siisteydestä olen karsinut, sillä läheskään joka ilta en jaksa siistiä vaan teen jotain, josta nautin ja saan energiaa.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija

Hei, en tiedä osaanko neuvoa - eikä minun toki pidäkään, sinä tunnet arkesi parhaiten. Mutta pari kommenttia sparrauksen vuoksi, toivottavasti jokin niistä sopii sinulle. Nämä ovat omista kokemuksistani nousseita, vähän samankaltaisesta taustasta kuin sinun. Mutta kuten sanottu, sinä tiedät parhaiten. Työtä pitää tehdä siellä missä sitä on, se on selvä. Työmatkojen hyötykäyttöä mietin; onko sinulle mahdollista tehdä osa työpäivästä matkalla töihin? Itse pidän esim. junaa oikein oivana "etätyöpaikkana". Taikka jos työnteko ei onnistu, voitko vaikka nukkua bussissa? Työn ulkopuolisessa elämässä olen saanut paljon helpotusta delegoinnista. Varmasti lapset tai puolisosi voivat  myös ulkoiluttaa koiraa niin, ettei se ole aina sinun vastuullasi. Samoin kuljetukset harrastuksiin varmaankin jaatte puolisosi kanssa ja ehkä harrastatte myös kimppakyytejä naapureiden tai lasten kaverien vanhempien kanssa? Tai jos julkiset kulkevat, niin kymmenen korvilla ja sen yli olevat lapset voivat liikkua myös niillä taikka pyöräillä jollei matka ole hurjan pitkä (itse kuljin pyörällä harrastuksiin kesät talvet, vaikka matkaa oli harrastuksesta riippuen 5-10 km suuntaansa, omat lapseni ovat pyöräilleet matkoja 10 kilometriin asti, eikä ole ollut edes hankalaa, kun harrastukseen on ollut halu mennä). Harrastuksistakin voi tarvittaessa tinkiä. En tarkoita että kaikkea pitää lopettaa mutta eivät harrastuksetkaan ole automaatti jolla on tarkoitus ajaa ketään, edes äitiä, ihan loppuun. Oman liikuntaharrastuksen kohdalla joustaisin sillä tavalla etten väkisin pyrkisi pitämään mitään aikaan sidottua jumppaa tms vaan kävisin lenkillä tai salilla vaikka sillä välin kun lapsi on soittotunnilla.  Kun on salilla oma treeniohjelma, niin saa kyllä tehot irti yksinkin. Siivouksen suhteen en minäkään ottaisi stressiä. Hyvä on kuitenkin osallistaa koko perhe siihenkin. Kun kaikki tietävät mitä tehdä, tavallinen talo tulee nopeasti siistityksi sitten kun on tarvis. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi, ihanaa kun jaksat kommentoida ja myötäelää! <3

Kaikkia esilletuomiasi seikkoja olen kyllä pohtinut, ja varmaan jatkan pohtimista...

Meidän työpaikalla ei valitettavasti ole mahdollista laskea työmatkoihin käytettyä aikaa etätyöajaksi. Yritän kyllä hyödyntää matka-ajan siten, että popsin yleensä aamiaisen matkalla töihin sekä viimeistelen ehostuksen bussissa. Näin saan muutaman minuutin lisää aikaa nukkua aamulla...

Olisi ihanaa, jos voisin pyytää puolisoani ulkoiluttamaan koiraa, mutta sitä en tee. Hän ei nimittäin koskaan halunnut koiraa ja lemmikki otettiin meille vain sillä ehdolla, että hänen ei koskaan tarvitsisi ulkoiluttaa sitä. On hän toki joutunut joustamaan tästä periaatteesta, mutta säännöllistä ulkoilutusta en voi sälyttää hänen niskoilleen. Venla hoitaa oman osansa ulkoiluttamalla koiran päivällä koulun jälkeen. Kuopus ei valitettavasti vielä siihen pysty, sillä koiramme on niin iso, että se voisi vetää hänet kumoon innostuessaan.

Kuljetukset harrastuksiin jaamme hyvinkin tasapuolisesti: puoliso yleensä vie lapset arkisin harrastuksiin ja minä haen sitten töiden jälkeen. Valitettavasti kimppakyytejä meille ei ole tarjolla, sillä asumme sellaisessa paikassa, jossa ei asu paljoa muita lapsia, eikä ainakaan samoja lajeja harrastavia. Julkista liikennettäkään meillä ei ole käytössä koulubussivuorojen jälkeen, enkä halua että lapset pyöräilisivät harrastuksiin. Meiltä on lähimpäään taajamaan viitisen kilometriä, jossa moni harrastuksista on, mutta tie sinne on mutkainen, mäkinen ja talvella liukas. Poliisi on määritellyt tien vaaralliseksi koululaisille. En itsekään kävele tai pyöräile mielelläni tuolla tiellä.

Minulla on yksi aikatauluun sidottu jumppa viikossa, ja se on kyllä henkireikä. Sinä iltana on ihan pakko päästä lähtemään töistä ajoissa, koska minähän olen maksanut tuosta jumpasta etukäteen.

Siivouksen suhteen emme onneksi stressaa. Rakas mieheni hoitaa koko talon imuroinnin viikonloppuisin, lapset vastaavat omista huoneistaan ja minä putsaan vessan, kylppärin ja vastaan pyykkihuollosta.

Kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan...

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Sanoma Media Finlandin kanssa

Tiedätkö, mitä eniten odotan joulunpyhiltä? Sitä kiireetöntä, rentoa olotilaa, jossa ei ole pakko tehdä mitään. Se on hetki, jolloin minullakin on aikaa lueskella.

Ihan kuten tyttäreni Venla viime vuonna kirjoitti: 

Tärkeintä joulussa on se tunnelma, että kaikilla on kiva olla, eikä kukaan stressaa mistään. Mukavin hetki joulussa oli se, kun pukki oli jo lähtenyt, kun lahjat oltiin avattu, ja syvennyin lukemaan kummilta saamaani kirjaa. Silloin oli rauhaisaa, kaikki olivat iloisia ja onnellisia, eikä ollut kiire mihinkään tai pakko tehdä mitään.

Tänä vuonna aion perinteisten paperikirjan lehtien lisäksi selailla tabletilla aikakauslehtiä. Ellei sitten pukki tuo minulle lahjaksi digitaalista lukulaitetta...

Tiesitkö, että Sanoman aikakauslehtien lukijat voivat nyt nauttia kaikkien talon lehtien tarinoista ilmaiseksi digitaalisessa muodossa? Eli kun tilaat minkä tahansa Sanoman julkaiseman aikakauslehden, voit lukea ilmaiseksi 15 muuta aikakauslehteä sähköisessä muodossa.

Tutustu etuun täällä. Edun saat käyttöösi helposti:

    1.    Valitse lehti itsellesi tai lahjaksi klikkaamalla lehtikantta.
    2.    Siirry pyörittämään "lahjakarusellia".
    3.    Täytä nimi- ja osoitekentät sekä vahvista tilaus.

Olen hieman kokeillut palvelua ja se vaikuttaa ihan helppokäyttöiseltä. Digitaalinen aikakauslehti on yllättävän näppärä käyttöliittymä: se ei paina tablettia enempää ja palvelun sisällä on kokonainen, jättimäinen nippu lehtiä!

Aiotko sinä lukea joululomalla? Mitä on lukulistallasi?

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime viikkoina arkiliikuntani on ollut enimmäkseen koiran ulkoilutusta aamuisin ja iltaisin. Ylipäätään sen jälkeen, kun koira tuli taloon, olen harrastanut paljon vähemmän ohjattua, tavoitteellista liikuntaa, mutta arkiliikunnan määrä on lisääntynyt roimasti.

Jossain vaiheessa hieman harmitti, että rankka kuntosalitreeni ja kunnon hikijumppa vaihtuivat kävelylenkeiksi. Faktahan on, että kun aikaa on rajallisesti, ei kaikkea ehdi. Jos olen kotona arki-iltaisin neljä tuntia ennen kuin pitää mennä nukkumaan, ei siinä oikein ehdi sekä jumppaan että kävelylenkille kaikkien muiden kotihommien lisäksi.

Sitten löysin muutamia yksinkertaisia välineitä, joiden avulla olen tehostanut koiralenkkejä. Osa on tuonut kävelylenkkeihin lisää fyysistä rasitusta ja osa on tehnyt lenkeistä muuten vain mukavampia.

Tärkein välineistä on:

Nilkkapainot

Ostin pian koiran tultua taloon kilon nilkkapainot. Lähes aina, jos en ehdi harrastaa mitään raskasta liikuntaa, kiedon nilkkapainot jalkaan iltalenkille lähtiessä.

Kun kiipeää jyrkkiä mäkiä painot jaloissa, kävelylenkkikin tuntuu jo mukavan raskaalta.

Jousitetut kävelysauvat

Luin tällaisista erikoissauvoista kerran lehdestä, ja ryntäsin heti ostamaan ne. Sauvat joustavat siten, että käsivarren lihasten täytyy tehdä enemmän töitä tavallisiin kävelysauvoihin verrattuna.

Jousitettuja kävelysauvoja on olemassa eri vastuksilla. Omani lisäävät muistaakseni noin puolen kilon vastuksen ojentajalihaksille. Nämä sauvat toimivat nimen omaan ojentreeninä. Näillä kun sauvoo, voi sanoa hyvästit alleille!

Kosketusnäyttöhanskat

Minulla on vain vähän aikaa lukea uutisia, minkä vuoksi luen esim. Hesarin ja Ylen uutiset aina kännykästä. (Joku kysyi kerran, miksi en lue lehteä aamupalapöydässä. No siksi, koska minulla ei koskaan aamuisin ole aikaa istuskella minkään pöydän ääressä. Syön aamupalaksi myslipatukan tai hedelmän työmatkalla.)

Olin iloinen, kun löysin lähimarkettimme hyllystä kosketusnäyttöhanskat. Niiden avulla voin tutustua päivän uutistarjontaan kätevästi jo koiraa lenkittäessä!

Valopipo

Nyt kun aamut ja illat ovat jo pimeitä, on meillä päin ainakin metsälenkeillä käytettävä lisävalaistusta. Kaikkialla tällä seudulla ei nimittäin ole liikennevaloja.

Käytin pitkään pipon päällä tavallista otsalamppua, kunnes löysin tuon saman lähimarketin hyllystä tämän kätevän pipon, jossa lamppu kulkee mukana! Pidän siitä, sillä se ei hierrä päätä, kuten otsalampun nauha joskus.

Millaisia välineitä sinä käytät kävelylenkeillä?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat