Ducks
Pond

Ice

Field
  
Lake in the forest

Moni suuntaa vielä pariksi päiväksi toimistolle ensi viikolla, mutta minä olen jo lomalla! Edessä monta päivää vapaata - aikaa pysähtyä, kiiruhtaa hitaasti, katsella ympärilleen, havaita pieniä asioita, joille ei arjen kiireiden keskellä ehdi suoda ajatustakaan. Kuten vaikkapa sorsia järven jäällä tai sen, miten kauniisti valo taittuu jäisen lätäkön pinnalla, kuten tämän syksyn valoisimpien viikonloppujen lenkkipäivinä.

Loma on kuin monta sunnuntaita peräkanaa. Silloin on aikaa kysyä perheenjäseniltä, mitä kuuluu. Aikaa kuunnella, mitä toinen vastaa.

Miksi loma on niin ihanaa? Mitä on loma? Se taitaa olla mielentila, subjektiivinen kokemus, kuten myös ruuhkavuodet.Pohdin hiljattain vlogissani, että ruuhkavuodet on olotila, jossa tuntuu että elämässä on ruuhkaa, pulaa ajasta, paljon tekemistä ja liian vähän aikaa.

Mitä loma sitten on? Minulle se on vapaata pakoista. Kiireestä, aikatauluista, siitä että muut määrittelevät minun aikatauluni. Mielentila, jossa Sisäinen Suorittaja hellittää otettaan, ajanjakso kun elämässä on enemmän vapautta ja vähemmän pakkoja tai pitäisi-asioita.

Tietenkin loma on ensisijaisesti vapaata työstä. Itselleni parasta on, että saan olla täysin tavoittamattomissa. Normaaliarjessa - kiitos nykyteknologian - olen enemmän tai vähemmän tavoitettavissa koko ajan.

Tietenkin vapaus on vain illuusiota. Oikeasti lomailu on kompromissien tekemistä - enhän vietä lomaani yksin, enkä näin ollen ole täysin vapaa aikatauluista ja rutiineista. Ajankäyttöäni sanelevat lasten aikataulut, yhteisellä lomalla kun tehdään yhdessä päätökset menemisistä ja tulemisista, ja toki myös lomapäivät rakentuvat pienten rutiinien ympärille. Se on ok. En kaipaisikaaan tässä vaiheessa mitään omaa lomaa, koska sellainen voisi olla kovin yksinäistä.

Ehkä eniten odotan lomalta sitä, että saan olla enemmän perheen kanssa. Arkena olen kotona tosi vähän. Nyt vapaalla voimme olla yhdessä aamusta iltaan. (Vaan saapa nähdä, kehitämmekö jotain kinaa miehen kanssa. Usein niin käy, kun näemme toisiamme "liikaa".)

Tätä lomaa on odotettu. Edelliskerran pidin kunnolla lomaa kesällä. Neljä kuukautta on liian  pitkä putki, jotta sen jaksaisi täysillä ilman lomapätkää. Ilmankos olen ollut allapäin. Ihme, että perhe on jaksanut minua, kun itsekään en aina ole jaksanut itseäni...

Voi olla, että lomailen myös blogistani, saa nähdä. Olen kuluneiden parin kuukauden aikana kirjaillut tänne mietteitäni aina kun on siltä tuntunut, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Loman aikana myös bloggausrutiinit voivat heittää häränpyllyä. Voi olla, ettei huvita tai en yksinkertaisesti ehdi istuskella loman aikana koneella.

Toivottavasti sinullakin on kunnon joululoma.

Hyvää joulua, ellemme sitä ennen ole yhteyksissä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram