Kirjoitukset avainsanalla satu

Huikea reissumme Lontooseen on ohi ja arki taas alkanut. Juttelimme tytön kanssa paluulennolla siitä, mikä oli pitkän viikonlopun hienoin elämys. Olimme yhtä mieltä siitä, että se oli ehdottomasti perjantaipäivä Warner Bros -studiolla - pikasukelluksemme Harry Potter -leffojen maailmaan!

Odotan sormet syyhyten että saan purettua kaikki matkakuvat koneelle. Teen niistä ihan oman postauksen. Sitä ennen haluan kuitenkin jakaa kanssanne pari kauneinta kuvaa studiokierrokselta.

Studiolla olisi hyvin voinut viettää vaikka pari kokonaista päivää. Me aloitimme kierroksen iltapäivällä kahdelta ja lähdimme kotiin seitsemän maissa. Kierros vei meidät läpi rakastetuimpien leffakohtausten, joiden kulisseissa meille paljastettiin myös muutamia salaisuuksia leffanteosta. Aidon Viistokujan jälkeen ihmettelin, mitä vielä voi olla edessä.

Kierroksen lähes viimeisessä huoneessa oli Tylypahkan linna iltavalaistuksessa. Se oli valtava linnan pienoismalli, jonka jokainen yksityiskohta oli viimeistelty taitavasti: kumpuilevat mäet, puunoksat, tiilet linnanmuureissa. Monet Harry Potter -leffojen henkeäsalpaavista linnamaisemista oli kuvattu tämän pienoismallin avulla. Huoneessa soi Potter-leffojen haikea tunnusmusiikki. Näky oli suorastaan herkkä.

Kiersimme pienoismallia ympäri, kurkistelimme Tylypahkaa kaukaa ja läheltä. Tyttö sanoi ääneen sen, mitä minunkin mielessäni pyöri: "Voi kun vielä tehtäisiin yksi Potter-leffa, johon pääsisi mukaan!"

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet
Uraäidin Ruuhkavuodet

Pieni Lintu -blogissa on tällä kertaa MakroTex -haasteen aiheena Ilta. Mielestäni nämä kuvat satulinnasta iltavalaistuksessa sopivat hyvin teemaan.

-----
The most impressive experience during our long weekend trip to London was the visit to the Warner Bros studios in which Harry Potter movies were made. 
Evening is the theme of the MakroTex challenge this week in Pieni Lintu blog. I felt that these photos fitted well in the theme even though they don't represent our typical evening in any way. 
I will tell more about our trip in a separate blog post.
Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
 
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Yhteistyössä Lasten Keskus.

Tänä vuonna on Sibeliuksen juhlavuosi, sillä on kulunut 150 vuotta suuren säveltäjämestarin syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi Lasten Keskus on julkaissut lapsille suloisen kuva- ja musiikkiteoksen nimeltä "Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa". Se kertoo säveltäjästä hänen lapsenlapsensa näkökulmasta.

Sain kirjan arvioitavaksi blogini kautta ja luin sen tietenkin heti Hessulle ja Hipulle. Kuuntelimme lukiessamme kirjaan kuuluvaa CD:tä, jossa on Sibeliuksen rakastetuimpia kappaleita.

10-vuotias tyttäreni, joka on jo varsinainen sanaseppo, suostui kertomaan opuksesta omin sanoin teille blogini lukijoille:

Meillä oli koulussa Sibelius- konsertti, joten kirja sopi hyvin teemaan. (Tosin myöhästyin konsertista, kiitos huonon kelin.)
Äiti tuputti kirjan syliini keskeyttäen auvoisen Akkari- hetken.
- Lukisitko sen, niin voisit vaikka vähän kirjoittaa mun blogiin siitä? 
Suostuin, ja tässä nyt ollaan. No, rakastin kuvitusta ja varsinkin sitä kuvaa, jossa tyttö painaa sormen suulleen ja käskee lukijan olla hiljaa, koska Janne-pappa kuuntelee radiota.
Kun Äiti luki Hessulle kirjaa ääneen, kuuntelin toisella korvalla musiikkia, ja päätin, että haluan kuulla konsertissa Valse tristen. Se kuulosti kivalta. 
En niin kauheasti pitänyt siitä, kun Aino kertoi Sibeliuksen elämänkertaa, muu oli ihanaa!Katri Kirkkopelto taitaa olla tästä lähin lempikuvittajani, kuvitus oli paras mitä olen missään kirjassa kohdannut! (Tuo oli minulta paljon sanottu, olen piintynyt kirjatoukka joka on lukenut satoja kirjoja.)
Ainoa juttu, minkä haluaisin vielä tietää, kuka Sibeliuksen lapsenlapsista kirjan tyttö oli?
Koulun konsertissa puhuttiin ” Sibeliuksen hittibiiseistä” mikä tuntui lähes pöyristyttävältä. Ne ovat sinfonioita hyvänen aika!
Ja vastaus sille, joka haluaa tietää, kuulinko sen Valse tristen. En kuullut, kun tulin, se oltiin jo ehditty soittaa.

Soiva metsä  jaetaan kaikille Suomen alakouluille vuoden 2015 aikana. Kirjan kuvitus ja teksti ovat Katri Kirkkopellon käsialaa. Kuvakirja sisältää cd:n, jolla sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian esittävät Sibeliuksen tunnetuimpia teoksia.

Osallistuin taannoin kirjan julkisustilaisueen Helsingissä. Tein tilaisuuden jälkitunnelmissa vlogiini Vlogiaan pienen videon, josta saa esimakua kirjan musiikista.

 

 

https://vlogia.com/videot/1110/soiva-metsa-teoksen-julkistustilaisuudessa

 

 

 

Mikä parasta, Lasten Keskus antoi minulle mahdollisuuden arpoa blogini lukijoiden kesken kolme tällaista kuva- ja musiikkiteosta! 

 

 

Vastaa tähän postaukseen ja kerro, mitä mieltä olet klassisesta musiikista, niin olet mukana arvonnassa! 

Vastaa siis tähän postaukseen ja ilmoita, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden!

Arvonta päättyy 16.2. klo 21. Sen jälkeen ilmoitan onnelliset voitttajat.

 

Arpaonnea kaikille kirjojen ja musiikin ystäville! 

--------
This year we celebrate the Finnish national composer Jean Sibelius who was born 150 years ago. As a part of the celebration Lasten Keskus has published a wonderful book about him. In the book there's also a CD which includes some of the most loved pieces of Sibelius. I read the book to my 10 and 7 year old children and we listened to the CD a the same time. My 10 year old daughter who's very keen on writing wanted to write a review of the book in my blog.
Lasten Keskus gave me an opportunity to organize a lottery of three books. If you follow my blog in Blogger you have one lot. If you also follow my blog in BloglovinBlogilistaFacebook, InstagramTwitter or Vlogia, you will have two lots.
If you in addition share this lottery via your blog or Facebook, Twitter or Instagram, you will have three lots.

Good luck!
 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista | vlog @Vlogia.

 

Kommentit (5)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Koh Lanta
Retkelle smaragdiluolaan lähdettiin Koh Lantan suurimman kaupungin, Saladanin, satamasta.
Family
Retkelle lähtiessä uni painoi silmiä, olimmehan lomalla nukkuneet joka aamu vähintään kahdeksaan.
Family snorkeling
Oli huippua päästä snorklaamaan koko perheen voimin!
Koh Lanta
Smaragdiluolaan uitaessa kaikki kokeneemmatkin uimarit pukivat pelastusliivit päälle.
Koh Lanta
Sisälle luolaan uitiin tiiviissä jonossa.
Koh Lanta
Perillä odotti valkohiekkainen laguuni.
Koh Lanta
Nousuveden aikaan suurin osa smaragdiluolasta täyttyy vedellä, melkein puurajaan asti.
Koh Lanta
Myös retkilounas hiekkarannalla voi olla kaunis ja maistuva.
Koh Lanta
Paikallisoppaat toimivat niin veneenkuljettajina, uimaoppaina kuin myös kokkeina.
Koh Lanta
Lounaan jälkeen oli hyvin aikaa vesileikkeihin ja chillailuun.
Koh Lanta
Ko Kradan on suosittu päiväretkikohde. Saarella vieraili useampia ryhmiä yhtä aikaa.
Finnmatkojen Emerald Cave -retkellä oppaina toimivat Thaimaassa toimivan suomalaisen sukellusyrityksen Raya Diversin henkilökunta. Meidän retkellä mukana olivat Mandi (vas.) ja Sonja.
Krabi
Krabin seudun kalkkikivikalliot ovat muodostuneet tuhansien vuosien kuluessa.
Koh Lanta
Takaisin Saladanin satamaan palattiin yllättävän nopeasti - mieli täynnä retkipäivän elämyksiä!
Yhteistyössä Finnmatkat

Retket ovat loman suola ja sokeri. Ennen lasten syntymää olimme miehen kanssa varsinaisia aktiivilomailijoita. Kahdenkeskisille reissuillemme tein yleensä etukäteen monien nettisivustojen ja matkaoppaiden avulla listan kohteista ja tekemisistä, jotka ehdottomasti halusin kokea. Reissun edistyessä viivailin listalta yli kokemuksia, jotka oli "suoritettu". Mies yleensä katseli hieman hämmästyneenä vierestä listojani, mutta suoritti elämyksiä kiltisti mukana.

Kun lapset olivat pieniä, lomailun tarkasta suunnittelusta oli pakko luopua, sillä matkoillakin päivärytmi oli suunniteltava jälkikasvun ruoka- ja päiväuniaikojen ja yleisen jaksamisen mukaan.

Koululaisten kanssa matkailu on jo paljon helpompaa. Varmaan ehkä osin juuri sen takia työkaverini arvioi taannoin, että 7-12 vuotta on lapsen paras ikä? Lisääntyneestä joustovarasta huolimatta emme kuitenkaan enää nykyään ahmi lomalla elämyksiä entiseen tahtiin. Minä olen vuosien myötä oppinut hillitsemään suorituskeskeisyyttäni ja nauttimaan myös laiskoista lepopäivistä, jotka sujuvat ilman ohjelmaa.

Koh Lantan lomalla teimme isoja ja pienempiä retkiä viitenä päivänä: kävimme pari kertaa snorklaamassa, kerran patikoimassa ja melomassa viidakkoretkellä, norsuratsastuksella sekä pikku reissulla saaren vanhassa kaupungissa. Matkan ehdoton huippukohta oli snorklausretki Emerald Caveen. Saimme blogini kautta mahdollisuuden osallistua retkelle veloituksetta.

Retkelle lähdettiin jo aamuseitsemältä. Unihiekat karisivat silmistä viimeistään, kun pikaveneen moottorit käynnistyivät. Erityisesti Hessu oli haltioissaan menopelistä, jossa hevosvoimia oli yhteensä 400. (Hessulle koko loman suurin elämys taisi ylipäätään olla erilaiset kulkupelit: skootterit, tuk tuk -taksit ja lava-autot, jollaisia ei Suomessa näy.)

Päiväretkeen sisältyi kaksi 45 minuutin snorklaustuokiota koralliriutoilla. Vaikka olen snoklaillut eri puolilla maailmaa, Thaimaan lisäksi myös Australiassa ja Israelissa, on minusta snorklaaminen aina yhtä mahtavaa! Haaveeni on joskus suorittaa sukelluskortti sitten, kun lapset ovat aikuisia tai ainakin vähän isompia... Andamanmeren korallit Koh Lantan lähistöllä ovat  mielestäni säilyneet yllättävän hyvin tsunamista.

Oli huippua päästä snorklaamaan yhdessä molempien lasten kanssa! Edellisellä Thaimaan-reissullamme  kaksi vuotta sitten Hipu jo kokeili snorklaamista, mutta nyt Hessukin uskalsi asetella maskin naamalleen ja pulahti kanssamme kaloja katsomaan. Hänelle suurin elämys taisi olla käsivarren mittaiset simpukat, jotka leyhyttelivät leukojaan auki ja kiinni. Mies opetti minua sukeltamaan snorkkelin kanssa. Lämpimässä, kirkkaassa vedessä, värikäs vedenalainen maailma kosketusetäisyydellä kuvittelin olevani Pieni Merenneito :)

Retken pääkohteeseen, smaragdiluolaan, suunnattiin heti ensimmäisen snorklauksen jälkeen laskuveden aikaan, sillä nousuveden aikaan luola täyttyisi vedestä, eikä sinne pääsisi ollenkaan. Matalassa, pimeässä luolassa uitiin 80 metrin matka oppaiden taskulamppujen valossa. Retki oli mahdollinen myös lapsille, sillä turvallisuussyistä luolassa uitiin pelastusliivit päällä tiiviinä letkana niin lähekkäin, että edellä uivan pää ei missään vaiheessa kadonnut näkyvistä. Jännä matka osoittautui vaivan arvoiseksi, sillä luolan takana aukesi kaunis, kallioiden ympäröimä, vehreä laguuni. Tarinan mukaan merirosvot pakoilivat siellä taannoin lainvartijoita ja piilottivat laguuniin aarteitaan - sinne kun ei pääse muuta kuin tuota vaivalloista reittiä.

Luolaelämyksen jälkeen meillä laguunin valloittajilla olikin kiljuva nälkä! Lounas nautittiin läheisellä Ko Kradanin pikkusaaren hiekkarannalla. Pikaveneen kuljettajat loihtivat sinne täydellisen thai-aterian: riisiä, kasviksia, kana-currya ja jälkiruoaksi ananasta ja melonia. Ko Kradanilla näytti olevan myös vaatimatonta majoitusta, mutta meidän seurueemme suuntasi parituntisen  lounastauon jälkeen vielä snorklaamaan saaren edustalle.

Hessu väsyi tällä kertaa  nopeasti, eikä jaksanut olla vedessä täyttä aikaa. Silloin osoittautui käteväksi olla suomalaisten vetämällä retkellä. Me muut saimme jatkaapulikoimista, kun Raya Diversien herttainen sukellusopas Mandi viihdytti poikaa veneessä. Toisen snorklaustuokion jälkeen viiletimme vaikuttavien kalkkikivikalliomaisemien läpi takaisin Saladanin satamaan, välillä kaatosateessa ja välillä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Vaikka pelkkä löhöily on stressaantuneelle työmuurahaiselle tärkeää, suosittelen lämpimästi katkaisemaan myös lepoloman välillä retkeilemällä!  Vauhdikkaat retkipäivät jäävät matkoilta parhaiten mieleen - paremmin kuin toinen toistaan muistuttavat, raukeat päivät altaan reunalla, niin ihania kuin ne ovatkin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vaikka meillä välillä vietetään laatuaikaa, niin paljon useammin kuitenkin ruutuaikaa. Tai ainakin vietettäisiin, jos lapset saisivat päättää.

Näin syksyisin, kun illat pimenevät eikä keli houkuttele ulkoilemaan, perheen yhteiset hetket olisi helppoa viettää ruudun ääressä. Telkkari, peli, pädi tai läppäri on vaivaton lapsenvahti: lapset viihtyvät itsekseen ja vanhemmat saavat rauhassa puuhailla omiaan.

Pelaaminen

Eilen uutisoitiin, että nykylapset käyttävät aikaansa eri tavalla kuin ennen: aikaa kuluu entistä enemmän tietokoneen parissa. Uutisen mukaan pelit ja tietokoneen välityksellä tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen voivat johtaa siihen, ettei lasta houkuta mennä muuhun harrastustoimintaan. Tänään taas toinen media kertoi, että erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös meillä lapset viettävät yhä enemmän aikaa digilaitteiden parissa, juhlapyhinä enemmän kuin arkisin.

Meidän perheessä yritetään rajoittaa lasten ruutuaika enintään tuntiin päivässä, siihen suuntaanhan myös MLL opastaa.  Taidamme olla tiukapipoja. Olen ymmärtänyt, että joka toisen ekaluokkalaisen pääasiallinen illanviete on Mario & Sonic, ja jokainen itseään kunnioittava kymmenvuotias roikkuu päivät pitkät Instassa ja Facessa.

"Kun kaikki muutkin saa..." Tämä argumentti tulee vastaan yhä useammin nyt, kun molemmat lapset ovat koulussa samanikäisten ja isompien vaikutuspiirissä. Jos näitä juttuja uskoisi kaikessa, söisimme päivittäin vain hamppareita, ranskalaisia, limsaa ja karkkia, menisimme vasta puoliltaöin nukkumaan ja ostaisimme joka ikisen hilavitkuttimen, mikä markkinamiesten mieleen on joskus juolahtanut.
Lasten puheet voi jättää omaan arvoonsa, mutta tiettyjä muiden vanhempien perusteluja vähän ihmettelen.

Ruutuaika

Meillä on ollut muutama periaate lasten kanssa pienestä pitäen, joista edelleen yritämme pitää kiinni, vaikka tämä vuosien mittaan taitaa osoittautua yhä haastavammaksi.

  • Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Tämä ei välttämättä ole se, mitä lapsi haluaa.
  • Rajat ovat rakkautta.
  • Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle turvallisia pettymyksiä.

Ruutuaikaan sovellettuna nämä periaatteet tarkoittavat, että en anna lapsen pelata tai töllöttää telkkaria, jos ulkoilu on jäänyt välistä tai kello alkaa kolkutella uniaikaa. Ruudun äärellä vietetty aika on aina jostain pois - usein jostain sellaisesta terveellisestä, jota kasvava lapsi tarvitsisi enemmän kuin diginäytön tuijottelua.

Mielestäni eka- ja neljäsluokkalaisen on paljon parempi pommpia ulkona trampoliinilla poskensa punaisiksi tai vaikka syventyä hyvään kirjaan kuin roikkua ruudulla. Liika ruutuaika tekee lapsen levottomaksi ja ärtyisäksi.

Ruutuaika

Aivan oma lukunsa on netin kiehtova maailma. Olette varmaan jo päätelleet, että Hipu ei diktaattori-vanhempiensa vuoksi toimi vielä sosiaalisessa mediassa toisin kuin ilmeisesti moni muu ikätoverinsa. Itse asiassa hänellä ei edes ole älykännykkää, ja nettiä lapset käyttävät yhteisellä pöytäkoneella, josta kaikki näkevät missä käyttäjä surffaa.

Olemme ottaneet ohjenuoraksi viralliset pelisäännöt: sosiaalisen median palveluilla on ikärajat, joita ei ole tuulesta temmattu. Niinpä Hipulla ei ole asiaa someen ennen kuin maagiset vuodet ovat täynnä. Lapsiparka?

Suhtautumiseni esiteinin some-selfieen on vähän sama kuin pillifarkkuihin ja napapaitoihin: kyllä aikuisuuteen ehtii myöhemminkin, ja siellä saa olla ihan kyllikseen. Lisäksi sosiaalisessa mediassa voi olla lieveilmiöitä, joilta haluan varjella lastani mahdollisimman pitkään: seksuaalista häirintää ja kiusaamista.

En jaksa uskoa, että lapseni joutuvat tietotekniikan apukouluun, vaikka vanhemmat ovatkin taantumuksellisia luddiitteja. Itse käytin World Wide Webbiä ensimmäisen kerran yliopistossa vuonna miekka ja kirves, kun tuo ihmeellinen tietoverkko oli noin vuoden vanha. Silloin yleisin hakukone oli vielä Netscape Navigator - Googlea kun ei oltu vielä keksittykään! (Kuva lainattu Wikipediasta.) Yläasteella aikoinaan en viitsinyt ottaa ATK:ta (automaattista tietojenkäsittelyoppia) valinnaisaineeksi, koska en tähdännyt kauppaopistoon tai konekirjoittajattaren uralle.

Huterista lähtökohdista huolimatta tässä sitä surffaillaan päivät ja illat, enkä mistään ole jäänyt paitsi. Uskon, että lapsenikin omaksuvat nämä taidot vaikeuksitta, koska ovat uudelle ahneita, kuten lapset yleensä.

Tätä harhaluloa tukee kokemus "henkilökohtaisen" tablettini hankinnasta viime kesänä. Kiikutin sen onnellisena kotiin sinä päivänä, kun lomarahat tulivat. Halusin nimittäin ruveta lukemaan Hesaria omalta tabletilta, se kun on paljon mukavampaa kuin kännykän pikkuruudun tuijottelu.

Vähänpä tiesin. Alta aikayksikön, saman tien kun uusi laite oli saatu pois suojamuoveista, jälkikasvu oli jo ladannut sinne Pou-pelin, oman meiliboxinsa ja ties mitä muuta. Sunnuntai-aamuisin, kun kuvittelin lukevani aamun uutisia pitkään ja hartaasti, tabletilla yleensä taltioidaan pieruääniä tai käsitellään naamakuvia.

Digimaailma on lasten tulevaisuutta ja nykypäivää. Kysymys on siitä, kuinka syvälle ja kuinka noeasti lapsensa antaa sinne sukeltaa. Itse haluaisin hieman hidastaa uppoamista. Odotellessa ehtii vaikka  jutella kaverin kanssa kasvotusten, leikkiä mielikuvitusleikkeja, kiipeillä ja juosta tai lukea satukirjaa - asioita, joille ei aikuisten maailmassa jää riittävästi aikaa ruudun varjossa.

Kommentit (6)

1/6 | 

Minulla myös samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Meillä ei kummallakaan pojalla (kolmas- ja viideluokkalaiset) ole vielä älykännykkää. Facebookin (ja muittenkin palveluitten) ikärajoista pidetään kiinni. Telkkaria pojat katsovat suht vähän, tällä hetkellä sieltä ei juuri tule enää heitä kiinnostavia ohjelmia, kun lastenohjelmaikä on ohitettu. Kuopus olisi kovin koukuttunut wii-peleihin ja hän pelaisi niitä vaikka koko päivän ellei meillä olisi rajoja pelaamiseen. En usko, että poikamme jäävät muista teknisesti jälkeen. Esikoinen ohjelmoi tietokoneella tosi näppärästi sellaisia juttuja, joista en itse ymmärrä mitään. Tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin pelaamiseen.

Ei hitsi ja minäkin muistan atk:n ja konekirjoituksen. Minulla oli valinnaisena aineena konekirjoitus ja tosi näppäräksi kirjoittajaksi opinkin. Olen myös opinnoissani tehnyt pari ekaa vuotta kirjoitustehtävät kirjoituskoneella. Kyllä oli hieno homma tehdä lopputyötä tietokoneella, kun ei tarvinnut enää korjausnauhaa käyttää. Ja vaikka näin alkeellisista lähtökohdista on mun tietotekninen ura lähtenyt liikkeelle, ajattelen nyt ihan näppärästi käyttäväni eri palveluja. Ja jopa bloggaan.

Itse en ole kenenkään tietoteknisistä taidoista huolestunut, uskon, että tässä aikakaudessa ei voi välttyä silti, etteikö niitä jossain vaiheessa oppisi. Enemmän olen huolissani siitä, mitä jatkuva kännyköiden, tietokoneiden ja pelien kanssa oleminen tuottaa lasten aivoille, heidän sosiaalisille taidoilleen ja tunnetaidoilleen. Ihmiset eivät toimi kuten koneet.

2/6 | 

Heippa, kiva lukea ajatuksistasi! Ja hauskaa, että meitä "taantumuksellisia diktaattoreja" on enemmänkin ;) Meilläkin tosiaan välillä tuntuu, että kuopus on ihan addiktoitunut pelaamiseen. Jos yhtään antaa pelata enemmän, hän ei juuri muusta puhukaan, elää vaan pelimaailmoissa.... Tsemppiä valitsemallanne tiellä - pysytään lujina lapsen asialla :)

3/6 | 

Mä olen kanssa omalla puolella kirjoitellut näistä ruutuhommista jonkun verran :) Olen joutunut lasten myötä muuttamaan paljonkin omia mielipiteitä ja käsityksiä pelaamisesta ja tällä hetkellä meillä rullaa näiden osalta aika kivasti. Isoimmaksi haasteeksi koen tällä hetkellä nimenomaan tuon ruutuajan määrittämisen. Meillä kun isoilta pojilta löytyy android-puhelimet joilla voi tehdä melkeinpä jo samaa kuin tietokoneillakin. Bussimatkat ym sujuu näppärästi puhelimen parissa, puhumattakaan muista suvantohetkistä päivien aikana. Todellista ruutuaikaa on hyvin hankala valvoa tai arvioida. Yritänkin enempi tällä hetkellä panostaa siihen että jutellaan esimerkiksi internetin sisällöstä. Oikeaoppisesta nettietiketistä ja hyvistä käytöstavoista netissä. Vuorovaikutustaidoista. Omat muksut on yllättäneet mut sillä miten analyyttisiä hekin osaavat olla. Ja miten paljon havainnoivat kavereistaan esimerkiksi pelien vaikutuksesta käytökseen. Olen saanut itse kaikista parhaat vinkit pelikasvattaja Mikko Meriläiseltä. Suosittelen tutustumaan tyypin höpötyksiin :)

4/6 | 

Kiitos vinkeistä! Täytyypä käydä kurkkaamassa lisää sun blogin puolelta. Meilläkin nimittäin eletään varmaan lopun aikoja tuon esikoisen netinkäytön rajoittamisen kanssa. Älykännykän hankkiminen voi olla lähempänä kuin uskoisi.

5/6 | 

Samoilla linjoilla kuin Kukkavarvas. Olen itse työni puolestakin aika sisällä sosiaalisessa mediassa, mutta ovat ne palvelut olleet osa jokapäiväistä elämääni muutenkin jo pitkään. Olen siis vähintään samanlainen somenatiivi kuin kouluikäiset lapseni, tai oikeastaan minulla on ollut sellainen etulyöntiasema, että olen itse päässyt opettamaan WhatsAppit ja Instagramit sun muut lapsilleni siinä vaiheessa kun ne ovat heitä kiinnostaneet.

Meillä lähdetään ensinnäkin siitä, että aikuiset määrittelevät rajat. Ja toisekseen siitä, että lapset ovat hirmuisen fiksuja. Kun he ovat noin 5-6-vuotiaina päässeet välillä pelailemaan tai etsimään juttuja netissä, olemme samalla käyneet jatkuvia keskusteluita siitä, mitä kaikkea "netti" ylipäänsä on. Ja nettiajat tapahtuvat tietenkin aina perheen yhteisellä koneella aikuisten läsnäollessa.

Esikoinen sai älypuhelimen kolmannen luokan keväällä, suunnilleen samoihin aikoihin kuin suurin osa kavereistaankin. Hänen kanssaan keskusteluita on käyty vieläkin enemmän. Luotan aika paljon tämän lapsen fiksuuteen, koska hän on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi (ja koska olemme myös yhdessä käyneet läpi hänen puuhiaan puhelimella). Kaikkialle ei vanhempien katse ulotu. WhatsAppin suhteen, jossa lapsella on aivan oma sosiaalinen elämä koulu- ja harrastuskavereidensa kanssa, olemme puhuneet erityisen paljon mm. kiusaamisesta. Nämä ovat aina tosi paljon lapsikohtaisiakin asioita. Esikoisen kanssa on ollut suhteellisen helppoa. Luulenpa, että tuon seuraavana älypuhelinikään tulevan lapsen kanssa on haastavampaa. ;-)

Mutta, mikä tärkeintä: tietokoneajoista, telkkarin katsomisesta ja puhelimen näpräämisestä huolimatta koululaisemme ovat reippaita, fiksuja, urheilullisia,aktiivisesti harrastavia, kovasti edelleen leikkiviä ja sosiaalisia tyyppejä.

6/6 | 

Kiitos kommentista Päähenkilö! Mahtavaa, jos lapsenne ovat jo noin itseohjautuvia. Luulen, että esikoisen kanssa meilläkin homma voisi mennä noin mutkattomasti. Luotan jo kovasti hänen arvostelukykyynsä. Toisaalta tytöllä ei ole luontaista kaipuuta liikkumiseen tai ulkoiluun, vaan hän kaipaa siihen kannustusta. Rajaton ruutuaika voisi vaikuttaa tähän. Meillä on kuitenkin kokemuksia kiusatuksi tulemisesta, enkä haluaisi tarjota kiusaajille siihen yhtä uutta välinettä, joka on opettajien toimivallan ulottumattomissa.
Pikkuveljen kanssa ruutuajan rajoitukset ovat vielä tosi tärkeitä. Hänellä ei nimittäin vielä itsekontrolli pelaisi: ilman valvontaa hän voisi ihan hyvin pelata tuntitolkulla.
Kimurantteja nämä asiat ovat, ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Joka tapauksessa oli kiva kuulla kokemuksistanne, että jossain perheessä nämä asiat voivat hoitua noin helposti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat