Nyt olisi vuorossa joululahjavinkkiä tai miksei nämä tumput olisi ihan itsellekkin tarpeelliset. Novitalta on tullut tänä vuonna uutta lankaa jossa on mukana heijastavaa materiaalia. Päätimme testata toimiiko se oikeasti ja kuinka hyvin siitä saa tehtyä mitään. Lanka on ihanan paksua ja siksi tumput syntyvät nopeasti yhdessä illassa. Tästä olisi kätevää tehdä myös vaikka säärystimet talvisille lenkeille pimeään. Ne eivät korvaa heijastimia, mutta ne lisäävät kyllä näkyvyyttä pimeässä. 

Yksi lankakerä maksaa noin 3e ja se riittää korkeintaan yhteen tumppuun. Meillä noihin meni vähän yli kaksi kerää. Puikot ovat ohjeen mukaaan 10, mutta niitä ei meillä löytynyt joten teimme 9 puikoilla ja 20 silmukalla. Aluksi suljettua joustinneuletta haluaman pituinen varsi ja sitten oikeaa siihen asti kunnes on peukaloreiän paikka. Peukaloa varten neuloin erivärisellä langalla 3 silmukkaa ja jatkoin oikeaa neuletta kärkikavennuksiin. Kärkikavennukset on tehty joka puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen ja kavennuskierroksen välissä normaali kierros, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa puikolla. Loput kaksi kavennuskierrosta ilman välikierrosta. Peukaloon poimin, niiden silmukoiden lisäksi jotka olin neulonut erivärisellä langalla ja ottanut puikoille, 4 silmukkaa eli yhteensä peukalossa on 9 silmukkaa. Neuloin sen 3 puikolla ja kärkikavennukset tein taas joka puikon lopussa kaksi yhteen. Tein peukalon kärkikavennuksissa yhden välikierroksen ensimmäisen kavennuskierroksen jälkeen.

Ohje on aika helppo ja yksinkertainen, mutta tumpuista tulee kivannäköiset ja lämpimät sen lisäksi että ne lisäävät näkyvyyttäsi pimeässä.

Minttu ja Ida

Kommentit (2)

Vierailija

Heijastavat lapaset mutta EIvät toimi heijastimena. Heijastavaa pinta-alaa ei ole tarpeeksi eivätkä näy tarpeeksi kauas. Tällaiset tuotteet ovat hyvä lisä oikeiden heijastimien lisäksi, mutta 'heijastin' sanaa ei saisi käyttää tässä yhteydessä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kaksi kaksosta innostunut ompelusta, sisustuksesta, muodista ja kaikesta itsetehdystä. Paljon valokuvia, diy-vinkkejä ja arkisia onnellisuuksia.