Huh, välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että unohdetaan koko juttu. Toisena päivänä taas hihkuu innosta ja riemusta ja on valmis vaikka mihin. Takana on se tavallinen remonttitarina: aikataulu venyy ja budjetti paukkuu. Remonttia on takana kuukausia, pian vuosia ja asuntona jo neljättä vuotta se väliaikainen kolmio, josta piti muuttaa heti pian omaan kotiin (pelkästään sen löytymiseen meni ensin pari vuotta). Haaveena ja palkintona häämöttää oma unelmien koti, vanha puutalo ja puutarha.

Jos remontti olisi maratoni, nyt takana olisivat raskaimmat kilometrit. Salaojat, ulkovuoraus, ikkunat, katto, loputon purkaminen, kellarin piikkaaminen, kaivaminen, ne kaikki on tehty. Nyt pitäisi käydä sisätilojen kimppuun ja tehdä meille koti. Loppuosa kilometreistä ovat toivoa täynnä, mutta kisaväsymys painaa. Tämä on yksi suuri DIY-projekti, sillä nyt pinnistetään omin voimin kaikki mahdollinen.

Tämä on blogi tästä kaikesta ja vähän muustakin, sillä elämässä on tartuttava myös hetkeen eikä tähyiltävä vaan sitku-asenteella sinne määränpäähän.

Kommentit (0)

Seuraa 

Unelmien talo löytyi vuonna 2014, 50-luvun puutalo, jossa oli huikeat 70-luvun tapetit, väriä ja persoonallisuutta. Siitä alkoi remontti, jolle ei loppua näy. Tämä blogi kertoo tapettitalosta, sen remontista ja sinne muuttavasta perheestä. Ope-isästä, viestijä-äidistä ja kahdesta tytöstä, jotka ovat kuin Heinähattu ja Vilttitossu. Äiti kiertää kirppareita ja sisustaa jo mielessään taloa, jossa ei vielä ole edes lattioita, isä sulkeutuu mielellään tunneiksi keittiöön, kokeilee ja kokkaa juhla-aterioita ja yhdessä ollaan ihan pihalla, mieluiten mökillä tai muualla luonnon rauhassa.