Kirjoitukset avainsanalla esikoinen

Hiihtoloma: viisi ihanaa, pitkää päivää ennen kuin koulut taas alkavat. Viisi päivää, joille vanhemmat ovat saattaneet aikatauluttaa jo vaikka mitä tekemistä. Pulkkamäkeä, hiihtoretkeä, mummolavierailua…

Mutta mitähän sitä seiskaluokkalainen tekisi, jos saisikin vain itse valita? Ehkä...

  1. Nukkuisi pitkään. Ainakin me kaikki iltavirkut. Koulu alkaa kahdeksalta tai yhdeksältä, mikä sekoittaa täysin iltavirkun “luontaisen kellon”. Jos illalla ei saa unta aikaisin, yöunet jäävät yllättävän vähiin. Onneksi asian voi korjata lomalla!‘
    Toisaalta sitä sanotaan, että omaa kelloansa voi muuttaa, ja olen itsekin huomannut saman: aiemmin saatoin vedellä hirsiä kahteentoista asti, mutta nykyään, bussioppilaana herään vapaallakin viimeistään kymmeneltä. (Siis herään. Sängystä ylös nouseminen on täysin eri asia.)
  2. Pelaisi, katsoisi elokuvia ja sarjoja, lukisi kirjojakin. Ulos luvataan reippaasti yli kymmenen asteen pakkaskelejä. Miksi sinne siis nyt pitäisi mennä huhkimaan? Ehtii sitä myöhemminkin. (Okei, itse olen kyllä menossa vähintään hiihtämään.)
    Sen sijaan viikon loma on juuri sopivan mittainen vähän pidemmälle leffa- tai pelimaratonille. Sarjojakin on vaikka mitä, ja mikä olisikaan parempi ajankohta tunnelmoida nostalgiassa katsellen lempijaksojaan uudestaan! Ja kyllä kaiken tuon lisäksi viikossa ehtii kirjan lukea, ellei kirjasarjankin.
  3. Laskettelisi. On yllättävää, miten moni ikäluokastani ajattelee laskettelua ja murtomaahiihtoa aivan eri asioina: hiihdosta valtaosa ei ole kovin viehättyneitä, mutta laskettelu sen sijaan innostaa. Poikkeuksiakin tietenkin löytyy, mutta suurin osa nauttii rinteissä olosta, ainakin hyvässä seurassa.

Mitä asioita on sinun lomasi toivelistalla?

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Bussi huristaa peltojen ja hevoslaitumien halki. Jokaisella pysäkillä se huokaisee hiukan ja avaa ovensa päästäen lapsen pois kyydistään, kotiinsa viileään. Sisällä bussissa on nimittäin kuuma, vaikka on vasta huhtikuu.

Kuumuus huokailee aivan kuin bussikin. Aina kun mennään varjosta aurinkoon, se hengähtää ulospäin ja päästää sisuksistaan uutta lämmintä.

Auringonsäteet kipristelevät selkääni, kun istun penkilläni sivuttain, selkä aurinkoon päin. Katselen hiljaisena, kun kaverini vieressäni näpräilee kännykkää.

Yhtäkkiä säpsähdän, kun jokin muuttuu. Mietin hetken ennen kuin keksin vastauksen: kuskin kuuntelemalla radiokanavalla vaihtui musiikki! Höristän korviani kuullakseni sanat mutten ehdi, kun kaksi edessä istuvaa luokkamme tyttöä kääntyy puhumaan minulle ja kaverilleni.

- Vähänks jos fykenope on taas poissa, ensimmäinen huokaisee. (Seuraavana päivänä meillä on fysiikkaa ja kemiaa.)

- Nii, kukahan sitäki sijaistaa, toinen puuskahtaa.

Kun kukaan ei enää sano mitään, he kääntyvät selkä meihin päin ja rupeavat puhumaan ratsastuksesta.

- Mieti jos mä saisin sen uuden hepan tälle tunnille, toinen huokaisee.

- Mä en ainkaa saa mitää hyvää, et tosi kivaa jos sä saat sen, ja mä saan jonku pukittelevan, ensimmäinen nurisee.

He jatkavat keskustelua hiljaisemmalla äänellä ja pystyn kuulemaan radiossa olevan laulun viimeiset sanat:

- Jos mä oisin tyttö vailla huolia ja murheita…  

Kaverini ajatukset näyttävät menevän hiukan samaan suuntaan.

- Mä oon ihan varma et se matikankoe menee huonosti! Mitä jos mä saan siit nelosen? Mitä jos mä jään luokalle! Jos mä oisin siin tosi hyvä nii mun ei tarvis ees kertaa yhtään!

Siinä vaiheessa on viimein minun pysäkkini ja bussi huokaa tiputtaessaan minut ulkona odottavaan kevätkylmyyden ihmemaahan.

Vaikka tuo oli vain normaali koulumatka ja melko samanlainen kuin se minkä kuljen joka päivä, ymmärsin silloin jotain omasta mielestäni tärkeää. Me ihmiset käytämme todella paljon sanaa “jos”.

“Jos” on kiinnostava sana. Sillä luvataan ja pelätään, todetaan ja epäillään.

Jos voisin lentää. Jos taivaalta sataisi karkkia.

“Jos” on ihanan puolen lisäksi myös inhottava ja pelottava. Jos teet niin tai näin, sinun käy huonosti. Jos minulle käy huonosti, minusta tulee onneton.

Eniten “jos” kuitenkin puhuu toiveista, tulevaisuuksista, mahdollisuuksista. Siitä mitä voi tapahtua. Ehkä sen takia niin monet laulut puhuvat siitä, että mitä jos.

Jos mä oon oikee, jos sä tahdot niin, jos mä oisin sun mies, jos sulla on toinen, jos olisin mun mies, jos mä oisin sä, jos menet pois. Onhan mahdollisuus hyvä laulunaihe, vaikkakin nuo jotkut taitavat kertoa jos-sanan surullisesta merkityksestä.

Olen sitä mieltä, että “jos” huijaa ihmisiä ajattelemaan mitä kaikkea he voisivat saada, mitä kaikkea voisivat olla. Se vie katseen tulevaisuuteen, pois nykyhetkestä ja kaikesta, minkä se voi tarjota.

Voisiko siis korvata sanan “jos” sanalla “kun"? Muuttaisiko se sitten asiat pahaksi vai hyväksi?

Äiti on puhunut paljon sitku- elämästä. Ryhdyn hänen kanssaan samaan kampanjaan! 

En halua miettiä mahdollisuuksia vaan käyttää ne. Kuten joku on hyvin sanonut: "Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi, joskus olet sitten oikeassa."

Jos mä oisin tyttönen vailla huolia ja murheita...olisinko onnekas? Kyllähän vastoinkäymisetkin opettavat ja auttavat, kun ne uskaltaa kohdata.

Terveisin, "Hipu" 12v. (Uraäidin tytär)

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Muistathan osallistua blogissa Jokanaisen Juoksukirjan arvontaan kommentoimalla arvontapostausta vappuun eli 30.4. mennessä ja kertomalla kommentissa omasta juoksuharrastuksestasi. Jätä kommentissasi sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoite ei näy muille kuin blogin ylläpitäjälle. 

Kommentit (4)

Katja_tata
1/4 | 

Vau, mikä ajattelija tyttäresi on! Itsekin olen 29-vuotiaana melkoinen jossittelija aina välillä. Josjosjosjosjos, eikä kertaakaan kun. Tai ehkä sitku (mitä tahansa). Mutta ei kuitenkaan. Ehkä muistan huomenna elää enemmän kun-elämää ja vielä ihan ilman sitkutusta :) Kiitos tästä!

Vierailija
2/4 | 

Olipas hieno kirjoitus Hipulta! Niin paljon täynnä merkityksellisiä asioita. Täynnä oivalluksia ja todella hienoja pohdintoja elämästä! Upea tyttö teillä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hessu ja Hipu vuonna 2007, 0 ja 3-vuotiaina

Hipu ja Hessu keväällä 2015, 8- ja 11-vuotiaina

Parin viime viikon aikana olen kovasti miettinyt lasten vauva-aikaa ja lapsentahtisuutta eli sitä, että perhe elää vauvan ehdoilla, sopeutuu vauvan tahtiin, eikä päinvastoin. Mehän pitkälti hoidimme lapsemme näin vauva-aikana.

Uskallan väittää, että hoidimme vauvamme tosi hyvin. Vauvan joka itkuun reagoitiin ja yleensä nopeasti, aina oli rinta tarjolla ja molempia pidettiin valtavasti sylissä. Erityisesti esikoisen kanssa elämä menikin totaalisesti uusiksi vauvan myötä.

Esikoinen oli suuritarpeinen vauva. Hän ei huolinut tuttia, ei ensimmäiseen puoleen vuoteen nukkunut muualla kuin sylissä tai kantoliinassa eikä oikeastaan huolinut muita lohduttajaksi kuin äidin. Pikkuveli ei ollut kovin paljon helpompi tapaus, mutta huoli sentään tutin lohduksi ja sai näin unen päästä kiinni myös muualla kuin (äidin) sylissä. Molemmat lapset olivat aika itkuisia vauvoja eli hereillä ollessaan olivat vain lyhyen aikaa tyytyväisiä ja pian alkoivat kitistä, kun olivat jotain vailla.

Niinpä meillä kummankin lapsen ensimmäinen vuosi meni siinä, että yritimme pitää vauvat tyytyväisinä - ja siinä välissä syödä, nukkua, hoitaa kodin ja huolehtia omasta hyvinvoinnistamme (välillä enemmän, yleensä vähemmän - tämä saattoi tarkoittaa esim. kävelyhetkeä metsässä tai piipahdusta pihalla viemässä yksin roskapussi ulos). Elämä oli melkoista selviytymistaistelua, eikä parisuhteen tai ystävyyssuhteiden hoitamisesta tai harrastuksista juurikaan voinut puhua.

Mitään en kadu, ja tekisin kaiken samoin uudestaan, jos vain jaksaisin. Uskon myös, että vaivannäkö kannatti - lapsemme ovat nykyään mielestäni niin empaattisia, sosiaalisia ja tasapainoisia. Vaikka molemmat ovat jo isoja koululaisia, heitä saa edelleen myös sylitellä, mikä on itselleni tosi tärkeää. (En tosin tiedä, onko seesteinen nykytila syntynyt varhaislapsuuden hoidon ansiota vai siitä huolimatta...)

Oma jaksamiseni oli kuitenkin molempien vauva-aikana koetuksella. Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi en halua kolmatta lasta. Toisaalta nyt, kun 40 alkaa olla mittarissa, on ihan biologisestikin minun aikani lisääntyä mennyt jo ohi. Mutta pääsyy siihen, ettei meille tullut kolmatta lasta on se, että en jaksaisi hoitaa kolmatta vauvaa yhtä hyvin kuin kahta ensimmäistä. Se taas olisi mielestäni lapselle väärin, sillä jokainen vauva ansaitsee vain parasta.

Niinpä otimme sitten...koiran. Pennun myötä olen miettinyt paljon tätä vauvantahtisuutta, sillä fanaattisten koiraharrastajien joukossa on käsittääkseni olemassa myös ilmiö nimeltä koirantahtisuus - se että perhe sopeutuu koiran tarpeisiin eikä päinvastoin. Pentuhan on myös vauva, eläinlapsi. Koiran ehdoilla emme kuitenkaan ole alkaneet elää.

Australian labradoodle pentu Napsu 3.8.-15 11-viikon ikäisenä

Toki tuo pentu on pieni, mutta se ei kuitenkaan ole ihminen, joka olisi minulle itseäni tai perhettäni tärkeämpi. Siksi esim. pentu saa kyllä hetken inistä pentuaitauksessaan ja tarvittaessa vaikka pissata aitauksen nurkkaan paperinsa päälle, vaikka onkin perheen pienin, jos minulla sattuu olemaan ruokailu kesken tai mikäli kuopus haluaa pelata kanssani juuri sillä hetkellä lautapeliä. Ihmisvauvojen kanssa emme toimineet näin.

Allergiani takia en ole myöskään ole ottanut pentua sänkyyni, kuten monet koiraihmiset tekevät. Ensimmäisiksi öiksi siirsin sänkyni siihen huoneeseen, jossa pentu nukkuu, mutta pian siirryin nukkumaan portin taakse, ja kun yö yöltä siirsin patjaani kauemmas portista, pääsin jo viikon kuluttua takaisin omaan sänkyyni. Vertailun vuoksi lapsemme alkoivat nukkua omassa huoneessaan vasta yli kolmevuotiaina.

Emme siis täysin hoida uutta perheenjäsentä Tuire Kaimion oppien mukaan, eläimen ehdoilla. Hipukin totesi Kaimion kirjan luettuaan, että sen ideologian mukaan olisi mahdollista toimia, ellei olisi mitään muuta elämää kuin koiranhoito...

Onko teillä vauva tai lemmikki sopeutunut perheen elämänmenoon vai toisin päin?

----
Recently, thanks to our puppy dog, I've been thinking a lot about the different ways of taking care of a baby. There are varying ideologies and ours was attachment parenting: we adjusted our lifestyle  to baby's needs. This paid off - our children are now happy, empathetic and balanced schoolkids. However, this was quite an exhausting way of  living. I don't think I could take care of a third child that way. This is one of the reasons why I don't want to have another baby. I wouldn't be able to breastfeed every second hour and be available for baby day and night, as I should, because I think that a baby deserves only the best.
Therefore instead of having a third child we adopted a puppy dog. He is a baby, too, but he's just an animal and seems to be happy with the second best service level. This means that our family has not adjusted our life according to the needs of the puppy but instead he is trying to fit in to our family's lifestyle.
How has your life changed after having a baby or a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (18)

1/18 | 

Vauvan tahtiin mentiin. Elämä meni uusiksi, ykköstä imetin puolen tunnin välein päivisin ja kahden tunnin välein öisin. Pitkät automatkat olivat aivan kamalia, joten ei pahemmin reissattu. Kakkosta ei ihan yhtä tihesti tarvinnut imettää, mutta ei taas viihtynyt muualla kuin sylissä. Kantoliinoissa olivat molemmat paljon. Ikäeroa lapsilla 1v9kk, joten aikamoinen muutos oli esikoisellekin sisaruksen syntymä. Nyt on seesteinen vaihe (10 ja 12v), mutta murrosiässä ovat varmaan yhtä aikaa :D. Mutta nyt tuntuu että perheen tahti on se yhteen soviteltu tahti eikä yksistään lasten "sanelema".

Kissat toki pyörittää meidän huushollia miten tykkäävät, sen verran on rajoitettu että jos yöllä menevät ulos niin sisälle ei takaisin päästetä paitsi kovilla talvipakkasilla :D.

2/18 | 

Meilläkin yritetään mennä lapsentahtisesti, mutta toki tässä on muitakin muuttuvia tekijöitä - etenkin kun niitä lapsiakin on kolme, joiden tahtiin pitäisi yrittää mennä. :) Mutta joo, puumerkkiä jättämässä pitkästä aikaa. Ja onnea mahdolliseen uuteen blogiportaaliin! Toivottavasti tunnet olosi kotoisammaksi.

3/18 | 

Me uskalsimme vielä yrittää pikkuveljeä, kun ajattelimme että eihän se pikkuvauva-aika toisella kerralla voi samanlaista olla... ,) Ehkä me vain emme osanneet sitten hoitaa noita vauvoja :P
Meidän pentu osaa jo inisemällä pyytää pissalle, eikä kakka ole tullut sisälle enää aikoihin, eli hyvältä näyttää! Yökuvioista en ole ihan varma, koska nukun eri huoneessa korvatulpat korvissa.

4/18 | 

Niin paljon onnea koiruudesta! Täälläkään koirat eivät sängyssä makoile. Minullakin ollut koira-allergia enkä halua että puhkeaa uudelleen, mutta haluan kyllä nukkua yöni myöskin puhtaissa lakanoissa, en karvaisissa ja hiekkaisissa. :) Samu nyt on niin valtava, ettei sänkyyn mahtuisikaan, siellä välissä riittävän usein on pienin lapsemmekin. Onko kotimme "hullujen huone" no on kyllä. ;)

5/18 | 

Allergiat ovat niin kurja juttu :/ Meilläkin epäiltiin niitä kun esikoinen nukkui niin lyhyissä pätkissä päivin ja öin. Allergioita ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Sen sijaan luulen että refluksi taisi vaivata.
Sanotaan että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Teille on tainnut lapsiluvun kanssa käydä niin?

Anonyymi
6/18 | 

Meillä on myös 6 kk jack russeli ja aloitettiin mainitsemasi kirjan opeilla, kunnes huomattiin että eihän kirjan mukaan opettaminen sovi ollenkaan rämäpää jack russelille. Meidän pentua ei tarvitse opettaa erikseen auton kyytiin, tapaamaan muita koiria tai vieraassa paikassa nukkumiseen. Se on kulkenut meillä mukana ihan jokapaikassa mihin mekin ollaan menty ja samalla opetettu tavoille EI sanaa käyttämällä ja iloisesti kehumalla. Lentokoneen nousuissa ja laskuissakin pentu vaan veteli sikeitä vatsapuoli ylöspäin. Luulenkin että sama pätee niin lasten kuin koirien kasvatuksessa. Koirat ovat yhtälailla yksilöitä kuin lapsetkin. Toiset koirat haukkuvat ja itkevät koko yön monta viikkoa vaikka mitä tekisit ja toiset nukkuu niinkuin meidän, heti alusta 23-11 omassa pedissään.

7/18 | 

Samaa mieltä. Meidän koiruus ei kaikkiaan ole varsinainen rämäpää, esim. äänien suhteen se on vielä vähän arka, pikkuinen kun on. Mutta ihan pehmeimmästä päästäkään se ei ole, sen verran nopeasti näyttää oppivan esim. automatkustamisen tai yönukkumisen salat. Missään vaiheessa se ei öisin ulissut koska minä nukuin aluksi lähellä. Välillä se vain vinkuu, jos jokin vaivaa

8/18 | 

Meillä kanssa mentiin vauvan tahtiin ja sen vuoksi lapsia onkin vain yksi, koska hänoppi meidän tahdin vasta kolme vuotiaana :)

Koiria on kaksi ja ne oppivat meidän tahdin aika pian. Pissa ja kakkahommat hoitui puolen vuoden sisällä ulos. Nykyään nukkuvat niin kauan kun mekin, viikolla herätään aiemmin ja viikonloppuna myöhemmin. En ole edes ruoka-aikaa niille opettanut, kun aina ei omat aikataulut pysy samoina. Iloisilta tuntuvat ja meillä nukutaan päivät sängyssä, yöt omilla paikoilla....lepsukka kun olen

9/18 | 

Kiitos sinulle kommentista Toivon että koiravauvan kanssa elämä rauhoittuu jo ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, saas nähdä... Siinä ajassa se toivottavasti on ainakin sisäsiisti ja syökin harvemmin.

10/18 | 

Meilläkin menty vauvojen ehdoilla. Esikoisen vaikeat allergia pitivät meitä välillä hereillä. Meille olisi se kolmaskin vauva kelvannut, mutta luovutettiin kun viisi vuotta oli yrittämistä kulunut. Nyt ollaan ihan tyytyväisinä isojen lasten kanssa ja aletaan nauttia siitä omasta ajastakin silloin tällöin.

11/18 | 

Noin se meilläkin meni - vauvojen ehdoilla ja lasten ehdoilla elettiin oikeastaan niin kauan, kun he jo alkoivat itsekin vähän pärjäillä - sitten joskus teini-iän jälkeen;) Enkä ole katunut minäkään.
Meille ei tullut tuota koiratahtisuutta vaan kissatahtisuus - ja todellakin, tuo kissaveijari pyörittää tätä huushollia miten tahtoo - vaikka alunperin olin ihan muuta päättänyt;)

12/18 | 

Sinä olet Tiia supernainen! Meillä esikoinen nukkui parin tunnin pätkissä vain puolisen tuntia ja molemmat ovat olleet perusterveitä, lukuun ottamatta kuopuksen vauva-astmaa. Koirakin on oikeasti tosi kiltti, nukkuu edelleen hurjan paljon ja viettää jo yönsä yksin eri huoneessa. Minä olen päässyt helpolla...
Kiitos onnitteluista

13/18 | 

Hihii - vai lapsen tahdissa mennään vielä teini-iän jälkeenkin, hmmm... ;)
Minä yritän kovasti taistella vastaan, jotta en antautuisi koiran valtaan. Minulla kun on taipumus hurahtaa kaikenlaiseen :P

Anonyymi
14/18 | 

Vauvojen ehdoilla oli pakko mennä, koska eipä heitä kauheasti voinut määräillä :) Esikoinen oli tosi helppo ja tyytyväinen vauva. Kaikki oli "täydellistä". Toisen lapsen kohdalla kaikki muuttui. Vauva heräili ja oli melkeimpä kokoajan kärttyinen, eikä mokoma nukkunut edes kunnon päiväunia. Tämän lisäksi meillä oli rakennusprojekti ( mies kokoajan rakennuksella) ja minä sairastuin vakavasti. Myös lapsella oli rakenteellinen vika, joka piti leikata. Aikamoista selviytymistaistelua oli arki silloin, kun ei ollut juuri sukulaisistakaan apua. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti helpottamaan elämä. Lapsi oppi liikkumaan, niin kitinä vähentyi. Minäkin selvisin kovan lääkityksen ansiosta. Selvää tämän ruljanssin jälkeen oli, ettei enää lapsia.
Nyt kun lapset on isompia, tuntuu että oman elämänsä on saanut jälleen takaisin.

Koiravauvan kanssa pääsee kyllä helpommalla, nehän kasvavat aikuiseksi parissa vuodessa. Sänkyyn en minäkään koiraa ottaisi, vaikka niistä tykkäänkin.
Kiitoksia muuten kivasta blogista :)

Tytti
15/18 | 

Meillä on kaksi koiraa ja viimeisenä tulokkaana vauva. Kaikkien tahtiin yritetään mennä. Rakkaita perheenjäseniä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Perhepeti on siis aika täynnä, mutta sopu sijaa antaa.

Meri***
16/18 | 

Minä näin läheltä, mitä tapahtuu, kun koira opetetaan minuuttirytmiin - se todella halusi ulos tai ruuan eteensä silloin, kun oli sen tottunut saamaan. Kun itse otin koiran, päätin, että sitä virhettä en tee. Koira sai pienestä pitäen tottua siihen, että asiat tapahtuvat kyllä tietyssä järjestyksessä, mutta siihen aikaan, mikä vuorotyöläisen elämässä milloinkin on mahdollista. Se saa aamuruuan joskus klo 5, joskus vapaalla, jos teemme pitkän aamulenkin, saattaa ruoka tulla klo 11. Jne. Tämän myötä koira ei koskaan edes yritä pomottaa - se tietää asioiden tapahtuvan ajallaan, eli sillä minun kulloinkin päättämällä ajalla.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Meillä on myös elämä koiran kanssa luiskahtanut epäsäännölliseksi ihan vahingossa, ei mitenkään tietoisesti :) Esim. arkisin kotona koira saa iltaruoasta yleensä joskus 18-19 maissa mutta nyt lomalla se on syönyt toisinaan vasta klo 21-22 maissa. Kiva kuulla että se on hyvä eikä huono juttu :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oletko kuullut, että moni teini-ikää lähestyvä alakoululainen kosteuttaa ihoaan liian vähän? Sain kuulla tämän yllättävän uutisen hiljattain kauneudenhoidon ammattilaisilta. He korostivat, että ajanjakso murrosiän lähestyessä on tärkeää aikaa ihon myöhemmän kunnon kannalta. Jo esiteini voi tässä vaiheessa oppia säännölliset ihonhoidon rutiinit ja sen avulla ehkäistä monta pulmaa lähitulevaisuudessa.

Kuten jo aiemmin mainitsin, vietimme  jonkin aikaa sitten Venlan kanssa ihanan tyttöjen päivän Helsingissä. Päivän kohokohta oli tyttöni kasvohoito, nuorisoihonpuhdistus, Suomen Kosmetologikoulussa. Olin kovin iloinen, kun meille tarjoutui mahdollisuus testata oppilashoitolan palveluita blogiyhteistyönä.

Pikkutyttö kasvohoidossa

Aluksi tutkittiin ihon kunto...
 
Venla  on jo perehtynyt kauneudenhoidon saloihin kenties enemmän kuin moni muu alakoululainen. Ensimmäisen kerran hän kävi kasvohoidossa viime kesänä, kun lomailimme Virossa. Siellä hoitoa kuitenkin hankaloitti kielimuuri: kosmetologi ei puhunut suomea, eikä Venla vielä englantia.
 
Tällä kertaa lähdimme hakemaan Suomen Kosmetologikoulusta ensisijaisesti oppeja ja ohjeita siitä, miten murrosikää lähestyvän esiteinin kannattaisi hoitaa ihoaan. Olen hyvilläni siitä, että aihe kiinnostaa tyttöäni. Itse olen kärsinyt aknesta useamman kerran ensin nuorena ja sitten myöhemmin imetysaikoina.

Aikuisiän akneni on viime aikoina muuttunut couperosaksi ja jos unohdan omat ihonhoitorutiinini, ruusufinni puskee herkästi pintaan. Ajattelin jo aikoja sitten, että teen kaikkeni, jotta lapseni välttyvät iho-ongelmilta. Taipumus akneen kun on perinnöllistä.
 
Ihon kunnon alkukartoitus kirkkaassa valossa

 

Alkupuhdistus emulsiolla


Venlan iho rasvoittuu hieman mutta myös punertaa helposti. Itse siis arvelin, että hänellä olisi herkkä sekaiho. Tyttö hoitaa jo kasvojen puhdistuksen ja kosteuttamisen huolellisesti aamuin illoin, mutta oikeiden hoitoaineiden kanssa olimme hieman epävarmoja. Käytössä hänellä on ollut kaikenlaista aina apteekin perusrasvoista minun päivä- ja yövoiteisiini, mikä ei ole ihan toivottava linja.

 
Suomen Kosmetologikoulussa meidät otti vastaan kosmetologiopiskelija Nina Tainio. Hoito oli kokonaisuudessaan ihana ja rentouttava elämys tytölle ja hyvin mielenkiinotinen minulle. Yritän myös itse käydä säännöllisesti kasvohoidossa mutta en ole koskaan päässyt seuraamaan hoitoa ulkopuolisena, kärpäsenä katossa.

 

Suomen Kosmetologikoulussa hoitajaopiskelija tekee hoidosta huolelliset muistiinpanot

 

Suomen Kosmetologikoulussa opettaja tutkii myös jokaisen asiakkaan


Ensin Nina jutteli tyttöni kanssa mukavasti, mikä rentoutti tunnelmaa ja poisti kaikki vähäisetkin jännitykset. Samalla hän tarkasteli tytön ihoa ja teki huolellisia muistiinpanoja. Alkukartoituksen jälkeen hoito alkoi puhdistuksella, johon hän käytti puhdistusmaitoa.

 
Puhdistuksen jälkeen oli vuorossa kuorinta, höyrytys ja mekaaninen puhdistus, jossa Venlan nenänpäältä poistettiin muutama mustapää. Tytön poskipäillä on myös valkoisia pikkunäppyjä, miliumeja, mutta ne olivat Ninan sekä opettaja Kati Fredmanin mielestä niin pieniä, ettei niitä kannattanut poistaa mekaanisesti.

Miliumit johtuvat nimen omaan riittämättömästä kosteutuksesta ja ovat hyvin yleisiä jo alakoululaisilla. Tyttö sai ohjeeksi aloittaa säännöllisen kuorinnan myös kotona. Sen sekä oikeanlaisen kosteutuksen avulla miliumit lähtevät itsekseen.
 
 
Ultraääni nostaa ihon pintaan epäpuhtaudet
Mekaanisen puhdistuksen lisäksi Nina teki tytölle myös puhdistuksen ultraäänellä. Puhdistuksen viimeistelivät seerumi, naamio ja päivävoide. Hoito kesti vajaat pari tuntia, ja tyttäreni taisi nauttia joka minuutista.

Hoito oli hyvä kokemus myös siksi, että häntä kohdeltiin ihan oikeana asiakkaana: Nina ja Kati keskustelivat hoidon yksityiskohdista tytön kanssa kohdistaen sanansa juuri hänelle, vaikka VeVen onkin vasta lapsi ja minä, äitikin, olin paikalla. Lisäksi oli mukavaa, että tyttö sai paljon kehuja kirkkaasta, kauniista ihostaan, joka kuulemma on pikemminkin normaali kuin sekaiho. Ainakin toistaiseksi perinnölliset iho-ongelmat eivät vielä ole muistuttaneet itsestään.
 
Entäs ne ohjeet sitten? Ostimme Venlalle kotihoitoa varten päivittäiseen käyttöön puhdistusgeelin sekä 24h-kosteusvoiteen. Viikoittain hän käyttää jatkossa saunomisen yhteydessä kuorinta-ainetta ja saunan jälkeen naamiota. Nämä hankinnat ovat yksinkertaistaneet aamurutiineja: nyt hän pärjää yhdellä voiteella aamuin ja illoin. Kasvovesikään ei tämänikäiselle vielä ole välttämätön.
 
Nuorisoihonpuhdistuksen normaalihinta Suomen Kosmetologikoulun oppilashoitolassa on 49 euroa. Sitä suositellaan 10-18-vuotiaille.  

Suomen Kosmetologikoulun tilat ovat viihtyisät ja tyylikkäät

Olen itse tätä ennen asioinut monta kertaa Suomen Kosmetologikoulun oppilashoitolassa ja kokemus on yleensä ollut positiivinen. Vaikka hoidot tekevät opiskelijat, ei eroa ammattilaiseen mielestäni huomaa.

Kauneuden alan perustutkinnin suorittaminen kestää yhteensä 1,5 vuotta, mikä tarkoittaa että erityisesti opintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat ovat jo hyvin lähellä ammattilaisia. Lisäksi oppilashoitolassa kaikki tehdään viimeisen päälle: opettaja tarkastaa jokaisen asiakkaan tilanteen hoidon alkuvaiheessa. 
 
Onko sinulla kotona esiteinejä? Ovatko he kiinnostuneita ihonhoidosta? Minkä ikäisenä itse aloit hoitamaan ihoasi säännöllisesti?
 
Postaus toteutettu yhteistyössä Suomen Kosmetologikoulun kanssa
 

Kommentit (8)

1/8 | 

What a great day y'all had! I used to work at a career college that had a cosmetology program, and I loved the facial services. Unfortunately not many people knew about the services offered or that it was deeply discounted. I've long been a fan of using student services for my beauty treatments.

Thank you for joining us again this week for Photo Friday!

2/8 | 

Teidän neidilläkin on varmaan "herkkyyskausi" koska kerran kosmetiikka kiinnostaa! Koitapa viedä hänetkin kasvohoitoon! Usein oppi uppoaa paremmin, kun sen antaa ulkopuolinen, eikä äiti.

3/8 | 

Mukava kuulla, että hyvästä, varhain aloitetusta hoidosta on teillä ollut apua! Minusta tuntuu kuin tyttäreni iho olisi jo nyt kirkastunut entisestään. Ainakin hän vaikuttaa kovin tyytyväiseltä =)

4/8 | 

Thanks for your comment :) That was one of the reasons why I was very happy about this collaboration: not many people know about these high quality, low cost student services ant that's why I was glad to get a chance to tell about them in my blog.

5/8 | 

Täällä murrosikäisen ja jo aikuisen tyttärien äiti voi samaistua niin moneen sinun kirjoittamaan juttuun. Minulla on myös couperosaa ja pelkäsin tyttöjen perivän sen myös ja olen yrittänyt hoitaa ja hoidattaa tyttärien ihoa hyvin varhaisesta esiteini-iästä lähtien. Tosin molemmilla on ollut normaali ja hyväkuntoinen iho, mutta myös pienet miliumit ovat tulleet vähän väliä esille. Nyt vanhemmalla on parempi vaihe, mutta nuoemmalla on jonkin verran poskilla röhelöä miliumnäppyä. Kuorintaa olen minäkin suositellut ja kosteuttamista ja naamiota, mutta kumman sitkeässä ovat, mokomat!Toivottavasti teillä oli hoidosta apua ja ihaninta on osata nauttia hoidosta:)

6/8 | 

Hyvä aloittaa nuorena! Nimimerkillä Iho-ongelmista kärsinyt äiti :D

Meidän 10,5v harrastaa rasvojen ja puteleiden keräilyä, joten kosteusarsenaalit ovat ainakin olemassa. Hän nauttii myös kuorintavoiteideni kokeilua (hyvin harvoin..) ja ihon rasvaamista. Säännöllisyys ja päivittäinen puhdistaminen olisivat nyt ne tärkeät asiat hänelle.. Inspiraation iskiessä hoitaa itseään :D :D

8/8 | 

Kiitos niin paljon tästä postauksesta. Perheen 11-vuotiaalla humps vaan eräänä aamuna iso määrä miliumeja molemmissa poskissa. Itse tuumi, että tulivat kun söi edellisenä päivänä juustonaksuja. ;) Siinä olleet jo useita viikkoja ja olen neuvoton miten niiden kanssa tulisi toimia. Puhdistus ja kosteutus siitä aloitetaan.

Suomen kosmetologikoulu on oiva paikka, hinnat selvästi edullisemmat, joten täytyy varmaankin buukata äiti ja tytär ihonhoitopäivä.

Aurinkoista maanantaita

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat