Sadeviikonloppuisin viimeistään sunnuntaina meillä alkaa yleensä kitinä: "Tylsää... Ei oo mitään tekemistä." Erityisesti kuopus laulaa tätä laulua säännöllisesti.

Aikoinaan joutava marina ärsytti minua suunnattomasti ja saatoin tokaista takaisin, että ei minullekaan kukaan ole keksinyt tekemistä. Toisinaan torpedoin marinat ehdottamalla lapselle, että hän voisi vaikkapa tiskata tai ripustaa pyykit.

Hiljattain aloin kuitenkin pohtia tylsistymistä ja tylsyyttä monelta kantilta ja vaihdoin strategiaa. Keksin uuden vuorosanan:

"Ei aina tarvitse tehdä jotain."

Tulin ajatelleeksi, että tylsistyminen on oikeastaan lapsille ihan hyvä juttu tässä virikkeiden täyttämässä, aikataulutetussa maailmassa. Esimerkiksi seuraavista syistä:

1. Tylsistyminen tekee tilaa luovuudelle

Kun on joutilaana, on aikaa unelmoida ja rakennella pilvilinnoja. Itse saan esimerkiksi monia, luovia ajatuksia, kun käyn juoksulenkillä samalla, tutulla reitillä. Silloin keho tekee monotonista työtä, ajatuksilla on tilaa ja aikaa vaellella ja aivot prosessoivat ratkaisemattomia kysymyksiä.

Ainakin meillä on käynyt usein niin, että kun lapsi on aikansa kitissyt tylsyyttä, peliaika on käytetty, eikä muitakaan valmiita viihdykkeitä ole tippunut, hän on keksinyt itse parhaimmat mielikuvitusleikkinsä.

2. Kaikenlaiset tunteet on sallittu, myös tylsyys

Jos lapsi oppii kokemuksensa kautta, että mikään tunne, edes tylsyys, ei ole kielletty tai ei-toivottu, hän osaa aikuisena paremmin tunnistaa ja käsitellä kaikenlaisia tunteita. Olemme lasteni kanssa pienestä pitäen harjoitelleet paljon tunteiden sanoittamista tyyliin: "Nyt sinua kiukuttaa..." "Olen iloinen ja minusta tuntuu mukavalta koska..."

Kun myös tylsyyden tunne on hyväksytty tunne, lapsesta parhaimmillaan kasvaa aikuinen, joka osaa rauhoittua, rentoutua ja nauttia siitä, että voi olla tekemättä mitään. Tämä on tärkeä taito nykyajan maailmassa, jossa aikuisten kesken on yleistä hukuttaa murheet tai muut kielteiset tunteet kaikenlaisiin kiireisiin.

3. Kun ei jatkuvasti hosu, oppii rentoutumaan

Minä olen suorittajatyyppi ja itselleni on ollut vaikeaa oppia nauttimaan joutenolosta. Siitä on aina tullut jotenkin huono omatunto.

Alitajunnassani nakuttaa sanonta, jota mummollani oli tapana hokea. Jos joku istui liian kauan paikoillaan, hän saattoi tulla huomauttamaan:

"Tarttis vissiin tehrä jotain."

Suorittamisen vuoksi olen muutaman kerran elämäni aikana uupunut ja lähes palanut loppuun. Edelleen ajaudun herkästi tilanteeseen, jossa yritän hakea hyväksyntää muilta uurastamalla ahkerasti. En mistään hinnasta haluaisi lasteni ajautuvan tilanteeseen, jossa elämä on pelkkää ilotonta puurtamista sekä työssä että vapaa-ajalla. 

Laiskuus, joutenolo ja tylsyys ovat erityisen tärkeitä pienelle ihmiselle, jonka energiasta iso osa menee vielä kasvamiseen ja kehittymiseen. Kun kropassa tapahtuu koko ajan, on tärkeää, että aivot saavat välillä tilaisuuden nollata ja vaipua tylsyyteen.

4. Rauhoittunut lapsi nukahtaa helpommin

Lapsi, jonka päivä on tupattu täyteen virikkeitä, alkaa iltasella muistuttaa sähköjänistä. Vauhdikkaiden päivien jälkeen ainakin meidän tenavien on vaikeaa saada unen päästä kiinni.

Mielestäni tie hyvään uneen ei tarkoita sitä, että lapsi olisi sänkyyn päästyään niin rättipoikki, että hän nukahtaa saman tien. Päinvastoin on vain hyvä, että nukkumaan mennessä jo hyvissä ajoin tahti hidastuu, ja vielä sängyssä makoillessa lapsella on hetki aikaa prosessoida päivän tapahtumia.  

Väittäisin, että mikäli lapsi ei opi sietämään tylsyyttä ja joutilaita hetkiä, hänen on vaikeampaa rauhoittua vähitellen unille. Ja toisin päin, jos lapsi osaa rauhoittua ja nauttia tyhjistä hetkistä päivän mittaan, vähittäinen uneen vajoaminen ei ole pelottava kokemus myöskään illalla.

Omat lapseni, erityisesti esikoiseni Venla, ovat opettaneet, että rauhoittuminen on opittava taito. Venla ei todellakaan ollut sellainen vauva, joka olisi vajonnut itsekseen uneen tai jatkanut omin neuvoin unia herättyään. Hän tarvitsi molempiin siirtymätilanteisiin pitkään aikuisen apua: syliä, silitystä tai vaunujen heijaamista.

Onkin nykyään hauskaa katsella tuota isoa, ihanaa tyttöä ja muistella intensiivisiä vauvavuosia. Vieläkään tyttö ei ole hyvä nukkumaan, vaan pikemminkin hyvin vähäuninen, mutta nykyään hän osaa jo hienosti tunnistaa omia tunnetilojaan.

Mikä tärkeintä, hän osaa olla armollinen itselleen eli nauttia myös joutilaisuudesta. Tytöstä polvi paranee, vai miten se nyt menikään...

Onko teidän lapsilla usein tylsää?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat