Tämä postaus on omistettu sinulle, uhmailevan taaperon tai vaativan vauvan äiti, joka tuskailet oman ajan vähyyttä. Kenties ajattelet, että hyvä kun ehtii vessassa käydä silloin, kun lapsi ei ole mitään vailla. Haluan vain pikaisesti raportoida meidän mukavasta lauiantaipäivästä. Ihan itsekin jäin sitä äsken ihmettelemään: kun lapset ovat tällaisia koululaisia, (omaa) aikaa jää vapaapäivinä uskomattoman paljon!

Hessu, joka on perheemme aamuvirkku, herätti minut seiskan maissa. Aurinkoisena aamuna ei enää uni maistunut, joten laitoin pyykkikoneen pyörimään ja aloin imuroida sekä jynssäsin vessan. Maailman Paras Mies nautti vielä pitkistä unista ja lapset jäivät raivaamaan sekä imuroimaan omia huoneitaan sillä välin, kun minä lähdin lenkille lähimetsään. (Lasten karkkipäivä ei meillä ala ennen kuin huoneet ovat kunnossa. Tämä sääntö pätee aina, kun muistamme sen...)

Verkkaisen lounaan jälkeen päätin hoitaa helatorstaina aloittamani ikkunanpesu-urakan loppuun, olihan taas kaunis, puolipilvinen sää. Lapset pomppivat trampoliinilla aikansa, kunnes Hipu tuli luokseni ja kysyi, saisiko auttaa.
 

Esikoinen halusi pestä ikkunat!

Ikkunanpesu-urakka voi olla myös hupia!

Olin henkisesti varautunut käyttämään puuhaan koko loppuiltapäivän mutta kas - tyttö pesi joka toisen ikkunan siinä silmänräpäyksessä! Sen jälkeen hän pyysi, että voisi pestä ikkkunat myös sisältä (meidän talossa ikkunalaseja ei saa auki, eli lasit on pestävä erikseen ulkoa ja sisältä.) Niinpä jätin sumutinpullot ja sanomalehdet tytölle ja siirryimme Hessun kanssa karsimaan pensaita.

Alkuviikolla vielä ihmettelin, jääkö minulle viimein tänä kesänä aikaa siistiä montakin villiintynyttä pensasta, kun poika halusi toimia apulaisenani nurmikonleikkuussa. No, nyt se aika oli tullut.

Maanantaina pohdiskelin, uskaltaisinko leikata vielä näin kesän kynnyksellä norjanangervon, joka oli päässyt pöhöttymään. Sen tein, ja karsinkin puskasta heti puolet pois!

Norjanangervon kimpussa

Pensaiden siistiminen on siistiä!

 Urakan lopputulos: valtava risukasa

Pensas kutistui puoleen

Kun tulin sisälle syömään, ikkunat kiilsivät. Koko talon ilme oli kirkastunut.

Kun lapseni olivat alle kouluikäisiä, en koskaan pessyt ikkunoita itse, vaan tilasin siivoojat hoitamaan urakan. Tämä siksi, että pienempien lasten kanssa ei vain voinut käyttää keskeytyksettä tunteja mihinkään - aina tekeminen piti keskeyttää koska jollakin oli nälkä, uniaika, vessahätä tai kiukkukohtaus.

Minusta tämä nykyinen elämänvaiheemme on yksinkertaisesti ihana. Kouluikäiset lapset ovat niin hauskoja ja viisaita, heiltä oppii paljon uutta. Ja lisäksi he ovat niin vaivattomia, omatoimisia ja heistä voi näköjään olla jo paljon apua! Taannoin pohdin blogissani, mikä on lapsen paras ikä. Nyt tiedän: kyllä se on tässä ja nyt.

Sinä uhmaikäisen taaperon tai vaativan vauvan äiti - hang on, there! Tunnelin päässä on valoa. Kyllä se helpottaa. Ja sillä välin, muistathan nauttia joka hetkestä. Se aika, kun lapset ovat pieniä, on tosi lyhyt, eikä tule koskaan takaisin.

Ihanaa lauantai-illan jatkoa!

--
I just quickly wanted to stop by to tell, how much I enjoy being a mom to school aged children. They are so much fun, you can learn many things from them and they are so easy - plus they can help a lot! Today my daughter asked me if she could wash the windows and she did, too! While she did that, my son and I trimmed up some bushes.
I wish every mother of a baby or a toddler would remember this: hang on, it'll get easier soon. And in the meanwhile, make sure you enjoy the ride!

I'm linking this post up with Outdoor Wednesday link up.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

Kommentit (27)

Juuri näin ja puhut asiaa! Moni ei ymmärrä, että pari kolme vuotta menee kuin siivillä ja niitä ei takaisin saa! Pitäisi osata nauttia aina ajasta kerrallaan. Kuka on luvannut, että lapset ovat aina niin ihania, sillä välillä ne on riesa ja se aika on vain kestettävä. Kyllähän se pitäisi osata miettiä valmiiksi, ennenkuin lapsia tekee. Kouluikä on ihanaa aikaa, mutta voin luvata, että tämä se vasta on parasta. Tytöt aikuisuuden kynnyksellä ja minulla on omaa aikaa vaikka kuinka, kun harrastuksetkin kuskailuineen jäivät ja nyt he lenkkeilevät ja käyvät salilla omaan tahtiin. Mutta silti minua äitinä tarvitaan ja haluankin olla läsnä, sillä kaikkine murrosiän myrskyineen ja iloineen on hyvä olla silti nuoren lähellä, äitinä.
Pahus kun muistutit, meillä on vielä ikkunanpesu vaiheessa:)

Niin totta! On ihanaa, kun lapset kasvaa, ja voi jakaa vastuuta kotitöistä :)
Pihahommat on parasta keväällä. Kiva katsella pihakuvia teidänkin kodista :)

Tämä on niin totta. Minä olen kyllä nauttinut myös niistä intensiivisemmistä vaiheista, mutta koska olen ihminen, joka tarvitsee paljon myös omaa tilaa ja rauhaa, niin tämä vaihe on kyllä ihana. Ja lapsista on myös ihan oikeasti apua, kun he siivoavat, pinoavat puita jne.

Meillä ehti olla jo tämä vaihe nimittäin vanhin poika oli jo yhdeksän vuotias, kun keskimmäinen syntyi. Nyt on muutama vuosi mennytkin juuri tuossa "hyvä jos ehtii wc:ssä käydä" vaiheessa. Olenkin jo unohtanut tuon, että pystyy jotain tekemään useamman tunnin peräjälkeen. Olenkin usein ihan puhki vaikka en juurikaan ole saanut "mitään" aikaiseksi, johtunee juuri tuosta kaikki jää aina kesken koska lapset tarvitsevat paljon huomiota jne. Tiedän, että tulen haikeudella muistelemaan näitä taapero aikoja. Meillä lapset 15, 6 ja 2 vuotiaat, joten helpompaa on jo nuorimmaisen kanssakin.

Osaat kirjoittaa aina niin "naulan kantaan" näissä postauksissasi, kiitos sinulle !

Kouluikäiset on ihan parhaita :) Tästäpä tulikin idea, laitan 12 vuotiaan rymyämään pensassaksien kanssa suikerotuhkapensaaseen...

Ja kohta ne lentää jo pois pesästä kokeilemaan siipiensä kantavuutta :D
Meillä enää nuorimmainen viidestä kotona, ja kaappi hänellä täynnä valmiiksi hankittuja oman kodin tavaroita! Mutta sitten alkaa tulla niitä mummin muruja, ja taas pääsee nauttimaan pienokaisista ja heidän kanssaan touhuamisesta

Luulen, että tässä tapauksessa salaisuus on näissä isohkoissa ikäeroissa. (Ja vähän myös kuopuksen sävyisässä luonteessa.) En usko, että kolme menisi siinä missä kaksikin, jos kaksi isompaa olisivat hekin molemmat vielä vaikkapa päiväkoti-ikäisiä. Tai tiedän, ettei menisi, kun olen paljon sellaisiakin trioja läheltä seurannut. :-)

Toki meidän elämä olisi vielä paljon leppoisampaa, jos olisi vain nuo kaksi kouluikäistä. Selvä se. Mutta yllättävän mukavasti tuo pienin tässä pyörii. Arki on todellakin paljon vaivattomampaa nyt kuin se oli silloin aikoinaan kahden pikkulapsen kanssa. Koululaisten omatoimisuus tekee niin paljon.

Voi, toki pääsette! Jo muutaman vuoden kuluttua pääsette miehen kanssa yhdessä lenkille ja ihan parasta on, että ennen pitkää pääset neitien kanssa yhdessä lenkille - ja se onkin sitten ihan parasta!
Oma esikoiseni oli (ihan äsken) syntyessään punainen, kiukkuinen rääpäle. Nyt 11-vuotiaana hänellä on pitemmät koivet kuin minulla, pian jo parempi kestävyyskunto kuin minulla ja hän on mitä parhainta lenkkiseuraa

Tämä tuli niiiiin tarpeeseen. Kun on kaksi pahimmassa uhmaiässä (toivottavasti!! eihän tämä tästä enää pahentuakaan voi, eihän?? ;D) ja kolmas vauva tulossa, tuntuu todellakin kädet olevan täynnä ja aina joku jotain vailla. Vauvavuosi tuo vielä oman lisämausteensa, mutta lohduttavaa kuulla, että muutaman vuoden päästä meilläkin alkaa oletettavasti helpottamaan. Esikoinen meneekin jo kahden vuoden (kääk!) päästä eskariin, ja siitä ripotellen pienemmät seuraa perässä koulutielle. Noin kun tätä ajattelee, niin eihän kaksi-kolme vuotta ole aika eikä mikään - verrattuna siihen miten nämä kuluneet neljä vuotta lasten kanssa ovat kiitäneet. Tämän perspektiivin kun muistaisi myös niinä uhman täytteisinä hetkinä ja päivinä. ;) "This too shall pass..."

Kiitos kommentistasi :) Itsekin tykkäsin erityisesti siitä vaiheesta, kun olin lasten kanssa kotona hoitovapaalla pojan synnyttyä. Nautin siitä kun pystyi olemaan täysillä siellä missä oli, lasten kanssa kotona. Päiväkotivaihe sen jälkeen, kun oltiin molemmat töissä ja lapset hoidossa, edelleen aika pieniä, oli ehkä rankinta. Siihen verrattuna tämä elämä kahden koululaisen kanssa on niin paljon helpompaa :)

Kiitos kommentistasi, mukavaa jos kirjoituksistani on ollut sinulle iloa :) Paljon tsemppiä ja jaksamista - minä ihailen jokaista kolmen lapsen äitiä koska itsestäni ei olisi samaan!

Meillä taitaa vielä olla aivan pikkiriikkinen matka tuohon... Perheen pian 9-vuotias on yksinkertaisesti taukomatta iholla ja montakohan sataa kertaa sanoo päivässä äiti. Tulee myös vessaan, jos en ymmärrä laittaa ovea lukkoon ja suihkussa, saatikka kylvyssä on mahdotonta olla rauhassa.

Elämä on silti aika helppoa jo ja hauskaa, joten kiva vaihe on meneillään. Jokainen vaihe on ainutlaatuinen eri tavalla ja upea matka seurata lasten kasvua. Mutta totta on, kun valvoin Sofian kanssa kaikki yöt läpeensä 8kk ja perheessä oli 3 muutakin lasta, tuolloin tuumin, että tämä on vain tätä ja tunnelin päässä ei ole valoa. Valo tuli kuitenkin. :)

Meillä pesee mies ikkunat. ;) Mutta on kyllä hyvä opettaa lapsille kaikki kotityöt. :)

Juu, allekirjoitan tämän. Isompien lasten kanssa elämään tulee paljon enemmän väljyyttä. Mulla jonkinlainen vanhemmuuden ruuhkahuippu oli silloin, kun perheessä oli vauva ja taapero / taapero ja päiväkotilainen. Kaksi kovasti tarvitsevaa pientä. Sen jälkeen kaikki on ollut paljon helpompaa, vaikka lapsia on vielä yksi lisää, ja hän on vielä pieni. Isommst lapset ovat jo kouluikäisiä, joten yksi nuorempi tuntuu menevän vähän siinä joukon jatkona, ja hänellä on muitakin "isoja", joiden puoleen kääntyä. Silti musta on ihanaa kun hänkin kasvaa ja itsenäistyy. En kaipaa vauva-aikoja yhtään, enkä myöskään kauhistele sitä, että lapset vääjäämättä kasvavat aikuisiksi. Sellainen elämä on.

Uskomatonta että joku kirjoittaa mustaa valkoisella: "nuorempi tuntuu menevän joukon jatkona". Minä aina luulin, että tuo legendaarinen väite: "kolme menee siinä missä kaksikin" on yksi maailman suurimmista valheista ;D

Tsemppiä - ota päivä kerrallaan! Minulle raskainta oli, kun esikoinen oli kolme ja kuopus itkuinen vastasyntynyt. Silloin jonain aamuina muistan ajatelleeni ensimmäiseksi herättyäni, että kunpa tämä päivä olisi jo ohi. Kärsin molempien lasten syntymän jälkeen synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, minkä vuoksi en oikein pystynyt nauttimaan pikkuvauva-ajasta.
Näin vuosia myöhemmin on kyllä nostalgista katsella videoita ja kuvia lasten vauva-ajoista ja muistella symbioottista yhteiseloa imeväisen kanssa... Nyt olisi hauskaa hypätä ajassa taaksepäin esim. yhdeksi päiväksi lasten pikkuvauva-aikaan nauttimaan vauvantuoksusta.
Mutta vain päiväksi. Itse en pystyisi palamaan tuohon elämänvaiheeseen pidemmäksi aikaa. Toiset meistä on rakennettu heikommista aineksista kuin te vahvat ja jaksavat kolmen lapsen äidit.

Kenties tähänkin pätee seuraava tiibettiläinen viisaus, josta on minulle ollut paljon apua? Tarinan mukaan kolmelta viisaalta munkilta kysyttiin ajatusta, josta olisi lohtua missä tahansa tilanteessa. He vetäytyivät kolmeksi päiväksi miettimään asiaa, tulivat sitten takaisin ja sanoivat:
"Mitä tahansa se onkaan, ajan kanssa se menee ohi."

Kommentistasi minulle tuli sellainen olo, että olenkohan jotenkin laiminlyönyt kuopusta, kun hän ei enää ole koko ajan iholla, vaikka on vasta kahdeksan... (Miten niin olen suorittaja, joka on herkkä syyllistymään...? ;) Jotenkin tuntuu, että kuopus on koko elämänsä ajan tottunut saamaan astetta huonompaa palvelua kuin esikoinen. No, ehkä hänestä on sen ansiosta tullut aika omatoiminen.
Olet aivan oikeassa: jokainen vaihe on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Juuri sitä yritin sanoa. Minustakin tuntui kuopuksen synnyttyä, että elämäni oli kadonnut, enkä saisi sitä koskaan takaisin. Mutta sainhan - ja monin verroin parempana!
Meillä minä pesen ikkunat koska kauniilla säällä hankkiudun aina jollain verukkeella ulkotöihin. Mies sen sijaan laittoi ruoan =)

Anonyymi

Kiitos näitä juttuja tarvin just nyt. 2,5-v-ja 5-vuotias ovat jatkuvasti toistensa kimpussa ja koko ajan kitisevät ja äitiä huudetaan joka välissä. Vauvaa ei voi hoitaa rauhassa ollenkaan. Jospa tämä tästä helpottais ��...

Komppaaan anonyymia yllä - myös iät täsmää meidän tilanteeseen. Ja nyt itselä kaamee lunssa ja pääkipua ja silti kaikki pitäis tehdä. :)

Kiitos tästä! :) Täällä 2v ja kohta 5v ja aika kiinni siis vielä noissa neideissä! Joskus siis pääsemme vielä miehen kanssa kaksinkin lenkille, jes!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram