Kello on puoli yhdeksän illalla. Venesatamassa on rauhaisaa, läheisessä metsässä eläimetkin ovat jo käyneet nukkumaan. Ja sitten parkkipaikalle kaartaa auto, ja kohta kaksi retkeilijää tarpookin jo läheisen sillan yli, metsän siimekseen.

Päätimme Patrikin kanssa tehdä kuntalähettiläiden nimissä pienen tutustumisretken Linlon ulkoilualueelle. (Patrik Pyöriä on I’m Bluen tuotantopäällikkö ja Kirkkonummen kuntalähettiläs, kuten minäkin.) Koska kalenteri oli meillä molemmilla melko täynnä, sijoittui retkemme melko epätavalliseen ajankohtaan: tiistai-iltaan.

Niin me sitten kävelimme leveää polkua luoden valoa taskulampuillamme puiden pimeyteen. Onneksi matkamme ei ollut pitkä, vaan Linlon lähin  “erämökki” ja tulentekopaikka olivat vain lyhyen kävelymatkan päässä. 

Saavuttuamme mökille hakkasimme nuotiopuita (myönnän häpeissäni, että partiotaustastani huolimatta tässä kohtaa olin vain henkisenä tukena ja taskulampun pitäjänä.) Siten totesimme tosin pienen ongelman: olimme valinneet retkeilyillaksi hieman väärän ajankohdan. Aiemmin päivällä oli satanut, ja puut, jotka olimme valinneet nuotioon, olivat kaikki kosteita. 

Niin me sitten yritimme saada nuotion syttymään. Ja yritimme uudestaan. Ja vielä.

Patrik meni pilkkomaan lisää puita, ihan pieniä lastuja, joihin tuli tarttuisi helpommin. Ja minä kumarruin kytevän hiilloksen ääreen ja puhalsin siihen keuhkojen täydeltä. Ja laitoimme nuotioon talouspaperia. Ja yskimme savua. 

Ja sitten luovutimme. Päätimme paistaa makkarat siinä pienessä tulentekeleessä, jonka olimme saaneet aikaan. 

Loppujen lopuksi meillä olikin oikein hauskaa.

Venelaitureiden valoista ja nuotiosta sai kauniita kuvia. Eväämme – makkarat ja Patrikin tuomat I’m Bluen limsat – maistuivat kaiken nuotion kanssa taistelemisen jälkeen paremmilta kuin ikinä. 

Sytytin elämäni ensimmäisen tulitikun (okei, nyt kaikille Suomen partiolaisille tulee kyynel silmäkulmaan: onnistuin keplottelemaan itseni koko sudenpentuajasta läpi, ja ansaitsemaan vielä tulenteko -merkinkin ilman että sytytin ainoatakaan tulitikkua). No hyvä on, myönnetään, se oli takkatikku, mutta siitä se lähtee.

Oi metsä, jotain taikaa sinussa aina on. Vaikka kaikki ei menisikään aivan kuten oppikirjassa. 

Retkeläiset saapuivat parkkipaikalle savunhajuisina ja leveästi hymyillen.

Millaisia kokemuksia sinulla on metsäretkistä?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (1)

Eevade Hienohelma, akela

Venla, miten on mahdollista, että en huomannut sun olematonta tulentekoa? Mutta muistan varmaan oikein, että sä olit kyllä haka vuolemaan kiehisiä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat