Kaupallinen yhteistyö

Tuntuu että nykyään kaikki palvelut siirtyvät nettiin.

Pienemmillä paikkakunnilla tämä näkyy jo siinä, että keskustojen pienet kivijalkamyymälät vähenevät, eikä uusia juurikaan tule.

Verkkokauppojen suosion kasvu on johtanut myös siihen että myös muut, täysin aineettomatkin palvelut ovat siirtyneet nettiin.

Verkkokaupoille ja muille palveluiden tarjoajille tämä on luonnollinen ja taloudellisesti varsin järkevä vaihtoehto.

Verkossa toimiessa yrityksen kiinteät kulut ovat merkittävästi pienempiä kuin perinteisissä kivijalkatoimipisteissä.

Tästä on myös hyötyä kuluttajille, joiden on nykyään varsin helppoa kilpailuttaa hankintansa netin välityksellä.

Tutkimuksen mukaan yli 90% kuluttajista tekee hintavertailua ennen tuotteen ostamista. Suuri osa kuluttajista kilpailuttaa sähkö- ja puhelinliittymänsä säännöllisin väliajoin.

Kuitenkin vain noin 14% kuluttajista vastasi kysymykseen myöntävästi, kun kysyttiin lainojen kilpailuttamisesta.

Siis vain 14% kuluttajista kilpailuttaa lainpalveluita lainaa hakiessaan. Tämä on varsin pieni määrä, varsinkin kun ottaa huomioon sen kuinka paljon siinä voisi säästää.

Nykyään kun halvimman ja kalleimman lainan hintaero voi olla jopa kymmenkertainen.

Syy siihen että lainoja ei kilpailuteta on varmasti siinä, että sitä pidetään monimutkaisena ja hankalana toimenpiteenä.

Näin asia ei kuitenkaan ole, sillä esimerkiksi kotimainen VertaaLainaa.fi palvelu esittelee ja vertailee suomen suosituimpien lainapalveluiden lainat täysin ilmaiseksi.

VertaaLainaa.fi palvelussa kerrotaan myös hyviä vinkkejä omaan talouden hallintaan ja myös muiden palveluiden ja hankintojen kilpailuttamiseen.

Monet kuluttajat jotka ovat pakon edessä joutuneet turvautumaan pikalainaan tai johonkin muuhun kalliiseen lainatuotteeseen, ovat vaihtaneet sen edullisempaan lainatuotteeseen VertaaLainaa.fi palvelun avulla.

Palvelussa voi kilpailuttaa uuden tai vanhan lainan. Myös lainojen yhdistämiseen tarjotaan monta maksutonta palvelua.

VertaaLainaa.fi palvelun kautta lainaa voidaan tarjota kaikille täysi-ikäisille suomen kansalaisille, joilla on moitteettomat luottotiedot.

VertaaLainaa.fi on yhteistyössä kotimaisen FiksuLaina.fi palvelun kanssa, mikä takaa aina ajan tasalla olevan tiedon lainapalveluista ja lainatarjontaan liittyvistä uutisista.

VertaaLainaa.fi palvelu suosittelee VarmaLaina.fi palvelua, sillä sen avulla lainan kilpailuttamisen voi tehdä vieläkin helpommaksi, sillä VarmaLaina.fi palvelu kilpailuttaa asiakkaiden lainat noin 30 eri pankin ja muun rahoitusyhtiön kesken.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto