Viime aikoina töissä on piisannut puuhaa. Onneksi on sellaisia helppoja, nopeita ja maistuvia arkireseptejä kuin tämä tonnikalapasta.

Resepti on alun perin peräisin tv-toimittaja Pirkko Arstilan keittokirjasta, jossa sitä kehutaan taatusti lapsille maistuvaksi. Niin se onkin, vaikka muuntelenkin sitä hieman joka kerta. Pirkon ohjeen mukaan kerma pitäisi esim. olla vuolukermaa, mutta itse käytän ihan tavallista.

Tällä kertaa arkiruoka syntyi muutamasta perusaineksesta:

  • 1 iso tai 2 pientä sipulia
  • 1 iso paprika
  • 2 purkkia tonnikalaa öljyssä (itse käytän aina MSC-merkittyä tonnikalaa, jotta delfiinit eivät kuole turhaan)
  • purkillinen tomaattikastiketta
  • purkillinen ruokakermaa
  • oreganoa, mustapippuria, (paprikajauhetta)

Kastikkeen valmistaminen on oikeasti melkein lasten leikkiä! Tein siitä kuitenkin videon kanavallemme YouTubeen:

 

  • Pilko sipuli ja paprika
  • Kaada tonnikala öljyineen pannulle
  • Lisää pilkottu sipuli ja sen jälkeen hetken kuluttua paprika
  • Kaada joukkoon tomaattimurska
  • Lisää mausteet
  • Lisää lopuksi ruokakerma, anna muhia hetken
  • Tarjoa tuoreen salaatin, justoraasteen ja pastan kera

Millainen on sinun helpoin ja nopein arkiruokareseptisi?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat