Voi perse. Tai pikemminkin reidet. Sellainen oli spontaani reaktioni, kun pari viikkoa sitten sen kiireisen härdellikauden jälkeen kävin puntarilla. Olinkin ihmetellyt miksi farkut kiristivät yläosasta. No, painoa oli tullut 3 kiloa lisää joulukuusta. Siis kilo per kuukausi!

Olen 164 cm pitkä. Joskus teininä painoin 50 kiloa, sen jälkeen aikuisiällä ihannepainoni oli pitkään 52 kiloa. Lasten syntymän jälkeen ihannepainoksi jäi 54 kiloa ja pari vuotta sitten, kun kuntosalitreenin ansiosta sain lisää lihasmassaa, hyväksyin että ihannepainoni voisi olla 57 kiloa. Nyt puntarissa näkyi lukemat kuusi ja nolla. Normaalipainon yläraja minun kokoiselleni on 66 kiloa.

Joku voi nyt ihmetellä tällaista normaalipainoisen joutavaa kitinää. En minäkään paniikkivaihdetta päästänyt päälle, mutta suunta on huolestuttava. Kolmenkympin jälkeen ja viimeistään tässä neljänkympin hujakoilla monelle meistä alkaa vaivihkaa kertyä kiloja. Aineenvaihdunta hidastuu vääjäämättä ja erityisesti sokerinsietokyky heikkenee - suklaa jää paljon aikaisempaa helpommin makkaroiksi vyötärölle, vaikka kuinka liikkuisi. Tyypillinen lihomistahti monelle on kilo per vuosi.

Olen pari viime vuotta yrittänyt liikkua suunnitelmallisesti ja miettiä syömisiäni. Viime kuukausina otteeni on kuitenkin herpaantunut. Vielä joulun alla julistin täällä blogissa raakasuklaan ihmeitätekevää vaikutusta makeanhimoon. Vaan joulun jälkeen ei meillä olekaan raakasuklaata kokkailtu.

Kaikki alkoi siitä, kun saimme järkyttävän määrän suklaata joululahjaksi. Joululomalla tropiikin lämmössä tuli luonnostaan syötyä kevyesti eikä edes tehnyt mieli makeaa. Mutta kun palasimme takaisin tänne kylmään ja pimeään ja laatikossa odotti läjä konvehtirasioita niin...

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Konvehtien loputtua minulla jäi putki päälle. Lapset ovat jo sisäistäneet kiitettävästi ajatuksen lauantain karkkipäivästä, eivätkä edes yritä ruinata makeaa viikolla. Minä sen sijaan olen mussutanut herkkuja joka ilta. Siihen kun yhdistää rasvaiset kokousviinerit ja muutaman viikon liikuntatauon maaliskuussa muiden kiireiden takia - do I need to say more?

Hassuinta tässä on se, että minä itse asiassa olen ollut koko ajan dieetillä viime kesästä lähtien, ns. "ylläpitodieetillä". Nyt varmaan ajattelet, että eipä ole kaksinen dieetti, mutta on se - se on oikeasti tehokas helppo! Nimittäin jos sitä noudattaisi kirjaimellisesti...

Olen elämäni aikana kokeillut useampaa dieettiä ja uskoin nyt löytäneeni Sen Oikean: 8:16 -dieetin. Se on muunnos 5:2 -pätkäpaastosta, josta kirjoitettiin viime vuoden puolella tiheästi. Esimerkiksi Project Mama -blogin Katja on saavuttanut hyviä tuloksia 5:2 -dieetillä.

16:8 -dieetissä ideana on paastota joka päivä 16 tuntia ja nauttia päivän ateriat 8 tunnin aikana. Dieetin oppien mukaan näin päivän kalorimäärä jää automaattisesti hieman pienemmäksi, kun yksi kokonainen ateria jää välistä. (Olen lukenut tästä dieetistä enimmäkseen ulkomaisilta nettisivuilta, joista paras on LeanGains. Jos joku löytää suomenkielisiä lähteitä, olisin kiinnostunut!)

Käytännössä itselleni tässä pätkäpaastossa ihanneaikataulu on sellainen, että aloitan päivän ilman aamupalaa, nautin päivän ensimmäisenä ateriana lounaan klo 11 maissa ja viimeisenä iltapalan klo 19. Aterioiden sisältöä ei ole dieetissä tiukasti määritelty, mutta tyhjiä kaloreita toki pitäisi välttää.

16:8 -dieetti sopii myös minun kaltaiselleni aamutreenaajalle ilman että aiheuttaa lihaskatoa, jos ottaa lisäravinteet peliin. Itse otan aina ennen aamusalia pienen annoksen BCAA-aminohappoa varmistamaan, että treenin aikana poltetut kalorit eivät lähde pois lihaksista.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Periaatteessa tämä dieetti on siis sopinut minulle ihanteellisesti, sillä en ole ikinä tykännyt syödä aamulla. Olo on ihan energinen lounaaseen asti, toisin kuin 5:2 -dieetissä. Sitäkin kokeilin ja olin viikon kahtena paastopäivänä ihan ventti: kroppaa paleli ja hyvä jos jaksoin kättäni nostaa. Pätkäpaastojen lisäksi olen aikoinaan kokeillut Painonvartijoiden dieettiä. Lopputulos oli, että meinasin tulla hulluksi siitä pisteiden laskemisesta.

Ehdottomasti tehokkain kokeilemani dieetti oli Fitfarmin Lite-valmennus, jonka ruokavaliota ja treeniohjelmaa noudatin aikoinaan kolmen kuukauden ajan. Sen ansiosta rasvaprosenttini putosi muutamassa kuukaudessa yli 5 % samaan aikaan, kun lihasta tuli lisää pari kiloa. Enää minulla ei kuitenkaan olisi tarpeeksi mielenlujuutta puputtamaan kuukausitolkulla enimmäkseen rahkaa, kasviksia ja Realia ja punnitsemaan joka suupalan.

Fitfarmin salaisuus oli raskas kuntosalitreeni, johon rakastuin lopullisesti. Olen edelleen samalla tiellä, ja hyvä niin. Minulla on todettu osteoporoosi, joten myös lääkärin mukaan kuntosaliharjoittelu kannattaa. Jos on heikot luut, on vahvoista lihaksista etua.

Fitfarmia ennen en koskaan innostunut salilla heilumisesta, koska harjoittelin aina liian pienillä painoilla. Mutta Jutta Gustafsbergin ohjeiden mukaan laitteessa pitää tehdä töitä niin kauan, että rauta ei enää nouse ja painot ovat kohdallaan vasta, kun viimeiset toistot pystyy tekemään vain jäsenet täristen.

Kuntosaliharjoittelu on ainoa liikuntamuoto, joka on oikeasti muokannut kroppaani paremman näköiseksi. Harrastin vuosikausia kestävyyslajeja, juoksua ja joogaa, ja olin koko ajan ns. laiha läski - minussa ei ollut juurikaan lihasta, luiden päällä vain rasvamakkarat ja nahka.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Olen jatkanut salitreeniä säännöllisesti aina keväästä 2012 asti ja mittauttanut myös kehonkoostumukseni puolen vuoden tai vuoden välein. Parhaimmillaan rasvaprosenttini oli 15, mutta nyt se oli noussut viime elokuun 18:sta 20:een. Tämä tarkoittaa, että rasvamassan osuus noista 60 kilostani on 12,1. Se on 1,2 kiloa enemmän kuin viime elokuussa. Toki lihasmassaakin oli tullut mukavasti: minussa on sitä 26,6 kiloa, mikä on lähes maksimimäärä verrattaessa muihin ikäisiini, ikäluokkani naisilla kun maksimiarvo on 26,9.

Silti - puolessa vuodessa minuun on tullut yli kilo lisää puhdasta läskiä! Ihraa. Laardia. Tämä kehitys on pakko pysäyttää alkuunsa.

Yritin viime viikolla aloittaa sokerilakon. Sitä kesti vain kunnioitettavat kolme päivää. Huomenna aloitan sen uudelleen sillä uskon, että juuri lisätyn sokerin karsiminen on se oikea tie takaisin entisiin mittoihin. Lisäksi yritän noudattaa uskollisemmin 16:8 -paastodieetin ohjeita sekä jatkan liikuntaa.

Miksi vaahtoan ylimääräisestä läskikilosta ja sokerilakosta täällä blogissa? No siksi, että oikeasti tekisin asialle jotain. Jos julistaa julkisesti jonkin lakon tai dieetin alkaneeksi, on suurempi todennäköisyys että siitä tulee totta.

Vaan onko kenties olemassa vielä tehokkaampi dieetti, jolla voisi turvallisesti ja varmasti karistaa ylimääräisen kilon ihraa? Mikä dieettti on sinulla toiminut parhaiten?

-----
I got a nasty surprise a couple of weeks ago. I have put up 3 kilos in just three months, thanks to Christmas chocolates. I know that's not much and my weight is still normal. Nevertheless it's the wrong way to go.
I've tried several different diets during my life. So called LeanGains, 16:8 diet works the best for me. It means that you eat all meals of the day during 8 hours and then fast for 16 hours.
That diet would work fine if I avoided added sugar. However, I wonder if there exists even more effective and easier diet...
Which is the best diet that you've ever tried?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa Aino-äiti ja Venla-tytär yrittävät pysyä sovussa itsensä, toistensa ja ympäröivän maailman kanssa. 42-vuotias Aino on joogaopettaja ja viestintäkonsultti. 13-vuotias Venla on Kirkkonummen kuntalähettiläs, joka näyttelee, laulaa ja kirjoittaa.
Hyvinvointia, kauneutta, kasvisruokaa, eettistä kuluttamista, työtä ja haaveita – sitä kaikkea sisältää keski-ikäisen ja teinin elämänmakuinen lifestyle-blogi.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat

Instagram