Minun äidilläni oli tietty tuoksu, mistä hänet tunnisti. Vanilja. Se oli se tuoksu, minkä saattoi haistaa jos istui äidin vieressä sohvalla tai halasi äitiä. Aina sama tuoksu vuodesta toiseen, miellyttävä ja kotoisa vanilja (ja ehkä myös hivenen aistikaskin tuoksu). Ja lauantai-iltaisin saunan jälkeen myös laventelin tuoksu, kun äiti rasvasi siltä tuoksuvalla jalkavoiteella jalkojaan. Molemmat olivat äidin luottotuotteita, joita hän saattoi lounastauollaan käydä ostamassa Tampereen keskustasta.

 

Ja kun oli asiaa jonnekin, niin äiti punasi aina huulensa. Huulipunia oli monta ja äiti ilmeisesti piti ne siistinä leikkaamalla veitsellä ajoittain huulipunan kärjen takaisin alkuperäiseen muotoon. Muuta meikkiä ei yleensä ollut, mutta huulipuna oli tärkeä juttu ja sitä lisättiin päivän aikana useaan otteeseen. Ripsiväriä taas äiti laittoi yleensä vain juhliin, mutta en tiedä miksi vain silloin. Ehkä äidillä oli herkät silmät, kun hän ei yleensä piilolinssejäkään pystynyt käyttämään.

 

Äitini ei ollut missin tai mallin näköinen, mutta yleensä hän näytti kauniilta ja huolitellulta. Äiti hymyili paljon, mikä kaunisti äitiä entisestään. Äiti ei koskaan valittanut painostaan, mikä oli minusta mukava juttu. En muista äitini ikinä olleen laihdutuskuurilla. Sen sijaan äiti kyllä opasti meitä terveisiin elämäntapoihin: hän liikkui mielellään meidän lasten kanssa eri paikoissa kävellen ja pyörällä. Ikääntyessään äiti alkoi pukeutua yhä värikkäämmin ja hänen persoonallista tyyliään oli mukava katsella.

 

Sinällään on mielenkiintoinen juttu, että emme juurikaan äitini kanssa yhdessä keskustelleet laittautumisesta. Tiesin toki, millainen äidin tyyli oli, mutta en saanut häneltä koskaan vinkkejä esimerkiksi meikkaamiseen. Isäni oli se vanhemmista, jonka kanssa menin kauppaan etsimään ensimmäisiä rintaliivejä ja joka maksoi minulle meikkauskurssin. Se oli hienoa, koska tuollaiset jutut eivät tule keneltäkään luonnostaan, vaan vaativat harjoittelua. Oli kiva kuunnella kurssilla maskeeraajan vinkkejä meikkaamiseen ja eri-ikäisten ihmisten kysymyksiä heille sopivasta tyylistä.

 

Äitini tapaan minäkin pidän laittautumisesta, mutta tyyli ei ole sama. Akne-ihon takia olen nuoresta asti käyttänyt peitepuikkoja, meikkivoidetta ja puuteria. Ilman niitä ei ole helppoa poistua kotoa, varsinkaan jos iho sattuu sillä hetkellä olemaan huonossa kunnossa. Ja kun laittautuminen on kerran aloitettu, niin jatkan sitä yleensä vähintään poskipunalla ja ripsivärillä, usein muutenkin. Huulipunaa ja -kiiltoa sen sijaan lisään vain jos muistan, vaikka se piristääkin selvästi ilmettä. En ole oikein oppinut pitämään siltä, miltä nämä tuotteet huulilla tuntuvat. Toki huulipunissa ja -kiilloissa on tämän suhteen paljon eroja.

 

Entä tuoksut? Minulla ei ole yhtä lempituoksua, vaan minulla on monta erilaista tuoksua, joita vaihtelen mielialan mukaan. Yleensä ne ovat hedelmäisiä, mutta talvella myös mausteisemmat tuoksut miellyttävät. Ja saattaa niissä joissain olla pohjalla ripaus vaniljaakin, koska tämä tuttu tuoksu tuo vain niin kotoisan olon. Nuorempana en oikein osannut käyttää tuoksuja, mutta nykyään ne ovat usein tärkeä laittautumistani. Tuoksua valitessani mietin sitä, millainen olo tänään on ja mikä tuoksu omaan olotilaan sopisi tai sitä virkistäisi. Se on helpompaa kuin vaihdella omaa meikkityyliä, koska joskus meikkaamiseen on todella hankala löytää aikaa kaiken kiireen keskellä.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etelä-suomalainen ihmettelijä ja kahden koirapojan 3-kymppinen emäntä. Rakastan ulkoilua, valokuvaamista ja kaikkea kaunista. Pohdiskelua laidasta laitaan itseäni kiinnostavista aiheista.