Eräs entinen työkaveri sanoi kerran, että: "Nauti lapsistasi, kun ne ovat 7-12 -vuotiaita! Se on parasta aikaa lapsiperheessä."

Olen viime aikoina miettinyt paljon tuota lausahdusta. Hipuhan on nyt 10 ja Hessu 7 vuotta. Siinä piilee kyllä totuuden siemen - kouluikäiset lapset ovat mahdottoman mukavia!

Vinkki tuli mieleeni, kun vein Hessua kaverille autolla, jonka nippelit ja nappelit ovat minulle vielä hieman outoja. "Laita tuuletin puhaltamaan etulasiin", poika kehotti, painoi oikeaa nappia kojetaulusta ja tuulilasi alkoi kirkastua. Minä jäin ihmettelemään, mistä tuo 7-vuotias sen oikean napin muka tiesi...?

Elämänohje alkoi uudelleen soida korvissani hiljattain, kun juttelimme Hipun kanssa vloggaamisesta, josta en oikein ollut vielä jyvällä. Hänen kaverinsa seuraa tiettyä vloggaajaa, joka on vain muutaman vuoden heitä vanhempi. Juuri äskenhän tyttö konttaili kotimme lattioilla ja imeskeli puruleluja! Minun oli pakko syksyä YouTubeen jaUraäidin Ruuhkavuodet

Kuvassa Hessu (sohvan alla) alle vuoden ikäisenä ja Hipu alle 4-vuotiaana. Vauvan leikkimatosta riitti meillä iloa pitkään molemmille.
Uraäidin Ruuhkavuodet
Koululaisten kanssa ulkoilu ei enää ole itsestäänselvyys, kuten olen täällä blogissa harmitellut. Luojan kiitos on keksitty trampoliini...
Uraäidin Ruuhkavuodet
Pihatyöt sujuvat jo eukaluokkalaiselta, jos lapsi haluaa. Meidän Hessu on kova talonmies, kun sille päälle sattuu.

Uraäidin Ruuhkavuodet
10-vuotias Hipu on kuin ystävä, mitä parhainta seuraa niin oopperassa kuin sauvakävelylenkillä.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Tietyissä asioissa lasten taidot ylittävät jo omani, kuten esimerkiksi leipomisessa.

Koululaisten kanssa käytännön elämä on helppoa ja mukavaa. Kouluikäiset ovat jo itsenäisiä ja omatoimisia, ymmärtävät uskomattoman paljon itsestään ja ympäröivästä maailmasta, omaavat mielipiteitä ja perusteltuja näkemyksiä ja osaavat asioita jo paremmin kuin me aikuiset (erityisesti liittyen tekniikkaan). Onneksi koululainen ei vielä ole liian iso tullakseen syliin. Kosketus ja hellyys ovat minulle aina olleet tosi tärkeä tapa saada yhteys lapseen.

Koululaisten kanssa voi myös tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Kuten aiemmin kerroin täällä, Hipu käy nykyään jo kanssani lenkillä! Meidän perheessä yhteiset kulttuurielämykset ovat myös tosi tärkeitä, ja nekin sujuvat nykyään niin näppärästi, kun kenellekään ei tule päiväuniaika, ketään ei tarvitse syöttää, eikä kenenkään pyllyä tarvitse enää pyyhkiä.

Toisaalta koululaisten elämään vaikuttaa jo moni muu kodin ulkopuolinen taho, ja koti ja omat vanhemmat eivät enää ole kiistattomia akutoriteetteja, vaan vaikutteita tulee joka suunnalta. Tämän vuoksi on varauduttava neuvottelemaan yhteisistä säännöistä sellaisen keskustelukumppanin kanssa, joka osaa jo puolustaa kantaansa monipuolisesti argumentoimalla.

On myös osattava vastata vaikeisiin kysymyksiin: "Äiti, mihin ihminen menee kun kuolee?" "Äiti mikä on yhdyntä?" "Miksi vanhempi haluaisi satuttaa lastaan?" Koululaisten kanssa on oltava - ei ainoastaan paikalla - vaan myös aktiivisesti läsnä.

Vauva-aika oli minusta... ainutlaatuista, intensiivistä, hektistä, täynnä suuria tunteita. Muistan ajatelleeni, että lapseni on vain kerran vauva, varhaislapsuus on ajanjakso, joka ei tule koskaan takaisin, eikä sitä voi ottaa uusiksi. Suorittajalle vauva-aika oli aika raskasta, ja riittämättömyyden tunteet nousivat herkästi pintaan.

Taaperoaika oli rennompaa. Oli huikeaa seurata, kuinka muutamaa sanaa toistelevasta, vaahtosammuttimen kokoisesta pörröpäästä kasvoi ajatteleva, sosiaalinen pikku kaveri. Toisaalta ennen kouluikää vanhemmuus on edelleen tosi paljon "käsityötä": elämän perusrutiinit tuottavat taaperon kanssa eri tavalla työtä kuin koululaisten. Taapero on myös edelleen kovasti äidissä kiinni.

Esiteinin juttuja kuunnellessani hiukan jo pelkään edessä olevaa murrosikää eli sitä aikaa, kun äiti on tyhmintä, mitä maailmasta löytyy ja kaikki kodin säännöt syvältä sieltä...

Työkaverini taisi kyllä olla oikeassa. Perhe-elämä koululaisten kanssa on eräänlaista kulta-aikaa. Lapset ovat jo mukavia, helppoja mutta vielä suhteellisen pieniä. Pienet lapset, pienet murheet.

Vai onko jokaiselle äidille lapsen paras ikä juuri nyt? Tässä ja nyt? Siitäkö tässä on kyse? Ehkä vauva-aikana koin, että elän elämäni parasta aikaa, ehkä tunsin samoin myös taaperoiden kanssa... En tiedä, koska enää en muista.

Mikä on sinun mielestäsi lapsen paras ikä?


P.S. Arpaonni suosi seuraavia aamuvinkkien antajia: Kukkavarvas, Hukkakukka, Hiisukas, Marja-Liisa ja Sikurina. Laitoin teille äsken meiliä - onnittelut voittajille!

Kommentit (13)

Kyllä minustakin noiden alakoululaisten kanssa on ollut tosi kivaa ja monin tavoin helppoa. Juurikin noista mainitsemistasi syistä. Teini-iän vyörymistä päälle kunnolla odotan minäkin jännityksellä. Esimakua on meillä jo ilmassa.

Mä en ole mitenkään ihan hirveästi rakastanut vauva-aikaa, koska kokemukseni ovat rankkojen univelkakausien sävyttämiä. Ja sitten musta on vähän raskasta olla sillä tavalla korvaamaton kuin nyt imettävä äiti usein pienille on. Mutta täytyy sanoa, että tuo meidän hännänhuippu jätti mulle lopulta vauva- ja taaperomeiningeistäkin hyvät muistot, niin mukavasti kaikki meni hänen kohdallaan. Olen kiitollinen, kun sain kokea myös suuria onnentunteita ja sellaista tiettyä helppoutta ja flowta liittyen noihin ekoihin vuosiin.

No, silti nautin kyllä jokaisesta hetkestä, jolloin huomaan pienimmäisemme kehittyneen, itsenäistyneen ja oppineen uusia asioita. Ihanaa, kun lapset kasvaa!

Mulle paras ikä on kaikki: rakastan pikkuvauvoja, taaperoita, leikki-ikäisiä... Jopa teiniä :D No mut mä rakastan raskaana olemistakin (kaikista vaivoista huolimatta), synnytystä, imetystä jne. Ja haaveilen neljännestä vaikka ikää on yli 40. Lapset vaan ovat, missä tahansa iässä ja luonteessa, mahtavuutta.

Anonyymi

Olipa kiva yllätys tuo voitto! Vastasin sähköpostiin.
Itsellä lapset vielä pieniä - ihanaa, kun joka päivä saa hämmästellä heidän kanssaan kaikkea uutta ja ihmeellistä. Toisaalta odotan mielenkiinnolla sitäkin aikaa, kun he ovat isompia.
Joka iässä omat hyvät puolensa :).
Hiisukas

Moni kolmen lapsen äiti sanoo samaa: että kuopuksen vauva-ajasta osaa nauttia eri tavalla. Olen iloinen puolestasi! Itse en enää uskaltaisi kolmannesta lapsesta haaveilla, musta vaan ei ole siihen...

Nii-in, juuri tälle kannalle minäkin kallistuin tuossa ajatuksenjuoksussa: että juuri nyt on hyvä. Paras vaihe on tässä ja nyt.
Laitan voittosi postiin mahdollisimman pian mutta pahoin pelkään, että postin jouluruuhkan takia se ei ehdi perille ennen joulua... Toivottavasti ei haittaa?

Vaikea kysymys. Tällä hetkellä meillä on melkein 9v, 7v, 4v ja 1,5v. Kaikissa on puolensa. Olen ollut krooninen vauvakuumeilija, mutta nyt tuntuu helpottaneen. Enää ei jaksaisi/uskaltaisi Ihana seurata, miten lapset kasvaa ja muuttuu. Ehkä se on niin, että paras ikä ja aika on juuri nyt! Menneisyyttä ei saa takaisin ja tulevaisuutta ei vielä ole.

Anonyymi

Thank you for sharing your thoughts. I really appreciate your
efforts and I am waiting for your next write ups thanks once again.

Review my web site ... diy projects for home improvements (homeimprovementdaily.com)

Mielenkiintoinen kurkistus tulevaan, tällaiselle taapero- ja leikki-ikäisten äidille. :) Itse taidan elää hieman sitä vaihetta, jossa aika kultaa muistot, ja tuntuu että se paras ikä oli jo. Siis siinä mielessä, että esim. vuosi sitten pienempi ei osannut vielä uhmata, vaan oli liki aina yhtä auringonpaistetta, mutta silti jo omatoimisempi kuin ihan vauvana ja hauska seurata hänen opetteluaan jne. Nyt kun isompi on pahimmassa uhmassa (jota olen odottanut laantuvaksi jo 1,5v vain huomatakseni sen hiljalleen tappavan tasaista tahtia kovenevan, huh) ja pienempi tule perässä tahtoiässä, niin tekee aika tiukkaa. Mutta niin, kun noiden läpi katsoo, niin onhan nuo tässäkin iässä tietyllä tapaa ihanampia kuin koskaan ennen, kun leikkivät yhdessä, mielikuvitus jyllää uskomattomalla tavalla, ja molemmat höpöttelevät hauskoja juttujaan. Kultaiset puolet sekä menneellä että nykyhetkellä, ja varmasti myös tulevallakin. :)

Sama olla mulla, vaikka meillä on vain kaksi lasta: enää en jaksaisi/uskaltaisi lähteä vauva-ajan rumbaan. Ihailen sunnattomasti kolmen lapsen äitejä! Tuntuu, että minusta riittää vain kahdelle...

Meillä oli kanssa aika kovat uhmaiät molemmilla. Tuntui, että tuli 1v, 2v, ja 3v. uhmat - jotenkin elämä oli taaperon kanssa oikeastaan pelkää uhmaa... Sitten tuli 6v. uhma :) Toisaalta, tuolloin lasten elämä oli vielä tosi kotikeskeistä - vanhemmat oli tärkeitä!
Kiva kuulla, että tämä kurkistus herätti ajatuksia. Juuri sitä toivoinkin - että joku, jolla on nuoremmat lapset, löytää nämä ajatukset ja kenties saa niistä lohtua tai uutta pohdittavaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram