Yhteinen perimä, eri ikävaihe, samansuuntaiset ihopulmat? Äitini on minua 37 vuotta vanhempi ja tyttäreni 28 vuotta nuorempi, mutta meillä on kaikilla pintakuiva, herkkä sekaiho.

Olin innoissani, kun sain blogini kautta mahdollisuuden testata Forest of Lapland Oy:n Davvi-luonnonkosmetiikkasarjaa*. Meillä on projektina testailla luonnonkosmetiikkaa yhdessä 12-vuotiaan tyttäreni kanssa, mutta tällä kertaa annoin tuotteet myös 78-vuotiaalle äidilleni. Sarjan päivävoide nimittäin on tarkoitettu korjaamaan ikääntymisen merkkejä. 

Minä ja äitini olemme kokeilleet Davvin päivävoidetta nyt muutaman kuukauden ajan ja tyttäreni kanssa taas testailimme sarjan kuusenkerkkä-balsamia. Jälkimmäinen on varsinaisesti tarkoitettu miehille parranajon jälkeiseen käyttöön, mutta rauhoittavien ominaisuuksiensa ansiosta se sopii myös herkkäihoiselle naiselle päivävoiteen alle.

Väkeviä kasveja
napapiirin pohjoispuolelta

Davvin inspiraation lähteinä ovat Lapin puhdas luonto ja yötön yö. Pohjoisen vaativien kasvuolosuhteiden väitetään tekevän alueen puista, kasveista ja marjoista erilaisia kuin eteläiset lajit, minkä ansiosta ne toimivat myös kosmetiikan raaka-aineina omalla tavallaan.

Viime viikolla Pallaksella katselin paljakan laella sinitteleviä, sitkeitä kasveja. Tuntui helpolta uskoa, että napapiirin pohjoispuolella kasveihin muodostuu enemmän antioksidantteja ja suojaavia aineita kuin etelässä. 

Davvi-sarja lanseerattiin kuluttajille viime lokakuussa, ja tuotteiden myynti on juuri aloitettu myös Prahassa.

Sarjan Facial Cream -kasvovoiteen luvataan elvyttävän kasvojen ihon elastisuutta ja kosteustasapainoa sekä ehkäisevän ja korjaavan ihon ikääntymisen merkkejä ja UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita. Voide sisältää mm. luonnollista beetakaroteenia, joka muuttuu iholla A-vitamiiniksi sekä vadelmanlehtiuutetta, mesiangervoa,  tyrninsiemenöljyä, mustikansiemenöljyä ja kauraa. 

Voiteen kerrotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Meidän "tyttötriossa" kasvovoide oli pääasiassa 78-vuotiaan isoäidin käytössä. Hän kertoi pitävänsä kovasti sen koostumuksesta ja vadelmaisesta tuoksusta. 

Itsekin kokeilin voidetta muutamana aamuna. Sen luvataan supistavan ihohuokosia, mutta tätä ominaisuutta emme oikein huomanneet. Muuten voide tuntui oikein ihanalta.

Itselläni on pintakuiva sekaiho, joka ravoittuu herkästi T-alueelta mutta kuivuus taas vaivaa erityisesti poskipäitä. Facial Cream tuntui ihmeellisen kosteuttavalta ja kevyeltä ollakseen anti-age-tuote. Se imeytyi hyvin, eikä jättänyt kasvoille kiiltoa, joten se sopikin mainiosti meikin alle.

Smoothing Eye Serum puolestaan ei nimestään huolimatta ole varsinainen seerumi vaan pikemminkin ihan oikea, täyteläinen voide. Pieni nokare sitä riittää mainiosti kosteuttamaan molemmat silmänaluset.

Yhteistä näille kahdelle tuotteelle on hyvä imeytyvyys. Tuhti voide levittyy nopeasti ohuelle silmänympärysiholle ja jättää ihon miellyttävän kosteaksi ja pehmeäksi.

Silmänympärysvoiteen luvataan myös siloittavan ihoa ja poistavan tummuutta. Tummuuden poistumista en itse oikein huomannut, tai ainakaan tuote ei toiminut niin mullistavalla tavalla kuin lempparikseni noussut Lavera Illuminating Eye Cream (siitä kerroin tarkemmin aikaisemmassa postauksessa).

Erityisesti meitä hämmästytti sekä kasvovoiteen että silmänympärysvoiteen mieto, raikas, marjainen tuoksu. Mádaran ja Santen voiteiden myötä olin itse siinä luulossa, että luonnonkosmetiikassa on aina voimakas tuoksu, mutta nämä tuotteet todistavat luulon vääräksi.

Balsami rauhoitti ja kiristi

Miesten tuotteeksi mainostettu Calming AfterShave Balm oli ensisijaisesti 12-vuotiaan tyttäreni testikäytössä. Davvin edustaja vinkkasi minulle Luonnonkaunis-messuilla, että se saattaisi sopia hänen herkälle iholleen.

Balsami sisältää mm. kuusenkerkkää, tyrnisiemenöljyä ja katajaa. Valmistajan mukaan kuusenkerkkää on käytetty ihonhoitoon vuosituhansien ajan ja vitamiinirikas tyrnisiemenöljy on trendikäs anti-age raaka-aine. Kataja taas vilkastuttaa verenkiertoa ja ravitsee ihoa.

Tyttöni ei yleensä ole erillisiä seerumeita käyttänyt, sillä tavoitteemme on, että hänen ihonhoitonsa olisi mahdollisimman mutkatonta ja helppoa. Tähän saakka hän siis on käyttänyt samaa 24h-voidetta aamuin ja illoin.

Yhteiskokeilumme myötä esiteini kokeili laittaa kuusenkerkkä-balsamia toisinaan päivävoiteen alle ja toisinaan yöksi puhdistetulle iholle. Rauhoittavista ja ravitsevista ominaisuuksista huolimatta tyttö valitteli jatkuvasti, että balsamin käytön jälkeen iho tuntui kiristävältä!

En koko testijakson aikana oikein päässyt selville, mistä tämä voisi johtua. Jälkikäteen pohdin, olisivatko tuotteen mahdolliset anti-aging raaka-aineet kuitenkin olleet liikaa nuorelle iholle.

Itse kokeilin balsamia toisinaan yövoiteen alle. Ensituntuma ei ollut yhtä viilentävä ja rauhoittava kuin esimerkiksi jollain aloe vera -tuotteilla. Kerran balsami kuitenkin osoitti voimansa, kun laitoin sitä aknevoiteen ärsyttämälle, pahasti punoittavalle iholle. Silloin iho rauhoittui silminnähden ja normalisoitui nopeasti.

Muutaman kerran alkukesän helteillä kokeilin balsamia myös pelkäksi päivävoiteeksi viikonloppuna, kun en laittanut meikkiä. Se oli mukava vaihtoehto, sillä balsami imeytyi nopeasti eikä jättänyt ihoa rasvaiseksi, vaikkakin hieman kiilteleväksi.

Itse annan balsamille miinuksen voimakkaasta, mielestäni maskuliinisesta tuoksusta. Tyttö ei tästä kuitenkaan valitellut.

Kiinnostava, mutta arvokas sarja

Davvin tuotteet on pakattu käteviin, ilmatiiviisiin pumppupulloihin, mistä annamme ison plussan. Näin tuotteessa ei tarvita ylimääräisiä säilöntäaineita, eikä pakkaukseen pääse bakteereja.

Kokonaisuutena Davvi oli oikein miellyttävä tuttavuus. Erityisesti päivävoide ja silmänympärystuote voisivat jäädä meidän vakiokäyttöön, elleivät tuotteet olisi niin hintavia.

30 ml pakkaus päivävoidetta maksaa lähes 55 euroa ja puolta pienempi silmänympärysvoide on yli 44 euron arvoinen. 50 ml pakkaus After Shave -balsamia maksaa vajaat 49 euroa.

Toinen miinuspuoli on tuotteiden saatavuus, mikä oli erityisesti äitini mielestä iso puute. Tällä hetkellä tuotteita saa jo useammasta paikasta pääkaupunkiseudulta ja luonnollisesti Lapissa saatavuus on hyvä, mutta Väli-Suomi on vielä iso katvealue. Onneksi tämä on asia, joka todennäköisesti korjaantuu ajan myötä.

Onko Davvi sinulle tuttu sarja? Oletteko koskaan kokeilleet ihonhoitotuotteita kolmen sukupolven voimin?

*Tuotteet saatu testiin blogin kautta.

Uräidin Ruuhkavuodet myös:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (6)

Tiia k

Näissä on harvinaisen hyvät tuoksut luonnonkosmetiikalle, oikeastaan ihanat. Hei tyttärelläsi on muutama pieni tuollaine näppy poskissa, omalla tyttärellä niitä on aika liuta, enkä saa hoitamaan ihoa. Onko kosteutuksesta ollut apua niihin? Millä niistä pääsee eroon? Samalaisia on tyttärellä ja minulla käsivarsissa, harmillisia.

Tykkäsin todella paljon noista naisten tuotteista, mutta omalle miehelle ei kolahtanut nuo miesten tuotteet, mutta on aika jäävi, kun tykkää vaan ihan tietynlaisesta. Mutta annoin eteenpäin ja siellä tykättiin. :)

Kiitos mahtavasta vastauksesta blogiin, siitä oli valtavasti apua. Ajastan uuden yhteydenoton ensi syksyllä, toivottavasti sitkeys edes ei kiitoksen verran palkitaan. :)

Kivaa uutta viikkoa <3

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Moikka ja kiitos kommentistasi =)
Tytöllä on noita miliumeja. Viime vuonna kosmetologi sanoi, että ne lähtisivät itsekseen pois, kunhan muistaisi kuoria ja kosteuttaa säännöllisesti, mutta eivät ne ole lähteneet. Tämä johtuu varmaan ensisijaisesti siitä, että kuorinta on häneltä unohtunut niin usein... Ensi kerralla kasvohoidossa aion ehdottaa, että kosmetologi nyppisi ne pois.

Kiva, jos vastauksestani oli jotain apua. Ja hei - äläpä kirjoitusvirheistä välitä: minullahan oli tässä tekstissä alun perin sellainen virhe, että väitin tyttäreni olevan 12 vuotta, eikä 28 vuotta, minua nuorempi - hups hei :D

Mukavaa uutta viikkoa sinnekin <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram