Meillä on ollut mukava viikonloppu, joka on sujunut pitkälti ulkoilun merkeissä! Saimme pariksi päiväksi hoitoon tutun tuttujen ison villakoiran. Minulla on koirakuume, ja meille on tulossa koira mutta saamme sen vasta ensi syksynä.

Meille tulee koira muun muassa siksi, että en halua kolmatta lasta. Koiraa saa silitellä ja hellitellä ja sen kanssa voi tyydyttää hoivamistarvettaan. Se on uusi perheenjäsen, mutta se on kuitenkin vain koira, ja hyvä niin.

Pentujonossa odotellessamme yritämme valmistautua pienin askelin koiraperheen elämään hoitamalla tuttujen koiria. Olemme muutaman kerran saaneet hoitaa työkaverin vehnäterrieriä ja menettäneet sille lopullisesti sydämemme. Mutta kyllä myös tämä toisenrotuinen viikonloppuvieras toi paljon iloa elämäämme!

Koiran otttaminen on erityisesti minulle suuri muutos koska minulla ei koskaan ole ollut koiraa. Miehen lapsuudenkodissa on ollut ulkokoira, mutta yhteiselämä tällaisen sisälemmikin kanssa on meille kaikille uutta.

Uskon, että lemmikin omistaminen opettaa lapsille lapsille heikomman huomioonottamista. Toivon, että pennun kasvattaminen opettaa meille kaikille myös uudenlaista jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta. Yhdessäolo eläimen kanssa tuntuu opettavan ihmistä havainnoimaan toisen elävän olennon sanatomia viestejä. Koiran vilpitön katse on jotenkin niin paljastava ja se aistii herkästi tunnelmat. Jos on väsynyt tai kiukkuinen tai kireä, se huomaa heti ja muuttaa käytöstään ihmisen tunnetilan mukaan.

 

 

Hoitojaksojen jälkeen tuntuu, ettei millään malttaisi odottaa syksyä ja omaa koiraa. On ihmeellistä, miten myönteisesti kiltin, ihmisrakkaan koiran läsnäolo vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Isot lapsetkin innostuvat leikkimään ja touhuamaan sen kanssa kuin taaperot. Meillä kaikilla on hyvä syy lähteä ulos, lapsia ei tarvitse väkisin karhata ulkoilemaan enkä itse uppodu vahingossa muihin sisähommiin. Ja ulkoillessahan tulee aina hyvä olo ja onnellinen mieli.

Tiedän, että blogini lukijoiden joukossa on koiran omistajia. Olisi hauskaa kuulla, mikä on hienointa ja haastavinta yhteiselossa ihmisen parhaan ystävän kanssa?

------
 We've had a special guest this weekend: a big poodle. We are waiting to have a puppy of our own but will get one only at the end of this year. We are trying to get used to living with the dog by taking care of our friends' dogs. This practice is needed because I've never had a dog myself. My husband had one living outside when he was a child but none of us has ever had a pet living indoor with us. I'm convinced that we'll learn a lot from a pet: nonverbal communication among others.
Do you have a dog? It'd nice to hear what you find the most  rewarding and the most challenging thing about having a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista | vlog @Vlogia.

 

Kommentit (18)

Mäkin olen kuullut usein niistä vauvaperheistä, joissa peräti on luovuttu koirasta koska sille ei yksinkertaisesti riitä huomiota uuden perheenjäsenen takia. Uskon, että tässä elämänvaiheessa koira jo antaa meille kaikille enemmän kuin ottaa.
Meidän koirakuume on sikäli monimutkainen prosessi, että minä olen koirille allerginen! koira-allergiani on keskivaikea. Muut perheenjäsenet eivät ole allergisia.
Meille onkin tulossa aika harvinainen koira, Australian Labradoodle. Se aiheuttaa vain harvoin oireita allergisille ihmisille, ja monet astmaatikot ja vaikeastikin allergiset pystyvät elämään australianlabradoodlen kanssa. Lisätietoja täällä: http://www.australianlabradoodleyhdistys.fi/257361743
Testasin omaa oirehtimistani kaikkiaan neljän eri ALD:n kanssa ennen kuin menimme pentujonoon, eikä oireita tullut!
Tämä viikonloppu oli yllättävä, koska myöskään tästä isosta villiksestä ei tullut oireita (pärjäsin yhdellä antihistamiinilla). Aikaisemmin kun vierailin yhden iltapäivän pienemmän villakoiran kotona, tuli astmaattisia oireita.
ALD-rodun harvinaisuuden vuoksi tuo pennun odotusaika on pitkä, kasvattajia kun on Suomessa vasta muutamia.

Vierailija

Labradoodle ei ole koirarotu, vaan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Kaikki koirat allergisoivat, koska allergiaa aiheuttaa proteiini, jota on kaikissa koiran eritteissä (esim. kuola, virtsa ja hilse). Labradoodlea myydään "rotuna" pöljille käsittämättömillä myyntipuheilla älyttömään hintaan. Osa allergisissa ihmisistä siedättyy omalle koiralleen ja koirissa on eroa yksilöinä, osa allergisoi enemmän kuin toiset. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos kommentistasi! Valitettavasti sinulla on väärää tietoa: Australian labradoodle ei ole suoraan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Esimerkiksi oma pentumme on neljännen polven ALD: jo sen isovanhemmat olivat Australian labradoodleja.
Olet oikeassa siinä, että kaikki koirat allergisoivat, mutta ALD allergisoi paljon vähemmän kuin tavallinen koira. Kun tavallinen koira hilseilee päivittäin, ALD hilseilee vain kerran viikossa. Tämän ominaisuuden taustalla on rodulle ainutlaatuinen geenimutaatio.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Ihanaa että kaikki tuntemani koiranomistajat sanoo noin: että pois ei antaisi Nuo lomajärjestelyt ja rahanmeno on se mikä miestäni on eniten arveluttanut tässä projektissa. Plus tosiaan se pakollinen ulkoilu säällä kuin säällä. Meillä tosin on iso piha jonka haluaisin aidata ennen koiran tuloa. Itse ajattelen vielä idealistisesti että hyvä kun tulee syy lähteä joka päivä ulos. Kun ulkoilen paljon, olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi. Mutta toki tulee päiviä kun ei tekisi mieli lähteä koiran kanssa ulos, uskon sen...
Tuo rotu, jonka olemme valinneet, ei juurikaan tiputa karvoja.

Elämä ilman koiraa on todella tyhjää! Meillä on kaksi ihanaa koiraa ja koskaan en antaisi pois. Hauskaa kun laitoit että se on vaan koira. Odotan innolla postauksia, kuinka koira on kietonut sinut tassujensa ympärille ja huomaat sen olevan täysivaltainen perheenjäsen. Meillä on kaksi pientä koiraa ja ne on lellitty miltei pilalle. Hyvä käytöksisiä ja osaavat kaiken tarvittavan, mutta makaavat sohvalla ja saavat huomiota niin paljn kuin mahdollista. Ulkoilu säällä kuin säällä on ihanaa! Oiken kovalla pakkasella tai myrsysateessa tytöt käyvät vain pihassa. Muuten tykkään ulkoilla ja illalla aina viimeinen lenkki puoli kymmenen. On hiljaista, saa kulkea melkein yksin koirien kanssa ja nauttia. Sitten nukkumaan. Se on ehkä päivän paras hetki! Hyvän valinnan olet tehnyt ja onnea koiran omistajalle. Eikä siitä koirasta niin paljon rahanmenoa ole, jos kaikki menee normaalisti. Ruoat ja rokotukset, siinä meidän kulut. Huoltotoimenpiteet olen opetellut tekemään itse. Paljon enemmän koira antaa kun ottaa ja pentuaika vaikka onkin aika rankkaa naskalinreikineen, sitä sitten kaiholla muistelee kun koira on neljän tai viiden:D

Tähän haluan sanoa, että vanhempi koira tuli meille kun tein plussa raskaustestin. Toinen koira tuli kun poika oli 5kk ja hetkeäkään en ajatellut antavan pois koiraa...enkä lasta:) Jos koiran ottaa niin että sen oikeasti haluaa, niin kyllä sille tilaa löytyy. Meidän koirat on tottuneet että saavat leikkiä ja huomiota kun poika menee nukkumaan. Päivällä nykyään ovat aivan ihmeissää jos ollaan keskenään kotona, joten ovat tottuneet tilanteeseen. Kuljin vaunujen kanssa, missä kuljetin kahta koiraa hihnassa vierellä ja ulkona olemme olleet aina yhdessä. Ruokaa saavat samaan aikaan kun muutkin ja pojan olessa vauva, mieheni oli pojan kanssa niin minä pääsin koirien kanssa metsään. Joskus vauva roikkui rintarepussa mukana ja joskus lykkäsin kantojen yli meidän sportti vaunuja, jotka li sen mukaan hankittukin :)

No... Mun instagramista käy varmaan selväksi, mikä on haastavinta :D Meillä on 5,5-vuotias kääpiöpinserinarttu, joka on hemmetin kaunis mutta vähintään yhtä ahne. Seurauksina tekstiilien pesua ja pesettämistä oksennuksista ja ripulista. Mielenosoituspissaamista, vieraille räyhäämistä, laumanpuolustusvietin ja nisäkasvaimien takia koira steriloitiin viime keväänä, joten juoksut eivät enää aiheuta harmia. Mutta tuo pissailu alkaa ottaa jo päähän...

Mutta onneksi on helpompiakin koiria, ja me löysimme koirahoitolan, joka ottaa näitä vaikeampiakin tapauksia hoitoon reissujen ajaksi.

Meillä karvaturreja löytyy kaksin kappalein. Parasta on varmaan se pyyteetön kiintymyksen osoitus, jota koira osoittaa omistajiaan kohtaan. Aina halutaan syliin ja lähelle, eikä koiralla ole koskaan huonoa päivää. Vain koira on aidosti iloinen joka kerta sinut nähdessään, vaikka olisit ollut poissa vain viisi minuuttia :) Lapselle on hienoa kasvaa eläinten kanssa, ja oppia huolenpitoa ja vastuun ottamista.

Huonoja puolia löytyy kyllä myös vähintään samalla mitalla :) Karvaa löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, vaikka imuroisit viisi kertaa viikossa (emme kyllä imuroi...). Ulos on lähdettävä, vaikka sataisi vaakatasossa. Kaksi kertaa päivässä pitkälle lenkille. Lomalle lähtö vaatii aina mittavat hoitovalmistelut. Rahaakin nuo rakkaat pirulaiset vaativat ruuan ja eläinlääkärikulujen muodossa.

Vaan eipä näitä mihinkään vaihtaisi

Mä luulen, että koira on hyvä ottaa juuri tossa vaiheessa kun lapset on jo vähän isompia. Meillä koira tuli ensin, mulla on siis aikuisikäni aina ollut eläimiä ja tämä nykyinen oli 2-vuotias kun esikoinen syntyi. Ei hyvä. Vauva täytti hoivaamistarpeen täysin ja kun pikkukeskosen hoidossa oli vähän tavallista enemmän säätöä muutenkin, niin koiraparka jäi ihan syrjään. Sitten syntyi kaksoset, eikä se nyt ainakaan koiran osaa parantanut. Ongelmaksi on muodostuneet myös lomat, kun lasten synnyttyä on ruvettu käymään isovanhempien luona Ranskassa paljon entistä useammin, ja koira on niin iso, ettei sitä voi pakata mukaan. Eli ennen lapsia en missään nimessä neuvoisi koiraa ottamaan, vaan odottamaan.

No, lapset on onnellisia kun meillä on koira, ja niiden kasvulle se kaikin puolin on varmaan ollut hyvä. Minkärotuinen koira teille on tulossa? Isot villakoirat on musta aika kivoja, mulla oli keskikokoinen aikoinaan, mutta ne on astetta vähän pöhkömpiä. :)

Leimuska

Meidän perheeseen kuuluu vajaa kaksi vuotias tyttö, isä ja hovawart uros. Vauva vuotena vielä isä kävi rauhanturvareissulla ja silti pärjättiin hyvin. Tosin leuto talvi auttoi asiassa paljon. Hieman lenkkeily on vähentynyt koiran kanssa, mutta vähintään yksi tunnin lenkki kuluu edelleen päivään ja pari lyhyempää. Meillä hieman helpottaa tilannetta maalla asuminen, joten voi vain laskea ovesta ulos koiran pissalla.

Koira tuo myös hieman lisää vahdittavaa. Nyt keskustellaan päivittäin siitä, miten koiraa saa käsitellä. Annin otteet ovat välillä liian rajuja. Minulle se että koiran kanssa on lähdettävä lenkille säällä kuin säällä on ollut positiivinen asia. Eipähän ole ollut mahdollista mökkihöperöityä neljän seinän sisälle, varsinkaan vauva vuotena. Meille syntyy tänä vuonna toinen lapsi ja puheissa on ollut josko ensi vuonna alettaisiin katselemaan sopivaa hovawart pentuetta. Joten eiköhän se täysin perhekohtaista milloin on hyvä aika ottaa koira.

Pennun odottaminen onkin sitten oma lukunsa. Meilläkin meni melkein vuosi sopivan pennun löytymiseen. Sai jännätä juoksut, pentujen määrän jne. Meillä vielä koiran sukupuolikin vaihtui lopulta, koska muuten ei oltaisi saatu kyseisestä pentueesta pentua.

Meidän ensimmäinen koira tuli taloon vuosi ennen esikoisen syntymää. Onni oli vuoden ikäinen siis kun Hellu syntyi. Nyt tammikuussa otimme toisen koiran. Onnin siskontyttö Fanni täytti juuri kolme kuukautta ja koko porukka on hitsautunut hyvin yhteen. Mielestäni lapsen syntymä tai mikään muukaan elämänmuutos ei ole syy antaa koiraa pois. Koiran hankintaa harkitessa tulee ottaa nämä muuttujat huomioon. Miten edes voisi luopua perheenjäsenestä? Ei nyt ole sulle aikaa, sori. Perheen aikuisten vastuulla on opettaa oman perheen lapsille ja koirille laumajärjestys ja siinä toimiminen. On tietysti poikkeuksia, elämän kun ei ole mustavalkoista. Samalla tavalla on asetettavat rajat ja annettava rakkautta, sekä lapsille että koirille. Ja tämä on elämänmittainen sitoumus. Meidän koirat ovat meidän perheenjäseniä, iloissa, suruissa, huonolla hetkellä ja silloin kun köllötellään kaikki sikinsokin sohvalla. Koira vaatii aikaa, rahaa, hermoja, mutta antaa niin paljon. Etenkin lapsille. Pentuaikaan on hyvä varautua aimo annoksella huumoria. Varsinkin ensimmäistä koiraa ottaessa on hyvä mennä jollekin ammattilaisten järjestämälle pentukurssille, lähinnä itsensä takia. Sieltä saa hyviä neuvoja siitä kuinka pennulle opetetaan eri asioita. Samalla pentukoira saa tärkeitä koirakontakteja. Pennun sosiaalistaminen on kaiken a ja o. Pennun pitää nähdä ja kokea mahdollisimman erilaisia tilanteita ja paikkoja ja ihmisiä pienenä. Tää lähti ihan käsistä. Voisin kirjoittaa meidän hymynaama staffeista vaikka romaanin. Mun blogin puolella kirjoittelin juuri pennun tuomisesta kotiin :) http://mitasmemarttuset.com/2015/02/15/fanni-fantastico/

Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että koiran hankintaa ei ole syytä tehdä kevyin perustein. Siinä mielessä tämä pitkä pennun odotusaika, yhteensä 1,5 vuotta on ihan hyvä asia - ehtii orientoitua ja valmistautua kunnolla uuteen elämäntilanteeseen.
Mekin ajattelimme ehdottomasti mennä pentukurssille heti, kun se on mahdollista. Toivon, että voisimme mennä sinne kolmisin molempien lasten kanssa. Onneksi pennun kasvattaja järjestää lisäksi erillisiä kursseja pentua odottavien perheiden lapsille.
Luin nuo teidän pennun kuulumiset blogistasi ja voi kuinka koirakuume vain entisestään vahvitui...

Vierailija

Luonnetesti on Kennelliiton sääntöjen mukaan valtuutettujen luonnetestituomareiden tekemä virallinen testi, jonka alaikäraja on kaksi (2) vuotta. Osallistumisoikeus on puhdasrotuisilla koirilla, joka labradoodle ei ole, koska se on labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus eikä FCIn hyväksymä koirarotu. Kasvattajasi on ilmeisesti tehnyt pentutestin koirallesi, joka on eri asia kuin luonnetesti. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei ja kiitos kommentista! Pennuille tehtiin ns. Volhardin testi, joka tehdään pennuille ennen luovutusikää. Australian labradoodlet eivät ole suoraan labradorinnoutajan ja villakoiran sekoituksia. Oman koirani isovanhemmat ja niidenkin vanhemmat olivat jo Australian labradoodlen jälkeläisiä. Olet oikeassa siinä, että FCI ei vielä hyväksy rotua, koska kyseessä on vasta nuori, kehitteillä oleva rotu.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram