Riittämätön olo on varmasti tuttu tunne meille kaikille, ainakin ajoittain. Nykyään se on vaivannut minua usein. On erittäin ikävää, että se voi toisinaan yllättää melkein missä vain. Se tulee esiin salakavalasti, kuin henkilö, joka on tarkkaillut toista vaivihkaa jostain kauempaa ja sitten päättää paljastaa itsensä.

 

Riittämätön olo nousee pintaan, kun alan joskus vahingossa pohtia omia tekemisiäni turhankin kriittisesti kesken arkisen puuhailun: Oikeastaan en taida olla mitenkään kovin erityinen juuri missään asiassa. Tuon asian olisin voinut hoitaa paljon paremmin. Ja tuokaan ei mennyt kovin hyvin... Miten oikein pystyn selviämään yhtään mistään?"

 

Miten tällaisten tunteiden kanssa sitten tullaan toimeen? Ainahan elämässä on jotain huolta ja murhetta, myös silloin kun monet asiat ovat hyvin. Erityisesti tuollainen vaikea olo saattaa nousta helposti pintaan silloin, kun  oma elämä on jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Vanhat tavat toimia eivät enää välttämättä vie elämässä toivottuun suuntaan, mutta uusi suunta on vielä hakusessa tai joidenkin uusien asioiden opettelu yhä kesken.

 

Jos on kyse uuteen elämäntilanteeseen tai asioihin liittyvästä epävarmuudesta, niin yritän yleensä ajatella asioita hiukan nykyhetkeä pidemmälle. Mietin sitä, miten viiden tai kymmenen vuoden päästä tulen muistelemaan tätä hetkeä nostalgisesti. Silloin voin hyvillä mielin miettiä sitä, miten tämän hetken välillä ylivoimaisilta tuntuneisiin haasteisiin löytyi ratkaisuja ja miten kaikista epävarmuuksistani huolimatta kykenin päivä kerrallaan menemään eteenpäin uuteen suuntaan.

 

Mietin myös sitä,  miten elämä on myös aiemmin on jaksanut kantaa minua kohti uutta. Sen ajatuksen myötä alan tuntea oloni paremmaksi. Ehkä en aina ole niin erityinen ja aina pärjää kaikessa niin hyvin kuin tahtoisin, mutta kukaan muu ei ole pärjännyt juuri tässä elämässä niin hyvin kuin minä. Muilla on omat taistelunsa ja minulla on omani.

 

Kertokaahan: mitä keinoja te muut olette löytäneet omien epävarmuuksien työstämiseksi?

Kommentit (3)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015

Mä olen myös hirveän itsekriittinen ja vaadin itseltäni joskus jopa mahdottomia. Ihan vasta olen tajunnut, että en olisi kenellekään muulle näin ankara kuin itselleni. Tajusin myös, että mulla on lupa olla sellainen kun olen ja lupa heikkouksiin, koska se on inhimillistä. Ei kukaan muukaan ole täydellinen, miksi vaatisin sitä itseltänikään?

Tuulentyttö
Liittynyt19.5.2016

Tuo on hyvin mietitty! Käytännön tasolla vain omien asenteiden muuttaminen on joskus ärsyttävän työlästä. Mutta jo se, että tiedostaa välillä olevansa ylikriittinen, on hyvä juttu. Ehkä silloin jonain päivänä pystyy nykyistä helpommin puhumaan itselleen lempeämmin, aivan kuin parhaalle ystävälle.

Arjesta Enkeleihin
Liittynyt13.3.2016

Hyvin sanottu!  Varsinkin viiminen lause.  Moniko sanoo ystävälleen, että laihduta läski tai että sun pitää AINA olla noin ällöttävä tai pitikö sun oikeesti taas ostaa kilo noita irtiksiä, ku oot jo muutenki kauhee pontso.  Tai muuta vastaavaa.  

Kun näkisikin itsensä ulkopuolisen silmin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etelä-suomalainen ihmettelijä ja kahden koirapojan 3-kymppinen emäntä. Rakastan ulkoilua, valokuvaamista ja kaikkea kaunista. Pohdiskelua laidasta laitaan itseäni kiinnostavista aiheista.