Vietimme joululomalla muutaman päivän Liettuan pääkaupunki Vilnassa lasten kanssa. Talvinen, tunnelmallinen, jouluvalojen valaisema kaunis kaupunki onnistui yllättämään meidät iloisesti.

Tekemistä ja näkemistä riitti pitkän viikonlopun ajaksi kouluikäisten lasten kanssa ihan kiitettävästi. Ravintoloiden edullinen hintataso (turistialueen ulkopuolella) oli myös positiivinen seikka.

Vilnassa asuu  suunnilleen saman verran asukkaita kuin Helsingissä.  Aivan keskustan tuntumassa on vaikuttavia, siistejä ja moderneja rakennuksia, mutta mitä lähemmäs rautatieasemaa mennään, sitä vaatimattompaa on rakennusten ulkoasu. Laitakaupungilla näkee vielä paljon neuvostoaikaisia, tiilestä rakennettuja laatikkotaloja.

Ei suomalaisturistien laumoja kuten Tallinnassa!

Eniten turisteja Vilnassa on kesä-heinäkuussa, eli meidän vierailumme joulun välipäivinä osui mukavan hiljaiseen ajankohtaan. Muita suomalaisia ei kaupungissa juuri näkynyt!

Vilnassa on eniten nähtävää tuomiokirkon läheisyydessä sekä Raatihuoneen aukiolla. Joulun välipäivinä raatihuoneen edustalla on näytös, jossa rakennuksen seinään heijastetaan otteita rakastetuista balettiklassikoista kuten Pähkinänsärkijästä.

Aukiolla on joulun aikaan upeasti valaistu jättimäinen joulukuusi, jota ympäröivät myyntikojut. Niistä saa käsitöitä, koruja, keramiikkaa herkkuja ja kuumaa juotavaa. Markkinat ovat aukiolla tammikuun loppuun saakka.

Vilnan kaunis vanhakaupunki on lisätty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1994. Vanhankaupungin pääkadun varrella on kivoja kahviloita ja myymälöitä, joista voi ostaa esimerkiksi meripihkakoruja tai muita matkamuistoja.

Raatihuoneen aukion takana sijaitsee mäenharjanne, jossa kohoaa Gedeminaksen torni. Se on Vilnan varsinainen maamerkki. Emme käyneet tornissa, jota ympäröivät rakennustelineet, mutta nautimme annoksen historiaa käymällä Pyhän Annan kirkossa. 

Mahtava goottilaistyylinen kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1500, ja se on pysynyt lähes muuttumattomana jo vuosisatojen ajan. Sen sisällä on upeita barokkikalusteita ja kaunis alttari.

Museoita lasten mieleen

Vilnassa olisi ollut museoita moneen lähtöön, mutta valitsimme omalle vierailullemme ne, jotka ilahduttivat eniten lapsia: Rautatiemuseon ja Illuusiomuseon.

Rautatiemuseeoon pääsi majapaikastamme johdinautolla. Entisissä neuvostomaissa näitä erikoisuuksia vielä näkee, ja matka olikin elämys erityisesti 10-vuotiaalle Lauri-pojalle, joka ei ollut ajellut sellaisen kyydissä aiemmin.

Rautatiemuseo sijaitsee kätevästi Vilnan rautatieaseman rakennuksessa. Sisäänpääsymaksu ei paljoa kukkaroa köhdytä: hinta aikuiselta oli 1,80€ ja lapselta vain 0,80€. 

Museossa oli poikkeuksellisen paljon radanrakennuskalustoa. Varsinaisia junia tai kokonaisia vaunuja siellä ei ollut, mutta sivuhuoneessa oli hauska lapsille tarkoitettu huone, jossa sai ihailla kivoja pienoisrautatiemalleja ja hassutella.

Vielä hienompi elämys oli Illuusiomuseo, joka oli kuin Linnanmäen entinen vekkula, mutta monta kertaa laajempi. Siellä oli isoja ja pieniä huoneita ja esineitä, joissa toiminnan, oivallusten ja tarinoiden kautta osoitettiin, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää.

Museossa on tilaa 400 m2 kahdessa kerroksessa. Sisäänpääsymaksu on 10€, ja siihen sisältyvät myös erilaiset tapahtumat, joita museossa järjestetään. Meidän vierailupäivänämme museossa oli hieno valonäytös.

Vilnassa on myös muita outoja ja hauskoja nähtävyyksiä kuten maailman ensimmäinen Frank Zappan patsas. Se pystytettiin paikalleen vuonna 1995.

Zappan patsas sijaitsee asuintalojen reunustamassa puistossa osoitteessa Kalinausko gatve 1, hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Patsaan lisäksi aluetta koristavat muusikosta maalatut maalaukset.

Vilnassa oli kotimaan tavoin joulun välipäivinä alennusmyynnit ostoskeskuksissa. Keskustassa oli yksi iso ostoskeskus (Europa) ja sen ulkopuolella olisi ollut useampikin.

Valitsimme shoppailupäivän kohteeksi Akropolis-ostoskeskuksen, joka on kaupungin ostoskeskuksista suurin. Siellä on valtava määrä vaate- ja kenkäkauppoja sekä ravintoloita. Keskus muistutti kovasti Vantaan Flamingoa, sillä sen yhteydessä oli myös elokuvateatteri ja vieressä iso vesipuisto.

Akropoliksessa hinnat olivat ehkä aavistuksen pienemmät kuin Suomessa (alennusprosentit tosin vähän hämäsivät meitä). Keskuksessa oli myös useita merkkiliikkeitä kuten Tommy Hilfiger, Marco Polo ja Gucci. Niihin tosin meillä ei ollut mitään asiaa..

Lisää Vilnan nähtävyyksistä ja kohteista kannattaa etsiä virallisilta matkailusivuilta.

Oletko sinä käynyt Vilnassa?

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (2)

C

Enpä ole koskaan käynyt Vilnassa. Meidän perhe välttelee yleensä lomakohteita, joissa on vaarana törmätä muihin suomalaisiin - kiitos siis vinkistä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat