Tulin raskaaksi puolitoista vuotta sitten. Ihanaa ja jännittävää. Juuri sitä, mitä mieheni kanssa olimme toivoneet. Olimme niin innoissamme, että soittelimme heti kaikille läheisille positivisen testituloksen jälkeen. Kaikki olivat tietenkin asiasta valtavan onnellisia. Olihan lapsi selvästi toivottu. Monta vuotta kun puolisoni kanssa olimme jo ehtineet yhdessä olla. 

 

Myös pitkään sairastellut äitini oli hyvin onnellinen kuullessaan ensimmäisen lapsenlapsen olevan tulossa. Raskaus oli kuitenkin vaikea runsaan pahoinvoinnin takia. Emme siksi käyneet kovinkaan paljon äidilläni.

 

Ja ennen kuin raskaus oli edes puolivälissä, niin äitini kunto alkoi laskea nopeasti ja hän menehtyi. Niin nopeasti, ettei edes sairaalan hoitohenkilökunta, omaisista puhumattakaan täysin ollut ymmärtänyt miten lähellä loppu onkaan.

 

Hautajaisiin liittyvät järjestelyt olivat meille kaikille raskaita. Onneksi pahoinvoinnista huolimatta raskaus kuitenkin sujui hyvin. Niinpä minä nyt harjoittelen pienen lapsen äitinä olemista. Ilman omaa äitiäni.

 

Minun ja äidin suhde ei ollut helppo. Olimme jossain määrin aika erityyppisiä ihmisiä ja ehkäpä perhettämme voimakkaasti jakanut vanhempieni avioerokin toi suhteeseemme vielä lisää jännitteitä. Ilman äitiäni olen nyt ajoittain ihanasta lapsestani huolimatta suunnattoman surullinen.

 

Lapseni tuskin osaa tätä mummoaan kaivata, mutta itse olen hyvin surullinen ettei minulla ollut mahdollisuutta luoda äitiini uutta, aikuisempaa suhdetta. En pääse kuulemaan häneltä ohjeita vanhemmuuteen tai kannustavia sanoja. Se tekee tästä ihanasta ajasta lapseni kanssa hiukan haikeaa, koska oman äidin ikävä on niin lähellä.

Kommentit (2)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

En osaa edes kuvitella miten pärjäisin ilman omaa äitiäni, eikä mulla oo edes lapsia, joten voin vaan kuvitella miten sulla on varmasti tosi raskasta nyt. Otan osaa suruusi ja toivon voimia ja jaksamista!

Tuulentyttö
Liittynyt19.5.2016

Kiitos lohdutuksesta ja osanotosta, Yksinäinen peltirumpu. Surun pahin terä tuntuu nyt kuluneen vuoden aikana taittuneen, mutta usein tulee silti todella haikea olo. Onneksi kaikki äidin kuolemaan liittyvät käytännön järjestelyt ovat nyt takanapäin. Ne olivat surun keskellä todella raskaita hoitaa.

Äidin kuolema syöpään oli niin kova paikka kaikille, että emme perheen kesken ole kovin paljon saaneet siitä puhuttua yhdessä. Onneksi neuvolan kautta pääsin itse puhumaan tapahtuneesta jo raskausaikana, mikä on helpottanut oloa tosi paljon. Ja tietysti myös samassa kaupungissa asuva rakas äidinäitini on ollut iso tuki minulle. Yhteinen suru on yhdistänyt meitä vielä entisestään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etelä-suomalainen ihmettelijä ja kahden koirapojan 3-kymppinen emäntä. Rakastan ulkoilua, valokuvaamista ja kaikkea kaunista. Pohdiskelua laidasta laitaan itseäni kiinnostavista aiheista.