Kirjoitukset avainsanalla arkirutiinit

Arki on meillä alkanut täydellä rytinällä! Lensin tuli hännän alla jo alkuviikolla, vaikka koululaiset olivat vielä kotona, sillä töissä ei todellakaan ollut mitään pehmeää laskua. Ensimmäisiin päiviin mahtui useampi tärkeä kokous, kehityskeskustelu ja kolme suunnittelupalaveria.

Yleensä olen yrittänyt rauhoittaa ensimmäiset päivät loman jälkeen meilien purkamiseen mutta aina se ei onnistu. Tällä kertaa aloitin meilien purkamisen jo viikonloppuna, mikä ei ollut ihan viisas veto...

Yritän yleensä myös optimoida kesälomani niin, että pidän lomaa silloin, kun on taatusti lämmintä: heinäkuun lopussa ja elokuun alussa. Tänä kesänä tilastoni heittivät ja helle alkoi vasta, kun palasin töihin.

Itseäni pristääkseni laitoin päälle punaista: ikivanhat Vero Modasta ostetut caprit, jotkut halpis-kangasballerinat ja erään lempparipaidoistani, Nansoa.

Red pants with my favorite Nanso t-shirt

Alkukesällä, kun oli vielä kylmempää, pidin samaa paitaa pitkähihaisen paidan päällä, farkkujen ja nahkatakin kanssa.

Two old t-shirts on top of each other

My favorite, recycled leather jacket and Pepe Jeans

Minua hieman huolestuttaa, miten bloggaamisen kanssa oikein käy tässä uudessa, entistä vauhdikkaammassa elämässä. Olen kaikesta huolimatta päässyt suhteellisen ajoissa töistä kotiin mutta illat ovat kuluneet koiranpennun kanssa touhutessa (ja sen päivän aikana tekemiä tuhoja korjaillessa). Aikaisemmin blogihetkeni alkoi iltaysin jälkeen, kun lapset painuivat sänkyyn, mutta nyt näyttää siltä että minullekin tulee nukkumatti jo kymmenen maissa - herätys kun on takuuvarmasti aamukuuden maissa.

Luvassa on siis aikaisempaa lyhyempiä ja vähemmän viimeisteltyjä blogitekstejä. Videoista en tässä tilanteessa uskalla haaveillakaan... Onneksi pentu kasvaa nopeasti. Sisäsiisteys siintää hoirisontissa, sillä nyt pentu osaa jo vähän pidätellä hätäänsä, ja kaveri pureekin paljon vähemmän kuin vielä pari viikkoa sitten.

Miltäs arki sinulle maistuu ja näyttää?

-----
The everyday routines have started with breathtaking speed! These few days have been full of activity both at work and at home,
To cheer me up, I decided to wear these red pants and one of my favourite shirts for the first days at work.
How has your autumn started?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (14)

1/14 | 

Kiirettä on täälläki pitänyt töiden puolesta eli ei todellakaan mitään pehmeätä laskua. Kireita deadlineja ja yksi tulipalon sammuttelu, joka onneksi ratkesi parhain päin, mutta ihan en olisi tuollaista ensimmäistä päivää toivonut. Tsemppiä pentuarkeen. Äkkiä ne koiranpennut kasvavat ja helpottaa elo.

3/14 | 

Onpas pirtsakka asuvalinta, sopii sinulle loistavasti! Arki on pyörähtänyt, tällä viikolla koulut alkaneet ja isäntä palannut töihin, meinaa kyllä olla vähän haipakkaa ja illat turhan lyhyitä, kun koiratkin kuitenkin pitää lenkittää joka ilta... Mutta arki on kyllä tervetullutta vaihtelua pitkän kesäloman (koululaisten) jälkeen.

Niin ja viikonloputkin tuntuu taas viikonlopuilta, eli kivaa alkavaa viikonloppua sinulle!

6/14 | 

Punainen on niin mahtava väri ja sopii jetsulleen olemukseesi, hiusten väriin ja kaikkeen. Mielestäni nuo punaiset pöksut ovat myös ihanat.

Rauhassa vaan nautit koirulista, pian on iso ja sisäsiisti. :)

9/14 | 

Meillä oli pehmeä lasku. Mies on ollut vielä tämän viikon lomalla ja lapsilla lyhyt koulu/kerhoviikko. Koulu alkoi keskiviikkona ja kerho tänään. Nyt sitten rytisee, kun mies lähtee huomenna loppuviikoksi omalle golflomalle ja minä jään yksin lasten kanssa. Parit futisturnaukset ainakin kuuluu viikonloppuun. Huh!

10/14 | 

Meillä oli pehmeä lasku. Mies on ollut vielä tämän viikon lomalla ja lapsilla lyhyt koulu/kerhoviikko. Koulu alkoi keskiviikkona ja kerho tänään. Nyt sitten rytisee, kun mies lähtee huomenna loppuviikoksi omalle golflomalle ja minä jään yksin lasten kanssa. Parit futisturnaukset ainakin kuuluu viikonloppuun. Huh!

11/14 | 

Meillä oli pehmeä lasku. Mies on ollut vielä tämän viikon lomalla ja lapsilla lyhyt koulu/kerhoviikko. Koulu alkoi keskiviikkona ja kerho tänään. Nyt sitten rytisee, kun mies lähtee huomenna loppuviikoksi omalle golflomalle ja minä jään yksin lasten kanssa. Parit futisturnaukset ainakin kuuluu viikonloppuun. Huh!

14/14 | 

Kiitos Anu :) Oikeassa olet, arki on kyllä siinä mielessä tervetullut että nyt koululaiset eivät koko ajan pyöri ympärillä valittamassa "ei ole mitään tekemistä..." ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Risaisia öitä, lammikoita nurkissa, jatkuvaa vahtimista ettei pieni karkaa... Elämää vastasyntyneen vai taaperon kanssa? Ehei, vaan hauva-vauvan! 
Instagramia ja Facebookia seuraavat tietävätkin jo, että "laumaamme" liittyi lauantaina kaunis pieni riiviö, Wonder's Beautiful Snap eli tuttavien kesken Napsu. Hän on rodultaan Australian labradoodle, joka on vasta kehitteillä oleva rotu. Rodun erikoisuus on se, että 95 % astmaatikoistakin pystyy elää tällaisen koiran kanssa, sillä sen turkki on kehitetty sellaiseksi, joka hilseilee paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Karvaa ei myöskään täsrä kaverista irtoa.
Minulla ei ole ennen ollut koiraa, olemme harjoitelleet koirallista elämää vain parin, vanhan hoitokoiran kanssa. Maailman Parhaan Miehen kotona oli koira, mutta se oli metsästyskoira, joka asui ulkona.
A 9 weeks old Australian Labradoodle puppy
Olen tässä pari viime päivää hämmästellyt, kuinka intensiivistä pennun hoitaminen on! On se hyvä, että minulla alkoi nyt kolmen viikon kesäloma.

Yöt pennun kanssa ovat olleet hieman samanlaisia kuin pikkuvauvan, tosin helpompia, koska sitä ei tarvitse imettää eikä sille tarvitse vaihtaa vaippaa. Toisaalta näissä yöhulinoissa ei ole apuna imetyshormoneja... Pentu on nyt ollut meillä neljä yötä ja joka aamu päättänyt, että aamu alkaa klo 4/5 tai 6. Silloin on ensimmäisten pissojen tai kakkojen aika. Parina ensimmäisenä aamuna nousin viemään sitä ulos jo kukonlaulun aikaan mutta viime yönä en viitsinyt. Kun kaveri alkoi kolistella ja vinkua, haukottelin sen edessä ja venyttelin ja yritin näin koirien kielellä ilmoittaa, että on aika jatkaa unia. Tänä aamuna se onnistuikin, pentu kävi nurkassa paperin päällä pissalla ja jatkoi sitten hirsien vetelemistä.
Nukuin pari ekaa yötä pennun kanssa samassa huoneessa mutta eilen siirryin pentuportin taakse. Tavoitteenani on totuttaa otus oleilemaan yöt meidän saunaeteisessä, jossa on kaakelilattia ja oma uloskäynti sekä pesuallas vieressä. Siellä koira saisi mielellään tottua viettämään myös ne ajat, kun olemme koulussa ja töissä. Vasta myöhemmin, kun siihen voi luottaa, se voi oleskella koko asunnossa. Olen lukenut, että tilan rajoittaminen rauhoittaa pentua - sen ei silloin tarvitse vahtia koko talon laajuista reviiriä.
Päivisin olen yittänyt kiikuttaa pennun aina ulos heti, kun se on herännyt. Näin parketti on varmasti välttynyt monelta lätäköltä ja kasalta (tosin niitäkin on kyllä syntynyt...). Päivät pennun kanssa ovatkin hieman samanlaisia kuin kuivaksi opettelevan taaperon kanssa: sisällä saa vahtia, ettei kaveri sotke paikkoja ja ulkona, ettei se syö mitään myrkyllistä tai  karkaa.
Hei hulinaa! Lapsista Hipu on tosi onnellinen uudesta "pörriäisestään", Hessu taas hieman vähemmän tohkeissaan koska kaveri on viime päivinä uskaltautunut käyttelemään ahkerasti naskalihampaitaan. Perustimme Hipun kanssa Napsulle myös oman, yhteisen Instagram-tilin. Voit seurata karvakorvamme touhuja tililtä @napsukoira
Olemme Hipun kanssa opiskelleet pennun kasvatusoppeja Tuire Kaimion kirjasta Pennun kasvatus. Pennun kanssa touhuaminen on jo sikäli tosi palkitsevaa, että 8/10 kerrasta se tulee luokse kutsusta, tunnistaa selvästi jo nimensä ja osaa istua sekä mennä maaten käskystä. 
Yksinoloharjoitukset sen sijaan meillä ovat vasta alkutaipaleella... Jos jollain olisi tähän vinkkejä, joilla homma onnistuisi hieman nopeammin kuin Tuire Kaimion pitkän kaavan mukaisissa ohjeissa, olisin kiinnostunut aiheesta! Tosin Maailman Paras Mies näyttää ajattelevan, ettei ole oikotietä onneen ja hän taitaa olla oikeassa. Hän tuossa naureskeli minun hoppuani. Olen kuulemma ihminen, jonka mielestä Roomaa ei rakennettu päivässä vain siksi, että minä en ollut mukana rakennustöissä.
Paras puoli tässä pissa-kakkakoneessamme on, että huonot lomakelit eivät ole päässeet harmittamaan, Ja työasiat eivät ole käyneet mielessäkään, vaikka lomaa on takana vasta kaksi päivää!
-----
A nine weeks old Australian labradoodle puppy named Wonder's Beautiful Snap joined our family last Saturday at the same time when I started my summer vacation. He surely has kept us busy both indoors and outside.
I've never had a dog and don't know anything about dog training. Therefore it's been new to me the way a puppy needs to be trained. Now at the beginning it seems like a full time job!
The special thing about Australian labradoodles or Australian cobberdogs is that they are hypoallergenic. I'm allergic to dogs but have had no symptoms even though I've slept in the same room with him.
The best thing about puppy life is that I haven't thought about work at all even though I've only had vacation for two days.
You can follow our life with the puppy in Instagram at @napsukoira It's a shared account by my daughter and I. She has already posted several photos in there.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (16)

1/16 | 

Sun opit taitaa olla ihan lähellä Kaimiota :) Meilläkin tämä 10-viikkoinen osoittaa jo lupaavia sisäsiisteyden merkkejä: huoneen yksi nurkka on paperoitu ja se hakeutuu sinne eikä enää lirauta paljaalle lattialle. Aamulla se herää edelleen neljän maissa vinkumaan todennäköisesti pissahätää sillä tuolla huoneen nurkassa on aina yksi lätäkkö aamulla. Se missä emme ole onnistuneet on leikkipissojen pyydystäminen, mikä mua harmittaa ihan vietävästi. Jos pentu on aikansa touhunnut sisällä, se alkaa usein kierrellä kämppää levottomana ja lorauttaa seinän vierelle. Se ei siis silloin jaksa pidättää eikä pyytää ulos. No joo, onhan se vasta 10 viikkoa... Pidittekö omaa pentuanne pentuhäkissä, osasiko se pissata sen nurkkaan vai ehdittekö aina kiikuttaa sen ulos ennen joka pissoja?

Anonyymi
4/16 | 

Ei kannata pentua viedä öisin ollenkaan ulos, ei varsinkaan vinkumisen tai kolistelun päätteeksi. Oppii vain, että ääntä päästämällä emäntä palvelee (..ja näin vahingossa palkitset huonoa käytöstä).
Yksinoloa ennen kannattaa pentua väsyttää ja käyttää ulkona. Koiralle voi jättää vaikka luun tai kongin siksi aikaa, kun on pois kotoa. Kannattaa jättää ensin vaikka kymmeneksi minuutiksi, kun menet ulos. Äläkä tule takaisin, vaikka pentu inisee (muuten taas palkitset ääntä/ eroahdistusta), vaan vasta silloin, kun pentu rauhoittuu paikoilleen. Pentu on vasta vieroitettu emästä ja sisaruksista, ja koira on laumaeläin, siksi ei kannata kiirehtiä noin pienen kanssa ollenkaan. Lisäksi nuo rodut on suhteellisen seurankipeitä. Ei ensimmäistä viikkoa uudessa kodissa olleen koiran tarvitse osata vielä mitään. Mutta ajan kanssa se oppii! :)

6/16 | 

Ihana Napsu :). Meillä on kaksi labbista ja karvaa riittää, eli jos en olisi jo tehnyt pyhää päätöstä olla hankkimatta a) lisää koiria b) koiraa kun näistä aika jättää niin tuo rotu olisi kullä aika huippu. Minkä kokoinen Napsusta tulee isona?

Tuohon yksin jättämiseen täytyye kyllä totutella Tuiren oppien mukaan, mutta voi sitä vähän pidempiä aikoja kerrallaan pitää... Meillä ei mullä ole koiria noin hissukseen opeteltu, ovat sarjassamme tulleet meille viikonloppuna ja maanantaina on ollut töihin lähtö ja ihan noista on tullut kelpo koiria eivätkä pode mitään eroahdistusta tai tuhoa paikkoja, mitä nyt muutamat kengät pentuna, mutta niitä ei lasketa, se kuuluu koiraelämään... Tuo aitaus ja tilan rajoittaminen on oikein hyvä, pentu rauhoittuu ja kokee olonsa turvaliseksi pienemmässä tilassa, näin on meille sekä koirakouluttaja että omiemme kasvattaja vakuuttanut ja uskon kyllä heitä tässä asiassa.

Voi noita vauvaöitä, muistan kyllä tuon ajan, tosin meidän pojat ovat sen verran isoa rotua, että yöitkut eivät olleet mitään pientä vikinää vaan suurta mouruamista.... Kyllä sitä silloin muutaman kerran tuli mietittyä koiran hankkimisen järkevyyttä, mutta onneksi tuo aika menee tosi nopeasti ohi ja paljon helpommin kuin lasten kanssa.

Kivaa lomaa ja koira-arkea!

7/16 | 

Ihana kirjoitus. Meille tuli vuosi sitten ensimmäinen oma pentu taloon, ja aika samanlaisia fiiliksiä oli silloin. Meillä oli yksinolossa aluksi suuria ongelmia, mutta pikkuhiljaa harjoittelulla nekin onnistuivat. Kaimion ohjeet ovat oikeasti hyvät, kunhan harjoittelu edistyy eikä junnaa paikallaan. Koira myös tietää, jos omistaja stressaa koiran jättämistä. Herkun jättäminen kodista poistuessa oli lopulta se juttu, joka meidän ahmatilla toimi :) Kirjojen luku on hyvä juttu, mutta oman koiran luku vielä parempi. Tsemppiä :)

8/16 | 

Hyvin sanottu, olen samaan mieltä! Olen nyt jättänyt Napsulle yöksi pennun huoneeseen muutamia "älyleluja" (sählypallo, jonka sisällä nameja sekä tyhjä vesipullo, jossa nappuloita) sekäm puruleluja. Poika viihtyy niiden kanssa yön yli, vaikka ei selvästi kyllä nuku koko yötä, vaan touhuaa muutakin =)

10/16 | 

Napsu on ollut meillä vasta viikon mutta osaa jo viettää yönsä yksin omassa huoneessaan (ei tosin ovi kiinni) ilman mitään vinkumisia. Mielestäni se on aika hieno saavutus!
Emme ole enää ensi päivien jälkeen reagoineet siihen, kun se vinkuu, vaan pentuportin takaa pääsee pois vasta kun on rauhassa. Pentu on oppinut sen jo hienosti - nykyään jo istahtaa alas portin taakse ja tarjoaa tassua

11/16 | 

Kiitos kommentistasi! Kasvattaja arvioi, että Napsusta tulee säkäkorkeudeltaan 55cm ja noin 25kg painava eli ihan kunnon koiran kokoinen.
Uskoisin, että yksinolo tulee sujumaan ihan mukavasti sillä nyt Napsu on jo oppinut viettämään yön yksin kämpässään eli noin 7 tuntia. Välillä poika taitaa siellä hulinoida, leikkiä leluillaan ja syödä mutta enää ei ininää kuulu.
Päivisin koiran ei tarvitse olla pidempään yksin kuin tuon 7 tuntia. Uskoisin, että jos kaveri väsyy tarpeeksi aamulenkillä, päiväkin sujuu omassa "poikamiesboksissa" ihan mukavasti.

12/16 | 

Kääk, ihana!

Illalla iltapissalle ja aamulla aamupissalle kun ihmisetkin herää ja sillä metodilla meillä on täällä nytkin 5kk ihan sisäsiisti koiranpentu :D (ollut jo hyvän aikaa) :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogissani olen yllättäen päätynyt pohdiskelemaan usein muutosta, valmiutta ja halua (tai haluttomuutta) muuttua. Olen tilittänyt pelkoani jämähtämisestä ja tunnustanut, että pohjimmiltani olen projekti-ihminen, joka nauttii siitä, että koko ajan on vireillä jotain uutta.

Blogini alkutaipaleella analysoin, että suhtaudun muutoksiin kuin lapsi: kaipaan ympärilleni muuttumattomia rakenteita, jotta voin itse keskittyä kehittymään ja kasvamaan. Osallistuin tuolla postauksella uusimpaan Viikonlopun linkkiringin Retro Remixin, johon voi linkittää vanhoja postauksiaan. Olen saanut tuohon vanhempaan postaukseen aivan mainioita kommentteja - käykääpä lukemassa! Ihmiset voivat olla niin erilaisia ja silti vielä enemmän samanlaisia.

Pieni Lintu -blogissa viikon MakroTex-kuvahaasteen teemana on Ympyrä. Se inspiroi minua kuvaamaan arjessani usein toistuvia ympyröitä. Jäin samalla taas pohtimaan, kulkeeko elämäni pienissä piireissä ja ahtaissa ympyröissä, kun arjessani on paljon samanlaisina toistuvia, ennustettavia rutiineja?

Näin keväällä, huhtikuusta alkaen aamuni ovat alkaneet usein lenkillä lähimetsässä. Siellä tutussa maastossa voi tulla vastaan yllättävän kuvauksellisia ympyröitä, kun katselee ympärilleen uusin silmin:

Puunrunko metsässä - tree trunk
Ajan nykyään töihin aina samaa reittiä, kylän liikenneympyrän kautta. Minulla olisi toinenkin vaihtoehtoinen reitti, mutta en viitsi käyttää sitä, koska sillä reitillä on liian paljon matkantekoa hidastavia tietöitä.
Liikenneympyrä - roundabout
Töissä aina ensimmäiseksi haen itselleni kahvin automaatista. Useimmiten aamulla juon cappuccinon ja iltapäivällä latten.
Cappuccino
Töiden jälkeen palaan kotiin. Samaa reittiä, yleensä turhan myöhään.

(Tämä kuva on tosin otettu yhtenä iltana poikkeuksellisen myöhään, palatessani kuntosalilta. Iltakymmenen jälkeen eivät työmatkani onneksi ajoitu.)

Auton kojetaulu - in the car
Näin keväällä olen töiden jälkeen lähtenyt usein joko kuntosalille tai metsään lenkille, mikäli aamulenkki jäi välistä. Minulla on neljästä kuuteen vakioreittiä, joita vaihtelen eri päivinä.

Vielä viime keväänä etsin innolla uusia lenkkireittejä lähimaastosta, mutta viime aikoina olen tyytynyt näihin tuttuihin polkuihin. Mieluiten valitsen - tietenkin - ympyräreitin, sillä on tylsää juosta samaa tietä takaisin.

Metsikkö

Ilokseni yhä useammin olen tänä vuonna saanut tytöstäni lenkkiseuraa!

Varjot - silhuettes
Nyt kun asiaa pohdin, tulin siihen johtopäätökseen, että ennustettava arki ei vielä tarkoita ahdasmielisyyttä. Arki toimii, kun se rullaa omalla painollaan. Jos tietyt elementit toistuvat samanlaisina joka päivä, voi keskittää energiansa rutiinien sijaan muihin, tuottavampiin juttuihin. 
Tämä viimeinen kuva esitää myös ympyrää, vaikka se ei heti käy kuvasta ilmi. Kuvan nimi voisi olla vaikka: "Ympäri käydään ja yhteen tullaan."
Viime viikolla lenkillä nauroimme tyttäreni kanssa sille, että hän on enää minua kaksi senttiä lyhyempi. Varjokuvassa näyttää jo siltä kuin olisimme samanmittaiset. Ei kulu kauaa, kun hän ajaa ohitseni.
Vasta äskenhän hän oli hurmaava, temperamentinen pikkuvauva, jota syötin sylissäni ja myöhemmn tomera taapero, joka otti horjuvia askelia käteeni nojaten. Jonain päivänä, kun vuosikymmenet tästä vierivät eteenpäin, hän ehkä auttaa samalla lailla minua.
Mutta sitä ennen meillä toivottavasti on edessä vielä monta hyvää, ennustettavaa, arkista hetkeä yhdessä.
-----
P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa on 10.6. saakka.
-------
Recently I've been pondering a lot about change, about my ability and willingness to change. I've been worried about getting stuck in a certain state of mind that's too stable. I've been worried that I fancy some of my routines too much.
The theme of  the MakroTex photo challenge this week in Pieni Lintu blog is Circle. It inspired me to take photos of the circles which I meet regularly in my everyday life.
Through these pictures I realized that routines are not bad for me. When some elements in my everyday life are predictable, I'm able to target energy into other, more productive things.
The last photo also represents circle. It could be called the Circle of Life.
My daughter is now only two centimeters shorter than I am and soon she will be taller. It seems like yesterday when I fed her in my lap when she was a baby, or when I helped her walk when she was a toddler. 
One day we might switch roles, when I'll get old. 
But before that we will share many happy, predictable everyday moments, I hope.

I'm linking this post up with Wordless Wednesday and Communal Global (Wednesday around the world) link ups.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (39)

2/39 | 

Hyvä postaus! Kyllä ne rutiinit ja arkiympyrät tekevät elämästä helpompaa ja tosiaan, vapauttavat energiaan muuhun tarpeelliseen.:) Kivoja kuvia myös!

4/39 | 

Hauska, kun näissä kuvissa sinulla on jokin punainen lanka etkä ole vain etsinyt ympyrän muotoisia juttuja :)

11/39 | 

Niinhän Mannerheimin Lastensuojeluliittokin sanoo: Arki on ihmisen parasta aikaa. (Vai oliko se Matti Nykänen? ;D) Minä olen vähän levoton ihminen, minulla on vaikeuksia pysähtyä nykyhetkeen ja nauttia siitä, mitä on. Siksi en välttämättä osaa arvostaa tarpeeksi tuttua, tasaista arkea.

12/39 | 

Samaa mieltä: juuri lapsille rutiinit ovat tärkeitä. Mutta aikuiselle tiukka jumittuminen rutiineihin ei välttämättä ole hyväksi... Aikuisen kannattaisi välillä rikkoa rutiinejaan, jos mahdollista.

14/39 | 

Mun mielestäni lasten kanssa asiat sujuva helpoiten, kun on jotkut tietyt raamit joissa toimia. Toki rutiineista saa ja pitääkin poiketa muuten elämästä tulee helposti ryppyotsaista puurtamista. En sitten tiedä kuinka asioihin suhtaudun muutamien vuosien päästä, kun ei ole muita joiden takia rutiineja noudattaa.

15/39 | 

Minusta on mukavaa, kun arki sujuu tietyn kaavan mukaan. Tuttua ja turvallista, ja toki toisinaan myös tylsää. Sitä arkea piristämässä aina välillä pikkuhetket...ja usein siitä arjestakin löytää niitä kivoja juttuja itsessään :). Arjen tutut ympyrät kantaa vaikeissakin tilanteissa. Jos arki järkkyy esim. vakavan sairastumisen tai läheisen menehtymisen vuoksi, mitä sitä kaipaakaan...? Sitä ihan tavallista arkea ja tavallisia ympyröitä! Olenkin sitä mieltä että se tuttu, turvallinen ja tylsä arki on aivan aliarvostettua :).

26/39 | 

Hauskaa kuulla että joku muukin pyörittelee näitä päässään. Ehkä se on jo hyvä merkki ja ehkäisee jämähtämistä, henkistä pysähtyneisyyttä, että pohtii ja kyseenalaistaa omia tapojaan?

27/39 | 

Hienoja ympyröitä arjesta! Minä tykkään rutiineista, kunhan niitä ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Ne antavat turvallisen rytmin päiviin, mutta joskus on virkistävää tehdä asiat aivan toisin. :)

32/39 | 

Niinpä. Tämä muutosten pohtiminen alkoi itselläni itse asiassa jämähtämisen pohtimisesta: siitä, että elämäni on jo jonkin aikaa ollut suhteellisen vakaata. Oli pakko todistella itselleen, että se on okei, koska projekti-ihmisenä olen aina enemmän nauttinut jatkuvasta muutoksesta. Toisaalta osa näistä arjen rutiineistani on hyvinkin pysyviä. Taidan siis nauttia ensisijaisesti siitä, jos henkisellä puolella saan haastaa itseäni. Se taas ei onnistu, ellei arki rullaa omalla painollaan.

39/39 | 

Kivoja kuvia! Olen samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee rutiineja arjen ja normaalielämän helpottamiseksi - mutta silti pitäisi osata aina aika ajoin kyseenalaista ne rutiinit ja ajatusmallit, koska maailma ympärillä muuttuu, ja haluisin ajatella että pystyn muuttumaan sen mukana. Toisaalta tuntuu siltä, että ainakin työelämässä olen yhä kiihtyvässä tahdissa se muutoksen ajuri, eikä liika vauhtikaan ole hyväksi, koska silloin tulee helposti k*stua juosten (anteeksi karkea kielikuvani). Huoh, tee tässä nyt sitten oikeita valintoja!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Pian on taas aika, kun lasten harrastukset loppuvat kevätlukukauden osalta. Sitten aletaan kesällä keskustella, missä syksyllä kuljetaan: jatkuuko taitoluistelu, näytelmäkerho, liikuntakerho, pianotunnit.... 
11-vuotiaaksi Hipu on harrastanut jo monenmoista: vauva- ja taaperomuskaria, muskarissa kanteleensoittoa, myöhemmin kuorolaulua, balettia, lasten joogaa, hip hoppia, yleisurheilua, ratsastusta, partiota, uimista, suunnistusta... Viulutunneillakin tyttö kävi pari vuotta, mutta ei lopulta ihastunut siihen. (Hyvä niin. Viulu on vaikea instrumentti ja maailmassa on ihan tarpeeksi huonoja viulisteja.)
Hessun kanssa olemme olleet vähän laiskempia. Poika on 8-vuotiaaksi mennessä käynyt vauvamuskarissa, futiskoulussa, kokeillut lasten joogaa, yleisurheilua, partiota ja tänä keväänä käynyt näytelmäkerhossa. Muut harrastukset ovat jääneet mutta viimeistä hän kuulemma haluaisi jatkaa.
Itse soitin viulua kaikkiaan kymmenen vuotta. Aloitin soittamisen viisivuotiaana Satu meni saunaan -debyytillä, jolla aukenivat ovet musiikkikouluun. Käytännössä harrastus loppui 15-vuotiaana, kun lähdin vaihto-oppilaaksi Australiaan. Siinä välissä ehdin suorittaa viulusta musiikkikoulun oppimäärän eli 3/3-tutkinnon. Kävin myös teoria-, säveltapailu- ja orkesteritunneilla. Lisäksi suoritin pianonsoitosta 2/3-kurssitutkinnon.
Viulu on edelleen minulla, kotelossaan sängyn alla. Pieni Lintu -blogissa on kuluvan viikon Makrotex-haasteen aiheena aarre. Viulu on minun aarteeni. 
Soittimeni on käsintehty ja yli 30 vuoden ikäinen. Sen ääni on ihanan pehmoinen ja täyteläinen. Vaikka soitan nykyään enää harvoin, vain muutaman kerran vuodessa sukujuhlissa, tulee tuosta vanhasta ystävästä parhaimmillaan hiveleviä, samettisia säveliä. Vaikka pelimannin taidot olisivat ruosteessa, hyvä soitin voi pelastaa paljon.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Minä olen meidän perheessä siis musiikkikoulun käynyt, mutta muut perheenjäsenet ovat soittajia. Mies, joka on opetellut itse soittamaan useaa eri instrumenttia, tarttuu vähän väliä kitaraan ja näppäilee muutaman soinnun tai istahtaa esim. lasten iltatoimien aikaan pianon ääreen. Myös Hipu käy pianotunnilla ja aivan kehottamatta tapailee monta kertaa päivässä soittoläksyjään. He soittavat omaksi ilokseen.
Miksi minä en enää soita? Arki on tietysti liian kiireistä. Mutta lisäksi en koskaan oppinut soittelemaan huvikseni. Minä aina harjoittelin, soitin tavoitehakuisesti. Olin niin kova suorittamaan, että jossain vaiheessa haaveilin jopa ammattimuusikon urasta. Nykyään olen onnellinen, että se ei ollut minun tieni.
Silti on sääli, että soittamisesta tuli minulle suorittamista. Olenkin hieman kriittinen sitä kohtaan, että suomalaislapset harrastavat niin tosissaan. Oma laji pitää valita jo melkein heti, kun on kuivaksi oppinut. 
Hipu aloitti ratsastuksen 3-vuotiaana. Eräs työkaverini sanoi siitä kuullessaan: "No jopas tytöstä tulee hyvä, kun on noin varhain aloittanut!" Hämmästyin sen kuullessani. Itse ajattelin, että ratsastaminen on mukavaa ulkoilua ja opettaa oman kehon hallintaa, tasapainoa sekä yhteistyötä ison eläimen kanssa. Samoin kuulemma futista tai jääkiekkoa on nykyään turhaa aloittaa enää ekaluokan jälkeen, koska samanikäiset ovat ehtineet jo kauas edelle.
Miksi lasten harrastamisen pitää olla niin totista? Ei läheskään kaikista voi tulla ammattimuusikoita tai kilpaurheilijoita. Miksi ei ole yleisempää harrastella vain rennolla asenteella, omaksi ilokseen ja muiden kiusaksi?
P.S. Ethän unohda osallistua blogini synttäriarvontaan! Palkintoina kosmetiikkaa ja hiustenhoitotuotteita. Arvonta päättyy sunnuntaina 26.4. klo 20.
------
I've played the violin for altogether 10 years. I started when I was 5 and had the hobby untill I was 15. Nevertheless I hardly ever played out of pure joy. Instead I practised.

My kids are now 8 and 11. They've tried several different hobbies, which I find alright.
These days my daughter enjoys playing the piano. She plays many times per day without anyone telling her to do that. Also my husband plays often many instruments because he likes playing.

Children's hobbies in Finland are quite serious business these days. I wonder why it is so rare to do something just for fun, not aiming at being professional one day?
Strict goal orientation may kill pleasure and joy of having a hobby.

P.S. Please take part in the lottery which is organised to celebrate the 6 months birthday of my blog. There's time until Sunday the 26th April at 8pm.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

 

Kommentit (56)

2/56 | 

Viulun muotoilu on silmiä hivelevää.

Harrastamisesta on tullut tavoitteellista, kaiken on oltava suorittamista, puhdas tekemisen ilo ja ihan vaan huvikseen tekeminen on kadonnut jonnekin. Tuttu juttu itsellenikin menneiltä vuosilta, onneksi nykyään olen armollisempia itselleni.

4/56 | 

Kiitos kovasti.. ihanasti rohkaisit Se on upeeta kun oot tehnyt kappaleen, kyllä se lahja sinulla on, ehkä se tarvitsee pulputakseen..aikaa. Vuosien mittaan oon huomannut että saadakseen jotain "luoduksi " tarvii tyhjää " aikaa =) jotta luovuus pääsee valloilleen.. aina se ei onnistu

13/56 | 

Minua niin kovasti harmittaa, etten suostunut papan oppilaaksi ... -hän olisi opettanut viulunsoittoa :) Minä keskityin vain sähköuruilla ja pianolla soittamiseen.

16/56 | 

Kaunis viulu! Minä aina hämmästelen, kuinka kukaan osaa löytää viulusta oikeita säveliä! Suuresti siis arvostan kaikkia, jotka saavat siitä ulos kaunista musiikkia. :)

19/56 | 

Mahtavaa että soitat ja teet vielä omia laulujakin - ihan huippua! Minä en koskaan oikein oppinut säveltämään, kun soittaminen oli tuollaista suorittamista... Yhden kappaleen taisin aikoinaan kyhätä kasaan.

20/56 | 

Kiitos =) Kyllä viulunsoittotaitoa toki kannattaisi pitää yllä, menihän siihen lukemattomia tunteja noiden kymmenen vuoden aikana, kun harrastin soittamista. Jollain kummalla tavalla viulunsoittotaito on säilynyt, vaikka pianonsoitosta en enää muista mitään.

21/56 | 

On totta että tuollainen tavoitehakuinen harrastaminen voi yksipuolistaa harrastusvalikoimaa kun pitää harrastaa vain yhtä lajia, jos haluaa olla siinä hyvä.
Kyllä minä vielä joskus vetreytän soittotaitoni. Nykyarjessani ei vain ole sellaista hetkeä, joka soveltuisi luontevasti viuluharjoituksiin...

25/56 | 

Minunkin mielestäni tuo hengailu kavereiden kanssa on itse asiassa tosi tärkeää erityisesti koska siinä yhteydessä nautitaan usein raikasta ulkoilmaa. Sen vuoksi en ole aina jaksanut naputtaa, vaikka poika on lintsannut viikonloppuharrastuksistaan, vaikka tyhmähän se on...

27/56 | 

Kaunis viulu ja varmasti ihana aarre. Nyt vain viulu kauniiseen käteen ja perheelle yhteinen viulunsoitto hetki :)

28/56 | 

Jotain kummallista tässä Suomen järjestelmässä on, kun niin hirveän nuorena pitäisi jo valita laji ja sitoutua treenaamaan 4-5 kertaa viikossa. Osa lapsista harrastaa todella paljon - kyllästyvätkö koko touhuun murrosiässä? Osa ei liiku läheskään tarpeeksi. Kultainen keskitie puuttuu. Meillä on innokas palloilija, kahta lajia ja treenejä vähintään viidet viikossa ja pelit&turnaukset päälle. Homma toimii, kun lapsen oma motivaatio on kova. Nuorempana ei ollut, niin ei pakotettu.
Tunnistan itseni tuosta suorittamisesta. Soitin pianoa lapsena, mutta se oli todella suorittamista eikä soittamisen iloa. Niinpä jäi se harrastus. Nyt huomaan, että pienemmässä pojassa asuu musiikki, joten pianon hankinta on pohdinnassa :)

29/56 | 

Kaunis esine tuo viulusi. Olen kanssasi samaa mieltä niin huonoista viulisteista, kuin lasten harrastuksista. Miksi harrastaa pitää vakavasti ammattilaisuuteen tähdäten? Missä on harrastamisen leikkimielisyys ja ilo? Olen itse äärimmäisen tyytyväinen oman lapsen partioharrastukseen. Se on vielä ollut iloista olemista ja tekemistä muiden kanssa. Se on kasvattanut lapsesta nuoren joka kokee velvollisuudekseen jatkaa ja antaa siten iloa muille itseään pienemmille. Nyt suoritetaan ryhmänohjaaja kurssia ja haaveillaan omasta laumasta ensi syksynä. Meilläkin on ehditty kokeilla vaikka mitä tanssista painiin ja yleisurheilusta kitaransoittoon. Liikuntaa saadaan vieläkin salibandyn harrasteryhmässä sekä ulkona kavereiden kanssa jalkapalloa pelatessa.

30/56 | 

Kauniit kuvat viulusta. Nykyaikana on liian paljon hajottavia asioita. On varmaankin vaikeaa saada lapsi keskittymään johonkin pitkäjänteisyyttä vaativaan harrastukseen. Lasten harrastukset ovat aika paljon vanhempien päätäväisyyden varassa.

32/56 | 

Samaa mieltä kanssasi lasten harrastusten totisuudesta, miksi monessa lajissa pitää pyrkiä tahkomaan hampaat irvessä monta kertaa viikossa + pelit/turnaukset päälle.. Lasten harrastusten pitäisi olla omaehtoista mukavaa, iloista tekemistä.
Kaunis soitin!

34/56 | 

Kaunis viulu. Selvästi aarre :).
Lasten harrastusten liika tavoitteellisuus on melkein lempiaiheitani ;). En voi ymmärtää, miksi lähes joka lajissa on päämäärätietoinen tavoitteellisuus mukana alusta lähtien. Minusta tärkein tavoite pitäisi on harrastamisen ilo ja kokeilun vapaus. Oma lapsi harrastaa yhtä urheilulajia tavoitteellisemmalla tyylillä (ilman omaa suurta tavoitetta) ja toiseen kivaan lajiin on löytynyt höntsyhenkinen porukka seurakunnnan järjestämänä. Ja niin kuin tuossa edellä mainittiin, partio on ollut kaikin puolin tosi kiva ja tervehenkinen harrastus.

36/56 | 

Hienot kuvat ja hieno aarre. Kyllä sitä kannattaisi soittaa ihan vaan huvikseen. Kun perheessänne on niin paljon soittotaitoisia, soittakaa vaikka kerran viikossa yhdessä perheorkesterina.

T. Täysin arkista

37/56 | 

Olipa hyvä kirjoitus!:) Meillä poikia on kans kehotettu pienestä pitäen miettimään aina syksyn tullen, että jatkuuko harrastus vai ei. Moni harrastus vaatii vanhemmiltakin sekä rahallista, että ajallista panostusta, ettei viitsi vastentahtoista lasta harrastuksiin raahata. Ja jos syksyllä aloitetaan, niin kausi mennään loppuun.
Molemmat ovatkin pelanneet sekä futista, että säbää. Nuorempi on käynyt myös parkourissa. Lätkä on torpattu ajatuksena jo etukäteen (sori vaan), sillä siihen ei taitais meidän mitkään rahkeet riittää...
Itse olin aikanaan sellainen, joka aloitti monenmoista, mutta mikään harrastus ei kestänyt paria vuotta kauempaa. Eikä se edes harmita mua. Kaverit ja omaehtoinen tekeminen oli mulle tärkeämpää. Vastustan myös sitä, että on pakko olla joku harrastus. Miksi ihmeessä? Kavereiden ja sisarusten kanssa ulkoleikit ja -pelit on hyvä tapa viettää iltoja. Harvinaiseksi ne vaan käyvät nykyaikana, kun joka ilta lapset on jossain harrastamassa...:)

38/56 | 

Meillä on erityisesti pikkupojalla jääneet harrastukset kesken. kun loppukaudella ei ole enää homma huvittanut. Se on kyllä vähän tyhmää, kun olemme usein kuitenkin maksaneet kalliit lukukausimaksut jne. Jääkiekkoa mekään emme samoista syistä edes ole harkinneet =)
Olen ajatellut että lapsen on hyvä kokeilla monenlaista harrastusta koska ottaa aikansa, ennen kuin se oma juttu löytyy. Näin ainakin kävi esikoisen kanssa. Kuopus on vielä sen verran pieni, että itse asiassa juurikin nuo pihaleikit kavereiden kanssa ajavat usein sen harrastusvuoron edelle.

43/56 | 

Meillä näytteleminen on ollut molemmille mukava sekoitus tavoitteellisuutta (tavoitteena valmistaa oman porukan kanssa näytelmä) että porukan yhteistä, luovaa ja kivaa tekemistä. Partio jäi molemmilla sen jalkoihin. Minua vain hieman harmittaa se, että partiossa olisi ollut liikuntaa ja ulkoilua, mutta kaikkea ei voi saada... Tärkeintä on tietenkin lasten oma innostus.

44/56 | 

Kun vain ehtisin. Arki on aika tiukkaan ohjelmoitu ja viikonloput myös, niiden lasten harrastusten vuoksi. Ja koska enää en soita tavoitteellisesti, en oikein osaa soittaa ilman tavoitteita... Ehkä minä sitten myöhemmässä elämänvaiheessa, kun on enemmän vapaa-aikaa, menen vaikka johonkin kansalaisopiston viulupiiriin...

46/56 | 

Kaunis viulu. Viulun muodot ovat hyvin sulavat, jo ne ikään kuin soivat. Ihana harrastus.
Meidän perhe ei ole musikaalista eivät omatkaan vanhempani eivätkä sisarukset. Kulttuuriharrastukset suuntautuvat kirjallisuuteen ja taiteeseen.

47/56 | 

Itse ole useasti ääneen kritisoinut sitä, että lasten pitää harrastaa niin kovin tavoitehakuisesti ja paljon yhtä lajia. Omat poikani olisivat kiinnostuneita useista harrastuksista ja lajeista. Mutta meillä ei riitä kantokyky usean harrastukseen enkä haluaisi lasteni jokaista iltaa/vapaa päivää ohjelmoida. Ihan perusfutiksessa on vähintään kahdet treenit viikossa, joista toiset jopa 1,5t ja joka viikonloppu joko harjoituspelit tai turnaus. Jos harrastaisi sekä futista että lätkää, niin kalenteri olisi aivan tukossa. Tai urheilua ja vaikka musiikkiopistossa soittamista.

Puhumattakaan siitä, että aikuisen pitäisi olla koko ajan jonnekin kuskaamassa ja perheeseen tarvittaisiin toinen auto harrastuskuljetuksia varten.

Minä olen soittanut vähemmän tavoitehakuisesti lapsena pianoa. Harmittaa, että taito on aivan rapautunut. Yksi pojista haaveilee kitaratunneista ja olen ajatellut, että pitäisikö ostaa kitaroita kaksi ja mennä itse samalla tunneille.

Pidä ihmeessä kiinni soittotaidostasi!

48/56 | 

Viulu on ihana soitin. Pidän juuri pehmeä äänisistä viuluista ja kauniista rauhallisista kappaleista. Itse en osaa soittaa, mutta kuuntelen mielelläni.

51/56 | 

Meilläkin käydään mietteitä ensi syksyn harrastuksista. Jatkuuko musiikkiopiston kitara-tunnit? Telinevoimistelu? Tyttöä kiinnostaa niin paljon hengailu kavereiden kanssa iltaisin. Sekin on tärkeää, mutta eiköhän ne tärkeät harrasteetkin mahdu mukaan. Poika ei edes harkitse rakkaan jalkapallon vaihtamista muuhun.

52/56 | 

Tämä on ihan totta. Toisaalta omat lapseni ovat molemmat kyllä harvinaisen pitkäjänteistä sorttia. Ainakin tytöllä on vain vienyt aikansa löytää juuri ne omat jutut, joita itse haluaa harrastaa. Poika on sen verran pieni vielä, että edelleen etsiskelee sitä oikeaa harrastusta.

54/56 | 

Kiitos kommentistasi! Totisen harrastamisen tavoite on varmaan seuloa ne suuret lahjakkuudet ajoissa massasta esiin, jotta heidän kykynsä kehittyvät huipputasolle jne. Meillähän Suomessa on ilmeisesti poikkeuksellisen korkeatasoinen musiikkikoulujärjestelmä. Mutta jotenkin juuri noita kurssitutkintoja yms. edelleen vierastan kokemusteni ansiosta. Mies ei halua tyttöä tutkintorumbaan, siksi hän jatkaa soittelua yksityistunneilla - omaksi ja meidän kaikkien iloksi =)

55/56 | 

Minäkin tykkäsin partioharrastuksesta ja on hieman sääli, että tyttö päätti jättää sen koska harrastuskalenteriinkin 4-luokkalaisella mahtuu vain rajallinen määrä harrastuksia, jottei koulunkäynti kärsi. Poika taas halusi partioon siskon perässä, mutta kun sisko ei enää ollut siellä enää, ei partiokaan jaksanut kiinnostaa ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat