Kuvittelin olevani viime vuonna vaatteiden ostolakossa, mutta taisin epäonnistua. En varsinaisesti alkanut totaalilakkoon, mutta ryhdyin tarkkailemaan hankintojani ja pitämään niistä kirjaa viime vuoden maaliskuussa. Kuulin silloin kiehtovasta 30 wears -kampanjasta, jonka perusidea on: 

Ennen kuin ostat uuden vaatteen kysy itseltäsi, tulenko käyttämään tätä vähintään 30 kertaa.

Kampanja on hauska ja toimiva tapa vähentää turhaa kulutusta ja säästää kukkaroaan sekä luonnonvaroja. 30 kerran sääntöä soveltaen tulee ihan huomaamattaan ostaneeksi entistä laadukkaampia ja kenties myös ekologisempia tuotteita. Näin kaatopaikoille päätyvän tekstiilijätteen määrä vaivihkaa pienenee, ja ilmakehäkin kiittää shoppailijaa.

Kampanjalle on painavat perusteet, sillä

Kampanjan mukaan vaatteiden ostaminen on edelleen sallittua, eli kyseessä ei ole mikään ostolakko. Kaikenlainen totaalikieltäytyminen harvemmin tuottaa mitään hyvää, sillä usein patoutuneet ostostarpeet sitten ryöpsähtävät kerralla esiin lakon jälkeen.


Nämä vaatteet keräsivät eniten käyttökertoja vuoden aikana: uudet (tosi rumat mutta ah-niin-mukavat), luomupuuvillaiset farkut Lindexiltä maksoivat 31€ ja käytin niitä 33 kertaa, käytetty luomupuuvillainen tuubihuivi Noshilta,joka maksoi 18€ ja jota käytin parikymmentä kertaa, uudenveroinen Bomber-takki, jonka ostin tori.fi:stä 20€:lla ja käytin 25 kertaa sekä kasviparkitut talvikengät Ellokselta, joista maksoin 89€ ja joita käytin peräti 52 kertaa.
Nämä vaatteet keräsivät eniten käyttökertoja vuoden aikana: uudet (tosi rumat mutta ah-niin-mukavat), luomupuuvillaiset farkut Lindexiltä maksoivat 31€ ja käytin niitä 33 kertaa, käytetty luomupuuvillainen tuubihuivi Noshilta,joka maksoi 18€ ja jota käytin parikymmentä kertaa, uudenveroinen Bomber-takki, jonka ostin tori.fi:stä 20€:lla ja käytin 25 kertaa sekä kasviparkitut talvikengät Ellokselta, joista maksoin 89€ ja joita käytin peräti 52 kertaa.

Huhti-toukokuussa ostin uutena Noshin luomupuuvillaisen tunikan 32,90€ hintaan mutta käytin sitä vain 6 kertaa. Noshin uusi t-paita maksoi 17,90€ ja käytin sitä 12 kertaa.
Huhti-toukokuussa ostin uutena Noshin luomupuuvillaisen tunikan 32,90€ hintaan mutta käytin sitä vain 6 kertaa. Noshin uusi t-paita maksoi 17,90€ ja käytin sitä 12 kertaa.

Miten sitten onnistuin kampanjassa? Hyvin ja huonosti.

  • Mielestäni ostin kaiken kaikkiaan turhan paljon vaatteita ja yllättävän paljon uutena. Minä kun luulin ostavani kaiken käytettynä! Toisaalta, ostin kyllä enemmän käytettyjä kuin uusia vaatteita
  • Suurinta osaa hakinnoistani käytin keskimäärin 16 kertaa. Joukossa oli talvikengät, joita käytin ainakin 52 kertaa mutta myös kiiltonahkanilkkurit, joita käytin vain kerran, koska ne olivat jo ostaessa minulle hieman liian pienet. (Toisaalta joitain vaatteita käytti myös Venla, eivätkä ne käyttökerrat ole "kirjanpidossani" mukana.)
  • Ostosteni yhteissumma tuntuu aika korkealta, koska ostin kuitenkin yli puolet hankinnoistani käytettyinä. Toisaalta kaikki käytetyt vaatteetkin olivat hyväkuntoisia ja laadukaita, ja niillä on edessä vielä monia käyttökertoja.
  • Yhtäkkiä voisi luulla, että ostin keskimäärin lähes 2 vaatetta kuukaudessa. Tämä ei pidä täysin paikkaansa, sillä enemmistö ostoksistani keskittyi maalis-huhtikuulle, jolloin ostin peräti 16 kaikista vaatteista. Laitoin siis kevät- ja kesävaatevalikoimani kunnolla remonttiin. Esim. koko kesän aikana ostin vain yden t-paidan.
  • Suurin osa ostamistani vaatteista on supermukavia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rennommin pukeudun...
  • Viimeksi ostin kengät marraskuussa, ja sen jälkeen en ole ostanut vaatteita. (Lukuun ottamatta urheiluvaatteita, jotka ostin helmikuussa 54 eurolla Lidlistä. Niiden joukossa oli pari paitaa, parit trikoot ja kolmet urheiluliivit.  Urheiluvaatteita en laske mukaan, sillä lasken ne työvälineiksi, minä kun nykyään liikun työkseni 4 kertaa viikossa.)

Noshin uusi, valkoinen paita maksoi 42,90€ ja sitä tuli käytettyä vain 5 kertaa. Uusi, siniraitainen Nosh-mekko maksoi 58,90€ ja käytin sitä 8 kertaa.
Noshin uusi, valkoinen paita maksoi 42,90€ ja sitä tuli käytettyä vain 5 kertaa. Uusi, siniraitainen Nosh-mekko maksoi 58,90€ ja käytin sitä 8 kertaa.

Mitä mieltä olet vuoden ostoksistani - vähän vai paljon? Minkä verran itse käytät vaatteisiin vuodessa, ja miten seuraat hankintojasi?

EDIT 3.4. Tekstissä mainitut vaatteiden käyttökerrat olivat viime vuodelta. Kaikki viime vuonna ostamani vaatteet ovat edelleen käytössä. Jatkan käyttökertojen kirjaamista, ja tavoitteeni on laittaa vaatteet kierrätykseen vasta, kun jokaiselle on kertynyt vähintään 30 käyttökertaa. 

Blogi myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin | Snapchat (Aino): @ainomarja

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Jennin Arkijärki
1/3 | 

Minusta ostelit varsin maltillisesti, etenkin kun käytettynä yli puolet. Mutta olen tullut itse siihen tulokseen, että jos vaatteisiin käytetty raha on järkevässä suhteessa muuhun kulutukseen sekä omiin tuloihin nähden, niin rahalla ei oikeastaan ole merkitystä. Minusta meillä ihannoidaan turhaan sitä, että onnistuu käyttämään jotenkin poikkeuksellisen vähän rahaa etenkin vaatteisiin - ihan kuin vaatteiden ostaminen olisi jotain turhanpäiväistä koreilua. Kuitenkin oma kokemukseni on, että paremmat vaatteet ovat usein kalliimpia. Oman ostolakkovuoteni aikana kävi niin, että ostin yksittäin kalliimpia vaatteita kuin ennen, mutta silti käytin vähemmän rahaa kuin aiemmin. Eri asia on, jos vaatteisiin menee liikaa rahaa, silloin säästäminen on tietysti järkevää. 

Miten onnistuit kirjaamaan nuo käyttökerrat noin tarkasti? Oliko sinulla jokin päivittäinen merkintäsysteemi? Oliko työlästä? Tuo 30 kertaa tulee juuri kenkien kohdalla helposti täyteen, mutta mekkojen kanssa siihen voi mennä monta vuotta. TOisaalta ei kai se ole ongelma, vaikka aikaa kuluisikin, jos vaatetta ei laiteta poiskaan.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Moi Jenni ja kiitos viestistäsi! Huomasin saman ilmiön: laatu maksaa myös käytettynä. Kun etsin sekä uutena että käytettynä eettisesti tuotettuja ja ekologisia vaatteita, eivät ne enää liikkuneetkaan ihan henkkamaukka-hinnoissa, ja hyvä niin.

Käytän kännykällä Trello-sovellusta. Tein sinne listan, johon lisäsin omana korttina jokaisen ostamani vaatteen: ostopaikan, -ajankohdan ja hinnan. Merkkasin tuohon korttiin aina käyttökerrat ikään kuin tukkimiehen kirjanpitona. Olihan se hieman työlästä muistaa ja saattaa olla, että toisinaan merkkaaminen unohtui.

Kun seurasin postaukseni herättämää FB-keskustelua, sain idean uudesta haasteesta. Ostolakkoja on ollut jo monenlaisia mutta ajattelin, että tänä vuonna voisin ottaa kuvan jokaisesta hankkimastani ostoksesta ja julkaista kuvat täällä blogissa tai somessa. Tällainen toiminta voisi hillitä omaa kulutusta, kun siitä tekisi julkista.  

Sain idean tästä jutusta: https://www.menaiset.fi/artikkeli/tyo-ja-raha/kati-42-osti-viime-vuonna-...

Olisitko sinä Jenni kiinnostunut tällaisesta haasteesta? Keksin siihen jo hashtagitkin :) #kuvaaostos #hillitsekulutusta #karsitavaraa

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Jennin Arkijärki

Että kuvaisin kaikki ostokset, jotka eivät ole ruokaa? Aikamoinen urakka! Tai riippuu ehkä vähän siitä, mitä kaikkea lopulta lasketaan mukaan. Miten esimerkiksi kosmetiikka, joka periaatteessa kulutetaan pois? Tosin erojahan löytyy, hammastahna kuluu muutamassa kuukaudessa, luomiväri kestää vuosia... Voi olla, että tähän sitoutuminen olisi liian vaikeaa minulle, mutta seuraan kyllä sinun projektiasi mielenkiinnolla!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat