Kirjoitukset avainsanalla kasvaminen

Pohdin aamulla, lähtisinkö metsään lenkille vai kuntosalille repimään rautaa. Kauaa ei tarvinnut pähkäillä, kun olin jo ovella ja sujahdin linnnunlaulun keskelle toiseen maailmaan: valoisaan, vihreään ja tuoksuvaan.
 

Metsätie

Oma piha ja lähimetsät ovat tulleet minulle vuosi vuodelta rakkaammiksi. Joskus ulos ei millään viitsisi lähteä, mutta sisään tullessa ei ikinä kaduta, että tuli lähdettyä.

Sama fiilis tuli usein jo, kun olin kotona hoitovapaalla lasten kanssa. Vaikka sisällä uhmaikäisten mielestä kaikki oli pielessä, lasten mieli rauhoittui nopeasti, kun pääsimme raikkaaseen ulkoilmaan. Eväsretki metsään oli aina Suuri Seikkailu, vaikka se olisi suuntautunut vain kivenheiton päähän kallion laelle.

 

 

Koiranputki

 

 

 

 

 

Pieni Lintu -blogissa MakroTex-kuvahaasteen teema on Kesäkuu. Tämän postauksen kuvituksena on  parhaita otoksia kesäkuun alun metsäretkiltä ja kotipihasta.

Jos luonto tulee vuosi vuodelta tärkeämmäksi, onko se oire vanhuudesta tai ainakin keski-ikästä? Kun muutimme nykyiseen asuntoomme haja-asutusalueelle muistan, kuinka joku tuttavamme sanoi sen olevan lopun alkua. Pian meitä ei enää ikinä saisi keskustaan baariin tai edes ostoksille - haluaisimme vain jäädä kotiin nysväämään puutarhatöihin.

Tämä tuli mieleeni viikonloppuna, kun kuopsutin onnellisena kuokka kädessä koko sunnuntain. Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli...

 

 

Vuorenkilpi

 

 

 

 

Voikukkakin voi olla kaunis läheltä
 

Viime aikoina olen muutenkin tuntenut itseni vanhaksi. Vanhuus ei tule yksin mutta voiko se vyöryä päälle yllättäen?

Osaksi tunne johtuu siitä, että haastattelin viime viikolla nuoria työnhakijoita. Rekrytoimme tiimiini junioritason osaajaa - ja voi kuinka hätkähdyttävän nuoria kandidaatit olivatkaan. Osa heistä olisi voinut olla lapsiani.

Lisäksi ällistyin jälleen kerran siitä, kuinka osaavia nykynuoret ovat. Millaiset esiintymistaidot heillä on, mikä itsevarmuus, kielitaito - ja kuinka laajasti sekä oivaltavasti jopa vähäisemmälläkin työkokemuksella varustetut hakijat osasivat vastata kysymyksiin!

En minä ollut tuollainen vähän päälle parikymppisenä. Olenko vieläkään? 
 

...puhkesivat nopeasti kukkaan

Tuntuu, että mitä enemmän vuosia kertyy tajuaa, kuinka vähän sitä tietääkään ja kuinka paljon on vielä opittavaa. Työstä, elämästä yleensä ja itsestäni.

Tommy Hellsten on kirjoittanut: "Kaikkeen todelliseen kasvuun liittyy nöyryys. Niinpä inhimillinen kasvu ei olekaan kasvamista suuremmaksi vaan pienemmäksi. Se on omaan keskeneräisyyteen tutustumista ja sitä, että oppii antamaan itselleen anteeksi - rakastamaan itseään."

Metsässä valon ja varjon leikkiä katsellessa tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi, ja luonnon viiltävän kauneuden keskellä on helppoa antaa itselleen anteeksi. Rakastaa koko maailmaa. Myös itseään.

 

 

Metsäpolku

Herättääkö luonto sinussa tällaisia tunteita?

 

------

Nature has become extremely important for me during recent years. Sometimes I've been wondernig whether it is a sign of ageing. If I have free time, I don't feel like going shopping to the city or going to a bar - I much rather stay at home and enjoy my garden or, even better, go to the forest for a walk or for a run. 
However, I don't think this is necessarily related to becoming middle aged - playing outdoors in the nature has always calmed down my children, too, even years ago when they were little.
During last week I've felt old. I've felt that way, because I've interviewed young candidates for a junior level position which is available in my team. Again and again I've become impressed by the skills and the level of self confidence which young people have nowadays. 
I wasn't like that when I was around twenty! I might still not be...
The older I get the smaller I feel. In the nature this feeling is even stronger. In the forest I feel so humble but at the same time I feel love towards the whole beautiful world - including myself.
Does nature make you feel that way?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+ | Vlogia
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (50)

1/50 | 

Todella kauniita kuvia ja niin todellisia sanoja ajatuksistani... Ihanaa, kun joku toinenkin ajattelee asioista samoin kuin minä =)

3/50 | 

Vuosi vuodelta luonto tuo enemmän iloa. Ihana seurata vuodenaikojen vaihtumista. Erityisesti kevät ja kesä antavat mulle voimaa. Ihana katsella ympärille, ja kuunnella hiljaisuutta ja linnunlaulua. :)

8/50 | 

Itse olen kiitollinen, että tällähetkellä olen taas niin onnellisessa asemassa, että saan asua maalla, ja vieläpä metsän -tuon luontoäidin oman rentoutumis-/hiljentymiskeitaan, vieressä! Meri on paikoista ykkönen, metsä tulee hyvänä kakkosena! :)

Koko elämä on sitä kasvamista -jos joku väittää jo kasvaneensa tarpeeksi, ja tietävänsä kaikesta kaiken, niin valehtelee :)

9/50 | 

Minä olen lähtöisin maalta enkä tykännyt silloin luonnossa liikkumisesta ollenkaan. Halusin vain kaupunkiin, jonnekin mahdollisimman isoon, leffojen ja kauppojen lähelle. Nyt asun sitten ison kaupungin keskustassa ja joka ikinen viikonloppu haluan lähteä luonnon keskelle. Patikointi, retkeily ja vuoret ovat suurin intohimoni ja haaveilen asuvani joskus vuorilla. Ihmismieli on hassu :).

10/50 | 

Hienoja luontokuvia. Luonto on kyllä ihmeellinen, rauhoittava vaikutus sillä on. Lenkki keskellä luontoa on todella voimauttavaa, minulle yksi parhaimmista stressinpoistajista.

11/50 | 

Todella kauniita kuvia luonnosta. Ja totta väkerrät. Olen aina viihtynyt luonnossa, mutta mitä enemmän ikää tulee sen mieluisampia paikkoja metsä ja ulkoilupaikat ovat. Siellä mieli lepää ja saa rauhassa katsella ja ajatella asioita kenenkään häiritsemättä.

T. Täysin arkista

12/50 | 

Kyllä herättää! Eilen päätin jättää uupumuksen takia vesijumpan väliin. Sitten soitti sisko ja pyysi mukaan metsään. Lähdin vaikka mietin jaksanko sitäkään. Teki hyvää, nukuin sikeästi koko yön.

14/50 | 

Luonto on aina suuri ihme. Lapselle leppäkerttu on nähtävyys, ja kotipihan kivi vuori, jolle voi kiivetä. Hämmästyin, kun näin kiven, jolle kiipesin lapsena.

17/50 | 

Kaunista! Minä tunnustaudun luontofaniksi. Missään ei mieli lepää niin kuin ulkoillessa kauniissa luonnossa.
Nuorilla on nykyään kyllä sanat hallussa ja monet taidot paremmin hyppysissä kuin itsellä aikanaan tai vieläkään. Mutta totta on myös se, että nuorena oli niin paljon helpompi itseä kehuskella, kun "ei tiennyt tarpeeksi". Tässä iässä on nähnyt jo asioista niin monia puolia, että absoluuttista totuutta ei tee mieli sanoa mistään. Toisaalta on huomannut senkin, että "eisenniinväliä", sinnepäinkin riittää ;).

19/50 | 

Viisaasti sanonut tuo Tommy Hellsten!
Kypsyminen alkaa nelikymppisenä, olen huomannut kuinka henkistä kasvua on tapahtunut vaikka 30 ja 40 välillä, ja kuinka laajemmasti elämää osaa katsoa verrattuna nuorempaan minään. Työssäni on paljon minua nuorempia, monet heistä ovat todella taitavia ja näppäriä, mutta ihmisten kanssa työskentelyssä elämän kokemus on valttia.

22/50 | 

Kirjoitit juuri niin kuin tunnen, luonto on huikea suuri seikkailu ja elämän voiman antaja vailla vertaa.

Tommy Hellsten osaa sanoa kaiken niin kohilleen. Ihana kesä!

23/50 | 

Tuo on yleistä minullakin, millään ei jaksais ulos lähteä, mutta kun sinne menee ei yhtään kaduta! Toisaalta, minä myös harrastan jonkun verran reppuselässä reissaamista eikä silloin tule koskaan fiilistä ettei jaksaisi lähteä. Mutta koskaan ei vielä ole kaduttanut että ulos on lähtenyt, satoi tai paistoi :)

24/50 | 

Me asumme ja elämme tämän kauniin luonnon keskuudessa, joskus kiireessä sitä ei vaan näe mitä ympärillä kaunista on.

50/50 | 

Minustakin alkoi tuntua tällä haastattelukierroksella että osa nuorten haastattelutaidoista saattaa perustua nuorten ehdottomuuteen. Kun on vähemmän elämänkokemusta, on helppoa esittää ehdottomia ja varmoja mielipiteitä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oletko kuullut, että moni teini-ikää lähestyvä alakoululainen kosteuttaa ihoaan liian vähän? Sain kuulla tämän yllättävän uutisen hiljattain kauneudenhoidon ammattilaisilta. He korostivat, että ajanjakso murrosiän lähestyessä on tärkeää aikaa ihon myöhemmän kunnon kannalta. Jo esiteini voi tässä vaiheessa oppia säännölliset ihonhoidon rutiinit ja sen avulla ehkäistä monta pulmaa lähitulevaisuudessa.

Kuten jo aiemmin mainitsin, vietimme  jonkin aikaa sitten Venlan kanssa ihanan tyttöjen päivän Helsingissä. Päivän kohokohta oli tyttöni kasvohoito, nuorisoihonpuhdistus, Suomen Kosmetologikoulussa. Olin kovin iloinen, kun meille tarjoutui mahdollisuus testata oppilashoitolan palveluita blogiyhteistyönä.

Pikkutyttö kasvohoidossa

Aluksi tutkittiin ihon kunto...
 
Venla  on jo perehtynyt kauneudenhoidon saloihin kenties enemmän kuin moni muu alakoululainen. Ensimmäisen kerran hän kävi kasvohoidossa viime kesänä, kun lomailimme Virossa. Siellä hoitoa kuitenkin hankaloitti kielimuuri: kosmetologi ei puhunut suomea, eikä Venla vielä englantia.
 
Tällä kertaa lähdimme hakemaan Suomen Kosmetologikoulusta ensisijaisesti oppeja ja ohjeita siitä, miten murrosikää lähestyvän esiteinin kannattaisi hoitaa ihoaan. Olen hyvilläni siitä, että aihe kiinnostaa tyttöäni. Itse olen kärsinyt aknesta useamman kerran ensin nuorena ja sitten myöhemmin imetysaikoina.

Aikuisiän akneni on viime aikoina muuttunut couperosaksi ja jos unohdan omat ihonhoitorutiinini, ruusufinni puskee herkästi pintaan. Ajattelin jo aikoja sitten, että teen kaikkeni, jotta lapseni välttyvät iho-ongelmilta. Taipumus akneen kun on perinnöllistä.
 
Ihon kunnon alkukartoitus kirkkaassa valossa

 

Alkupuhdistus emulsiolla


Venlan iho rasvoittuu hieman mutta myös punertaa helposti. Itse siis arvelin, että hänellä olisi herkkä sekaiho. Tyttö hoitaa jo kasvojen puhdistuksen ja kosteuttamisen huolellisesti aamuin illoin, mutta oikeiden hoitoaineiden kanssa olimme hieman epävarmoja. Käytössä hänellä on ollut kaikenlaista aina apteekin perusrasvoista minun päivä- ja yövoiteisiini, mikä ei ole ihan toivottava linja.

 
Suomen Kosmetologikoulussa meidät otti vastaan kosmetologiopiskelija Nina Tainio. Hoito oli kokonaisuudessaan ihana ja rentouttava elämys tytölle ja hyvin mielenkiinotinen minulle. Yritän myös itse käydä säännöllisesti kasvohoidossa mutta en ole koskaan päässyt seuraamaan hoitoa ulkopuolisena, kärpäsenä katossa.

 

Suomen Kosmetologikoulussa hoitajaopiskelija tekee hoidosta huolelliset muistiinpanot

 

Suomen Kosmetologikoulussa opettaja tutkii myös jokaisen asiakkaan


Ensin Nina jutteli tyttöni kanssa mukavasti, mikä rentoutti tunnelmaa ja poisti kaikki vähäisetkin jännitykset. Samalla hän tarkasteli tytön ihoa ja teki huolellisia muistiinpanoja. Alkukartoituksen jälkeen hoito alkoi puhdistuksella, johon hän käytti puhdistusmaitoa.

 
Puhdistuksen jälkeen oli vuorossa kuorinta, höyrytys ja mekaaninen puhdistus, jossa Venlan nenänpäältä poistettiin muutama mustapää. Tytön poskipäillä on myös valkoisia pikkunäppyjä, miliumeja, mutta ne olivat Ninan sekä opettaja Kati Fredmanin mielestä niin pieniä, ettei niitä kannattanut poistaa mekaanisesti.

Miliumit johtuvat nimen omaan riittämättömästä kosteutuksesta ja ovat hyvin yleisiä jo alakoululaisilla. Tyttö sai ohjeeksi aloittaa säännöllisen kuorinnan myös kotona. Sen sekä oikeanlaisen kosteutuksen avulla miliumit lähtevät itsekseen.
 
 
Ultraääni nostaa ihon pintaan epäpuhtaudet
Mekaanisen puhdistuksen lisäksi Nina teki tytölle myös puhdistuksen ultraäänellä. Puhdistuksen viimeistelivät seerumi, naamio ja päivävoide. Hoito kesti vajaat pari tuntia, ja tyttäreni taisi nauttia joka minuutista.

Hoito oli hyvä kokemus myös siksi, että häntä kohdeltiin ihan oikeana asiakkaana: Nina ja Kati keskustelivat hoidon yksityiskohdista tytön kanssa kohdistaen sanansa juuri hänelle, vaikka VeVen onkin vasta lapsi ja minä, äitikin, olin paikalla. Lisäksi oli mukavaa, että tyttö sai paljon kehuja kirkkaasta, kauniista ihostaan, joka kuulemma on pikemminkin normaali kuin sekaiho. Ainakin toistaiseksi perinnölliset iho-ongelmat eivät vielä ole muistuttaneet itsestään.
 
Entäs ne ohjeet sitten? Ostimme Venlalle kotihoitoa varten päivittäiseen käyttöön puhdistusgeelin sekä 24h-kosteusvoiteen. Viikoittain hän käyttää jatkossa saunomisen yhteydessä kuorinta-ainetta ja saunan jälkeen naamiota. Nämä hankinnat ovat yksinkertaistaneet aamurutiineja: nyt hän pärjää yhdellä voiteella aamuin ja illoin. Kasvovesikään ei tämänikäiselle vielä ole välttämätön.
 
Nuorisoihonpuhdistuksen normaalihinta Suomen Kosmetologikoulun oppilashoitolassa on 49 euroa. Sitä suositellaan 10-18-vuotiaille.  

Suomen Kosmetologikoulun tilat ovat viihtyisät ja tyylikkäät

Olen itse tätä ennen asioinut monta kertaa Suomen Kosmetologikoulun oppilashoitolassa ja kokemus on yleensä ollut positiivinen. Vaikka hoidot tekevät opiskelijat, ei eroa ammattilaiseen mielestäni huomaa.

Kauneuden alan perustutkinnin suorittaminen kestää yhteensä 1,5 vuotta, mikä tarkoittaa että erityisesti opintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat ovat jo hyvin lähellä ammattilaisia. Lisäksi oppilashoitolassa kaikki tehdään viimeisen päälle: opettaja tarkastaa jokaisen asiakkaan tilanteen hoidon alkuvaiheessa. 
 
Onko sinulla kotona esiteinejä? Ovatko he kiinnostuneita ihonhoidosta? Minkä ikäisenä itse aloit hoitamaan ihoasi säännöllisesti?
 
Postaus toteutettu yhteistyössä Suomen Kosmetologikoulun kanssa
 

Kommentit (8)

1/8 | 

What a great day y'all had! I used to work at a career college that had a cosmetology program, and I loved the facial services. Unfortunately not many people knew about the services offered or that it was deeply discounted. I've long been a fan of using student services for my beauty treatments.

Thank you for joining us again this week for Photo Friday!

2/8 | 

Teidän neidilläkin on varmaan "herkkyyskausi" koska kerran kosmetiikka kiinnostaa! Koitapa viedä hänetkin kasvohoitoon! Usein oppi uppoaa paremmin, kun sen antaa ulkopuolinen, eikä äiti.

3/8 | 

Mukava kuulla, että hyvästä, varhain aloitetusta hoidosta on teillä ollut apua! Minusta tuntuu kuin tyttäreni iho olisi jo nyt kirkastunut entisestään. Ainakin hän vaikuttaa kovin tyytyväiseltä =)

4/8 | 

Thanks for your comment :) That was one of the reasons why I was very happy about this collaboration: not many people know about these high quality, low cost student services ant that's why I was glad to get a chance to tell about them in my blog.

5/8 | 

Täällä murrosikäisen ja jo aikuisen tyttärien äiti voi samaistua niin moneen sinun kirjoittamaan juttuun. Minulla on myös couperosaa ja pelkäsin tyttöjen perivän sen myös ja olen yrittänyt hoitaa ja hoidattaa tyttärien ihoa hyvin varhaisesta esiteini-iästä lähtien. Tosin molemmilla on ollut normaali ja hyväkuntoinen iho, mutta myös pienet miliumit ovat tulleet vähän väliä esille. Nyt vanhemmalla on parempi vaihe, mutta nuoemmalla on jonkin verran poskilla röhelöä miliumnäppyä. Kuorintaa olen minäkin suositellut ja kosteuttamista ja naamiota, mutta kumman sitkeässä ovat, mokomat!Toivottavasti teillä oli hoidosta apua ja ihaninta on osata nauttia hoidosta:)

6/8 | 

Hyvä aloittaa nuorena! Nimimerkillä Iho-ongelmista kärsinyt äiti :D

Meidän 10,5v harrastaa rasvojen ja puteleiden keräilyä, joten kosteusarsenaalit ovat ainakin olemassa. Hän nauttii myös kuorintavoiteideni kokeilua (hyvin harvoin..) ja ihon rasvaamista. Säännöllisyys ja päivittäinen puhdistaminen olisivat nyt ne tärkeät asiat hänelle.. Inspiraation iskiessä hoitaa itseään :D :D

8/8 | 

Kiitos niin paljon tästä postauksesta. Perheen 11-vuotiaalla humps vaan eräänä aamuna iso määrä miliumeja molemmissa poskissa. Itse tuumi, että tulivat kun söi edellisenä päivänä juustonaksuja. ;) Siinä olleet jo useita viikkoja ja olen neuvoton miten niiden kanssa tulisi toimia. Puhdistus ja kosteutus siitä aloitetaan.

Suomen kosmetologikoulu on oiva paikka, hinnat selvästi edullisemmat, joten täytyy varmaankin buukata äiti ja tytär ihonhoitopäivä.

Aurinkoista maanantaita

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Blogissani olen yllättäen päätynyt pohdiskelemaan usein muutosta, valmiutta ja halua (tai haluttomuutta) muuttua. Olen tilittänyt pelkoani jämähtämisestä ja tunnustanut, että pohjimmiltani olen projekti-ihminen, joka nauttii siitä, että koko ajan on vireillä jotain uutta.

Blogini alkutaipaleella analysoin, että suhtaudun muutoksiin kuin lapsi: kaipaan ympärilleni muuttumattomia rakenteita, jotta voin itse keskittyä kehittymään ja kasvamaan. Osallistuin tuolla postauksella uusimpaan Viikonlopun linkkiringin Retro Remixin, johon voi linkittää vanhoja postauksiaan. Olen saanut tuohon vanhempaan postaukseen aivan mainioita kommentteja - käykääpä lukemassa! Ihmiset voivat olla niin erilaisia ja silti vielä enemmän samanlaisia.

Pieni Lintu -blogissa viikon MakroTex-kuvahaasteen teemana on Ympyrä. Se inspiroi minua kuvaamaan arjessani usein toistuvia ympyröitä. Jäin samalla taas pohtimaan, kulkeeko elämäni pienissä piireissä ja ahtaissa ympyröissä, kun arjessani on paljon samanlaisina toistuvia, ennustettavia rutiineja?

Näin keväällä, huhtikuusta alkaen aamuni ovat alkaneet usein lenkillä lähimetsässä. Siellä tutussa maastossa voi tulla vastaan yllättävän kuvauksellisia ympyröitä, kun katselee ympärilleen uusin silmin:

Puunrunko metsässä - tree trunk
Ajan nykyään töihin aina samaa reittiä, kylän liikenneympyrän kautta. Minulla olisi toinenkin vaihtoehtoinen reitti, mutta en viitsi käyttää sitä, koska sillä reitillä on liian paljon matkantekoa hidastavia tietöitä.
Liikenneympyrä - roundabout
Töissä aina ensimmäiseksi haen itselleni kahvin automaatista. Useimmiten aamulla juon cappuccinon ja iltapäivällä latten.
Cappuccino
Töiden jälkeen palaan kotiin. Samaa reittiä, yleensä turhan myöhään.

(Tämä kuva on tosin otettu yhtenä iltana poikkeuksellisen myöhään, palatessani kuntosalilta. Iltakymmenen jälkeen eivät työmatkani onneksi ajoitu.)

Auton kojetaulu - in the car
Näin keväällä olen töiden jälkeen lähtenyt usein joko kuntosalille tai metsään lenkille, mikäli aamulenkki jäi välistä. Minulla on neljästä kuuteen vakioreittiä, joita vaihtelen eri päivinä.

Vielä viime keväänä etsin innolla uusia lenkkireittejä lähimaastosta, mutta viime aikoina olen tyytynyt näihin tuttuihin polkuihin. Mieluiten valitsen - tietenkin - ympyräreitin, sillä on tylsää juosta samaa tietä takaisin.

Metsikkö

Ilokseni yhä useammin olen tänä vuonna saanut tytöstäni lenkkiseuraa!

Varjot - silhuettes
Nyt kun asiaa pohdin, tulin siihen johtopäätökseen, että ennustettava arki ei vielä tarkoita ahdasmielisyyttä. Arki toimii, kun se rullaa omalla painollaan. Jos tietyt elementit toistuvat samanlaisina joka päivä, voi keskittää energiansa rutiinien sijaan muihin, tuottavampiin juttuihin. 
Tämä viimeinen kuva esitää myös ympyrää, vaikka se ei heti käy kuvasta ilmi. Kuvan nimi voisi olla vaikka: "Ympäri käydään ja yhteen tullaan."
Viime viikolla lenkillä nauroimme tyttäreni kanssa sille, että hän on enää minua kaksi senttiä lyhyempi. Varjokuvassa näyttää jo siltä kuin olisimme samanmittaiset. Ei kulu kauaa, kun hän ajaa ohitseni.
Vasta äskenhän hän oli hurmaava, temperamentinen pikkuvauva, jota syötin sylissäni ja myöhemmn tomera taapero, joka otti horjuvia askelia käteeni nojaten. Jonain päivänä, kun vuosikymmenet tästä vierivät eteenpäin, hän ehkä auttaa samalla lailla minua.
Mutta sitä ennen meillä toivottavasti on edessä vielä monta hyvää, ennustettavaa, arkista hetkeä yhdessä.
-----
P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa on 10.6. saakka.
-------
Recently I've been pondering a lot about change, about my ability and willingness to change. I've been worried about getting stuck in a certain state of mind that's too stable. I've been worried that I fancy some of my routines too much.
The theme of  the MakroTex photo challenge this week in Pieni Lintu blog is Circle. It inspired me to take photos of the circles which I meet regularly in my everyday life.
Through these pictures I realized that routines are not bad for me. When some elements in my everyday life are predictable, I'm able to target energy into other, more productive things.
The last photo also represents circle. It could be called the Circle of Life.
My daughter is now only two centimeters shorter than I am and soon she will be taller. It seems like yesterday when I fed her in my lap when she was a baby, or when I helped her walk when she was a toddler. 
One day we might switch roles, when I'll get old. 
But before that we will share many happy, predictable everyday moments, I hope.

I'm linking this post up with Wordless Wednesday and Communal Global (Wednesday around the world) link ups.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (39)

2/39 | 

Hyvä postaus! Kyllä ne rutiinit ja arkiympyrät tekevät elämästä helpompaa ja tosiaan, vapauttavat energiaan muuhun tarpeelliseen.:) Kivoja kuvia myös!

4/39 | 

Hauska, kun näissä kuvissa sinulla on jokin punainen lanka etkä ole vain etsinyt ympyrän muotoisia juttuja :)

11/39 | 

Niinhän Mannerheimin Lastensuojeluliittokin sanoo: Arki on ihmisen parasta aikaa. (Vai oliko se Matti Nykänen? ;D) Minä olen vähän levoton ihminen, minulla on vaikeuksia pysähtyä nykyhetkeen ja nauttia siitä, mitä on. Siksi en välttämättä osaa arvostaa tarpeeksi tuttua, tasaista arkea.

12/39 | 

Samaa mieltä: juuri lapsille rutiinit ovat tärkeitä. Mutta aikuiselle tiukka jumittuminen rutiineihin ei välttämättä ole hyväksi... Aikuisen kannattaisi välillä rikkoa rutiinejaan, jos mahdollista.

14/39 | 

Mun mielestäni lasten kanssa asiat sujuva helpoiten, kun on jotkut tietyt raamit joissa toimia. Toki rutiineista saa ja pitääkin poiketa muuten elämästä tulee helposti ryppyotsaista puurtamista. En sitten tiedä kuinka asioihin suhtaudun muutamien vuosien päästä, kun ei ole muita joiden takia rutiineja noudattaa.

15/39 | 

Minusta on mukavaa, kun arki sujuu tietyn kaavan mukaan. Tuttua ja turvallista, ja toki toisinaan myös tylsää. Sitä arkea piristämässä aina välillä pikkuhetket...ja usein siitä arjestakin löytää niitä kivoja juttuja itsessään :). Arjen tutut ympyrät kantaa vaikeissakin tilanteissa. Jos arki järkkyy esim. vakavan sairastumisen tai läheisen menehtymisen vuoksi, mitä sitä kaipaakaan...? Sitä ihan tavallista arkea ja tavallisia ympyröitä! Olenkin sitä mieltä että se tuttu, turvallinen ja tylsä arki on aivan aliarvostettua :).

26/39 | 

Hauskaa kuulla että joku muukin pyörittelee näitä päässään. Ehkä se on jo hyvä merkki ja ehkäisee jämähtämistä, henkistä pysähtyneisyyttä, että pohtii ja kyseenalaistaa omia tapojaan?

27/39 | 

Hienoja ympyröitä arjesta! Minä tykkään rutiineista, kunhan niitä ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Ne antavat turvallisen rytmin päiviin, mutta joskus on virkistävää tehdä asiat aivan toisin. :)

32/39 | 

Niinpä. Tämä muutosten pohtiminen alkoi itselläni itse asiassa jämähtämisen pohtimisesta: siitä, että elämäni on jo jonkin aikaa ollut suhteellisen vakaata. Oli pakko todistella itselleen, että se on okei, koska projekti-ihmisenä olen aina enemmän nauttinut jatkuvasta muutoksesta. Toisaalta osa näistä arjen rutiineistani on hyvinkin pysyviä. Taidan siis nauttia ensisijaisesti siitä, jos henkisellä puolella saan haastaa itseäni. Se taas ei onnistu, ellei arki rullaa omalla painollaan.

39/39 | 

Kivoja kuvia! Olen samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee rutiineja arjen ja normaalielämän helpottamiseksi - mutta silti pitäisi osata aina aika ajoin kyseenalaista ne rutiinit ja ajatusmallit, koska maailma ympärillä muuttuu, ja haluisin ajatella että pystyn muuttumaan sen mukana. Toisaalta tuntuu siltä, että ainakin työelämässä olen yhä kiihtyvässä tahdissa se muutoksen ajuri, eikä liika vauhtikaan ole hyväksi, koska silloin tulee helposti k*stua juosten (anteeksi karkea kielikuvani). Huoh, tee tässä nyt sitten oikeita valintoja!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä postaus on omistettu sinulle, uhmailevan taaperon tai vaativan vauvan äiti, joka tuskailet oman ajan vähyyttä. Kenties ajattelet, että hyvä kun ehtii vessassa käydä silloin, kun lapsi ei ole mitään vailla. Haluan vain pikaisesti raportoida meidän mukavasta lauiantaipäivästä. Ihan itsekin jäin sitä äsken ihmettelemään: kun lapset ovat tällaisia koululaisia, (omaa) aikaa jää vapaapäivinä uskomattoman paljon!

Hessu, joka on perheemme aamuvirkku, herätti minut seiskan maissa. Aurinkoisena aamuna ei enää uni maistunut, joten laitoin pyykkikoneen pyörimään ja aloin imuroida sekä jynssäsin vessan. Maailman Paras Mies nautti vielä pitkistä unista ja lapset jäivät raivaamaan sekä imuroimaan omia huoneitaan sillä välin, kun minä lähdin lenkille lähimetsään. (Lasten karkkipäivä ei meillä ala ennen kuin huoneet ovat kunnossa. Tämä sääntö pätee aina, kun muistamme sen...)

Verkkaisen lounaan jälkeen päätin hoitaa helatorstaina aloittamani ikkunanpesu-urakan loppuun, olihan taas kaunis, puolipilvinen sää. Lapset pomppivat trampoliinilla aikansa, kunnes Hipu tuli luokseni ja kysyi, saisiko auttaa.
 

Esikoinen halusi pestä ikkunat!

Ikkunanpesu-urakka voi olla myös hupia!

Olin henkisesti varautunut käyttämään puuhaan koko loppuiltapäivän mutta kas - tyttö pesi joka toisen ikkunan siinä silmänräpäyksessä! Sen jälkeen hän pyysi, että voisi pestä ikkkunat myös sisältä (meidän talossa ikkunalaseja ei saa auki, eli lasit on pestävä erikseen ulkoa ja sisältä.) Niinpä jätin sumutinpullot ja sanomalehdet tytölle ja siirryimme Hessun kanssa karsimaan pensaita.

Alkuviikolla vielä ihmettelin, jääkö minulle viimein tänä kesänä aikaa siistiä montakin villiintynyttä pensasta, kun poika halusi toimia apulaisenani nurmikonleikkuussa. No, nyt se aika oli tullut.

Maanantaina pohdiskelin, uskaltaisinko leikata vielä näin kesän kynnyksellä norjanangervon, joka oli päässyt pöhöttymään. Sen tein, ja karsinkin puskasta heti puolet pois!

Norjanangervon kimpussa

Pensaiden siistiminen on siistiä!

 Urakan lopputulos: valtava risukasa

Pensas kutistui puoleen

Kun tulin sisälle syömään, ikkunat kiilsivät. Koko talon ilme oli kirkastunut.

Kun lapseni olivat alle kouluikäisiä, en koskaan pessyt ikkunoita itse, vaan tilasin siivoojat hoitamaan urakan. Tämä siksi, että pienempien lasten kanssa ei vain voinut käyttää keskeytyksettä tunteja mihinkään - aina tekeminen piti keskeyttää koska jollakin oli nälkä, uniaika, vessahätä tai kiukkukohtaus.

Minusta tämä nykyinen elämänvaiheemme on yksinkertaisesti ihana. Kouluikäiset lapset ovat niin hauskoja ja viisaita, heiltä oppii paljon uutta. Ja lisäksi he ovat niin vaivattomia, omatoimisia ja heistä voi näköjään olla jo paljon apua! Taannoin pohdin blogissani, mikä on lapsen paras ikä. Nyt tiedän: kyllä se on tässä ja nyt.

Sinä uhmaikäisen taaperon tai vaativan vauvan äiti - hang on, there! Tunnelin päässä on valoa. Kyllä se helpottaa. Ja sillä välin, muistathan nauttia joka hetkestä. Se aika, kun lapset ovat pieniä, on tosi lyhyt, eikä tule koskaan takaisin.

Ihanaa lauantai-illan jatkoa!

--
I just quickly wanted to stop by to tell, how much I enjoy being a mom to school aged children. They are so much fun, you can learn many things from them and they are so easy - plus they can help a lot! Today my daughter asked me if she could wash the windows and she did, too! While she did that, my son and I trimmed up some bushes.
I wish every mother of a baby or a toddler would remember this: hang on, it'll get easier soon. And in the meanwhile, make sure you enjoy the ride!

I'm linking this post up with Outdoor Wednesday link up.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (27)

1/27 | 

Juuri näin ja puhut asiaa! Moni ei ymmärrä, että pari kolme vuotta menee kuin siivillä ja niitä ei takaisin saa! Pitäisi osata nauttia aina ajasta kerrallaan. Kuka on luvannut, että lapset ovat aina niin ihania, sillä välillä ne on riesa ja se aika on vain kestettävä. Kyllähän se pitäisi osata miettiä valmiiksi, ennenkuin lapsia tekee. Kouluikä on ihanaa aikaa, mutta voin luvata, että tämä se vasta on parasta. Tytöt aikuisuuden kynnyksellä ja minulla on omaa aikaa vaikka kuinka, kun harrastuksetkin kuskailuineen jäivät ja nyt he lenkkeilevät ja käyvät salilla omaan tahtiin. Mutta silti minua äitinä tarvitaan ja haluankin olla läsnä, sillä kaikkine murrosiän myrskyineen ja iloineen on hyvä olla silti nuoren lähellä, äitinä.
Pahus kun muistutit, meillä on vielä ikkunanpesu vaiheessa:)

2/27 | 

Niin totta! On ihanaa, kun lapset kasvaa, ja voi jakaa vastuuta kotitöistä :)
Pihahommat on parasta keväällä. Kiva katsella pihakuvia teidänkin kodista :)

3/27 | 

Tämä on niin totta. Minä olen kyllä nauttinut myös niistä intensiivisemmistä vaiheista, mutta koska olen ihminen, joka tarvitsee paljon myös omaa tilaa ja rauhaa, niin tämä vaihe on kyllä ihana. Ja lapsista on myös ihan oikeasti apua, kun he siivoavat, pinoavat puita jne.

4/27 | 

Meillä ehti olla jo tämä vaihe nimittäin vanhin poika oli jo yhdeksän vuotias, kun keskimmäinen syntyi. Nyt on muutama vuosi mennytkin juuri tuossa "hyvä jos ehtii wc:ssä käydä" vaiheessa. Olenkin jo unohtanut tuon, että pystyy jotain tekemään useamman tunnin peräjälkeen. Olenkin usein ihan puhki vaikka en juurikaan ole saanut "mitään" aikaiseksi, johtunee juuri tuosta kaikki jää aina kesken koska lapset tarvitsevat paljon huomiota jne. Tiedän, että tulen haikeudella muistelemaan näitä taapero aikoja. Meillä lapset 15, 6 ja 2 vuotiaat, joten helpompaa on jo nuorimmaisen kanssakin.

Osaat kirjoittaa aina niin "naulan kantaan" näissä postauksissasi, kiitos sinulle !

5/27 | 

Kouluikäiset on ihan parhaita :) Tästäpä tulikin idea, laitan 12 vuotiaan rymyämään pensassaksien kanssa suikerotuhkapensaaseen...

6/27 | 

Ja kohta ne lentää jo pois pesästä kokeilemaan siipiensä kantavuutta :D
Meillä enää nuorimmainen viidestä kotona, ja kaappi hänellä täynnä valmiiksi hankittuja oman kodin tavaroita! Mutta sitten alkaa tulla niitä mummin muruja, ja taas pääsee nauttimaan pienokaisista ja heidän kanssaan touhuamisesta

7/27 | 

Luulen, että tässä tapauksessa salaisuus on näissä isohkoissa ikäeroissa. (Ja vähän myös kuopuksen sävyisässä luonteessa.) En usko, että kolme menisi siinä missä kaksikin, jos kaksi isompaa olisivat hekin molemmat vielä vaikkapa päiväkoti-ikäisiä. Tai tiedän, ettei menisi, kun olen paljon sellaisiakin trioja läheltä seurannut. :-)

Toki meidän elämä olisi vielä paljon leppoisampaa, jos olisi vain nuo kaksi kouluikäistä. Selvä se. Mutta yllättävän mukavasti tuo pienin tässä pyörii. Arki on todellakin paljon vaivattomampaa nyt kuin se oli silloin aikoinaan kahden pikkulapsen kanssa. Koululaisten omatoimisuus tekee niin paljon.

8/27 | 

Voi, toki pääsette! Jo muutaman vuoden kuluttua pääsette miehen kanssa yhdessä lenkille ja ihan parasta on, että ennen pitkää pääset neitien kanssa yhdessä lenkille - ja se onkin sitten ihan parasta!
Oma esikoiseni oli (ihan äsken) syntyessään punainen, kiukkuinen rääpäle. Nyt 11-vuotiaana hänellä on pitemmät koivet kuin minulla, pian jo parempi kestävyyskunto kuin minulla ja hän on mitä parhainta lenkkiseuraa

13/27 | 

Tämä tuli niiiiin tarpeeseen. Kun on kaksi pahimmassa uhmaiässä (toivottavasti!! eihän tämä tästä enää pahentuakaan voi, eihän?? ;D) ja kolmas vauva tulossa, tuntuu todellakin kädet olevan täynnä ja aina joku jotain vailla. Vauvavuosi tuo vielä oman lisämausteensa, mutta lohduttavaa kuulla, että muutaman vuoden päästä meilläkin alkaa oletettavasti helpottamaan. Esikoinen meneekin jo kahden vuoden (kääk!) päästä eskariin, ja siitä ripotellen pienemmät seuraa perässä koulutielle. Noin kun tätä ajattelee, niin eihän kaksi-kolme vuotta ole aika eikä mikään - verrattuna siihen miten nämä kuluneet neljä vuotta lasten kanssa ovat kiitäneet. Tämän perspektiivin kun muistaisi myös niinä uhman täytteisinä hetkinä ja päivinä. ;) "This too shall pass..."

14/27 | 

Kiitos kommentistasi :) Itsekin tykkäsin erityisesti siitä vaiheesta, kun olin lasten kanssa kotona hoitovapaalla pojan synnyttyä. Nautin siitä kun pystyi olemaan täysillä siellä missä oli, lasten kanssa kotona. Päiväkotivaihe sen jälkeen, kun oltiin molemmat töissä ja lapset hoidossa, edelleen aika pieniä, oli ehkä rankinta. Siihen verrattuna tämä elämä kahden koululaisen kanssa on niin paljon helpompaa :)

15/27 | 

Kiitos kommentistasi, mukavaa jos kirjoituksistani on ollut sinulle iloa :) Paljon tsemppiä ja jaksamista - minä ihailen jokaista kolmen lapsen äitiä koska itsestäni ei olisi samaan!

16/27 | 

Meillä taitaa vielä olla aivan pikkiriikkinen matka tuohon... Perheen pian 9-vuotias on yksinkertaisesti taukomatta iholla ja montakohan sataa kertaa sanoo päivässä äiti. Tulee myös vessaan, jos en ymmärrä laittaa ovea lukkoon ja suihkussa, saatikka kylvyssä on mahdotonta olla rauhassa.

Elämä on silti aika helppoa jo ja hauskaa, joten kiva vaihe on meneillään. Jokainen vaihe on ainutlaatuinen eri tavalla ja upea matka seurata lasten kasvua. Mutta totta on, kun valvoin Sofian kanssa kaikki yöt läpeensä 8kk ja perheessä oli 3 muutakin lasta, tuolloin tuumin, että tämä on vain tätä ja tunnelin päässä ei ole valoa. Valo tuli kuitenkin. :)

Meillä pesee mies ikkunat. ;) Mutta on kyllä hyvä opettaa lapsille kaikki kotityöt. :)

17/27 | 

Juu, allekirjoitan tämän. Isompien lasten kanssa elämään tulee paljon enemmän väljyyttä. Mulla jonkinlainen vanhemmuuden ruuhkahuippu oli silloin, kun perheessä oli vauva ja taapero / taapero ja päiväkotilainen. Kaksi kovasti tarvitsevaa pientä. Sen jälkeen kaikki on ollut paljon helpompaa, vaikka lapsia on vielä yksi lisää, ja hän on vielä pieni. Isommst lapset ovat jo kouluikäisiä, joten yksi nuorempi tuntuu menevän vähän siinä joukon jatkona, ja hänellä on muitakin "isoja", joiden puoleen kääntyä. Silti musta on ihanaa kun hänkin kasvaa ja itsenäistyy. En kaipaa vauva-aikoja yhtään, enkä myöskään kauhistele sitä, että lapset vääjäämättä kasvavat aikuisiksi. Sellainen elämä on.

20/27 | 

Uskomatonta että joku kirjoittaa mustaa valkoisella: "nuorempi tuntuu menevän joukon jatkona". Minä aina luulin, että tuo legendaarinen väite: "kolme menee siinä missä kaksikin" on yksi maailman suurimmista valheista ;D

22/27 | 

Tsemppiä - ota päivä kerrallaan! Minulle raskainta oli, kun esikoinen oli kolme ja kuopus itkuinen vastasyntynyt. Silloin jonain aamuina muistan ajatelleeni ensimmäiseksi herättyäni, että kunpa tämä päivä olisi jo ohi. Kärsin molempien lasten syntymän jälkeen synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, minkä vuoksi en oikein pystynyt nauttimaan pikkuvauva-ajasta.
Näin vuosia myöhemmin on kyllä nostalgista katsella videoita ja kuvia lasten vauva-ajoista ja muistella symbioottista yhteiseloa imeväisen kanssa... Nyt olisi hauskaa hypätä ajassa taaksepäin esim. yhdeksi päiväksi lasten pikkuvauva-aikaan nauttimaan vauvantuoksusta.
Mutta vain päiväksi. Itse en pystyisi palamaan tuohon elämänvaiheeseen pidemmäksi aikaa. Toiset meistä on rakennettu heikommista aineksista kuin te vahvat ja jaksavat kolmen lapsen äidit.

23/27 | 

Kenties tähänkin pätee seuraava tiibettiläinen viisaus, josta on minulle ollut paljon apua? Tarinan mukaan kolmelta viisaalta munkilta kysyttiin ajatusta, josta olisi lohtua missä tahansa tilanteessa. He vetäytyivät kolmeksi päiväksi miettimään asiaa, tulivat sitten takaisin ja sanoivat:
"Mitä tahansa se onkaan, ajan kanssa se menee ohi."

24/27 | 

Kommentistasi minulle tuli sellainen olo, että olenkohan jotenkin laiminlyönyt kuopusta, kun hän ei enää ole koko ajan iholla, vaikka on vasta kahdeksan... (Miten niin olen suorittaja, joka on herkkä syyllistymään...? ;) Jotenkin tuntuu, että kuopus on koko elämänsä ajan tottunut saamaan astetta huonompaa palvelua kuin esikoinen. No, ehkä hänestä on sen ansiosta tullut aika omatoiminen.
Olet aivan oikeassa: jokainen vaihe on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Juuri sitä yritin sanoa. Minustakin tuntui kuopuksen synnyttyä, että elämäni oli kadonnut, enkä saisi sitä koskaan takaisin. Mutta sainhan - ja monin verroin parempana!
Meillä minä pesen ikkunat koska kauniilla säällä hankkiudun aina jollain verukkeella ulkotöihin. Mies sen sijaan laittoi ruoan =)

Anonyymi
25/27 | 

Kiitos näitä juttuja tarvin just nyt. 2,5-v-ja 5-vuotias ovat jatkuvasti toistensa kimpussa ja koko ajan kitisevät ja äitiä huudetaan joka välissä. Vauvaa ei voi hoitaa rauhassa ollenkaan. Jospa tämä tästä helpottais ��...

26/27 | 

Komppaaan anonyymia yllä - myös iät täsmää meidän tilanteeseen. Ja nyt itselä kaamee lunssa ja pääkipua ja silti kaikki pitäis tehdä. :)

27/27 | 

Kiitos tästä! :) Täällä 2v ja kohta 5v ja aika kiinni siis vielä noissa neideissä! Joskus siis pääsemme vielä miehen kanssa kaksinkin lenkille, jes!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat