Metsässä oleskelu vaikuttaa elimistöön jo muutamassa minuutissa, tänään se tuli taas todistettua! Kun tänään ikkunasta pilkotti harvinainen valoilmiö, päätin viettää ruokatauon ulkona.

Ajattelin tuon happihyppelyn aikana monta kertaa metsässä oleskelun todistettuja terapeuttisia vaikutuksia: verenpaine laskee, sydämen syke rauhoittuu ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee. Kodin Kuvalehdessä pohdittiin aihetta kattavasti viime syksynä.

Päivä oli tavallinen muulle ihmiskunnalle mutta historiallinen minulle: teimme ensimmäisen kerran koiranpentuni kanssa viiden kilometrin metsälenkin juosten. Koirani on ns. jättirotua, eli pentuaikana sen on lupa harrastaa rasittavaa liikuntaa vain rajoitetusti, jotta kasvavat nivelet ja kehittyvä luusto ei rasittuisi liikaa.

Lenkkikaverini jaksoi kuitenkin reissun hienosti! Ei jäänyt epäselväksi, kummalla meistä on parempi kestävyyskunto. Siinä missä minä lönköttelin tasaista vauhtia ja loppumatkasta kävelin, koira harrasti intervalli-treeniä eli säntäili eestaas.

Toinen äitibloggaaja, Project Mama, pohti omassa postauksessaan eilen äidin omaa aikaa. Moni meistä työssäkäyvistä perheenäideistä nipistää herkästi yöunista, jotta saa edes illalla hetken omaa aikaa, jolloin kukaan ei keskeytä, ei kysele, eikä tunge syliin.

KK:n jutussa todettiin, että moni painuu metsään jotta saisi olla hetken hiljaa ja yksin: "Luonto ei vaadi mitään, ei varsinkaan sanoja. Täytämme mielellämme muiden odotuksia. Metsä on paikka, jossa moni muistaa pitkästä aikaa, miltä tuntuu hengittää vapaasti." 

Minulle lyhyt metsälenkki toimii juuri noin. Tänäänkin tuon pikaisen happihyppelyn aikana työasiat asettuivat päässäni oikeisiin mittasuhteisiin ja ehdin unohtaa hetkeksi myös ensi viikolla postitettavat joulukortit, ostamattomat lahjat ja huomisen viikkosiivouksen.


Jos viikonlopun ohjelma on vielä auki, mene metsään!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram