Ensin minusta tuli äiti ja sitten talonomistaja. Molemmista oppii monta uutta asiaa, niin itsestä kuin ympäröivästä maailmasta. Äitiys on kasvattanut, minusta on tullut kärsivällisempi, epäitsekkäämpi ja olen opetellut enemmän elämään hetkessä ja hyväksymään tietynlaisen keskeneräisyyden. Kun vanhemmuus alkoi rullata ja  edettiin vauvavuosista eteenpäin, perheen dynamiikka löytyi ja rutiinit rullasivat, oli ilmeisen otollinen aika ravistaa perusteita. Se tehtiin hankkimalla talo, josta tulisi unelmien talo sitten joskus. Ja tadaa, taas oltiin tilanteessa, jossa piti luoda uusia rutiineita, miettiä esimerkiksi, kuka hakee lapset hoidosta ja koulusta ja kumpi remontoi, milloin ehditään kaikki talolle ja kuinka saadaan lapset viettämään aikaa remontin keskellä. Siihen ei ihan riittänyt vuoden ympäri pihalla kököttävä trampoliini, se on opittu kyllä. Ja jos lasten kanssa piti opetella sietämään keskeneräisyyttä, niin nyt myös lasten on pitänyt opetella sietämään sitä.

Ennen kuin minusta tuli talonomistaja, ei kiinteistövero ollut hetkauttanut minua enkä ollut tiennyt kaikista mahdollista velvollisuuksista, jotka talon omistamiseen liittyvät. Vastuutakin tuli muistakin kuin vain oman talon asukkaista, se huomattiin, kun katon purkamisessa moottorisaha osui vahingossa lähelle johtoa ja koko kadun sähköt pimenivät sopivasti koleana sunnuntai-iltana, joka sattui olemaan vielä isäinpäivä. En myöskään ollut koskaan kutsunut nokikolaria, imuautoa tai tiennyt, että hulevesiviemäriverkostoon on liityttävä ja se(kin) maksaa.

Kaikkea uutta ja ihmeellistä on niin äitiydessä kuin oman talon remontoinnissa. Tähän loppuun voisin todeta juhlavasti, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta niin jaloa minusta ei vielä ole tullut, etteikö muutamaa kokemusta olisi voinut käsikirjoittaa toisin. Kovin kultainen muisto ei esimerkiksi ole se, mitä tapahtui, kun olimme koko kesän piikanneet kellaria, kantaneet betoninpaloja, kaivaneet useita kuutioita raskasta savimaata käsipelillä ja vieneet sangoilla ylös kellarista ja sitten riemuinneet saavutuksesta. Iloa siitä, että raskaiden sankojen kantaminen loppui, ei kestänyt kauan. Pihaan tarkoitettu sepelikuorma oli erehdyksessä kipattu kellarin ikkunasta sisään, eikä niitä raskaita kuutioita saanut poistettua kuin sangoilla kantamalla.

Kommentit (2)

Kotiinpaluu
Liittynyt29.8.2015

Minua kiinnostaisi tietää, mistä ja miten oikein opitte nuo kaikki uudet asiat? Kuulitko ystäviltä ja tuttavilta, että näin pitää tehdä, vai luitko netistä ja kirjoista? Itse en ole talonomistaja, ja tuntuu jotenkin hurjalta, miten paljon uutta pitäisi oppia itselle aivan vieraista asioista.

Kirsikkatee
Liittynyt3.9.2015

Kiitos kuuluu miehelleni, on kotoisin maatalosta ja ollut mukana jo nuoresta auttamassa muun muassa uuden tuvan rakentamisessa. Lisäksi hän etsii tietoa netistä, saa sitä muiden remppaajien kanssa jutellessa ja etenkin isäni ja miehen lanko osaavat neuvoa, kun molemmat ovat tehneet paljon remppa- ja rakennushommia. Onhan tässä paljon uutta, ja aikaa kuluu toki ihan vaan uuden opetteluun. Mutta mieheni aina lohduttaa, että ei tämäkään mitään rakettitiedettä ole. Eli opittavissa olevaa, vaikkei ammattilainen olisikaan. :) 

Seuraa 

Unelmien talo löytyi vuonna 2014, 50-luvun puutalo, jossa oli huikeat 70-luvun tapetit, väriä ja persoonallisuutta. Siitä alkoi remontti, jolle ei loppua näy. Tämä blogi kertoo tapettitalosta, sen remontista ja sinne muuttavasta perheestä. Ope-isästä, viestijä-äidistä ja kahdesta tytöstä, jotka ovat kuin Heinähattu ja Vilttitossu. Äiti kiertää kirppareita ja sisustaa jo mielessään taloa, jossa ei vielä ole edes lattioita, isä sulkeutuu mielellään tunneiksi keittiöön, kokeilee ja kokkaa juhla-aterioita ja yhdessä ollaan ihan pihalla, mieluiten mökillä tai muualla luonnon rauhassa.