Meidädän autossa on perhematkoilla parin viikon ajan kuunneltu ahkerasti klassikkomusikaalia nimeltä Cats. Kävimme katsomassa sen jonkin aikaa sitten Hartwall Arenalla.

Epäröin ensin, kannattaako esitykseen mennä koko perheen voimin, sillä kuopuksemme Lauri on opiskellut vasta reilun vuoden verran englantia, eikä esityksessä ollut tekstitystä. Huoleni oli turha!

Näin 10-vuotias Lauri-poika kertoo omin sanoin musikaalielämyksestään:

No aluksi ajattelin että se olisi tylsä (minä kun en oikein ole näistä musikaaleista niin perustanut). En vielä tiennyt kuinka hieno kokemus se oli, nähdä Cats livenä.

Suostuin kuitenkin tulemaan koska tiesin Hartwal Areenan siaitsevan Pasilan Juna-Aseman liepeillä ja voisin ottaa muutaman juna-kuvan koska tykkään junista ja niiden kuvaamisesta.En kuitenkaan kerennyt sillä meille tuli hirvittävä kiire ehtiä näytökseen.

Aluksi se vaikutti hyvin valaistulta sillä alussa välkehteli pelkkiä valoja. Sitten tuli yksi kissa, toinen, kolmas, neljäs, monia vuoron perään.

Sitten kissat juttelivat jotain. En tiedä mitä sillä näytteliät puhuivat englantia enkä osaa vielä kovin hyvin englantia. Sen verran sain kuitenkin selkoa, kuka kissojen johtaja oli, erityisten henkilöiden nimet ja ehkä mikä oli heidän teamin nimi. Se oli muistaakseni Mystical Cats tai jokin sellainen.

Myös sain tietää että he kokoontuvat vain kerran vuodessa täydenkuun aikaan.Hienoa laulua oli ja tanssi myöskin oli hienoa. Perfecto musikaali.

Minun suosikki hahmoni olivat yksi lihava kissa joka steppasi, kissa joka oli elänyt jo monta kisssan vuotta ja Johtaja kissa. Myöskin Pahis kissa ja kissa jota syrjittiin nimeltänsä Grizabella (jos nyt oikein muistan) olivat hienoja. Esityksen jälkeen ajattein että se oli hieno esitys, Juna-kuviakin sain muutaman.

Mutta oli hauskaa kirjoittaa kiitos ja hei hei.

13-vuotias Venla on jo kokenut musikaaleissa kävijä, mutta häneenkin esitys teki vaikutuksen:

Olin Hartwall Areenan ovista sisään astuessani erittäin innoissani, kuten arvata saattaa - olenhan ehdoton musikaalifani, kuten  aiemminkin olen kertonut.

Cats oli musikaalina erilainen kuin aiemmin näkemäni. Puhuttuja vuorosanoja ei ollut lähes ollenkaan, sen sijaan lavalla tanssittiin joka hetki.

“Was it Mungojerrie or Rumpelteazer?”, kyselevät kissa-asuiset näyttelijät duetossaan heittäen samalla huimia voltteja kevyen ja vaivattoman näköisesti. Pääni menee pyörälle pelkästä ajatuksesta.

Lavasteiden yksinkertaisuudesta yllätyin suuresti. Maailman suosituin musikaali näyteltiin läpi lavasteita vaihtamatta!

Nurjempia puolia musikaalissa ovat pitkät esittelyt, jotka eivät vie aktiivisesti juonta eteenpäin. Niitä on monta… Näin vajavaisen englanninymmärryksen omaavana en ehkä saanut esittelyistä kaikkea irti.

Eniten musikaalissa pidin lopusta. Macavity-laulua olin kuunnellut etukäteen ja odotin siltä suuria. Odotukseni ylittyivät! Olen näet yleisesti ottaen todella perso erikoistehosteille ja -effekteille, ja niitä oli tarjolla. Jessssss!

Ja lopussa oli tietenkin Joanna Ampilin laulama Memory. En keksi sanoja kuvaamaan sitä. Kannatti tulla ihan vaikka vain kuullakseen tuon kappaleen. Miau!

Kai-isäkin nautti showsta:

Voin rehellisesti tunnustaa pitäväni musikaaleista ja oopperoista yli kaiken. Lapsuusaikaan Pohjanmaalla niitä ei ollut juuri mahdollisuus päästä kokemaan, mutta maailmalle lähdettyäni ja alkuun päästyäni olen nauttinut joka esityksestä.

Olen nähnyt hyviä ja vielä parempia esityksiä, mutta kaikki ovat katsomisen arvoisia: musiikkia, liikettä, väriä, pukuja, lavastusta ja tehosteita. Kaikki tämä ammattilaisten tekemänä, yhdessä ison yleisön kanssa koettuna, on aisteja hivelevää ja parhaimmillaan tunteisiin vetoavaa taidetta. Niin myös Cats.

Vuodesta 1980 lähtien esitetty, maailmankuulu musikaali on matkannut ympäri maailmaa. Esiintyjät ovat vuosien saatossa vaihtuneet moneen kertaan, mutta tarina on pysynyt samana.

Monia hienoja yksityiskohtia jäi mieleen, mutta erityisesti esiintyjien taidokas suoritus lukuisissa fyysisesti vaativissa rooleissa, joissa tanssin ohella pitää samanaikaisesti pystyä laulamaan puhtaasti.

Lisäksi haluan mainita ikivihreän Memory-kappaleen, jonka Grizabellan rujossa roolissa esiintynyt Joanna Ampil lauloi kerrassaan upeasti täyteläisellä äänellään.

Entä minä sitten? Nautin musiikista, väreistä, tunnelmasta, esiintyjien akrobaattisista tanssitaidoista ja viiltävänkauniista lauluesityksistä. Eniten nautin lasten ilosta.

Suomessa monet esitykset on luokiteltu erikseen lapsille tai aikuisille suunnatuiksi. Yhteiskunnassamme lapset ja aikuiset on monilla elämänalueilla rajattu toisistaan erillisiksi kuluttajaryhmiksi, onhan meillä ravintoloissakin erikseen lasten ruokalistat.

Tämän kokemuksen pohjalta tuntuu, että se on vähän turhaa. Omat koululaiseni olivat juuri sopivassa iässä ainakin tähän esitykseen, vaikkei sitä markkinoitukaan minään "koko perheen showna".

Oletko sinä käynyt lasten kanssa teatterissa tai musikaaleissa?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

C
1/1 | 

Vein esikoisen joskus aikoinaan 5-vuotiaana katsomaan Maija Poppasta. Lapsen oli eka vähän vaikea ymmärtää, että ne ihmiset ihan oikeasti olivat siellä lavalla - kun oli tottunut katsomaan elokuvia. Tarina tempaisi mukanaan ja poika nautti ihan mielettömästi. Kuopus on villimpää sorttia ja suhtaudun varauksella hänen viemiseensä teatteriin - vaikka toki lasten näytelmässä ehkä ymmärrettäisiin pientä ääntä ja liikettä katsomossa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat