Kirjoitukset avainsanalla itsetuntemus

Olen viime aikoina pohtinut paljon luonteeni pimeitä puolia: sellaisia, joita en itse edes tunnista tai halua tunnistaa. Varjoja.

Sellaisiksi psykologian suurmies C.G Jung määritteli ne asiat, joita henkilö ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka ne hänen persoonaansa kuuluvatkin.

Kiinnostuin Jungin varjoteoriasta, kun ystäväni vinkkasi minulle Sivana-podcastin jaksosta, jossa käsitellään aihetta. En ole koulutukseltani psykologi (vaan sosiaalipsykologi) mutta olen kiinnostunut itseni kehittämisestä.

Jungin mukaan Varjo (Schatten) on minän vastakohta; osa minua, mutta sellainen osa, jonka olemassaoloa en halua hyväksyä. Minua kiehtoi ajatus, että varjot ovat alitajuisia, tiedostamattomia minuuteni osia, jotka vaikuttavat elämääni ja käyttäytymiseeni ja jotka haluavat tulla valoon.

Jos tulen tietoiseksi tällaisista haitallisista ajattelumalleista tai käyttäytymistavoista, ne eivät enää hallitse minua vaan minä niitä. Podcast-keskustelussa esitettiin kolme käytännönläheistä tapaa, joiden avulla voi tulla tietoiseksi omista varjoistaan ja vapautua niiden vaikutusvallasta:

1. Kirjaa ylös omat hyvät puolesi.

Niiden vastakohdat nimittäin ovat varjojasi - sellaisia, joita et halua hyväksyä itsessäsi ja joita halveksit muissa.

Aloin kirjata ylös omia myönteisiä ominaisuuksiani. Se oli helppoa, sillä olen harjaantunut ansioluetteloiden tekijä. Olen omasta mielestäni esimerkiksi

  • Ahkera
  • Pitkäjänteinen
  • Vastuuntuntoinen
  • Oma-aloitteinen
  • Rauhallinen
  • Innokas oppimaan uutta
  • Avarakatseinen

Sitten tulikin paha rasti: noiden vastakohdat. Onko niin, että en voi hyväksyä itsessäni tai muissa laiskuutta, lyhytjänteisyyttä, vastuuttomuutta, aloitekyvyttömyyttä, levottomuutta, uuden vastustusta ja ahdasmielisyyttä

Myönnän, että toisissa ihmisissä nämä ovat piirteitä, joita en kunnioita. Mutta minussakin on niitä piirteitä. En vain hyväksy niiden olemassaoloa.

Jungin mukaan toiset ihmiset ovatkin peilejä, jotka näyttävät sinulle varjosi. Ne hyvät piirteet, jotka huomaat muissa, ovat omia hyviä piirteitäsi ja vastaavasti ne piirteet, joista et muissa ihmisissä pidä, ovat osa varjoasi. 

Toinen, yhtä kiinnostava metodi on tämä:

2. Kirjaa ylös ne seikat, jotka toisessa ihmisessä sinua ärsyttävät.

Nekin ovat piirteitä, joita et hyväksy itsessäsi.

Tästäkin syntyi pitkä lista ja täytyy myöntää, että metodissa on totuuden siemen. Lähes yhtä tärkeä osa harjoitusta on kirjata ylös hyviä, ihailtavia ja myönteisiä piirteitä tuosta ärsyttävästä ihmisestä.

Se tuntui minusta erityisen terapeuttiselta. Ärsyttävän ihmisen positiiviset puolet jäivät päällimmäisiksi mieleen ja ärsytys yllättäen haihtui.

Kolmas metodi oli myös ihana, ja se toimii myös muulloin kuin tässä ajatusleikissä.

3. Äänitä itsellesi myönteisiä voimalauseita.

Podcastin pitäjä, Brett Larkin, kuuntelee tällaisia, omalla äänellään nauhoitettuja voimalauseita säännöllisesti päivän alkajaisiksi.

Voimalauseet ovat nimittäin erityisen tehokkaita, kun kuulee ne omalla äänellään lausuttuna. Mutta sen lisäksi, että niistä saa virtaa  uuteen päivään kannattaa tarkastella, mitkä voimalauseista ärsyttävät.

Kaikki positiiviset asiat kun eivät sovi joka hetkeen. Jos kerrot itsellesi olevasi rohkea ja ajatus herättää sinussa vastarintaa, asuuko mielesi syövereissä nimeämätön pelko?

Kuva: Digital Buggu / Pexels

Varjot eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia. Ne kehittyvät lapsuudessa, mutta myös sen jälkeen.

Varjoja ovat kaikki ne ominaisuudet, joita sinussa on mutta jotka olet oppinut piilottelemaan koska koet, etteivät ne ole hyväksyttyjä. Varjo saattaa saada alkunsa yhdestä tietystä hetkestä tai se voi kasvaa vuosien saatossa, jatkuvan kieltämisen seurauksena.

Selviytymiskeinoksi pystytät julkisen minän, jota esittelet maailmalle ja teet kaikkesi, ettei kukaan saisi tietää todellista sisintäsi. Lopulta on mahdollista, ettet itsekään enää tiedä kuka olet.

Ei ole ollenkaan helppoa huomata, että ei olekaan ihmisenä sitä, mitä on aina kuvitellut olevansa. On vaikeaa myöntää, että omasta itsestä löytyy sellaisia ominaisuuksia, joita halveksii. On raskasta miettiä, mitä eniten inhoaa muissa ihmisissä ja yrittää sitten myöntää, että ne kaikki piirteet löytyvät itsestä.

Mutta oma varjo kannattaa kohdata, jos haluaa kehittyä ihmisenä eikä halua, että varjo pääsee pilaamaan elämää. Varjo menettää otteensa sinusta, kun sen paljastaa ja tuo valoon.

Postauksen pääkuva: Anthony / Pexels

Oletko sinä tutustunut omiin varjoihisi?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olemme tänä viikonloppuna taas ulkoilleet Napsu-koiran kanssa paljon, kuten joka viikonloppuna. Mutta tällä kertaa retket lähimetsään tuottivat ilon ja virkistyksen sijaan ahdistusta ja surua.

Koska meidän lähimetsää ei enää ole.

Olen täällä blogissakin hehkuttanut usein maalla asumisen ihanuutta - sitä onnea, kun kotiovelta on metsään vain viisi minuuttia. Näin oli vielä viime viikkoon saakka.

Muutama kymmenen metriä kotoamme aukesi varjoinen, vehmas metsikkö, joka oli luonnontilassa. Siellä oli kaatuneita puunrunkoja, sammaleisia kivenlohkareita ja muurahaispesiä. 

Muistan kun ensimmäisen kerran osuimme tuolle metsäpolulle yhdeksän vuotta sitten. Kuopus matkusti vielä rattaissa, joiden kanssa ei pehmeää polkua kovin kauas päässyt. Kolmevuotias esikoinen tepsutteli polkua pitkin hieman liian pitkälle ja jouduin huhuilemaan hänet takaisin.

Tuon jälkeen retkeilimme lähimetsässä monta kertaa viikossa. Keväisin aloitin metsän kautta juoksulenkit heti, kun lumi oli sulanut polulta. Kesäisin oli ihanaa pujahtaa paahteelta suojaan isojen, vanhojen kuusten varjoon.

Napsukin aloitti lähiseutuun tutustumisen metsiköstä käsin. Aivan pienenä pentuna se ei ensin jaksanut kulkea edes ensimmäiselle kaatuneelle puunrungolle asti.

Myöhemmin samosimme metsikössä koiran kanssa aamuin illoin niin usein, että opin ulkoa jokaisen kivenmurikan ja juurakon. Kuljimme metsässä myös pimeässä taskulampun valossa, eihän siellä ollut mitään pelättävää.

Viime vuonna naapurit puhuivat, että metsikkö aiotaan kaataa. En jotenkin ottanut huhuja todesta. Olisi kannattanut.

Järkytykseni oli valtava, kun metsätyökoneet tulivat. Seurasimme lasten kanssa hiljaisina, kuinka päivä päivältä puita kaadettiin pidemmältä ja pidemmältä.

Eilen kävelin hakkuuaukion läpi ja yritin suunnitella, mistä jatkossa kulkisimme koiran kanssa. Yllätyin kuinka surullinen, ahdistunut ja haikea olo minulla oli. Tajusin, että taustalla taitaa olla muutakin.

Pääsin ahdistuksesta eroon käsittelemällä tunteitani seuraavan metodin avulla, jonka opin jo vuosia sitten self help -kirjailijoiden kruunaamattoman kuninkaan, John Grayn eräästä teoksesta. (Tiedän että moni saattaa naureskella self help -kirjoille, mutta itse olen saanut niistä apua.)

Aloin käymään läpi negatiivisia tunteitani, yksi kerrallaan. Grayn mukaan tie tasapainon löytämiseen kulkee kielteisen tunteiden tunnistamisen kautta. Kielteisiä tunnetiloja on 12:

  1. Olen vihainen
  2. Olen surullinen
  3. Olen peloissani
  4. Olen pahoillani
  5. Olen turhautunut
  6. Olen pettynyt
  7. Olen huolissani
  8. Olen hämmentynyt
  9. Olen kateellinen
  10. Olen loukkaantunut
  11. Olen kauhuissani
  12. Olen häpeissäni

Tutkin jokaista näistä tunteista ja pohdin miksi olen vihainen ja miksi olen surullinen. Grayn mukaan viha on yleensä reaktio johonkin, mitä on tapahtunut ja suru taas reaktio siihen, että jotain ei ole tapahtunut.

Jokaisen tunteen tutkimisen aikana mietin mitä haluan, mistä pidän, mitä toivon ja mitä tarvitsen. Prosessin lopuksi kävin myös läpi sitä kaikkea, mistä olen kiitollinen ja onnellinen.

Tunteita tutkiessani tajusin, että suren kaiken katoavaisuutta. Puiden hakkuu, lasten kasvaminen ja oma ikääntyminen ovat siitä konkreettinen esimerkki. Tajusin että olen myös hämmentynyt ja pahoillani joistain töihin liittyvistä asioista. Kateuden tunteitakin itsestäni tunnistin.

Lisäksi tiedostin minua alati kalvavan huolen siitä, ettei läheisilleni vain tapahtuisi mitään. Olen parantumaton murehtija ja huolehdin jatkuvasti läheisten ihmisten hyvinvoinnista, vaikka kaikki on ihan hyvin.

Olen ennenkin käynyt läpi tällaisen prosessin kautta tunteitani, kun minua on vaivannut jokin, jota en ole oikein tunnistanut. Tällä kertaa, kuten aina aiemminkin, pääsin nimettömästä taakasta eroon.

Tänään lähdin koiran kanssa uudestaan lenkille mutta toiseen suuntaan. Kyllä me vielä löydämme sieltä uuden, mukavan reitin.

Miten sinä käsittelet nimetöntä ahdistusta tai tuntemattomia kielteisiä tunteita?

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | YouTube | Snapchat @ruuhkavuodet

Kommentit (6)

KK
1/6 | 

Otan osaa lähimetsän kaatamisesta. Menee vuosikymmeniä jopa että metsän tuntu palaa puuston kasvaessa. Itsellekin 'omat' metsät todella tärkeitä paikkoja. Sieltä löytää kauneutta, vihreyttä, rauhaa, luontoelämyksiä ja terveyttä. Toivotaan että löydätte lähistöltä uusia kivoja maastoja.

Tuumailija
2/6 | 

Hei! Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi. Valmistelen juuri puheenvuoroa aiheesta "Murehtimisesta mielenrauhaan" joten luon juttusi ilolla. Elämä muuttuu ja toisaalta on samaakin. Itse pitää sitten vaan sopeutua ?

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi :) Mukavaa, mikäli kirjoituksestani oli sinulle apua.

Itse asiassa tykkään muutoksista ja aika ajoin haen niitä aktiivisesti ihan itse. Mutta pidän niistä muutoksista, jotka voin itse valita. Tällaiset muutokset, joihin itse ei voi vaikuttaa, on vaikeampaa hyväksyä.

Aurinkoista kevään jatkoa sinulle!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Valma
3/6 | 

Hei, kuinkas kävi, löysittekö uuden lenkkeily- ja samoilumaaston? Minä olen lumien tultua, kun ei vielä hurjan paksua hankea ollut, kävellyt metsässä koiran kanssa ilman lamppuakin. Aivan mahtava tunne, vain hiljainen, luminen ja pimeä metsä ympärillä. Seutu on kuitenkin tuttua ja polkua pitkin pääsee perille, tuntemattomaan metsään en pimeällä lähtisi. Monet myös lähtevät metsälenkille autolla, kun sitä ei lähellä ole.
Menetyksiä ja vastoinkäymisiä jokainem käsittelee omalla tavallaan, onneksi sitäkin taitoa voi harjoitella.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos kommentistasi 💓 Me olemme puiden kaatamisen jälkeen ulkoilleet paljon läheisellä peltoaukealla. Onneksi meillä on ystävällinen naapuri jolle tämä sopii. Siellä Napsu saa juosta vapaana ja purkaa energiaansa 😁 Hakkuuaukiolla en uskalla pitää sitä vapaana koska niin lähellä menee tie, jonne on nyt näköyhteys, kun metsä ei enää ole suojana.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pohdin aamulla, lähtisinkö metsään lenkille vai kuntosalille repimään rautaa. Kauaa ei tarvinnut pähkäillä, kun olin jo ovella ja sujahdin linnnunlaulun keskelle toiseen maailmaan: valoisaan, vihreään ja tuoksuvaan.
 

Metsätie

Oma piha ja lähimetsät ovat tulleet minulle vuosi vuodelta rakkaammiksi. Joskus ulos ei millään viitsisi lähteä, mutta sisään tullessa ei ikinä kaduta, että tuli lähdettyä.

Sama fiilis tuli usein jo, kun olin kotona hoitovapaalla lasten kanssa. Vaikka sisällä uhmaikäisten mielestä kaikki oli pielessä, lasten mieli rauhoittui nopeasti, kun pääsimme raikkaaseen ulkoilmaan. Eväsretki metsään oli aina Suuri Seikkailu, vaikka se olisi suuntautunut vain kivenheiton päähän kallion laelle.

 

 

Koiranputki

 

 

 

 

 

Pieni Lintu -blogissa MakroTex-kuvahaasteen teema on Kesäkuu. Tämän postauksen kuvituksena on  parhaita otoksia kesäkuun alun metsäretkiltä ja kotipihasta.

Jos luonto tulee vuosi vuodelta tärkeämmäksi, onko se oire vanhuudesta tai ainakin keski-ikästä? Kun muutimme nykyiseen asuntoomme haja-asutusalueelle muistan, kuinka joku tuttavamme sanoi sen olevan lopun alkua. Pian meitä ei enää ikinä saisi keskustaan baariin tai edes ostoksille - haluaisimme vain jäädä kotiin nysväämään puutarhatöihin.

Tämä tuli mieleeni viikonloppuna, kun kuopsutin onnellisena kuokka kädessä koko sunnuntain. Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli...

 

 

Vuorenkilpi

 

 

 

 

Voikukkakin voi olla kaunis läheltä
 

Viime aikoina olen muutenkin tuntenut itseni vanhaksi. Vanhuus ei tule yksin mutta voiko se vyöryä päälle yllättäen?

Osaksi tunne johtuu siitä, että haastattelin viime viikolla nuoria työnhakijoita. Rekrytoimme tiimiini junioritason osaajaa - ja voi kuinka hätkähdyttävän nuoria kandidaatit olivatkaan. Osa heistä olisi voinut olla lapsiani.

Lisäksi ällistyin jälleen kerran siitä, kuinka osaavia nykynuoret ovat. Millaiset esiintymistaidot heillä on, mikä itsevarmuus, kielitaito - ja kuinka laajasti sekä oivaltavasti jopa vähäisemmälläkin työkokemuksella varustetut hakijat osasivat vastata kysymyksiin!

En minä ollut tuollainen vähän päälle parikymppisenä. Olenko vieläkään? 
 

...puhkesivat nopeasti kukkaan

Tuntuu, että mitä enemmän vuosia kertyy tajuaa, kuinka vähän sitä tietääkään ja kuinka paljon on vielä opittavaa. Työstä, elämästä yleensä ja itsestäni.

Tommy Hellsten on kirjoittanut: "Kaikkeen todelliseen kasvuun liittyy nöyryys. Niinpä inhimillinen kasvu ei olekaan kasvamista suuremmaksi vaan pienemmäksi. Se on omaan keskeneräisyyteen tutustumista ja sitä, että oppii antamaan itselleen anteeksi - rakastamaan itseään."

Metsässä valon ja varjon leikkiä katsellessa tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi, ja luonnon viiltävän kauneuden keskellä on helppoa antaa itselleen anteeksi. Rakastaa koko maailmaa. Myös itseään.

 

 

Metsäpolku

Herättääkö luonto sinussa tällaisia tunteita?

 

------

Nature has become extremely important for me during recent years. Sometimes I've been wondernig whether it is a sign of ageing. If I have free time, I don't feel like going shopping to the city or going to a bar - I much rather stay at home and enjoy my garden or, even better, go to the forest for a walk or for a run. 
However, I don't think this is necessarily related to becoming middle aged - playing outdoors in the nature has always calmed down my children, too, even years ago when they were little.
During last week I've felt old. I've felt that way, because I've interviewed young candidates for a junior level position which is available in my team. Again and again I've become impressed by the skills and the level of self confidence which young people have nowadays. 
I wasn't like that when I was around twenty! I might still not be...
The older I get the smaller I feel. In the nature this feeling is even stronger. In the forest I feel so humble but at the same time I feel love towards the whole beautiful world - including myself.
Does nature make you feel that way?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia
 

Kommentit (50)

1/50 | 

Todella kauniita kuvia ja niin todellisia sanoja ajatuksistani... Ihanaa, kun joku toinenkin ajattelee asioista samoin kuin minä =)

3/50 | 

Vuosi vuodelta luonto tuo enemmän iloa. Ihana seurata vuodenaikojen vaihtumista. Erityisesti kevät ja kesä antavat mulle voimaa. Ihana katsella ympärille, ja kuunnella hiljaisuutta ja linnunlaulua. :)

8/50 | 

Itse olen kiitollinen, että tällähetkellä olen taas niin onnellisessa asemassa, että saan asua maalla, ja vieläpä metsän -tuon luontoäidin oman rentoutumis-/hiljentymiskeitaan, vieressä! Meri on paikoista ykkönen, metsä tulee hyvänä kakkosena! :)

Koko elämä on sitä kasvamista -jos joku väittää jo kasvaneensa tarpeeksi, ja tietävänsä kaikesta kaiken, niin valehtelee :)

9/50 | 

Minä olen lähtöisin maalta enkä tykännyt silloin luonnossa liikkumisesta ollenkaan. Halusin vain kaupunkiin, jonnekin mahdollisimman isoon, leffojen ja kauppojen lähelle. Nyt asun sitten ison kaupungin keskustassa ja joka ikinen viikonloppu haluan lähteä luonnon keskelle. Patikointi, retkeily ja vuoret ovat suurin intohimoni ja haaveilen asuvani joskus vuorilla. Ihmismieli on hassu :).

10/50 | 

Hienoja luontokuvia. Luonto on kyllä ihmeellinen, rauhoittava vaikutus sillä on. Lenkki keskellä luontoa on todella voimauttavaa, minulle yksi parhaimmista stressinpoistajista.

11/50 | 

Todella kauniita kuvia luonnosta. Ja totta väkerrät. Olen aina viihtynyt luonnossa, mutta mitä enemmän ikää tulee sen mieluisampia paikkoja metsä ja ulkoilupaikat ovat. Siellä mieli lepää ja saa rauhassa katsella ja ajatella asioita kenenkään häiritsemättä.

T. Täysin arkista

12/50 | 

Kyllä herättää! Eilen päätin jättää uupumuksen takia vesijumpan väliin. Sitten soitti sisko ja pyysi mukaan metsään. Lähdin vaikka mietin jaksanko sitäkään. Teki hyvää, nukuin sikeästi koko yön.

14/50 | 

Luonto on aina suuri ihme. Lapselle leppäkerttu on nähtävyys, ja kotipihan kivi vuori, jolle voi kiivetä. Hämmästyin, kun näin kiven, jolle kiipesin lapsena.

17/50 | 

Kaunista! Minä tunnustaudun luontofaniksi. Missään ei mieli lepää niin kuin ulkoillessa kauniissa luonnossa.
Nuorilla on nykyään kyllä sanat hallussa ja monet taidot paremmin hyppysissä kuin itsellä aikanaan tai vieläkään. Mutta totta on myös se, että nuorena oli niin paljon helpompi itseä kehuskella, kun "ei tiennyt tarpeeksi". Tässä iässä on nähnyt jo asioista niin monia puolia, että absoluuttista totuutta ei tee mieli sanoa mistään. Toisaalta on huomannut senkin, että "eisenniinväliä", sinnepäinkin riittää ;).

19/50 | 

Viisaasti sanonut tuo Tommy Hellsten!
Kypsyminen alkaa nelikymppisenä, olen huomannut kuinka henkistä kasvua on tapahtunut vaikka 30 ja 40 välillä, ja kuinka laajemmasti elämää osaa katsoa verrattuna nuorempaan minään. Työssäni on paljon minua nuorempia, monet heistä ovat todella taitavia ja näppäriä, mutta ihmisten kanssa työskentelyssä elämän kokemus on valttia.

22/50 | 

Kirjoitit juuri niin kuin tunnen, luonto on huikea suuri seikkailu ja elämän voiman antaja vailla vertaa.

Tommy Hellsten osaa sanoa kaiken niin kohilleen. Ihana kesä!

23/50 | 

Tuo on yleistä minullakin, millään ei jaksais ulos lähteä, mutta kun sinne menee ei yhtään kaduta! Toisaalta, minä myös harrastan jonkun verran reppuselässä reissaamista eikä silloin tule koskaan fiilistä ettei jaksaisi lähteä. Mutta koskaan ei vielä ole kaduttanut että ulos on lähtenyt, satoi tai paistoi :)

24/50 | 

Me asumme ja elämme tämän kauniin luonnon keskuudessa, joskus kiireessä sitä ei vaan näe mitä ympärillä kaunista on.

50/50 | 

Minustakin alkoi tuntua tällä haastattelukierroksella että osa nuorten haastattelutaidoista saattaa perustua nuorten ehdottomuuteen. Kun on vähemmän elämänkokemusta, on helppoa esittää ehdottomia ja varmoja mielipiteitä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime aikoina olen pitkästä aikaa pohtinut, hemmottelenko lapsia liikaa. Töissä on ollut sen verran vauhdikasta, että niinä laatuhetkinä, jotka olen viettänyt lasten kanssa, olen yllättänyt itseni antamasta lapsille aika paljon periksi.

Tämä on itselleni hyvin epätyypillistä - minähän olen tiukka, vanhanaikainen kasvattaja! Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa."

 ©Uraäidin Ruuhkavuodet 
©Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia asiaa viime viikonloppuna, kun vietimme Hipun kanssa tyttöjen päivän kaupungilla. Meillä oli ihanaa, ja rahaa paloi... Kotona mies tiedusteli hieman hämmästellen, oliko aivan välttämätöntä ostaa 11-vuotiaalle suolaiseen hintaan ihonhoitotuotteita kauneushoitolasta. Niin, varmaan apteekkikosmetiikkakin olisi riittänyt.

Samoin taannoin Tukhoman-reissullamme taisin sallia Hessulle kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi ruutuaikaa kului laivan upeassa pleikkarihuoneessa taatusti enemmän kuin kotisääntöjemme mukainen tunti, ja tuo viikonloppu oli yhtä suurta karkkipäivää, kolme päivää peräkkäin, vaikka normaalisti pidämme aika tiukasti kiinni siitä, että makeaa saa syödä vain lauantaisin.

En tietenkään haluaisi olla mikään Curling-vanhempi, joka kasvattaa lapsensa pumpulissa, tasaa heidän tiensä kaikessa, passaa ja hemmottelee pilalle. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma sanoa lapselle EI ja pitää määrätietoisesti kiellosta kiinni. Lapset ovat joskus valittaneet: "Sä äiti et ikinä anna periksi."

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoina olemme käyneet Hipun kanssa usein lenkillä lähimetsässämme ja myös kauempana. Tämän postauksen kuvat on otettu Nuuksiosta. Osallistun postauksen kuvilla Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, vaikka kuvat eivät tällä kertaa olekaan makrokuvia. Haasteen teemana on Sininen. Kevätiltana Nuuksio on täynnä sinisen sekä sen vastavärin keltaisen sävyjä.

Olen niin onnellinen ja imareltu joka kerta, kun Hipu lähtee mukaan lenkille - seurani kelpaa vielä tytölle! Olenkin pohtinut, hemmottelenko tyttöä nyt ehkäistäkseni teini-iän tulevaa kapinointia ja yhteentörmäyksiä? Löydän nimittäin itseni toisinaan hirvittelemässä etukäteen tytön pian lähestyvää murrosikää.

Tiedän kyllä, että lapsen kapina ja kiukku on oikeasti luottamuksenosoitus, sillä lapsi äkäilee vain, jos uskaltaa luottaa aikuiseen. Silti en odota innolla aikaa, jolloin tulen olemaan tytölle pelkkä kalkkis ja idiootti. Meillä on nyt niin kivaa yhdessä.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Curling-vanhemman sijaan haluaisin olla coaching-vanhempi. Kävin jonkin aikaa sitten tosi kiinnostavan esimieskoulutuksen, jossa kerrattiin coaching-menetelmää. Tulin ajatelleeksi, että menetelmää voisi soveltaa myös lasten kasvatukseen, kun luin tämän Hesarin kolumnin, jossa todetaan, että hämmästyttävän moni lastenkasvatuskirjallisuuden neuvo soveltuu myös aikuisten väliseen viestintään. Ajatus toimii kenties myös toisin päin?

Coachingin ydin on luottamus yksilön osaamiseen. Coaching-keskustelussa coach, valmentaja, auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itse ratkaisut omaan ongelmaansa. Metodin ytimessä on GROW-käsite. Lyhenne tulee sanoista Goal (tavoite), Reality (nykytila), Options (vaihtoehdot) ja What’s next (mitä seuraavaksi). Coaching-keskustelu etenee näiden vaiheiden läpi ja keskustelussa valmentaja hyödyntää palautteen antamisen, aktiivista kuuntelemisen sekä kysymysten asettamisen taitoja.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Coaching toimii mainiosti työelämässä aina, kun sitä muistaa hyödyntää. Itselläni se ei ole vielä selkäytimessä koska olen ihminen, joka luulee olevansa aina oikeassa. Ellen kiinnitä asiaan huomiota, en välttämättä malta kuunnella muita ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon. Kotona perheen kanssa tällaiset piirteet tietenkin vielä korostuvat.

Valmennuksen jälkeen olen yrittänyt kysyä myös lapsilta avoimia kysymyksiä tyyliin: "Miten näet asian?" sen sijaan, että toteaisin johdattelevasti esim.: "Asia on näin, eikö totta?" Samoin olen kiinnittänyt huomiota aktiiviseen kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Kun keskustelen lapsen kanssa, yritän laittaa kännykän pois, katsoa silmiin ja oikeasti kuunnella, mitä lapsella on sanottavana.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Ehkä hienoin kurssin anti oli ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena. Kurssin ohjaaja totesi: "Ihmiset toimivat siten, kuin mitä ajattelet heistä. Jos ajattelet, että tiimiläisesi on aloitekyvytön ja vastuuton, hän myös toimii niin. Jos uskot, että kollegasi ovat luovia ja vastuuntuntoisia, pitkän päälle he osoittautuvat sellaisiksi." Tätä ajatusta olen yrittänyt hyödyntää myös kotona.

Monet näistä oivalluksista ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta minulle tuo kurssi oli tarpeellinen muistinvirkistys, ja siksi halusin jakaa nämä ajatukset myös blogissani.

Sorrutko sinä ikinä curling-vanhemmuuteen, hemmottelemaan lapsia, ja jos sorrut niin millaisissa tilanteissa? Entä oletko soveltanut coachingia lastesi kanssa?

----
Recently I'veen wondering whether I spoil my children. I don't want to, and usually I don't, but recently it's been quite busy at work and I've seen my children too little. When we've spent time together I've given up a bit more often than usually.
Nevertheless I don't want to be a so called Curling Parent. Instead I'd like to be a Coaching Parent.
I participated in a stimulating management training some time ago and was very inspired by the GROW method which can be used in a coaching session. GROW comes from the words Goal, Reality, Options and What's next. 

They say that it's possible to bring up children with coaching method. Have you used it? And do you ever spoil your children? If you do, when does that typically happen?
With the photos of this post I participate in the MakroTex photo challenge, Photo Friday and Wonder + Wild link ups this time.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (40)

1/40 | 

Thomas Gordonin kirjoissa Toimiva perhe ja Viisaat vanhemmat voisi olla sua kiinnostavia juttuja. Viisaat vanhemmat kirjassa on paljon juuri coachingin tyyppisiä vinkkejä kasvatukseen, voi toimia töissäkin ;-)

2/40 | 

Samoja pohdintoja on täälläkin käyty monet kerrat, etenkin kun asumme maassa, jossa tavat ja kulttuuri eroavat suomalaisesta, lastenkasvatuksenkin osalta. Kyllä tulee mietittyä omaa äitiyttään ja metodejaan :)

Meillä lapset (8 ja 11) elävät hyvin suojattua elämää. He eivät ole ikinä olleet yksin kotona puolta tuntia pidempää, eivätkä he koskaan ole olleet yksin ulkona, paitsi tietysti Suomessa ollessaan. Heillä ei ole kännyköitä, koska he eivät tosiaan ole koskaan yksin eivätkä näin ollen niitä tarvitse. Heillä ei ole läppäreitä eikä mitään omia teknisiä vimpaimia, vaan he saavat lainata niitä meiltä aikuisilta, jos tarvitsevat. Olenkin yrittänyt pitää kiinni siitä, ettei heille anneta tavaraa vaan elämyksiä. He käyvät yksityiskoulua ja siellä on lapsia, jotka saavat ihan kaiken haluamansa. Mekin voisimme lähteä sille tielle, mutta en halua.

Lapsemme ovat ehkä siinä mielessä hemmoteltuja, että heidän ei tarvitse vielä olla vastuussa itsestään. Pitkistä koulupäivistä johtuen heidän ei tarvitse tehdä juurikaan kotitöitä, ainoa mihin heidän tarvitsee keskittyä on koulunkäynti. He kuulevat ihan joka päivä olevansa ihania ja me vanhemmat vietämme heidän kanssaan tosi paljon aikaa, mutta en usko että heitä silti hemmotellaan. Heillä on hyvinkin tiukat rajat ja säännöt.

Voi, mä voisin höpötellä näistä lastenkasvatusasioista vaikka kuinka paljon, mutta jätänpä nyt :)

3/40 | 

Olen käyttänyt GROW-menetelmää töissä ja se on yksinkertaisuudessaan loistava. Valmentava tapa puhua lapsen kanssa on myös osoittautunut erittäin toimivaksi. Kysymyksillä oivalluttaminen puree paremmin kuin komentaminen. Rakas esikoiseni on kovin itsepäinen, mutta asiat menevät läpi kun hän saa tavallaan itse keksiä sen. Erästä harrastukseen liittyvää ongelmaa ratkottiin siten, että äiti kyseli tyhmiä ja kas, jotain loksahti pojan päässä ja aikaisemmin vaikealta tuntunut asia muuttuikin helpoksi. Lapsissa ja aikuisissa on paljon samaa :)

4/40 | 

Ihan hitsin hyvä kirjoitus!

Aloin kirjoittaa tähän ajatuksiani, mutta olen nyt kolme kertaa jo pyyhkinyt tekstin pois, koska se ei tuu sellaisessa järjestyksessä päästä ulos kuin haluaisin. Ja koska ei tule, siitä ei käy selville se mitä halusin sanoa :)

Arvostan suuresti isääni, joka ei kertaakaan (olen nyt 50..) ole sanonut mulle "Mitäs minä sanoin" ..., vaan ilmiselvästi ollut aikaansa edellä oleva coaching-vanhempi, joka ei ole johdatellut päätöksenteossa, vaan ainoastaan kannustanut. Ja jos olen tehnyt virhevalinnan, ei tosiaan ole jälkikäteen ikinä ottanut tota "mitäs minä..."- lausetta käyttöön. Ja samaa periaatetta olen itse noudattanut omien poikieni kanssa. Ja toivon, että perinne jatkuu. Nyt ainakin näyttäisi siltä :)

Jotenkin tuntuu, että lasten kasvatus ei edes ole mitenkään vaikeaa. Paitsi jos ei itse kestä yhtään epämukavuutta tai hankaluuksia. Oma näkeymykseni on, että riittää että on johdonmukainen ja looginen. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siinä sen kummempaa. Ja kun on itse reilu lapsia kohtaan, samaa voi vaatia myös heiltä. Puolin ja toisin venytään, kun on paikka.
Siinä kai ne tärkeimmät :)

5/40 | 

Jos teiniä on uskominen olen kuulemma nolo vanhempi :D
Olen koko kevään haaveillut pääseväni Nuukisoon teinin kanssa tai ilman. Tai rehellisesti sanottuna ilman. Inha jalkavamma on vain lykännyt hetkeä melkoisesti. Nyt kun jalka alkaisi olla kunnossa. Niin kalenteri on täyttynyt kaikesta muusta. Ehkä pitäisi siivota yksi päivä luonnolle. Kuvasi vain voimistavat halua päästä metsään.

6/40 | 

Luettuani kirjoittamasi/ kommentit jouduin melkoisen hämmennyksen valtaan. Koin olevani äiti joka on kasvatuksessa edennyt mutu-tuntumalla tilanteesta toiseen. Ainoa joka perheessa "kasvoi" olin minä, ja kasvua tapahtui monella tapaa. Ihailen teitä nuorempia äitejä, teidän energiaanne ja menetelmiä joista ei meille aikoinaan puhuttu, ei kirjoitettu. No, saatoin lukea Vapautta, ei mielivaltaa-kirjan, mutta sekin tieto valui yltäni niin kuin kuuluisa vesi hanhen selästä.

10/40 | 

Hieno teksti ja upeita kuvia :) Ihmiset jaksavat ihmetellä paljon sitä, että minä edelleen reissaan isovanhempieni kanssa erilaisilla karavaanari reissuilla. Samoin viihdyn myös äitini seurassa erilaisilla reissuilla, se ei oikein mene ihmisten ymmärrykseen että täysi-ikäinen ihminen viettää vapaa-aikaansa sekä isovanhempien että oman äitinsä kanssa. Mutta se on minun asiani ja tykkään viettää aikaani heidän kanssaan. Murrosikä olikin sitten ihan toinen juttu... :D

12/40 | 

Oi kuinka mielenkiintoinen kirjoitus! Olisipa hienoa osata olla coaching-vanhempi!

Lopussa oleva ajatus siitä, miten ihmiset ovat sellaisia kuin heitä kohtelet, on kyllä hieno! Uskon vahvasti, että se pitää paikkansa. Varsinkin lasten kohdalla toivoisin, että kohtelemisen lisäksi aikuiset myös kertoisivat lapsille, kuinka hyviä ja taitavia he ovat. Tässä on myös todella ikävä nurjapuoli, sillä siinä missä kehut ja tsemppaukset vaikuttavat positiivisesti, vaikuttaa myös lyttääminen: Jos lapsi saa kuulla jatkuvasti olevansa laiska ja tyhmä, on hänen aika vaikea uskoa itsestään mitään muuta.

13/40 | 

Kauniisti kuvattua sinistä erilaisissa tilanteissa ja kohteissa:)

Jos aivan rehellinen olen, niin mikään ihanteellinen äiti en ole ollut koska uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kuulunut kasvatusmetodeihin:) kuten monilla muillakin äideillä. Sanat vaikuttavat rankoilta, mutta mietitäämpä tarkemmin. Sanat lievittyvät muotoihin esimerkiksi - sitten kun - jos et nyt - ja - jos yrität enemmän, niin saat- :)

Palkitseminen ja kehuminen on ollut aina paras keino ja lapsen hyväksyntä tottakai sellaisena kuin hän on, mutta inhimillisiä ihmisiä olemme kaikki ja erehdymme hyvistä päätöksistä huolimatta. Joskus kävi myös niin että sanoin jostakin piirrustuksesta että ompas se hieno, niin lapsi tokaisi, aina sanot nuin vaikka olisi minkälainen. Jäin miettimään, testasiko lapsi minua tekemällä tahallaan omasta mielestään huonomman kuin mihin pystyi. Tai sitten sanoin sen liian automaattisesti pysähtämättä katsomaan työtä tarkemmin. Myös se, miten itse on saanut hyväksyntää lapsena on varmasti vaikuttanut kasvatukseen, vaikka ei ole sitä edes tajunnut silloin. Kasvatusoppaita luin hyllymetreittäin ja yritin tietysti tehdä parhaani, mutta...

18/40 | 

Minäkin luin erityisesti vauva-aikana tosi paljon kaikenlaisia oppaita mutta itse asiassa silloin olisi ollut viisaampaa luottaa vaistoihinsa. Jos sinä olet kasvanut kasvattajana, olen varma että jälkikasvusi kasvatus on sitä kautta onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla!

19/40 | 

Kiitos sinulle :) Hyviä kasvattajia on aina ollut olemassa jo ennen kuin näitä kaikenlaisia ideologioita ja ismejä on keksittykään. Olen samaa mieltä, että pitkälle pärjää, jos on johdonmukainen ja looginen. Valitettavasti se ei itselleni ole aina ihan helppoa...

20/40 | 

Kiva kun jaoit kokemuksesi! Tuo metodi on kyllä taianomainen, samoin kuin hyvä johtaminen ylipäätään. Kun ihmiset saavat itse hoksata asioita, syntyy oivallus, toisin kuin silloin jos yritetään jakaa valmiiksi mietittyjä viisauksia.

21/40 | 

Kuulostaa hyvältä, erityisesti tuo tiivis yhdessäolo ja vimpaimista vapaa elämä!
Toisaalta minusta tuntuu, että myös askel askeleelta lisääntyvä itsenäisyys voi tuottaa lapselle onnistumisen elämyksiä. Meillä esim. Hessulle on ollut iso juttu, kun hän tänä keväänä saa kulkea yksin matkan naapuriin mäen taakse, jonne vielä viime syksynä emme päästäneet häntä.
Samoin yritän ottaa lapsia mukaan kotitöihin koska en halua tehdä heille karhunpalvelusta - jonain päivänä heidän on pystyttävä asumaan itsenäisesti. Jos lapsuudenkodista on tarttunut mukaan jotain valmiuksia, voi shokki sitten olla pienempi.
En tietenkään pysty täysin ymmärtämään kuinka erilaisissa oloissa elätte.
Meilläkin koulu on lapsille tärkein vastuualue, emmekä siksi jaksa stressata kauheasti esim. siivoamisesta ja tavaroiden järjestyksestä. Pyydän apua kotitöihin vasta sitten, kun läksyt on hoidettu ja kokeisiin luettu.

24/40 | 

Varmasti sopii hyvin nuo coach-ajatukset myös vanhemmuuteen. Teoriassa vanhemmuus on helppoa, käytännössä siinä on monta muuttujaa, joten kovin suoralinjaisesti en mennä eteenpäin.:) Enpä usko, että olet hemmotellut lapsesi piloille, mutta toki kannattaa olla tarkkana, ettei lapsille tule käsitys, että raha kasvaa puussa. Kyllä kai lapsia silti voi toisinaan hieman hemmotella, ilman että menevät heti pilalle.:)

26/40 | 

Raivaa ihmeessä aikaa metsäretkelle! Lähtö saattaa tihkaista mutta retki ei koskaan harmita jälkikäteen.
Itse olen siinä mielessä onnekas, että metsäpolku alkaa toiselta puolelta tietä :) Silti tällaisina kauniina kevätpäivinä tuntuu, että ehdin metsään liian harvoin.

pappilanmummo
27/40 | 

Mitä useamman kasvatus oppaan lukee, sen hankalampi on kehittää oikea tapa toimia - kokemusta on nimimerkkki

28/40 | 

Mukavat siniset kuvat ja hyviä ajatuksia kasvatuksesta. Minäkin sorrun hemmotteluun yleensä silloin, kun on huono omatunto omista kiireistä, esim. johonkin viikkoon kasautunut paljon iltamenoja. Silloin saatan vaikka kaivaa jonkun varastoon ostamani lahjan, esim. uuden lastenkirjan esiin ja lukea sen poikien kanssa. Tai sitten herkutellaan jotenkin, vaikka yleensä olenkin aika tarkka syömisistä. Mutta eipä silloin tällöin hemmottelusta kukaan varmaan pilalle mene :)

31/40 | 

These are some interesting thoughts, although I am no longer in the work force or raising kids. I'm sure they can apply to any communication. Your photos are great.

32/40 | 

Kirjoitit aivan kuin meidän elämästä tuon piirrustusjutun! Juuri siksi coaching-koulutus oli minulle avartava elämys myös perheen kanssa: se opetti olemaan eri tavalla läsnä myös kotona.

33/40 | 

Minullekin juuri tuo ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena oli yksi koulutuksen pysähdyttävimmistä ja siksi halusin jakaa sen blogissani. Mukavaa että sinäkin innostuit siitä!

35/40 | 

Ihanaa kuulla, että reissaat edelleen vanhempiesi ja isovanhempiesi kanssa! Se on minunkin haaveeni - että hyvä yhteys lapsiin säilyisi läpi kaikkien tulevien vaiheiden ja pitäisi meidät yhdessä.

37/40 | 

Hauskaa kuulla, että meitä löytyy muitakin =) Minä toimin juuri noin. Olen selittänyt sitä itselleni sillä, että haluanhan minä kaikkia itselleni tärkeitä ihmisiä huomioida tavalla tai toisella, jos olen joutunut laiminlyömään heitä. Miksi ei sitten lapsia?

38/40 | 

I love your photos - they are beautiful captures of times with your children. I don't know that I'm getting the gist of your post (Google translate helps but it's not fool-proof ;) ) but I think children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. We don't have to smother them, and we don't have to give them the world - but sometimes a treat here and there (or more often) is just fine.

as my husband says when I tell him he is spoiled rotten, "I'm not spoiled. I appreciate everything I'm given, and I'm grateful for all my mom is still doing for me. I was a brat - then I'd be spoiled. Or if I expected it, then I'd be spoiled." (He kinda expects it from his mom & Grandma, but I'll let him go on thinking he doesn't ;) )

Thank you for joining us for Photo Friday again this week!

40/40 | 

Many thanks for your comment! I'm sorry about the quality of Google translator, it really doesn't work well with the Finnish language :( I try to make a short summary in English about each post for you, international followers but unfortunately usually I don't get to write as much as in Finnish.
I completely agree with you: children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. It's very well said!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat