Mekin olemme viettäneet syyslomaa tällä viikolla. Loma on sujunut hienosti aurinkoisessa syyssäässä, vaikka hieman eri tavalla kuin luulin.

Aina sanotaan, että koira muuttaa elämää. Odotimme pentua peräti 1,5 vuotta ja luulin ajatelleeni ennakolta kaikkea mikä muuttuu, mutta toisin kävi. Tällä syyslomalla emme yllättäen voineetkaan lomailla yhdessä vakiopaikassamme koira-allergian takia. Niinpä koiranpentumme Napsu ja minä olemme lomailleet omassa lapsuudenkodissani ja muu perhe muualla.

Napsun kanssa suurin osa lomastani on kulunut paikallisessa koirapuistossa. Koirapuistokin oli minulle uusi elämys.

Aikaisemmin en ollenkaan tajunnut, miksi koiranomistajat haluaisivat ulkoilla koirapuistossa seisten ja katsella, kun koirat juoksevat - minähän halusin koiran, jotta pääsisin sen kanssa juoksulenkille! Nyt nämä muutamat kerrat puistossa ovat saaneet minut tajuamaan "humpan juonen". Pennun iloa on mahtavaa katsella, kun se saa riehua lajitovereidensa kanssa.

Napsusta tulee suuri koira, minkä vuoksi sen kanssa saa tehdä varsinaisia juoksulenkkejä vasta, kun se on täysikasvuinen. Karvakorvien touhuja katsellessa on helppoa ymmärtää, miksi leikki toisten koirien kanssa on pennulle parasta liikuntaa.

Arastelin ensin mennä vieraaseen puistoon. Koiranomistajillahan kun kuulemma on omat kuppikuntansa: mitä siellä tykättäisiin vieraista?

Huoli oli turha, puistossa oli pelkästään mukavia ihmisiä, joiden kanssa jutustellessa aika kului kuin siivillä.

Tämä kyseinen koirapuisto on saatu aikaan vapaaehtoisvoimin - suuri hatunnosto harrastajille siitä hyvästä! Mekin liityimme heti puiston kannatusjäseniksi, sillä jäsenmaksuilla pidetään puisto kunnossa.

Naapurissamme asuu melkein samanikäinen pentu ja muutenkin kotikulmilla Napsulle riittää koiraseuraa. Silti lomalla puistossa oli niin hauskaa, että aloin pohtia, missä päin olisi meitä lähin koirapuisto...

Olen toki kuullut myös huonokäytöksisistä koirista, jotka antavat heikommille yksilöille kyytiä, mutta sellaisia ei tässä puistossa ainakaan tällä viikolla näkynyt - sekä koirat että omistajat käyttäytyivät oikein fiksusti.

Onko sinulla kokemuksia koirapuistoista? Jos on, niin millaisia?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram