Kirjoitukset avainsanalla johdonmukaisuus

Risaisia öitä, lammikoita nurkissa, jatkuvaa vahtimista ettei pieni karkaa... Elämää vastasyntyneen vai taaperon kanssa? Ehei, vaan hauva-vauvan! 
Instagramia ja Facebookia seuraavat tietävätkin jo, että "laumaamme" liittyi lauantaina kaunis pieni riiviö, Wonder's Beautiful Snap eli tuttavien kesken Napsu. Hän on rodultaan Australian labradoodle, joka on vasta kehitteillä oleva rotu. Rodun erikoisuus on se, että 95 % astmaatikoistakin pystyy elää tällaisen koiran kanssa, sillä sen turkki on kehitetty sellaiseksi, joka hilseilee paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Karvaa ei myöskään täsrä kaverista irtoa.
Minulla ei ole ennen ollut koiraa, olemme harjoitelleet koirallista elämää vain parin, vanhan hoitokoiran kanssa. Maailman Parhaan Miehen kotona oli koira, mutta se oli metsästyskoira, joka asui ulkona.
A 9 weeks old Australian Labradoodle puppy
Olen tässä pari viime päivää hämmästellyt, kuinka intensiivistä pennun hoitaminen on! On se hyvä, että minulla alkoi nyt kolmen viikon kesäloma.

Yöt pennun kanssa ovat olleet hieman samanlaisia kuin pikkuvauvan, tosin helpompia, koska sitä ei tarvitse imettää eikä sille tarvitse vaihtaa vaippaa. Toisaalta näissä yöhulinoissa ei ole apuna imetyshormoneja... Pentu on nyt ollut meillä neljä yötä ja joka aamu päättänyt, että aamu alkaa klo 4/5 tai 6. Silloin on ensimmäisten pissojen tai kakkojen aika. Parina ensimmäisenä aamuna nousin viemään sitä ulos jo kukonlaulun aikaan mutta viime yönä en viitsinyt. Kun kaveri alkoi kolistella ja vinkua, haukottelin sen edessä ja venyttelin ja yritin näin koirien kielellä ilmoittaa, että on aika jatkaa unia. Tänä aamuna se onnistuikin, pentu kävi nurkassa paperin päällä pissalla ja jatkoi sitten hirsien vetelemistä.
Nukuin pari ekaa yötä pennun kanssa samassa huoneessa mutta eilen siirryin pentuportin taakse. Tavoitteenani on totuttaa otus oleilemaan yöt meidän saunaeteisessä, jossa on kaakelilattia ja oma uloskäynti sekä pesuallas vieressä. Siellä koira saisi mielellään tottua viettämään myös ne ajat, kun olemme koulussa ja töissä. Vasta myöhemmin, kun siihen voi luottaa, se voi oleskella koko asunnossa. Olen lukenut, että tilan rajoittaminen rauhoittaa pentua - sen ei silloin tarvitse vahtia koko talon laajuista reviiriä.
Päivisin olen yittänyt kiikuttaa pennun aina ulos heti, kun se on herännyt. Näin parketti on varmasti välttynyt monelta lätäköltä ja kasalta (tosin niitäkin on kyllä syntynyt...). Päivät pennun kanssa ovatkin hieman samanlaisia kuin kuivaksi opettelevan taaperon kanssa: sisällä saa vahtia, ettei kaveri sotke paikkoja ja ulkona, ettei se syö mitään myrkyllistä tai  karkaa.
Hei hulinaa! Lapsista Hipu on tosi onnellinen uudesta "pörriäisestään", Hessu taas hieman vähemmän tohkeissaan koska kaveri on viime päivinä uskaltautunut käyttelemään ahkerasti naskalihampaitaan. Perustimme Hipun kanssa Napsulle myös oman, yhteisen Instagram-tilin. Voit seurata karvakorvamme touhuja tililtä @napsukoira
Olemme Hipun kanssa opiskelleet pennun kasvatusoppeja Tuire Kaimion kirjasta Pennun kasvatus. Pennun kanssa touhuaminen on jo sikäli tosi palkitsevaa, että 8/10 kerrasta se tulee luokse kutsusta, tunnistaa selvästi jo nimensä ja osaa istua sekä mennä maaten käskystä. 
Yksinoloharjoitukset sen sijaan meillä ovat vasta alkutaipaleella... Jos jollain olisi tähän vinkkejä, joilla homma onnistuisi hieman nopeammin kuin Tuire Kaimion pitkän kaavan mukaisissa ohjeissa, olisin kiinnostunut aiheesta! Tosin Maailman Paras Mies näyttää ajattelevan, ettei ole oikotietä onneen ja hän taitaa olla oikeassa. Hän tuossa naureskeli minun hoppuani. Olen kuulemma ihminen, jonka mielestä Roomaa ei rakennettu päivässä vain siksi, että minä en ollut mukana rakennustöissä.
Paras puoli tässä pissa-kakkakoneessamme on, että huonot lomakelit eivät ole päässeet harmittamaan, Ja työasiat eivät ole käyneet mielessäkään, vaikka lomaa on takana vasta kaksi päivää!
-----
A nine weeks old Australian labradoodle puppy named Wonder's Beautiful Snap joined our family last Saturday at the same time when I started my summer vacation. He surely has kept us busy both indoors and outside.
I've never had a dog and don't know anything about dog training. Therefore it's been new to me the way a puppy needs to be trained. Now at the beginning it seems like a full time job!
The special thing about Australian labradoodles or Australian cobberdogs is that they are hypoallergenic. I'm allergic to dogs but have had no symptoms even though I've slept in the same room with him.
The best thing about puppy life is that I haven't thought about work at all even though I've only had vacation for two days.
You can follow our life with the puppy in Instagram at @napsukoira It's a shared account by my daughter and I. She has already posted several photos in there.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (16)

1/16 | 

Sun opit taitaa olla ihan lähellä Kaimiota :) Meilläkin tämä 10-viikkoinen osoittaa jo lupaavia sisäsiisteyden merkkejä: huoneen yksi nurkka on paperoitu ja se hakeutuu sinne eikä enää lirauta paljaalle lattialle. Aamulla se herää edelleen neljän maissa vinkumaan todennäköisesti pissahätää sillä tuolla huoneen nurkassa on aina yksi lätäkkö aamulla. Se missä emme ole onnistuneet on leikkipissojen pyydystäminen, mikä mua harmittaa ihan vietävästi. Jos pentu on aikansa touhunnut sisällä, se alkaa usein kierrellä kämppää levottomana ja lorauttaa seinän vierelle. Se ei siis silloin jaksa pidättää eikä pyytää ulos. No joo, onhan se vasta 10 viikkoa... Pidittekö omaa pentuanne pentuhäkissä, osasiko se pissata sen nurkkaan vai ehdittekö aina kiikuttaa sen ulos ennen joka pissoja?

Anonyymi
4/16 | 

Ei kannata pentua viedä öisin ollenkaan ulos, ei varsinkaan vinkumisen tai kolistelun päätteeksi. Oppii vain, että ääntä päästämällä emäntä palvelee (..ja näin vahingossa palkitset huonoa käytöstä).
Yksinoloa ennen kannattaa pentua väsyttää ja käyttää ulkona. Koiralle voi jättää vaikka luun tai kongin siksi aikaa, kun on pois kotoa. Kannattaa jättää ensin vaikka kymmeneksi minuutiksi, kun menet ulos. Äläkä tule takaisin, vaikka pentu inisee (muuten taas palkitset ääntä/ eroahdistusta), vaan vasta silloin, kun pentu rauhoittuu paikoilleen. Pentu on vasta vieroitettu emästä ja sisaruksista, ja koira on laumaeläin, siksi ei kannata kiirehtiä noin pienen kanssa ollenkaan. Lisäksi nuo rodut on suhteellisen seurankipeitä. Ei ensimmäistä viikkoa uudessa kodissa olleen koiran tarvitse osata vielä mitään. Mutta ajan kanssa se oppii! :)

6/16 | 

Ihana Napsu :). Meillä on kaksi labbista ja karvaa riittää, eli jos en olisi jo tehnyt pyhää päätöstä olla hankkimatta a) lisää koiria b) koiraa kun näistä aika jättää niin tuo rotu olisi kullä aika huippu. Minkä kokoinen Napsusta tulee isona?

Tuohon yksin jättämiseen täytyye kyllä totutella Tuiren oppien mukaan, mutta voi sitä vähän pidempiä aikoja kerrallaan pitää... Meillä ei mullä ole koiria noin hissukseen opeteltu, ovat sarjassamme tulleet meille viikonloppuna ja maanantaina on ollut töihin lähtö ja ihan noista on tullut kelpo koiria eivätkä pode mitään eroahdistusta tai tuhoa paikkoja, mitä nyt muutamat kengät pentuna, mutta niitä ei lasketa, se kuuluu koiraelämään... Tuo aitaus ja tilan rajoittaminen on oikein hyvä, pentu rauhoittuu ja kokee olonsa turvaliseksi pienemmässä tilassa, näin on meille sekä koirakouluttaja että omiemme kasvattaja vakuuttanut ja uskon kyllä heitä tässä asiassa.

Voi noita vauvaöitä, muistan kyllä tuon ajan, tosin meidän pojat ovat sen verran isoa rotua, että yöitkut eivät olleet mitään pientä vikinää vaan suurta mouruamista.... Kyllä sitä silloin muutaman kerran tuli mietittyä koiran hankkimisen järkevyyttä, mutta onneksi tuo aika menee tosi nopeasti ohi ja paljon helpommin kuin lasten kanssa.

Kivaa lomaa ja koira-arkea!

7/16 | 

Ihana kirjoitus. Meille tuli vuosi sitten ensimmäinen oma pentu taloon, ja aika samanlaisia fiiliksiä oli silloin. Meillä oli yksinolossa aluksi suuria ongelmia, mutta pikkuhiljaa harjoittelulla nekin onnistuivat. Kaimion ohjeet ovat oikeasti hyvät, kunhan harjoittelu edistyy eikä junnaa paikallaan. Koira myös tietää, jos omistaja stressaa koiran jättämistä. Herkun jättäminen kodista poistuessa oli lopulta se juttu, joka meidän ahmatilla toimi :) Kirjojen luku on hyvä juttu, mutta oman koiran luku vielä parempi. Tsemppiä :)

8/16 | 

Hyvin sanottu, olen samaan mieltä! Olen nyt jättänyt Napsulle yöksi pennun huoneeseen muutamia "älyleluja" (sählypallo, jonka sisällä nameja sekä tyhjä vesipullo, jossa nappuloita) sekäm puruleluja. Poika viihtyy niiden kanssa yön yli, vaikka ei selvästi kyllä nuku koko yötä, vaan touhuaa muutakin =)

10/16 | 

Napsu on ollut meillä vasta viikon mutta osaa jo viettää yönsä yksin omassa huoneessaan (ei tosin ovi kiinni) ilman mitään vinkumisia. Mielestäni se on aika hieno saavutus!
Emme ole enää ensi päivien jälkeen reagoineet siihen, kun se vinkuu, vaan pentuportin takaa pääsee pois vasta kun on rauhassa. Pentu on oppinut sen jo hienosti - nykyään jo istahtaa alas portin taakse ja tarjoaa tassua

11/16 | 

Kiitos kommentistasi! Kasvattaja arvioi, että Napsusta tulee säkäkorkeudeltaan 55cm ja noin 25kg painava eli ihan kunnon koiran kokoinen.
Uskoisin, että yksinolo tulee sujumaan ihan mukavasti sillä nyt Napsu on jo oppinut viettämään yön yksin kämpässään eli noin 7 tuntia. Välillä poika taitaa siellä hulinoida, leikkiä leluillaan ja syödä mutta enää ei ininää kuulu.
Päivisin koiran ei tarvitse olla pidempään yksin kuin tuon 7 tuntia. Uskoisin, että jos kaveri väsyy tarpeeksi aamulenkillä, päiväkin sujuu omassa "poikamiesboksissa" ihan mukavasti.

12/16 | 

Kääk, ihana!

Illalla iltapissalle ja aamulla aamupissalle kun ihmisetkin herää ja sillä metodilla meillä on täällä nytkin 5kk ihan sisäsiisti koiranpentu :D (ollut jo hyvän aikaa) :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pants by Gerard Darrel, bag by Michael Kors
//Housut: Gerard Darel//
//Neule, kengät ja laukku samat kuin edellisessä asupostauksessani//

Elämäni on näin kesän kynnyksellä vähän repsahtanut. Minä olen nimittäin antanut piupaut parille projektille: P333-vaatteiden karsimisprojektille ja dieetille. Molemmissa retkahduksissa yhteistä on, että olen päättänyt lakata kiusaamasta itseäni.

Ensimmäinen repsahdus vaatteiden suhteen on ihan tietoinen ratkaisu. En vain jaksa enää käyttää samoja vaatteita kuukausitolkulla. Katsokaa nyt näitäkin huhti-toukokuussa otettuja kuvia: olen kulkenut taas kolme kuukautta töissä melkein vaan samoissa farkuissa ja parissa vanhassa neuleessa!

Eikä. Minulla on niin ihania kesävaatteita, että haluan käyttää niitä taas - ihan kaikkia! Voi olla, että jatkan projektia kesän jälkeen, saa nähdä, mutta mitään en enää lupaa, ainakaan julkisesti...

Bootcut Pepe jeans and handpainted bag with red jumper
//Punainen neule Anttilasta//
//Kissalaukku sama kuin aikaisemmassa asupostauksessani//
//Bootcut farkut Pepe Jeans//

Toisen repsahduksen olen tässä vasta vähitellen tunnustanut itselleni: nykyään en juurikaan mieti, mitä syön. Koska en halua. Koska minulla ei ole siihen todellista motivaatiota. Ja piste.

Olen kyllä uskotellut eläväni 8:16 -pätkäpaastomenetelmän mukaan, mutta käytännössä huijaan itseäni. Aamupala minun on helppoa jättää välistä mutta iltasyömisiin sorrun oikeastaan joka ilta. Näin ollen dieettini on pikemminkin 10:14, eikä mikään 8:16.

Tajusin että minusta ei ole dieetille, kun lueskelin ihaillen Pahimpia on aamut -blogista Suvin ruokavaliosta. Hän on suunnitellut itselleen hyvin terveellisen, vähähiilarisen ruokavalion sekä kuntoiluohjelman.

Olen mukana blogiyhteistyökamppiksessa, jonka kautta sain mahdollisuuden tutustua Suvin blogiin tarkemmin, ja ihailen hänen tahdonvoimaansa ja kurinalaisuuttaan kovasti. Suvin kuntoremppa-postauksista minulle tuli elävästi mieleen parin vuoden takainen Fitfarmin Lite-dieetti, jota noudatin kirjaimellisesti peräti 12 viikon ajan. Enää minusta ei olisi sellaiseen.

Marc Aurel pink blazer with Pepe jeans
//Bleiseri: Äidiltä saatu Marc Aurel//

Käyn edelleen salilla vähintään pari kertaa viikossa, se onneksi tarttui mukaan tuosta Jutan kuntokuurista. Muutenkin liikun jollain tavalla joka päivä: joko lenkkeilen tai sauvakävelen. Lisäksi olen kyllä pystynyt tänä keväänä jonkin verran välttelemään sokeria. En enää mussuta karkkia joka ilta, vaikka kaloreita kyllä ruokavaliostani löytyy, vetelen niin paljon esim. pähkinöitä ja hedelmiä.

Painoni ei ole muuttunut miksikään viime kuukausina. Farkut kiristävät joskus ja joskus taas eivät.  Terveyssyistä minun ei tarvitse mitään dieettiä noudattaa: tänä talvena olen ollut poikkeuksellisen terve, yksikään flunssa ei ole iskenyt. Verenpaine on matala, syke harvinaisen matala, kolesteroli ikäiselleni ihan hyvällä tasolla.

Näin kevään kynnyksellä ja kesällä tosi moni bloggaaja ja ystävä noudattaa jotain dieettiä, ja kunnioitan heitä kaikkia suuresti, mutta minä en nyt jaksa. Minusta ei enää ole punnitsemaan ruokiani, enkä yksinkertaisesti halua kieltäytyä herkuista joskus, kun mieli tekee.

Pink Mark Aurel blazer and brown pants
// Housut: Ellos//
//Gaborin kengät ostettu Berliinistä neljä vuotta sitten//

Onko tämän lopun alkua, ensimmäinen askel tiellä epäterveelliseen elämään? Se jää nähtäväksi.

Olenko menettänyt tahdonvoimani, onko minusta tullut heikko vätys? En tiedä.

Katselin tuossa peiliin eräänä aamuna ja aloin miettiä, että ehkä kyse onkin jostain ihan muusta. Ehkä olen viimein alkanut hyväksyä itseni tällaisena kuin olen? Reidet ovat mielestäni nykyään turhan paksut ja vyötäröllä roikkuu edelleen sama makkara, joka siellä on killunut hieman eri kokoisena koko aikuisikäni. Mutta ei kai tällaisen melkein nelikymppisen akan enää tarvitse ihan missinmitoissa ollakaan? Ehkä tässä iässä voi jo olla itselleen armollinen ja opetella hyväksymään ruhonsa sellaisena kuin se on, koska se ei näköjään helposti miksikään muutu.

Oletko sinä ikinä heittänyt tällä lailla hanskoja tiskiin jonkin hyvän päätöksen suhteen? Tuliko siitä ennen pitkää morkkis vai tunsitko tehneesi oikean ratkaisun?

-----
In June I've given up a couple of good intentions: I don't obey the P333 project anymore and I don't feel like being on a diet. Instead I want to wear all my clothes and eat whatever I like.
I've been wondering whether this is lack of self control. Perhaps it is. Or perhaps it means that finally I've learnt to accept myself the way I am. I will be soon forty, therefore I cannot look like Miss Finland anymore (because I never have ;-) ).
Have you ever given up anything like this - skipped good projects half way? How did it make you feel?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia

Kommentit (22)

1/22 | 

Kuvien perusteella minusta näytät hoikalta ja erittäin sopusuhtaiselta. Näytät myös ryhdikkäältä. Sinuna en yhtään suhtautuisi ryppyotsaisesti siihen, että sutjakasta varresta pitäisi jostain kohtaa saada vielä vähän pois. Elämästä pitää vähän nauttiakin eikä aina piiskata itseään. Relax and enjoy life!

2/22 | 

Näytät kauniilta, hoikalta ja sopusuhtaiselta!

Vähän samoilla linjoilla täälläkin. En jaksa vetää mitään dieettiä tai miettiä liikaa mitä suuhuni laitan, välillä herkuttelen ja välillä syön vähän keveämmin. Olen innokas kokeilemaan uusia reseptejä, enkä kiinnitä huomiota onko ne keveitä vai ei, koska maku on tärkeintä.

Ehkä meidän naisten pitäisi olla enemmän tyytyväisiä itseemme.

Mukavaa viikonloppua! :)

3/22 | 

Ei vain olet todennut, että testattu on, mutta nämä eivät ole minun juttuja. Eikös siinä jo piile kyseisten asioiden opetus. Hampaat irvessä pakottaminen ei johda mihinkään hyvään, pelkkään itseä vastaan toimimiseen. Kaikkea muuta kuin vätys, sillä teithän päätöksiä, jotka tuntuvat omilta.

On jännä minkälaisia kaikenlaisia pakkoja ihminen saattaa asettaa itselleen, eikö juuri tärkeintä olisi etsiä hyvää oloa ja kultaista keskitietä. Hyvä sinä ja näytät niin upealta, että jihuu, saat syödäkin välillä kakkua ym.

Aurinkoisia ajatuksia

5/22 | 

Mäkin olen ajatellut että kuuntelen nyt kehoa ja syön sen mukaan mistä tulee hyvä olo. Mutta kaloreita ja kellonaikoja en nyt jaksa tuijottaa. Kenties syksyllä tuntuu että sekä syömisen että vaatekaapin suhteen kaipaan ryhtiliikettä mutta katsotaan sitä sitten...
Aurinkoista viikonlopun jatkoa! 8-)

6/22 | 

Sama täällä, ei jaksa mitään dieettiä ja sillä sipuli! Ainut että sokerin jätin TAAS kerran pois, kun nukun paremmin ilman sitä. Niin ja olen hikan virkeämpi :)

7/22 | 

Mahtavaa että olet saanut jätettyä sokerin pois! Mulla on aika paha sokerikoukku. Yritän pitää makeanhimon kurissa syömällä ensin kaikenlaista terveellistä mahan täyteen ja sitten vasta lopuksi makeaa, jos edelleen siltä tuntuu.

9/22 | 

Kiitos kauniista sanoistasi :) Olen tässä pohtinut myös sellaista että ehkä oman kehon kuunteleminen on myös totta. Jos välillä herkuttelee, todennäköisesti joku toinen kerta tulee syötyä kevyemmin.
Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

10/22 | 

Niinpä. Eilen ihan hämmästyin kun vilkaisin Fitbit-aktiivisuusrannekkeeni muistiinpanoja noin vuoden takaa. Painoni on nyt suunnilleen sama kuin silloin, kaikesta hötkyilystä huolimatta. Ehkä painoni on asettunut nyt tähän ja se siitä. Sitä paitsi en halua märehtiä liikaa dieettejä ja tuijotella omaan napaani koska sellainen ei ole hyvää esimerkkiä tyttärelleni. Mieluummin yritän antaa hänelle esimerkkiä epätäydellisyyden hyväksymisestä.

11/22 | 

Minä päätin jossain vaiheessa lopettaa kaikki dieetit. Aloin vaan noudattaa pääsääntöisesti terveellisiä elämäntapoja. Jos joskus syön jotain hyvää, niin en sitten syön. Noudatan periaatetta, että jos pääsääntöisesti teen hyviä valintoja, niin yhdellä huonolla ei ole merkitystä. :)

12/22 | 

Nykyään ajatellaan, että jos ihminen ei pidä itsestään huolta, hän on jotenkin muita huonompi, mutta oma vartalo ei ole mikään trimmattava kuori, jolla määritellään oma arvo. Elämästä nauttiminen, onnellisuus ja kohtuullisuus heijastuvat hyvinvoivana kokonaiskuvana.

13/22 | 

Oikea ratkaisu se minusta on, jos muutoin tökkii. Muutaman kerran vastaavan olen tehnyt kyllä ja vaikka hetken onkin morkkis, niin kyllä se järki on aina voittanut. Itseän ei pidä repiä ihan äärirajoille saakka.

14/22 | 

Pikkuisen alkoi hymyilyttämään... Mulla tökkässy kaikki projektit, kun kesä alkoi :D
Dieetti?! Mikä se on? :D Juokseminen? Hohhoijaa, nyt kiinnostaa pihahommat ja elämästä nauttiminen.
Syksyllä voin sit taas alottaa kauheessa paniikissa kuntoilu- ja ruokavaliohommat, kai.
Olen viime aikoina miettinyt juurikin sitä, että miksi mun pitäis olla niin kauheen hyvännäkönen? Eikö se, että on perusterve ja suht normaalipainoinen pitäis riittää? Siinä mulle mietittävää syksyksi. Nyt nautitaan kesästä ❤️

15/22 | 

Kuvien perusteella et todellakaan ole minkään dieettien tarpeessa:) Heh, mulla ei ole jäänyt kesken projektia kun en ole saanut edes aloitettua tarpeeseen tulevaa elämäntaparemonttia...

16/22 | 

Hei mulla on edelleen aloittamatta se 333. Kääk :D Tein ihan julkisen lupauksen vuodenvaihteessa ja sitten tuli muutto ja ja ja.. Nostan hattua, että kokeilit. Syömisen suhteen mä kannatan aina sitä, mikä toimii. Mun kropalle toimii tämä vähempi sokeri ja vilja, joten en koe sitä mistään kohtaa työläänä. Ulkona ja kavereilla syön myös ihan sitä, mitä tarjolla on, eli en ala säätämään muualla kuin kotona. Ja tämä toimii mulla. Hampaat irvessä vetäminen harvoin saa mitään hyvää aikaan.

18/22 | 

Olet oikeassa. Minulla on kuitenkin tavoitteena myös liikkua ja syödä niin että ennaltaehkäisen myöhempien vuosien ongelmia. Tässä iässä kun ei enää kerta kaikkiaan voi syödä ihan kaikkea, mistä nauttisi, kun aineenvaihdunta on jo hidastumassa. Ongelmana vain on, että nykyään vielä nautin esim. sokeriherkuista enemmän kuin porkkanoista. Avain taitaakin olla siinä, että oppisi nauttimaan terveellisistä asioista ja kohtuudella, jolloin syntyisi todellista hyvinvointia...

21/22 | 

Itseäni kyllä juokseminen huvittaa kovastikin, voisin vaikka joka päivä rymistellä tuolla metsässä jos vain kroppa kestäisi. Sen sijaan kuntosalille olen suorastaan joutunut pakottamaan itseni viime aikoina.
Olen itsekin kovasti pohtinut, mikä on turhamaisuutta ja mikä ennaltaehkäisevää terveyden ylläpitoa. Haluaisin olla tyttärelleni hyvä esimerkki ja osoittaa että itsestään kannattaa huolehtia terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi, eikä ensisijaisesti sen vuoksi, miltä näyttää.

22/22 | 

Olet aivan oikeassa ja ihailen sinua, jos pystyt tuohon! Itselleni ei jostain syystä ole helppoa pysyä tuossa kultaisella keskitiellä. Saattaa olla minulla on jotenkin epäterveelliset makutottumukset, tykkään liikaa rasvasta ja sokerista ja ruokavalio repsahtaa helposti kokonaisuudessaan epäterveelliseen suuntaan. Siksi olen tasaisin väliajoin suitsinut itseäni näillä erilaisilla dieeteillä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime aikoina olen pitkästä aikaa pohtinut, hemmottelenko lapsia liikaa. Töissä on ollut sen verran vauhdikasta, että niinä laatuhetkinä, jotka olen viettänyt lasten kanssa, olen yllättänyt itseni antamasta lapsille aika paljon periksi.

Tämä on itselleni hyvin epätyypillistä - minähän olen tiukka, vanhanaikainen kasvattaja! Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa."

 ©Uraäidin Ruuhkavuodet 
©Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia asiaa viime viikonloppuna, kun vietimme Hipun kanssa tyttöjen päivän kaupungilla. Meillä oli ihanaa, ja rahaa paloi... Kotona mies tiedusteli hieman hämmästellen, oliko aivan välttämätöntä ostaa 11-vuotiaalle suolaiseen hintaan ihonhoitotuotteita kauneushoitolasta. Niin, varmaan apteekkikosmetiikkakin olisi riittänyt.

Samoin taannoin Tukhoman-reissullamme taisin sallia Hessulle kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi ruutuaikaa kului laivan upeassa pleikkarihuoneessa taatusti enemmän kuin kotisääntöjemme mukainen tunti, ja tuo viikonloppu oli yhtä suurta karkkipäivää, kolme päivää peräkkäin, vaikka normaalisti pidämme aika tiukasti kiinni siitä, että makeaa saa syödä vain lauantaisin.

En tietenkään haluaisi olla mikään Curling-vanhempi, joka kasvattaa lapsensa pumpulissa, tasaa heidän tiensä kaikessa, passaa ja hemmottelee pilalle. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma sanoa lapselle EI ja pitää määrätietoisesti kiellosta kiinni. Lapset ovat joskus valittaneet: "Sä äiti et ikinä anna periksi."

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoina olemme käyneet Hipun kanssa usein lenkillä lähimetsässämme ja myös kauempana. Tämän postauksen kuvat on otettu Nuuksiosta. Osallistun postauksen kuvilla Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, vaikka kuvat eivät tällä kertaa olekaan makrokuvia. Haasteen teemana on Sininen. Kevätiltana Nuuksio on täynnä sinisen sekä sen vastavärin keltaisen sävyjä.

Olen niin onnellinen ja imareltu joka kerta, kun Hipu lähtee mukaan lenkille - seurani kelpaa vielä tytölle! Olenkin pohtinut, hemmottelenko tyttöä nyt ehkäistäkseni teini-iän tulevaa kapinointia ja yhteentörmäyksiä? Löydän nimittäin itseni toisinaan hirvittelemässä etukäteen tytön pian lähestyvää murrosikää.

Tiedän kyllä, että lapsen kapina ja kiukku on oikeasti luottamuksenosoitus, sillä lapsi äkäilee vain, jos uskaltaa luottaa aikuiseen. Silti en odota innolla aikaa, jolloin tulen olemaan tytölle pelkkä kalkkis ja idiootti. Meillä on nyt niin kivaa yhdessä.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Curling-vanhemman sijaan haluaisin olla coaching-vanhempi. Kävin jonkin aikaa sitten tosi kiinnostavan esimieskoulutuksen, jossa kerrattiin coaching-menetelmää. Tulin ajatelleeksi, että menetelmää voisi soveltaa myös lasten kasvatukseen, kun luin tämän Hesarin kolumnin, jossa todetaan, että hämmästyttävän moni lastenkasvatuskirjallisuuden neuvo soveltuu myös aikuisten väliseen viestintään. Ajatus toimii kenties myös toisin päin?

Coachingin ydin on luottamus yksilön osaamiseen. Coaching-keskustelussa coach, valmentaja, auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itse ratkaisut omaan ongelmaansa. Metodin ytimessä on GROW-käsite. Lyhenne tulee sanoista Goal (tavoite), Reality (nykytila), Options (vaihtoehdot) ja What’s next (mitä seuraavaksi). Coaching-keskustelu etenee näiden vaiheiden läpi ja keskustelussa valmentaja hyödyntää palautteen antamisen, aktiivista kuuntelemisen sekä kysymysten asettamisen taitoja.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Coaching toimii mainiosti työelämässä aina, kun sitä muistaa hyödyntää. Itselläni se ei ole vielä selkäytimessä koska olen ihminen, joka luulee olevansa aina oikeassa. Ellen kiinnitä asiaan huomiota, en välttämättä malta kuunnella muita ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon. Kotona perheen kanssa tällaiset piirteet tietenkin vielä korostuvat.

Valmennuksen jälkeen olen yrittänyt kysyä myös lapsilta avoimia kysymyksiä tyyliin: "Miten näet asian?" sen sijaan, että toteaisin johdattelevasti esim.: "Asia on näin, eikö totta?" Samoin olen kiinnittänyt huomiota aktiiviseen kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Kun keskustelen lapsen kanssa, yritän laittaa kännykän pois, katsoa silmiin ja oikeasti kuunnella, mitä lapsella on sanottavana.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Ehkä hienoin kurssin anti oli ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena. Kurssin ohjaaja totesi: "Ihmiset toimivat siten, kuin mitä ajattelet heistä. Jos ajattelet, että tiimiläisesi on aloitekyvytön ja vastuuton, hän myös toimii niin. Jos uskot, että kollegasi ovat luovia ja vastuuntuntoisia, pitkän päälle he osoittautuvat sellaisiksi." Tätä ajatusta olen yrittänyt hyödyntää myös kotona.

Monet näistä oivalluksista ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta minulle tuo kurssi oli tarpeellinen muistinvirkistys, ja siksi halusin jakaa nämä ajatukset myös blogissani.

Sorrutko sinä ikinä curling-vanhemmuuteen, hemmottelemaan lapsia, ja jos sorrut niin millaisissa tilanteissa? Entä oletko soveltanut coachingia lastesi kanssa?

----
Recently I'veen wondering whether I spoil my children. I don't want to, and usually I don't, but recently it's been quite busy at work and I've seen my children too little. When we've spent time together I've given up a bit more often than usually.
Nevertheless I don't want to be a so called Curling Parent. Instead I'd like to be a Coaching Parent.
I participated in a stimulating management training some time ago and was very inspired by the GROW method which can be used in a coaching session. GROW comes from the words Goal, Reality, Options and What's next. 

They say that it's possible to bring up children with coaching method. Have you used it? And do you ever spoil your children? If you do, when does that typically happen?
With the photos of this post I participate in the MakroTex photo challenge, Photo Friday and Wonder + Wild link ups this time.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (40)

1/40 | 

Thomas Gordonin kirjoissa Toimiva perhe ja Viisaat vanhemmat voisi olla sua kiinnostavia juttuja. Viisaat vanhemmat kirjassa on paljon juuri coachingin tyyppisiä vinkkejä kasvatukseen, voi toimia töissäkin ;-)

2/40 | 

Samoja pohdintoja on täälläkin käyty monet kerrat, etenkin kun asumme maassa, jossa tavat ja kulttuuri eroavat suomalaisesta, lastenkasvatuksenkin osalta. Kyllä tulee mietittyä omaa äitiyttään ja metodejaan :)

Meillä lapset (8 ja 11) elävät hyvin suojattua elämää. He eivät ole ikinä olleet yksin kotona puolta tuntia pidempää, eivätkä he koskaan ole olleet yksin ulkona, paitsi tietysti Suomessa ollessaan. Heillä ei ole kännyköitä, koska he eivät tosiaan ole koskaan yksin eivätkä näin ollen niitä tarvitse. Heillä ei ole läppäreitä eikä mitään omia teknisiä vimpaimia, vaan he saavat lainata niitä meiltä aikuisilta, jos tarvitsevat. Olenkin yrittänyt pitää kiinni siitä, ettei heille anneta tavaraa vaan elämyksiä. He käyvät yksityiskoulua ja siellä on lapsia, jotka saavat ihan kaiken haluamansa. Mekin voisimme lähteä sille tielle, mutta en halua.

Lapsemme ovat ehkä siinä mielessä hemmoteltuja, että heidän ei tarvitse vielä olla vastuussa itsestään. Pitkistä koulupäivistä johtuen heidän ei tarvitse tehdä juurikaan kotitöitä, ainoa mihin heidän tarvitsee keskittyä on koulunkäynti. He kuulevat ihan joka päivä olevansa ihania ja me vanhemmat vietämme heidän kanssaan tosi paljon aikaa, mutta en usko että heitä silti hemmotellaan. Heillä on hyvinkin tiukat rajat ja säännöt.

Voi, mä voisin höpötellä näistä lastenkasvatusasioista vaikka kuinka paljon, mutta jätänpä nyt :)

3/40 | 

Olen käyttänyt GROW-menetelmää töissä ja se on yksinkertaisuudessaan loistava. Valmentava tapa puhua lapsen kanssa on myös osoittautunut erittäin toimivaksi. Kysymyksillä oivalluttaminen puree paremmin kuin komentaminen. Rakas esikoiseni on kovin itsepäinen, mutta asiat menevät läpi kun hän saa tavallaan itse keksiä sen. Erästä harrastukseen liittyvää ongelmaa ratkottiin siten, että äiti kyseli tyhmiä ja kas, jotain loksahti pojan päässä ja aikaisemmin vaikealta tuntunut asia muuttuikin helpoksi. Lapsissa ja aikuisissa on paljon samaa :)

4/40 | 

Ihan hitsin hyvä kirjoitus!

Aloin kirjoittaa tähän ajatuksiani, mutta olen nyt kolme kertaa jo pyyhkinyt tekstin pois, koska se ei tuu sellaisessa järjestyksessä päästä ulos kuin haluaisin. Ja koska ei tule, siitä ei käy selville se mitä halusin sanoa :)

Arvostan suuresti isääni, joka ei kertaakaan (olen nyt 50..) ole sanonut mulle "Mitäs minä sanoin" ..., vaan ilmiselvästi ollut aikaansa edellä oleva coaching-vanhempi, joka ei ole johdatellut päätöksenteossa, vaan ainoastaan kannustanut. Ja jos olen tehnyt virhevalinnan, ei tosiaan ole jälkikäteen ikinä ottanut tota "mitäs minä..."- lausetta käyttöön. Ja samaa periaatetta olen itse noudattanut omien poikieni kanssa. Ja toivon, että perinne jatkuu. Nyt ainakin näyttäisi siltä :)

Jotenkin tuntuu, että lasten kasvatus ei edes ole mitenkään vaikeaa. Paitsi jos ei itse kestä yhtään epämukavuutta tai hankaluuksia. Oma näkeymykseni on, että riittää että on johdonmukainen ja looginen. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siinä sen kummempaa. Ja kun on itse reilu lapsia kohtaan, samaa voi vaatia myös heiltä. Puolin ja toisin venytään, kun on paikka.
Siinä kai ne tärkeimmät :)

5/40 | 

Jos teiniä on uskominen olen kuulemma nolo vanhempi :D
Olen koko kevään haaveillut pääseväni Nuukisoon teinin kanssa tai ilman. Tai rehellisesti sanottuna ilman. Inha jalkavamma on vain lykännyt hetkeä melkoisesti. Nyt kun jalka alkaisi olla kunnossa. Niin kalenteri on täyttynyt kaikesta muusta. Ehkä pitäisi siivota yksi päivä luonnolle. Kuvasi vain voimistavat halua päästä metsään.

6/40 | 

Luettuani kirjoittamasi/ kommentit jouduin melkoisen hämmennyksen valtaan. Koin olevani äiti joka on kasvatuksessa edennyt mutu-tuntumalla tilanteesta toiseen. Ainoa joka perheessa "kasvoi" olin minä, ja kasvua tapahtui monella tapaa. Ihailen teitä nuorempia äitejä, teidän energiaanne ja menetelmiä joista ei meille aikoinaan puhuttu, ei kirjoitettu. No, saatoin lukea Vapautta, ei mielivaltaa-kirjan, mutta sekin tieto valui yltäni niin kuin kuuluisa vesi hanhen selästä.

10/40 | 

Hieno teksti ja upeita kuvia :) Ihmiset jaksavat ihmetellä paljon sitä, että minä edelleen reissaan isovanhempieni kanssa erilaisilla karavaanari reissuilla. Samoin viihdyn myös äitini seurassa erilaisilla reissuilla, se ei oikein mene ihmisten ymmärrykseen että täysi-ikäinen ihminen viettää vapaa-aikaansa sekä isovanhempien että oman äitinsä kanssa. Mutta se on minun asiani ja tykkään viettää aikaani heidän kanssaan. Murrosikä olikin sitten ihan toinen juttu... :D

12/40 | 

Oi kuinka mielenkiintoinen kirjoitus! Olisipa hienoa osata olla coaching-vanhempi!

Lopussa oleva ajatus siitä, miten ihmiset ovat sellaisia kuin heitä kohtelet, on kyllä hieno! Uskon vahvasti, että se pitää paikkansa. Varsinkin lasten kohdalla toivoisin, että kohtelemisen lisäksi aikuiset myös kertoisivat lapsille, kuinka hyviä ja taitavia he ovat. Tässä on myös todella ikävä nurjapuoli, sillä siinä missä kehut ja tsemppaukset vaikuttavat positiivisesti, vaikuttaa myös lyttääminen: Jos lapsi saa kuulla jatkuvasti olevansa laiska ja tyhmä, on hänen aika vaikea uskoa itsestään mitään muuta.

13/40 | 

Kauniisti kuvattua sinistä erilaisissa tilanteissa ja kohteissa:)

Jos aivan rehellinen olen, niin mikään ihanteellinen äiti en ole ollut koska uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kuulunut kasvatusmetodeihin:) kuten monilla muillakin äideillä. Sanat vaikuttavat rankoilta, mutta mietitäämpä tarkemmin. Sanat lievittyvät muotoihin esimerkiksi - sitten kun - jos et nyt - ja - jos yrität enemmän, niin saat- :)

Palkitseminen ja kehuminen on ollut aina paras keino ja lapsen hyväksyntä tottakai sellaisena kuin hän on, mutta inhimillisiä ihmisiä olemme kaikki ja erehdymme hyvistä päätöksistä huolimatta. Joskus kävi myös niin että sanoin jostakin piirrustuksesta että ompas se hieno, niin lapsi tokaisi, aina sanot nuin vaikka olisi minkälainen. Jäin miettimään, testasiko lapsi minua tekemällä tahallaan omasta mielestään huonomman kuin mihin pystyi. Tai sitten sanoin sen liian automaattisesti pysähtämättä katsomaan työtä tarkemmin. Myös se, miten itse on saanut hyväksyntää lapsena on varmasti vaikuttanut kasvatukseen, vaikka ei ole sitä edes tajunnut silloin. Kasvatusoppaita luin hyllymetreittäin ja yritin tietysti tehdä parhaani, mutta...

18/40 | 

Minäkin luin erityisesti vauva-aikana tosi paljon kaikenlaisia oppaita mutta itse asiassa silloin olisi ollut viisaampaa luottaa vaistoihinsa. Jos sinä olet kasvanut kasvattajana, olen varma että jälkikasvusi kasvatus on sitä kautta onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla!

19/40 | 

Kiitos sinulle :) Hyviä kasvattajia on aina ollut olemassa jo ennen kuin näitä kaikenlaisia ideologioita ja ismejä on keksittykään. Olen samaa mieltä, että pitkälle pärjää, jos on johdonmukainen ja looginen. Valitettavasti se ei itselleni ole aina ihan helppoa...

20/40 | 

Kiva kun jaoit kokemuksesi! Tuo metodi on kyllä taianomainen, samoin kuin hyvä johtaminen ylipäätään. Kun ihmiset saavat itse hoksata asioita, syntyy oivallus, toisin kuin silloin jos yritetään jakaa valmiiksi mietittyjä viisauksia.

21/40 | 

Kuulostaa hyvältä, erityisesti tuo tiivis yhdessäolo ja vimpaimista vapaa elämä!
Toisaalta minusta tuntuu, että myös askel askeleelta lisääntyvä itsenäisyys voi tuottaa lapselle onnistumisen elämyksiä. Meillä esim. Hessulle on ollut iso juttu, kun hän tänä keväänä saa kulkea yksin matkan naapuriin mäen taakse, jonne vielä viime syksynä emme päästäneet häntä.
Samoin yritän ottaa lapsia mukaan kotitöihin koska en halua tehdä heille karhunpalvelusta - jonain päivänä heidän on pystyttävä asumaan itsenäisesti. Jos lapsuudenkodista on tarttunut mukaan jotain valmiuksia, voi shokki sitten olla pienempi.
En tietenkään pysty täysin ymmärtämään kuinka erilaisissa oloissa elätte.
Meilläkin koulu on lapsille tärkein vastuualue, emmekä siksi jaksa stressata kauheasti esim. siivoamisesta ja tavaroiden järjestyksestä. Pyydän apua kotitöihin vasta sitten, kun läksyt on hoidettu ja kokeisiin luettu.

24/40 | 

Varmasti sopii hyvin nuo coach-ajatukset myös vanhemmuuteen. Teoriassa vanhemmuus on helppoa, käytännössä siinä on monta muuttujaa, joten kovin suoralinjaisesti en mennä eteenpäin.:) Enpä usko, että olet hemmotellut lapsesi piloille, mutta toki kannattaa olla tarkkana, ettei lapsille tule käsitys, että raha kasvaa puussa. Kyllä kai lapsia silti voi toisinaan hieman hemmotella, ilman että menevät heti pilalle.:)

26/40 | 

Raivaa ihmeessä aikaa metsäretkelle! Lähtö saattaa tihkaista mutta retki ei koskaan harmita jälkikäteen.
Itse olen siinä mielessä onnekas, että metsäpolku alkaa toiselta puolelta tietä :) Silti tällaisina kauniina kevätpäivinä tuntuu, että ehdin metsään liian harvoin.

pappilanmummo
27/40 | 

Mitä useamman kasvatus oppaan lukee, sen hankalampi on kehittää oikea tapa toimia - kokemusta on nimimerkkki

28/40 | 

Mukavat siniset kuvat ja hyviä ajatuksia kasvatuksesta. Minäkin sorrun hemmotteluun yleensä silloin, kun on huono omatunto omista kiireistä, esim. johonkin viikkoon kasautunut paljon iltamenoja. Silloin saatan vaikka kaivaa jonkun varastoon ostamani lahjan, esim. uuden lastenkirjan esiin ja lukea sen poikien kanssa. Tai sitten herkutellaan jotenkin, vaikka yleensä olenkin aika tarkka syömisistä. Mutta eipä silloin tällöin hemmottelusta kukaan varmaan pilalle mene :)

31/40 | 

These are some interesting thoughts, although I am no longer in the work force or raising kids. I'm sure they can apply to any communication. Your photos are great.

32/40 | 

Kirjoitit aivan kuin meidän elämästä tuon piirrustusjutun! Juuri siksi coaching-koulutus oli minulle avartava elämys myös perheen kanssa: se opetti olemaan eri tavalla läsnä myös kotona.

33/40 | 

Minullekin juuri tuo ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena oli yksi koulutuksen pysähdyttävimmistä ja siksi halusin jakaa sen blogissani. Mukavaa että sinäkin innostuit siitä!

35/40 | 

Ihanaa kuulla, että reissaat edelleen vanhempiesi ja isovanhempiesi kanssa! Se on minunkin haaveeni - että hyvä yhteys lapsiin säilyisi läpi kaikkien tulevien vaiheiden ja pitäisi meidät yhdessä.

37/40 | 

Hauskaa kuulla, että meitä löytyy muitakin =) Minä toimin juuri noin. Olen selittänyt sitä itselleni sillä, että haluanhan minä kaikkia itselleni tärkeitä ihmisiä huomioida tavalla tai toisella, jos olen joutunut laiminlyömään heitä. Miksi ei sitten lapsia?

38/40 | 

I love your photos - they are beautiful captures of times with your children. I don't know that I'm getting the gist of your post (Google translate helps but it's not fool-proof ;) ) but I think children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. We don't have to smother them, and we don't have to give them the world - but sometimes a treat here and there (or more often) is just fine.

as my husband says when I tell him he is spoiled rotten, "I'm not spoiled. I appreciate everything I'm given, and I'm grateful for all my mom is still doing for me. I was a brat - then I'd be spoiled. Or if I expected it, then I'd be spoiled." (He kinda expects it from his mom & Grandma, but I'll let him go on thinking he doesn't ;) )

Thank you for joining us for Photo Friday again this week!

40/40 | 

Many thanks for your comment! I'm sorry about the quality of Google translator, it really doesn't work well with the Finnish language :( I try to make a short summary in English about each post for you, international followers but unfortunately usually I don't get to write as much as in Finnish.
I completely agree with you: children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. It's very well said!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

Meillä on ollut mukava viikonloppu, joka on sujunut pitkälti ulkoilun merkeissä! Saimme pariksi päiväksi hoitoon tutun tuttujen ison villakoiran. Minulla on koirakuume, ja meille on tulossa koira mutta saamme sen vasta ensi syksynä.

Meille tulee koira muun muassa siksi, että en halua kolmatta lasta. Koiraa saa silitellä ja hellitellä ja sen kanssa voi tyydyttää hoivamistarvettaan. Se on uusi perheenjäsen, mutta se on kuitenkin vain koira, ja hyvä niin.

Pentujonossa odotellessamme yritämme valmistautua pienin askelin koiraperheen elämään hoitamalla tuttujen koiria. Olemme muutaman kerran saaneet hoitaa työkaverin vehnäterrieriä ja menettäneet sille lopullisesti sydämemme. Mutta kyllä myös tämä toisenrotuinen viikonloppuvieras toi paljon iloa elämäämme!

Koiran otttaminen on erityisesti minulle suuri muutos koska minulla ei koskaan ole ollut koiraa. Miehen lapsuudenkodissa on ollut ulkokoira, mutta yhteiselämä tällaisen sisälemmikin kanssa on meille kaikille uutta.

Uskon, että lemmikin omistaminen opettaa lapsille lapsille heikomman huomioonottamista. Toivon, että pennun kasvattaminen opettaa meille kaikille myös uudenlaista jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta. Yhdessäolo eläimen kanssa tuntuu opettavan ihmistä havainnoimaan toisen elävän olennon sanatomia viestejä. Koiran vilpitön katse on jotenkin niin paljastava ja se aistii herkästi tunnelmat. Jos on väsynyt tai kiukkuinen tai kireä, se huomaa heti ja muuttaa käytöstään ihmisen tunnetilan mukaan.

 

 

Hoitojaksojen jälkeen tuntuu, ettei millään malttaisi odottaa syksyä ja omaa koiraa. On ihmeellistä, miten myönteisesti kiltin, ihmisrakkaan koiran läsnäolo vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Isot lapsetkin innostuvat leikkimään ja touhuamaan sen kanssa kuin taaperot. Meillä kaikilla on hyvä syy lähteä ulos, lapsia ei tarvitse väkisin karhata ulkoilemaan enkä itse uppodu vahingossa muihin sisähommiin. Ja ulkoillessahan tulee aina hyvä olo ja onnellinen mieli.

Tiedän, että blogini lukijoiden joukossa on koiran omistajia. Olisi hauskaa kuulla, mikä on hienointa ja haastavinta yhteiselossa ihmisen parhaan ystävän kanssa?

------
 We've had a special guest this weekend: a big poodle. We are waiting to have a puppy of our own but will get one only at the end of this year. We are trying to get used to living with the dog by taking care of our friends' dogs. This practice is needed because I've never had a dog myself. My husband had one living outside when he was a child but none of us has ever had a pet living indoor with us. I'm convinced that we'll learn a lot from a pet: nonverbal communication among others.
Do you have a dog? It'd nice to hear what you find the most  rewarding and the most challenging thing about having a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista | vlog @Vlogia.

 

Kommentit (18)

1/18 | 

Mäkin olen kuullut usein niistä vauvaperheistä, joissa peräti on luovuttu koirasta koska sille ei yksinkertaisesti riitä huomiota uuden perheenjäsenen takia. Uskon, että tässä elämänvaiheessa koira jo antaa meille kaikille enemmän kuin ottaa.
Meidän koirakuume on sikäli monimutkainen prosessi, että minä olen koirille allerginen! koira-allergiani on keskivaikea. Muut perheenjäsenet eivät ole allergisia.
Meille onkin tulossa aika harvinainen koira, Australian Labradoodle. Se aiheuttaa vain harvoin oireita allergisille ihmisille, ja monet astmaatikot ja vaikeastikin allergiset pystyvät elämään australianlabradoodlen kanssa. Lisätietoja täällä: http://www.australianlabradoodleyhdistys.fi/257361743
Testasin omaa oirehtimistani kaikkiaan neljän eri ALD:n kanssa ennen kuin menimme pentujonoon, eikä oireita tullut!
Tämä viikonloppu oli yllättävä, koska myöskään tästä isosta villiksestä ei tullut oireita (pärjäsin yhdellä antihistamiinilla). Aikaisemmin kun vierailin yhden iltapäivän pienemmän villakoiran kotona, tuli astmaattisia oireita.
ALD-rodun harvinaisuuden vuoksi tuo pennun odotusaika on pitkä, kasvattajia kun on Suomessa vasta muutamia.

Vierailija

Labradoodle ei ole koirarotu, vaan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Kaikki koirat allergisoivat, koska allergiaa aiheuttaa proteiini, jota on kaikissa koiran eritteissä (esim. kuola, virtsa ja hilse). Labradoodlea myydään "rotuna" pöljille käsittämättömillä myyntipuheilla älyttömään hintaan. Osa allergisissa ihmisistä siedättyy omalle koiralleen ja koirissa on eroa yksilöinä, osa allergisoi enemmän kuin toiset. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos kommentistasi! Valitettavasti sinulla on väärää tietoa: Australian labradoodle ei ole suoraan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Esimerkiksi oma pentumme on neljännen polven ALD: jo sen isovanhemmat olivat Australian labradoodleja.
Olet oikeassa siinä, että kaikki koirat allergisoivat, mutta ALD allergisoi paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Kun tavallinen koira hilseilee päivittäin, ALD hilseilee vain kerran viikossa. Tämän ominaisuuden taustalla on rodulle ainutlaatuinen geenimutaatio.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

2/18 | 

Ihanaa että kaikki tuntemani koiranomistajat sanoo noin: että pois ei antaisi Nuo lomajärjestelyt ja rahanmeno on se mikä miestäni on eniten arveluttanut tässä projektissa. Plus tosiaan se pakollinen ulkoilu säällä kuin säällä. Meillä tosin on iso piha jonka haluaisin aidata ennen koiran tuloa. Itse ajattelen vielä idealistisesti että hyvä kun tulee syy lähteä joka päivä ulos. Kun ulkoilen paljon, olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi. Mutta toki tulee päiviä kun ei tekisi mieli lähteä koiran kanssa ulos, uskon sen...
Tuo rotu, jonka olemme valinneet, ei juurikaan tiputa karvoja.

3/18 | 

Elämä ilman koiraa on todella tyhjää! Meillä on kaksi ihanaa koiraa ja koskaan en antaisi pois. Hauskaa kun laitoit että se on vaan koira. Odotan innolla postauksia, kuinka koira on kietonut sinut tassujensa ympärille ja huomaat sen olevan täysivaltainen perheenjäsen. Meillä on kaksi pientä koiraa ja ne on lellitty miltei pilalle. Hyvä käytöksisiä ja osaavat kaiken tarvittavan, mutta makaavat sohvalla ja saavat huomiota niin paljn kuin mahdollista. Ulkoilu säällä kuin säällä on ihanaa! Oiken kovalla pakkasella tai myrsysateessa tytöt käyvät vain pihassa. Muuten tykkään ulkoilla ja illalla aina viimeinen lenkki puoli kymmenen. On hiljaista, saa kulkea melkein yksin koirien kanssa ja nauttia. Sitten nukkumaan. Se on ehkä päivän paras hetki! Hyvän valinnan olet tehnyt ja onnea koiran omistajalle. Eikä siitä koirasta niin paljon rahanmenoa ole, jos kaikki menee normaalisti. Ruoat ja rokotukset, siinä meidän kulut. Huoltotoimenpiteet olen opetellut tekemään itse. Paljon enemmän koira antaa kun ottaa ja pentuaika vaikka onkin aika rankkaa naskalinreikineen, sitä sitten kaiholla muistelee kun koira on neljän tai viiden:D

4/18 | 

Tähän haluan sanoa, että vanhempi koira tuli meille kun tein plussa raskaustestin. Toinen koira tuli kun poika oli 5kk ja hetkeäkään en ajatellut antavan pois koiraa...enkä lasta:) Jos koiran ottaa niin että sen oikeasti haluaa, niin kyllä sille tilaa löytyy. Meidän koirat on tottuneet että saavat leikkiä ja huomiota kun poika menee nukkumaan. Päivällä nykyään ovat aivan ihmeissää jos ollaan keskenään kotona, joten ovat tottuneet tilanteeseen. Kuljin vaunujen kanssa, missä kuljetin kahta koiraa hihnassa vierellä ja ulkona olemme olleet aina yhdessä. Ruokaa saavat samaan aikaan kun muutkin ja pojan olessa vauva, mieheni oli pojan kanssa niin minä pääsin koirien kanssa metsään. Joskus vauva roikkui rintarepussa mukana ja joskus lykkäsin kantojen yli meidän sportti vaunuja, jotka li sen mukaan hankittukin :)

5/18 | 

No... Mun instagramista käy varmaan selväksi, mikä on haastavinta :D Meillä on 5,5-vuotias kääpiöpinserinarttu, joka on hemmetin kaunis mutta vähintään yhtä ahne. Seurauksina tekstiilien pesua ja pesettämistä oksennuksista ja ripulista. Mielenosoituspissaamista, vieraille räyhäämistä, laumanpuolustusvietin ja nisäkasvaimien takia koira steriloitiin viime keväänä, joten juoksut eivät enää aiheuta harmia. Mutta tuo pissailu alkaa ottaa jo päähän...

Mutta onneksi on helpompiakin koiria, ja me löysimme koirahoitolan, joka ottaa näitä vaikeampiakin tapauksia hoitoon reissujen ajaksi.

6/18 | 

Meillä karvaturreja löytyy kaksin kappalein. Parasta on varmaan se pyyteetön kiintymyksen osoitus, jota koira osoittaa omistajiaan kohtaan. Aina halutaan syliin ja lähelle, eikä koiralla ole koskaan huonoa päivää. Vain koira on aidosti iloinen joka kerta sinut nähdessään, vaikka olisit ollut poissa vain viisi minuuttia :) Lapselle on hienoa kasvaa eläinten kanssa, ja oppia huolenpitoa ja vastuun ottamista.

Huonoja puolia löytyy kyllä myös vähintään samalla mitalla :) Karvaa löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, vaikka imuroisit viisi kertaa viikossa (emme kyllä imuroi...). Ulos on lähdettävä, vaikka sataisi vaakatasossa. Kaksi kertaa päivässä pitkälle lenkille. Lomalle lähtö vaatii aina mittavat hoitovalmistelut. Rahaakin nuo rakkaat pirulaiset vaativat ruuan ja eläinlääkärikulujen muodossa.

Vaan eipä näitä mihinkään vaihtaisi

7/18 | 

Mä luulen, että koira on hyvä ottaa juuri tossa vaiheessa kun lapset on jo vähän isompia. Meillä koira tuli ensin, mulla on siis aikuisikäni aina ollut eläimiä ja tämä nykyinen oli 2-vuotias kun esikoinen syntyi. Ei hyvä. Vauva täytti hoivaamistarpeen täysin ja kun pikkukeskosen hoidossa oli vähän tavallista enemmän säätöä muutenkin, niin koiraparka jäi ihan syrjään. Sitten syntyi kaksoset, eikä se nyt ainakaan koiran osaa parantanut. Ongelmaksi on muodostuneet myös lomat, kun lasten synnyttyä on ruvettu käymään isovanhempien luona Ranskassa paljon entistä useammin, ja koira on niin iso, ettei sitä voi pakata mukaan. Eli ennen lapsia en missään nimessä neuvoisi koiraa ottamaan, vaan odottamaan.

No, lapset on onnellisia kun meillä on koira, ja niiden kasvulle se kaikin puolin on varmaan ollut hyvä. Minkärotuinen koira teille on tulossa? Isot villakoirat on musta aika kivoja, mulla oli keskikokoinen aikoinaan, mutta ne on astetta vähän pöhkömpiä. :)

Leimuska
9/18 | 

Meidän perheeseen kuuluu vajaa kaksi vuotias tyttö, isä ja hovawart uros. Vauva vuotena vielä isä kävi rauhanturvareissulla ja silti pärjättiin hyvin. Tosin leuto talvi auttoi asiassa paljon. Hieman lenkkeily on vähentynyt koiran kanssa, mutta vähintään yksi tunnin lenkki kuluu edelleen päivään ja pari lyhyempää. Meillä hieman helpottaa tilannetta maalla asuminen, joten voi vain laskea ovesta ulos koiran pissalla.

Koira tuo myös hieman lisää vahdittavaa. Nyt keskustellaan päivittäin siitä, miten koiraa saa käsitellä. Annin otteet ovat välillä liian rajuja. Minulle se että koiran kanssa on lähdettävä lenkille säällä kuin säällä on ollut positiivinen asia. Eipähän ole ollut mahdollista mökkihöperöityä neljän seinän sisälle, varsinkaan vauva vuotena. Meille syntyy tänä vuonna toinen lapsi ja puheissa on ollut josko ensi vuonna alettaisiin katselemaan sopivaa hovawart pentuetta. Joten eiköhän se täysin perhekohtaista milloin on hyvä aika ottaa koira.

Pennun odottaminen onkin sitten oma lukunsa. Meilläkin meni melkein vuosi sopivan pennun löytymiseen. Sai jännätä juoksut, pentujen määrän jne. Meillä vielä koiran sukupuolikin vaihtui lopulta, koska muuten ei oltaisi saatu kyseisestä pentueesta pentua.

10/18 | 

Meidän ensimmäinen koira tuli taloon vuosi ennen esikoisen syntymää. Onni oli vuoden ikäinen siis kun Hellu syntyi. Nyt tammikuussa otimme toisen koiran. Onnin siskontyttö Fanni täytti juuri kolme kuukautta ja koko porukka on hitsautunut hyvin yhteen. Mielestäni lapsen syntymä tai mikään muukaan elämänmuutos ei ole syy antaa koiraa pois. Koiran hankintaa harkitessa tulee ottaa nämä muuttujat huomioon. Miten edes voisi luopua perheenjäsenestä? Ei nyt ole sulle aikaa, sori. Perheen aikuisten vastuulla on opettaa oman perheen lapsille ja koirille laumajärjestys ja siinä toimiminen. On tietysti poikkeuksia, elämän kun ei ole mustavalkoista. Samalla tavalla on asetettavat rajat ja annettava rakkautta, sekä lapsille että koirille. Ja tämä on elämänmittainen sitoumus. Meidän koirat ovat meidän perheenjäseniä, iloissa, suruissa, huonolla hetkellä ja silloin kun köllötellään kaikki sikinsokin sohvalla. Koira vaatii aikaa, rahaa, hermoja, mutta antaa niin paljon. Etenkin lapsille. Pentuaikaan on hyvä varautua aimo annoksella huumoria. Varsinkin ensimmäistä koiraa ottaessa on hyvä mennä jollekin ammattilaisten järjestämälle pentukurssille, lähinnä itsensä takia. Sieltä saa hyviä neuvoja siitä kuinka pennulle opetetaan eri asioita. Samalla pentukoira saa tärkeitä koirakontakteja. Pennun sosiaalistaminen on kaiken a ja o. Pennun pitää nähdä ja kokea mahdollisimman erilaisia tilanteita ja paikkoja ja ihmisiä pienenä. Tää lähti ihan käsistä. Voisin kirjoittaa meidän hymynaama staffeista vaikka romaanin. Mun blogin puolella kirjoittelin juuri pennun tuomisesta kotiin :) http://mitasmemarttuset.com/2015/02/15/fanni-fantastico/

12/18 | 

Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että koiran hankintaa ei ole syytä tehdä kevyin perustein. Siinä mielessä tämä pitkä pennun odotusaika, yhteensä 1,5 vuotta on ihan hyvä asia - ehtii orientoitua ja valmistautua kunnolla uuteen elämäntilanteeseen.
Mekin ajattelimme ehdottomasti mennä pentukurssille heti, kun se on mahdollista. Toivon, että voisimme mennä sinne kolmisin molempien lasten kanssa. Onneksi pennun kasvattaja järjestää lisäksi erillisiä kursseja pentua odottavien perheiden lapsille.
Luin nuo teidän pennun kuulumiset blogistasi ja voi kuinka koirakuume vain entisestään vahvitui...

Vierailija

Luonnetesti on Kennelliiton sääntöjen mukaan valtuutettujen luonnetestituomareiden tekemä virallinen testi, jonka alaikäraja on kaksi (2) vuotta. Osallistumisoikeus on puhdasrotuisilla koirilla, joka labradoodle ei ole, koska se on labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus eikä FCIn hyväksymä koirarotu. Kasvattajasi on ilmeisesti tehnyt pentutestin koirallesi, joka on eri asia kuin luonnetesti. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos kommentista! Pennuille tehtiin ns. Volhardin testi, joka tehdään pennuille ennen luovutusikää. Australian labradoodlet eivät ole suoraan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoituksia. Oman koirani isovanhemmat ja niidenkin vanhemmat olivat jo Australian labradoodlen jälkeläisiä. Olet oikeassa siinä, että FCI ei vielä hyväksy rotua, koska kyseessä on vasta nuori, kehitteillä oleva rotu.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat