Viime aikoina olen pitkästä aikaa pohtinut, hemmottelenko lapsia liikaa. Töissä on ollut sen verran vauhdikasta, että niinä laatuhetkinä, jotka olen viettänyt lasten kanssa, olen yllättänyt itseni antamasta lapsille aika paljon periksi.

Tämä on itselleni hyvin epätyypillistä - minähän olen tiukka, vanhanaikainen kasvattaja! Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa."

 ©Uraäidin Ruuhkavuodet 
©Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia asiaa viime viikonloppuna, kun vietimme Hipun kanssa tyttöjen päivän kaupungilla. Meillä oli ihanaa, ja rahaa paloi... Kotona mies tiedusteli hieman hämmästellen, oliko aivan välttämätöntä ostaa 11-vuotiaalle suolaiseen hintaan ihonhoitotuotteita kauneushoitolasta. Niin, varmaan apteekkikosmetiikkakin olisi riittänyt.

Samoin taannoin Tukhoman-reissullamme taisin sallia Hessulle kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi ruutuaikaa kului laivan upeassa pleikkarihuoneessa taatusti enemmän kuin kotisääntöjemme mukainen tunti, ja tuo viikonloppu oli yhtä suurta karkkipäivää, kolme päivää peräkkäin, vaikka normaalisti pidämme aika tiukasti kiinni siitä, että makeaa saa syödä vain lauantaisin.

En tietenkään haluaisi olla mikään Curling-vanhempi, joka kasvattaa lapsensa pumpulissa, tasaa heidän tiensä kaikessa, passaa ja hemmottelee pilalle. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma sanoa lapselle EI ja pitää määrätietoisesti kiellosta kiinni. Lapset ovat joskus valittaneet: "Sä äiti et ikinä anna periksi."

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoina olemme käyneet Hipun kanssa usein lenkillä lähimetsässämme ja myös kauempana. Tämän postauksen kuvat on otettu Nuuksiosta. Osallistun postauksen kuvilla Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, vaikka kuvat eivät tällä kertaa olekaan makrokuvia. Haasteen teemana on Sininen. Kevätiltana Nuuksio on täynnä sinisen sekä sen vastavärin keltaisen sävyjä.

Olen niin onnellinen ja imareltu joka kerta, kun Hipu lähtee mukaan lenkille - seurani kelpaa vielä tytölle! Olenkin pohtinut, hemmottelenko tyttöä nyt ehkäistäkseni teini-iän tulevaa kapinointia ja yhteentörmäyksiä? Löydän nimittäin itseni toisinaan hirvittelemässä etukäteen tytön pian lähestyvää murrosikää.

Tiedän kyllä, että lapsen kapina ja kiukku on oikeasti luottamuksenosoitus, sillä lapsi äkäilee vain, jos uskaltaa luottaa aikuiseen. Silti en odota innolla aikaa, jolloin tulen olemaan tytölle pelkkä kalkkis ja idiootti. Meillä on nyt niin kivaa yhdessä.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Curling-vanhemman sijaan haluaisin olla coaching-vanhempi. Kävin jonkin aikaa sitten tosi kiinnostavan esimieskoulutuksen, jossa kerrattiin coaching-menetelmää. Tulin ajatelleeksi, että menetelmää voisi soveltaa myös lasten kasvatukseen, kun luin tämän Hesarin kolumnin, jossa todetaan, että hämmästyttävän moni lastenkasvatuskirjallisuuden neuvo soveltuu myös aikuisten väliseen viestintään. Ajatus toimii kenties myös toisin päin?

Coachingin ydin on luottamus yksilön osaamiseen. Coaching-keskustelussa coach, valmentaja, auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itse ratkaisut omaan ongelmaansa. Metodin ytimessä on GROW-käsite. Lyhenne tulee sanoista Goal (tavoite), Reality (nykytila), Options (vaihtoehdot) ja What’s next (mitä seuraavaksi). Coaching-keskustelu etenee näiden vaiheiden läpi ja keskustelussa valmentaja hyödyntää palautteen antamisen, aktiivista kuuntelemisen sekä kysymysten asettamisen taitoja.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Coaching toimii mainiosti työelämässä aina, kun sitä muistaa hyödyntää. Itselläni se ei ole vielä selkäytimessä koska olen ihminen, joka luulee olevansa aina oikeassa. Ellen kiinnitä asiaan huomiota, en välttämättä malta kuunnella muita ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon. Kotona perheen kanssa tällaiset piirteet tietenkin vielä korostuvat.

Valmennuksen jälkeen olen yrittänyt kysyä myös lapsilta avoimia kysymyksiä tyyliin: "Miten näet asian?" sen sijaan, että toteaisin johdattelevasti esim.: "Asia on näin, eikö totta?" Samoin olen kiinnittänyt huomiota aktiiviseen kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Kun keskustelen lapsen kanssa, yritän laittaa kännykän pois, katsoa silmiin ja oikeasti kuunnella, mitä lapsella on sanottavana.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Ehkä hienoin kurssin anti oli ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena. Kurssin ohjaaja totesi: "Ihmiset toimivat siten, kuin mitä ajattelet heistä. Jos ajattelet, että tiimiläisesi on aloitekyvytön ja vastuuton, hän myös toimii niin. Jos uskot, että kollegasi ovat luovia ja vastuuntuntoisia, pitkän päälle he osoittautuvat sellaisiksi." Tätä ajatusta olen yrittänyt hyödyntää myös kotona.

Monet näistä oivalluksista ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta minulle tuo kurssi oli tarpeellinen muistinvirkistys, ja siksi halusin jakaa nämä ajatukset myös blogissani.

Sorrutko sinä ikinä curling-vanhemmuuteen, hemmottelemaan lapsia, ja jos sorrut niin millaisissa tilanteissa? Entä oletko soveltanut coachingia lastesi kanssa?

----
Recently I'veen wondering whether I spoil my children. I don't want to, and usually I don't, but recently it's been quite busy at work and I've seen my children too little. When we've spent time together I've given up a bit more often than usually.
Nevertheless I don't want to be a so called Curling Parent. Instead I'd like to be a Coaching Parent.
I participated in a stimulating management training some time ago and was very inspired by the GROW method which can be used in a coaching session. GROW comes from the words Goal, Reality, Options and What's next. 

They say that it's possible to bring up children with coaching method. Have you used it? And do you ever spoil your children? If you do, when does that typically happen?
With the photos of this post I participate in the MakroTex photo challenge, Photo Friday and Wonder + Wild link ups this time.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (40)

Thomas Gordonin kirjoissa Toimiva perhe ja Viisaat vanhemmat voisi olla sua kiinnostavia juttuja. Viisaat vanhemmat kirjassa on paljon juuri coachingin tyyppisiä vinkkejä kasvatukseen, voi toimia töissäkin ;-)

Samoja pohdintoja on täälläkin käyty monet kerrat, etenkin kun asumme maassa, jossa tavat ja kulttuuri eroavat suomalaisesta, lastenkasvatuksenkin osalta. Kyllä tulee mietittyä omaa äitiyttään ja metodejaan :)

Meillä lapset (8 ja 11) elävät hyvin suojattua elämää. He eivät ole ikinä olleet yksin kotona puolta tuntia pidempää, eivätkä he koskaan ole olleet yksin ulkona, paitsi tietysti Suomessa ollessaan. Heillä ei ole kännyköitä, koska he eivät tosiaan ole koskaan yksin eivätkä näin ollen niitä tarvitse. Heillä ei ole läppäreitä eikä mitään omia teknisiä vimpaimia, vaan he saavat lainata niitä meiltä aikuisilta, jos tarvitsevat. Olenkin yrittänyt pitää kiinni siitä, ettei heille anneta tavaraa vaan elämyksiä. He käyvät yksityiskoulua ja siellä on lapsia, jotka saavat ihan kaiken haluamansa. Mekin voisimme lähteä sille tielle, mutta en halua.

Lapsemme ovat ehkä siinä mielessä hemmoteltuja, että heidän ei tarvitse vielä olla vastuussa itsestään. Pitkistä koulupäivistä johtuen heidän ei tarvitse tehdä juurikaan kotitöitä, ainoa mihin heidän tarvitsee keskittyä on koulunkäynti. He kuulevat ihan joka päivä olevansa ihania ja me vanhemmat vietämme heidän kanssaan tosi paljon aikaa, mutta en usko että heitä silti hemmotellaan. Heillä on hyvinkin tiukat rajat ja säännöt.

Voi, mä voisin höpötellä näistä lastenkasvatusasioista vaikka kuinka paljon, mutta jätänpä nyt :)

Olen käyttänyt GROW-menetelmää töissä ja se on yksinkertaisuudessaan loistava. Valmentava tapa puhua lapsen kanssa on myös osoittautunut erittäin toimivaksi. Kysymyksillä oivalluttaminen puree paremmin kuin komentaminen. Rakas esikoiseni on kovin itsepäinen, mutta asiat menevät läpi kun hän saa tavallaan itse keksiä sen. Erästä harrastukseen liittyvää ongelmaa ratkottiin siten, että äiti kyseli tyhmiä ja kas, jotain loksahti pojan päässä ja aikaisemmin vaikealta tuntunut asia muuttuikin helpoksi. Lapsissa ja aikuisissa on paljon samaa :)

Ihan hitsin hyvä kirjoitus!

Aloin kirjoittaa tähän ajatuksiani, mutta olen nyt kolme kertaa jo pyyhkinyt tekstin pois, koska se ei tuu sellaisessa järjestyksessä päästä ulos kuin haluaisin. Ja koska ei tule, siitä ei käy selville se mitä halusin sanoa :)

Arvostan suuresti isääni, joka ei kertaakaan (olen nyt 50..) ole sanonut mulle "Mitäs minä sanoin" ..., vaan ilmiselvästi ollut aikaansa edellä oleva coaching-vanhempi, joka ei ole johdatellut päätöksenteossa, vaan ainoastaan kannustanut. Ja jos olen tehnyt virhevalinnan, ei tosiaan ole jälkikäteen ikinä ottanut tota "mitäs minä..."- lausetta käyttöön. Ja samaa periaatetta olen itse noudattanut omien poikieni kanssa. Ja toivon, että perinne jatkuu. Nyt ainakin näyttäisi siltä :)

Jotenkin tuntuu, että lasten kasvatus ei edes ole mitenkään vaikeaa. Paitsi jos ei itse kestä yhtään epämukavuutta tai hankaluuksia. Oma näkeymykseni on, että riittää että on johdonmukainen ja looginen. Ei on ei ja kyllä on kyllä. Ei siinä sen kummempaa. Ja kun on itse reilu lapsia kohtaan, samaa voi vaatia myös heiltä. Puolin ja toisin venytään, kun on paikka.
Siinä kai ne tärkeimmät :)

Jos teiniä on uskominen olen kuulemma nolo vanhempi :D
Olen koko kevään haaveillut pääseväni Nuukisoon teinin kanssa tai ilman. Tai rehellisesti sanottuna ilman. Inha jalkavamma on vain lykännyt hetkeä melkoisesti. Nyt kun jalka alkaisi olla kunnossa. Niin kalenteri on täyttynyt kaikesta muusta. Ehkä pitäisi siivota yksi päivä luonnolle. Kuvasi vain voimistavat halua päästä metsään.

Luettuani kirjoittamasi/ kommentit jouduin melkoisen hämmennyksen valtaan. Koin olevani äiti joka on kasvatuksessa edennyt mutu-tuntumalla tilanteesta toiseen. Ainoa joka perheessa "kasvoi" olin minä, ja kasvua tapahtui monella tapaa. Ihailen teitä nuorempia äitejä, teidän energiaanne ja menetelmiä joista ei meille aikoinaan puhuttu, ei kirjoitettu. No, saatoin lukea Vapautta, ei mielivaltaa-kirjan, mutta sekin tieto valui yltäni niin kuin kuuluisa vesi hanhen selästä.

Hieno teksti ja upeita kuvia :) Ihmiset jaksavat ihmetellä paljon sitä, että minä edelleen reissaan isovanhempieni kanssa erilaisilla karavaanari reissuilla. Samoin viihdyn myös äitini seurassa erilaisilla reissuilla, se ei oikein mene ihmisten ymmärrykseen että täysi-ikäinen ihminen viettää vapaa-aikaansa sekä isovanhempien että oman äitinsä kanssa. Mutta se on minun asiani ja tykkään viettää aikaani heidän kanssaan. Murrosikä olikin sitten ihan toinen juttu... :D

Oi kuinka mielenkiintoinen kirjoitus! Olisipa hienoa osata olla coaching-vanhempi!

Lopussa oleva ajatus siitä, miten ihmiset ovat sellaisia kuin heitä kohtelet, on kyllä hieno! Uskon vahvasti, että se pitää paikkansa. Varsinkin lasten kohdalla toivoisin, että kohtelemisen lisäksi aikuiset myös kertoisivat lapsille, kuinka hyviä ja taitavia he ovat. Tässä on myös todella ikävä nurjapuoli, sillä siinä missä kehut ja tsemppaukset vaikuttavat positiivisesti, vaikuttaa myös lyttääminen: Jos lapsi saa kuulla jatkuvasti olevansa laiska ja tyhmä, on hänen aika vaikea uskoa itsestään mitään muuta.

Kauniisti kuvattua sinistä erilaisissa tilanteissa ja kohteissa:)

Jos aivan rehellinen olen, niin mikään ihanteellinen äiti en ole ollut koska uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat kuulunut kasvatusmetodeihin:) kuten monilla muillakin äideillä. Sanat vaikuttavat rankoilta, mutta mietitäämpä tarkemmin. Sanat lievittyvät muotoihin esimerkiksi - sitten kun - jos et nyt - ja - jos yrität enemmän, niin saat- :)

Palkitseminen ja kehuminen on ollut aina paras keino ja lapsen hyväksyntä tottakai sellaisena kuin hän on, mutta inhimillisiä ihmisiä olemme kaikki ja erehdymme hyvistä päätöksistä huolimatta. Joskus kävi myös niin että sanoin jostakin piirrustuksesta että ompas se hieno, niin lapsi tokaisi, aina sanot nuin vaikka olisi minkälainen. Jäin miettimään, testasiko lapsi minua tekemällä tahallaan omasta mielestään huonomman kuin mihin pystyi. Tai sitten sanoin sen liian automaattisesti pysähtämättä katsomaan työtä tarkemmin. Myös se, miten itse on saanut hyväksyntää lapsena on varmasti vaikuttanut kasvatukseen, vaikka ei ole sitä edes tajunnut silloin. Kasvatusoppaita luin hyllymetreittäin ja yritin tietysti tehdä parhaani, mutta...

Minäkin luin erityisesti vauva-aikana tosi paljon kaikenlaisia oppaita mutta itse asiassa silloin olisi ollut viisaampaa luottaa vaistoihinsa. Jos sinä olet kasvanut kasvattajana, olen varma että jälkikasvusi kasvatus on sitä kautta onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla!

Kiitos sinulle :) Hyviä kasvattajia on aina ollut olemassa jo ennen kuin näitä kaikenlaisia ideologioita ja ismejä on keksittykään. Olen samaa mieltä, että pitkälle pärjää, jos on johdonmukainen ja looginen. Valitettavasti se ei itselleni ole aina ihan helppoa...

Kiva kun jaoit kokemuksesi! Tuo metodi on kyllä taianomainen, samoin kuin hyvä johtaminen ylipäätään. Kun ihmiset saavat itse hoksata asioita, syntyy oivallus, toisin kuin silloin jos yritetään jakaa valmiiksi mietittyjä viisauksia.

Kuulostaa hyvältä, erityisesti tuo tiivis yhdessäolo ja vimpaimista vapaa elämä!
Toisaalta minusta tuntuu, että myös askel askeleelta lisääntyvä itsenäisyys voi tuottaa lapselle onnistumisen elämyksiä. Meillä esim. Hessulle on ollut iso juttu, kun hän tänä keväänä saa kulkea yksin matkan naapuriin mäen taakse, jonne vielä viime syksynä emme päästäneet häntä.
Samoin yritän ottaa lapsia mukaan kotitöihin koska en halua tehdä heille karhunpalvelusta - jonain päivänä heidän on pystyttävä asumaan itsenäisesti. Jos lapsuudenkodista on tarttunut mukaan jotain valmiuksia, voi shokki sitten olla pienempi.
En tietenkään pysty täysin ymmärtämään kuinka erilaisissa oloissa elätte.
Meilläkin koulu on lapsille tärkein vastuualue, emmekä siksi jaksa stressata kauheasti esim. siivoamisesta ja tavaroiden järjestyksestä. Pyydän apua kotitöihin vasta sitten, kun läksyt on hoidettu ja kokeisiin luettu.

Varmasti sopii hyvin nuo coach-ajatukset myös vanhemmuuteen. Teoriassa vanhemmuus on helppoa, käytännössä siinä on monta muuttujaa, joten kovin suoralinjaisesti en mennä eteenpäin.:) Enpä usko, että olet hemmotellut lapsesi piloille, mutta toki kannattaa olla tarkkana, ettei lapsille tule käsitys, että raha kasvaa puussa. Kyllä kai lapsia silti voi toisinaan hieman hemmotella, ilman että menevät heti pilalle.:)

Raivaa ihmeessä aikaa metsäretkelle! Lähtö saattaa tihkaista mutta retki ei koskaan harmita jälkikäteen.
Itse olen siinä mielessä onnekas, että metsäpolku alkaa toiselta puolelta tietä :) Silti tällaisina kauniina kevätpäivinä tuntuu, että ehdin metsään liian harvoin.

pappilanmummo

Mitä useamman kasvatus oppaan lukee, sen hankalampi on kehittää oikea tapa toimia - kokemusta on nimimerkkki

Mukavat siniset kuvat ja hyviä ajatuksia kasvatuksesta. Minäkin sorrun hemmotteluun yleensä silloin, kun on huono omatunto omista kiireistä, esim. johonkin viikkoon kasautunut paljon iltamenoja. Silloin saatan vaikka kaivaa jonkun varastoon ostamani lahjan, esim. uuden lastenkirjan esiin ja lukea sen poikien kanssa. Tai sitten herkutellaan jotenkin, vaikka yleensä olenkin aika tarkka syömisistä. Mutta eipä silloin tällöin hemmottelusta kukaan varmaan pilalle mene :)

These are some interesting thoughts, although I am no longer in the work force or raising kids. I'm sure they can apply to any communication. Your photos are great.

Kirjoitit aivan kuin meidän elämästä tuon piirrustusjutun! Juuri siksi coaching-koulutus oli minulle avartava elämys myös perheen kanssa: se opetti olemaan eri tavalla läsnä myös kotona.

Minullekin juuri tuo ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena oli yksi koulutuksen pysähdyttävimmistä ja siksi halusin jakaa sen blogissani. Mukavaa että sinäkin innostuit siitä!

Ihanaa kuulla, että reissaat edelleen vanhempiesi ja isovanhempiesi kanssa! Se on minunkin haaveeni - että hyvä yhteys lapsiin säilyisi läpi kaikkien tulevien vaiheiden ja pitäisi meidät yhdessä.

Hauskaa kuulla, että meitä löytyy muitakin =) Minä toimin juuri noin. Olen selittänyt sitä itselleni sillä, että haluanhan minä kaikkia itselleni tärkeitä ihmisiä huomioida tavalla tai toisella, jos olen joutunut laiminlyömään heitä. Miksi ei sitten lapsia?

I love your photos - they are beautiful captures of times with your children. I don't know that I'm getting the gist of your post (Google translate helps but it's not fool-proof ;) ) but I think children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. We don't have to smother them, and we don't have to give them the world - but sometimes a treat here and there (or more often) is just fine.

as my husband says when I tell him he is spoiled rotten, "I'm not spoiled. I appreciate everything I'm given, and I'm grateful for all my mom is still doing for me. I was a brat - then I'd be spoiled. Or if I expected it, then I'd be spoiled." (He kinda expects it from his mom & Grandma, but I'll let him go on thinking he doesn't ;) )

Thank you for joining us for Photo Friday again this week!

Many thanks for your comment! I'm sorry about the quality of Google translator, it really doesn't work well with the Finnish language :( I try to make a short summary in English about each post for you, international followers but unfortunately usually I don't get to write as much as in Finnish.
I completely agree with you: children do best when they know they are loved and given boundaries within which to grow. It's very well said!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram