Olen viime aikoina siivonnut tavallista ahkerammin vaatekaappiani. Siivousoperaation tiimellyksessä olen jälleen pohtinut paljon värien psykologisia vaikutuksia. Minä nimittäin olen täysin vakuuttunut, että värillä on väliä - monessakin asiassa!

Kaapissani on paljon punaista ja sinistä. Lempivärini on viininpunainen. Kirkkaanpunaisen sanotaan pukevan minua, mutta missään nimessä en aio laittaa esimerkiksi rakkainta punaista neuletakkiani ensimmäisinä päivinä uuteen työhön - punainen kun on voimakas väri ja se voidaan tulkita jopa hyökkääväksi.

Työhaastatteluihin olen usein pukeutunut mustaan housupukuun ja siniseen paitaan. Tuskinpa lopputulos on paidan väristä ollut kiinni, mutta viime vuosina olen joka kerta tullut valituksi tehtävään.

Aloin pohtia värivalintoja entistä tarkemmin tänä kesänä, kun törmäsin Pinterestissä hauskaan kuvaan "What your clothing colors say about you?". Sen mukaan esim. rauhallinen sininen on hyvä väri työhaastatteluun, sillä se symboloi lojaliteettia ja hallintaa ja saa jopa kehon tuottamaan rauhoittavia aineita.

Vaatteita karsiessani päätin pitää näiden keväällä otettujen kuvien vanhat ruskeat vaatteet, vaikka ne ovat vähintään kymmenkunta vuotta vanhoja. (Ensimmäisen kuvan kauluspaita on itse asiassa 12 vuotta vanha äitiyspaitani).

Saattaa olla, että ensimmäisinä päivinä uudessa duunissa pukeudunkin juuri maanläheiseen ruskeaan, viestihän se uskottavuudesta, aitoudesta ja vakaudesta.

Yritän lähiaikoina myös julkaista kuvia uusista vaatehankinnoistani. Olen ostanut kolme hametta, kahdet housut, kolme neuletta, mokkajakun, pikkumustan mekon ja kolmet kengät (ainakin, muistaakseni)....

Minulla on vain pieni haaste kuvauspaikan suhteen. Olen aiemmin ottanut kuvat sellaisessa kohdassa pihaamme, joka on nykyään koiramme valtakunta. Vaikka lemmikki onkin ihana, sen käytös asukuvissa on aina arvoitus, joten yritän löytää uuden kuvauspaikan...

Oletko sinä huomannut värien vaikutusta vuorovaikutukseen?

Kommentit (6)

Outi Krimou

Aivan mahtavan tunnustuksen blogisi on saanut, onnea!
Ihana tuo ruskea asu. Hauskaa muuten, kun viimeksi kävin työhaastattelussa oli päälläni vaaleansininen paita ja työn sain.
Mukavaa loppuviikkoa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram