Ensi viikolla monen koululaisen perheessä pohditaan taas kevätjuhlan lahjakassin sisältöä. Tykkäisikö opettaja keramiikasta? Miten olisi marimekkosetti? Kävisikö kuohuviini?

En ole opettaja, mutta olen kahden opettajan lapsi, eli olen seurannut lahjarallia sivullisen näkökulmasta. Mikä tärkeintä, mieheni on opettaja, joten minä olen se, joka saa auttaa lahjavuorten purkamisessa ja etsiä esineille loppusijoituspaikan.

Tässä muutama vinkki meidän perheen näkökumasta.

Aivan ensiksi on pakkoa sanoa, että kevät- tai joululahja ei ole millään muotoa pakollinen. Olemme hämmästelleet vuosi vuodelta kasvavaa lahjojen virtaa.

On hienoa, että oppilaat haluavat muistaa aikuista, jonka kanssa ovat viettäneet monet tunnit pitkän lukuvuoden aikana, mutta pakollista lahjominen ei mitenkään ole.

Muistelimme juuri miehen kanssa, ettei meidän lapsuudessamme todellakaan annettu opettajille yhtä näyttäviä ja arvokkaita lahjoja kuin nykyään. Itse askarreltu kortti jouluna oli ihan sopiva muistaminen.

Mikäli haluat välttämättä muistaa opettajaa jollain materialla, ole kiltti ja unohda nämä:

  • Keramiikka
  • Muut koriste-esineet
  • Kesäkukat

Jokaisen kodin sisustus on valittu oman maun mukaan ja olisi suoranainen ihme, mikäli opettajan ja lasten telepatiat - tai pikemminkin opettajan ja lasten vanhempien telepatiat - kävisivät vuosi toisensa jälkeen niin yksiin, että kaikki lasiset ja keraamiset maljakot, kulhot ja kynttilänjalat sopisivat yhteen värien ja tyylin puolesta. Anna siis opettajan ostaa itse kotinsa koriste-esineet.

Kesäkukka on ihana ja raikas ajatus, mutta moni kansankynttilä katkaisee arjen välittömästi loman alettua ja lähtee lomareissuun. Silloin on vaarana, että lahjakukat kuolla kupsahtavat reissun aikana.

Ne lahjat, joista meillä on viime vuosina tykätty eniten ovat esimerkiksi

  • Kaikki itse tehty: leivonnaiset, oppilaiden askartelemat käsityöt ja sen sellaiset. Itse tehtyyn lahjaan on käytetty aikaa ja tunnetta - sellainen ei voi olla ilahduttamatta lahjan saajaa.
  • Lahjakortit leffaan, kirjakauppaan, urheilukauppaan, kylpylään... Lahjakortti on aivan mahtava, aineeton lahja, joka parhaimmillaan ilahduttaa koko perhettä. En ikinä unohda, kun erään luokan vanhemmat olivat keränneet kimppalahjaksi miehelleni kylpylälahjakortin. Sen ansiosta perheemme vietti mukavan pitkän viikonlopun lämpimissä vesissä loiskutellen.
  • Viini-, kuohuviini tai vaikka oliiviöljypullo. Meillä lasketaan leikkiä, että toisenlaisista "lasisista lahjaesineistä" kyllä tykkäämme, sillä emme ole absolutisteja. Kuohuviinin tai laadukkaan oliiviöljyn kaltainen lahja on monen nykyopen mielestä pieni ylellisyystuote, vaikka onkin käyttöesine. Entisaikaan sen sijaan alkoholilahja lapselta ei tullut kuuloonkaan. Ennen ostosretkeä Alkoon kannattaakin selvittää jotain kautta, sopiiko tällainen lahja oman lapsen opettajalle.

Aiotko sinä muistaa lapsesi opettajaa? Millaisista lahjoista pidät itse?

Uräidin Ruuhkavuodet myös:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (22)

Vierailija

Oliiviöljy lasipullossa on kiva, mutta alkoholia lapsi ei edelleenkään saa antaa opettajalle, eikä opettajan pitäisi sitä edes ajatuksissaan odottaa. Alaikäinen ei saa pitää hallussaan alkoholia, eli ei myöskään kiikuttaa sitä opettajalle. Joka antaa alkoholia alaikäisen haltuun, tekee rikoksen. Alkoholin pitää aina olla aikuisen lahja aikuiselle.

Vierailija

Onpa ihmeellistä, että lapsen tuoma lahja ei kelpaa oli se sitten kynttilänjalka tai perunapussi....

Vierailija

Avarakatseisena toki ymmärrän blogikirjoituksen pointin; mutta lahjan antaminenkin on suuri ilo. Antoipa sitten halauksen tai kallista kultaa:)

Vierailija

Mieluisimpia muistamisia ovat olleet pussi uusia perunoita ja sillipurkki sekä pesuvati, jossa oli pyyhe ja jalkasuolaa.

Laura/iloitse

Me tehtiin tyttären kanssa kerhon ohjaajille vartalovoidepaloja ja jalkakylpypommeja :D Ei jää nurkkiin ja ainakin itse tykkään sellaisista lahjoista, jotka voi kuluttaa. Juuri tuohon tyyliin, mitä kirjoittelitkin postauksessa :)

Vierailija

Epä yksinhuoltaja äippä paljo lahjoihin voi törsää, ja tuntuu muutenkin että nykyaikana vaan löytyy niitä lemppalapsia luokalta, ikävä kyllä. Täällä ei hienoilla uusilla suksilla ja luistimilla pröystäillä lukuvuoden aikana, ja olen muutenkin sellainen mutsi joka kyllä sanoo jos tuntee että asiat ei olekkaan ihan niin ja  ne muut lällyn lällyn äidit ovat asia erikseen, en jää juoruileen palaverien jälkeen tai muutenkaan. Lahjan voin ostaa halvan,se riittänee.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kuten kirjoitin, mieheni mielestä parhaat lahjat ovat lasten itse tekemiä, esim. askarteluja. Lahjassa ei ole tärkeää sen hinta, kuten koulumenestykseenkään ei vaikuta suksien tai luistinten ikä.  Hyvä että sanot suoraan, jos tuntuu että jokin mättää - sellaisia vanhempia ja ihmisiä ylipäätään tarvittaisiin enemmän. Aurinkoista kesää sinulle!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Laura / Tänään Kotona

Itsekin opettajana ihmettelen vuosi vuodelta paisuvaa lahjamäärää.. Minä saan palkan työstäni, se riittää minulle. Mutta toki ilahdun lahjoista, ihanimpana on jäänyt mieleen yhden pojan kirjoittama kirje. Se on minulla varmassa tallessa. (Kiitos A!) 

Itse olen ostanut lasteni opettajille yrttejä, kahvia / teetä (kun olen tiennyt kumpaa juovat) ja muuta syötävää. Viime jouluna lapset itse askartelivat sytytysruusuja. 

Kiitoskin kuitenkin riittää, eikä haittaa, vaikkei sitä kuuluisikaan. Opettaja on aina oppilasta varten, ei toisinpäin. 

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016

Meillä on myös jokavuotinen pähkäily tässä asiassa. Sillä niin paljon kun kukkia rakastankin, tuntuu suurelta haaskaukselta, että jokainen lapsi vie kimpun/purkin . Me ollaan viety itsetehtyjä lahjoja (esim. käsisaippuaa ja äitiyslomalle jäävälle opelle koristeltiin kangastusseilla pieni vauvan body). Nyt olemme myös ostaneet Erilaisen lahjan kautta "koulupukuja" Afrikkaan. Varmasti hyväntekeväisyyslahjat eivät ole kaikkien mieleen, mutta me ollaan pidetty kivana ideana. Viinipulloa en itse uskaltaisi viedä, paitsi jos tuntisin opettajan riittävän hyvin. :)

Katjaana

Olen laittanut lasteni opettajille jo vuosia keväisin mansikkarasian kiitokseksi. Itse olen myös opettaja ja ilahduin vuosia sitten itse tästä lahjasta.

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Itse tosin ilahdun kesäkukistakin, koska niille löytyy aina paikka puutarhastani, jota matkojenkin ajan joku aina kastelee. :)

Minullekaan ei tarvitse tuoda lahjaa. Jokainen oppilas on minulle saman arvoinen, sainpa lahjoja tai en. Mutta jos lahjoja olen saanut, juuri itse tehdyt ovat ilahduttaneet eniten. Yläkoululaiseni osaavat jo niin paljon: olen saanut mm. kondiittoriksi aikovan oppilaan tekemiä herkkuja ja käsin tehtyjä konvehteja ja kädentaiturin neulomat villasukat. Kaikkien aikojen suosikkini oli oppilaan yhdessä äitinsä kanssa itse tekemä kuusenkerkkäsiirappi. Saaristolaisleipä - miten simppeli ja ilahduttava joulupaketti. Lahjojen ei todellakaan tarvitse olla rahallisesti arvokkaita!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram