Sanotaan, että Tower of London on yksi niistä nähtävyyksistä, joissa täytyy käydä ainakin kerran elämässä. Hänen majesteettinsa kuningatar Elisabetin kuninkaanlinna sijaitsee Thames-joen pohjoisrannalla Lontoon keskustassa. Kävimme siellä pääsiäislomalla perheen kansa.

Kun mietin Toweria, mieleeni tulee ensin pieni ravintola, joka sijaitsi rivitalorykelmässä, vastapäätä ohikulkevia turistilamoja. Katselin sitä tovin. Minulla oli hyvin aikaa maisemien ihailuun, sillä olemme jonottamassa yhteen Lontoon suosituimmista nähtävyyksistä, Tower Hilliin.

Jono kulki pitkin nauhoilla ympäröityä aluetta linnan vieressä. Osa turisteista napsi jo kuvia. Kohta olimme pääsemässä linnaan sisään.

Yli 900 vuotta vanha Tower of London tunnetaan parhaiten kruununjalokivistään ja Beefeatereista (eli linnaa vartioivista, karvalakkisista vahdeista).  Linnassa tuoksui vanhalta kiveltä, historialta. Katselimme hetken ympärillemme. White Tower, Martin’s Tower…

Lopulta päätimme kuitenkin asettua jonoon, jonka työntekijä lupasi olevan vain noin 45 minuutin pituinen. Jonon päässä odottavat kruununjalokivet.

Koko rakennus, jossa kruununjalokivet sijaitsevat, on sisustettu todella taidokkaasti. Seinillä on valokuvia ja tietotekstejä vanhoista kuninkaallisista - ja tietenkin heidän kruunuistaan. Yhdessä huoneessa pyörii video kuningatar Elisabeth II:n kruunajaisista. Huoneet on sisustettu violetilla, kuninkaallisella värillä.

Lopulta näimme kruununjalokivet. Ne tosin eivät olleet silmiemme edessä ihailtavina kovinkaan kauan - seisoimme niiden ohi menevällä liukumatolla. Onneksi sentään osaa kruunuista ja valtikoista voi jäädä katselemaan pidemmäksi aikaa.

Lopulta tulimme ulos rakennuksesta. Räpyttilemme kaikki silmiämme, jotta ne hämärien, kohdevalaistujen huoneiden jälkeen tottuisivat valoon.

Kävimme vielä nopeasti vankitornissa. Sitten minulla ja äidillä olikin jo kiire muualle: The Wicked- musikaaliin, josta olettekin jo kuulleetkin...

Oletko sinä käynytt Lontoon Towerissa?

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (8)

Teresa S
3/8 | 

Olemme käyneet. White Towerissa oli todella historian havinaa. Upea linna ja katselimme korppeja ja niitä kuulemma pitää olla linnan pihassa aina. Niiden siivet oli tehty lentokyvyttömäksi jottei ne lentäisi pois. Britannia imperiumi ei laadu niin kauaa kun on korppeja pihassa. Muualla linnassa oli esillä muita koruja missä nuo jalokivet olivat olleet esillä ennen.. kiehtova paikka!

Minnea
4/8 | 

Hassua, että vaikka olen asunut Lontoossa useammankin kerran, ja ollut töissä ihan Towerin lähellä, en ole koskaan saanut aikaiseksi käydä siellä!

Kesällä matkaamme taas Lontooseen, eli jospa nyt käyn Towerissakin :)

Kivaa päivää!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat