Voi hyvänen aika. En kyllä uskoisi että olen näin ujo.

Taidanpa vähän avata tilannetta. Siihen riittää neljä sanaa: amerikkalaiset sukulaiset tulevat käymään.

Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole. Englannistakin tuli todistukseen kymppi. Homma on vain se, että olen ujo englanniksi.

Suomenkielistä puhetta tulee välillä liikaakin. Sen sijaan minusta tulee tuppisuu, kun keskustelee sellaisen ihmisen kanssa, jolta ei voi kysyä kesken kaiken: “Mitäs tää tarkottikaan”.

Kun olimme äidin kanssa Lontoossa, en uskaltanut edes ruokaani tilata itse ravintolasta. Viime kesänä Virossa pystyin sentään kertomaan haluavani limsaa. Ja tein pikkuisen mokan, jonka takia sain jonkinnäköistä todella kallista luomusitruunajuomaa.

Ihailen suuresti kummisetäni isää, jonka kanssa olimme Thaimaassa yhteislomalla. Hän ei ollut kovinkaan hyvä englannissa, mutta puhui silti paikallisten kanssa varmasti enemmän kuin me muut yhteensä. Hän puhui englannin ja suomen sekoitusta - saattoipa siinä olla pari sanaa thai-kieltäkin - ja elehti sanojensa tueksi.

Kun kielitaito ei riittänyt, hän otti näyttelijänlahjat käyttöön. Niin vain hän tilasi ruokaa, tinkasi vaatteista ja kysyi tuk-tukin kuljettajalta, kuinka pitkä matka hotellille on keskustasta. Ja kaikki mitä hän sanoi, ymmärrettiin.

Tuollainen haluaisin itse olla. Unohtaa stressata, menevätkö kielioppisäännöt oikein ja uskoa, että tärkeintä on tulla ymmärretyksi. Ei väliä, millä tavalla.

Tuollainen olen myös päättänyt olla koko sukulaisten vierailun ajan. Saapa nähdä, onnistunko.

Menetkö sinä lukkoon puhuessasi vierasta kieltä? Olitko lapsena rohkeampi vai ujompi kuin nykyään?

Kysyy,
Venla, 12v.

//Paita: matkamuisto Madeiralta, leggarit Ellos ja kengät Martin's Rock Spring Easy Fit //

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (14)

-mökö

Hei Venla, hieno postaus sinulta ja hyvä aihe, joka koskettaa meistä monia! 

Olen äitisi ikäinen, mutta muistan hyvin kuinka vaikeaa aikoinaan oli avata suu vieraalla kielellä. Hikoilutti ja jännitti etukäteen ja kaikki virheet ja änkytykset nolottivat jälkikäteen. Olin hyvä kielissä koulussa, mutta ei siitä ollut mitään apua käytännössä. Jännitti silti. Yläasteella olevat lapseni jännittävät myös, mutta ehkä vähän vähemmän jo. 

Kokeilepa ajatella toisinpäin: jos sinun luoksesi Suomessa tulee muualta tullut ja kysyy vaikka tietä kauppaan, puutteellisella suomen kielellä, niin mitä ajattelet? Etkö yritäkin ymmärtää ja auttaa eteenpäin, ja jos et ihan ymmärrä, etsiä hänen kanssaan sanoja, jotta ymmärtäisitte toisianne? Varmaan vielä ihailet sitä että toinen yrittää puhua meidän kieltämme, vaikka se on vaikeaa. 

Niin muuallakin asuvat tekevät. Useimmat ovat iloisia, jos yrittää puhua heidän kieltään, ja auttavat mielellään. Ei se haittaa vaikka ei mene täysin oikein  Ja jos joku puhuu äidinkielenään vaikka englantia, hänen ei ehkä tarvitse opetella niin paljon muita kieliä, mutta hänen kielitaitoaan on se, kuinka hyvin hän ymmärtää meitä, jotka emme puhu niin täydellisesti. 

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei mökö!

Kiva kuulla, että en ole ainoa joka kärsii ongelmasta. Entinen tilanteesi kuulostaa siltä, joka minulla on nyt. Tämä on todellista vertaistukea. ;-)

Ajatuksesi kääntää tilanne toisinpäin oli loistava. Nyt harmittaa, että sukulaiset ehtivät jo lähteä enkä päässyt rohkaistumaan ajatuksellasi itse tilanteessa. Vaikka ihan hyvinhän se meni. 

En oikeastaan ole ikinä ennen edes miettinyt, että takkuavan äidinkielen ymmärtäminen on kielitaitoa, mutta nyt se tuntuu itsestäänselvyydeltä.  Todella avartavaa!

Kiitos kommentistasi ja mukavaa kesää sinulle ja lapsillesi!

T. Venla

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Minna M/kiljustenblogi

Minä olin todella ujo puhumaan englantia lapsena. Yläasteen jälkeen olin kielikurssilla Englannissa. Sen jälkeen uskalsin puhua hieman rohkeammin. En minä ehkä niinkään uusia kielioppiniksejä oppinut, mutta rohkeutta puhumiseen tuli roppakaupalla. Jotenkin sitä olettaa ja odottaa itseltä, että ei saisi tulla virheitä vierasta kieltä puhuessa. Minä ainakin änkytän ja sekoan välillä sanoissani ihan suomeksikin.. Mukavaa lomaa amerikansukulaisten kanssa ja hyviä keskusteluja!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei Minna! 

Kommentistasi idean saaneena katselin netistä kielikylpyleirejä englanniksi. Englantiin en ihan taida uskaltaa näin vähällä iällä, mutta mietin, ettei vaikkapa noin viikon leiri olisi ollut liian raskas. No, en löytänyt harmi kyllä, mutta ehkäpä ensi kesällä yläasteelle pääsyn kunniaksi otan ja lähden vähän kielitaitojani kokeilemaan. Täytyypä kysyä äidiltä ja isältä...

Kiitos vinkistä ja mukavaa lomaa sinullekin!

T. Venla

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

C

Mä olen aina rohkeasti puhunut vieraita kieliä. Minulla on ollut isäni loistava esimerkki. Hän oppinut ruotsin äidinkielen veroiseksi lapsuudessa ruotsinkielisellä alueella. Hän lähti rohkeasti Ruotsiin töihin. Mitä väliä meneekö kaikki ihan oikein, pääasia että puhuu - se on mun isän motto.

Kun aloitin vieraiden kielien opiskelun lapsena, minulla oli suuri tarve heti päästä kokeilemaan taitojani. Pakko oli edes tervehtiä englanniksi, jos en muuta osannut :)

Olen puhunut saksaa ihan ok, mutta koska mieheni puhuu sitä erinomaisesti, minua rupeaa ujostuttamaan, pistän hänet puhemiehekseni. Mutta kerran olin Saksassa ilman miestäni ja puhuin monta päivää saksaa.

Olen puhelias suomeksi, vähemmän puhelias vierailla kielillä, mutta haluni kommunikoida menee ujostelun edelle. Mutta ujostelen ihan hurjasti kirjoittaa vierailla kielillä (siinä kun jää näkyviä todisteita kielitaidosta), mutta siinäkin olen oppinut olemaan jännittämättä - ja yllättynyt, miten hyvin oikeasti osaan.

Mulla on samanikäinen poika kuin sinä Venla. Hän osaa tilata itse ruokansa englanniksi ravintolassa, mutta samanikäisten kanssa hän menee lukkoon ja ujostelee. Rohkeus karttuu kun ikää ja sanavarastoakin tulee lisää.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei C!

Sinun ja isäsi suhtautuminen vierailla kielillä puhumiseen on mahtava, ja tuollainen luonteenpiirre on todella suuri vahvuus. Pikkuveljeni on kai vähän samanlainen kuin sinä pienenä, hän mietti ennen sukulaisten tuloa, että pitäisikö sanoa "Hello, it's me, Mario!" kun sen kerran osaa. Kehotimme häntä vaihtamaan Marion omaan nimeensä, ja niin hän itsensä esitteli. Sukulaisista hän oli todella hellyyttävä. 

Ehkäpä sinun saksallasi ja minun englannillani on vähän sama juttu. Puhun mielestäni englantia "ihan ok", mutta kun esimerkiksi isä puhuu sitä paljon paremmin, ei tunnu niin luontevalta vääntää sitä jotain omaa siihen vierelle. Kun sukulaiset puhuivt vain minulle, vastailin paljon pidempiä lauseita. 

Toisin kuin poikasi, minä miellän aikuisten kanssa juttelun pellottavammaksi. Kaipa tämä hellittää, kun itse olen aikuinen.

Hauskaa kesää sinulle ja pojallesi!

T. Venla

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

anhe

Venla, kiitos pohdiskelevasta tekstistäsi. Osa kielenkäyttöä on myös analysoiminen millainen kielenkäyttäjä sitä oikeastaan on, ja sitä sinä hienosti tässä käsitteletkin.

Puhumaan oppii puhumalla,niin kuin esiintymään esiintymällä. Ei haittaa vaikkei ensimmäisillä kerroilla saisi suustaan ulos kuin hellon, sekin on aina alku. Itse kun muistelen itseni sinun iässäsi 2000-luvun alussa, niin en sanoisi olleeni kovinkaan sanavalmis englanniksi, ja sanavarastoni ei ollut kovinkaan laaja. Pikkuveljeni taas, minua 13 vuotta nuorempi, istui 10-vuotiaana auton takapenkillä vietnamilaisvieraani kanssa ja kävi vilkasta englanninkielistä keskustelua hänen kanssaan, kun itse keskityin autolla ajamiseen. Silloin voin sanoa olleeni äärettömän ylpeä pikkuveljestäni.

Tietenkin on aina vielä jännittävämpää jutella vierasta kieltä jonkun sitä äidinkielenään puhuvan kanssa, mutta useimmiten kanssakeskustelija on vain ilahtunut kun yrität käyttää hänen äidinkieltään. Aina voit ottaa kädet avuksi, jos sanavarasto ei tunnu riittävän. Hyviä keinoja sanavaraston kartuttamiseen on englanninkieliset videot, elokuvat ja ohjelmat ja niiden katselu ilman suomitekstejä, ja jos mahdollista niin laittaa vaikka englanninkieliset tekstit päälle ja seuraa puhetta siitä (ne eivät mene aina yksi yhteen mutta ilmaisevat ainakin saman asian sitten kahdella eri tavalla). Meillä on suomalaisessa koulujärjestelmässä englannin kielestä käytössä brittienglanti, mutta jos sukulaiset käyttävät sinulle tuntematonta sanaa, voit aina pyytää tarkennusta. Rohkeasti vain mukaan tilanteisiin, kyllä se ujous alkaa karisemaan, kun lähdet harjoittelemaan suun avaamista. Täytyy vielä sanoa että sinun ikäluokkasi on ikäisekseen mahdottoman rohkeaa mitä tulee englanninpuhumiseen, minäkin olen sitä ikäluokkaa ettei yläasteiässä ollut paljon rohkeutta kokeilla siipiään vieraalla kielellä, saatikka sitten omien vanhempieni sukupolvi, äitini ei edes uskalla kokeilla englannin puhumista koska pelkää tekevänsä virheitä.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei anhe!

On lohdullista kuulla, että hello on hyvä alku. Ja sain sentään vähän enemmänkin ulos, hyvä minä!

Pikkuveljestäsi on syytäkin olla ylpeä. Etkä sinäkään tainnut kauhean lukkoonmenevä olla kun olit erikielisen vieraan kutsunut.

Todella hyvä tuo idea katsoa elokuva englanniksi englanninkielisillä tekstityksillä. Taidan kokeilla joskus kun olen koko päivän kotona (nyt minulla on kesäleirikausi päällä). Kunniakseni voin sanoa, että Frozenin katsoin kerran englanniksi, ja vielä ilman minkäänkielisiä tekstejä. Se oli mielestäni par empi kuin suomenkielinen versio, vaikka nyt mennäänkin ohi asiasta.

Olet oikeassa, ujous lähtee vähitellen. Nytkin tunnen olevani jo vähemmän ujo, kun olin aluksi.

Kiitos neuvoista ja ideoista sekä aurinkoista kesää!

T. Venla.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Karo

Moikka Venla, hieno ja rohkea postaus sinulta! Itse olin lapsena ja nuorena ylipäätään ujo ja hiljainen ja sen vuoksi esim. koulussa alisuoriutuja. Ylipäätään sosiaalisissa tilanteissa jännitti ja punastutti. Nyt lähes nelikymppisenä olen työskennellyt yli 10 vuotta työssä, jossa kuuluu olla esillä, pidetään pitkiä esityksiä ison kuulijakunnan edessä ja tehdään töitä niin suomalaisten kuin eri maista tulevien kanssa. Enää ei siis pelota ja jopa tykkään olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Olen myös työskennellyt ulkomailla. Joten älä huoli, rohkeus kasvaa iän myötä. Uskoisin, että yleensä käy juuri näin päin, että ujoista kasvaa sosiaalisesta taitavia. Kiitos hyvästä postauksesta ja mukavaa kesää!

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hei Karo!

Mahtavaa että sinulle on käynyt noin. Uskon, että asia on juuri niinkuin sanoit: rohkeus kasvaa iän myötä - olenhan suomea puhuessa jo melkein ylisosiaalinen. Ehkä minusta tulee myöhemmin enemmän puhuva englannin käyttäjä.

Mukavaa kesää sinullekin!

T. Venla 
 

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Vierailija

Tärkeintä on yrittää! Vuosi sitten en olisi kuvitellutkaan puhuvani sanaakaan englantia. Tänään tapaan asiakkaita, puhun, esitelmöin, luen, kirjoitan ja asioin päivittäin englanniksi. Enkä todellakaan aina oikein. Vihasin englantia koulussa ja englannin tunteja. En päässyt lukion kakkoskurssia ikinä läpi. Päätin yrittää. Käytän sanakirjaa, yritän selittää sanat, joita en osaa. Trust me, you can do it! Vaikka kuinka nolottaa ja pelottaa, niin parin kerran jälkeen ei tunnu enää niin pahalta :)

Venla Pajukangas
Liittynyt13.8.2016

Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa. Sukulaisien käynnin jälkeen totesin näet itselleni, ettei englantia ole niin kauheaa puhua ihmisille, joiden äidinkieli ei myöskään ole englanti. Sopivasti menimmekin kesällä Viroon jossa sainkin paljon käytännön harjoitusta. Englantilaisille tai amerikkalaisille en ehkä vieläkään uskaltaisi puhua, mutta voitto se on pienikin voitto, ja olin hyvin ylpeä itsestäni kun puhuin englantia ja ymmärsin vastauksetkin. Vieläkin se jännittää mutta ei niin paljon. Tarinasi on hyvä esimerkki siitä mihin kaikkeen ihminen pystyy jos tarpeeksi haluaa. If you can dream it, you can do it! Walt Disneyn sanoin.

Kirjoitan äitini kanssa Uraäidin Ruuhkavuodet -blogia.

Justiina

Kyllä se siitä!Itsekkään en 12vuotiaana uskaltanut oikein puhua!Onnea koulun alkuun.Sinusta tulee isona vaikka mitä!;)
T:Justiina

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram