Kirjoitukset avainsanalla johtajuus

Risaisia öitä, lammikoita nurkissa, jatkuvaa vahtimista ettei pieni karkaa... Elämää vastasyntyneen vai taaperon kanssa? Ehei, vaan hauva-vauvan! 
Instagramia ja Facebookia seuraavat tietävätkin jo, että "laumaamme" liittyi lauantaina kaunis pieni riiviö, Wonder's Beautiful Snap eli tuttavien kesken Napsu. Hän on rodultaan Australian labradoodle, joka on vasta kehitteillä oleva rotu. Rodun erikoisuus on se, että 95 % astmaatikoistakin pystyy elää tällaisen koiran kanssa, sillä sen turkki on kehitetty sellaiseksi, joka hilseilee paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Karvaa ei myöskään täsrä kaverista irtoa.
Minulla ei ole ennen ollut koiraa, olemme harjoitelleet koirallista elämää vain parin, vanhan hoitokoiran kanssa. Maailman Parhaan Miehen kotona oli koira, mutta se oli metsästyskoira, joka asui ulkona.
A 9 weeks old Australian Labradoodle puppy
Olen tässä pari viime päivää hämmästellyt, kuinka intensiivistä pennun hoitaminen on! On se hyvä, että minulla alkoi nyt kolmen viikon kesäloma.

Yöt pennun kanssa ovat olleet hieman samanlaisia kuin pikkuvauvan, tosin helpompia, koska sitä ei tarvitse imettää eikä sille tarvitse vaihtaa vaippaa. Toisaalta näissä yöhulinoissa ei ole apuna imetyshormoneja... Pentu on nyt ollut meillä neljä yötä ja joka aamu päättänyt, että aamu alkaa klo 4/5 tai 6. Silloin on ensimmäisten pissojen tai kakkojen aika. Parina ensimmäisenä aamuna nousin viemään sitä ulos jo kukonlaulun aikaan mutta viime yönä en viitsinyt. Kun kaveri alkoi kolistella ja vinkua, haukottelin sen edessä ja venyttelin ja yritin näin koirien kielellä ilmoittaa, että on aika jatkaa unia. Tänä aamuna se onnistuikin, pentu kävi nurkassa paperin päällä pissalla ja jatkoi sitten hirsien vetelemistä.
Nukuin pari ekaa yötä pennun kanssa samassa huoneessa mutta eilen siirryin pentuportin taakse. Tavoitteenani on totuttaa otus oleilemaan yöt meidän saunaeteisessä, jossa on kaakelilattia ja oma uloskäynti sekä pesuallas vieressä. Siellä koira saisi mielellään tottua viettämään myös ne ajat, kun olemme koulussa ja töissä. Vasta myöhemmin, kun siihen voi luottaa, se voi oleskella koko asunnossa. Olen lukenut, että tilan rajoittaminen rauhoittaa pentua - sen ei silloin tarvitse vahtia koko talon laajuista reviiriä.
Päivisin olen yittänyt kiikuttaa pennun aina ulos heti, kun se on herännyt. Näin parketti on varmasti välttynyt monelta lätäköltä ja kasalta (tosin niitäkin on kyllä syntynyt...). Päivät pennun kanssa ovatkin hieman samanlaisia kuin kuivaksi opettelevan taaperon kanssa: sisällä saa vahtia, ettei kaveri sotke paikkoja ja ulkona, ettei se syö mitään myrkyllistä tai  karkaa.
Hei hulinaa! Lapsista Hipu on tosi onnellinen uudesta "pörriäisestään", Hessu taas hieman vähemmän tohkeissaan koska kaveri on viime päivinä uskaltautunut käyttelemään ahkerasti naskalihampaitaan. Perustimme Hipun kanssa Napsulle myös oman, yhteisen Instagram-tilin. Voit seurata karvakorvamme touhuja tililtä @napsukoira
Olemme Hipun kanssa opiskelleet pennun kasvatusoppeja Tuire Kaimion kirjasta Pennun kasvatus. Pennun kanssa touhuaminen on jo sikäli tosi palkitsevaa, että 8/10 kerrasta se tulee luokse kutsusta, tunnistaa selvästi jo nimensä ja osaa istua sekä mennä maaten käskystä. 
Yksinoloharjoitukset sen sijaan meillä ovat vasta alkutaipaleella... Jos jollain olisi tähän vinkkejä, joilla homma onnistuisi hieman nopeammin kuin Tuire Kaimion pitkän kaavan mukaisissa ohjeissa, olisin kiinnostunut aiheesta! Tosin Maailman Paras Mies näyttää ajattelevan, ettei ole oikotietä onneen ja hän taitaa olla oikeassa. Hän tuossa naureskeli minun hoppuani. Olen kuulemma ihminen, jonka mielestä Roomaa ei rakennettu päivässä vain siksi, että minä en ollut mukana rakennustöissä.
Paras puoli tässä pissa-kakkakoneessamme on, että huonot lomakelit eivät ole päässeet harmittamaan, Ja työasiat eivät ole käyneet mielessäkään, vaikka lomaa on takana vasta kaksi päivää!
-----
A nine weeks old Australian labradoodle puppy named Wonder's Beautiful Snap joined our family last Saturday at the same time when I started my summer vacation. He surely has kept us busy both indoors and outside.
I've never had a dog and don't know anything about dog training. Therefore it's been new to me the way a puppy needs to be trained. Now at the beginning it seems like a full time job!
The special thing about Australian labradoodles or Australian cobberdogs is that they are hypoallergenic. I'm allergic to dogs but have had no symptoms even though I've slept in the same room with him.
The best thing about puppy life is that I haven't thought about work at all even though I've only had vacation for two days.
You can follow our life with the puppy in Instagram at @napsukoira It's a shared account by my daughter and I. She has already posted several photos in there.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

1/16 | 

Sun opit taitaa olla ihan lähellä Kaimiota :) Meilläkin tämä 10-viikkoinen osoittaa jo lupaavia sisäsiisteyden merkkejä: huoneen yksi nurkka on paperoitu ja se hakeutuu sinne eikä enää lirauta paljaalle lattialle. Aamulla se herää edelleen neljän maissa vinkumaan todennäköisesti pissahätää sillä tuolla huoneen nurkassa on aina yksi lätäkkö aamulla. Se missä emme ole onnistuneet on leikkipissojen pyydystäminen, mikä mua harmittaa ihan vietävästi. Jos pentu on aikansa touhunnut sisällä, se alkaa usein kierrellä kämppää levottomana ja lorauttaa seinän vierelle. Se ei siis silloin jaksa pidättää eikä pyytää ulos. No joo, onhan se vasta 10 viikkoa... Pidittekö omaa pentuanne pentuhäkissä, osasiko se pissata sen nurkkaan vai ehdittekö aina kiikuttaa sen ulos ennen joka pissoja?

Anonyymi
4/16 | 

Ei kannata pentua viedä öisin ollenkaan ulos, ei varsinkaan vinkumisen tai kolistelun päätteeksi. Oppii vain, että ääntä päästämällä emäntä palvelee (..ja näin vahingossa palkitset huonoa käytöstä).
Yksinoloa ennen kannattaa pentua väsyttää ja käyttää ulkona. Koiralle voi jättää vaikka luun tai kongin siksi aikaa, kun on pois kotoa. Kannattaa jättää ensin vaikka kymmeneksi minuutiksi, kun menet ulos. Äläkä tule takaisin, vaikka pentu inisee (muuten taas palkitset ääntä/ eroahdistusta), vaan vasta silloin, kun pentu rauhoittuu paikoilleen. Pentu on vasta vieroitettu emästä ja sisaruksista, ja koira on laumaeläin, siksi ei kannata kiirehtiä noin pienen kanssa ollenkaan. Lisäksi nuo rodut on suhteellisen seurankipeitä. Ei ensimmäistä viikkoa uudessa kodissa olleen koiran tarvitse osata vielä mitään. Mutta ajan kanssa se oppii! :)

6/16 | 

Ihana Napsu :). Meillä on kaksi labbista ja karvaa riittää, eli jos en olisi jo tehnyt pyhää päätöstä olla hankkimatta a) lisää koiria b) koiraa kun näistä aika jättää niin tuo rotu olisi kullä aika huippu. Minkä kokoinen Napsusta tulee isona?

Tuohon yksin jättämiseen täytyye kyllä totutella Tuiren oppien mukaan, mutta voi sitä vähän pidempiä aikoja kerrallaan pitää... Meillä ei mullä ole koiria noin hissukseen opeteltu, ovat sarjassamme tulleet meille viikonloppuna ja maanantaina on ollut töihin lähtö ja ihan noista on tullut kelpo koiria eivätkä pode mitään eroahdistusta tai tuhoa paikkoja, mitä nyt muutamat kengät pentuna, mutta niitä ei lasketa, se kuuluu koiraelämään... Tuo aitaus ja tilan rajoittaminen on oikein hyvä, pentu rauhoittuu ja kokee olonsa turvaliseksi pienemmässä tilassa, näin on meille sekä koirakouluttaja että omiemme kasvattaja vakuuttanut ja uskon kyllä heitä tässä asiassa.

Voi noita vauvaöitä, muistan kyllä tuon ajan, tosin meidän pojat ovat sen verran isoa rotua, että yöitkut eivät olleet mitään pientä vikinää vaan suurta mouruamista.... Kyllä sitä silloin muutaman kerran tuli mietittyä koiran hankkimisen järkevyyttä, mutta onneksi tuo aika menee tosi nopeasti ohi ja paljon helpommin kuin lasten kanssa.

Kivaa lomaa ja koira-arkea!

7/16 | 

Ihana kirjoitus. Meille tuli vuosi sitten ensimmäinen oma pentu taloon, ja aika samanlaisia fiiliksiä oli silloin. Meillä oli yksinolossa aluksi suuria ongelmia, mutta pikkuhiljaa harjoittelulla nekin onnistuivat. Kaimion ohjeet ovat oikeasti hyvät, kunhan harjoittelu edistyy eikä junnaa paikallaan. Koira myös tietää, jos omistaja stressaa koiran jättämistä. Herkun jättäminen kodista poistuessa oli lopulta se juttu, joka meidän ahmatilla toimi :) Kirjojen luku on hyvä juttu, mutta oman koiran luku vielä parempi. Tsemppiä :)

8/16 | 

Hyvin sanottu, olen samaan mieltä! Olen nyt jättänyt Napsulle yöksi pennun huoneeseen muutamia "älyleluja" (sählypallo, jonka sisällä nameja sekä tyhjä vesipullo, jossa nappuloita) sekäm puruleluja. Poika viihtyy niiden kanssa yön yli, vaikka ei selvästi kyllä nuku koko yötä, vaan touhuaa muutakin =)

10/16 | 

Napsu on ollut meillä vasta viikon mutta osaa jo viettää yönsä yksin omassa huoneessaan (ei tosin ovi kiinni) ilman mitään vinkumisia. Mielestäni se on aika hieno saavutus!
Emme ole enää ensi päivien jälkeen reagoineet siihen, kun se vinkuu, vaan pentuportin takaa pääsee pois vasta kun on rauhassa. Pentu on oppinut sen jo hienosti - nykyään jo istahtaa alas portin taakse ja tarjoaa tassua

11/16 | 

Kiitos kommentistasi! Kasvattaja arvioi, että Napsusta tulee säkäkorkeudeltaan 55cm ja noin 25kg painava eli ihan kunnon koiran kokoinen.
Uskoisin, että yksinolo tulee sujumaan ihan mukavasti sillä nyt Napsu on jo oppinut viettämään yön yksin kämpässään eli noin 7 tuntia. Välillä poika taitaa siellä hulinoida, leikkiä leluillaan ja syödä mutta enää ei ininää kuulu.
Päivisin koiran ei tarvitse olla pidempään yksin kuin tuon 7 tuntia. Uskoisin, että jos kaveri väsyy tarpeeksi aamulenkillä, päiväkin sujuu omassa "poikamiesboksissa" ihan mukavasti.

12/16 | 

Kääk, ihana!

Illalla iltapissalle ja aamulla aamupissalle kun ihmisetkin herää ja sillä metodilla meillä on täällä nytkin 5kk ihan sisäsiisti koiranpentu :D (ollut jo hyvän aikaa) :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime aikoina olen pitkästä aikaa pohtinut, hemmottelenko lapsia liikaa. Töissä on ollut sen verran vauhdikasta, että niinä laatuhetkinä, jotka olen viettänyt lasten kanssa, olen yllättänyt itseni antamasta lapsille aika paljon periksi.

Tämä on itselleni hyvin epätyypillistä - minähän olen tiukka, vanhanaikainen kasvattaja! Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa."

 ©Uraäidin Ruuhkavuodet 
©Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia asiaa viime viikonloppuna, kun vietimme Hipun kanssa tyttöjen päivän kaupungilla. Meillä oli ihanaa, ja rahaa paloi... Kotona mies tiedusteli hieman hämmästellen, oliko aivan välttämätöntä ostaa 11-vuotiaalle suolaiseen hintaan ihonhoitotuotteita kauneushoitolasta. Niin, varmaan apteekkikosmetiikkakin olisi riittänyt.

Samoin taannoin Tukhoman-reissullamme taisin sallia Hessulle kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi ruutuaikaa kului laivan upeassa pleikkarihuoneessa taatusti enemmän kuin kotisääntöjemme mukainen tunti, ja tuo viikonloppu oli yhtä suurta karkkipäivää, kolme päivää peräkkäin, vaikka normaalisti pidämme aika tiukasti kiinni siitä, että makeaa saa syödä vain lauantaisin.

En tietenkään haluaisi olla mikään Curling-vanhempi, joka kasvattaa lapsensa pumpulissa, tasaa heidän tiensä kaikessa, passaa ja hemmottelee pilalle. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma sanoa lapselle EI ja pitää määrätietoisesti kiellosta kiinni. Lapset ovat joskus valittaneet: "Sä äiti et ikinä anna periksi."

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoina olemme käyneet Hipun kanssa usein lenkillä lähimetsässämme ja myös kauempana. Tämän postauksen kuvat on otettu Nuuksiosta. Osallistun postauksen kuvilla Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, vaikka kuvat eivät tällä kertaa olekaan makrokuvia. Haasteen teemana on Sininen. Kevätiltana Nuuksio on täynnä sinisen sekä sen vastavärin keltaisen sävyjä.

Olen niin onnellinen ja imareltu joka kerta, kun Hipu lähtee mukaan lenkille - seurani kelpaa vielä tytölle! Olenkin pohtinut, hemmottelenko tyttöä nyt ehkäistäkseni teini-iän tulevaa kapinointia ja yhteentörmäyksiä? Löydän nimittäin itseni toisinaan hirvittelemässä etukäteen tytön pian lähestyvää murrosikää.

Tiedän kyllä, että lapsen kapina ja kiukku on oikeasti luottamuksenosoitus, sillä lapsi äkäilee vain, jos uskaltaa luottaa aikuiseen. Silti en odota innolla aikaa, jolloin tulen olemaan tytölle pelkkä kalkkis ja idiootti. Meillä on nyt niin kivaa yhdessä.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Curling-vanhemman sijaan haluaisin olla coaching-vanhempi. Kävin jonkin aikaa sitten tosi kiinnostavan esimieskoulutuksen, jossa kerrattiin coaching-menetelmää. Tulin ajatelleeksi, että menetelmää voisi soveltaa myös lasten kasvatukseen, kun luin tämän Hesarin kolumnin, jossa todetaan, että hämmästyttävän moni lastenkasvatuskirjallisuuden neuvo soveltuu myös aikuisten väliseen viestintään. Ajatus toimii kenties myös toisin päin?

Coachingin ydin on luottamus yksilön osaamiseen. Coaching-keskustelussa coach, valmentaja, auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itse ratkaisut omaan ongelmaansa. Metodin ytimessä on GROW-käsite. Lyhenne tulee sanoista Goal (tavoite), Reality (nykytila), Options (vaihtoehdot) ja What’s next (mitä seuraavaksi). Coaching-keskustelu etenee näiden vaiheiden läpi ja keskustelussa valmentaja hyödyntää palautteen antamisen, aktiivista kuuntelemisen sekä kysymysten asettamisen taitoja.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Coaching toimii mainiosti työelämässä aina, kun sitä muistaa hyödyntää. Itselläni se ei ole vielä selkäytimessä koska olen ihminen, joka luulee olevansa aina oikeassa. Ellen kiinnitä asiaan huomiota, en välttämättä malta kuunnella muita ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon. Kotona perheen kanssa tällaiset piirteet tietenkin vielä korostuvat.

Valmennuksen jälkeen olen yrittänyt kysyä myös lapsilta avoimia kysymyksiä tyyliin: "Miten näet asian?" sen sijaan, että toteaisin johdattelevasti esim.: "Asia on näin, eikö totta?" Samoin olen kiinnittänyt huomiota aktiiviseen kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Kun keskustelen lapsen kanssa, yritän laittaa kännykän pois, katsoa silmiin ja oikeasti kuunnella, mitä lapsella on sanottavana.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Ehkä hienoin kurssin anti oli ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena. Kurssin ohjaaja totesi: "Ihmiset toimivat siten, kuin mitä ajattelet heistä. Jos ajattelet, että tiimiläisesi on aloitekyvytön ja vastuuton, hän myös toimii niin. Jos uskot, että kollegasi ovat luovia ja vastuuntuntoisia, pitkän päälle he osoittautuvat sellaisiksi." Tätä ajatusta olen yrittänyt hyödyntää myös kotona.

Monet näistä oivalluksista ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta minulle tuo kurssi oli tarpeellinen muistinvirkistys, ja siksi halusin jakaa nämä ajatukset myös blogissani.

Sorrutko sinä ikinä curling-vanhemmuuteen, hemmottelemaan lapsia, ja jos sorrut niin millaisissa tilanteissa? Entä oletko soveltanut coachingia lastesi kanssa?

----
Recently I'veen wondering whether I spoil my children. I don't want to, and usually I don't, but recently it's been quite busy at work and I've seen my children too little. When we've spent time together I've given up a bit more often than usually.
Nevertheless I don't want to be a so called Curling Parent. Instead I'd like to be a Coaching Parent.
I participated in a stimulating management training some time ago and was very inspired by the GROW method which can be used in a coaching session. GROW comes from the words Goal, Reality, Options and What's next. 

They say that it's possible to bring up children with coaching method. Have you used it? And do you ever spoil your children? If you do, when does that typically happen?
With the photos of this post I participate in the MakroTex photo challenge, Photo Friday and Wonder + Wild link ups this time.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (40)

1/40 | 

Thomas Gordonin kirjoissa Toimiva perhe ja Viisaat vanhemmat voisi olla sua kiinnostavia juttuja. Viisaat vanhemmat kirjassa on paljon juuri coachingin tyyppisiä vinkkejä kasvatukseen, voi toimia töissäkin ;-)

2/40 | 

Samoja pohdintoja on täälläkin käyty monet kerrat, etenkin kun asumme maassa, jossa tavat ja kulttuuri eroavat suomalaisesta, lastenkasvatuksenkin osalta. Kyllä tulee mietittyä omaa äitiyttään ja metodejaan :)

Meillä lapset (8 ja 11) elävät hyvin suojattua elämää. He eivät ole ikinä olleet yksin kotona puolta tuntia pidempää, eivätkä he koskaan ole olleet yksin ulkona, paitsi tietysti Suomessa ollessaan. Heillä ei ole kännyköitä, koska he eivät tosiaan ole koskaan yksin eivätkä näin ollen niitä tarvitse. Heillä ei ole läppäreitä eikä mitään omia teknisiä vimpaimia, vaan he saavat lainata niitä meiltä aikuisilta, jos tarvitsevat. Olenkin yrittänyt pitää kiinni siitä, ettei heille anneta tavaraa vaan elämyksiä. He käyvät yksityiskoulua ja siellä on lapsia, jotka saavat ihan kaiken haluamansa. Mekin voisimme lähteä sille tielle, mutta en halua.

Lapsemme ovat ehkä siinä mielessä hemmoteltuja, että heidän ei tarvitse vielä olla vastuussa itsestään. Pitkistä koulupäivistä johtuen heidän ei tarvitse tehdä juurikaan kotitöitä, ainoa mihin heidän tarvitsee keskittyä on koulunkäynti. He kuulevat ihan joka päivä olevansa ihania ja me vanhemmat vietämme heidän kanssaan tosi paljon aikaa, mutta en usko että heitä silti hemmotellaan. Heillä on hyvinkin tiukat rajat ja säännöt.

Voi, mä voisin höpötellä näistä lastenkasvatusasioista vaikka kuinka paljon, mutta jätänpä nyt :)

3/40 | 

Olen käyttänyt GROW-menetelmää töissä ja se on yksinkertaisuudessaan loistava. Valmentava tapa puhua lapsen kanssa on myös osoittautunut erittäin toimivaksi. Kysymyksillä oivalluttaminen puree paremmin kuin komentaminen. Rakas esikoiseni on kovin itsepäinen, mutta asiat menevät läpi kun hän saa tavallaan itse keksiä sen. Erästä harrastukseen liittyvää ongelmaa ratkottiin siten, että äiti kyseli tyhmiä ja kas, jotain loksahti pojan päässä ja aikaisemmin vaikealta tuntunut asia muuttuikin helpoksi. Lapsissa ja aikuisissa on paljon samaa :)

4/40 | 

Ihan hitsin hyvä kirjoitus!

Aloin kirjoittaa tähän ajatuksiani, mutta olen nyt kolme kertaa jo pyyhkinyt tekstin pois, koska se ei tuu sellaisessa järjestyksessä päästä ulos kuin haluaisin. Ja koska ei tule, siitä ei käy selville se mitä halusin sanoa :)

Arvostan suuresti isääni, joka ei kertaakaan (olen nyt 50..) ole sanonut mulle "Mitäs minä sanoin" ..., vaan ilmiselvästi ollut aikaansa edellä oleva coaching-vanhempi, joka ei ole johdatellut päätöksenteossa, vaan ainoastaan kannustanut. Ja jos olen tehnyt virhevalinnan, ei tosiaan ole jälkikäteen ikinä ottanut tota "mitäs minä..."- lausetta käyttöön. Ja samaa periaatetta olen itse noudattanut omien poikieni kanssa. Ja toivon, että perinne jatkuu. Nyt ainakin näyttäisi siltä :)

Jotenkin tuntuu, että lasten kasvatus ei edes ole mitenkään vaikeaa. Paitsi jos ei itse kestä yhtään epämukavuutta tai hankaluuksia. Oma näkeymykseni on, että riittää että on johdonmukainen ja looginen. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siinä sen kummempaa. Ja kun on itse reilu lapsia kohtaan, samaa voi vaatia myös heiltä. Puolin ja toisin venytään, kun on paikka.
Siinä kai ne tärkeimmät :)

5/40 | 

Jos teiniä on uskominen olen kuulemma nolo vanhempi :D
Olen koko kevään haaveillut pääseväni Nuukisoon teinin kanssa tai ilman. Tai rehellisesti sanottuna ilman. Inha jalkavamma on vain lykännyt hetkeä melkoisesti. Nyt kun jalka alkaisi olla kunnossa. Niin kalenteri on täyttynyt kaikesta muusta. Ehkä pitäisi siivota yksi päivä luonnolle. Kuvasi vain voimistavat halua päästä metsään.

6/40 | 

Luettuani kirjoittamasi/ kommentit jouduin melkoisen hämmennyksen valtaan. Koin olevani äiti joka on kasvatuksessa edennyt mutu-tuntumalla tilanteesta toiseen. Ainoa joka perheessa "kasvoi" olin minä, ja kasvua tapahtui monella tapaa. Ihailen teitä nuorempia äitejä, teidän energiaanne ja menetelmiä joista ei meille aikoinaan puhuttu, ei kirjoitettu. No, saatoin lukea Vapautta, ei mielivaltaa-kirjan, mutta sekin tieto valui yltäni niin kuin kuuluisa vesi hanhen selästä.

10/40 | 

Hieno teksti ja upeita kuvia :) Ihmiset jaksavat ihmetellä paljon sitä, että minä edelleen reissaan isovanhempieni kanssa erilaisilla karavaanari reissuilla. Samoin viihdyn myös äitini seurassa erilaisilla reissuilla, se ei oikein mene ihmisten ymmärrykseen että täysi-ikäinen ihminen viettää vapaa-aikaansa sekä isovanhempien että oman äitinsä kanssa. Mutta se on minun asiani ja tykkään viettää aikaani heidän kanssaan. Murrosikä olikin sitten ihan toinen juttu... :D

12/40 | 

Oi kuinka mielenkiintoinen kirjoitus! Olisipa hienoa osata olla coaching-vanhempi!

Lopussa oleva ajatus siitä, miten ihmiset ovat sellaisia kuin heitä kohtelet, on kyllä hieno! Uskon vahvasti, että se pitää paikkansa. Varsinkin lasten kohdalla toivoisin, että kohtelemisen lisäksi aikuiset myös kertoisivat lapsille, kuinka hyviä ja taitavia he ovat. Tässä on myös todella ikävä nurjapuoli, sillä siinä missä kehut ja tsemppaukset vaikuttavat positiivisesti, vaikuttaa myös lyttääminen: Jos lapsi saa kuulla jatkuvasti olevansa laiska ja tyhmä, on hänen aika vaikea uskoa itsestään mitään muuta.

13/40 | 

Kauniisti kuvattua sinistä erilaisissa tilanteissa ja kohteissa:)

Jos aivan rehellinen olen, niin mikään ihanteellinen äiti en ole ollut koska uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kuulunut kasvatusmetodeihin:) kuten monilla muillakin äideillä. Sanat vaikuttavat rankoilta, mutta mietitäämpä tarkemmin. Sanat lievittyvät muotoihin esimerkiksi - sitten kun - jos et nyt - ja - jos yrität enemmän, niin saat- :)

Palkitseminen ja kehuminen on ollut aina paras keino ja lapsen hyväksyntä tottakai sellaisena kuin hän on, mutta inhimillisiä ihmisiä olemme kaikki ja erehdymme hyvistä päätöksistä huolimatta. Joskus kävi myös niin että sanoin jostakin piirrustuksesta että ompas se hieno, niin lapsi tokaisi, aina sanot nuin vaikka olisi minkälainen. Jäin miettimään, testasiko lapsi minua tekemällä tahallaan omasta mielestään huonomman kuin mihin pystyi. Tai sitten sanoin sen liian automaattisesti pysähtämättä katsomaan työtä tarkemmin. Myös se, miten itse on saanut hyväksyntää lapsena on varmasti vaikuttanut kasvatukseen, vaikka ei ole sitä edes tajunnut silloin. Kasvatusoppaita luin hyllymetreittäin ja yritin tietysti tehdä parhaani, mutta...

18/40 | 

Minäkin luin erityisesti vauva-aikana tosi paljon kaikenlaisia oppaita mutta itse asiassa silloin olisi ollut viisaampaa luottaa vaistoihinsa. Jos sinä olet kasvanut kasvattajana, olen varma että jälkikasvusi kasvatus on sitä kautta onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla!

19/40 | 

Kiitos sinulle :) Hyviä kasvattajia on aina ollut olemassa jo ennen kuin näitä kaikenlaisia ideologioita ja ismejä on keksittykään. Olen samaa mieltä, että pitkälle pärjää, jos on johdonmukainen ja looginen. Valitettavasti se ei itselleni ole aina ihan helppoa...

20/40 | 

Kiva kun jaoit kokemuksesi! Tuo metodi on kyllä taianomainen, samoin kuin hyvä johtaminen ylipäätään. Kun ihmiset saavat itse hoksata asioita, syntyy oivallus, toisin kuin silloin jos yritetään jakaa valmiiksi mietittyjä viisauksia.

21/40 | 

Kuulostaa hyvältä, erityisesti tuo tiivis yhdessäolo ja vimpaimista vapaa elämä!
Toisaalta minusta tuntuu, että myös askel askeleelta lisääntyvä itsenäisyys voi tuottaa lapselle onnistumisen elämyksiä. Meillä esim. Hessulle on ollut iso juttu, kun hän tänä keväänä saa kulkea yksin matkan naapuriin mäen taakse, jonne vielä viime syksynä emme päästäneet häntä.
Samoin yritän ottaa lapsia mukaan kotitöihin koska en halua tehdä heille karhunpalvelusta - jonain päivänä heidän on pystyttävä asumaan itsenäisesti. Jos lapsuudenkodista on tarttunut mukaan jotain valmiuksia, voi shokki sitten olla pienempi.
En tietenkään pysty täysin ymmärtämään kuinka erilaisissa oloissa elätte.
Meilläkin koulu on lapsille tärkein vastuualue, emmekä siksi jaksa stressata kauheasti esim. siivoamisesta ja tavaroiden järjestyksestä. Pyydän apua kotitöihin vasta sitten, kun läksyt on hoidettu ja kokeisiin luettu.

24/40 | 

Varmasti sopii hyvin nuo coach-ajatukset myös vanhemmuuteen. Teoriassa vanhemmuus on helppoa, käytännössä siinä on monta muuttujaa, joten kovin suoralinjaisesti en mennä eteenpäin.:) Enpä usko, että olet hemmotellut lapsesi piloille, mutta toki kannattaa olla tarkkana, ettei lapsille tule käsitys, että raha kasvaa puussa. Kyllä kai lapsia silti voi toisinaan hieman hemmotella, ilman että menevät heti pilalle.:)

26/40 | 

Raivaa ihmeessä aikaa metsäretkelle! Lähtö saattaa tihkaista mutta retki ei koskaan harmita jälkikäteen.
Itse olen siinä mielessä onnekas, että metsäpolku alkaa toiselta puolelta tietä :) Silti tällaisina kauniina kevätpäivinä tuntuu, että ehdin metsään liian harvoin.

pappilanmummo
27/40 | 

Mitä useamman kasvatus oppaan lukee, sen hankalampi on kehittää oikea tapa toimia - kokemusta on nimimerkkki

28/40 | 

Mukavat siniset kuvat ja hyviä ajatuksia kasvatuksesta. Minäkin sorrun hemmotteluun yleensä silloin, kun on huono omatunto omista kiireistä, esim. johonkin viikkoon kasautunut paljon iltamenoja. Silloin saatan vaikka kaivaa jonkun varastoon ostamani lahjan, esim. uuden lastenkirjan esiin ja lukea sen poikien kanssa. Tai sitten herkutellaan jotenkin, vaikka yleensä olenkin aika tarkka syömisistä. Mutta eipä silloin tällöin hemmottelusta kukaan varmaan pilalle mene :)

31/40 | 

These are some interesting thoughts, although I am no longer in the work force or raising kids. I'm sure they can apply to any communication. Your photos are great.

32/40 | 

Kirjoitit aivan kuin meidän elämästä tuon piirrustusjutun! Juuri siksi coaching-koulutus oli minulle avartava elämys myös perheen kanssa: se opetti olemaan eri tavalla läsnä myös kotona.

33/40 | 

Minullekin juuri tuo ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena oli yksi koulutuksen pysähdyttävimmistä ja siksi halusin jakaa sen blogissani. Mukavaa että sinäkin innostuit siitä!

35/40 | 

Ihanaa kuulla, että reissaat edelleen vanhempiesi ja isovanhempiesi kanssa! Se on minunkin haaveeni - että hyvä yhteys lapsiin säilyisi läpi kaikkien tulevien vaiheiden ja pitäisi meidät yhdessä.

37/40 | 

Hauskaa kuulla, että meitä löytyy muitakin =) Minä toimin juuri noin. Olen selittänyt sitä itselleni sillä, että haluanhan minä kaikkia itselleni tärkeitä ihmisiä huomioida tavalla tai toisella, jos olen joutunut laiminlyömään heitä. Miksi ei sitten lapsia?

38/40 | 

I love your photos - they are beautiful captures of times with your children. I don't know that I'm getting the gist of your post (Google translate helps but it's not fool-proof ;) ) but I think children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. We don't have to smother them, and we don't have to give them the world - but sometimes a treat here and there (or more often) is just fine.

as my husband says when I tell him he is spoiled rotten, "I'm not spoiled. I appreciate everything I'm given, and I'm grateful for all my mom is still doing for me. I was a brat - then I'd be spoiled. Or if I expected it, then I'd be spoiled." (He kinda expects it from his mom & Grandma, but I'll let him go on thinking he doesn't ;) )

Thank you for joining us for Photo Friday again this week!

40/40 | 

Many thanks for your comment! I'm sorry about the quality of Google translator, it really doesn't work well with the Finnish language :( I try to make a short summary in English about each post for you, international followers but unfortunately usually I don't get to write as much as in Finnish.
I completely agree with you: children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. It's very well said!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oletko jo äänestänyt? Miltei joka kolmas suomalainen on. Minä en ole vielä, mutta aion äänestää, vaikka olen kyllä hieman pettynyt politiikkaan, koko järjestelmään ja vallanpitäjiin.

Silti aion äänestää, sillä se on kansalaisvelvollisuuteni. Perheellisenä olen tottunut kantamaan vastuuni ja hoitamaan velvollisuuteni, vaikka se ei aina huvittaisikaan. En nimittäin halua olla vapaamatkustaja.

Vaikka olen pettynyt tehtyihin päätöksiin, ei koskaan ole edes käynyt mielessä että jättäisin äänestämättä. Mahdollisuus äänestää on myös etuoikeus, jonka puolesta ennen minua eläneet ovat nähneet vaivaa. Kun mummoni syntyi vuonna 1898, naiset eivät vielä saaneet äänestää. Kun minä olin 25-vuotias vuonna 2000, Suomeen valittiin ensimmäinen naispresidentti. Siinä välissä edeltävät sukupolvet ovat tehneet minun ja lasteni tulevaisuuden hyväksi työtä jota arvostan. Osoitan arvostukseni mm. äänestämällä.

Kaksplussan blogeissa on käyty mielenkiintoista keskustelua vaalien ympärillä, ja lisää #perhevaalit-kirjoituksia on varmaan vielä tulossa. Tutipuu ei aio äänestää. Hyvä voittaa -bloggaaja taas aikoo. Isän pikajuna sen sijaan lähti jo ratkaisulinjalle ja esittää päättäjille viisi käskyä. Käykääpä lukemassa - näistä jokainen on kiinnostava keskustelunavaus!

Kuva: Morguefile.com

Mihin sitten itse olen pettynyt? Arvioin tehtyjä päätöksiä subjektiivisesta, kapeasta näkökulmastani. Haja-asutusalueella omistusasunnossa asuvan, työssäkäyvän, keski-ikää lähestyvän kahden koululaisen äidin näkökulmasta.

Olen pettynyt lapsilisien leikkaamiseen, tietenkin. Terveyskeskuksen pitkiin jonoihin ja palvelutasoon. Asuntolainojen verovähennysoikeuden leikkaamiseen. Ylisuuriin koululuokkiin. Kotitalousvähennyksen leikkaukseen. Kiinteistöveron korotukseen. Ylipäätään kireään palkkaverotukseen, jota vastaan veronmaksaja saa nykyään vain keskinkertaisia, juustohöylättyjä palveluita.

Terveydenhuolto on maksutonta mutta tutkimuksiin pääsevät pitkän jonottamisen jälkeen vain äänekkäimmät ja sairaimmat, ja silloinkin diagnoosi tai hoito voi olla vähän sinne päin, koska loppuunpalaneella hoitohenkilökunnalla on liian kiire. Perusopetus on maksutonta, mutta luokassa on lapsia kuin sillejä suolassa. Tiet ylläpidetään verovaroin mutta ne ovat täynnä kuoppia ja routavaurioita, jotka korjataan hitaasti.

Erityisesti lapsilisien leikkaaminen oli mielestäni ideologisesti iso temppu. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion selkäranka ovat olleet subjektiiviset, tulotasosta riippumatta kaikille kuuluvat edut. Kun niistä luovutaan, voidaan vähitellen päätyä tilanteeseen, jossa paremmin toimeentuleva kansanosa elättää heikommin toimeentulevaa mutta ei koe saavansa vastinetta veroilleen. Minustakin joskus tuntuu siltä.

Teen paljon töitä ja yritän parhaani, mikä on näkynyt mukavasti myös palkkanauhassa, vaan ei merkittävästi sen viimeisellä rivillä. Työtuntieni määrä on kasvanut ja työn laatu noussut, mutta nettopalkkani ei ole noussut samassa suhteessa. Tilanne ei motivoi tekemään enemmän töitä. Tällaisessa tilanteessa pienten lasten äiti alkaa helposti haaveilla downshiftaamisesta... Miksi nähdä niin paljon vaivaa, jos pienemmällä palkalla ja matalammalla veroprosentilla voisi myös elää mukavasti ja saada enemmän vapaa-aikaa?

Olen pettynyt politiikkaan yleisesti, sillä vaalien alla jauhetut teesit kuulostavat tutuilta. Neljä vuotta on kulunut mutta Suomi on entistä syvemmässä suossa. Näissä vaaleissa päätöksentekijöiden kasvot saattavat taas vaihtua, mutta linja ei muutu.

Silti aion äänestää. Aion äänestää vähiten huonoa ehdokasta, koska mielestäni se on mahdollisuuteni vaikuttaa tässä nykyjärjestelmässä. Jos haluaisin muuttaa järjestelmää, minulla pitäisi olla vaihtoehto. En ole taloustieteilijä tai politiikan tutkija, mutta edustuksellinen demokratia on tainnut ihmiskunnan historiassa osoittautua toimivimmaksi vaihtoehdoksi yhteisten asioiden hoidossa. Jos en äänestäsi, olisi turha valittaakaan. Sitäpaitsi jos jättäisin äänestämättä, luovuttaisin vallan kaikille sellaisille poliitikoille, jotka eivät ainakaan aja minulle tärkeitä asioita.

Kuva:Morguefile.com

Aion äänestää noin nelikymppistä naista, joka ajattelee mahdollisimman monista minulle tärkeistä asioista samalla lailla. Uskon, että löydän varmasti sopivan ehdokkaan - onhan vaalikoneiden ansiosta ehdokkaiden mielipiteiden vertaileminen helpompaa kuin koskaan! Kaikista mieluiten äänestäisin tietenkin itseäni, sillä haluaisin toki itse päättää mihin verovarani käytetään, mutta koska se ei ole mahdollista etsin jonkun, joka on lähellä omia ajatuksiani ja elämäntilannettani.

Miksi sukupuolella ja perhetilanteella on minulle väliä? Minä vain uskon, että perheellinen osaa parhaiten eläytyä perheellisten tilanteeseen. Naisen äänestäminen taas on periaatekysymys. Päätöksentekijöinä on edelleen aivan tarpeeksi keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, jotka pönkittävät toinen toistensa asemaa yhteiskunnan valtarakenteissa, ja aivan liikaa päteviä naisia, jotka potkivat lasikattoa vastaan ilman tukea. Näiden valtaapitävien miesten kannattajat taatusti käyvät änestämässä sankoin joukoin. Kun tarjolla on liuta osaavia naisia, joiden ajatukset osuvat samoille linjoille itseni kanssa, annan tukeni yhdelle heistä.

Olen vaalien alla pettynyt myös siihen, että suurin osa poliitikoista innostuu keskustelemaan äänestäjiensä kanssa vain neljän vuoden välein. Netti on täynnä poliitikkojen blogeja ja nettisivuja, jotka vaalien välillä ovat kuin korulauseiden hautausmaa. Seuraan myös Twitterissä #perhe-hashtagia. Vielä muutama kuukausi sitten keskustelu sen ympärillä oli sangen hiljaista mutta - kaboooom - yllättäen keskustelu on vilkastunut kummasti, mitä lähemmäs huhtikuuta on tultu.

Toisaalta olen myös itse ollut laiska äänestäjä. Minähän olen ikään kuin sen poliitikon "työnantaja", jota äänestän. Minun kuuluisi olla kiinnostunut "alaiseni" tekemisistä myös muulloin kuin neljän vuoden välein. Näin sosiaalisen median aikakaudella äänestäjä on oikeasti kuningas: kun jokaisella meistä on periaatteessa käytössä "oma joukkotiedotusväline" on äärimmäisen helppoa nostaa valokeilaan kenen tahansa poliitikon toiminta ja yrittää vaikuttaa siihen.

Äänestetään, ihmiset. Ja jatketaan vuorovaikutusta edustajiemme kanssa myös vaalien jälkeen. Sen he ja me - koko yhteiskunta - on ansainnut.

-------
There are parliamentary elections coming up next Sunday in Finland. I am going to vote, there's no doubt about that. 
I am going to vote even though I am a bit disappointed with politicians and politics in general. Nevertheless I think that the right to vote is both a responsibility and a privilege. It's my chance to have an effect on decisions which affect my life and my loved ones. 
As long as there is no real alternative to democracy, I will take part in the system and will try to do my share by voting.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Arki on jotain, joka vilisee huomaamatta ohi. Arkipäivät soljuvat kuin helmet nauhassa, toinen toistensa kaltaisina. Niiden yksityiskohtia ei muista, eikä arjen käänteistä tule näppäiltyä kuvia, sillä kamera on yleensä todistamassa vain elämän käännekohtia.

Päätin kirjata ylös ja seurata kameran kanssa tavallista arkipäivääni. Omasta mielestäni on kivaa lukea toisten blogeista tällaisia arkea kuvailevia postauksia. Viimeksi omaa arkipäiväänsä kuvaili seuraamistani blogeista Elsa-Aalia, jolta sain idean tähän arkipostaukseen.

Samalla keksin, että voin osallistua arkipäiväni kuvilla Communal Global - blogin "Wednesday around the world" -postaukseen. Törmäsin ilmiöön Pieni Lintu -blogin kautta. Pieni Lintu on valokuvapainotteinen blogi, jota olen oppinut arvostamaan kovasti sinä lyhyenä aikana, jonka olen blogia seurannut.

Communal Global -blogin tavoitteena on yhdistää eri maailmankolkissa asuvia naisia ja kuvien avulla kertoa eri maiden arjesta - tehdä pikamatka maailman ympäri! Keskiviikkoisin naiset eri puolilta maailmaa voivat  julkaista omassa blogissaan päivästään kertovia kuvia ja linkittää postauksensa Communal Global -blogiin. Sinäkin voit liittää oman keskiviikkokatsauksesi mukaan esimerkiksi Pienen Linnun blogin kautta, klikkaamalla hänen postauksensa lopussa olevaa sinistä nappia.

Minun keskiviikkoni oli aika tavallinen työpäivä. Heräsin seitsemän maissa ja kävin pulahtamassa avannossa vielä ennen töiden alkua, koska mies vei lapset kouluun.

Töissä oli ensimmäiseksi kehityskeskustelu tiimiläiseni kanssa, mitä odotin innolla. Koen esimiestyön tällä hetkellä työssäni palkitsevimmaksi osa-alueeksi. Siinä on mahdollista kehittää ja kehittyä. On jotenkin paljon mielekkäämpää pyrkiä siihen, että tiimi loistaa sen sijaan että keskittyisi itse loistamaan suorituksillaan. Näissä tilanteissa olen kerta toisensa jälkeen ällistynyt siitä, kuinka rakentavasti nuoret osaavat nykyään antaa palautetta ja kuinka ratkaisukeskeisesti asioita on mahdollista lähestyä. Sain keskustelusta paljon eväitä omaan kehitykseeni.

Iltapäivällä pidin pitkästä aikaa presentaation omasta vastuualueestani kuukausipalaverissa, jonka olen joutunut jättämään välistä muiden töiden takia useamman kerran peräkkäin. Sen jälkeen kävin läpi rästimeilejä ja sain lopulta urakoitua alta pois yhden pienimuotoisen mutta työlään tehtävän, jonka olin jättänyt viime tippaan.

Lähdin töistä lähempänä puoli kuutta ja kävin kotimatkalla kaupassa, koska mies oli unohtanut ostaa maitoa, voita ja jogurttia. Mukaan tarttui myös pussillinen pakastepullia... Hiilarihimo on taas vaivannut viime aikoina.

Pääsin kotiin kuuden jälkeen. Tyttö lähti kanssani vielä pienelle iltakävelylle ja sain kuulla monta, toinen toistaan jännempää juttua koulumaailmasta :)

Paistoimme pullat iltapalaksi ja keskustelimme syödessämme omatunnosta, oikeasta ja väärästä sekä rangaistuksista. Hessulla on viime aikoina ollut jonkinlainen eettinen pohdinta päällä. Hän on harva se ilta kysellyt surullisena esim. adoptiolapsista, jotka köyhät vanhemmat joutuvat kehitysmaissa hylkäämään orpokodin ovenpieleen.

Tällä kertaa hän halusi kuulla, voiko lapsi joutua vankilaan ja selitimme hänelle, mkä on nuorisovankila. Juttelimme että sinne joutuvat sellaiset nuoret, joiden vanhemmat eivät taida seurata tarpeeksi, mitä oma lapsi tekee. Sanoin Hessulle, että itse asiassa onkin ihan hyvä kun me isän kanssa määräilemme häntä ja komennamme pesemään kädet, pukemaan toppahousut tai menemään nukkumaan: se tarkoittaa että välitämme.

Nyt viimeistelen tätä postausta. Pian lapset siirtyvät iltapesulle. Toivon mukaan Hessu saadaan sänkyyn yhdeksään mennessä, mutta Hipusta en mene vannomaan. Tyttö on vasta 10-vuotias mutta huolehtii itsestään jo hyvin perusteellisesti - kuinkahan kauan vessa on varattu sitten, kun se varsinainen teini-ikä alkaa?

Tänä iltana pitäisi vielä valmistautua huomisaamun kokoukseen. Voisin myös lueskella muiden blogeja ja vastailla oman blogini kommentteihin.

Mten sinun keskiviikkosi sujui?
----


We rarely take photos or write stories of our everyday life. I was inspired by a story about an everyday life published by another blogger and decided to describe my ordinary Wednesday in my blog. With this same blog post I participate for the first time in the "Wednesday around the world"  theme of the Communal Global - blog. 
My day was pretty normal. I got up around 7 am and started the day with quick ice swimming. You can read more about this hobby in my previous blog post
At work I had a development discussion with my team member. I am always impressed by her truly professional, constructive and solutions oriented way of approaching things. Later during the afternoon I gave a presentation in a monthly meeting about my area of responsibility.
After work I did some grocery shopping, went for a walk with my daughter and then we baked buns with the kids (that is: we warmed up frozen buns bought from the store).
We had the evening snack together and discussed severe topics with our 7 year old son who has recently thought a lot about inequality in the world. 

Now kids are about to go to bed. I should read through some material for tomorrow morning's meeting. I'd also like to read some blogs  and reply to comments of my blog.
How was your Wednesday?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat