Olen tässä syyskuun mittaan tarkastellut hämmentyneenä omenapuitamme. Näyttää siltä, että tänä vuonna meille ei tule omenan omenaa säilöttäväksi! Se on ällistyttävää, sillä parhaimpina (tai pahimpina) vuosina satoa on tullut toistasataa kiloa.

Yleensä pian syntymäpäiväni jälkeen olemme hyörineet kiireisinä puissa satoa korjaamassa. Toki sitä hommaa on sadateltu kerta jos toinenkin, mutta en minä ihan tätä kuitenkaan olisi toivonut... Ei omenan omenaa.

Suurin osa omenoistamme on jo pudonnut, vaikka ei vielä ole edes lokakuu. Ne muutamat, jotka ovat jäljellä puissa, ovat joko läpeensä rupisia tai ihan mätiä. Yhdessä vaiheessa oli melkein hassua katsella, kuinka puussa oli vieri vieressä raakoja ja mustaksi mädäntyneitä omppuja.

Omenoiden rupisuus taitaa olla yleinen ongelma tänä vuonna, kun kesä oli niin sateinen. Myönnän, että emme myöskään ole hoitaneet vanhoja, yli 30-vuotiaita puitamme oppikirjojen mukaan. Olemme asuneet talossamme pian kahdeksan vuotta ja leikanneet puita vain kerran. Samoin olemme vain laiskasti haravoineet puiden alustat siisteksi maahan varisseista hedelmistä ja lehdistä.

Pikaisen googlauksen perusteella pulmana saattaisi olla inhottava ilmiö nimeltä omenarupi, rupisieni. Se vaatii kosteat olosuhteet ja talvehtii maahan varisseissa lehdissä ja ompuissa. Onko se sama kuin muumiotauti? Sellaisenkin diagnoosin joku tuttu heitti. Voiko rupisientä ja muumiotautia esiintyä yhtä aikaa? Vai onko syynä pihlajanmarjakoi - ovatko pihlajia vaivanneet koit siirtyneet omeniimme?

Tuleeko sinulle tänä vuonna omenasatoa? Miten olet hoitanut omenapuitasi?

P.S. Osallistun tällä postauksella Kivempi blogin Viikonlopun linkkirinkiin. Käy katsomassa muita linkkiringin postauksia täältä!

------

This year I've been looking at our apple trees horrified. We will have basically no apples this year - they are all either scabby or have rotten before falling off the tree.

We haven't taken care of our old trees properly. Have you? How?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (6)

Emmi / Ateljee Keltainen Talo

Tervehdys Keltaisesta Talosta Kuopiosta! Kurjaa kuulla huonosta omenasadostanne :( Samaa huonoa omenavuotta ovat muutkin valitelleet. Meillä Keltaisen Talon pihapiiriä hallitsee yksi iso omenpuuvanhus, "Omppu sweet Omppu", joka tänä vuonna äityi tekemään ennätyssadon, reilusti yli 70 kg omppua. Omput olivat kylläkin myös ennätysrupisia! Meillä syypää tuntui olevan pihlajanmarjakoi - vaikka leikkasinkin pois kaikki niiden harsopöheiköt heti huomattuani. Rupisuus ei kuitenkaan haitannut mehun- ja siiderintekoa, kiitos uusien naapureidemme, joilla on siihen ihan pro-menetelmät! :) Sosetta ompuista ei tänä vuonna saatu. Muumio-omppuja meilläkin on joka vuosi jokunen, mutta ihan minimaalinen määrä. Tätä Omppua hoidetaan rakkaudella katsoen ja ihaillen, lähes mihinkään puuttumatta - vain kerran reilun kolmevuotisen yhteiselomme aikana on leikattu oksia. Kaipa se nyt vain tykkää olostaan, kun saa paistatella pihan kruununa ja ottaa vastaan kehuja ja kauniita sanoja :) Raikkaita syyspäiviä ja parempaa seuraavaa omppuvuotta teille!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Tervehdys! Mukavaa, kun piipahdit kommentoimaan =) Hyvä idea tuo mehun tai siiderin tekeminen... Mekin ollaan muutamina vuosina kiikutettu omput mehuasemalle, koska niitä on tullut yleensä niin paljon, että muuten olisimme hukkuneet niihin ;) Tänä vuonna en tullut ajatelleeksikaan, että mehuun nuo rupiset omput tosiaan kelpaisivat! Täytyypä vielä uudemman kerran vilkaista puuta "sillä silmällä"!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Outi Krimou

Moni on puhunut tuosta omenaongelmasta. Veikkaisin myös tuota märkää alkukesää syylliseksi. Matoja tuntuu myös ompuissa olevan normaalia enemmän.

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Karita

Alemman kuvan omenoilla on muumiotauti. Muumiotautiset omenat kannattaa poimia pois mahdollisimman pian, sillä tauti leviää helposti. Pinnalla näkyvät valkoiset pisteet muodostuvat itiöistä, joita tuuli ja sade levittävät varsin tehokkaasti. Muumiotautisia omenoita ei kannata kompostoida, eikä niitä tietääkseni saa laittaa biojäteastiaan, sillä tauti todellakin leviää helposti. Muumiotautiset omenat tulee kerätä muovipussiin ja hävittää sekajätteen mukana.

Omassa pihassamme on kaksi omenapuuta, jotka tekevät omenoita ilmeisesti vain joka toinen vuosi. Tänä vuonna oli jälleen satovuosi, mutta omenat todellakin ovat erittäin rupisia. Lisäksi toinen puu pudotti suuren osan omenoista jo raakileina. Muumiotautia ja pihlajanmarjakoita on myös ollut jonkin verran.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos tiedosta, Karita! Arvelinkin että muumiotauti se on :( Naapurin puissa on ollut samaa vaivaa. Me emme hoksanneet hävittää omppuja sekajätteen mukana vaan mies kaivoi kuopan kauas pihasta ja hautasi omenat sinne. Olikohan se riittävä toimenpide...?

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram