Kirjoitukset avainsanalla kännykkä

Viime aikoina olen löytänyt muutaman uuden kännykkä- ja nettisovelluksen, joista on ollut uskomattoman paljon apua arjen tiimellyksessä. Käytätkö sinäkin jo näitä?

1. Trello

Trello on kuin kasa muistilappuja - sähköisessä muodossa. Se koostuu tauluista, jotka sisältävät tehtäväluetteloita. Luettelot jakautuvat korteiksi, jotka vastaavat yksittäisiä tehtäviä.

Tehtäväkortteihin voi liittää liitetiedostoja ja kuvia ja ne voi aikatauluttaa erääntymään haluttuina päivämäärinä. Tauluja on helppoa luoda ja kortteja voi kätevästi raahailla paikasta toiseen.

Trello on käytössä mm. The New York Timesin kaltaisissa, merkittävissä organisaatioissa. Vaikka omat projektini ovat paljon vähäpätöisempiä, olen melkein jäänyt koukkuun Trelloon. Olen luonut sinne tehtävälistoja sekä työ- että yksityiselämään liittyen.  

Minulla on oma taulunsa esimerkiksi perheen muistettaville asioille. Siellä lukee tehtävänä mm. "Muista ilmoittautua kansalaisopiston perheaskartelukurssille." Toisen tehtävän kohdalla lukee: "Muista perua lehden kestotilaus." Kun tehtävän aikataulu menee ohi, tehtävän määräaika korostuu listassa punaisella.

Kätevintä Trellossa on mielestäni sen mobiilisovellus, jota on yhtä helppoa käyttää kuin selainpohjaista ohjelmaa. Siinäkin tehtäväkorttien siirtäminen listasta ja taulusta toiseen onnistuu näppärästi.

Trelloa voisi käyttää myös kokonaisen ryhmän projektinhallintaan, sillä taulujaan voi jakaa muille käyttäjille. Itse olen kuitenkin käyttänyt sitä vain omien, muistettavien asioideni hallintaan.

2. Waze

Vielä viitisen vuotta sitten meidänkin autossa oli kiinteä navigaattorilaite, jonka päivitykset (tai pikemminkin niiden unohtuminen) aiheutti stressiä.  Muutama vuosi sitten luovuimme siitä ja ryhdyimme navigoimaan Google Mapsin avulla.

Alkuvuonna tuttavani vinkkasi minulle Wazesta, joka on uskomatttoman kätevä! Sosiaalisuus on sen salaisuus.

Waze on "yhteisöllinen navigaattori" eli navigointisovellus, jonka ajantasaisuudesta käyttäjät pitävät huolen. Waze etsii gps:n ja muiden käyttäjien ilmoittamien tietojen perusteella nopeimman ajoreitin ja antaa hälytyksiä ennen kuin satut poliisiratsiaan, onnettomuus- tai vaarapaikalle tai ruuhkaan.

Sovelluksessa tietojen jakaminen muiden käyttäjien tietoon sujuu näppärästi ja vaaratta, yhdellä kännykän näytön hipaisulla. Wazen voi yhdistää Facebookiin, jolloin sovelluksessa näkee muut samaan kohteeseen ajavat kaverit.

Ainoa ärsyttävä puoli Wazessa on se, että navigointiääneksi on luonnollisesti valittavissa vain englanti. Waze-äänenä toimivan rouvan leveä amerikanenglanti ainakin itseäni ärsyttää, jos jumittaa ruuhkassa tai on muuten liikenteessä tiukka tilanne päällä.

3. Evernote

Jos Trello on sähköinen kasa muistilappuja, on Evernote sähköinen leikekirja, joka kulkee kännykässä kaikkialla mukana. Olen alkanut käyttää sitä vasta aivan hiljattain mutta se on jo osoittanut voimansa.

Evernoteen voi luoda muistiinpanoja, jotka sisältävät tekstiä, kuvia ja ääntäkin  Muistiinpanot ryhmitellään muistikirjoiksi.

Itse "klippaan" Evernoteen lähes päivittäin jotain: tänä aamuna otin kännykällä kuvan bussipysäkin aikatauluista ja tallensin sen sovellukseen, useimmiten taas tallennan muistiin inspiroivia uutisia tai blogipostauksia joita luen netistä. 

Evernoten merkittävin miinus on se, että ilmaisversiolla tallennustilaa on vain rajoitetusti. Minulle tuli jo aika nopeasti ensimmäisen kuukauden aikana muistutus siitä, että olin jo käyttänyt puolet sen kuun ilmaisesta kapasiteetista. Aivan mitä tahansa ei siis Evernoteen kannata tallentaa, ellei osta maksullista pakettia.

4. Nuzzel

Työskentelen viestintäalalla, joten minulle on olennaista pysyä ajan tasalla päivän uutisista. Tällä alalla infoähky on yleinen pulma, sillä jatkuvasti päivittyvästä netin uutistulvasta on hankalaa poimia itselle olennaiset uutiset.

Löysin viime vuoden puolella Nuzzelin ja nykyään tuntuu, että olen huomattavasti paremmin perillä siitä, mistä tuttavat puhuvat. Nuzzelin idea nimittäin on se, että sovellus seuraa, mitä some-kaverisi jakavat ja nostaa niitä esille omassa uutisvirrassasi.  

Kavereiden suosimat uutiset ilmestyvät virtaasi, kun yhdistät Twitter- ja/tai Facebook-tilisi Nuzzeliin. Päivän puheenaiheita voi seurata reaaliajassa joko selain- tai mobiilisovelluksella, ja lisäksi sovellus lähettää halutessasi sähköpostiin koosteen päivän kuumimmista puheenaiheista.

Nuzzel myös ehdottaa uutisia, joita kavereiden kaverisi ovat jakaneet. Lisäksi palvelusta voi hakea suosittuja uutisia.

Millaisista kännykkä- tai nettisovelluksista on sinulle ollut arjessa apua?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka meillä välillä vietetään laatuaikaa, niin paljon useammin kuitenkin ruutuaikaa. Tai ainakin vietettäisiin, jos lapset saisivat päättää.

Näin syksyisin, kun illat pimenevät eikä keli houkuttele ulkoilemaan, perheen yhteiset hetket olisi helppoa viettää ruudun ääressä. Telkkari, peli, pädi tai läppäri on vaivaton lapsenvahti: lapset viihtyvät itsekseen ja vanhemmat saavat rauhassa puuhailla omiaan.

Pelaaminen

Eilen uutisoitiin, että nykylapset käyttävät aikaansa eri tavalla kuin ennen: aikaa kuluu entistä enemmän tietokoneen parissa. Uutisen mukaan pelit ja tietokoneen välityksellä tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen voivat johtaa siihen, ettei lasta houkuta mennä muuhun harrastustoimintaan. Tänään taas toinen media kertoi, että erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös meillä lapset viettävät yhä enemmän aikaa digilaitteiden parissa, juhlapyhinä enemmän kuin arkisin.

Meidän perheessä yritetään rajoittaa lasten ruutuaika enintään tuntiin päivässä, siihen suuntaanhan myös MLL opastaa.  Taidamme olla tiukapipoja. Olen ymmärtänyt, että joka toisen ekaluokkalaisen pääasiallinen illanviete on Mario & Sonic, ja jokainen itseään kunnioittava kymmenvuotias roikkuu päivät pitkät Instassa ja Facessa.

"Kun kaikki muutkin saa..." Tämä argumentti tulee vastaan yhä useammin nyt, kun molemmat lapset ovat koulussa samanikäisten ja isompien vaikutuspiirissä. Jos näitä juttuja uskoisi kaikessa, söisimme päivittäin vain hamppareita, ranskalaisia, limsaa ja karkkia, menisimme vasta puoliltaöin nukkumaan ja ostaisimme joka ikisen hilavitkuttimen, mikä markkinamiesten mieleen on joskus juolahtanut.
Lasten puheet voi jättää omaan arvoonsa, mutta tiettyjä muiden vanhempien perusteluja vähän ihmettelen.

Ruutuaika

Meillä on ollut muutama periaate lasten kanssa pienestä pitäen, joista edelleen yritämme pitää kiinni, vaikka tämä vuosien mittaan taitaa osoittautua yhä haastavammaksi.

  • Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Tämä ei välttämättä ole se, mitä lapsi haluaa.
  • Rajat ovat rakkautta.
  • Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle turvallisia pettymyksiä.

Ruutuaikaan sovellettuna nämä periaatteet tarkoittavat, että en anna lapsen pelata tai töllöttää telkkaria, jos ulkoilu on jäänyt välistä tai kello alkaa kolkutella uniaikaa. Ruudun äärellä vietetty aika on aina jostain pois - usein jostain sellaisesta terveellisestä, jota kasvava lapsi tarvitsisi enemmän kuin diginäytön tuijottelua.

Mielestäni eka- ja neljäsluokkalaisen on paljon parempi pommpia ulkona trampoliinilla poskensa punaisiksi tai vaikka syventyä hyvään kirjaan kuin roikkua ruudulla. Liika ruutuaika tekee lapsen levottomaksi ja ärtyisäksi.

Ruutuaika

Aivan oma lukunsa on netin kiehtova maailma. Olette varmaan jo päätelleet, että Hipu ei diktaattori-vanhempiensa vuoksi toimi vielä sosiaalisessa mediassa toisin kuin ilmeisesti moni muu ikätoverinsa. Itse asiassa hänellä ei edes ole älykännykkää, ja nettiä lapset käyttävät yhteisellä pöytäkoneella, josta kaikki näkevät missä käyttäjä surffaa.

Olemme ottaneet ohjenuoraksi viralliset pelisäännöt: sosiaalisen median palveluilla on ikärajat, joita ei ole tuulesta temmattu. Niinpä Hipulla ei ole asiaa someen ennen kuin maagiset vuodet ovat täynnä. Lapsiparka?

Suhtautumiseni esiteinin some-selfieen on vähän sama kuin pillifarkkuihin ja napapaitoihin: kyllä aikuisuuteen ehtii myöhemminkin, ja siellä saa olla ihan kyllikseen. Lisäksi sosiaalisessa mediassa voi olla lieveilmiöitä, joilta haluan varjella lastani mahdollisimman pitkään: seksuaalista häirintää ja kiusaamista.

En jaksa uskoa, että lapseni joutuvat tietotekniikan apukouluun, vaikka vanhemmat ovatkin taantumuksellisia luddiitteja. Itse käytin World Wide Webbiä ensimmäisen kerran yliopistossa vuonna miekka ja kirves, kun tuo ihmeellinen tietoverkko oli noin vuoden vanha. Silloin yleisin hakukone oli vielä Netscape Navigator - Googlea kun ei oltu vielä keksittykään! (Kuva lainattu Wikipediasta.) Yläasteella aikoinaan en viitsinyt ottaa ATK:ta (automaattista tietojenkäsittelyoppia) valinnaisaineeksi, koska en tähdännyt kauppaopistoon tai konekirjoittajattaren uralle.

Huterista lähtökohdista huolimatta tässä sitä surffaillaan päivät ja illat, enkä mistään ole jäänyt paitsi. Uskon, että lapsenikin omaksuvat nämä taidot vaikeuksitta, koska ovat uudelle ahneita, kuten lapset yleensä.

Tätä harhaluloa tukee kokemus "henkilökohtaisen" tablettini hankinnasta viime kesänä. Kiikutin sen onnellisena kotiin sinä päivänä, kun lomarahat tulivat. Halusin nimittäin ruveta lukemaan Hesaria omalta tabletilta, se kun on paljon mukavampaa kuin kännykän pikkuruudun tuijottelu.

Vähänpä tiesin. Alta aikayksikön, saman tien kun uusi laite oli saatu pois suojamuoveista, jälkikasvu oli jo ladannut sinne Pou-pelin, oman meiliboxinsa ja ties mitä muuta. Sunnuntai-aamuisin, kun kuvittelin lukevani aamun uutisia pitkään ja hartaasti, tabletilla yleensä taltioidaan pieruääniä tai käsitellään naamakuvia.

Digimaailma on lasten tulevaisuutta ja nykypäivää. Kysymys on siitä, kuinka syvälle ja kuinka noeasti lapsensa antaa sinne sukeltaa. Itse haluaisin hieman hidastaa uppoamista. Odotellessa ehtii vaikka  jutella kaverin kanssa kasvotusten, leikkiä mielikuvitusleikkeja, kiipeillä ja juosta tai lukea satukirjaa - asioita, joille ei aikuisten maailmassa jää riittävästi aikaa ruudun varjossa.

Kommentit (6)

1/6 | 

Minulla myös samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Meillä ei kummallakaan pojalla (kolmas- ja viideluokkalaiset) ole vielä älykännykkää. Facebookin (ja muittenkin palveluitten) ikärajoista pidetään kiinni. Telkkaria pojat katsovat suht vähän, tällä hetkellä sieltä ei juuri tule enää heitä kiinnostavia ohjelmia, kun lastenohjelmaikä on ohitettu. Kuopus olisi kovin koukuttunut wii-peleihin ja hän pelaisi niitä vaikka koko päivän ellei meillä olisi rajoja pelaamiseen. En usko, että poikamme jäävät muista teknisesti jälkeen. Esikoinen ohjelmoi tietokoneella tosi näppärästi sellaisia juttuja, joista en itse ymmärrä mitään. Tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin pelaamiseen.

Ei hitsi ja minäkin muistan atk:n ja konekirjoituksen. Minulla oli valinnaisena aineena konekirjoitus ja tosi näppäräksi kirjoittajaksi opinkin. Olen myös opinnoissani tehnyt pari ekaa vuotta kirjoitustehtävät kirjoituskoneella. Kyllä oli hieno homma tehdä lopputyötä tietokoneella, kun ei tarvinnut enää korjausnauhaa käyttää. Ja vaikka näin alkeellisista lähtökohdista on mun tietotekninen ura lähtenyt liikkeelle, ajattelen nyt ihan näppärästi käyttäväni eri palveluja. Ja jopa bloggaan.

Itse en ole kenenkään tietoteknisistä taidoista huolestunut, uskon, että tässä aikakaudessa ei voi välttyä silti, etteikö niitä jossain vaiheessa oppisi. Enemmän olen huolissani siitä, mitä jatkuva kännyköiden, tietokoneiden ja pelien kanssa oleminen tuottaa lasten aivoille, heidän sosiaalisille taidoilleen ja tunnetaidoilleen. Ihmiset eivät toimi kuten koneet.

2/6 | 

Heippa, kiva lukea ajatuksistasi! Ja hauskaa, että meitä "taantumuksellisia diktaattoreja" on enemmänkin ;) Meilläkin tosiaan välillä tuntuu, että kuopus on ihan addiktoitunut pelaamiseen. Jos yhtään antaa pelata enemmän, hän ei juuri muusta puhukaan, elää vaan pelimaailmoissa.... Tsemppiä valitsemallanne tiellä - pysytään lujina lapsen asialla :)

3/6 | 

Mä olen kanssa omalla puolella kirjoitellut näistä ruutuhommista jonkun verran :) Olen joutunut lasten myötä muuttamaan paljonkin omia mielipiteitä ja käsityksiä pelaamisesta ja tällä hetkellä meillä rullaa näiden osalta aika kivasti. Isoimmaksi haasteeksi koen tällä hetkellä nimenomaan tuon ruutuajan määrittämisen. Meillä kun isoilta pojilta löytyy android-puhelimet joilla voi tehdä melkeinpä jo samaa kuin tietokoneillakin. Bussimatkat ym sujuu näppärästi puhelimen parissa, puhumattakaan muista suvantohetkistä päivien aikana. Todellista ruutuaikaa on hyvin hankala valvoa tai arvioida. Yritänkin enempi tällä hetkellä panostaa siihen että jutellaan esimerkiksi internetin sisällöstä. Oikeaoppisesta nettietiketistä ja hyvistä käytöstavoista netissä. Vuorovaikutustaidoista. Omat muksut on yllättäneet mut sillä miten analyyttisiä hekin osaavat olla. Ja miten paljon havainnoivat kavereistaan esimerkiksi pelien vaikutuksesta käytökseen. Olen saanut itse kaikista parhaat vinkit pelikasvattaja Mikko Meriläiseltä. Suosittelen tutustumaan tyypin höpötyksiin :)

4/6 | 

Kiitos vinkeistä! Täytyypä käydä kurkkaamassa lisää sun blogin puolelta. Meilläkin nimittäin eletään varmaan lopun aikoja tuon esikoisen netinkäytön rajoittamisen kanssa. Älykännykän hankkiminen voi olla lähempänä kuin uskoisi.

5/6 | 

Samoilla linjoilla kuin Kukkavarvas. Olen itse työni puolestakin aika sisällä sosiaalisessa mediassa, mutta ovat ne palvelut olleet osa jokapäiväistä elämääni muutenkin jo pitkään. Olen siis vähintään samanlainen somenatiivi kuin kouluikäiset lapseni, tai oikeastaan minulla on ollut sellainen etulyöntiasema, että olen itse päässyt opettamaan WhatsAppit ja Instagramit sun muut lapsilleni siinä vaiheessa kun ne ovat heitä kiinnostaneet.

Meillä lähdetään ensinnäkin siitä, että aikuiset määrittelevät rajat. Ja toisekseen siitä, että lapset ovat hirmuisen fiksuja. Kun he ovat noin 5-6-vuotiaina päässeet välillä pelailemaan tai etsimään juttuja netissä, olemme samalla käyneet jatkuvia keskusteluita siitä, mitä kaikkea "netti" ylipäänsä on. Ja nettiajat tapahtuvat tietenkin aina perheen yhteisellä koneella aikuisten läsnäollessa.

Esikoinen sai älypuhelimen kolmannen luokan keväällä, suunnilleen samoihin aikoihin kuin suurin osa kavereistaankin. Hänen kanssaan keskusteluita on käyty vieläkin enemmän. Luotan aika paljon tämän lapsen fiksuuteen, koska hän on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi (ja koska olemme myös yhdessä käyneet läpi hänen puuhiaan puhelimella). Kaikkialle ei vanhempien katse ulotu. WhatsAppin suhteen, jossa lapsella on aivan oma sosiaalinen elämä koulu- ja harrastuskavereidensa kanssa, olemme puhuneet erityisen paljon mm. kiusaamisesta. Nämä ovat aina tosi paljon lapsikohtaisiakin asioita. Esikoisen kanssa on ollut suhteellisen helppoa. Luulenpa, että tuon seuraavana älypuhelinikään tulevan lapsen kanssa on haastavampaa. ;-)

Mutta, mikä tärkeintä: tietokoneajoista, telkkarin katsomisesta ja puhelimen näpräämisestä huolimatta koululaisemme ovat reippaita, fiksuja, urheilullisia,aktiivisesti harrastavia, kovasti edelleen leikkiviä ja sosiaalisia tyyppejä.

6/6 | 

Kiitos kommentista Päähenkilö! Mahtavaa, jos lapsenne ovat jo noin itseohjautuvia. Luulen, että esikoisen kanssa meilläkin homma voisi mennä noin mutkattomasti. Luotan jo kovasti hänen arvostelukykyynsä. Toisaalta tytöllä ei ole luontaista kaipuuta liikkumiseen tai ulkoiluun, vaan hän kaipaa siihen kannustusta. Rajaton ruutuaika voisi vaikuttaa tähän. Meillä on kuitenkin kokemuksia kiusatuksi tulemisesta, enkä haluaisi tarjota kiusaajille siihen yhtä uutta välinettä, joka on opettajien toimivallan ulottumattomissa.
Pikkuveljen kanssa ruutuajan rajoitukset ovat vielä tosi tärkeitä. Hänellä ei nimittäin vielä itsekontrolli pelaisi: ilman valvontaa hän voisi ihan hyvin pelata tuntitolkulla.
Kimurantteja nämä asiat ovat, ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Joka tapauksessa oli kiva kuulla kokemuksistanne, että jossain perheessä nämä asiat voivat hoitua noin helposti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uhmaikä

Hessu on testaillut aktiivisesti vanhempien hermoja kesästä lähtien. Yleensähän lapselle tulee kolmevuotisuhman jälkeen seuraava rajojen testaamisvaihe kuusivuotiaana, mutta meidän pojan kanssa kausi taisi siirtyä vuodella eteenpäin. Olen siis viime aikoina saanut lukuisia mahdollisuuksia kasvaa ihmisenä!

Aikuisena oleminen on taito, jota voi opetella, mutta itselläni taitaa siinä taidossa olla vielä monta läksyä edessä. Minulla ei ole luontaisesti lehmän hermoja, ja lähden liian helposti lapsen kiukkuun mukaan.
 
Jonkin aikaa sitten koin kuitenkin onnistumisen elämyksen, jonka haluan kirjata muistiin, jotta voin palata siihen myöhemmin. Ehkä sentyyppisestä toiminnasta vähitellen tulee tapa?

Minä hääräsin keittiössä, Hessu räpläili kännykkäänsä ja kysyi, miksei puhelinta voisi pitää repun avoimessa verkkotaskussa. Olin työpäivän jälkeen vähän väsynyt ja totesin poissaolevana, ettei puhelinta voi pitää sellaisessa taskussa, josta se voi helposti lipsahtaa pois, mennä hukkaan tai hajota. Näinkin on meille käynyt. (Nimittäin minulle...)

 

 

Kännykkä

 

 

 

Hessu kiihdytti nopeasti kuutosvaihteelle: "Mutta kun minä haluan pitää sitä etutaskussa, muut taskut on tyhmiä, niistä ei saa kännykkää helposti käteen jos sitä tarvii vaikka kävellessä, ihan sama vaikka kännykkä tippuu, en minä tätä kännykkää edes tarvitse, ostan itse uuden..."

 

 
Sama kaava toistuu meillä usein näissä tilanteissa. Ei ole väliä, onko keskustelun aiheena hampaiden harjaus, talvitakin tai kumisaappaiden pukeminen vai kännykkä koulurepussa. Kaavaan kuuluu, että lapsi ei hyväksy antamaani vaihtoehtoa, enkä minä yleensä jaksa tai hoksaa antaa muita hyviä vaihtoehtoja, vaan hoen itsepäisesti sitä alkuperäistä, suositeltavaa toimintatapaa, koska olen aikuinen, joka on oikeassa, jota pitää totella ja joka tietää parhaiten koska on elänyt lasta pitempään...
 
En haluaisi olla tuollainen. Haluan olla jämäkkä ja johdonmukainen kasvattaja, en jäykkä ja joustamaton. Mutta jos olen väsynyt töistä, jos on kiire, enkä jaksaisi käyttää aikaa "turhaan" väittelyyn, on helppoa jumiutua haitallisiin toimintatapoihinsa.
Toinen bloggaaja, Project Mama, kirjoitti hiljattain "puolustuspuheen" jäähylle. Hän viittasi Ylen juttun, jossa kerrottiin jäähyn olevan vahingollinen lapsen kehitykselle. Hänen perheessään jäähy on ollut tehokas kasvatuskeino, kun se syli ei kelpaa.

Meidän Hessulle syli kelpaisi aina, jos sitä vain hoksaisi tarjota. Mutta keskustelun tiimellyksessä menen itse helposti lukkoon, enkä tajua ottaa kiukkuilijaa lähelle. Löydän itseni ajattelemasta, että "onhan poika jo 'iso' koululainen"...
 

 
Tällä kertaa tein toisenlaisen oivalluksen. Sanoin Hessulle, että hän voi toki päättää, missä vetoketjutaskussa haluaa pitää kännykkää, repun vetoketjutaskujen välillä voi ihan vapaasti valita. Lapsi tyyntyi ja sanoi sitten: "Ehkä me voitaisiin ostaa mulle sellainen kännykkätasku, jonka saa kiinnitettyä tarralla kiinni repun olkaimeen?" Olin otettu kompromissista, ja kerroin että mielestäni se oli oikein hyvä idea.
 
 
Voi kunpa osaisin useammin hillitä jääräpäisyyteni ja tarjota uhmaajalle hyviä vaihtoehtoja. Tällä kertaa se onnistui, koska olin vain väsynyt mutta ei ollut kiire. Useimmiten tilanne kehittyy lähdön hetkellä eteisessä, kun on hoppu, kun pitäisi jo olla jossain, eikä olisi aikaa joutaviin neuvotteluihin.
 
Joku psykologi on todennut, että tuulikaappi on perheen tärkein psykologinen areena. Se on hyvin sanottu. Tuulikaapissa vanhemmuus testataan. (Kuva lainattu täältä.)
 
 

 

Kommentit (2)

1/2 | 

Olipa hyvä postaus! Minäkään en ole saanut pojalle jäähyä toimimaan, syli toimii paremmin. Tälläisiä hyviä esimerkkejä tarvitaan muissakin perheissä, olen itsekin huomannut vastaavaa meidän alle neljä vuotiaan pojan kanssa jolla kolmen vuoden uhmäikä on alkanut kaksi vuotiaana ja jatkuu edelleen.... Toivottavasti kohta helpottaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat