Kirjoitukset avainsanalla ruuhkavuosivinkit

Koiramme Napsu on viime aikoina viettänyt useampia päiviä koirien päiväkodissa. Ennen kuin tutustuin Napsun hoitopaikkaan, Happy Dog Inn:iin ajattelin, että turhempaa palvelua ei voi olla. Nykyään olen toista mieltä.

Napsu ei kärsi eroahdistuksesta eli pärjää ihan mukavasti ne muutamat tunnit, jotka se joutuu viettämään yksin kotona ennen kuin lapset tulevat koulusta. Mitään pakottavaa syytä päivähoitoon meillä ei siis ollut.

Kiinnostuin päiväkodista kun kuulin, että entinen työkaverini Marianne Yli-Rohdainen perusti koirapäiväkodin Espoon Matinkylään. Tunsin Mariannen omistautuneena ja empaattisena kollegana joten ajattelin, että hänen palveluunsa voi luottaa.

Napsu kävi Happy Dog Inn:ssä ensimmäisiä kertoja kesällä, kun muu perhe lomaili mummolassa, enkä onnistunut lyhentämään työpäivääni koiran takia. Koirapäiväkoti aukeaa aamulla jo ennen kahdeksaa ja päivän päätteeksi riittää, jos ehtii hakea karvakorvansa kotiin ennen iltakuutta.

Happy Dog Inn:n taustalla on kiinnostava bisnesidea, koiralähtöinen ajattelu. Käytännössä se näkyy siinä, että Marianne paneutuu koirien sanattomien signaalien tulkitsemiseen.

Päiväkodin päiväohjelma räätälöidään koirien tarvetilan perusteella kuitenkin niin, että erilaisilla koirilla on hoitopäivän aikana hyvä olla. Näin yksilöllinen palvelu tarkoittaa, että Marianne ei voi eikä halua ottaa päiväkotiin liian suurta koiraryhmää kerralla. 

Koiralähtöisyys perustuu norjalaisen koirakouluttaja Turid Rugaasin ajatuksiin. Rugaasin mukaan koirilla on käytössä kieli, jolla ne voivat kommunikoida keskenään. Koirien kieli muodostuu laajasta joukosta signaaleja, joiden ilmaisemiseen koirat käyttävät kehoaan, naamaansa, korviaan, häntäänsä, ääniä, liikkeitä ja ilmeitä. 

(Ennen Napsun tuloa minäkin hankin Rugaasin kirjan, mutta häpeäkseni täytyy tunnustaa, että se jäi lukematta. Nyt mietin, että pitäisi ottaa se uudelleen lukulistalle.)

Happy Dog Inn:ssä on mielestäni yllättävän väljät tilat. Siellä on kaksi oleskeluhuonetta sekä virikehuone, jossa on tarjolla tekemistä puuhakkaammille koirille.

Virikehuoneessa on esimerkiksi pallomeri sekä erilaisia materiaaleja kuten paperisilppua tai pahvia, joiden parissa koira voi viihdyttää itseään lajityypillisillä tavoilla. Napsu on ihan hulluna pallomereen, sillä Marianne sujauttaa usein pallojen lomaan nameja, joiden etsimisessä karvakaverimme aika kuluu rattoisasti.

Pitkinä kesäpäivinä koirapäiväkoti oli minulle pelastus. Matkoineen työpäivääni menee vähintään yhdeksän tuntia, mikä olisi Napsulle aivan liian pitkä aika viettää yksin kotona, se kun on tottunut olemaan yksin enintään kuusi tuntia.

Minulle oli yllätys, miten hauskaa karvakorvallamme näytti päiväkodissa olevan. Heti ensimmäisen visiitin jälkeen se alkoi oikein vetää päiväkodin oven suuntaan, kun lähestyimme taloa.

Hoitopäivien jälkeen kotona Napsu yleensä ottaa rennosti, onhan sen päivä täynnä virikkeitä, leikkiseuraa ja ulkoilua. Jos olen yksin kotona, tämä on enemmän kuin hyvä asia.

En mitenkään viitsisi työpäivän jälkeen livistää esimerkiksi jumppaan, jos Napsu olisi koko päivän yksin. Päiväkotipäivän jälkeen lemmikkimme jää tyytyväisenä puruluun kanssa makoilemaan patjalleen vaikka piipahtaisinkin muualla, onhan sen päivän aktiviteettikiintiö jo täynnä.

Onko sinulla kokemuksia koirapäiväkodeista?

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
2/4 | 

Oma koirani kävi aikoinaan päivähoidossa ja samaan tapaan, veti innoissaan kohti hoitopaikan ovea. Oppi myös tunnistamaan sanan 'hoito' - käytimme sitä valokuvia ottaessa - paras ilme ikinä !

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulta kysytään usein, miksi blogini nimessä on ruuhkavuodet. Monien mielestä ruuhkavuodet on kulunut käsite, joka ei sovi moderniin elämänmenoon.

Olen pohtinut asiaa paljon. Mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Julistanko täällä blogissa julkisesti, etten hallitse arkeani?

Ruuhkavuodet on ensisijaisesti mielestäni subjektiivinen kokemus. Toinen ei voi sanoa sinulle, elätkö ruuhkavuosia. Tila on kiinni siitä, miltä itsestäsi tuntuu.

Minusta tuntuu, että elämässäni on ruuhkaa: paljon tekemistä ja vain vähän aikaa. Siksi koen eläväni ruuhkavuosia.

.

Vielä kiinnostavampaa on, mistä ruuhka johtuu, kenen syytä se on. Tässä en voi muuta kuin tuijottaa peiliin. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tavallaan ruuhkavuodet johtuvat ahneudesta.

Itse ainakin olen ahne – ahne elämälle. Haluan kaiken ja mielellään vielä yhtä aikaa. Olen aina halunnut oman perheen ja lapsia ja olen onnekas, kun olen saanut haluamani. Perhe ja koti eivät kuitenkaan riitä minulle elämänsisällöksi, vaan haluan muuta, haluan enemmän.

Työ on ollut minulle aina tärkeä asia toteuttaa itseäni. On hienoa, jos voi tehdä työtä, jossa on mahdollista hyödyntää lahjojaan, kokea onnistumisen elämyksiä ja säännöllisesti myös haastaa itseään oppimalla uutta. Vastuullinen, haastava työ vie kuitenkin aikaa ja vaatii sitoutumista. Sellaista työtä ei tehdä pelkästään rahan takia. Tämä tarkoittaa, että työhön käytetyt ylimääräiset tunnit ovat pois perheeltä.

Oman alani työpaikat sijaitsevat kasvukeskuksissa, mutta olen aina halunnut asua väljästi maalla, pientalossa. Se merkitsee pitkiä työmatkoja, joihin kuluu aikaa. Pientalossa asuminen tarkoittaa myös, että huoltoyhtiö ei hoida esimerkiksi pihan istutuksia tai pikkuremontteja – myös niihin asukkaiden tulisi uhrata omaa aikaansa, siivoamisesta puhumattakaan... 

Istumatyön vastapainoksi liikunta on minulle tosi tärkeä juttu. Liikun 3-5 kertaa viikossa, mikä on iso osa vähästä vapaa-ajastani. Ja ihmislasten lisäksi minä olin päävastuussa siitä, että perheeseemme liittyi kesällä koiranpentu – jälleen uusi aikasyöppö.

Minun lailla myös mieheni liikkuu säännöllisesti ja lapsilla taas on omat harrastuksensa: taitoluistelua, näytelmäkerhoa, jalkapalloa... Harrastukset virkistävät ja antavat meille mahdollisuuden kehittää erikoistaitoja. Siksi uhraamme niihin mielellämme aikaa.

Tällainen on palapeli, jota pyöritän. Joskus vaikuttaa siltä, että homma on hallinnassa mutta vielä useammin tunnen riittämättömyyttä. Tuntuu, että aika ei riitä, että minusta ei riitä kaikille.
 
Kun on ahminut elämäänsä paljon kaikenlaista, voi päätyä tilanteeseen, jossa ei hoida mitään kunnolla. Silti mitään osaa tästä palapelistä en antaisi pois. Ne kaikki, yhdessä ja erikseen, tuottavat minulle myös paljon onnea ja tekevät elämästäni täysipainoista.

Tilanteeni ei ole harvinainen, Suomessa on lukemattomia muita työssäkäyviä äitejä, joiden elämä on yhtä aikataulujen yhteensovittamista. Onneksi muutama heistä suostui paljastamaan joukon kullanarvoisia vinkkejä, joiden avulla arki on mahdollista saada rullaamaan. Katsopa blogistani kirjoitukset, joissa on tunniste ruuhkavuosivinkit - sieltä saatat löytää uusia ajatuksia avuksi arkeesi. Rentouttavaa viikonloppua!

Koetko sinä eläväsi ruuhkavuosia? Miksi?

---

Recently I've been thinking a lot about the reasons for the fact that my life is so busy. I've come to the conclusion that eventually the reason is that I'm greedy. I want to have everything: a family, a career, a big house, hobbies, a dog... Nevertheless I wouldn't give away any of these. They all make my life happy and fulfilled.
Is your life as busy? For which reasons?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (5)

Outi Krimou
1/5 | 

Toisaalta koen eläväni, mutta toisaalta en. Työn asettamat paineet ja kova tahti aiheuttavat ruuhkavuosien tuntua. Lapset meillä ovat jo niin isoja, että äitikin saa jo melko vapaasti tehdä omalla aikataulullaan juttuja. Itseasiassa juuri nyt on elämä aika hyvässä tasapainossa. Toivotaan, että tämä olotila jatkuisi pitkään.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015
2/5 | 

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koen eläväni, mutta toisaalta en. Työn asettamat paineet ja kova tahti aiheuttavat ruuhkavuosien tuntua. Lapset meillä ovat jo niin isoja, että äitikin saa jo melko vapaasti tehdä omalla aikataulullaan juttuja. Itseasiassa juuri nyt on elämä aika hyvässä tasapainossa. Toivotaan, että tämä olotila jatkuisi pitkään.

Hyvin sanottu tuo, että työn asettamat paineet ja kova tahti voivat aiheuttaa ruuhkavuosien tuntua...

Olen iloinen puolestasi, että teillä elämä on tasapainossa :) Ihanaa viikonloppua <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Outi Orajärvi
3/5 | 

Kyllä se on ahneus kaukana, kun ruuhkavuodet ajoittuu omien lasten aikuistumiseen; itsenäistymisen kynnyksellä, omaan työttömyyden ja taloudellisen tilanteen romahtamiseen. Ei mahdollisuutta auttaa taloudellisesti omia nuoriaan. Kulutus korkeimmillaan 18-21 vuotiailla. Ja siihen "ahneuteen" kun vielä molemmat vanhempani sairastuvat vakavasti. En niinkään kutsuisi ruuhkavuosia oman ahneuteni aikaansaamiseksi. Asioilla voi olla useita näkökulmia.

Rva Kepponen
4/5 | 

Ruuhkaan voi joutua monella tavalla. Se, että ruuhkaan joutuu tekemällä itselleen mieleisiä valintoja on kuitenkin se helpoiten ratkaistava tilanne, siitäkin huolimatta, että mieli haraa luopumista vastaan. Valitettavan usein törmää ihmisiin, jotka rakentavat omasta arjestaan liian raskaan. Olen toki usein lipsahtanut samaan ansaan itsekin. Arvioin käytettävissä olevaa aikaa ja omia voimiani liian optimistisesti ja kahmin kaikenlaista kiinnostavaa/ihanaa liikaa joko vapaalla tai töissä tai pahimmillaan molemmissa. Paljon olen jo oppinut tuosta, tunnistan silti vielä kuvaamaasi ahneutta. Itseni rajoittaminen on helppoa siihen verrattuna, että joudun myös rajoittamaan lapsia. Poikamme eivät voi jokainen kahmia kuljetusta vaativia harrastuksia mielin määrin siitä syystä, että minä en jaksa. Olen varmaan tässä suhteessa hiukan eri linjoilla kuin moni muu, koska en ole kannustamassa lapsiani kilpaurheiluun tai edustusjoukkueisiin enkä tee joka viikonloppuista myyntivuoroa urheilujoukkueen buffetissa.  

Osan ruuhkasta luo yhteiskunnan ja työpaikkojen rakenteet. Pienten lasten kanssa elämä on helposti pelkkää kelloa tuijottaen sompaamista paikasta toiseen. Aamulla on kiire töihin, illalla takaisin päiväkodille. Suurin osa kunnallisista palveluista pyörii vieläkin "virastoaikaan". Lasten kanssa noita palveluita joutuu/saa käyttämään enemmän ja se saa välillä aikamoista sompailua tyyliin aja aamulla 25km töihin, aja keskellä päivää viemään päiväkotilainen neuvolaan ja pahimmillaan aja vielä taas takaisin töihin - ja hups auton mittarissa olikin 100km ja aikaa paloi minimissään 2 tuntia. Minulla on myös ajoittain ollut työaika aivan älyttömän pirstaleinen. Pääpaikkamme on aikavyöhykkeellä 9 tuntia minua jäljessä.  Eli he aloittivat työpäivän, kun minun piti hakea lapset hoidosta. Ainoaksi minulle toimivaksi ratkaisuksi muodostui aloittaa päivän toinen työpäivä klo 20:30 kun lapset nukahtivat. Väitän, että moni joutuu vuorotyön, pitkien työmatkojen, nopeasti vaihtuvien työolosuhteiden ja perheen kanssa nopeasti jonkinlaiseen ruuhkaan. Puheet siitä, että nämä olisivat jotenkin itse valittavissa on aika lailla höpö-höpöä. Kaikille ei riitä päivätöitä. Omalla alallani otetaan sitä mitä saadaan. Yhteiskunta tuskin pysyisi pystyssä, jos kaikki joilla töissäkäyminen on hankalaa, jäisivät pois töisä. Sekin, että asuisit työpaikkasi lähellä on lapsiperheen vaikea toteuttaa. Oma työpaikkani on muuttanut 12 vuoden sisällä 4 kertaa. Miehen yhtä monta kertaa. Jos hankaliin työkuvioihin osuu vielä perheenjäsenten sairastelua siitä seuraa tukos. Tämä on sellaista ruuhkaa, johon mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset.

Arkea helpottavia kohtuuhintaisia palveluja ei juuri kukaan tuota, vaikka maata riivaa paha työttömyys. Turvaverkot ovat monilla olemattomat. Jos vaikka tarvitsisin lastenhoitajan, revenneiden housujen paikkauksen tai pensasaidan leikkauksen, en millään meinaa löytää maksullista apua itselleni.

Minä olen huomannut pitkästä aikaa elämässäni ruuhkan määrän pienenemistä. Koululaiset ovat sen verran omatoimisia, että kulkevat ja tulevat aika sujuvasti itsekseen. Lisäksi meillä on tänä syksynä vähemmän harrastuksia. Yritän nyt kerätä voimia, koska hiljaisempi jakso tuskin jää pitkäksi. Valitettavasti oman äitini kunto heikkenee nopeasti ja minun pitää auttaa isääni jaksamaan.  Näin etukäteen ajatellen, tämä tuleva ruuhka tuntuu raskaimmalta. Siitä puuttuu se sellainen eteenpäin vievä voima ja kasvu. Eikä siinä ole takaporttiakaan, että lopetan tämän tekemisen, jos voimani vähenevät.

Tulipas pitkä ja polveileva postaus.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015
5/5 | 

Suurkiitos hyvistä kommenteista! Kirjoitin tekstin täysin omasta, kapeasta ja subjektiivisesta näkökulmastani. Omalla kohdallanihan syy ruuhkaan on tosiaan ahneus elämälle, toisin kuin monen muun kohdalla. Ruuhkavuodet ei todellakaan ole yksioikoinen tila, minkä kommenttinne todistavat. Mukavaa sunnuntain jatkoa! :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Repost: "Työ ja kolme lasta" -yhtälö 

Tuttavat aina välillä kyselevät, että onko minulla hyviä vinkkejä työn ja perheen yhdistämiseen. Meillä arki on pyörinyt 10 vuotta hyvin minimaalisilla tukiverkoilla.

Omat neuvoni arjen pyörittämiseen

1. Osallistuva puoliso
Suurimmalla osalla ainoa, jonka kanssa voi jakaa perheen työmäärän, on puoliso. Itse olen sitä mieltä, että tasa-arvoinen mies on edellytys sille, että suuren perheen äiti pystyy tekemään muuta kuin osa-aikaista työtä siinä vaiheessa, kun lapset vaativat paljon työtä (toki vapaaehtoisesti sitoutuneella isovanhemilla tai palkallisella täysipäiväisellä työntekijällä voi aukon paikata tai joustavilla työ/hoitoajoilla).

Hra Kepponen pyörittää perhettä siinä missä minäkin. Tosin omalla tyylillään. Olen oppinut olemaan ronklaamatta tyylistä. Ruuaksi saa olla Saarioisen makaroonilaatikkoa ja se, että lapsi on kulkenut tahraisessa paidassa ei ole vakavaa. Jos lähden aamulla töihin ennen seitsemää, hoidan matkaan vain itseni. Sairaat lapset hoitaa se, jolla kalenteri paremmin joustaa. Minä voin lähteä viikon työmatkalle tietäen, että Hra Kepponen pitää pojista hyvää huolta ja että palatessani minua ei odota marttyyri eikä katastrofi. Saatan tehdä makaroonilaatikon ennen lähtöäni ja pestä enemmän pyykkiä, mutta mitään päivien valmistelua ei tarvita.

2. Siedä epätäydellisyyttä
Aikaa on rajoitetusti ja sen puitteissa pitää valita asiat, joihin haluaa panostaa ja ne joissa pitää laskea rimaa. Älä takerru niihin asioihin, joissa olet laskenut rimaa. Itselläni rimanlaskupaikat ovat kodin järjestyksen ylläpito ja pihan hoitaminen. Tietysti nauttisin vimpan päälle olevasta kodista ja kauniista kukkapenkistä, mutta haluan käyttää aikani muuhun, joten teen minimin enkä ruoski (ainakaan kovin usein) asiasta itseäni. Jollekin sinun rimanlaskukohteesi on yksi tärkeimmistä ja tulet aina kuulemaan joltain asiasta kritiikkiä, opi sulkemaan korvasi.

3. Käytä palveluja ja ulkopuolista apua
Mieti, missä kohtaa voit käyttää ulkopuolista apua. Voitko palkata naapurin kanssa yhteisen lastenvahdin tietyiksi iltapäiviksi tai peräti vuorotella? Auttaisiko siivoojan käyttäminen? Lapsille pitkäksi kesäkaudeksi hoitaja tai maksullisia leirejä? Helpottaako se, että teet viikon ruokaostokset nettikaupasta? Tai uusien ateriapalvelujen toimittavat tarvikekassit ohjeineen? Saako työpaikaltasi ostaa ruokaa mukaan? Jos liinavaatteiden pesu ja kuivaus on ongelmallista, mitä maksaisi pesettäminen vai löytyykö itsepalvelupesula?

Meillä käy jokainen toinen viikko siivooja tekemässä perussiivouksen. Meillä on MLL:n kautta löytynyt ihana lastenhoitaja, joka valitettavasti asuu vain osan vuotta Suomessa. Hänen avullaan onnistuu vapaailta aikuisille tai joustoa työviikkoon. Jotkut ovat kauhistelleet sitä, että maksan lastenhoitajalle tehdäkseni iltaisin töitä. Itse ajattelen, että maksan mielenrauhastani ja lasten hyvinvoinnista. Kesälomalla pojat osallistuva erilaisille päiväleireille.

Ruokaosten tekemistä netissä olen aikeissa kokeilla. Työkaverini on kehunut sitä kovasti.

4. Kalenterisuunnittelu
Merkkaa kaikki jatkuvat menot lukujärjestykseen ja samoin milloin pitää olla ruuan valmis ja kuka sen valmistaa. Merkkaa kauppapäivät. Merkitse kaikki poikkeavat menot molempien aikuisten kalenteriin. Merkkaa kuka hoitaa harrastuskuljetukset. Merkkaa aikuisten kotiintuloajat ja niistä pidetään kiinni, ellei muuta sovita. Kaikki normiajoista poikkeavat jutut, pitää ristiintsekata toisen aikuisen kanssa.

5. Etätyö ja työajan joustot
Kaikkien ei ole mahdollista tehdä etätyötä, mutta ne joiden on, kannattaa hyödyntää sitä. Oman kokemukseni mukaan miehet käyttävät tätä mahdollisuutta naisia vähemmän. Etätyössä säästää työmatkojen ajan. Itse olen tehnyt paljon etätöitä ja aikasäästö per päivä on vähintää 1t 30min. Hyvällä suunnittelulla etätyöpäivän aikana saa tehtyä myös kotitöitä. Itse lajittelen pyykit edellisenä iltana valmiisiin kasoihin. Pesu ja rumpuun kuivamaan ja seuraava satsi. Usein valmistelen uunissa tehtävän ruuan edellisenä iltana ja laitan sen iltapäivällä uuniin.

Itselläni on hyvin joustava työaika, jota pyrin hyödyntämään. Voin mennä töihin vaikka seitsemäksi tai vasta kymmeneksi ja tarvittaessa voin hoitaa omia asioitani työpäivän aikana. Homman varjopuoli on se, että minulla on iltapalavereita, jotka saattavat alkaa klo 21 tai 22.

Alle 3v ja 1-2lk vanhemilla on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen. Itse olen hyödyntänyt tätä ja koin sen suhteellisen toimivaksi. Tein kuuden tunnin työpäivää. Minulla olisi jälleen mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen, mutta tällä hetkellä koen työaikani liian pirstaleiseksi, että saisin lyhennetystä päivästä kaiken irti. Asia on hautumassa ensi syksyä varten, jolloin perheessämme on sekä eka- että tokaluokkalainen. Toki asiaan on vaikuttanut se, että meillä on tehty ja tehdään remontteja, joihin uppoaa rahaa.

Itse vastustin pitkään sitä, että alkaisin lukemaan työsähköpostejani kännykällä. Ajattelin, että olisin aina vilkuilemassa, että mitä tapahtuu. Vilkuilu ei ole laskenut elämänilaatua. Päinvastoin olen saanut "hukkapätkätkin" hyötykäyttöön. Kaikenlaiset odottelut lääkärille, puheterapiaan, asiakkaalle yms saan hyötykäyttöön.

6. Ruokahuolto
Ruokalistan suunnittelu auttaa homman pyörittämistä, samoin perheen omakeittokirja, johon on listattu hyväksi havaitut ruuat ohjeineen. Itse tein aikoinaan kotiruokakirjan Hra Kepposta varten. Me käymme kaksi kertaa viikossa kaupassa ja suunnittelemme ruokalistat etukäteen. Lista saattaa kaupassa joskus muuttua, jos onkin joku hyvä tarjous. Lisäksi meillä on aina vararuokaa pakastimessa tyyliin pinaattikeittoa.

Tyypillisesti meillä on viikolla laatikkoruoka, josta syömme kahdesti. Joskus keitto, josta syömme myös kahdesti tai lihapata, josta aikuiset ja esikoinen syövät kahdesti. En tee ruokaa pakkaseen, koska meillä se tuppaa jäämään sinne. Laitamme myös erikseen ruokaa aikuisille ja lapsille, jotta nirsot lapset saavat edes ajoittain mahansa täyteen ruuasta eikä ruisleivästä. Yleensä nämä ruuat tehdään samasta pääraaka-aineesta soveltaen esim. jauhelihasta kastike lapsille ja loput aikuisten tomaattikeiton jatkoksi. Käytän puolivalmisteita kuten perunasuikaleita, pakasteperunamuusia ja pakastesipulihakkelusta. Helppouden takia suurustan aina Maizenalla ja käytän usein fondeja.

Eineksillä elää myös. Suosin tavallista kotiruokaa, mutta meillä syödään myös eineksiä kuten pinaattilettuja, pinaattikeittoja, pakastekalaruokia ja tuoretortelliineja. Aikuiset syövät myös mikrokeittoja. Yksi kalliihko, mutta toimiva valmiste on valmiiksi pestyt salaattisekoituspussit. Sellainen pohjalle, kirsikkatomaatteja ja lasten ruuasta vaikka kanaa ja oma ateria valmistui minuutissa. Samaan tyyliin käytän myös pakastekasviksia, jotka valmistuvat mikrossa.

Yritän ottaa poikia mukaan ruuanlaittoon ja opettaa heille keittiön perushommia. Esikoinen leipoo helppoja juttuja sujuvasti ja joskus niitä riittää pakastettavaksi saakka.

7. Pyykkihuolto
En pärjäisi ilman kuivausrumpua. Pyrin ostamaan lapsille mahdollisimman paljon sellaisia vaatteita, jotka voi rumpukuivata. Monet vaatteet rumpukuivaan pesuohjeesta huolimatta. Miesten kauluspaidoissa on hyvin rumpukuivauksen kestäviä merkkejä. Lapsilla suosin materiaaleja, joita ei tarvitse silittää. Omia työvaatteitani joudun silittämään.

Lasten arkivaatteiden säilytys on kodinhoitohuoneessa, jolloin niitä ei tarvitse kuskata ylä- ja alakerran väliä.

Vaatteiden määrä pitää olla perheellä sellainen, että sillä pärjää ainakin viikon pyykkäämättä. Pojilla on ulkovaatetusta vähintään kaksi settiä, välikausihousuja enemmän. Pyyhkeissä olen alkanut suosimaan tummia värejä. Meidän vaaleisiin käsipyyhkeisiin tulee jatkuvasti jälkiä, jotka eivät meinaa lähteä 60 asteen pesussa. En juurikaan osta vaatteita, joita ei voi vesipestä. Työjakkupuvuiksi löytyy vesipesun kestävää, jopa villakankaasta.

8. Harrastukset
Harrastukset voivat nielaista kaiken vapaa-ajan. Vaikka niitä ei olisikaan paljon per nenä, niin määrän kun kertoo viidellä, tulee aikamoinen paukku. Itse en suostu tässä vaiheessa elämää sellaiseen lasten harrastukseen, joka työllistäisi minua runsaasti vapaa-ajalla. Pari kertaa vuodessa omaa aikaani lapsen harrastukseen per harrastus on aivan maksimi, mieluiten nolla. Kentän reunalla ehdin seisoskelemaan muutaman kerran kauteen. Harrastusten osalta etsin vaihtoehtoja, jotka ovat lähellä kotia ja joihin lapsi voi kulkea ainakin toiseen suuntaan yksikseen.

Harrastaminen on meilläkin silti aikamoinen rumba. Esikoisella ja kuopuksella on kaksi kertaa viikossa ja keskimmäisellä neljä kertaa. Lapset harrastavat kokkikoulua, jalkapalloa ja taekwondoa. Meillä perhemenot menevät aina ohi lasten harrastukset, toki koitan suunnitella menoja siten, että poikien harrastaminen olisi säännöllistä.

Hra Kepponen harrastaa paljon, mikä rajoittaa minun harrastusmahdollisuuksia. Onneksi harrastan paljon sellaista, jota voi tehdä kotona tai intensiivisemmin harrastusviikonloppuina kavereiden kanssa. Urheiluni hoidan viereisellä pururadalla tai lähiuimahallissa.

9. Lasten omatoimisuus
Meillä ei ole mahdollisuutta olla lähettämässä sekä vastaanottamassa koululaisia päivittäin. Kun ei ole, niin ei ole. Tiettynä aamuna lapsi voi kävellä osan matkasta isän kanssa, yhtenä aamuna saa äidiltä kyydin, mutta muuten koulaisen pitää kulkea omatoimisesti. Esikoisella on ollut aikaa opetella ja kasvaa tähän ja keskimmäinen muuttui nopeasti omatoimiseksi ekaluokkalaiseksi ja hänellä on toki monena iltapäivänä esikoinen tukenaan ja usein tulen kotiin hyvin pian keskimmäisen jälkeen. Nyt harjoittelun kohteena on terveellisen välipalan tekeminen.

Tästä asiasta on varmasti monta mielipidettä, mutta meillä 9-10 vuotiaan pitää oppia pärjäämään iltapäivän tunnit yksin kotona. Välillä pojat menevät kavereilleen tai kaverit meille, mutta harrastuspäivinä pitää tulla ensin kotiin ja tehdä läksyt. Yritän sumplia töitäni niin, että koulaisen lyhyinä päivinä pääsisin mahdollisimman ajoissa. Meillä on yleensä iltapäiväkerhopaikkoja riittänyt onneksi tokaluokkalaisillekin, joiden koulupäivät ovat naurettavan lyhyet ja joka on liian pieni yksin kotiin.

Meillä lasten tulee hoitaa läksyt itse. Ekaluokkalaista olemme tänä syksynä joutuneet tukemaan päivittäin, esikoista ajoittain englannissa. Esikoinen on hoitanut koulun toistaiseksi mallikkaasti itsekseen. Joskus pistokokeiden omaisesti tarkastan, että läksyt on tehty.

10. Tee asioita eri kokoonpanoissa
Meillä tehdään asioita eri kokoonpanoissa. Saatan viedä yhden lapsen teatteriin, mummolavierailulle tai matkalle vuorollaan. Välillä on helpompaa liikkua pienemmällä porukalla tai pareittain ja samalla yksi lapsi saa omaa aikuisen aikaa. Perheessämme aikuinen voi myös tehdä asioita yksin tai omien ystäviensä kanssa. Mies käy leffoissa, minä kahviloissa tai jopa matkoilla.

On asioita, jotka muuttuvat helpommaksi ja mukavammaksi, kun mukaan tulee lisää aikuisia ja lapsia. Siksi yritämme käydä esim. brunssilla tai laivalla ystäväperheen kanssa. Lapsilla ja aikuisilla on seuraa toisistaan ja yksi aikuinen vuorollaan voi komentaa lapsia :)

11. Kehitä toimivat iltarutiinit
Mitä pienempiä lapset ovat sen tärkeämpiä on toimivat iltarutiinit. Oma aikasi alkaa sen jälkeen, kun olet saanut lapset nukkumaan. Meillä oli pitkään "nukutuspalvelu", koska lapset olivat huonoja nukahtamaan sekä nukkumaan. Aikuinen luki sadun ja jäi odottelemaan huoneeseen lasten nukahtamista. Siihen kului 30-45min. Parempi sekin kuin koko ilta karkulaisten talutusta sänkyyn. Koululaisille tärkeintä on saada lapset ajoissa sänkyyn, heille kyllä uni tulee nopeasti. Yritä käyttää oma aikasi johonkin sellaiseen josta pidät, äläkä joka ilta lösähdä telkun eteen.

Viimeinen ja tärkein vinkki on, että ota vinkkiä muilta, mutta älä vertaa itseäsi muihin!

Minkälaisia ajatuksia kirjoitukseni herätti? Onko sinulla hyviä vinkkejä?

------
Tämä sama postaus on ilmestynyt alun perin jo 10.1.2015 Rva Kepposen blogissa Pikku Kepponen. Ilokseni sain Rva Kepposelta luvan julkaista sen uudelleen omassa blogissani ja liittää sen näin Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin ruuhkavuosivinkkien sarjaan.

Tämä on neljäs postaus Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin vierailija-postausten sarjassa, jossa äiti-bloggarit kertovat parhaat vinkkinsä miten yhdistää työ ja perhe niin, että kumpikaan ei kärsi. Sarjan aiemmat vieraspostaukset voit lukea täältä. Haluaisitko sinä olla seuraava blogivieraani? Ota yhteyttä: uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia

Kommentit (9)

2/9 | 

Nimenomaan! Pitää keskittyä siihen omaan suoritukseen vaan. Joskus se vaatii aika hyvää itsetuntoa ja sellaista tyyntä varmuutta omista valinnoista.

3/9 | 

Kiitos hyvästä postauksesta, paljon tuttuja juttuja. Viimeistään siinä kohtaa, kun on kolme harrastavaa lasta ja molemmat vanhemmat kokopäivätöissä, on pakko muuttua aika tehokkaaksi. Onneksi ainakin meillä vedetään sitten vastapainoksi lomat ja viikonloput tosi rennolla otteella. :-)

4/9 | 

Minun pitää alkaa treenaamaan Prisman nettiruokakauppaa ihan vakavissaan.Prisma on lähikauppani ja siellä menee vähintään tunti, viikonloppuisin kaksi. Senkin ajan käyttäisin mielelläni johonkin muuhun. Kokeilin Alepaa, mutta valikoima oli aika suppea :(

Anonyymi
5/9 | 

Tuttuja ja hyviksi koettuja keinoja. Ihana kuulla jonkun muunkin suusta ettei halua pyörittää arkea lasten harrastusten ehdoilla! Toki haluan, että lapseni harrastaa, mutta asuinpaikka on valittu niin että koululainen pääsee pyörällä joka paikkaan. Ja suosittelen lämpimästi Prisman nettiruokakauppaa! Aina vaan nopeampi hoitaa ostokset, kun tallentaa suosikit listalle ;) -Vicky

6/9 | 

Tosi hyviä vinkkejä, kiitos! Huomaa, että arkea on jouduttu hieman pohtimaan. Ruoat kannattaa tosiaan tilata kotiin. Nyt kun olen vielä hoitovapaalla, on aikaa käydä kaupassa. Ja tavallaan se on myös ajanvietettä lasten kanssa. Mutta töissä ollessani tein ruokatilauksen töiden tekemisen lomassa. Siivouspalvelut ostimme ulkopuolelta, samaten meillä kävi MLL:n likka.

8/9 | 

Eikä kannata vertailla itseään muihin. Jos naapurin Jaanan prioriteetti on vain kotiruokaa, Leenan maratonien juoksu ja Miinan puutarha vimpan päälle, niin hulluksihan siinä tulee jos yrittää jokaisen nokittaa :)

9/9 | 

Minulla on vielä opettelua tuossa ruokien tilaamisessa. Tekisi mieli myös kokeilla niitä ruokakasseja ohjeineen, mutta olen pitänyt niitä toistaiseksi hirveän kalliina. Tulisi vaihtelua eikä pääraaka-aine olisi aina se jauheliha.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Karuselli

"Uraäiti pyysi minua kirjoittamaan vierasbloggauksen, jossa käsittelisin työn ja vanhemmuuden yhdistämistä omasta näkökulmastani. Kirjoitin maaliskuussa omaan blogiini pitkät pätkät niistä käytännön ratkaisuista, joihin meillä on päädytty. Nyt voisinkin paneutua enemmän asian henkiseen puoleen ja asenneasioihin.

Perheessämme on kolme lasta; yksi päiväkoti-ikäinen ja kaksi kouluikäistä. Aikoinaan, kun esikoinen syntyi, olimme vielä opiskelijoita, mutta teimme samalla töitäkin. Hoidimme lasta vuorotellen, eikä yhden sopeutuvaisen pienokaisen kanssa ollut erityisen vaikeaa selvitä kaikesta. Esikoinen ei todellakaan muuttanut meidän elämäämme mitenkään olennaisesti. 
Haastavampaa oli, kun toinen lapsi syntyi. Silloiset vuoro-, reissu-, keikka-, ilta- ja viikonlopputyöt yhdistettynä lapsiperheen arkeen aiheuttivat melkoista säätöä. Selvisimme sinnitellen, mutta en muista niistä vuosista paljoakaan. Olisikin mielenkiintoista lukea tässä juttusarjassa myös sellaisen perheen arjesta, jossa molemmat vanhemmat tekevät epäsäännöllistä työtä, muuten “epätyypillistä” työtä tai vaikkapa vuorotyötä.  Voiko silloin pärjätä pidemmän päälle ilman arjen tukiverkostoja?
Tänä päivänä meidän tilanteemme on sikäli helpompi, että vaikka lapsia on vielä yksi enemmän, ovat työaikamme nykyään inhimillisemmät. Lisäksi meillä on turvanamme vakituiset työpaikat työsuhde-etuineen ja lomakertymineen. Isommat lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että elämä heidän kanssaan on melko joustavaa. Sairastelut ovat vähentyneet, eikä meillä enää juuri heräillä öisin. Sellainen helpottaa kovasti jaksamista. Arkeamme rytmittävät toki paljon esikoisen ja keskimmäisen menot ja harrastukset sekä tietenkin pienen kuopuksen tarpeet, mutta enää ei tunnu yhtään raskaalta. Ihan vain normaalilta lapsiperhearjelta.
Meillä ei ole erityisemmin hoitoapuja tai tukiverkostoja. Lasten isovanhemmat asuvat kaukana, eivätkä pääse arkeamme helpottamaan etenkään spontaanisti “hädän hetkellä”. Toki kyläilemme puolin ja toisin, mutta ne ovat satunnaisia ja aina ennalta sovittuja juttuja. Muitakaan lähisukulaisia ei samassa kaupungissa asu, eikä ystävienkään kesken ole kovin paljon pystytty sopimaan hoitoavuista, kun kaikilla on omat kiireensä. Lisäksi olemme valitettavasti sen verran pienituloisia, ettei säännöllistä lastenhoitoa ole ollut mahdollista ostaa.
Näillä reunaehdoilla me tätä perhettä pyöritämme.
Minä ja puolisoni hoidimme kaikkia lapsia kotona noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen he ovat olleet kutakuinkin 7-8 tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa päivähoidossa - ja isommat sitten myöhemmin tietenkin eskarissa ja koulussa. Pikkukoululaisina myös iltapäiväkerhossa. Ainoastaan silloin kun keskimmäinen oli vauva, esikoinen oli hoidossa vain 3-4 päivää viikossa. Samoin keskimmäinen silloin kun kuopus oli vauva. Niin, ja kuopus aloitti hoitotaipaleensa 2-3 päivän hoitoviikolla, kun olimme miehen kanssa molemmat hetken aikaa hoitovapaalla. Muuten on ollut ihan täysiä päiviä ja viikkoja.
Sanoisin, että arkemme pyörii aika hyvin. Emme me paljon ylimääräistä kyllä ennätä. Hoidamme työmme, hoidamme lapset päiväkotiin ja kouluun sekä harrastuksiin. Huolehdimme siitä, että kaikki perheessä syövät, peseytyvät ja nukkuvat silloin kun on oikea aika. Rytmi ja struktuuri ovat varmaankin meidän viikkojemme perusta. Ei tästä muuten taitaisi mitään tullakaan. Mutta sitten kun on vapaata, otamme rennosti. Huilaamme. Lapset leikkivät, tapaavat kavereitaan, piirtelevät, pelaavat, katsovat telkkaria… Me aikuiset lueskelemme, harrastamme, tapaamme ystäviämme, satunnaisesti yritämme tehdä remonttihommia ja pihatöitä. Vapaalla työasiat eivät juuri mielessä pyöri.
Minulla on sellainen tunne, että olemme onnistuneet ihan hyvin työn ja perheen yhdistämisessä. En muista koskaan tunteneeni erityisemmin huonoa omatuntoa tämän asian tiimoilta. Enemmän syyllisyydentuntoja olen kokenut niinä aikoina, kun olin väsyneenä lasten kanssa kotona, eikä pinnani aina ollut sieltä pisimmäistä päästä. Väsymys on muutenkin akilleen kantapääni koko vanhemmuudessa. Kun saan nukkua yöni, kuten asioiden laita tällä hetkellä onneksi on, pärjäilen kivasti.
Karuselli
Luulen, että siihen on muutama selkeä syy, miksi koen työelämän ja vanhemmuuden yhdistämisen aika sujuvana juttuna:

1)      Perintö. Olemme mieheni kanssa molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhemmat ovat onnistuneet hienosti yhdistämään työn ja lapset. Molempien lapsuudenperheissä vanhemmat ovat myös jakaneet hoitovastuut keskenään jo muinaisella 70-luvulla. Hyvä esimerkki on näköjään mainio perintö tuleville sukupolville. Meille on aina ollut puolisoni kanssa itsestään selvää, että työssäkäyvät vanhemmat ovat oikein hyviä vanhempia. Ei ole tarvinnut ikinä miettiä, että “onko tämä oikein”.
2)      Tasa-arvo. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta olemme mieheni kanssa jakaneet kaikki vastuut, mitä nyt koti ja perhe tuovat tullessaan. Myös taloudellisen vastuun perheen elättämisestä kumpikin vuorollamme. Olemme varmasti kumpikin tahoillamme voimaantuneet tästä tasajaosta ja vuorovedosta tosi paljon. Uskon, että se on arvokas lahja myös lapsillemme.

Huomaan tässäkin kirjoittavani koko ajan ennen kaikkea “vanhemmuudesta” ja meistä isänä ja äitinä sen sijaan että kirjoittaisin yksinomaan omasta “äitiydestäni”. Meidän tiimityömme on varmaankin tärkein yksittäinen tekijä siinä, että työn ja perheen yhdistäminen tuntuu niin luontevalta.

3)      Rakkaus työhön ja ammattiin. Kun kokee tekevänsä tärkeää työtä ja kun oma ammatti on merkittävä osa omaa identiteettiä, on mielekästä aamuisin viedä lapset hoitoon ja ahertaa päivä itselleen tärkeiden asioiden parissa. Olemme innostuneita töistämme ja kerromme niistä lapsillemmekin. Lapset tietävät, mitä me päivisin puuhailemme ja tuntuvat olevan ihan ylpeitä äidin ja isän ammateista. En muista heidän koskaan olleen harmissaan meidän työnteostamme.
4)      “Oikean kokoiset” urat. Tässä on kyse selkeästi valinnoista. Nyt, kun meillä on pieniä lapsia, olemme miehen kanssa tietoisesti valinneet vain “ihmisen kokoisia” työelämän haasteita. Olemme houkuttelevista mahdollisuuksista huolimatta hakeutuneet töihin yksinomaan kotikaupunkiimme, koska sillä tavalla arki on sujuvampaa. Olemme onnistuneet valitsemaan niin sanottuja perheystävällisiä työpaikkoja. Olemme toistaiseksi kieltäytyneet sellaisista esimiestehtävistä ja projekteista, joiden tiedämme vaativan enemmän kuin olemme itsestämme tällä hetkellä halukkaita antamaan. Työ ja muu elämä ovat meillä mielestäni tosi hyvin tasapainossa - myös ajankäytön ja voimavarojen suhteen. Teemme töitä aika joustavasti, mutta jos lasketaan viikkotuntimääriä, ne harvoin menevät hurjasti plussan puolelle. Jos välillä tuleekin tehtyä pidempää päivää, ilta- tai viikonloppuhommia, niin otamme ne tunnit kyllä nopeasti takaisin. Vailla huonoa omatuntoa.

Luulen, että lähivuosina tilanne muuttuu sillä tavalla, että ainakin itse uskallan ryhtyä ajattelemaan myös haastavampia päällikkötason töitä, kun perheessä ei enää ole ihan pieniä lapsia. Taloudellinen paine siihen on kieltämättä aika kova, sillä korkea koulutus ei omalla alallani takaa automaattisesti kovin kummoisia tuloja. Maltillinen elintaso (joka on tässä tapauksessa kaunis kiertoilmaisu eräänlaiselle kituuttamiselle) on meillä ollut työn ja perheen sujuvan yhdistämisen hinta.

5)       Suurpiirteisyys. Emme ole suorittajia. Välttämättömät hommat hoidetaan, mutta mahdollisimman rennolla otteella. Emme tunne syyllisyyttä siitä, että elämämme on monin tavoin epätäydellistä ja keskeneräistä. Joskus se saattaa hieman häiritä tai ärsyttää, mutta näin nyt vaan on. “Sinne päin” on just hyvä. Riittävän hyvä. Myöskään työmaalla ei tarvitse suorittaa tai päteä erityisemmin. Ammattitaito ja arvostus eivät vaadi jatkuvaa uhrautumista.
Karuselli
Se, että meillä on vahva tahto onnistua työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, on myös arvokysymys. Haluamme omalta osaltamme näyttää sekä lapsillemme että vähän koko maailmallekin, että on ihan ok ja mahdollista “saada kaikki”. Ei tarvitse valita joko uraa tai perhettä. Ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että on sopivasti kumpaakin; isä tai äiti JA urallaan menestyvä ammattilainen. Kun ei pingota liikaa, voi työelämässä pärjätä niin, että koko perheellä on hyvä meininki. Kun ei pingota liikaa, voi olla oikein hyvä vanhempi, vaikka rakastaa myös työtään.
Sitä paitsi. Väestöliiton puheenjohtaja Maria Kaisa Aulalistasi huhtikuussa liittonsa kevätkokouksessa hyötyjä, jotka seuraavat koko yhteiskunnalle, kun perheen ja työn yhteensovittamista helpotetaan. Näitä olivat muun muassa
-       laajempi työelämäosallisuus
-       pidemmät työurat
-       lisääntynyt työhyvinvointi ja työn tuottavuus
-       paremmat kasvuolot lapsille ja nuorille
-       vanhempien ja muiden läheisten suurempi hyvinvointi
Tästäkin näkökulmasta on viisasta kehittää työjärjestelyitä, perhevapaita ja hyvinvointipalveluita entistä joustavammiksi. Se on sekä perheiden että yhteiskunnan etu."

Karuselli-blogin päähenkilö on muuan Anni. Häneen saat yhteyden osoitteessa: karuselliblogi@yahoo.com
--
Tämä on kolmas postaus Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin vierailija-postausten sarjassa, jossa äiti-bloggarit kertovat parhaat vinkkinsä miten yhdistää työ ja perhe niin, että kumpikaan ei kärsi. Sarjan aiemmat vieraspostaukset voit lukea täältä. Haluaisitko sinä olla seuraava blogivieraani? Ota yhteyttä: uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (8)

1/8 | 

Hei, kiitoksia tästä kirjoituksesta! Tämä oli lohdullista ja toivoa antavaa luettavaa. Meidänkin tukiverkot ovat samankaltaiset kuin kirjoittajalla, arjessa ei ole apuja. Toki nähdään viikonloppuisin ja lapset menevät joskus muutamaksi yöksi kylään. Mutta arjen koukerot hoidamme tasa-arvoisesti miehen kanssa kaksin. Vuorotyön sijaan meillä asettaa haasteita miehen työmatkat. Silloin en ennätä tekemään normaalia päivää, mutta onneksi liukuman johdosta tämä jousto on mahdollista.

3/8 | 

Sulla on mennyt sujuvasti tuo eteneminen, hienoa! Ja hienoa, että pystyt lähtemään töistä noin aikaisin. Helpottaa varmasti arkea paljon.

Mä kieltäydyin juuri hiljattain meidän talon sisällä yhdestä päällikönpaikasta, ja nyt kun seuraan tilannetta tämän päällikön tiimiläisenä, niin ei harmita yhtään. En vieläkään olisi valmis vaihtamaan omaa vapauttani ja vapaa-aikani määrää siihen työmäärään ja vastuuseen. Selvästikin mulla prioriteetit ovat vielä nämä. Mutta tiedän kyllä, että kun kuopuskin tuosta kasvaa - ja tarpeeksi kiinnostava tilaisuus tulee eteen, niin prioriteetit voivat muuttua. :-)

4/8 | 

No tämä osui lähimmäs meitsin tilannetta! Meillä on sikäli hyvä tilanne, että olen saanut päällikköduunini nimenomaan pikkulapsiaikana - ekan yksikön, kun palasin keskimmäisen äitiysvapaalta töihin, kun lapsi oli 8kk ja vaikka jäin vuoden päästä uudelle äittärille, olen saanut koko ajan haastavampia hommia ja isomman yksikön nyt, kun kuopus on 2,5v. Ja lähden joka päivä töistä klo15. Kukaan ei ole kyseenalaistanut, varmaan koska olen kyllä työssäoloaikani ylen tehokas (pakko, koska jos iskee korvakierre tms niin sitten jää duunipäivät väliin).

5/8 | 

Liukuman varassa meilläkin paljon joustellaan. Onneksi se on. Ja melko joustavaa porukkaa olemme muutenkin - kirjoitin siitä puolesta enemmän joskus aikaisemmin bloggauksessa, jonka linkitin tämän tekstin alkuun.

Se on jo paljon, jos on kaksi tasavertaista vanhempaa jakamassa vastuita. Siitä täytyy olla kyllä iloinen.

6/8 | 

Minustakin nämä erilaiset näkökulmat aiheeseen ovat tosi hyödyllisiä! Muiden kirjoituksia lukiessani olen alkanut pohtia, onko itse asiassa meillä kovin tasa-arvoinen liitto, mies kun hoitaa niin merkittävän osan arjen pyörityksestä viikolla... Meillä on vissiin roolit menneet jotenkin täysin päin vastoin kuin perinteisesti. Itse olen ehkä enemmän siinä perinteisessä, työssäkäyvän perheenelättäjän roolissa, kun taas mies huolehtii enemmän perheestä. No, tuskin sekään lapsille mitään huonoa roolimallia antaa.

7/8 | 

Mahtavaa että on olemassa työpaikkoja, joissa päällikkö voi lähteä kotiin klo 15! Joudutko tekemään vielä paljon hommia illalla? Itse en valehtelematta tunne yhtään yritystä, joka olisi noin perheystävällinen. Upeaa, että sellaisia on olemassa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat