Kirjoitukset avainsanalla hermot

Mitä tekee perheenäiti, kun edessä on täysi työpäivä ja viikonloppuna kolmet kekkerit? Järjestelee paikkoja? Leipoo lapselleen synttärikakun? Siivoaa? Tekee valmiiksi bataattikeiton, johon on suuresti stressaantuneena kerännyt ainekset pikajuoksuna kaupasta?

Ei tietenkään, vaan selailee koneen kovalevyä, törmää pariin videopätkään jotka kuvasi kännykkäkameralla sen onnellisen viikon aikana, kun oli koira hoidossa. Jättää tiskit pöydälle, bataatit jääkaappiin, ottaa pari palaa lapsen synttärikutsuille varattua suklaata ja väsää videon vlogiinsa...

Uraäidin Ruuhkavuodet

Joskus puhutaan pakenemisreaktioista. Sellainen iski minuun nyt.

Vaikka vastustan jämähtämistä ja tykkään vauhdista, tämä viikko on ollut vähän liikaa. Lähdimme perjantaina perheen kanssa ajamaan lapsuudenkotiini ja lensin sieltä maanantaiaamuna suoraan työmatkalle, josta palasin eilen. Osa Lontoon-lomareissunkin kamoista on vielä purkamatta laukuista. Ehdin käydä tänään töissä kääntymässä, lähdin lounastapaamiseen ja sieltä suoraan firman tämän kevään tärkeimpään tilaisuuteen, sesongin avajaisiin.

Sanotaan että kun sataa, niin sataa kaatamalla, eikä tipoittain. On ällistyttävää, että samalle viikolle voi sattua yhden ison projektin briffaus-palaveri, parin päivän innovaatio-workshop, nuo kauden avajaiset, huomisaamulle vielä seminaari, sen jälkeen vierailijaryhmä Pohjois-Suomesta ja illalla sukulaisvierailu Pohjois-Amerikasta.

Kaiken tämän lisäksi minä, sosiaalinen erakko, ehdin tavata samalla viikolla yhden sellaisen ihmisen, jota en ole nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen, toisen sellaisen jota en ole nähnyt puoleen vuoteen, kaveriporukan joita en ole nähnyt pariin kuukauteen - ja kaiken kruunaa sunnuntaina pojan kaverisynttärit.

Mistä tämä on osoitus? Maailman Paras Mies tuolla mutisee itsekseen: "Niin makaat kuin petaat". En tiedä. Ehkä vielä ennen eläkeikää opin jotain kalenterinhallinnasta...

No, joka tapauksessa tuon koiravideon pykääminen rauhoitti minua lähes yhtä paljon kuin koiran lenkittäminen aikoinaan. Jos päätä puristaa, kannattaa palata mielessään hyviin hetkiin!

Toivottavasti sinullakin on hauskaa, kun seuraat suloista, vanhaa puudelirouvaa metsälenkillä.
------
This week has been extremely busy at work, including a business trip abroad, a seminar, meetings, workshop and events. Suddenly also my social life is bloomig at the same time by meeting relatives and friends and colleagues that I haven't seen for a long time.
What can one do when there are tonnes of things to do? Blogging, of course. In addition it's also very relaxing to create a video in one's vlog when there's no time to do that. 
I made a video clip of the poodle which we were taking care last month. I hope you enjoy the video as much as I enjoyed making it!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
 

Tällainen kuva parkuvasta pikkulapsesta symboloi yhtä vanhemmuuden osa-aluetta, jossa on itselläni eniten oppimista: lapsen tarvitsevuuden, heikkouden ja avuttomuuden hyväksymistä. Ensireaktio kuvasta minulla on ajatus: "Mitäs kitiset, sinullahan on kaikki hyvin!"

Olen huomannut, että aikuiset suhtautuvat vauvan itkuun eri tavoin. Minua lasteni itku stressasi valtavasti. Koin sen häiritsevämpänä kuin joku muu, suorastaan hävettävänä. Siinä missä itse häpeilin pienokaiseni ahdistavaa rääkymistä, joku toinen saattoi kuitata sen pienenä kitinänä. Tämä alitajuinen asenne-ero saattaa vaikuttaa myös tulkintoihini vauvavuosien muistoista.

Omasta mielestäni molemmat lapseni olivat aika vaativia vauvoja. Tuntui että kumpikaan ei ollut kovinkaan kauaa tyytyväinen vaan koko ajan jotain vailla. Muistojeni mukaan molemmat enimmäkseen itkivät ensimmäiset puoli vuotta. Tällainen tietenkin herätti epäilyksiä omasta kyvystäni vanhemmuuteen. Löysin itseni usein pohtimasta, miksi en saa pidettyä vauvaani tyytyväisenä? Hoidanko lasta jotenkin väärin?

Näin jäkikäteen analysoiden voi olla, että meidän tenavat ulisivat enimmäkseen väsymystään. Molemmat nukkuivat sen ensimmäiset puoli vuotta yöt ja päivät vain parin kolmen tunnin pätkissä ja näin ollen olivat varmaan yliväsyneitä suurimman osan valveillaoloajastaan, kuten minäkin. Nälkäisiä lapsukaiset eivät olleet, minä kun imetin vauvaa joka itkuun, erityisesti esikoista, joka ei huolinut tuttia. Hänellä todennäköisesti olikin usein myös maha sekaisin, kun ruoansulatus kävi kovilla kierroksilla.

Joskus lapsemme olivat varmaan myös kyllästyneitä, heillä oli yksinkertaisesti tylsää. Molemmilla oli, ja on edelleen, aika lyhyt pinna ja voimakas tahto, eivätkä he arastele ilmoittaa mitä tahtovat - tarvittaessa äänekkäästikin. Vauvana tällainen luonteenlaatu ilmeni voimallisena älinänä.

Tässä tullaan minun heikkoon kohtaani. Välillä jo vauva-aikana ärsytti ja edelleen ärsyttää lapsen "turha marina". Jos maha on täynnä ruokaa, aika otollinen unelle, on lämmin ja kuiva ja kaikki on periaatteessa hyvin, koin vaikeaksi sietää lapsen "turhaa" kitinää. Edelleen kuopukseni, joka on vielä aika pieni, kitisee mielestäni tyhjästä, esimerkiksi jos hänellä on tylsää, ei ole mieluista tekemistä tai hän ei muuten vain saa tahtoaan läpi. Ja silloin minussa herää jotain, jonka haluaisin hallita paremmin. En jaksa kuunnella lapsen valitusta, en edes yritä selvittää hänen todellista tarvettaan vaan joko suljen korvani, menen pois tai ärähdän lapselle.

Kasvatusalan asiantuntijoilta olen ymmärtänyt, ettei näin kannattaisi toimia. Ei lapsi koskaan kitise turhaan, hänellä on aina jokin todellinen tarve, jota hän vain ei osaa ilmaista. Aikuisen tulisi auttaa lasta sanoittamaan tunteensa ja osoittaa, että kaikenlaisten tunteiden ilmaiseminen, myös negatiivisten, on sallittua ja tunteet kannattaa ilmaista eikä padota niitä sisälleen.

Helpommin sanottu kuin tehty. Olen pohtinut asiaa paljon ja yritän tosissani tunnistaa haitallisia käyttäytymismallejani mutta niiden muuttaminen on niin turkasen vaikeaa. Voi olla, että minunkin sisälläni vielä asuu pieni tyttö, joka on joutunut tukahduttamaan heikkoutensa ja avuttomuutensa ja hillitsemään tunteensa. Se pieni tyttö minun pitäisi ensin kohdata ja ottaa syliin.

Siinä sitten onkin opettelemista.

Miten sinä suhtaudut lapsen itkuun ja erityisesti sellaiseen kitinään, joka ilmenee kun "kaikki on hyvin"? Oletko onnistunut lapsen kanssa erilaisten tunteiden sanoittamisessa? Onko sinun helppoa sallia lapselle myös negatiivisten tunteiden ilmaisu?
----
I find it difficult to tolerate child's anxiety and cry when everything seems to be alright.
I still keep doing the wrong thing when my 7 year old son is whining: I reject him, get angry or go away whereas I should help him to express his true emotions. I've read stuff about parenting but it's hard to change one's habits.
Perhaps I wasn't allowed to whine when I was a little girl. I should take care of that little girl inside me first and let her express the hidden anger, I guess. But that's another story.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram |

Kommentit (2)

Outi
1/2 | 

Itse olen myös sitä mieltä, että vauvat eivät kitise turhaan. Se itku on merkki vanhemmille, että vauva tarvitsee jotakin. Koululaisista en olekaan enää samaa mieltä. " Mulla ei oo mitään tekemistä " narinat on rasittavia. Tekemistä keksii aina ja aina ei tarvitse ollakaan mitään tekemistä.

Vierailija
2/2 | 

Veit sanat suustani! Juuri tuolta minusta on tuntunut ja samat heikkoudet omassa käytöksessä löytyvät täältäkin. En ole nauttinut vauva-ajasta juurikaan vaikka sitä niin odotin. Juuri tuo jatkuva kitinä ja tyytymättömyys vaikka "kaikki on hyvin" - varsinkin kun toisten vauvat vaikuttivat niin tyytyväisiltä. Tunne että mitä minä teen väärin ja enkö osaa hoitaa lastani kun asiantuntijat sanovat että vauva ei itse turhaan. Kaikki olisi ehkä ollut helpompi hyväksyä jos joku olisi mieluummin sanonut että vauvat nyt vain itkevät ihan turhaankin..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yhteistyössä Aamu Hyvääääääää huomenta...? Uskaltaisitko puhutella tämännäköistä rouvaa?
Short hair
Lyhyttukkaisella kampaus voi yön jäljiltä olla hyvinkin villi. Armoa, mitä mä tälle nyt teen...?
Sleeping children
Koskaan meidän lapsille ei uni maistuisi yhtä sikeästi kuin kouluaamuisin. Viikonloppuna taas lasten biologinen kello herättää heidät ihan itsestään kouluunlähtöaikaan...
Bed
Joskus kotiäitiaikoina meillä vielä pedattiin sängyt ennen lähtöä, nykyään ei enää. Onneksi olen jostain lukenut, että sängyn on hyvä saada tuulettua perusteellisesti yön jälkeen :)
Mess
Koti on aamun jäljiltä kaaoksessa, niin keittiö kuin vessa ja kaikki siltä väliltä. Usein oikein säälin miestä, joka saa tulla tämännäköiseen kämppään. Joskus hän oikeutetusti ihmettelee, mitä aamulla oikein on tapahtunut.

Nykyään meidän aamuissa ei enää juurikaan ole uhmakiukkuja, tai ainakaan varsinaisia itku-potku-raivareita. (No, Hessulla on toki yleistä rajojen testaamista.) Perusongelma on, että kaikki tapahtuu niin tajuttoman hitaasti, eikä aamuisin olisi aikaa hidastella!

Sanotaan, että lapset pitäisi herättää niin aikaisin, että aamulla jää aikaa leikkiin ja kiireettömään lähtöön. Meillä pitäisi varmaan herätä sitten joskus aamuneljältä. Tuntuu nimittäin, että mikään ei ole tarpeeksi aikaa.

Viime viikolla Hipu heräsi jostain syystä tuntia ennen kuin olisi pitänyt. En kauheasti paimentanut tyttöä, kun kerran oli ylimääräistä aikaa. Niinpä hän käytti sen ylimääräisen tunnin istuskellen yöpaidassa keittiönpöydän ääressä kynän ja vihon kanssa: kaikki aamutoimet tekemättä, hampaat harjaamatta, vaatteet pukematta, aamupala syömättä... Sinäkin aamuna toistui ihan sama kaava kuin joka aamu:

  • Kello on seitsemän. 45 minuutin kuluttua pitäisi siirtyä autotalliin, että ehdittäisiin ajoissa kouluun ja töihin. 
  • Lapset rämpivät hitaaaaaasti sängyistä ylös. Hessu yrittää ruveta kokoamaan legoja. Hipu unohtuu kirjan ääreen. Vanhemmat muistuttavat, että kello käy.
  • Kello on 7.20. Hessu pukee verkkaisesti yhtä sukkaa, unohtuu tarkastelemaan pitkäksi aikaa paitansa hihaa. Hipu harjaa hampaitaan/tukkaansa vielä vähintään 15 minuuttia. Hänen päivän vaatteistaan ei vielä ole tietoa. (Vasta eteisessä lähdön hetkellä selviää, että myös ulkohousut ovat kadonneet.)
  • Kello on 7.30. Kuljetusvuorossa oleva vanhempi huutaa, että 15 minuutin kuluttua pitää lähteä ulos ovesta. Hessu on kenties saanut kaikki vaatteet päälle. Hänen hampaansa ovat harjaamatta. 
  • Kello on 7.35. Aikuinen tulee harjaamaan pojan hampaat. Hessu ei halua, että hampaat harjataan ja nostaa konsertin aiheesta. Hipu suostuu kolmannen karjahduksen jälkeen laittamaan romaanin pois ja siirtyy puolipukeissa...soittamaan pianoa.
  • Kello on 7.40. Lapset eivät ole syöneet aamupalaa. Kuljetusvuorossa oleva vanhempi karjuu eteisessä menevänsä ajamaan auton tallista. Lapsiin tulee liikettä. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua he istuvat takapenkillä kädessään banaanit, jotka syödään autossa aamupalaksi.

Tämä homma vain ei toimi, tiedän sen. Yritämme toki usein laittaa edellisiltana koulureput ja vaatteet valmiiksi, mutta usein se myös unohtuu.

Hankalinta mielestäni on se, että lapsilla ei ole oikein ajantajua, eikä vastuuta omasta ajankäytöstään. Toki Hessu, ekaluokkalainen, on vielä sen verran pieni, ettei sitä oikein voi häneltä vaatiakaan.

Pari vuotta sitten tapanani oli muistuttaa lapsille säännöllisesti ajan kulumisesta tyyliin: "Pitkä viisari on nyt kuuden kohdalla, kun se on yhdeksän kohdalla, lähdetään." Silloin lapset kävivät itse välillä katsomassa kelloa ja jonkin verran ottivat vastuuta hommien etenemisestä. Silloin se siis vielä toimi, mutta ei jostain syystä enää.

On ylellisyyttä, että ehtisin (rauhassa) käydä aamulla suihkussa. Olen kiitollinen, jos koko porukalla on vaatteet oikein päin päällä ja hampaat harjattuina. Käyn suihkussa iltaisin, minkä ansiosta aamulla hiukset saattavat aamulla olla aikamoista sekasotkua, kuten tuolla yläkuvassa.

Sain Oriolalta aamujen helpotukseksi blogini kautta testikäyttöön Klorane-kuivashamppoon, joka on tarkoitettu erityisesti keskiruskeista tummanruskeille hiuksille. Moni tummahiuksinenhan välttelee kuivashamppoon käyttöä, koska pelkää että hiusten tyvi jää harmaaksi ja jauhoiseksi. Sävytetyn Kloranen sisältämät väripigmentit auttavat säilyttämään värin kirkkaana. Tuote poistaa rasvaisuutta hiuksista ja antaa hiuksille volyymia.

Testailin tuotetta tässä eräänä aamuna, kun ei ollut kiire. Olen ennenkin käyttänyt kuivashamppoita, mutta en sävytettyjä. Niinpä hämmästyin, kun huomasin että tästä tuotteesta todellakin tuli ruskeaa sävyä niin hiuksiin kuin harjan pohjaankin.

Kuivashamppoo

Käsittelin hiuksista ohjeen mukaan pienen alueen kerrallaan ja harjasin pois. Lopuksi kuivasin vielä varmuuden vuoksi hiukset pyyhkeellä. 
Vinkki: kannattaa jättää aamutakki päälle, kun käyttää tuotetta. Väripigmenttiä tulee todella runsaasti, jos levittää kuivashamppoota yhtä laajasti kuin minä. Kun siis hoitaa homman kuntoon ennen pukeutumista, ei tarvitse karistella väripigmenttiä vaatteiltaan...
Uraäidin Ruuhkavuodet -bloggaaja
Tässä lopputulos Klorane-käsittelyn jälkeen (ennen muotoilutuotteita). 

Ilokseni sain Oriolalta arvottavaksi teidän lukijoiden kesken yhteensä viisi kappaletta tummien hiusten kuivashampoita ja original Klorane-kuivashampoita (ilman väripigmenttejä)! Vastaa tähän postaukseen ja kerro paras vinkkisi, millä saat aamut sujumaan teidän perheessä, niin olet mukana arvonnassa! 

Vastaa siis tähän postaukseen, kerro vastauksessa vinkkisi ja ilmoita, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden! Lisäksi kerro, haluatko mieluiten väripigmenttiä sisältävän kuivashamppoon vai värittömän.

    Arvonta päättyy maanantaina 15.12. klo 21. Sen jälkeen ilmoitan onnelliset voitttajat, jotka saavat aamuihinsa helpotusta.

    Arpaonnea ja tsemppiä aamuihin!

    Kommentit (42)

    1/42 | 

    aarghhh aamuista sujuu 1 viidestä täydellisesti. Mutta mitä isompia tytöt on sen paremmalla rutiinilla. En ole mikään edellisen illan valmistelija, joten nukkumaan ajoissa ja herätys riittävän ajoissa, että aamulla ehditään kaikki.

    Ilolla kivassa arvonnassa eli blongi kun olen,niin värittömän kuivashampoon arvonnassa. Kuivasampoot ovat hyviä, kesti pitkään päästä ennakkoluuloista. :)

    Iloista iltaa toivottelee Tiia

    2/42 | 

    En osaa sanoa mitään takuuvarmaa niksiä, joka toimii ja pelastaa huonoimmankin aamun. (sori) Rutiinit ja rytmi helpottaa arkea ja myös niitä aamuja. Meillä ainakin elämä on helpompaa kun arki on samanlaista. Mennään ajoissa nukkumaan, ei katsota telkkaria aamuisin eikä iltaisinkaan liian myöhään. Tällä hetkellä ylösnousua nopeuttaa joulukalenteri. Ne kun saa avata vasta sitten kun aamupala on syöty ja vaatteet puettu.
    Ostin ensimmäistä kertaa elämässä kuivashampoota jokin aika sitten. Ja vau! Sehän toimii. Itselläni on myös tummat hiukset, joten tuollainen tummille hiuksille tarkoitettu kuivashampoo kuulostaisi hyvältä, en ole sellaisesta kuullutkaan.
    Kolmella arvalla mukana. :)

    3/42 | 

    Mä en tiedä onko tämä mikään neuvo mutta meidän ratkaisuhan on se että pienin hoidetaan mahdollisimman pitkään itse kotona :D halutaan ihan suosiolla yksi osa pitää poissa oravanpyörästä ja helpottamassa aamuja.
    Koululaisten kanssa selvästi hankalimmat kaudet osuu aina toukokuulle ja joulukuulle. Kun ollaan jo niin lähellä lomaa ja aletaan olla tosi väsyneitä. Siinä ei auta kuin laskea aamuja ja yrittää pitää pitkää pinnaa. Tänään viimeiksi yövuorosta tullessani herätin kummankin teinin, molemmat olivat nukkuneet ihan reippaasti pommiin... Mun mielestä se aikaisemmin nukkumaan meneminen tai aikasemmin herääminen ei aina ratkaise yhtään mitään. Valitettavasti.

    Kahdella arvalla mukana original-shampoon arvonnassa ;)

    4/42 | 

    kaikilla arvoilla mukana :) Siis ei ole mitään helpotusta aamuun... Aivan liian myöhään mennään nukkumaan.. klo 22 maissa.. 8, 9 vuotiaat... aamulla on huutoa ja kiukuttelua , vaatteet hukassa ja osa kirjoistakin.... kai se sitten helpottaa kun menevät yläasteelle :))
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    5/42 | 

    Meillä auttaa aamuisin hiukan se, että ollaan jaettu hommia eri deadlineille eli käytännössä niin, et viimeistääm puoli tuntia ennen lähtöä pitää istua aamupalalla ja 10 minuuttia ennen pitää aloittaa "lista". Lapsilla on siis omat tehtävälistansa aamuiksi (vaatteet, hampaat, reppu, liikuntavaatteet), lukutaidottomalla kuvallisena, ja osaavat katsoa kellosta milloin hommien pitää alkaa. Käytännössä meillä sit kyllä loppumetreillä usein karjutaan, että "lista, onko lista tehty!" :D mut ainakin lapset ottaa vähän enemmän vastuuta itselleen ja seuraa hiukan myös kelloa. Lapset on nyt 6 ja 9, lisäksi lisähaastetta tuo yksvee.

    Mulla on yks arpa!

    6/42 | 

    Yhdellä mukana. Kuviashampoo on monen aamun pelastus, mutta harmikseni se usein jättää hiukset osittain harmaiksi. Enpä tiennytkään, että tällaista on tummille hiuksille! Toinen vinkkini aamulle on, että laittaa jo illalla seuraavan päivän vaatteet ja aamupalan valmiiksi.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    7/42 | 

    Facebookissa tykkään, kahdella mukana. Ei kai aamuihin enimmäkseen auta muu kuin pitkä pinna? Rutiinit haltuun ja itsellä aikaiset herätykset, että ehtii laittamaan valmiiksi yhtä sun toista. Ja paljon kokkailen jo illalla ruoat valmiiksi & kerralla pakastimeen satsi jne. Tummien hiusten kuivashampoo ois kiva ja väripigmenttikin ihan ok.
    postin.tuomaa@gmail.com

    8/42 | 

    Sanoisin kyllä, että rutiinit ja niin pitkälle vedettynä, että lapsetkin jo alkavat osata ne unissaankin..
    Yhdellä arvalla mukana, haluaisin mieluummin kuivashampoon ilman väripigmenttiä. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    15/42 | 

    Kiitos kommentistasi, onnea arvontaan! Musta alkaa tuntua, että tämä aamujen hallinta on samanlaista salatiedettä kuin elämänhallinta yleensä. Ja tässäkin asiassa jäljet näyttävät johtavan vanhempien sylttytehtaalle... ;)

    16/42 | 

    Mun lapsista vanhin on 12 ja tarhalaiset 4 ja 2. Mä laitan nuoremmille vaatteet valmiiksi illalla, jolloin tsekataan myös vanhimman reppu. Nousen kuudelta, lähden töihin seiskalta, mies herää puoli kasi ja herättää pienet kasilta, vanhin herää koulun alusta riippuen puoli tai vartin yli kasi, tekee aamupalan ja etsii vaatteensa itse. Mies vie pienet tarhaan ysiksi aamupalat syöneinä, vanhin soittaa mulle kun lähtee kouluun. Kouluun on alle 10 min kävelymatka, mikä tietysti auttaa kun ei oo tarvinnut kuskailla...

    En tarvi kuivashampoota, on niin pitkät hiukset ettei niissä oikein futaa :)

    Anonyymi
    17/42 | 

    Itse valmiiksi ennen lasten herättämistä.
    1 arpa.
    Väritön.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    19/42 | 

    Ihanaa, että teillä on ysin aamut lapsilla ja miehellä! Meillä on pääsääntöisesti kasin aamuja ja jotenkin se näin pimeään aikaan vaan tuottaa suunnatonta tuskaa...
    Me asutaan 5 km koulusta ja lasten pitäisi herätä vielä aikaisemmin, jos kulkisivat koulubussilla. Ehkä hieman hemmottelemme heitä, mutta emme ole viitsineet jättää heitä koulukyydin varaan, koska ei ole pakko, minun aikatauluni kun joustavat.

    20/42 | 

    Hei ja kiva, kun kommentoit! Mutta kuule, minä olen melkein valmis ennen lapsia... Ei meidän lapset enää onneksi tarvitse pukijaa/pesijää vaan sitä hoputtajaa. Minä siinä hoputtelen samalla, kun viimeistelen omia aamutoimiani. Toivon vain, että joskus lähivuosina ei enää tarvittaisi hoputtamistakaan...

    21/42 | 

    Lista otettiin käyttöön nyt syksyllä esikoiselle, kun kyllästyin toistamaan kaikki ohjeet tuhat kertaa joka aamu ("syö. Syö jo. Alahan syödä. Nyt pitäis syödä jo!"). Pikkuveli halusi itse itselleen oman listan ja taitavat molemmat olla helpottuneita, kun jankuttaminen on edes hiukan vähentynyt. Vaikka kyl mä silti edelleen välillä huudan niitä samoja juttuja kiireessä :)

    22/42 | 

    Kahdella arvalla mukana, en tiedä kumpi sopii paremmin tällaiseen vaaleanruskeaan kuontaloon.

    Aamuista - mä hoidan meillä aamut siihen saakka, kunnes lähden ennen kasia töihin ja mies sen jälkeen. Lapset katsoo Pikku Kakkosta ja syövät aamupalan mun kanssa, ja mä laitan niille vaatteet sohvalle odottamaan ja ulkovaatteet eteiseen valmiiksi. Olen ollut koko syksyn sitä mieltä, että meidän arkiaamut sujuu 90% ihan älyttömän hyvin. No, mies tuli tuossa kertoneeksi, ihan ohimennen yksi päivä, että esikoisella on tapana aloittaa huuto siinä vaiheessa, kun ne pukee ulkovaatteita. Sitten se laahustaa itkien miehen ja kuopuksen perässä autolle ja räyhää jostain aiheesta x koko matkan. Enpä tätä tiennyt! :D Ei ole siis helppoa täälläkään, tosin mä satuin vetäämään tässä se pidemmän tikun.

    23/42 | 

    Kolmella arvalla mukaan kivaan arvontaan, valitsisin sen kuivashamppoon, jossa ei ole väripigmenttiä. Ja sitten vielä se vaikein osuus eli se vinkki aamujen sujumiseen. :D Meidän aamuäreän pojan (7v.) kanssa auttaa parhaiten ehkä se, että aamuisin ensin vähän silitellään ja hierotaan ja sen jälkeen hyvin varovasti ehdotetaan, että pukisi vaatteet päälle ja makailee sen jälkeen vielä hetken. Aamutoimet "pienissä erissä" siis. e1101012@edu.vamk.fi

    24/42 | 

    Upea tuo listahomma!

    Meillä sujuu aamut suht ok. Heräämisestä on noin tunti aikaa siihen kun pitäisi olla menossa. Tilannetta helpottaa se, että isot lapset ovat jo suht isoja ja ymmärtävät vähintään parista napakasta huomautuksesta, että kannattaa pistää vauhtia masiinaan - ja pienin taas on vielä sen verran pieni, että hän tekee pääasiassa autettuna kaikki hommat joka tapauksessa. Tuon juniorin kanssa ovatkin kaikki todelliset väännöt vasta edessä...

    Mulla itselläni takoo aina aamuisin takaraivossa kiiiiiiiire, vaikka yritän olla välittämättä sitä lapsille. No, usein epäonnistun ja tulee hermostuttua. Mulla on sellainen piirre, että mun on tosi vaikea olla myöhässä tai edes viimetingassa. Sen ominaisuuden vuoksi lapsiperhe-elämä onkin ollut sitten aika...kasvattavaa. ;-)

    On meillä kuitenkin menty minusta iso harppaus etenpäin verrattuna takavuosiin. Ehkä ollaan saatu nuo aamurutiinit jotenkin optimoitua niin, että hommat sujuvat ja kaikki tietävät about, mitä heiltä odotetaan.

    Niin, ja näin joulun alla hommat sujuvat tietenkin extranopeasti, koska meilläkin joululalenterin saa avata vasta kun kaikki aamuhommat on tehty.

    25/42 | 

    Juu, se helpottaa meidänkin aamuja tosi paljon, että ihan kaikki mahdollinen on laitettu illalla valmiiksi.

    Mulla on - niiden vuosien jälkeen, kun lapset olivat pieniä ja heräilivät aina julmetun aikaisin - sellainen periaate, että kaikki mikä on mahdollista tehdä illalla tehdään illalla (mm. suihkussa käynti lähes poikkeuksetta), jotta aamulla kaikki saavat nukkua mahdollisimman pitkään. Luulen, että me kaikki nukutaan osapuilleen tarpeeksi pitkiä yöunia. (Mies pärjää kuudella tunnilla, minä tarvitsen noin kahdeksan tuntia, esikoinen yhdeksän tuntia ja keskimmäinen kymmenen. Pienin nukkuu myös kymmenisen tuntia yössä ja parin tunnin päiväunet päälle.)

    Riittävien unien jälkeen jaksamme kaikki nousta suht kivuttomasti ylös ja pääsemme liikenteeseen ilman hirmuisia kriisejä. Muistan kyllä, että hurjien yöheräilyjen vuosina tilanne oli aikalailla erilainen.

    26/42 | 

    Tuo teidän vuoronvaihto kuulostaa kätevältä! Ja edelleen ihastelen sitä, että lasten tarvii mennä vasta ysiksi... Tosin niinhän meidänkin lapset päiväkotiin vietiin usein vasta ysiksi, mutta kummasti tuo on jo päässyt unohtumaan ;)

    27/42 | 

    Kiva, kun kommentoit ja osallistut! Tuo pienissä erissä itse asiassa toimii meilläkin, sen kun muistaisi... Lapset nousee sängystä heti ihan eri jalalla, jos ne herättää pusuttelemalla :)

    28/42 | 

    Sori, kommentoin näin pätkissä. :-) Meillä aamujen fiilis parani olennaisesti sen jälkeen kun lapset eivät enää valvottaneet öisin ja MÄ aloin siis saada riittävät unet. Niin kauan kuin olen itse suht lempeä, huumorintajuinen ja hyväntuulinen, tuntuu muukin perhe jaksavan aika hyvin.

    Tällainen "tsemppaajan rooli" ei kyllä istu mulle ihan luonnostaan...mutta hei, jos sillä saadaan viisihenkisen perheen arkiaamut sujumaan suht ok, niin ehkä voin sen verran taipua. :-)

    32/42 | 

    Joo, paljon tosiaan omasta päästä kiinni... Lasten kanssa aina jutellaan siitä, että kiukku tai hyvä mieli tarttuu herkästi: kumman haluat laittaa kiertoon? Sen kun muistaisi aina aamuthinoissa...

    35/42 | 

    Rutiinit ja se , että opettelee tykkäämään aamuista. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus ja sitä ei kannata pilata kiukutteluun

    Anonyymi
    36/42 | 

    Aamut sujuu pitkällä pinnalla ja opetetuilla rutiineilla. ja pahan paikan tullen muistutan itseäni, että lapset vasta opettelevat suunnitelmallisuutta ja organisointia-ei sitä voi pienenä vielä osatakaan. Kunhan vanhemmat vaan osaisivat
    tarjaksi@gmail.com

    39/42 | 

    Voi kun osaisin auttaa kun täällä se on se 33vee rouva joka aamuisin unohtuu tuijottamaan eteensä mitään näkemättömin silmin ja havahtuu, että hitsi, töihin pitäisi mennä. Mistähän aikuiselle saisi tuollaisen hoputtajan? :D

    Kahdella arvalla mukana: xlelamaa@gmail.com

    41/42 | 

    Kolmella arvalla mukana!

    Luin pitkästä aikaa blogiasi, on hiukan ollut kiireitä. Loistavia nuo videosi, kyllä tuolla ulosannilla voi videoita tehdäkin. Meillä aamut on aina kun pitää lähteä johonkin ihan sotkussa, poika ei halua herätä ym vapaapäivänä noustaan kuin tikka. Yritänkin repiä itseni sängystä vähintän tuntia ennen, jotta saan rauhassa juoda kahvia, herätä ja laittaa itseni valmiiksi. Sitten on aikaa taistella neljä vuotiasta liikkeelle :)

    42/42 | 

    Moikka, kiva kun kävit kommentoimassa! Hauskaa, jos tykkäsit videoista *punastuu* Itsekin olen monta kertaa ihmetellyt tuota, että vapaapäivinä lapset herää itsekseen mutta juuri silloin lähteminen on tahmeaa, kun olisi kiire...

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

    Meillä on jo joulun odotus päällä, kuten useimmissa muissakin lapsiperheissä. Joulukalenterit on ripustettu seinälle, joulutorttuja tai pipareita pitäisi leipoa, pian jouluvalot kaivetaan varastosta pimeyttä valaisemaan.

    Mikäs siinä. Paitsi että minä inhoan joulua.

    Saan tästä monesti hämmästelyjä: "Mutta jouluhan on lasten juhla!" "Lasten riemu tuo joulutunnelman!"

    Miksipä ei. En minä joulussa mitään lapsiin liittyvää inhoa, enkä toki halua pilata lasten joulunodotusriemua. Inhoan sen sijaan kaikkea jouluun liittyvää kaupallisuutta. Krääsää, muovikoristeita, pakkolahjoja. (Kuvat lainassa täältä.)

    Ihan pian täytyy ruveta suunnittelemaan listoja lahjoista ihmisille, jotka eivät tarvitse mitään. Ja sitten jouluna me vuorostamme saamme kauhean kasan kaikkea tarpeetonhta kamaa jo ennestään täyteen kotiimme. Olen usein toivonut tavaralahjojen sijaan elämyksiä. Toisinaan toiveet on kuultu, joskus taas ei.

    Joulukorttien lähetysrumba on ihan oma lukunsa. Nyt pitäisi jo kovaa kyytiä tilata lasten koulukuvista lisäkappaleita, jotta saamme aikaan perinteisen joulun lapsikortin. Sitten tiettynä iltana taas kuoritetaan urakalla viitisenkymmentä korttia ja kirjoitetaan osoitteita jännetuppitulehdukseen asti.

    Jouluun liittyy niin monia pakkoja ja pitäisi-asioita. Yritän muuten elämässäni vältellä niitä mahdollisuuksien mukaan, eli pitää Sisäisen Suorittajani kurissa. Ahdistus on taattu, kun näihin pakko-perinteisiin yhdistetään vielä vuoden lopun hommat duunissa, jossa tilivuoden päätteeksi maailma pitäisi saada valmiiksi. Itse asiassa joululoma pitäisi mielestäni olla ennen joulua, jotta ehtisi töiden lisäksi tehdä joulun valmiiksi.

    Minä pärjäisin mainiosti ilman jouluakin. Perhe tietää hyvin asenteeni. Mutta tänä vuonna joulunodotus tuntuu jo vähän erilaiselta, aiomme nimittäin lähteä porukalla joulua karkuun! Kerron siitä myöhemmin lisää...

    Lisäksi äsken tunsin jo todellista joulumieltä sillä lapsikullat antoivat minulle yllätyslahjan: molemmat olivat askarrelleet kaveriensa kanssa minulle joulukalenterit. Minulle! Jotta minäkin voisin odottaa joulua innolla.

    Jäin sanattomaksi. Ovat ne vaan niin ihania! Ja sitten joku vielä ihmettelee, miksi tehdä lapsia.

    Askartelu

    Kommentit (11)

    1/11 | 

    Mahtava idea lapsilta, tuo vamhemman joulukalenteri :)! Minä olen aina tykännyåt joulusta ja otankin sen aina löysin rantein, ei mitään pakkopullaa. Pakollista on jotakin ruokaa saada pyhiksi ja kuusi. Muuten olen unohtanut kaiken, kortteja en le lähettänyt enää kymmeneen vuoteen jne.

    2/11 | 

    Oih, komppaan!! Ja jos toiveet toteutuu niin nekin karataan..

    Minulla.on jouluista (ja kaiista muistakin juhlista) myös paskafiilis kun lapsuudessa ne oli riitelyä ja hutamista, pelkkäää suorittamista. niinpä en panosta täydelliseen siivpon, jouluateriaan, kortteihin tai paljon muuhunkaa... vielä kun pakko-ostokset ja krääsä jäis pois niin tämähän olisi tosi mukavaa

    3/11 | 

    Kiitos kommenteista! =) Mulle on moni sanonut, että jos et tykkää lahjoista /krääsästä/korteista niin vihellä peli poikki - älä osta/lähteä niitä! Mutta ihan vielä musta ei ole siihen, muiden miellyttäminen ja hyväksynnän haku on vielä päällä. En halua tai uskalla olla ensimmäinen, joka jättää lahjat ostamatta ja kortit lähettämättä, kun saan muilta lahjoja ja kortteja. Vielä on itseluottamusta kehitettävä lisää...

    4/11 | 

    Ah, täällä toinen "joulunvihaaja" :) minne lähdette karkuun?? Me karataan kakrujen kanssa ruotsinristeilylle. Ei stressiä koristeluista, lahjoista eikä ruoasta :D

    6/11 | 

    Löysin tänään tämän mielenkiintoisen blogisi ja nyt olen jo useamman kerran tänne palannut lueskelemaan. Toki nämä lukuvisiitit ovat olleet kovin lyhyitä. Neljä lasta ovat pitäneet siitä huolen. Me vietimme vuonna 2012 joulun ja uuden vuoden Espanjassa. Oli todella hyvä päätös! Ihanan rentoa yhdessä oloa. Monet lähipiirissämme ymmärtävät, ettemme halua tavaroita lahjaksi ja he eivät itsekkään halua. Mutta onhan meillä sitten kummilapsia ja lapsilla kummeja ja ne joulukortit ja.... Eli itseluottamusta kehitettävä täälläkin joulun(kin) suhteen. Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi! :)

    Anonyymi
    8/11 | 

    Moi, löysin just sattumalta tämän blogin, ja aion mielenkiinnolla lukea vanhempiakin tekstejä, ihan vaikka vaan tipps and tricks kannalta - meidän kaksoset täyttää pian 2, ja molemmat vanhemmat on täysillä työelämässä, tarkoituksena olisi ihan uraakin tehdä - saa nähdä kuinka käy :) Esimerkit muista pärjäävistä perheistä on aina hyvä!

    Ja sitten kirjoituksen aiheeseen - ihanat lapset! Mulle tuli heti mieleen tuosta joululahjarumbasta se, miten ihmiset osoittavat rakkauttaan eri tavoilla, yksi tapahan on lahjojen antaminen (esim lapsi kerää kukkakimpun, tai askartelee joulukalenterin). Itse olen ihan selvästi sellainen, joka osoittaa arvostustaan lahjoilla, ja nautin lahjojen etsimisestä. Lahjat eivät ole kalliita, esim tänään ostin kirpparilta siskolle joululahjaksi fleece-takin! Kysymys ei siis minulla ole statuksesta, vaan siitä, että löytyy jotain sopivaa saajalle. Nautiskelen kaupungilla kiertämisestä, ja saatan jo heinäkuussa ostaa jollekulle joululahjan, jos näen jotain sopivaa (yeah, I'm one of those people... :) ). Tykkään myös korttien lähettämisesta, mutta olen myös jättänyt kaikki kortit lähettämättä, jos on tuntunut ettei aika riitä.

    Pakkolahjoiksi annan esim serviettejä, tai pieniä ruokakoreja, tai vaikka keksipaketin, ettei jää kenellekään turhaa nurkkiin seisomaan.

    Ja niistä elämyksistä, sitä kannattaa varmaan toitottaa kaikille uudestaan ja uudestaan, että se jää mieleen, ja mielletään 'oikeaksi' lahjaksi. Yhteen kertaan sanominen ei ehkä riitä - älä siis anna periksi :)

    Ja korteista, mitäs jos lähettäisi kortin spostilla, ja lahjoittaisi korteista säästyneen rahan hyväntekeväisyyteen, vaikka Unicefille tms? Ystävät ovat tätä tehneet, ja arvostan itse kyseistä elettä paljon - säästyyhän siinä luonnonvarojakin, kun ei heitetä niin paljon paperia roskiin.

    Tulipas tästä sekava ja pitkä kommentti, mutta kun herätit ajatuksia!

    Mervi

    9/11 | 

    Moi Mervi ja kiitos paljon viestistä! Minusta tuo on juuri sitä joulumieltä: että antaa lahjan toista ilahduttaakseen, kun löytää jotain sopivaa. Itselle vain on tuntunut kasaantuvan jouluun enemmän niitä pakkoja. Ei ole sama asia, jos yrittää väkisin keksiä lahjaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea ja vaeltaa sellaisten listojen kanssa ahdistuneena joululahjaostoksilla. Kortit olemme ystäville lähettäneet sähköisenä jo kauan. Tuo 50 vastaanottajan korttilista koostuu enimmäkseen sukulaisista, joita emme tavoita meilillä. Ihanaa joulunodotusta sinulle, pysytään yhteyksissä!

    10/11 | 

    Alan ymmärtää miksi inhoat joulua :)
    Annan yhden vaihtoehdon joulukorteille, tein tällä tavalla itse viime vuonna. Lahjoitin hyvänlaisen summan hyväntekeväisyyteen. Sitten lähetin sähköpostin kaikille, joille muuten olisin lähettänyt kortin. Kerroin siinä, että oli antanut korttirahat tänä vuonna SPR:n kriisirahastoon ja toivotin hyvää joulua. Lähetin vain pari "oikeaa" korttia, sellaisille vanhoille ihmisille jotka eivät sähköpostia tai tietokonetta käytä. Tämä osoittautui tosi toimivaksi systeemiksi, monet kiittelivät ratkaisua eivätkä yhtään kaivanneet niitä paperikortteja.

    Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

    Seuraa 

    Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
    Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

    Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

    Blogiarkisto

    2018
    2017
    2016
    2015

    Kategoriat