Mastoin ensimmäisen kerran nieriää köyhänä opiskelijana vuonna 2002, kun kesätyöpaikan pomo vei työporukan syömään hienoon ravintolaan. Aiemmin en ollut nieriästä kuullutkaan. Meillä kotona syötiin kyllä kalaa mutta useimmiten lohta, seitä, silliä ja joskus myös kuhaa.

En koskaan unohda tuota makuelämystä viidentoista vuoden takaa: kalan pehmeä, murea ja lempeä maku suli kielelleni. Maku oli lähellä kirjolohta mutta jotenkin kevyempi ja kiinteämpi.

Eilen koin saman makuelämyksen uudestaan. Testasimme Ravintola Rantapuiston  à la carte -listaa, kun yövyimme hotellissa blogiyhteistyön merkeissä.* Valitsin listalta pääruoaksi päivän kala-annoksen, joka oli nieriää.

Nieriä eli rautu on lohikala, joka elää kylmissä vesissä: Suomessa Pohjois-Lapissa ja Vuoksen vesistössä Itä-Suomessa, Keski-Euroopassa vuoristojärvissä. Se on maailman pohjoisimpana elävä sisävesikala.

WWF:n kalaoppaan mukaan ravintoloissa ja kalatiskeillä tarjottava nieriä on useimmiten kasvatettua kalaa. Kotimainen kiertovesikasvatettu nieriä on järjestön mukaan vastuullinen valinta sen vähäisten ympäristövaikutusten takia.

Hotelli Rantapuiston ravintola tarjoaa suomalaista ruokaa pientuottajatiloilta ja lähialueelta. Ravintola-annosten yrtit kerätään omasta yrttipenkistä ja grilliruokien reseptit ovat oman keittiön käsialaa.

Yritin udella hotellin vastaanotosta nauttimani nieriäannoksen reseptiä, mutta valitettavasti se on salainen. Ei mikään ihme.

Yritän kuitenkin itse huomenna jäljitellä annokseni makua, jotta myös muu perhe pääsisi osallisiksi samasta kokemuksesta. Annokseni nieriä oli todennäköisesti paistettu nopeasti pannulla, jolloin kalan ominainen maku tulee selvimmin esille.

Annoksessa oli kasvispeti, jossa oli lohkoperunoita, rapeiksi al dente -tyyliin kypsennettyjä porkkanasiivuja, muutama rapsakka sipulisuikale, tuoreita pinaatinlehtiä ja makoisaa kermakastiketta. Kalan sekä kasvisten päälle oli ilmeisesti ripsaistu kevyesti pikanttia öljy-pippuriseosta.

Oletko sinä valmistanut nieriää? Ole kiltti ja jaa tässä paras reseptisi!

*Majoituimme hotellissa ja nautimme ravintolan antimia blogiyhteistyönä veloituksetta.

Blogi muualla somessa:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | YouTube | Snapchat @ruuhkavuodet

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Nieriää tuli viime kesänäkin syötyä lähes joka viikonloppu, useinmiten ruotsalaista alkuperää. Sen kummempaa reseptiä ei valitettavasti ole sillä "mausteena" oli vain merisuolaa mutta savustuspöntössä valmistettuna maku oli aivan uskomaton. Valmiin kalan päälle sitten vähän sitruunaa, niin avot! Muuta en kaipaa. Suosittelen lämpimästi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestinnän ammattilainen. 14-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää äidin ja tyttären elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Bloggaajiin saat yhteyden tästä. Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat