Kevään merkit ovat jo ilmassa! Ihan pian voi tarttua haravanvarteen, upottaa sormet multaan ja seuraavaksi pääseekin jo nauttimaan leikatun nurmikon tuoksusta...

Tällä viikolla vuodenaika on lopullisesti vaihtunut: ei ole enää talvi vaan kevättalvi. Sen huomaa valoisista aamuista, siitä että hanki rapisee kengän alla kuin maaliskuussa ja ensimmäiset linnut ovat aloittaneet konserttikiertueen.

Viime vuosina olen tullut siihen johtopäätökseen, että kevät on lempivuodenaikani. Kesä on ihanaa mutta kevät vielä parempaa: kevät on lupaus kesästä. Keväällä vielä kaikki valoisat, raikkaat aamut ja onnelliset päivät ovat vasta edessä.

Oma kevääni alkaa haravoimisella. Kun maa alkaa olla sula, ja pääsee pihatöihin, jätän suosiolla sisähommat sikseen, pölyt pyyhkimättä, pyykit järjestämättä ja painun ulos aina, kun mahdollista.

Minusta haravoiminen on ihanaa. Lasken aina leikkiä, että jos haamuja on olemassa, minä palaan vielä tuonpuoleisestakin tänne haravoimaan. Siinä sitä sitten on talon tulevilla omistajilla ihmettelemistä, kun pihalla heiluu valkopukuinen, läpinäkyvä daami fiskarsin varressa.

Tykkään keväällä myös karsia puskia. Kaikkia lajeja ei todellakaan saisi leikata keväällä, mutta onneksi meidän 30-vuotiset kasviparat ovat toistaiseksi selvinneet kevätpuuskastani. 

Samoin kesän ensimmäinen nurmikonleikkuu on juhlavaa. Se tuoksu ja se kaunis, siisti vana, jonka leikkuri jättää jälkeensä.

Haaveiletko sinäkin jo pihan kevättöistä? Nyt voit blogini kauttaa voittaa Kodin Kuvalehden kevätpaketin: neljä puutarha-aihesta Kodin Kuvalehteä, joista voi ammentaa ideoita omaan pihaan.

Jätä alle kommenttisi ja kerro, mikä on mielestäsi mukavin pihapuuha keväällä. Jätä kommentissasi sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoite ei näy muille kuin minulle. Vastausaikaa on ensi viikon perjantaihin eli 26.2. asti

 

Onnea arvontaan!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (41)

Teija H

Nurmikon leikkuusta tykkään itse, onneksi kukaan muu ei meillä sitä himoitse tehdä, joten saan nauttia siitä ihanasta tuoksusta.

Vierailija

Rakastan kaikki pihapuuhat keväällä , ihana päästä neljästä seinasta ulossssssss...???

SuviSini

Kevät on parasta aikaa! Kesä on liian rehevä ja täynnä ötököitä, ja syksyllä taas on jo vähän kyllästynyt :D Kevättöistä tykkään kaikesta, ehkä kivointa on laittaa siemeniä itämään.

Kukkahattu-Lissu

Haahuilla ympäri pihaa ja fiilistellä :D! Ehkä suunnitella paikkaa uudelle istutukselle tai vaikka tehdä nättejä rajauksia istutusten, polkujen jne. reunoihin. Haaveilen punovani pienen pajuaidan :). Oikeastaan kaikki on niin kivaa kun on aluksi niin yksinkertaisen kaunista ja kumman helppo kuvitella kaikkea ja keksiä uusia suunnitelmia ikäänkuin "puhtaalta pöydältä" ! 

Sara

Mielestäni mukavin pihapuuha keväällä on nurmikon leikkaaminen. Se on jotenkin rentouttavaa! (: 

Vierailija

On ihana laittaa kukkapenkit kuntoon ja kantaa pihakalusteet ulos - odotetaan jo kovin, että päästään omalle pihalle touhuskelemaan ja auringosta nauttimaan :) - Aikku

Terrafiore

Parasta on, kun pääsen viljelypalstalle pitkän talven jälkeen. Siellä multa tuoksuu ihanalle, kottaraiset pomppivat vastamuokatuilla palstoilla, ja tietenkin vaihdetaan talven kuulumiset palstanaapureiden kanssa.

ella

Hei!

Ihan parasta on karsia kukkapenkki ja laittaa sinne kanankakkaa ja uutta multaa. Se näyttää niin kauniilta!

Ja taustalla ihana lintujen sirkutus.

Rivarin pihassa

Siementen kylvö ja tomaatin ym.taimien tuoksu sisällä ennen ulos istutusta on parasta varhais keväässä.Tälle keväälle latva-artisokat ja laventelit olen jo kylvänyt.Ulos olisi tulossa pionipenkkiä,hyötypuutarhaa ja parsapenkkiä jahka maa sulaa ja pääsee möyhimään.Lehtokotiloita odotellessa.

Sarianna

No tänä vuonna se taitaa olla suunnittelua miten pihaa laittaisi, kun kaikkialla on vain hiekkaa ja sateen muovaamia monttuja.

Vierailija

Yksi kiva kevätpuuha ulkona on trampoliinin kokoaminen, ei tekemisen mutta voi sitä onnea ja iloa mikä lapsista lähtee, kun pääsee taas hyppimään sydämensä kyllyydestä :)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Voi, kiitos kommentistasi - olet niin oikeassa! Tuli ihan jo hinku päästä trampoliinin pystytyspuuhiin... Minulla on kesäisin tapana pomppia trampoliinilla lasten mukana. Naapurit taitavat vähän ihmetellä, mutta mitäs siitä ;D Onnea arvontaan!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Katjaana

En tunnistanut itsessäni viherpeukaloa, kun kymmenisen vuotta sitten rakensimme oman kotimme. Vähitellen olen innostunut pihan laitosta. Tosin olen ympäripyöreästi asioihin suhtautuva eikä pihani ole koskaan täydellisen kaunis, siisti ja viimeisen päälle tip-top.

Keväällä rakastan ihastella perennojen työntymistä mullasta! Miten ne taaskin sieltä pinnistäytyvät valoon. Asumme lounaisrannikolla ja kevät tulee tänne hyvissä ajoin.

Toinen mielihommani on kompostin levittäminen :)

Juhtimus

Tykkään kitkeä kukkapenkkejä. Keväällä siihenkin hommaan vielä riittää intoa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram