Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneellä puolivuosisadalla, ns. maamme ensimmäisellä teollistamiskaudella kasvoi teollisuuden ja käsityön piirissä työskentelevien määrä 4,8 kertaiseksi eli 31 000:sta 148 000:een. Vaatetusteollisuus oli tuona aikana vielä suurimmaksi osaksi käsityötä ja alan tuotannon kasvu hidasta.

Vaatteiden valmistuksen teollisessa mittakaavassa lasketaan Suomessa alkaneen vuonna 1887, jolloin Anton Fredrikson perusti Jyväskylään kravatteja ja lakkeja valmistavan tehtaan. Teollisen tuotannon kriteerit tälle tehtaalle antoi erillisten leikkaamon, ompelimon ja viimeistämön käyttöönotto. Aiemmin oli vaatteet valmistettu ns. manufaktuureissa siten, että räätälit tekivät pukineet valmiiksi alusta loppuun.

Maailmansota ja siihen liittyneet tapahtumat katkaisivat autonomian ajan jälkipuoliskolla vallinneen ripeän taloudellisen kehityksen. Olojen vakiinnuttua talouselämä kuitenkin elpyi melko nopeasti. Kahden maailmansodan välisenä aikana kotimarkkinateollisuuden alat, kuten vaatetusteollisuus säilyttivät osuutensa suunnilleen muuttumattomana eli näiden kasvu1 vauhti noudatti koko teollisuuden kehitystä

Kaupunkilaistumisen ja nousevan elintason myötä myös kulutustavat muuttuivat. Vaatetustilanne parani, koululapsilla alkoi olla vuoden ympäri kengät eikä kahden myymälätytön ollut tyytyminen yhteiseen päällystakkiin.

Vaatetusteollisuus järjestäytyi vuonna 1926, jolloin perustettiin Vaatetusteollisuusliitto (nykyinen Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto). Työntekijäpuolella järjestäytyminen oli tapahtunut jo aikaisemmin.

Sodan uhka vuoden 1939 alkupuolella alensi vaatetustuotantoa, mm. vaikeutuneen raaka-ainetuonnin johdosta. Loppuvuodesta lähes koko vaatetusteollisuuden työllistivät sotilastyöt, jotka sittemmin välirauhan aikoja lukuun ottamatta jatkuivat aina vuoteen 1945.

Sota-aika johti tekstiilien ja vaatteiden säännöstelyyn Suomessa. Koska olemassa olevan järjestön, Vaatetusteollisuusliiton tehtäviin kuuluivat vain työmarkkinaasiat, tuli aiheelliseksi perustaa etujärjestö hoitamaan niukkojen kangaskiintiöiden allokointia vaatetusyrityksille. Vaatetusteollisuuden Yhdistys ry. sittemmin Vaatetusteollisuuden Keskusliitto VATEV A, perustettiin keväällä 1941. Liiton jäsenyritysten määrä on tällä hetkellä n. 240 ja niiden henkilömäärä n. 23.000.

Tekstiili ja vaatetusteollisuus kasvoivat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana suhteellisen hitaasti. Vasta EFTA-markkinoiden avautuminen ja Neuvostoliiton kaupan monipuolistuminen 1960-luvulla merkitsivät vaatetustuotteiden viennin liikkeellelähtöä, jota kehitystä jatkoi EEC-vapaakaupparatkaisu 1970luvulla.

 

Erityisesti vuoden 1967 devalvaatio vauhditti vaatetustuotteiden vientiä ja sitä myötä tuotannon kasvua. Öljykriisien seurauksena Neuvostoliiton viennin arvo kymmenkertaistui 70luvun kuluessa.

80luvun alkua sävytti edelleen jälkimmäisen öljykriisin synnyttämä itäviennin boomi. Vuonna 1981 saavutettiin vaatetusviennin ennätystaso 3,3 mrd.mk. Tämän jälkeen itäviennissä tapahtui laskua. Vuosikymmenen puolivälissä heikkenevään suuntaan kääntynyt kannattavuus ja alenevat markkinaosuudet useilla läntisillä vientimarkkinoilla sekä kotimaassa ovat synkistäneet vaatetusteollisuutemme näkymiä. Panostukset tuotesuunnitteluun, nykyaikaiseen tuotantotekniikkaan ja vientimarkkinointiin samoin kuin suotuisat kysyntäennusteet lähivuosiksi antavat hyvät edellytykset sopeutua edessä oleviin rakennemuutosten vuosiin. Toiselle vuosisadalleen maamme vaatetusteollisuus lähtee luottavaisin ja päättäväisin mielin.

Kommentit (0)