Taas on isänpäivä tuloillaan. Huomenna päivä on omistettu sille, että kiitämme isiä kaikesta siitä hyvästä mitä he tekevät, tekivät ja tulevat tekemään. Muistamme, että on kunnia muistaa heidät.

Vaan joka vuosi ainakin yksi asia kolkuttaa alitajunnassani isänpäivän kynnyksellä: kortti. Pikkutytöstä on säilynyt perinne, että teen kortin itse!

Ala-asteella ja etenkin päiväkodissa oli helpompaa, sillä teimme kortteja siellä. Kortteja saattoi hauskan kuvistunnin aikana raapustaa koko suvun ja tuttavapiirin isille.

Nykyään olen ylpeä siitä saavutuksesta, että omani saa edes nopeasti, kiireessä tehdyn paperilapun. Isänpäiväkortin teko ei näet enää kuulu lukuvuosisuunnitelmaamme näin seiskalla. Harmi…

Koitan joka vuosi keksiä jotain vähän uutta, vähän erilaista. Nyt tänä vuonna koin melkoisen heureka-elämyksen katsellessani netistä upeita Black Poetry -runoja.

Black Poetryssa otetaan kirjan, lehden tai muun vastaavanlaisen sivu, ja aletaan kehitellä siitä  runoa. Jotkut opettavat vain etsimään sivulta itselle merkityksellisiä tai mukavantuntuisia sanoja, itse pidän lähes kokonaisista lauseistakin.

Seuraavaksi etsitään sanoja jotka antavat näille mukavantuntuisille sanoille ja lauseille yhtenäisen merkityksen, yhdistävät niitä. Kaikki muut kuin valitut sanat peitetään tai yliviivataan. Ja sitten runo onkin valmis.

Miksei tehdä isänpäiväkorttia samalla periaatteella?

Black Poetry -isänpäiväkortti

Tarvikkeet:

  • kirjan, lehden jne. sivu
  • ylitseviivaustussi
  • (värikartonki)
  • (sakset)
  • (liimaa)

1. Tee Black Poetry -runo ylläolevien ohjeiden mukaan. Sivuksi, josta runon teet, käy oikeastaan mikä tahansa sivu jolla on tekstiä. Itse käytin erästä Ilona Tiaisen Näytelmiä nuorille -kirjan Ullakkomuistoja -näytelmän sivua (näyttelimme sen teatterikerhossa viime keväänä).
Mikäli haluat säästää sivun, josta runon teet, kannattaa tulostaa siitä kopio ja runoilla siihen. Itse tein niin. Runon tekemiseen kannattaa käyttää aikaa, sitä paremman runon saat mitä kauemmin sen tekemiseen menee, uskoisin.

2. Itse liimasin Black Poetry -sivun kartongille. Jos sivu on tarpeeksi paksua materiaalia, eikä sen takapuolella ole tekstiä, voit käyttää pelkästään Poetry -sivua korttina, mikä säästää aikaa.

3. Kirjoita isänpäiväonnittelut vielä kortin takapuolelle. Suosittelen myös kirjoittamaan sinne Black Poetry -runon puhtaaksi.

Omasta runostani tuli tällainen:

Isä

(tarraa kädestä)

Oot

hyvä

kertoo vitsei

Mun vanhemmilla on aina niin tyhmii vitsei.

Tosi noloa!

rakastan

sua

Hyvää isänpäivää kaikille jo näin etukäteen!

Terveisin, Venla

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram