Minulta kysytään usein, miksi blogini nimessä on ruuhkavuodet. Monien mielestä ruuhkavuodet on kulunut käsite, joka ei sovi moderniin elämänmenoon.

Olen pohtinut asiaa paljon. Mitkä ihmeen ruuhkavuodet? Julistanko täällä blogissa julkisesti, etten hallitse arkeani?

Ruuhkavuodet on ensisijaisesti mielestäni subjektiivinen kokemus. Toinen ei voi sanoa sinulle, elätkö ruuhkavuosia. Tila on kiinni siitä, miltä itsestäsi tuntuu.

Minusta tuntuu, että elämässäni on ruuhkaa: paljon tekemistä ja vain vähän aikaa. Siksi koen eläväni ruuhkavuosia.

.

Vielä kiinnostavampaa on, mistä ruuhka johtuu, kenen syytä se on. Tässä en voi muuta kuin tuijottaa peiliin. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tavallaan ruuhkavuodet johtuvat ahneudesta.

Itse ainakin olen ahne – ahne elämälle. Haluan kaiken ja mielellään vielä yhtä aikaa. Olen aina halunnut oman perheen ja lapsia ja olen onnekas, kun olen saanut haluamani. Perhe ja koti eivät kuitenkaan riitä minulle elämänsisällöksi, vaan haluan muuta, haluan enemmän.

Työ on ollut minulle aina tärkeä asia toteuttaa itseäni. On hienoa, jos voi tehdä työtä, jossa on mahdollista hyödyntää lahjojaan, kokea onnistumisen elämyksiä ja säännöllisesti myös haastaa itseään oppimalla uutta. Vastuullinen, haastava työ vie kuitenkin aikaa ja vaatii sitoutumista. Sellaista työtä ei tehdä pelkästään rahan takia. Tämä tarkoittaa, että työhön käytetyt ylimääräiset tunnit ovat pois perheeltä.

Oman alani työpaikat sijaitsevat kasvukeskuksissa, mutta olen aina halunnut asua väljästi maalla, pientalossa. Se merkitsee pitkiä työmatkoja, joihin kuluu aikaa. Pientalossa asuminen tarkoittaa myös, että huoltoyhtiö ei hoida esimerkiksi pihan istutuksia tai pikkuremontteja – myös niihin asukkaiden tulisi uhrata omaa aikaansa, siivoamisesta puhumattakaan... 

Istumatyön vastapainoksi liikunta on minulle tosi tärkeä juttu. Liikun 3-5 kertaa viikossa, mikä on iso osa vähästä vapaa-ajastani. Ja ihmislasten lisäksi minä olin päävastuussa siitä, että perheeseemme liittyi kesällä koiranpentu – jälleen uusi aikasyöppö.

Minun lailla myös mieheni liikkuu säännöllisesti ja lapsilla taas on omat harrastuksensa: taitoluistelua, näytelmäkerhoa, jalkapalloa... Harrastukset virkistävät ja antavat meille mahdollisuuden kehittää erikoistaitoja. Siksi uhraamme niihin mielellämme aikaa.

Tällainen on palapeli, jota pyöritän. Joskus vaikuttaa siltä, että homma on hallinnassa mutta vielä useammin tunnen riittämättömyyttä. Tuntuu, että aika ei riitä, että minusta ei riitä kaikille.
 
Kun on ahminut elämäänsä paljon kaikenlaista, voi päätyä tilanteeseen, jossa ei hoida mitään kunnolla. Silti mitään osaa tästä palapelistä en antaisi pois. Ne kaikki, yhdessä ja erikseen, tuottavat minulle myös paljon onnea ja tekevät elämästäni täysipainoista.

Tilanteeni ei ole harvinainen, Suomessa on lukemattomia muita työssäkäyviä äitejä, joiden elämä on yhtä aikataulujen yhteensovittamista. Onneksi muutama heistä suostui paljastamaan joukon kullanarvoisia vinkkejä, joiden avulla arki on mahdollista saada rullaamaan. Katsopa blogistani kirjoitukset, joissa on tunniste ruuhkavuosivinkit - sieltä saatat löytää uusia ajatuksia avuksi arkeesi. Rentouttavaa viikonloppua!

Koetko sinä eläväsi ruuhkavuosia? Miksi?

---

Recently I've been thinking a lot about the reasons for the fact that my life is so busy. I've come to the conclusion that eventually the reason is that I'm greedy. I want to have everything: a family, a career, a big house, hobbies, a dog... Nevertheless I wouldn't give away any of these. They all make my life happy and fulfilled.
Is your life as busy? For which reasons?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

Kommentit (5)

Outi Krimou

Toisaalta koen eläväni, mutta toisaalta en. Työn asettamat paineet ja kova tahti aiheuttavat ruuhkavuosien tuntua. Lapset meillä ovat jo niin isoja, että äitikin saa jo melko vapaasti tehdä omalla aikataulullaan juttuja. Itseasiassa juuri nyt on elämä aika hyvässä tasapainossa. Toivotaan, että tämä olotila jatkuisi pitkään.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta koen eläväni, mutta toisaalta en. Työn asettamat paineet ja kova tahti aiheuttavat ruuhkavuosien tuntua. Lapset meillä ovat jo niin isoja, että äitikin saa jo melko vapaasti tehdä omalla aikataulullaan juttuja. Itseasiassa juuri nyt on elämä aika hyvässä tasapainossa. Toivotaan, että tämä olotila jatkuisi pitkään.

Hyvin sanottu tuo, että työn asettamat paineet ja kova tahti voivat aiheuttaa ruuhkavuosien tuntua...

Olen iloinen puolestasi, että teillä elämä on tasapainossa :) Ihanaa viikonloppua <3

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Outi Orajärvi

Kyllä se on ahneus kaukana, kun ruuhkavuodet ajoittuu omien lasten aikuistumiseen; itsenäistymisen kynnyksellä, omaan työttömyyden ja taloudellisen tilanteen romahtamiseen. Ei mahdollisuutta auttaa taloudellisesti omia nuoriaan. Kulutus korkeimmillaan 18-21 vuotiailla. Ja siihen "ahneuteen" kun vielä molemmat vanhempani sairastuvat vakavasti. En niinkään kutsuisi ruuhkavuosia oman ahneuteni aikaansaamiseksi. Asioilla voi olla useita näkökulmia.

Rva Kepponen

Ruuhkaan voi joutua monella tavalla. Se, että ruuhkaan joutuu tekemällä itselleen mieleisiä valintoja on kuitenkin se helpoiten ratkaistava tilanne, siitäkin huolimatta, että mieli haraa luopumista vastaan. Valitettavan usein törmää ihmisiin, jotka rakentavat omasta arjestaan liian raskaan. Olen toki usein lipsahtanut samaan ansaan itsekin. Arvioin käytettävissä olevaa aikaa ja omia voimiani liian optimistisesti ja kahmin kaikenlaista kiinnostavaa/ihanaa liikaa joko vapaalla tai töissä tai pahimmillaan molemmissa. Paljon olen jo oppinut tuosta, tunnistan silti vielä kuvaamaasi ahneutta. Itseni rajoittaminen on helppoa siihen verrattuna, että joudun myös rajoittamaan lapsia. Poikamme eivät voi jokainen kahmia kuljetusta vaativia harrastuksia mielin määrin siitä syystä, että minä en jaksa. Olen varmaan tässä suhteessa hiukan eri linjoilla kuin moni muu, koska en ole kannustamassa lapsiani kilpaurheiluun tai edustusjoukkueisiin enkä tee joka viikonloppuista myyntivuoroa urheilujoukkueen buffetissa.  

Osan ruuhkasta luo yhteiskunnan ja työpaikkojen rakenteet. Pienten lasten kanssa elämä on helposti pelkkää kelloa tuijottaen sompaamista paikasta toiseen. Aamulla on kiire töihin, illalla takaisin päiväkodille. Suurin osa kunnallisista palveluista pyörii vieläkin "virastoaikaan". Lasten kanssa noita palveluita joutuu/saa käyttämään enemmän ja se saa välillä aikamoista sompailua tyyliin aja aamulla 25km töihin, aja keskellä päivää viemään päiväkotilainen neuvolaan ja pahimmillaan aja vielä taas takaisin töihin - ja hups auton mittarissa olikin 100km ja aikaa paloi minimissään 2 tuntia. Minulla on myös ajoittain ollut työaika aivan älyttömän pirstaleinen. Pääpaikkamme on aikavyöhykkeellä 9 tuntia minua jäljessä.  Eli he aloittivat työpäivän, kun minun piti hakea lapset hoidosta. Ainoaksi minulle toimivaksi ratkaisuksi muodostui aloittaa päivän toinen työpäivä klo 20:30 kun lapset nukahtivat. Väitän, että moni joutuu vuorotyön, pitkien työmatkojen, nopeasti vaihtuvien työolosuhteiden ja perheen kanssa nopeasti jonkinlaiseen ruuhkaan. Puheet siitä, että nämä olisivat jotenkin itse valittavissa on aika lailla höpö-höpöä. Kaikille ei riitä päivätöitä. Omalla alallani otetaan sitä mitä saadaan. Yhteiskunta tuskin pysyisi pystyssä, jos kaikki joilla töissäkäyminen on hankalaa, jäisivät pois töisä. Sekin, että asuisit työpaikkasi lähellä on lapsiperheen vaikea toteuttaa. Oma työpaikkani on muuttanut 12 vuoden sisällä 4 kertaa. Miehen yhtä monta kertaa. Jos hankaliin työkuvioihin osuu vielä perheenjäsenten sairastelua siitä seuraa tukos. Tämä on sellaista ruuhkaa, johon mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset.

Arkea helpottavia kohtuuhintaisia palveluja ei juuri kukaan tuota, vaikka maata riivaa paha työttömyys. Turvaverkot ovat monilla olemattomat. Jos vaikka tarvitsisin lastenhoitajan, revenneiden housujen paikkauksen tai pensasaidan leikkauksen, en millään meinaa löytää maksullista apua itselleni.

Minä olen huomannut pitkästä aikaa elämässäni ruuhkan määrän pienenemistä. Koululaiset ovat sen verran omatoimisia, että kulkevat ja tulevat aika sujuvasti itsekseen. Lisäksi meillä on tänä syksynä vähemmän harrastuksia. Yritän nyt kerätä voimia, koska hiljaisempi jakso tuskin jää pitkäksi. Valitettavasti oman äitini kunto heikkenee nopeasti ja minun pitää auttaa isääni jaksamaan.  Näin etukäteen ajatellen, tämä tuleva ruuhka tuntuu raskaimmalta. Siitä puuttuu se sellainen eteenpäin vievä voima ja kasvu. Eikä siinä ole takaporttiakaan, että lopetan tämän tekemisen, jos voimani vähenevät.

Tulipas pitkä ja polveileva postaus.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Suurkiitos hyvistä kommenteista! Kirjoitin tekstin täysin omasta, kapeasta ja subjektiivisesta näkökulmastani. Omalla kohdallanihan syy ruuhkaan on tosiaan ahneus elämälle, toisin kuin monen muun kohdalla. Ruuhkavuodet ei todellakaan ole yksioikoinen tila, minkä kommenttinne todistavat. Mukavaa sunnuntain jatkoa! :)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram