Viime aikoina olen pohtinut paljon sitku-elämää ja unelmien toteuttamista. Pohdintani sai vauhtia, kun luin torstain Hesarista koskettavan jutun yrittäjästä, joka ryhtyi toteuttamaan unelmiaan sen jälkeen, kun oli todettu parantumattomasti sairaaksi. 

Jutussa haastateltu Lullebiegga-nimisen yrityksen perustaja, saattohoidossa oleva Maija Halkosaari totesi: 

"En ole koskaan ollut mikään sitku-ihminen, joka lykkää asioita parempaan hetkeen. Sellainen ajattelu on pelottavaa. Ihmiset jättävät tekemättä haluamiaan asioita, koska aikovat tehdä ne kesälomalla tai eläkkeellä."

Minä itkin, kun luin tuota juttua. Itkin, koska tajusin niin kirkkaasti, että minä elän juuri tuolla tavalla. Lykkään unelmiani ja ajattelen, että toteutan ne sitten joskus.


Suurin syy unelmieni tukahduttamiseen on turvallisuushakuisuus, epävarmuuden pelko. Minulla on perhe. Olen vastuussa kahdesta alaikäisestä lapsesta ja kannan päävastuuta perheeni toimeentulosta.

Kirjoitin pari vuotta sitten ylös unelmia, jotka haluaisin toteuttaa ennemmin tai myöhemmin. Listassa oli pieniä ja suuria haaveita. Kirjoitin listaan myös konkreettisia lähiajan toimenpiteitä, jotka veisivät minut lähemmäs unelmani toteutumista.

Nyt, kun katselen listaa tuntuu, että moni unelmani on ristiriidassa perheen etujen kanssa. Moni listalla oleva unelma liittyy harrastuksiini, ammatilliseen kehitykseeni ja matkusteluun.

Listalla lukee esimerkiksi, että haluaisin lisätä lihasmassaa ja tiputtaa rasvaprosenttiani, jotta kiinteytyisin. Sellainen unelma kuitenkin edellyttää, että kävisin kuntosalilla 4-6 kertaa viikossa. Jossain elämänvaiheessa tein niin, enkä nähnyt perhettä juuri lainkaan.

Samalla lailla kävi, kun aikoinaan treenasin maratonille. Sen unelman toteutin seitsemän vuotta sitten, mutta se merkitsi viikossa monta harjoitustuntia poissa lasten luota. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen voi oikeasti olla ristiriidassa perhe-elämän kanssa.

Toinen unelmani on, että jossain vaiheessa haluaisin vielä matkustaa Intiaan ja asua kuukauden jossain joogayhteisössä, tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötä siellä tai opiskella joogaopettajaksi. Mutta tällainen unelma ei ole perheellisen unelma.

En halua matkustaa Intiaan lasten kanssa, koska siellä hygieniataso on sellainen, että kaikki lapsiperheet sairastuvat vähintäänkin rankkaan mahatautiin tai saavat jotain loisia. Eikä tuollaiseen joogayhteisöön varmaan oteta lapsia. Eivätkä lapset voi jäädä pois koulusta kuukaudeksi milloin vain. Eikä perhe todennäköisesti edes halua matkustaa tuollaiselle joogamatkalle.

Kundalini yoga class

Yksi iso unelmani on jo viitisentoista vuotta liittynyt siihen, että haluaisin työllistää itseni omassa yrityksessä. Meillä on kuitenkin iso asuntolaina ja minä olen päävastuussa sen lyhentämisestä. Puolisoni tuloilla emme selviäisi arkisista menoista, emmekä ainakaan saisi lainaa lyhennettyä.

Uuden yrittäjän arki on epävarmaa, monet yrittäjät eivät pysty maksamaan itselleen ollenkaan palkkaa toiminnan alkuvaiheessa. Millä he silloin oikein elävät, millä ostavat ruokaa, millä maksavat lainojaan?

Tähän unelmaani liittyy pieni, arkinen toive. Aivan viime aikoina olen yhä useammin ajatellut, että olen kovin väsynyt tähän uraelämään ja ruuhkavuosiin. Haluaisin olla enemmän kotona.

Haluaisin nähdä enemmän lapsia. Jos kuopuksellani on hätä, kun hän tulee koulusta kotiin, ei hän nykyään koskaan soita minulle vaan miehelleni. Hän ei soita minulle koska tietää että olen kaukana töissä, neljänkymmenen kilometrin ja kolmen vartin ajomatkan päässä, enkä tule kotiin ennen iltaa.

Minä haluaisin olla se, jolle hän soittaa. Esikoiseni on nyt 11 ja kuopus 8 vuotta. Muutaman vuoden kuluttua he eivät enää edes halua soittaa minulle.

Uhmaikä

Kysymys on ajankäytöstä. Siitä, mihin aikansa käyttää, koska meillä kaikilla on vain rajallisesti aikaa.

Itse olen viimeiset 15 vuotta kuluttanut tuhansia tunteja työpaikalla sekä autossa tai bussissa matkalla töihin. Haluaisin enemmän aikaa perheelle, haluaisin nähdä enemmän myös muita läheisiä ihmisiä ja haluaisin enemmän aikaa itselleni, omiin harrastuksiini.

Yksi vaihtoehto olisi hankkia vähemmän vastuullinen työ, johon kuluisi vähemmän aikaa ja energiaa. Itse en vain usko, että sellaisia töitä on nykyajan yhteiskunnassa enää olemassa. Tämän päivän työelämässä jokainen asemasta ja palkasta riippumatta joutuu venymään ja ottamaan vastuuta.

Lisäksi työmatkailusta en pääsisi, sillä oman alani työpaikkoja ei ole lähempänä kotia. Ja toisaalta työn vaihtaminen ei ole se, mistä unelmoin. Olen vaihtanut viime vuosina työpaikkaa tiheästi ja näyttää siltä, ettei onni löydy työtä vaihtamalla.

Jos työllistäisin itseni, minun olisi mahdollista olla enemmän kotona, mutta asuntolainan ja perheen elättämisen takia en voi tehdä niin. Sellainen urasiirto olisi mahdollinen vasta runsaan kymmenen vuoden kuluttua, kun asuntolaina on maksettu pois ja lapset ovat aikuisia.

Jos tuntuu, että moni unelma on ristiriidassa perheen etujen kanssa, mikä on mennyt pieleen? Onko vika unelmissa vai unelmoijassa?

Millaisia unelmia sinulla on? Millaisia unelmia olet toteuttanut? Miten toimit toteuttaaksesi unelmasi?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Facebook | Twitter Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Blogit.fi  | Google+ | YouTube | Snapchat & Periscope: @ruuhkavuodet

Kommentit (37)

Onni100

Täällä entinen työnarkomaani ja tohtori. Lastensaannin jälkeen, työteho romahtanut ja nykyisin teen osa-aikatyötä, mikä on ihanaa :)

Vierailija

Mikä oli unelmasi ennen? Oliko se perhe ja lapset? Elätkö sitä unelmaa? Ehkä yksi unelma on muuttunut liian itsestäänselväksi ja arkiseksi?

Outi Krimou

Mun unelma oli saada perhe. Se unelma on toteutunut. Mulla on myös unelma mitä en varmasti rahan takia pysty koskaan toteuttamaan. Nyt pitää huolehtia se ja se asia, nyt ei voi ottaa riskejä. Olen kuitenkin onnellinen, että suurin unelmani toteutui.
Ihanaa sunnuntai-iltaa ☆☆☆

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Unelmoin lapsista, omasta talosta. Sain ne. En kuitenkaan unelmoinut avioerosta, enkä siitä, että lapsista tulee puoliorpoja. Unelmoin nykyisestä työstäni. En tajunnut, että kymmenen vuoden jälkeen olen kyllästynyt työhöni. Nyt unelmoin uudesta alasta, vaan lapset ja asuntolaina menee edellä. Joten, jätän unelmoinnin toistaiseksi. Tavoite on saada lapset kunnialla maailmalle. Ja haaveilen, että sen jälkeen uskallan unelmoida ?.

Vierailija

Minä vaihdoin vähempi vastuulliseen työhön lapsen saannin jälkeen ja nyt on aika paremmin. Rahallisesti olemme enemmän tiukoilla, mutta tärkeintä minulle on olla läsnä nyt. Olen lukenut monta juttua vanhenevista ihmisistä ja melkein jokainen, ainakin 95% katuu kun ei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Olen ottanut näistä kirjoituksista opikseni, joten todennäköisesti kadun vanhana jotain muuta

Vierailija

Olen asunut ulkomailla neljä kertaa, niistä oikeastaan toinen kerta Kanadassa oli se varsinainen unelma.
Vammauduttuani aloin "röyhkeästi" unelmoida, että saisinpa vielä kerran rakastua ihan päätä pahkaa. Ei mielestäni kohtuuton toive nelikymppiseltä, vaikka olinkin/olen romu. Nyt haaveilen, että saisinpa miehen Suomeen ja käteen sen verran liikettä, että sitä voisi käyttää jotenkin järkevänä apukätenä.
Arvaatkin varmaan kuka täällä kirjoittelee mutta siis Anna B. :)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Anna-kulta, kiitos kommentistasi - ihanaa että poikkesit blogissani <3 Sinun tarinasi antaa voimaa meille kaikille. Olen niin onnellinen löytämästäsi rakkaudesta ja toivon sydämestäsi, että myös muut haaveesi toteutuvat. Sinä jos kuka sen olisit ansainnut!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Teea

Voi uraäiti, jaan ajatuksesi täysin. Lähes sanasta sanaan. Itsekin lykkään elämästä tarttumista eteenpäin: Sitku. Lapset, perhe ja iso, kaunis omakotitalo olivat unelmiani, mutta ne olen saavuttanut. Ihmisellä täytyy kuitenkin olla AINA unelmia. Unelmointi on polttoainetta, joka pitää meidät käynnissä. Pohdin, tulisiko uudehko kotimme myydä ja asua viishenkisenä perheenä tiukoissa neliöissä - taloudellisesti helpottaisi. Moni sanoo minulle, että "kyllä aikaa liikkumiseen löytyy kun vain haluaa". Mutta ei sitä löydy, se aika on pois perheen yhteisestä ajasta. Läpsystä vaihto ulko-ovella -perhe-elämä ei ole sitä, mitä haluan lapsilleni tai itsellenikään. Kipuilen unelmieni ja arjen realiteettien paineessa niin, että epäilen jo olevani jossain 30-40 -ikävuosikriisissä. Todennäköisesti lykkään täysillä elämään tarttumista sinne, kunnes lapset kasvavat. Mutta just to let u know, täällä ollaan samoissa aatoksissa, I feel for you!

Karuselli-blogin Anni

Mä unelmoin nuorena juuri tästä: että olisi kolmekymppisenä perhe, puutalo, miljöönä juuri tämä kaupunki tässä ympärillä, kiinnostava työ, aikaa myös ystäville, omalle ajalle ja kulttuurille. Terveydestä en nuorempana (tietenkään) älynnyt haaveilla, mutta toistaiseksi mulla on sekin.

En keksi mitään enempää ja suurempaa, mitä voisin toivoa ja kaivata. Toki olisi ihanaa, jos olisi riittävästi rahaa. Tai jostain taikoutuisi lisää aikaa niin että ehdittäisiin remontoida ja reissata.

Mutta en minä noista asioista mitenkään aktiivisesti haaveile. Elämä on täyttä ja onni elää jokaisessa päivässä, pienissä hetkissä kaiken hässäkän lomassa. Haaveeni on, että saan nauttia suht sujuvasta arjesta ja näistä elementeistä, jotka elämässäni nyt ovat, niin kauan kuin mahdollista. Siinä on jo hurja määrä onnea.

Mutta pohdintasi on tosi kiinnostavaa. Eivät nämä ole aina välttämättä helppoja kysymyksiä ollenkaan. Tsemppiä, toivon että olet onnellinen, ja perheesi myös, mitä kautta se onni ja tyytyväisyys sitten löytyvätkin. <3

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi! Olen onnellinen puolestasi. Vaikuttaa siltä, että olet elänyt ja rakentanut elämääsi hyvin järkevästi, joten olet onnesi ansainnut. 

Oma elämäni ei tällä hetkellä ole ihan tasapainossa mutta olen varma, että kyllä tämä tästä. Asioilla on taipumus järjestyä...

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Nainen 30+

Unelmoin nuorena perheestä ja kauniista kodista sekä työstä, joka mahdollistaa perhe-elämän (eli ei vaadi ylityön tekemistä jatkuvasti yms.). Sain kivan miehen, ihanan lapsen ja kauniin kodin ja myös yksitoikkoisen työpaikan jälkeen pääsin ihanaan, monipuoliseen työhön.

Nykyään lapsen vakavan sairauden, avioeron, kodista luopumisen ja homeista sairastumisen jälkeen unelmoin siitä, että lapseni sairaus ei uusisi, että vaikeista hoidoista ei jäisi suuria sivuvaikutuksia hänen elämäänsä, että hänen ei tarvitsisi enää kokea helvetillisiä kipuja ja että hän saisi elää normaalia lapsen elämää. Haaveilen myös, että joskus löytäisimme homeettoman asunnon, jossa meidän olisi hyvä olla. Työ minulla vielä on ja sen suhteen haaveena on, että saisin pitää työni näinä yt-neuvotteluiden täyttäminä tulevinakin vuosina ja että työ pysyisi yhtä mukavana jatkossakin. Haaveilen myös, että saisin pitää isäni ja veljeni hengissä pitkään, vaikka asuvatkin kaukana. (Äitini olen jo menettänyt.) Vakavia haaveita vakavien asioiden äärellä.

-mökö

Minäkin luin sen jutun, ja melkein itkin. Toivoisin että tällaiset tarinat rohkaisevat kaikkia jotka epäröivät eivätkä uskalla tarttua tilaisuuteen ottamaan kiinni elämästään ja sen jokaisesta hetkestä. Hyvä on jos voi toteuttaa unelmansa, tai jonkin unelmistaan. 

Minä ajattelen niin että on kahdenlaisia unelmia; niitä jotka ovat ajatusleikkejä, pakoa painavasta arjesta, ja sitten niitä jotka ovat ensiaskel tuleviin elämänmuutoksiin. Kaikkia unelmia ei tarvitse toteuttaa, niiden arvo on itse siinä unelmoinnissa. Toisaalta taas nämä unelmat, joiden toteuttaminen kutkuttaa, ovat sellaisia joita kohti kannattaa pyrkiä. Tässäkään en etsisi pikaratkaisua vaan menisin pienin askelin kohti tavoitetta. - Joo, siihen menee aikaa, ja se voi toteutua kesälomalla tai viiden vuoden päästä, mutta pointti on siinä että sitä kohti ryhtyy pyrkimään juuri nyt. Matkalla ajatus jalostuu ja ehkä unelmakin muuttaa muotoaan. Silti olen jo matkalla sinne, enkä vain passiivisena haaveksi. Kaikkia unelmiaan ei voi toteuttaa kerralla, mutta yhden toisensa jälkeen ehkä voi.

Olen viimeisen viidentoista (tosiaankin viidentoista - näin monta vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa...) vuoden aikana saanut lapset, toteuttanut haaveeni yrittäjyydestä, palannut sen jälkeen hyvillä mielin takaisin palkkatyöläiseksi, jättäytynyt pois työstä joksikin aikaa siksi että perhe on tarvinnut panostani ja olen halunnut sen perheelle antaa ja parin vuoden jälkeen palannut taas työelämään. Tällä hetkellä olen työssä jossa viihdyn ja jossa haluaisin pysyä. Nyt haaveena /suunnitelmissa on sen juuri oikean kodin löytäminen. Aikaa olen varannut kaksi vuotta, ja uskon että koti löytyy siinä ajassa. 

Tunnen että olen oman elämäni ohjaimissa juuri nyt ja olen onnellinen siitä. Takana on myös ikäviä asioita, sairautta ja menetyksiä. Mutta sen olen oppinut että elämä koostuu erilaisista vaiheista, ja kaikki vaiheet loppuvat aikanaan. Kun katsoo taaksepäin, huomaa että se aika jolloin väsymys ja kipu tuntui loputtomalta, olikin loppujen lopuksi melko lyhyt ja ohimenevä. Ja sen jälkeen on taas mahdollisuus uuteen. 

Heli / Taikasaappaat

Minä haaveilin nuorempana perheestä, omakotitalosta ja mielekkäästä työstä. Olen nämä kaikki saanut. Olemme eläneet ulkoisesti aika vaatimatonta elämää monen monta vuotta, esimerkiksi meillä ei ole autoa ollenkaan. Emme matkustelleet ulkomailla lasten ollessa pienempiä, meille ei ole koskaan ollut tärkeää merkkivaatteet tai design-huonekalut, elämme ekologisesti eli emme käytä rahaa paljon kuluttamiseen jne. Tämä on mahdollistanut sen, että saimme ison asuntolainan maksettua aika nopeasti, 10 vuodessa. Se taas mahdollisti sen, että pystyin perustamaan yrityksen 1.5 vuotta sitten. Yrittäjänä en ole rahoilla päässyt vielä mälläämään vaan vaatimaton elämämme on jatkunut. Olen satsannut paljon itseni kouluttamiseen ja toivon ,että tämä jollakin aikavälillä tuottaa uusia palveluja yritykseeni ja uutta asiakaskuntaa ja myös digitaalisia palveluja, joiden kautta ns. passiivinen tulo mahdollistuu. Tällä hetkellä haaveilen siitä, että minun ei tarvitsisi tehdä niin paljoa töitä vaan voisin ohjata ryhmiä vaikkapa kolmena päivänä viikossa muutaman tunnin ajan ja loput päivästä / viikosta keskittyä itseni kouluttamiseen ja omaan ja perheen hyvinvointiin. Minun moni unelmani viime vuosien aikana on liittynyt siihen, että kasvan ihmisenä ja vanhempana ja että pystyn tekemään vähemmän töitä ja olemaan enemmän läsnä itselleni ja perheelleni.

Vierailija

Kiitos, hyvä kirjoitus. Aiemmin, viisi vuotta sitten, en ymmärtänyt ainaista höpötystä ruuhkavuosista. Nyt ymmärrän. Nelikymppisellä "uraäidillä" on mukamas aina liian vähän aikaa kaikelle. Lisäksi se elämän rajallisuus iskee tajuntaan. Ehkä huomenna lakkaan suorittamasta ja nautin tästä hetkestä:). Sitä odotellessa...

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Suurkiitos vielä kerran teille kaikille, jotka kommentoitte tätä postausta! Sain vastauksistanne paljon uutta ajateltavaa. Tämän tekstini taustalla taitaa olla jonkinlainen uuden vuosikymmenen tuoma kuolemanpelko, tietoisuus elämän rajallisuudesta.

Hoksasin kommenttienne ansiosta, että unelmoinnissa ja unelmien toteuttamisessa on viime kädessä kyse siitä, ettei kaikkea tämänikäisenä enää ehdi.  Teidän ansiostanne ymmärsin, että olennaista on miettiä mitkä ovat niitä asioita, joita oikeasti jää harmittelemaan sitten, kun aikaa ei enää ole. Jääkö tekemättä jäänyt maailmanympärimatka harmittamaan vai vaihtamatta jäänyt työpaikka vai se, ettei kertonut tarpeeksi usein läheiselleen että rakastaa?

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Katjaana

Elän aika lähellä unelmaani. Perhe, opettajan työ lomineen, omakotitalo, riittävä toimeentulo. Aikapula ei vaivaa niin pahoin tällä työsaralla ja olenkin saanut olla kotona joko vastaanottamassa lapsia koulupäivän jälkeen tai ainakin saapua kotiin pian heidän jälkeen.

Lapseni ovat nyt 17, 14 ja 9v. Omaa aikaa tulee huimasti lisää lasten kasvaessa ja säännöllisempikin liikuntaharrastus on jo mahdollista. 

Omat unelmani liittyvät paljolti matkailuun ja siihen lottovoittoon :) Myös uusi harrastus "henkisemmältä" puolelta kiinnostaisi pelkän liikunnan sijaan. Ikihaaveeni on interrail-matka koko perheen voimin, mutta se taitaa jäädä tekemättä. Vanhimmat lapset eivät ole enää niin innostuneita yhteismatkailusta.

Kiitos Aino rehelliseltä vaikuttavasta blogistasi. Olen lukenut sitä pitkään. Nyt vasta sain kommentoitua.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi, mukavaa kuulla että olet seurannut blogiani pitkään ja vielä mukavampaa että nyt innostuit kommentoimaan! Olen onnellinen puolestasi ❤ Kenties voisit edetä kohti muita unelmiasi pienin askelin - esim. kartoittamalla tuollaiset uudet harrastukset, jotka sinua kiinnostavat ja kokeilemalla jotain niistä ensin vaikka kolme kertaa? Aurinkoista talven jatkoa, toivottavasti innostut uudestaan kommentoimaan!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Maanviljelijän vaimo
Liittynyt16.10.2015

Erittäin hyvä kirjoitus!

Juuri noista syistä minäkin olen nykyään maatalousyrittäjä enkä terveydenhoitaja.

Kun kävin tilan ulkopuolella töissä ja mies hoiti tilan työt yksin, olimme molemmat kiireisiä ja väsyneitä.
Lapset olivat pieniä, joten se ei ollut hyvä yhtälö!

Sain kuitenkin tehdä 14 vuotta sitä työtä mihin olin kouluttautunut.

Ajatusmaailmani ja arvoni muuttuivat vuosien kuluessa lastensaannin jälkeen ja niinpä
päätin opetella lypsämään lehmiä, jotta saisin olla kotona laittamassa lapsia kouluun ja olla kotona vastaanottamassa heidät sieltä. Ja minusta kun ei koskaan pitänyt maatalon emäntää tulla?

Elämänlaatumme, perhe-elämämme ja parisuhteemme parani monin eri tavoin.

Taloudellisesti on välillä tiukkaa, etenkin näinä huonoina aikoina, mutta niinhän se menee, että mitä suuremmat tulot sitä suuremmat menot. Vähemmälläkin tulee toimeen.

Sandra Lamppu
Liittynyt10.9.2015

Vau, hieno teksti ja huikeita kommentteja! Luin kaikki ja pohdin omaa tilannettani: mulla on vielä helppoa tehdä mitä vaan, kun ei ole lapsia. Toivon, että saan lapsia tulevaisuudessa.
Vaikka olen vastuussa vain itsestäni, en silti tee ja toteuta kaikkea, mitä voisin. 

Mulla ei ole syitä  "sitkutella", kiitos muistutuksesta :) 

Oma blogini: Hyvään päähän
Seuraa minua Facebookissa & Instagramissa.
 

kupla

Anteeksi että reissun vuoksi olen täällä jälkijunassa kommentoimassa, mutta tuli ihan vain mieleeni kuinka jokaisesta lauseesta ikään kuin paistoi tuo asuntolaina takana. Työn täytyy olla tietynlainen , koska laina. Näin ollen työmatkaa on väistämättä, koska laina. Näinollen aikaa perheelle on vähemmän, koska laina. Tiedän, että hyvin moni haluaa ja vaatii hyvinvoidakseen tietyn elintason, mutta jos todella mietit elämäsi suunnan muuttamista, niin ei se mahdotonta ole. jos mietit, että haluat tarjota esimerkiksi lapsille tietyn elintason, niin mieti miksi: siksi että lapset eivät voi olla onnellisia muunlaisessa elintasossa, vai että sinä arvotat sellaisen vanhemmuuden muun edelle? Tämä ei siis ollut mikään syytös, vaan ihan heitin asioita mietittäväksi.

Ihmisen suurin epäonni on tavoitella jotain muuta kuin on. Ota se "joku muu" ja katso miten kävi. Vai tuntuuko sittenkin että tämä on ihan hyvä?

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi, hyvin ehtii vielä kommentoimaan! Luit tekstiäni tarkasti ja olet aivan oikeassa: kaiken takana on iso asuntolaina, josta minä olen päävastuussa. Ongelma on siinä, että muut perheenjäsenet ovat ihan onnellisia nykytilanteessa ja koen että minulla ei ole oikeutta lähteä leikkimään toisten onnella. Kyse ei ole niinkään elintasosta vaan lastemme lapsuudenkodista. Tutuista nurkista, turvallisesta asuinympäristöstä, kavereista, harrastuksista. Ehdotin kyllä miehelleni kerran, että muuttaisimme synnyinseuduillemme, pois ruuhka-Suomesta seudulle, jossa asunnot maksavat alle puolet omamme hinnasta. Siellä pärjäisime vaikka miehen palkalla, jos hän saisi töitä. Päätimme kuitenkin olla tekemättä sitä. Emme halua repiä lapsia juuriltaan erityisesti tässä vaiheessa, kun esikoinen lähestyy murrosikää. Eli muutto ei näistä syistä ole meille vaihtoehto.

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Rva Kepponen

Luin tämän hyvän kirjoituksesi vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Minusta perheellisen on mahdollista toteuttaa unelmiaan. Se on mahdollista äidillekin! Se vaatii perusteellista priorisointia sen suhteen, että mitä unelmaa alkaa toteuttamaan, koska yleensä se unelmien toteutus on mahdollista lähinnä peräkkäin. Jos unelmat priorisoi sekin voittaa auttaa ainakin siihen tunteeseen, että jotain itselle merkittävää konkretisoituu ja muut listan asiat eivät olleet niitä kaikken tärkeimpiä. Elämä olisi aika ankeaa, jos perhe tarkoittaisi sitä, että kaikki muuta unelmansa joutuisi seuraavaksi 20 vuodeksi laittamaan syrjään. Harva perheellinen pystyy toteuttamaan "radikaaleja" unelmia, mutta unelmia voi olla eri kokoisiakin.

Minusta yksi olennainen asia on se, että ei yritä elää elämäänsä ulkoisten odotusten mukaisesti vaan omien tarpeittensa mukaan. Monesti aikaa/resursseja kuluu lähes turhanpäiväisiin asioihin vain siksi, että muutkin tekevät niin. Me olemme saaneet aika paljonkin palautetta siitä, että emme vaihda asuntoa isompaan, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus omaan huoneeseen. Vähän kuin pilaisimme heidän lapsuuttaan sillä, että kaksi joutuu jakamaan ison makuuhuoneen. Minä en näe asiaa lainkaan samalla tavalla. Lisäksi kääntöpuolena on se, että muutto tarkoittaisi lisää lainaa ja erittäin suurella todennäköisyydellä alueelta poismuuttoa.

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Kiitos kommentistasi <3 Olet päässyt mielestäni asian ytimeen: olen aivan viime aikoina oivaltanut, että juurikin unelmien priorisointi on olennaista. Viime kuukausien ratkaisujeni myötä olen päässyt tällä metodilla jo toteuttamaan unelmiani... =)

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram