Odottavan aika on taloa remontoidessa oikeastaan lyhyt. Kun odottaa, että pankista tai ammattimiehiltä saisi yhteyden, kuluu aika itse asiassa kamalaa vauhtia ja remontti seisoo eikä mitään tapahdu. Olen lukenut juttuja, miten rakentaminen venyy ja paukkuu ulkomailla, kun odotellaan lupia ja taivastellaan byrokratiaa. Vaan eipä tämä vierasta ole Suomessakaan. Yksityiskohtiin menemättä täytyy vain myöntää, että se, että asiat sujuvat ja sovitut asiat pitävät, on enemmän poikkeus kuin sääntö. Eikä vain meillä vain monella muullakin. Meillä on työnjälki onneksi ollut hyvää, kunhan on ensin saanut tavoitettua oikeat ihmiset. Välillä on tuntunut, ettei mitään taantumaa taida olla, ainakin siitä päätellen, miten huonosti tarjouspyyntöihin vastataan tai miten vaikeaa on saada ihmisiä ja koneita paikalle.

Tästä syystä blogikin on ollut hiljainen, kun on vaan odoteltu, että päästään seuraavaan vaiheeseen. Ei ole huvittanut kirjoitella sisustusjuttuja ja etsiä inspiroivia kuvia, kun ollaan oltu rempan kanssa jumissa. Pihan omppupuut ovat sen sijaan kunnostautuneet, satoa on tullut runsaasti ja omppuja on tuntunut satavan. Vahinko vain, että sato on ollut rupista ja syömäkelvotonta. Muumiotaudin leviämisen estämiseksi olemme keskittäneet huhkimisen ulos puutarhaan ja säkittäneet kilokaupalla omppuja poisvietäviksi. Parhaat yksilöt ovat onneksi päätyneet peurojen herkuksi, ettei kaikki ole ihan hukkaan heitettyä.

Toivottavasti ei tämä odottelukaan ole ollut hukkaan heitettyä ja päästään pian jatkamaan sisätilojen parissa. Kirppiksellä annoin luvan haaveiluun ja ostiin uuteen kotiin kaksi vanhaa lasiesinettä. Niiden myyjä, vanha mummo, oli ilahtunut, että ”nuoret” ihmiset ymmärtävät vanhojen esineiden päälle ja hänen Riihimäen kynttilänjalkansa ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä oleva lasikupunsa löysivät uuden, hyvän kodin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Unelmien talo löytyi vuonna 2014, 50-luvun puutalo, jossa oli huikeat 70-luvun tapetit, väriä ja persoonallisuutta. Siitä alkoi remontti, jolle ei loppua näy. Tämä blogi kertoo tapettitalosta, sen remontista ja sinne muuttavasta perheestä. Ope-isästä, viestijä-äidistä ja kahdesta tytöstä, jotka ovat kuin Heinähattu ja Vilttitossu. Äiti kiertää kirppareita ja sisustaa jo mielessään taloa, jossa ei vielä ole edes lattioita, isä sulkeutuu mielellään tunneiksi keittiöön, kokeilee ja kokkaa juhla-aterioita ja yhdessä ollaan ihan pihalla, mieluiten mökillä tai muualla luonnon rauhassa.