Kirjoitukset avainsanalla uraäidin tytär

Taas on isänpäivä tuloillaan. Huomenna päivä on omistettu sille, että kiitämme isiä kaikesta siitä hyvästä mitä he tekevät, tekivät ja tulevat tekemään. Muistamme, että on kunnia muistaa heidät.

Vaan joka vuosi ainakin yksi asia kolkuttaa alitajunnassani isänpäivän kynnyksellä: kortti. Pikkutytöstä on säilynyt perinne, että teen kortin itse!

Ala-asteella ja etenkin päiväkodissa oli helpompaa, sillä teimme kortteja siellä. Kortteja saattoi hauskan kuvistunnin aikana raapustaa koko suvun ja tuttavapiirin isille.

Nykyään olen ylpeä siitä saavutuksesta, että omani saa edes nopeasti, kiireessä tehdyn paperilapun. Isänpäiväkortin teko ei näet enää kuulu lukuvuosisuunnitelmaamme näin seiskalla. Harmi…

Koitan joka vuosi keksiä jotain vähän uutta, vähän erilaista. Nyt tänä vuonna koin melkoisen heureka-elämyksen katsellessani netistä upeita Black Poetry -runoja.

Black Poetryssa otetaan kirjan, lehden tai muun vastaavanlaisen sivu, ja aletaan kehitellä siitä  runoa. Jotkut opettavat vain etsimään sivulta itselle merkityksellisiä tai mukavantuntuisia sanoja, itse pidän lähes kokonaisista lauseistakin.

Seuraavaksi etsitään sanoja jotka antavat näille mukavantuntuisille sanoille ja lauseille yhtenäisen merkityksen, yhdistävät niitä. Kaikki muut kuin valitut sanat peitetään tai yliviivataan. Ja sitten runo onkin valmis.

Miksei tehdä isänpäiväkorttia samalla periaatteella?

Black Poetry -isänpäiväkortti

Tarvikkeet:

  • kirjan, lehden jne. sivu
  • ylitseviivaustussi
  • (värikartonki)
  • (sakset)
  • (liimaa)

1. Tee Black Poetry -runo ylläolevien ohjeiden mukaan. Sivuksi, josta runon teet, käy oikeastaan mikä tahansa sivu jolla on tekstiä. Itse käytin erästä Ilona Tiaisen Näytelmiä nuorille -kirjan Ullakkomuistoja -näytelmän sivua (näyttelimme sen teatterikerhossa viime keväänä).
Mikäli haluat säästää sivun, josta runon teet, kannattaa tulostaa siitä kopio ja runoilla siihen. Itse tein niin. Runon tekemiseen kannattaa käyttää aikaa, sitä paremman runon saat mitä kauemmin sen tekemiseen menee, uskoisin.

2. Itse liimasin Black Poetry -sivun kartongille. Jos sivu on tarpeeksi paksua materiaalia, eikä sen takapuolella ole tekstiä, voit käyttää pelkästään Poetry -sivua korttina, mikä säästää aikaa.

3. Kirjoita isänpäiväonnittelut vielä kortin takapuolelle. Suosittelen myös kirjoittamaan sinne Black Poetry -runon puhtaaksi.

Omasta runostani tuli tällainen:

Isä

(tarraa kädestä)

Oot

hyvä

kertoo vitsei

Mun vanhemmilla on aina niin tyhmii vitsei.

Tosi noloa!

rakastan

sua

Hyvää isänpäivää kaikille jo näin etukäteen!

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meidädän autossa on perhematkoilla parin viikon ajan kuunneltu ahkerasti klassikkomusikaalia nimeltä Cats. Kävimme katsomassa sen jonkin aikaa sitten Hartwall Arenalla.

Epäröin ensin, kannattaako esitykseen mennä koko perheen voimin, sillä kuopuksemme Lauri on opiskellut vasta reilun vuoden verran englantia, eikä esityksessä ollut tekstitystä. Huoleni oli turha!

Näin 10-vuotias Lauri-poika kertoo omin sanoin musikaalielämyksestään:

No aluksi ajattelin että se olisi tylsä (minä kun en oikein ole näistä musikaaleista niin perustanut). En vielä tiennyt kuinka hieno kokemus se oli, nähdä Cats livenä.

Suostuin kuitenkin tulemaan koska tiesin Hartwal Areenan siaitsevan Pasilan Juna-Aseman liepeillä ja voisin ottaa muutaman juna-kuvan koska tykkään junista ja niiden kuvaamisesta.En kuitenkaan kerennyt sillä meille tuli hirvittävä kiire ehtiä näytökseen.

Aluksi se vaikutti hyvin valaistulta sillä alussa välkehteli pelkkiä valoja. Sitten tuli yksi kissa, toinen, kolmas, neljäs, monia vuoron perään.

Sitten kissat juttelivat jotain. En tiedä mitä sillä näytteliät puhuivat englantia enkä osaa vielä kovin hyvin englantia. Sen verran sain kuitenkin selkoa, kuka kissojen johtaja oli, erityisten henkilöiden nimet ja ehkä mikä oli heidän teamin nimi. Se oli muistaakseni Mystical Cats tai jokin sellainen.

Myös sain tietää että he kokoontuvat vain kerran vuodessa täydenkuun aikaan.Hienoa laulua oli ja tanssi myöskin oli hienoa. Perfecto musikaali.

Minun suosikki hahmoni olivat yksi lihava kissa joka steppasi, kissa joka oli elänyt jo monta kisssan vuotta ja Johtaja kissa. Myöskin Pahis kissa ja kissa jota syrjittiin nimeltänsä Grizabella (jos nyt oikein muistan) olivat hienoja. Esityksen jälkeen ajattein että se oli hieno esitys, Juna-kuviakin sain muutaman.

Mutta oli hauskaa kirjoittaa kiitos ja hei hei.

13-vuotias Venla on jo kokenut musikaaleissa kävijä, mutta häneenkin esitys teki vaikutuksen:

Olin Hartwall Areenan ovista sisään astuessani erittäin innoissani, kuten arvata saattaa - olenhan ehdoton musikaalifani, kuten  aiemminkin olen kertonut.

Cats oli musikaalina erilainen kuin aiemmin näkemäni. Puhuttuja vuorosanoja ei ollut lähes ollenkaan, sen sijaan lavalla tanssittiin joka hetki.

“Was it Mungojerrie or Rumpelteazer?”, kyselevät kissa-asuiset näyttelijät duetossaan heittäen samalla huimia voltteja kevyen ja vaivattoman näköisesti. Pääni menee pyörälle pelkästä ajatuksesta.

Lavasteiden yksinkertaisuudesta yllätyin suuresti. Maailman suosituin musikaali näyteltiin läpi lavasteita vaihtamatta!

Nurjempia puolia musikaalissa ovat pitkät esittelyt, jotka eivät vie aktiivisesti juonta eteenpäin. Niitä on monta… Näin vajavaisen englanninymmärryksen omaavana en ehkä saanut esittelyistä kaikkea irti.

Eniten musikaalissa pidin lopusta. Macavity-laulua olin kuunnellut etukäteen ja odotin siltä suuria. Odotukseni ylittyivät! Olen näet yleisesti ottaen todella perso erikoistehosteille ja -effekteille, ja niitä oli tarjolla. Jessssss!

Ja lopussa oli tietenkin Joanna Ampilin laulama Memory. En keksi sanoja kuvaamaan sitä. Kannatti tulla ihan vaikka vain kuullakseen tuon kappaleen. Miau!

Kai-isäkin nautti showsta:

Voin rehellisesti tunnustaa pitäväni musikaaleista ja oopperoista yli kaiken. Lapsuusaikaan Pohjanmaalla niitä ei ollut juuri mahdollisuus päästä kokemaan, mutta maailmalle lähdettyäni ja alkuun päästyäni olen nauttinut joka esityksestä.

Olen nähnyt hyviä ja vielä parempia esityksiä, mutta kaikki ovat katsomisen arvoisia: musiikkia, liikettä, väriä, pukuja, lavastusta ja tehosteita. Kaikki tämä ammattilaisten tekemänä, yhdessä ison yleisön kanssa koettuna, on aisteja hivelevää ja parhaimmillaan tunteisiin vetoavaa taidetta. Niin myös Cats.

Vuodesta 1980 lähtien esitetty, maailmankuulu musikaali on matkannut ympäri maailmaa. Esiintyjät ovat vuosien saatossa vaihtuneet moneen kertaan, mutta tarina on pysynyt samana.

Monia hienoja yksityiskohtia jäi mieleen, mutta erityisesti esiintyjien taidokas suoritus lukuisissa fyysisesti vaativissa rooleissa, joissa tanssin ohella pitää samanaikaisesti pystyä laulamaan puhtaasti.

Lisäksi haluan mainita ikivihreän Memory-kappaleen, jonka Grizabellan rujossa roolissa esiintynyt Joanna Ampil lauloi kerrassaan upeasti täyteläisellä äänellään.


Entä minä sitten? Nautin musiikista, väreistä, tunnelmasta, esiintyjien akrobaattisista tanssitaidoista ja viiltävänkauniista lauluesityksistä. Eniten nautin lasten ilosta.

Suomessa monet esitykset on luokiteltu erikseen lapsille tai aikuisille suunnatuiksi. Yhteiskunnassamme lapset ja aikuiset on monilla elämänalueilla rajattu toisistaan erillisiksi kuluttajaryhmiksi, onhan meillä ravintoloissakin erikseen lasten ruokalistat.

Tämän kokemuksen pohjalta tuntuu, että se on vähän turhaa. Omat koululaiseni olivat juuri sopivassa iässä ainakin tähän esitykseen, vaikkei sitä markkinoitukaan minään "koko perheen showna".

Oletko sinä käynyt lasten kanssa teatterissa tai musikaaleissa?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (1)

C

Vein esikoisen joskus aikoinaan 5-vuotiaana katsomaan Maija Poppasta. Lapsen oli eka vähän vaikea ymmärtää, että ne ihmiset ihan oikeasti olivat siellä lavalla - kun oli tottunut katsomaan elokuvia. Tarina tempaisi mukanaan ja poika nautti ihan mielettömästi. Kuopus on villimpää sorttia ja suhtaudun varauksella hänen viemiseensä teatteriin - vaikka toki lasten näytelmässä ehkä ymmärrettäisiin pientä ääntä ja liikettä katsomossa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistan edelleen pienimuotoisen julkisuuskohun, joka syntyi viitisen vuotta sitten, kun joku suomalaisjulkkis antoi laitattaa pienelle vauvalleen korvakorut. Oma tyttöni Venla oli silloin tokaluokkalainen, jonka somat korvannipukat olivat edelleen vailla lävistyksiä.

Joissain Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa tyttövauvoille laitetaan napit korviin jo heti syntymän jälkeen. Ne ovat tapa korostaa sukupuolta aivan alusta asti.

Korvakorujen ikäraja on aihe, jota on käsitelty jopa kiivain sävyin netin keskustelupalstoilla, ainakin Vauva-lehden, Anna-lehden ja Kaksplus-lehtien keskustelupalstoilla.

Joissain koruliikkeissä lapsen korvakorujen ikäraja on seitsemän vuotta. Keskustelussa on myös nostettu esille pikkulapsen oikeus oman kehon koskemattomuuteen. Siitä vauva ei itse pysty vastaamaan, joten aikuisen pitäisi turvata se. 

Venla on aika ajoin puhunut korviksista, mutta aina viime viikonloppuun asti asia oli jäänyt pelkän puheen asteelle. Jo viime vuonna I love me -messuilla hän jutteli, että tekisi mieli ottaa korvikset. Silloin ei tainnut rohkeus vielä riittää.

Onneksi tyttö on harkitsevainen, joten hän ehti pohtia asiaa monelta kantilta. Niinpä tänä vuonna samoilla messuilla, viime sunnuntaina ,marssimme koruliikkeen messuosastolle, ja tyttö antoi ampua korviinsa violetit napit.

Miksi? Miksi vasta nyt? Miksi ei aiemmin? Annetaanpa tytön itse kertoa.

Venla

  • Korvikset kannattaa laittaa vasta teini-iässä, koska siinä vaiheessa on jo ehtinyt kipukynnys nousta. 
  • 13-vuotiaana ei enää reagoi korvisten laittamisesta tulevaan kipuun niin kovaa, koska pystyy myös käsittelemään jännitystä enemmän, eikä mene ihan sekaisin jännityksestä.
  • Mielestäni korvakorut ei oikeastaan sovi ihan pikkuvauvalle. Eivät ne vauvan korvissa näytä niin kivalta. Tämä on tietenkin makuasia.
  • Minusta kuitenkin kannattaa odottaa siihen asti, että lapsi pystyy itse kantamaan vastuuta päätöksestä ja tietää mitä on tekemässä. Silloin ymmärtää, mitä tulee tapahtumaan jos laittaa korvikset. Pienempänä ei välttämättä ymmärrä päätöksen pitkän aikavälin seurauksia

Itse lisäisin edellä mainittuihin hyviin pointteihin ainakin hygienian. Teini-ikäinen ymmärtää jo hoito-ohjeet ja osaa itse huolehtia korvanlehtien puhdistamisesta ohjeiden mukaan.

Vastustelin aikaisemmin korvisten hankintaa myös ihan siitä syystä, että mielestäni ne ovat lapselle turhat. Lisäksi ne voisivat aiheuttaa vaaratilanteita, jos vaikka korvis tarttuisi johonkin kiipeillessä ja korvanlehti repeäisi. 

Mitä sinä ajattelet lasten korvakoruista? Onko sinulla reiät korvissa?


Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (10)

AnotherTaru

Mielestäni vauvalla korvikset näyttää hirmuisen kamalilta... :( Muistan kun näin kaverin kaverin lapsella korvikset ja tyttö ei ollut saanut edes nimeä! Ilmeeni kertoi varmaan paljon, mutta jäin ihan sanattomaksi! Ekat korvikset taisin ottaa joskus koulujen alkaessa. Halusin korvikset itse ja äiti kertoi mitä siitä seuraa, lähinnä sen, että nukkuessa ne saattaa painaa, rei'istä saattaa lähteä jotain möhnää ym kivaa pientä :D Halusin ne silti. Muistan, ettei se itse lävistäminen sattunut, minua taisi vain jännittää se pyssyn ääni. Seuraavat reiät otin yläkouluikäisenä ja siinä tuli selkeästi joku moka, koska toisen korvan lävistys ei oikein ikinä parantunut. Annoin reiän umpeutua ja vasta melkein kolmekymppisenä kävin laitattamassa uuden reiän umpeutuneen viereen. Mun mielestä on ihailtavaa, että sun tytär odotti tuohon ikään asti, ainakin ymmärtää paremmin asian laidan :) 

Vierailija

En ymmärrä, miten korvisten ampuminen on yhä sallittua, se on järkyttävän epähygieenistä ja riskialtista. Ehdoton ei ammutuille korviksille. "Ampujat" ovat yleensä tavallisia myyjiä, ilman sen erikoisempaa koulutusta aiheesta. Pyssyä ei pysty puhdistamaan kunnolla - muoviosien vuoksi sitä ei saa autoklaaviinkaan - ja siksi se on erittäin epähygieeninen vaihtoehto. Korut eivät ole steriilejä. Lisäksi koru on tylsä. Se voi tehdä todella pahaa jälkeä, onneksi korvalehti on kuitenkin sen verran pehmeä yleensä, että siihen ei valtavaa vahinkoa saa aikaan. Paraneminen kuitenkin on helpompaa ja siten myös mahdollisesti nopeampaa, jos reiän tekee siististi neulalla ampumisen sijaan. Kuvittele paperi, jonka läpi tökkäiset läpi jollain tylpällä, vaikka sormella. Reikä ei ole siisti, reunat repeilevät. Tee sama jollain terävällä, kuten neulalla. Reikä on siisti reunoja myöten. Nyt kuvittele sama reikä korvaan. Auts.

Ammutussa korviksessa ei myöskään ole turpoamisvaraa ja koru on vaikea puhdistaa. Etenkin, jos korvalehti turpoaa ja koru ei anna korvan turvota enempää. Korvis voi mennä reiän sisälle (muistan, kun lapsuudessa kaverilleni kävi näin, korva oli mielettömän kipeä, tulehtunut ja turvonnut) tai kuten itselläni pienenä, koru kuorruttui takaa kudosnesteestä, jolla ei ollut vapaata poispääsyä. Vaikean puhdistamisen takia tulehtumisvaara on korkeampi.

Toivottavasti Venla selviää ongelmitta, kannattaa kuitenkin pitää mielessä ammutun korun riskit. Jos joskus tulee mieleen ottaa lisää reikiä, ehdottomasti suunta kohti asiantuntevaa lävistäjää. Lävistysliikkeeseen voi soittaa etukäteen ja kysyä, koska lasten korvien lävistämiseen tottunut lävistäjä on paikalla. Jos lävistämö kuulostaa pelottavalta omaan tai lapsen korvaan, voi siellä käydä tutustumassa etukäteen. Kunnon lävistämö on erittäin tarkka hygieniasta, joten ajatus lävistämöstä HIV- ja hepatiittimestana voi jo lentää roskakoriin. Neulat ovat aina steriilejä, yksittäispakattuja ja kertakäyttöisiä, samoin korut.

Jos joku lapsen korviin reikien laittamista miettivä sattuu tämän lukemaan, niin suosittelen vakavasti harkitsemaan neulalla lävistettyjä ampumisen sijaan.

Vierailija

Kiitos taas mielenkiintoiseta aiheesta!

Tuntuisi oudolta nähdä korvakorut vauvalla. En myöskään antaisi esim. 4-vuotiaan pojan ottaa korvakorua, kuten eräs kaverini...  

Ensimmäiset korvikseni sain ottaa noin kahdeksanvuotiaana (noin 30 vuotta sitten) ja olin luokallani toinen, jolla korvikset. Voi sitä ylpeyttä! :D Minäkään en muista, että korvisten laittaminen olisi sattunut kovin paljon. Mielestäni rokotukset sattuivat paljon enemmän. Toisaalta korvikset halusin todella ottaa. En muista, että korvakoruni olisivat tarttuneet muuhun kuin pitkiin hiuksiini. Tosin en harrastanut kouluaikoina kiipeilyä enää lainkaan... Lapsena käytin sellaisia korvakoruja, jotka eivät muutenkaan tarttuneet helposti kiinni.

Minustakin on hienoa, että Venla jaksoi odottaa korvakorujen kanssa. Toivoisin, että omat lapsenikin haluaisivat korvakorut korkeintaan vasta kymmenvuotiaina.    

Viime aikoina olen miettinyt, että korvan lehti taitaa olla täynnä akupunktiopisteitä, joten miten reikien tekeminen vaikuttaa niihin...

ElinaM

Olin itse 6-vuotias, koulun aloittamassa, kun sain kummitädiltä lahjaksi korviin reiät. Asiaa oli mietitty ja pohjustettu pitkään ja kaikki oli omasta tahdostani kiinni. Asia oli ilmeisen merkittävä, koska muistan sen hyvin vielä näin 35-vuotiaanakin :) Eli mielestäni oikea aika on silloin, kun lapsi itse pystyy asiasta päättämään ja ymmärtämään, että se voi sattua ja niitä pitää huoltaa ja olla varovainen. Seuraavan kerran olin jo lukio-ikäinen, kun halusin toiseen korvalehteen kaksi reikää lisää ja muistaisin, että niiden laitto tuntui enemmän, johtuen varmaan sijainnista lähempänä rustoa. Minulla kaikki reiät on laitettu ampumalla, joten en osaa ottaa kantaa, onko se epämiellyttävämpi tapa kuin neulalla rei'itys, mutta komplikaatioita ei ole ollut. Samalla tavalla ammutut reiätkin pitää puhdistaa, eli irrottaa korvakoru ja huolellisesti puhdistaa sekä korvalehti että koru, joka laitetaan puhdistuksen jälkeen takaisin. Ei ole päässyt tulehtumaan.

Vierailija

Ei ei hyvä ihminen, sitä korua ei saa ottaa pois! Tuoreessa reiässä se tekee todella kipeää, korua ei välttämättä saa takaisin ja reikä ärtyy suotta ronklaamisesta, jolloin paraneminen hidastuu. Vasta, kun reikä on parantunut, voi alkaa miettiä korun poisottamista tai vaihtamista. Puhdistaessa korua voi pyöritellä, mutta ei poistaa.

Vierailija

Minulla on ampumalla tehdyt reijät ja ne ovat aina märkineet. Suosittelen ennemmin oikeaa lävistäjää vaikka en itse ole ottanutkaan uusia lävistyksiä näiden korvareikien jälkeen. Mutta ampumalla, ei missään nimessä. Olisin kummitytölleni käynyt lävistäjällä laittamassa mutta olivat ehtineet käydä pyssyllä ampumassa. Minä sain vielä sellaisen ohjeen että pitää pyörittää niitä koruja, mutta kummitytölleni oli ohjeeksi annettu että ei saa koskea.
Nyt käytän välillä normaalia paksumpia koruja jotta korvareikä hieman venyy ja koruja saa paikalleen helpommin.

C

Taisin saada omat korvakoruni 9-vuotiaana. Aiemmin olisin halunnut, mutta vanhemmat eivät antaneet lupaa. Kummit halusivat mulle kultaiset renkaat heti, joten reikiä ei ammuttu, vaan laatta korvan taakse & piikki läpi. Rei'istä tuli liian pienet niillä renkailla + tulehtuivat järkyttävästi (möyrin mökillä). En suosittelisi korvakoruja laitettavan ihan pienille, jotka voivat käsistään likaa reikään.

Kerttuli

Ostin 7-v täyttävälle lapsenlapselle lahjakortin korvisten laittoon, kysyin puolen vuoden päästä että koska mennään, tyttö totesi ettei koskaan ja hän ei niitä halua. Täysi äiti haluta.

Vierailija

Itselleni laitettiin noin 3-vuotiaana ja koko elämäni on ollut todella hyvässä käytössä en kuulemma yhtään reagoinut reikien laittoon mutta loppu tulokseen olin tyytyväinen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sosiaalinen media... Se on tavalla tai toisella osa meidän jokaisen arkielämää. 

Juuri tällä hetkellä, kun kirjoitan, on sosiaalinen media läsnä, sillä kuuntelen YouTubesta klassista musiikkia, joka inspiroi minua ja auttaa keskittymään. Kun sinä luet tätä tekstiä, missä ja milloin tahansa, on sosiaalinen media osa elämäsi: luet blogia, yhtä monista sosiaalisen median muodoista.   

Some on pelottava ja välillä ahdistava ilmiö, mutta ennen kaikkea käytännöllinen, tärkeä ja upea mahdollisuus.

Pidätkö päiväkirjaa Googlessa?

Juuri vähän aikaa sitten sanoin isoäidilleni, että ihmisten selaushistoriat ovat vähän kuin päiväkirjoja: “helppo arkiruoka” tai “bussiaikataulut” löytyy listalta kiireisinä päivinä, “elokuvateatteri aukioloajat” tai “kävelyreitti metsä", kun halutaan ottaa irti arjesta.

Myös ihmisten mielialat ja mahdolliset ongelmat näkyvät: “surullinen musiikki” tai “miten korjata jouluvalot” ovat varmasti osa jonkun suomalaisen hakuhistoriaa.

Vaan joskus ei sosiaalisen median käyttö ole ollenkaan hyvä asia. Oman, törkeän puolelle menevän mielipiteen huutaa netissä helpommin nimimerkin suojissa kuin vastaantulijalle kadulla päin naamaa. Netistä on helppo lukea asioita, jotka eivät välttämättä ole totta, mutta jotka tukevat omaa mielipidettä ja joita haluaa uskoa.

Lause “nettiin voi jakaa mitä vain” sisältää sanat mitä vain. Jos YouTubeen ladataan päivässä enemmän sisältöä kuin ihminen pystyy elämänsä aikana katsomaan, on melko epätodennäköistä että loukkaavia, ahdistavia tai yksityisyyttä rikkovia videoita ehdittäisiin valvoa, ennen kuin kukaan näkee niitä. Näkijöitä näillä videoilla voi olla yksi, sata tai satatuhatta, mutta aina liikaa.

Joskus voi jopa olla vaikea huomata, että nettiin ladattu materiaali rikkookin lakia.

Mikä ihmeen OV?

Niin, ja sitten on se puoli, että me ikäiseni olemme keskimäärin somesta enemmän perillä, kuin vanhempi väestö. Me kulutamme hirvittävän paljon aikaa somen syövereissä. Me olemme myös sitä kautta kohderyhmä, jolle suunnataan suuri määrä somen palveluista.

Tuo tilanne voi vanhempana tai isovanhempana olla melko hämmentävä. Ei siihen oikein voi sanoa juuta eikä jaata kun lapsi kysyy, saako aloittaa tubettamisen, eikä tiedä mitä tubettaminen on.

Tai noh, tubettaminen nyt aika lailla tunnetaan, mutta jos lapsi vaikka haluaa aloittaa kanavan, jolle julkaisee videoita OV:sta ja Growista. Siis mikä ihmeen OV? Niin juuri.

Mutta hei, ei sen tarvitse olla noin! Kyllä aikuisetkin voivat tubettaa, käyttää somea ja ennen kaikkea huomata olevansa melko lapsenmielisiä ja kokeilunhaluisia, tai ainakin yhtä koukussa kuin jälkikasvu ;)

Otetaan vaikka oma suosikkikanavani aikuisten pitämistä YouTube-kanavista: Tädit Tubettaa. Tiia ja Maiju ovat keränneet yli 150 000 näyttökertaa!

Eivätkä he ole läheskään ainoita: katsokaa vaikka Tubeconin aikuistubettajat- kanavalta. Vaude, ottakaas aikuiset siitä mallia!

Hyvään alkuun tubettamisessa ja somen käytössä muutenkin pääsee esimerkiksi niistä kertovilla kursseilla. Kirkkonummella meillä alkaa sellainen 23.10. Kannattaa käydä vilkaisemassa kansalaisopiston nettisivuilta!

Odotan innolla uusia some- kollegoita ;)

Mitä sinä ajattelet sosiaalisesta mediasta? Käytätkö sitä paljon?

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (2)

Vierailija

Sosiaalinen media ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Meidän luokan whatsapp-ryhmässä kiusattiin yhtä poikaa, minä tulisena puolustamassa. Loppui kun kerrottiin aikuisille. Ja tapahtui vain netissä. Se poika joka kiusasi, vieläkin uhittelee helposti netissä, onneksi ystäväni auttaa minua rauhanturvaajan ammatissa 😅

Venla Pajukangas
Liittynyt13.8.2016

Kiitos kommentistasi! Kuulostaa tutulta. Omalla luokallani ei onneksi tällä hetkellä ole wapissa mitään pikkuriitoja suurempaa, niitäkin harvoin😂

Voimia sinulle, ystävällesi ja pojalle, jota kiusattiin. Onneksi luokkanne ryhmästä löytyy myös vahvoja, jotka uskaltavat olla kiusaajia vastaan. Kiusattu poika on varmasti todella kiitollinen sinulle ja ystävällesi.

Tsemppiä rauhanturvaajan töihin! Olet tekemässä tärkeitä asioita😉

Syyslomaterveisin,
Venla

Kirjoitan äitini kanssa Uraäidin Ruuhkavuodet -blogia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat